Levottomat tai levolliset unet

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja @gen.fi » Pe 21 Marras 2008 19:56

Olipa päiväunet :seko:

Vähän pätkien meni kun heräsin välillä mutta laitetaan mitä muistan.

Aluksi oltiin jossain tulevaisuudessa joka oli kuitenkin hieman villinlännen sekoitusta, mutta kaikki oli rauhallista.

Sitten tuli joku nainen menneisyydestä hakemaan minua ja jotain toista jätkää jonka piti olla jokin maailman pelastaja.
Juu hieman tuntuu termintor sekoittuneen uneen...
Kundilla oli kuitenkin joku kimuli jonka piti myös lähteä mukaan aikaan jolloin se ei vielä ollut syntynytkään. Eli taaksepäin ajassa. Yhtäkkiä alkoikin laitteet (siis minulla ja tällä toisella jätkällä) toimia ja lähtölaskenta siirtoon alkoi omia aikojaan (hieman hölmösti puhuttaessa aikamatkustuksesta). No Tämä nainen joka toi nämä laitteet/sormukset huusi "pitääkää toisianne sylissänne, niin siirrytte samaan aikaan ja paikkaan, kun siirtovyönne rekisteröivät toisensa."
Huusin takasin "ai mitkä vyöt?" Oli sitten unohtunut vyöt toisen huoneen pöydälle, koska laitteet olivat etuajassa käynnistyneet. Sormuksiin/kello (tässä vaiheessa haki paikkaa sormien ja ranteenvälillä) tuli sitten vuosiajat mihin oltiin siirtymässä ja minun laite näytti yli 3 vuotta kauemmas siirtoa.
Päästin toisista irti astuin taaksepäin ja samalla heräsin :epäilevä:

No pitihän sitä jatkaa sitten joten silmätkii ja jatkoa kiitos...
No nyt olin jossain sellaisessa hökkelikylässä johon oli majoittautunut epämiellyttävää aineistoa (murhaajia/rosvoja you name it)
Kylään juoksi jonkinlainen reki jota veti sellaisia valkoisia eläimen tapaisia otuksia jotka ovat sellaisia puoliälykkäitä.
No nämä rosvothan sitten alkoivat lahtaamaan niitä rynnäkkökiväärin ja muilla aseilla ampuen.
Sitten joku tuttava (jollakin tavalla luulisin) hyppäsi ohitseni ja oli menossa jonnekin.
Huusin "älä mene sinne sinulla on niiden turkista tehty kassi vyölläsi." Tämän takia eräs näistä otuksista oli hyökkäämässä tätä juoksijaa kohti suurine hampaineen jolloin ammuin sen ilmasta kesken loikan.
En muista mitä muuta sanaharkkaa siinä tuli, mutta seuraavana on kun syljen tämän tuttavan naamalle ja vieressäni oleva takkuinen parrakas lyhyehkö mies tekee samoin.
"Meidän on paras lähteä pois kaupungista", sanoin ja kävelin kohti taloa.
Sanoin "tekisi mieli puhdistaa tämä kaupunki." "No miksi et tee sitä?" Sanoi parrakas mies. "Kun ei ole ammuksia" vastasin.
"Onhan sinulla." "Näin että vyösi on lähes täynnä hopeaisia." Mies totesi tuohtuneena. Tuskastuneena ärähdin takaisin, "juu muuten hyvä, on ammuksia kyllä, mutta aseeni vaatii myös nallit niiden laukaisemiseen ja minulla on vain kolme."

Sitten olin jo pakkaamassa huoneessa jossa asui nämä alussa olleet kaksi henkilöä.
Huone ei ollut suuri vain kaappi ja kerrosänky. Ovelle koputettiin. Työnsin jätkän kaappiin ja sanoi, "ole piilossa sinun ei parane näyttää naamaasi."
Ovella oli nainen joka hoiti taloa ja hänen takanaan oli yksi rosvoista haulikon kanssa.
Paiskasin oven kiinni, tartuin aseeseni vyölläni ja samalla haulikko teki oveen reijän.
Tähtäsin reijästä ja ammuin tuota haulikkomiestä päähän.
Avasin oven uudestaan ja sen takana ollut nainen kaatui syliini. "Olen aivan kunnossa." Sanoi nainen, mutta tiesin että näin ei ollut, kun veri joka valui hänen selästä kasteli käteni.
Paikalle tuli kolme muuta rosvoa ihmettelemään ammuntaa.
"Parasta vetää ihan pokkana on vain kaksi enää aseessa", ajattelin ja laitoin aseen koteloon.

Kaksi rosvoa tuli hyvin humaltuneena paikalle ja yksi jäi ovelle tutkimaan entistä kumppaniaan.
Valehtelin rosvoile, että oli tullut kiistaa tytöstä jos oli tällä hetkellä kyyhöttämässä sängyssä.
Paksumpi rosvoista kumartui katsomaan tyttä ja sanoi naureskellen, "kyllähän sitä itsekin voisi pitää hauskaa tuollaisella."
Samalla tämä huomasi kaapista tilannetta katsovan jätkän ja sanoi, "hei minähän tiedän tuon naaman."
Tiesin meidän paljastuneen. Huomasin vieressäni olevalla pöydällä lasisen viinapullon josta otin kaulasta kiinni ja löin paksua rosvoa ostaan.
Pullo hajosi ja samalla liikkeellä löin rikkinäisen kaulan vieressäni seisovan rosvon kaulaan jolla oli ase kädessään.
Vasemmalla kädellä otin hänen aseesta kiinni ja oikealla painoin pulloa syvemmälle hänen kaulaan kiertäen samalla.
Kolmas rosvo tuli omaksi epäonnekseen ovelle, kun olin jo saannut aseen kunnolla käteeni ja ammuin ollessani polvillani vasemmalla hänen siihen.
Paksu rosvo oli jo hieman toipumassa ja tarttunut aseeseensa, mutta ponnistin ylös ja samalla löin pullon kaulan hänen kaulaansä pystyyn.
Katselin ympärilleni tuntien tyytyväisyyttä, kunnes näin talonhoitaja naisen jolloin tuli ikävä olo hetkeksi.
"Meidän on lähdettävä NYT"

Ja heräsin. :isosilmä:
Elämä on tie jonka määränpäätä en voi valita, vain suunnan sille.
Avatar
@gen.fi
 
Viestit: 1049
Liittynyt: Su 04 Touko 2008 23:27

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Vanilla » La 22 Marras 2008 20:24

Näin hieman eroottissävytteistä unta naispuoleisesta opiskelijakaveristani. Taas. :o Mielenkiintoista.
"Kyllä se hyvin menee, kun vaan muistaa hengittää oikein."
Avatar
Vanilla
 
Viestit: 343
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 18:39
Paikkakunta: Oulu

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja urakka » Ke 26 Marras 2008 14:33

Nukuin aivan käsittämättömän pitkään, ja näin ihan pimeitä unia. Yhdessä oltiin Oulun Stockmannilla, missä kaikki ovet oli jostain syystä laitettu toimimaan tosi nopeasti, pyöröovet pyöri aivan hirveätä vauhtia ja ne liukuovet meni kiinni ja aukes tosi nopeasti ja hirveällä voimalla. Jostain syystä kukaan ei uskaltanut lähteä ulos, mutta sisälle kyllä tultiin ja päiviteltiin että onpas nuo ovet vähän turhan rivakoina. Tunnelma siis tiivistyi, ja ja jostain syystä kaikki turkishatturouvista rastahippeihin päätti alkaa ryöstelemään ja rikkomaan paikkaa, ko uloskaan ei päässyt ja muutakaan tekemistä ei ollu. Heräsin lievästi kauhuissani ihmisten riehuessa hulluina joka paikassa ja tavaran lennellessä. :kauhistunut:

Toisessa unessa oltiin päätetty siskojen yms kanssa, että hankitaan yhdessä isompia joululahjoja, että saadaan vähän paremmat. Jostain syystä olin luvannut, et voin kyllä hankkia kaikki lahjat jos mulle laitetaan rahaa tilille, oikeassa elämässä en kyllä tasan ikinä ota tätä vastuuta.. Kuitenkin aattoaamuna olin nukkumassa vielä iltapäivällä (mitä ei myöskään oikeassa elämässä jouluaattona tapahdu) ko puhelin alkaa soida. Ihmiset soitteli, että oonhan muistanu laittaa niidenkin nimet niiden törkeän hienojen lahjojen pakettikortteihin ja löin vaan luurin korvaan kaikille. Olin nimittäin tajunnut, että miksi tilillä oli hirveästi rahaa, ja että olin myös tuhlannu sen kaikkeen typerään romuun, enkä ehtis enää korjata vahinkoa. Heräsin sitte aivan paniikissa, että miten ihminen voi olla näin uskomattoman typerä?! :läps: Vähän aikaa ehdin haukkoa henkeä ja tuijottaa kattoa, kunnes tajusin, että nyt on marraskuu, enkä ole edes mitään lahjoja luvannut hankkia muiden rahoilla. :virne:
Miten hyvä on unohtaa: vain silloin voi rakastaa.
Avatar
urakka
 
Viestit: 370
Liittynyt: Ke 15 Loka 2008 19:18

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja shaana » Ke 26 Marras 2008 14:53

Mistä noi vähän ns. sävytteiset unet oikein kumpuavat ?
Näinpä minäkin yhdestä työtoveristain, joka kylläkin luojan kiitos on, aika vetävä pakkaus, jälleen unta. Aamulla olin vähintäänkin häkeltynyt unesta, vähän nolostutti vaikkei ketään ollut edes näkemässä ilmeitäni. :nolo: Töissä sitten hihittelin tuolle unessani seikkailleelle pojalle. Mutta silti, ei näitä tämmösiä tarvis olla..
Aurinko, sinä sanoit kun katselimme kuuta.
Avatar
shaana
Kuivaliha
 
Viestit: 1539
Liittynyt: To 24 Huhti 2008 23:19
Paikkakunta: Hangessa.

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Emilia » To 27 Marras 2008 13:12

shaana kirjoitti:Mistä noi vähän ns. sävytteiset unet oikein kumpuavat ?

Jaa, sen kun tietäis. :hullu: Mä nään vähän väliä ns. sävytteistä unta yhdestä työtyypistä.
En oikeastaan ole jaksanut noista pahemmin häiriintyä, vaikka välillä tulee outo fiilis, jos törmätään
jossain kahviautomaatilla. Oudointa musta on se, että sama tyyppi on toistuvasti niissä unissa, vaikka
valveilla ollessa en osaa ajatella hänestä sillä tavalla. Eikö olisi kuitenkin loogista, jos näkisi tuommosta
unta jostain sellasesta, jota pitäisi edes vähän viehättävänä valveillakin? (Ei sellasia kyllä taida meidän
töissä oikein ollakaan... :virne: ) Yleensä noi unet tulee myös silloin, kun olen pois töistä, esimerkiksi
lomalla ja lähes aina niissä on mukana muitakin työtyyppejä, mutta niiden kanssa ei ole mitään sävytteisyyksiä.
Elämän pienistä asioista kaikkein suurin on se,
joka pienuudellaan mullistaa elämämme loppuiäksi.
Avatar
Emilia
 
Viestit: 2931
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 15:14
Paikkakunta: Helsinki

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja heartless » To 27 Marras 2008 14:37

Luotettavan tietolähteeni Cosmopolitanin ( :virne: ) mukaan esim. työtoveristä nähdyt sävytteiset unet johtuvat siitä, että kadehdit jotain tyypin ominaisuutta tai saavutusta.

Mä en muista nähneeni mitään kivoja unia viime aikoina. Tyhmää. :(
Doors are for people with no imagination.
(Skulduggery Pleasant)
heartless
 
Viestit: 490
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 15:59

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Pascal Lemoix » Pe 28 Marras 2008 01:33

Mä lähtisin Uhrilampaiden linjoille: "Himoitset sitä, mitä näet, Clarice." :pahasetä:
"Tunne ei koskaan valehtele."
-Jorma Uotinen
Avatar
Pascal Lemoix
 
Viestit: 5211
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 00:54
Paikkakunta: L, Espoo

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja marenkienkeli » Pe 28 Marras 2008 12:40

Menin kauppaan äitini ja veljeni kanssa suureen tavarataloon. Äitini ja veljeni jäivät tavaratalon alkupäähän ja minä menin sovittelemaan kenkiä. Löysin aivan ihanat pikkuisen polven alapuolelle ulottuvat punaiset saappaat. Äitini tuli sinne ja käski minun lähteä käymään jonkun luona (en muista kenen). Lähdin ulos kaupasta, mutta eksyin lähes heti. Käännyin takaisin päin, mutta lähes suoraan mennyt tie olikin yhtäkkiä todella sokkeloinen. Soitin hädissäni äidilleni, mutta hän ei osannut neuvoa.

Lähdin kulkemaan sokkeloista tietäpitkin ja saavuin jollekin puistikolle. Lähdin ylittämään tietä heti ja juuri kun olin päässyt puistikon keskelle poliisiauton sireeni alkoi huutaa ja tuli minua kohti. Päädyin kuitenkin siihen, että tekoani ei ollut huomattu ja poliisi halusi vain pysäyttää jonkin auton. Lähdin kävelemään puistikon katujen välissä ollutta pientä metsäkaistaletta pitkin eteenpäin kunnes tulin suojatielle, mistä ylitin tien.

Jalkakäytävällä minua vastaan tuli nuori mies, jolta kysyin ohjeita löytääkseni takaisin tavarataloon. Juttelimme niitä näitä. Yhtäkkiä huomasin olevani alasti. Menin kyykkyyn ja peitin rintani puolittain käsiläni. Päättelin, että kun teen niin, kukaan ei huomaa, että olen alasti. :keijo:

Jatkoin matkaa ja mulle oli ilmestynyt jostain taas vaatteet. Pääsin takaisin tavaratalolle ja hain pelihyllystä jonkin lautapelin, avasin paketin ja aloin esitellä sen sisältöä jollekin pikkupojalle ja hänen äidilleen. Kun olin esitellyt pelin, keräsin pelin takaisin laatikkoon. Yhtä nappulaa en laittanut kuitenkaan takaisin, kun luulin sen olevan jostain toisesta pelistä. :friikki: Pojan äiti kuitenkin huomautti asiasta ja tunki vihaisena nappulan pelin laatikkoon.

Löysin äitini ja veljeni. Olin hirveän tuskastunut, kun he eivät halunneet lähteä kotiin sillä sekuntilla. "Mulla on kaks tuntia aikaa ennen juhlien alkua ja kotimatkaankin menee tunti. Mä en kerkee kohta laittautua." *marina* (Ja itsehön en tokikaan ollut tuhlannut yhtään aikaa turhaan. :töktök: )
Life is short until it's not
Honestly it's kinda long


Orla Gartland - You aren't special, babe
Avatar
marenkienkeli
labrakärpänen
 
Viestit: 5251
Liittynyt: Pe 02 Touko 2008 20:36

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Suvi » La 29 Marras 2008 16:58

Viime viikon sunnuntaiaamuna heräsin klo 7:00. :friikki: En saanut enää unta, katsoin Avaran Luonnon
ja sen jälkeen vihdoin nukahdin uudestaan.

Avaran Luonnon inspiroimana näin suhteellisen friikkiä unta, jossa juoksenteli sekasikö-mutanttieläimiä, jotka
näyttivät ihan photosopatuilta, mutta olivat silti niin oikeita kuin unessa vaan voi olla. Esimerksi kanalla oli ketun
pää, krokotiilin selässä oli jäniksen korva ja lopulta koko pää. :friikki:

Uni vaihtui: "Heräsin" siihen, että työkaveri seisoi vieressäni ja sanoi: "Mä lähden nyt pois 15 minuutiksi."
Työkaveri todellakin häipyi. Sen jälkeen aloin ahmia hullun lailla omenaa, viinirypäleitä ja muita hedelmiä.
Oikein himoitsin niitä tuossa unessa. (Tällä on varmaan jokin sävytteinen merkitys. :p)

Työkaveri tuli takaisin, ja ilmeisesti jotain muitakin ihmisiä. Olin yhä yöpuvussa, kun "olohuoneeseeni"
tuli tuntematon, ikäiseni tai nuorempi mies raahaten patjaa ja peittoa mukanaan. Hän sanoi: "Olen Wiggin.
Vieraat tulevat huomenna sunnuntaina klo 12. Jään tähän odottamaan niitä." ja alkoi asetella patjaa ja peittoa
lattialle. Vastasin Wigginille: "Tänään on jo sunnuntai." Wiggin katsoi kauhistuneena minuun ja sanoi: "On vai??!!!
Sittenhän meillä on kiire!!!" Samassa ovikelloni soi, ja vieraat saapuivat. En tiedä, kenen vieraita he olivat, vaikka
tulivat minun asuntooni.

Sitten tapahtui kaikennäköistä, jota en oikeastaan muista. Sen jälkeen kuitenkin asuntoni muuttui jotenkin kummallisesti
joksikin stadioniksi, jossa oli meneillään markkinat, kisat tms. Taas vaihteeksi ainakin katsomossa oli mukana sukulaisiani.
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Pascal Lemoix » To 11 Joulu 2008 16:37

Olin töissä elintarvikevarastolla ja siellä päätettiin valita firman 50 huonointa työntekijää. :pahis: Nimeni oli listalla ja rupesin jahtaamaan ihmisiä, että miksi olet äänestänyt minua. Huusin ja raivosin, että olen ollut vasta vähän aikaa ja kaikki johtuu siitä, kun se yksi kuorma sattui näyttävästi kaatumaan kaikkien läsnäollessa.

(Tämä johtui varmaan siitä Facebook-kyselystä, jonka mukaan "ystäväni" :juoni: uskovat minun myöhästyvän herkästi töistä ja naivan rahasta (naivan marry-mielessä)).
"Tunne ei koskaan valehtele."
-Jorma Uotinen
Avatar
Pascal Lemoix
 
Viestit: 5211
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 00:54
Paikkakunta: L, Espoo

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Shay » Pe 12 Joulu 2008 23:15

Tätä ketjua on muuten mukava ruveta aina lukemaan, kun ei hoksaa heti lukevansa uni-ketjua. :virne:
On aluksi aina aina hirviä oooo :o: -tunne, kunnes huomaa katsoa ketjun otsikon. :töktök:

Oon nähäny paljo unia viime aikoina, mutten valitettavasti muista niistä mitään...

Jatkakaa.
Lift me up above this, the broken, the empty. Lift me up and help me to fly away!
Avatar
Shay
Hukkasusi
 
Viestit: 3056
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 20:32
Paikkakunta: Pään sisällä pimeässä

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Dnd » La 13 Joulu 2008 00:56

Olin sopinut tapaamisen asiakkaan kanssa päivälle. Olin tietenkin nukkunut iltaan asti. Heräsin, tein lähtöä ja katsoin kelloa, joka näytti noin viitä illalla. Mietin, että kannattaakohan minun sinne enää lähteäkkään ja mitähän se ihminen sanoo, kun en tullutkaan. Tällöin heräsin oikeasti.
Onko olemassakaan kokonaista totuutta?
Avatar
Dnd
Outo marsilainen kivi
 
Viestit: 1733
Liittynyt: To 01 Touko 2008 04:37
Paikkakunta: Kaukana poissa

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Suvi » La 13 Joulu 2008 13:36

Näköjään kun pitkästä aikaa nukuin pitkään ja hyvin, näin sitten unia.
Ottakaa siis mukava asento, tästä tulee pitkä juttu. :keijo:

Ihan aluksi oli työpaikan pippalot, jotka järjestettiin jonkun kotona. Vaikka koti muistutti kotia, jossa olen joskus asunut, ei se kuitenkaan ollut minun kotini. Porukkaa oli ihan järjettömästi (varmaan satoja), mutta silti en löytänyt yhtään tuttua, vaikka kaikki tosiaan olivat olevinaan työpaikaltani. Ai niin: ja bileet olivat alkaneet jo yhdeksältä aamulla. Päätin siis, etten ole ainakaan iltaan asti, kun en tunne täältä ketään. Kiertelin vähän aikaa ympäri taloa. Yllätyksekseni huomasinkin tuttuja ja jäin heidän kanssaan istumaan. Samalla minulle kaadettiin lisää juotavaa, ja jäin sitten sinne.
(Olipas muuten tylsä alku. Tuo voisi olla tottakin. :p )

Jossain välissä bileisiin saapui The Joulukalenterin Olli ja Kerttu Santanen, jotka olivat menossa saunaan. Ja nimenomaan he olivat ne henkilöhahmot, eivät (mies)näyttelijät, jotka esittivät heitä. Oli olevinaan hirveän hauskaa, että Kertulla ei ollut vaatteita, tissien ja alapään peittona oli kuitenkin jotain. Ollilla oli kuitenkin kaikki vaatteet päällä, ja hän maaritteli Kerttua sanomalla: "Tule nyt, ei se niin kamalaa ole." Kerttu-parka oli ihan paniikissa. :(
En valitettavasti tiedä, pääsivätkö he ikinä saunaan, sillä tässä vaiheessa siirryin tuttujeni pariin.

Juhlat jatkuivat yhä, ja menin pihalle. Siellä näin Michael Palinin, joka pyöritteli hyppynarua jonkun toisen vanhemman herran kanssa.
(Toinen mies saattoi olla myös Monty Pythonista, mutta todennäköisesti ei.) Seuraavaksi he ottivat kaksi hyppynarua ja pyörittivät niitä
samaan aikaan. Kukaan ei kuitenkaan tainnut olla hyppimässä. Hyppynarun pyöritys jatkui, ja miehet aloittivat laulun: "Every Sperm Is Sacred". :keijo:
Lopulta lauloin heidän mukanaan. Lauloin vielä dueton Palinin kanssa (yhä sama biisi) ja samalla halasin häntä.
(Ette muuten ikinä arvaa, mikä biisi soi päässäni juuri nyt. :pahis: )

Tuli ilta ja menin kotiini nukkumaan. "Heräsin" seuraavaana aamuna virkeänä, menin ulos lähimmälle kadulle. "Tajusin", että tästähän ei ole pitkä matka kävellä isän ja äidin vanhempien luokse. (En tiedä, mistä niin päättelin, mutta oikeasti sinne ei minun luotani ihan kävelemällä pääse, ainakaan kovin nopeasti.) Lähdin kuitenkin toiseen suuntaan. En oikein tiedä, mihin olin menossa. Melko lyhyt matka oli ilmeisesti kyseessä, sillä en ollut katsonut tarvitsevani vaatteita sen ajaksi. Olin nimittäin täysin alasti. :keijo: Kengät minulla ehkä oli jalassa, mutta muuten ei mitään. :keijo: Mieleeni tuli Lapinlahden Lintujen "Mulla on vähän alaston olo" -sketsit ja varmaan ajattelinkin: "Kyllä tähän tottuu." :keijo:

Sitten olin tätini perheen luona (tällä kertaa vaatteet päällä :keijo: ). Siellä oli siis tätini, hänen miehensä ja kaksi serkkuani. En taaskaan tiedä, kenen kotona olin, mutta tällä kertaa se ei muistuttanut kenenkään kotia. Serkut olivat saaneet jo joululahjansa. Toinen serkku oli saanut mm. cd-kokoelman, jonka luulin olevan Love Recordsin kokoelma. Siinä oli kuitenkin myös esimerkiksi Kwanin versio "Video Killed The Radio Star" -biisistä. :riips: Joku halusi välttämättä näyttää minulle myös "tekstarin" (tai joku ihmeellinen multimediaviesti se oli), jossa oli suomennettu Tori Amosin biisien nimiä. Harmi, kun en muista niitä, mutta joka tapauksessa ne olivat "hiukan" omituisia, eivätkä luonnollisesti olleet oikeasti mitään Tori Amosin biisejä. :keijo:

Matka jatkui (edelleen vaatteet päällä :keijo: ). Jossain välissä olin ostanut tai tehnyt jauhelikastiketta aikomuksenani tehdä tortilloja. Olin kuitenkin saanut kaupan päälle spagettia. Jostain syystä päätin syödä kaiken pois heti. Annos oli ihan niin suuri, että siitä olisi riittänyt varmaan kymmenelle ihmisille. Sitä paitsi se ei tuntunut ikinä loppuvan. Istuin jossain julkisella paikalla ja söin annostani, kun paikalle tuli siskoni ja hänen kavereitaan (joista näistäkään en tuntenut ketään), mutta mielestäni kaikki vaikuttivat vähän yli-ikäisiltä pissiksiltä. Lopetin annokseni syömisen siksi aikaa kun juttelin siskoni kanssa. Lopulta sisko sanoi: "Haluaisin esitellä sulle erään henkilön. Tässä on mun tyttöystävä." Olin hiukan kuin puulla päähän lyöty, sillä kuitenkin luulin tuntevani siskoni. Onnittelin kuitenkin heitä ja jatkoin spagettiannokseni syömistä. Lopulta en sanonut kenellekään enää mitään, paitsi siskolle. Unessa se tuntui ihan normaalilta, sillä siskon pissiskavereille minulla ei ollut mitään sanottavaa, ja tyttöystävä (joka vaikutti suhteellisen täysjärkiseltä) oli ruotsinkielinen ja lisäksi hirveän ujo. Joka tapauksessa tärkeämmältä tosiaa vaikutti syödä se ruoka-annos loppuun. :keijo:

Sitten taisinkin herätä. Näin tällä kertaa. Kiitos ja anteeksi. :keijo:
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Maija » La 13 Joulu 2008 16:46

Shay kirjoitti:Tätä ketjua on muuten mukava ruveta aina lukemaan, kun ei hoksaa heti lukevansa uni-ketjua. :virne:
On aluksi aina aina hirviä oooo :o: -tunne, kunnes huomaa katsoa ketjun otsikon. :töktök:


:femmat:

Olen nähnyt vaikka kuinka ja paljon hämäriä unia, mutta ne tuntuvat aina unohtuvan sillä hetkellä kun pitäisi niitä ruveta selostamaan.
Avatar
Maija
 
Viestit: 1393
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 23:29

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Suvi » Ke 17 Joulu 2008 20:43

Olin netissä maailman huonoimpien vuokralaisten Top kolmosessa. Ykkösenä oli USA :täh:, toisena oli
joku muu maa ja minä olin siis kolmas. (Tai ainakin saman niminen henkilö. :p) "Minusta" löytyi mm.
sellainen Informaatio, että olisin syntynyt vuonna -57. Tuossa samassa profiilissa (vai mikä hitto se nyt olikaan)
oli myös kuva, jonka kuvateksti taas kertoi minun syntyneen vuonna -99. Syntymäajoista päättelin, että tuo
henkilö ei ehkä ollutkaan minä. :p Silti olin ihan paniikissa, kun kuulin että vuokraisäntäni (tässä unessa vanha äijä)
olisi tulossa kylään.

Aloin siivota hullun lailla, ja soitin varmaan äidinkin avuksi. Keskelle "olohuonettani" oli ilmestynyt kasa multaa, jossa
"kasvoi" kuihtuneita kasveja. Sain älynväläyksen ja yritin imuroida kasvit pois. :keijo: Osittain se onnistuikin, mutta ei
tarpeeksi hyvin. Otin siis kuokan, haravan tai jonkin muun puutarhavälineen ja aloin heittää multaa kasveineen päivineen
roskiin. Lopulta minulla oli kaksi roskapussillista multaa. :p

Menin ulos ja tapasin vuokraisäntäni. Ilmeisesti se netissä ollut henkilö olinkin minä, sillä vuokraisäntä antoi
minulle listan suurimmista syistä, joiden takia olin maailman kolmen huonoimman vuokralaisen listalla: esim. en näe
ikinä naapureitani, enkä osallistu pihatalkoisiin. :p (Ei täällä mitään talkoita ole kyllä ikinä ollut.) Pahin syy kuitenkin oli,
etten ikinä aja nurmikkoa! :keijo: Vuokraisäntä jopa näytti minulle käyttämätöntä ruohonleikkuria. "Tiedätkö miten tämä
toimii?!" hän huusi. :p

En muista mitä vastasin, mutta uni vaihtui. Tästä osasta en muista paljoakaan, joten jätetään se kertomatta. Muistan vain,
että siinä ryypättiin. Mutta mennään seuraavaan uneen:

Saavuin vanhempien luokse, ja huomasin että poikakissamme olivat alkaneet käyttäytymään kuin varhaisteini-ikäiset tytöt.
Toiselle kissoista yritin syöttää jotain herkkupalaa, mutta se vastasi nuoren tytön äänellä: "Älä syötä mua enää. Mä oon niin
läski!!!!!1111"

Aloin huolestua; Ehkä kissoilla oli anoreksia tai jokin muu syömishäiriö. Uni loppui siihen, että yritin toiselle kissoista (ei tälle, joka oli
puhunut) jotain herkkupalaa, joka tosin muistutti enemmän kanin herkkutikkua (tai mikä se virallinen nimi ikinä nyt onkaan). Kissa
mietti vähän aikaa, mutta maisteli herkkua ja päätti syödä sen.
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Maija » Ke 17 Joulu 2008 23:34

Suvi kirjoitti:Saavuin vanhempien luokse, ja huomasin että poikakissamme olivat alkaneet käyttäytymään kuin varhaisteini-ikäiset tytöt.
Toiselle kissoista yritin syöttää jotain herkkupalaa, mutta se vastasi nuoren tytön äänellä: "Älä syötä mua enää. Mä oon niin
läski!!!!!1111"


:rotflmao:

Eimullamuuta...
Avatar
Maija
 
Viestit: 1393
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 23:29

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Sippura » To 18 Joulu 2008 08:49

Viime päivien "Katsotaan vähintään 2 The Shield -jaksoa illassa" -rytmi alkaa
tulla jo uniin. Olin nimittäin viime yönä kahdella keikalla Vic Mackeyn ja mui-
den Strike Teamilaisten kanssa :viileä: Jotain itä-eurooppalaisia pahiksia me ky-
tättiin ja sen jälkeen iskettiin jonnekkin autopurkamolle, missä oli useita va-
rastettuja autoja menossa ositettavaksi.

Ei ihme että nyt aamulla väsyttää kun on koko yön tehnyt keikkaa :virne:
And they can't build a satellite to tell you how loved you are
Sippura
Epäkelpo jäsen
 
Viestit: 1415
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 13:08
Paikkakunta: Täsä. Täälä.

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja friikkis » Ma 22 Joulu 2008 13:19

Viime yö meni koulussa. Meidän luokalle oli tullu uusi oppilas, nimittäin Robert Smith. Jostain syystä meidän luokka oli myös täynnä ampiaisia, mutta en voinut mennä uloskaan, koska tiesin että joku yrittää varastaa minun rälläkkääni. Suurin epäiltyni oli koulussa hiippaileva puhuva kissa, joka oli vihreä. Jossain vaiheessa ainakin taisin unessa tapella tuon kissan kanssa viidakkoveitsillä. Catfight. :keijo: Jostain syystä meidän koulupäivän päätteeksi telkkarista näytettiin lopputekstit. Siis kaikkien meidän ryhmän tyyppien nimet ja kuvat. Robert Smith sanoi siinä mun turun murretta kaameaksi.

Hmmh, liikaa The Curea?
Avatar
friikkis
 
Viestit: 178
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 14:45

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Suvi » Ma 22 Joulu 2008 20:09

Sisko oli menossa naimisiin jouluaaton aattona, ja minulle oli unohdettu kertoa. Sitä paitsi minun
oli ihan pakko mennä töihin, enkä olisi päässyt häihin. Itkin ja raivosin, mutta koko muu perhe vain
nauroi. Lopulta lysähdin vanhempien sängylle itkemään. Sisko tuli viereeni ja silitti selkääni. Luulin, että
nyt minua lohdutettaisiin, mutta sisko ihan suoraan vain v*ttuli minulle ja tosiaan silitti selkääni samalla.
Ei se ollut mitään hyväntahtoista v*ttuilua. Kukaan ei tuntunut tajuavan tilanteen vakavuutta.

Ei ollut kovin kiva uni. :(

Sitten toinen myöskin töihin liittyvä uni. Kävi niin, että minun piti mennä jouluaatoksi töihin, mutta en ollut ikinä siellä. :friikki:
"Heräsin" siihen, että joku meidän töistä lähti kotiin. :riips: Olin siis ilmeisesti tavallaan nukkumassa töissä,
mutta tavallaan kotona. Kello oli siinä unen siinä vaiheessa neljä aamulla. En ole varma, heräsinkö ihan oikeasti,
ja silloinkin kello taisi näyttää neljää aamulla.

No joka tapauksessa uni jatkui niin, että "herättyäni" menin kylpyhuoneeseen, jossa minua odotti hippipariskunta,
joka ei antanut minun pestä käsiäni hanan alla. Minun täytyi sen sijaan peseytyä kylmässä toisten käyttämässä vedessä,
jota oli hiukan jossain saavissa. Minulla oli jo valmiiksi kylmä, enkä puhdistunut yhtään. Sitten tuli vastaan kaikenlaista
porukkaa meidän töistä, mutta en ollut siis vieläkään töissä. :raps: Huomasin, että kello oli jo 11 aamupäivällä, ja päätin
etten menekään töihin. :keijo: Kahdeksalta siellä olisi ilmeisesti pitänyt olla.

Menin sukulaisten luo, ja kerroin tädilleni saman episodin, paitsi että hänelle kerroin nukkuneeni pommiin. (Ehkä puhuin totta,
ehkä en. :p) Täti vastasi: "Joo, mun piti myös mennä töihin, mutten jaksanutkaan." :keijo:

Ja se oli siinä. :keijo: Ei mitään hirveän hupaisaa. Hauskimmat jutut olen jo unohtanut. :keijo:

Ihan pyllystä, kun työt tunkevat uniin. Helvettiin muutenkin koko työpaikka. :norsu:
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Maija » To 25 Joulu 2008 23:31

Olen nähnyt viime aikoina todella, todella hämäriä unia. :friikki:

Nykyään joka toisessa unessa hyppelen jostakin tuntemattomasta syystä aivan ilkimullikkana ilman rihman kiertämää - ja aina häpeän tunne on unessa valtava. Viimekin yönä elin Bridget Jonesin loppukohtauksen, tosin minulla ei ollut edes niitä vähiä vaatteita päällä kuten leffassa, vaan lumihangessa hölkkäilin täysin luonnontilassa. Lisäksi Mark Darcyna oli marsu. :friikki:

Aiemmin tällä viikolla eksäni leijaili unessa ohitseni ilmapallon muodossa. Tervehdimme toisiamme ja jatkoimme matkaamme.
Avatar
Maija
 
Viestit: 1393
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 23:29

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja marenkienkeli » Pe 26 Joulu 2008 01:25

Viime yönä kävelin kadulla erään kaverini kanssa. Jostain syystä otimme jollain pojalla olleen lasin, jossa oli jotain outoa juomaa. Maistelimme sitä ja minä huomasin, että juoma oli maustettu Mynthonilla, sillä lasin pohjalta löytyi sinisiä Mynthonin palasia. :keijo: Luulimme, ettei poika välittäisi siitä, että otimme hänen lasinsa, mutta toisin kävi. Alkoi hillitön takaa-ajo ja poika lupasi meistä todella suuren löytöpalkkion. Pakenimme tien vieressä olleeseen metsikköön ja osa takaa-ajajistamme juoksi ohi.

Menimme rakennukseen, joka muistutti kovasti erästä yliopistorakennusta, mutta oli sisältä täysin erilainen. Käytävät olivat todella sokkeloiset. Jostain syystä ajattelin, että meitä ei enää ajeta takaa ja lähdin ihan rauhassa ruokakauppaan ostamaan muun muassa lihapiirakoita. :tilt: Joku takaa-ajaja kuitenkin löysi mut ja juoksin ympäri rakennusta, kunnes löysin kaverini. Fiksuina tyttöinä menimme hänen asuntoonsa piiloon. (Sieltä meitä ei varmaankaan tajuta etsiä. :keijo: ) Reitti hänen asuntoonsa löytyi erään käytävän katossa olevasta luukusta, jonne sitten kiipesimme jotenkin. Asuntoon päästyämme telkesimme luukun. Jollain tavalla takaa-ajajat pääsivät kuitenkin ovesta sisään. Takaa-ajajien joukossa oli muun muassa Salkkareiden Elina ( :friikki: ) ja joku tuttuni, jota menin halaamaan. Yritin suostutella heitä päästämään meidät pakoon. Heräsin kuitenkin ennen kuin selvisi, päästivätkö he meidät pakoon vai eivät.
Life is short until it's not
Honestly it's kinda long


Orla Gartland - You aren't special, babe
Avatar
marenkienkeli
labrakärpänen
 
Viestit: 5251
Liittynyt: Pe 02 Touko 2008 20:36

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Suvi » La 27 Joulu 2008 13:23

Maija kirjoitti: Viimekin yönä elin Bridget Jonesin loppukohtauksen, tosin minulla ei ollut edes niitä vähiä vaatteita päällä kuten leffassa, vaan lumihangessa hölkkäilin täysin luonnontilassa. Lisäksi Mark Darcyna oli marsu. :friikki:

Aiemmin tällä viikolla eksäni leijaili unessa ohitseni ilmapallon muodossa. Tervehdimme toisiamme ja jatkoimme matkaamme.


:virne: :virne: :virne: :virne: :virne:

-----

Tämän unen näin jouluaattoa edeltävänä yönä. Ihan selvästi siihen on vaikuttanut lähestyvä jouluaatto, Guitar Heron pelaaminen ennen nukkumaanmenoa (veljelläni oli Guitar Heron rumpusetti) ja se, että olin ensimmäistä kertaa kyydissä veljeni ajaessa autoa. Lisäksi uni on saanut myös vaikutteita siitä, että viime kesänä meidän suvulla oli isot bileet mökkinaapurisuvun kanssa ja heidän mökillään, ja nyt isä oli saanut kuvakoostevihon näistä pippaloista.

No niin, aloitetaanpa: ( :p )

Oli siis jouluaatto ja olimme suvun kanssa mökillä. Jostain syystä mökkinaapurisuku (yli 20 ihmistä) oli tulossa viettämään joulua kanssamme (meidän suvusta porukkaa oli hieman alle 20 henkeä). Emme kuitenkaan olleet näköjään jäämässä mökille, vaan olimme menossa paikkaan, jossa todellisuudessa vietimme joulun. Mökkinaapureilla oli iso auto, joka muistutti bussia, mutta oli silti normaali auto. Lähtöpaikka oli mökkinaapureiden piha, mutta isä halusi välttämättä lähteä meidän mökkimme pihalta, ja soitti naapurin isännälle: "Ajan tän auton meidän pihaan." :p Siellä kävi ilmi, että kaikki emme mahtuneet edes siihen isoon autoon, vaan jouduimme ottamaan käyttöömme myös isän henkilöauton. Sinne ahdettiin minun lisäkseni mm. ukki ja mummi, siskoni, veljeni ja kaksi serkkuamme. :p

Lähdimme liikkeelle. Aluksi nuorempi serkuistani ajoi, mutta sitten hän ja siskoni keksivät heidän mielestään kivan "leikin", jossa he vaihtoivat kuskia lennosta auton ollessa liikkeellä. Leikki tehtiin mahdollisimman vaikeaksi siten, että takapenkkiläinen ja kuski ryömivät samaan aikaan toistensa paikoille. :friikki: Muistaakseni myös veljeni oli leikissä mukana. Sitten he keksivät helpottaa leikkiä siten, että ottivat käyttöön "ajosimulaattorin" joka muistutti erehdyttävästi Guitar Heron rumpusettiä, vaikka siinä kyllä taisi olla ratti. Ilmeisesti leikki alkoi siitä, että kaikki välttämättä halusivat istua takapenkillä. :keijo: Ajosimulaattorin ansiosta kenenkään ei tarvinnut istua kuskin paikalla, vaan jokainen sai ohjata autoa takapenkiltä. :p

Minua oli pelottanut jo leikin alussa, mutta nyt näin mielessäni hirveitä kauhukuvia kaikesta siitä, mitä autolle voi sattua. Nämä kaikki kuvat näin jonkunlaisen vanhan leffan muodossa samalla kun auto hyrräsi tasaisesti ja nätisti eteenpäin. :p

Jossain toisessa unessa olin jonkun keijon kotona. Olin ollut ilmeisesti ilkeä keijolle, minkä johdosta siskoni joutui siivoamaan hänen luonaan. :keijo:

Viime yön unessa etsin joidenkin tuttujen kanssa bussia, jota emme löytäneet. Aivan lopuksi huomasin englantilaisen kaksikerroksisen bussin, ja huusin: "Double-decker!" :p Tämän johdosta päässäni alkoi soida pätkä The Smithsin There is a light that never goes out -biisistä:

And if a double-decker bus
Crashes into us..."

jne.
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja marenkienkeli » Ti 30 Joulu 2008 17:39

Olin menossa pääsykokeisiin ja luokkaa, jossa pääsykoe järjestettiin oli vaikea löytää. Sanoin jollekin, että edelliset pääsykokeet olivat paljon helpommassa paikassa. Sain eteeni pääsykokeen ja siinä vaiheessa tuli mieleen, että eihän mun täällä tarvi olla, kun olen jo saanut paikan kyseiseen koulutusohjelmaan aiemmin ja opiskelen jo alaa. :keijo: Lähdin pois luokasta ja päädyin toiseen pääsykokeeseen. Jonkin sortin tutkijakoulutuksen pääsykoe se oli. Katselin paperia ja totesin, että enhän mä edes halua tutkijaksi. :töktök: Lähdin salista pois.

Loppu-unesta en muistakaan mitään. Opiskelustressi ilmeisesti tunkee uniinkin. Ihanaa, kun saa viettää loman opiskelujen parissa. :epäilevä:
Life is short until it's not
Honestly it's kinda long


Orla Gartland - You aren't special, babe
Avatar
marenkienkeli
labrakärpänen
 
Viestit: 5251
Liittynyt: Pe 02 Touko 2008 20:36

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Suvi » Su 04 Tammi 2009 14:51

Näin pitkästä aikaa hammasunta. :O: (Kiveäkin kiinnostaa, mutta kerron silti. :keijo: )

Taas oli melko sama kaava kuin ennekin: Huomasin, että hammas heilui, ja kokeillessani hammasta se vain napsahti pois. Sitten olin huolestunut siitä, että hammasrivistö on tässä iässä kuin kuusivuotiaalla. :p Huomasin kuitenkin, että vanhan hampaan tilalla kasvaa jo uusi, joka on nopeasti kasvanut vanhan hampaan kokoiseksi. Tällä kertaa kyseessä oli poskihammas.

Osittain nämä hampaidenlähtemisunet tulevat todennäköisesti siitä, että olin pienenä aika laiska kiskomaan maitohampaita irti, ja viimeiset joutui hammaslääkäri ottamaan pois. Minulla on varmasti joku alitajuinen "pelko", että kaikkia niistä ei ole poistettu. Tai sitten pitäisi mennä hammaslääkärille. :p

Tai voinhan tuon unen tulkita niinkin, että uusi vuosi, uudet kujeet. :raps:
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Lyyra » Su 04 Tammi 2009 19:47

Viime yönä olin kovasti menossa Hong Kongin ja Dallasin kautta Sydneyhin. En ehtinyt päästä perille.

Ja olikohan toissa yönä kun sain siltä haikailuni kohteelta viestin, että voitaisko sittenkin?
Lyyra
Digipahuus
 
Viestit: 8187
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 02:56

EdellinenSeuraava

Paluu Huuhaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron