lumikukka kirjoitti:Sukunimeni on vähän tylsä, mutta en silti siitä luopuisi vaikka naimisiin menisinkin. Tuntuisi oudolta ottaa ihan vieras sukunimi. Nimi ylipäätään on muodostunut sen verran tärkeäksi osaksi omaa persoonaa, etten varmaan tuntisi oloani kotoisaksi jonkun muun nimisenä.
Mä ajattelin joskus reilu 10-vuotiaana, etten takuulla ota mieheni sukunimeä sitten
joskus naimisiinmennessä vaan että ukko saa ottaa mun nimen. No, kummasti aja-
tukset muuttuivat vuosien varrella, ja kun avioliitosta alettiin puhua, niin miehen su-
kunimen ottaminen oli mulle aivan itsestäänselvä asia. Mä oon siinä mielessä aika
vanhanaikainen, ettei esim. yhdistelmänimen ottaminen olisi tuntunut oikealta.
Olen nyt itse vielä vähän välimaastossa nimeni suhteen. Toisaalta en ole enää tyttöni-
minen, toisaalta taas en vielä välittömästi hoksaa jos minua kutsutaan uudella sukuni-
mellä. Kai tämä uusi nimi alkaa sitten jossain vaiheessa tuntua omalta, tiettyä ylpeyden-
tunnetta koen jokatapauksessa kun tiedän, että minulla ja Miehellä on sama, yhteinen
sukunimi.