luettu, luettavana, luettavaksi?

[Suvi]

Luettu:

Ursula K. Le Guin: Toinen tuuli

Tykkään edelleen Le Guinin tavasta kirjoittaa, tai oikeastaan tarinankerrontatavasta. Ei ollut ehkä Maameri-sarjan parhaimpia, mutta hyvä että tuli luettua.

Juha Itkonen: Anna minun rakastaa enemmän

Tämä oli myös hyvä. Mukaansatempaava. Voi olla myös, että jos tietää jotain pop/rock-musiikin historiasta, niin kirjasta saa enemmän irti, tai sitten ei. Kuitenkin tarinan pointti on se, että minkälaista on rakastaa julkisuuden henkilöä ja tuntea hänet. Teki mieli kuunnella Summer Maplen biisejä, mutta sitten muistin, että niitä ei oikeasti olekaan tehty.

Umberto Eco: Foucaultin heiluri

Tuli tämäkin järkäle luettua yllättävän nopeasti. Ehkä liiankin nopeasti, sillä surkastuneet aivoni eivät kestäneet käsitellä kaikkia termejä ja teemoja, joita kirjassa vilisi. Ehdottomasti kuitenkin lukemisen arvoinen. Varmasti luen tämän vielä joskus uudestaan.

Vikas Swarup: Tyhjentävä vastaus eli kuka voittaa miljardin?

Tämä on siis se kirja johon elokuva Slummien miljonääri perustuu. Pidin tästäkin kirjasta tosi paljon. Heti kirjan lukemisen jälkeen teki mieli katsoa se leffa.
Katsoinkin ja petyin. Kirja on kuitenkin niin paljon monitasoisempi ja eikä sillä leffalla ole hirveästi tämän kanssa tekemistä. Kannatta ehdottomasti lukea tämä kirja, jos sen käsiinne saatte.

Charlie Chaplin: Oma elämäkertani

Kirjan nimi kertoo sisällön. Chaplinin uskomaton elämä lapsuudesta vanhuuteen. Miellyttävästi kirjoitettu. Lapsuusosiosta tuli mieleen, että se voisi olla jostain hänen leffastaan (vakavampi puoli). Mielenkiintoista oli myös lukea kaikista 1900-luvun kuuluisuuksista, joita Chaplin tapasi useita. Leffoista kerrottiin, mutta yllättävän vähän, tai niiden teosta. Muistettiin kuitenkin kertoa, kuinka paljon mikäkin leffa tuotti. Hassua. Tekee kuitenkin hirveästi mieli katsoa joku Chaplinin leffa tai vaikka kaikki.

Jared Cade: Agatha Christie katoaa

Keskitytään dekkarikirjailija Agatha Christien erikoiseen katoamiseen, mutta "samalla kerrotaan Agatha Christien elämä kehdosta hautaan" kuten takakansikin sanoo (tai noin jotenkin se meni). Oli se vaan aika erikoinen täti. Nyt iski myös innostus lukea Christien kirjoja, tai siis nimenomaan dekkareita.
Kesä onkin niiden lukuun parasta aikaa.

Luettavana:

J.R.R. Tolkien: The Hobbit or There and Back again

Tämän olen lukenut miljoona kertaa, mutten koskaan englanniksi. Ihana.

Luettavaksi:

J.R.R. Tolkien: Lord of the Rings, Emily Brontë: Humiseva harju, Stieg Larssonit jne.

[Galileo]

Charlie Chaplin: Oma elämäkertani

Kirjan nimi kertoo sisällön. Chaplinin uskomaton elämä lapsuudesta vanhuuteen. Miellyttävästi kirjoitettu. Lapsuusosiosta tuli mieleen, että se voisi olla jostain hänen leffastaan (vakavampi puoli). Mielenkiintoista oli myös lukea kaikista 1900-luvun kuuluisuuksista, joita Chaplin tapasi useita. Leffoista kerrottiin, mutta yllättävän vähän, tai niiden teosta. Muistettiin kuitenkin kertoa, kuinka paljon mikäkin leffa tuotti. Hassua. Tekee kuitenkin hirveästi mieli katsoa joku Chaplinin leffa tai vaikka kaikki.

Chaplinia kannattaa katsoa aina! Mulla sama kirja hyllyssä. Sen perusteella on tehty myös Robert Downey Jr:n tähdittämä Chaplin-leffa, joka ei tietenkään kata koko kirjaa tai ole yhtä mainio muutenkaan.


Itse en ole ehtinyt lukea kuin pari leffa-alan kirjaa, joissa on ohuesti käyty aikakausia, ohjaajia ja leffoja läpi.

[Suvi]

Chaplinia kannattaa katsoa aina!

Juu, Chaplin on paras.

[Kibaya]

Luettavana
Libba Bray : Kauhun ja kauneuden valtakunta

Olen lukenut vasta pari kappaletta, mutta olen ihastunut kirjoittajan tyyliin. Yksinkertaisilla sanoilla leikkimistä, mutta ilman sitä pröystäilyä mitä näkee aika monella. Vähän fantasiantyyppistä noituutta, kaihoa ja kärsimystä ja ihana tunnelma. Harva kirja on minulla alusta asti sellaisia, että kannen avatessa päätyy toiseen maailmaan. Toivottavasti tunnelma kestää loppuun asti.

[damn]

Luettu:
Erlend Loe- Muleum
Oli oikein mainio, Loe ei taaskaan pettänyt minua . Päiväkirjan tapaan kirjoitettu teos toimi kerronnallisesti erinomaisesti ja juonikin oli hyvä, joskaan ei kovin yllättävä. Kun tuota alkoi lukea, niin teki mieli lukea se kerralla loppuun ja lukemisen jälkeen jäi hyvä fiilis.

Nick Hornby-Skeittari
Lukaisin tuon viime yönä kun ei uni tullut. Loen jälkeen Hornby on lempikirjailijani ja fiilikset ovat aika saman suuntaiset kuin Loen kirjasta. Tykkäsin edelleen kirjoitustyylistä ja nauroin monesti kirjan aikana. Ei kirjasta voinut olla pitämättä, vaikka ei se nyt mikään kirjallisuudenhistoriaa mullistava teos ollutkaan.

Luettavana:
Väinö Linna- Tuntematon sotilas
Ajattelin lukaista tähän väliin klassikkoteoksia, että pääsen mukaan Lukupiirin pistelistalle .

Luettavaksi:
Väinö Linna- Täällä Pohjantähden alla
Lisää Linnan kirjoja samasta syystä kuin edellinen kirja. Eihän nuo mitään hirmu keveitä ja nopeasti lukaistavia teoksia ole kuten esimerkiksi vastikään lukemani kirjat, jotka luki päivässä, mutta mukava tosiaan pitkästä aikaa lukea jotain vähän erilaista ja yleissivistykseenkin kuuluvaa.

[Fantsu]

Michael Crichton - Next
Nopeasti luettu kirja geeniteknologiasta yms. Kirja sinkoili nopeaan tahtiin paikasta ja henkilöstä toiseen elokuvakässärin tyyliin niin, että välillä oli vaikeuksia pysyä mukana. Aikamoinen sirpalepommi, vaikkakin viihdyttävä sellainen.

Jonathan Safran Foer - Everything Is Illuminated
Olen nyt noin puolivälissä ja teksti rullaa kivasti. Alussa oli hieman käynnistysvaikeuksia, koska kirjassa käytetty kieli ei ole sitä tavanomaisinta sorttia. Aika nopeasti sitä kuitenkin pääsi hommaan mukaan. Samasta kirjasta on tehty elokuvakin, mutta sitä en ole nähnyt.

Richard Dawkins - The God Delusion
Tämä odottaa lukemista yöpöydällä. Dawkinsin ajatukset ovat tulleet jo tutuiksi muista kirjoista, teksteistä ja ohjelmista. Kiva kuitenkin lukea ajatuksia, jotka tuntuvat läheisiltä myös itselle.

Näiden jälkeen on vielä läjä luettavaa, mutta niistä sitten myöhemmin.

[ToyWiz]

Junot Diaz - Oscar Waon lyhyt ja merkillinen elämä
Pulitzer-palkittu kirja on jo puolivälin kohdalla onnistunut vakuuttamaan kirjoittajansa taitavuudesta ja kyvystä tuottaa kerrankin hieman erilaista ja kiehtovaa tekstiä. Plussaa myös lukuisista viittauksista vähemmän tunnetun pop-kulttuurin puolelle.

Toisessa ketjussa noin puolisen vuotta sitten mainostamani fiktiivinen sukueepos on nyt sitten viimein minun osaltani loppuun saatettu lukuelämys.

Mielipide kirjasta ei kuukausien ja kymmenien uusien luettujen sivujen myötä ole pahasti päässyt ensivaikutelmista muuttumaan. Diaz kirjoittaa erittäin elävää tekstiä ja onnistuu luomaan hyvinkin uskottavan maailman, joka imaisee mukaansa lähes alkuriveiltä saakka. Keskiosan ehkä hieman itseään toistavan ja viipyilevän tunnelman kirjailija onnistuu myös korjaamaan kaiken hienosti yhteensitovalla lopetuksella.

Positiivinen maininta myös kirjan sopivalle kestolle, ja genrelle ehkä tyypillisen keinotekoisen venyttämisen poissaololle.

[ceuro]

^Tuo Oscar Waon lyhyt ja merkillinen elämä on mulla seuraavana luettavana. Kiva kuulla, että kannatti valita se kirjaston tyrkytyspöydältä takakansitekstin perusteella.
Viimeksi luin Erlend Loen Muleumin ja Kari Hotakaisen Iisakin kirkon. Olivat jotenkin samantyylisiä kirjoja, eli nopeasti luettavia, huumoria ja synkkyyttä. Tykkäsin molemmista, Muleumista ehkä enemmän.

[elegia]

Minusta Loen Muleum oli jotenkin tylsä. Entiedä mistä johtuu, mutta en pitänyt siitä yhtään niin paljoa kuin Loen edellisistä teoksista.

Itselläni on nyt kesken Rikos ja rangaistus, ties kuinka monetta kertaa.
Taitaa tuo yli puolen välin jo olla, mutta mitähän siitä on sitten jäänyt mieleen.. Tulee meinaan luettua aina iltasella ennen nukkumaan menoa ja siinä vaiheessa alan nykyään olla jo aika tööt.

[L-S]

En ole aikoihin tainnut kirjoitella lukemisistani täällä, joten kannan nyt korteni kekoon foorumille kirjoittamisessa osallistumalla kirjallisuusketjuunkin välillä.

Sain viimeinkin lomalla luettua romaanin, Don DeLillon Putoavan miehen. DeLilloa koin tarpeelliseksi lukea, koska jotkut tahot häntä aina kovasti kehuvat. En silti odottanut mitään tajunnanräjäyttävää, eikä sellaista kyllä tullutkaan. Tornit kyllä räjähtivät, nimittäin ne kuuluisat kaksois-. Eletään siis hetkeä vuonna 2001 ja aikaa sen jälkeen. Mies nimeltä Keith on asianajaja ja töissä WTC:ssä, vaimonsa kanssa hän on asumuserossa, mutta palaa kotiin sinä päivänä ja jää. Parisuhdekeskusteluja ei käydä, vain lyhyitä välähdyksiä kummankin mieleen, heitä seurataan useimmiten erillään, yksin ajatustensa kanssa. Heillä on seitsemänvuotias poika, joka kavereidensa kanssa tähyilee kiikarilla salaperäistä Bill Lawtonia. Henkilöhahmot ajattelevat usein hyvin kirjallisesti, melkein epäuskottavasti, mutta toisaalta joskus sellaisen näyttäminen on tarpeen.

Tapahtunut vaikuttaa kaikkeen, DeLillo kuvaa näitä vaikutuksia hitaasti, selvästi, ajatuksia syväluodaten. Tällainen on tietenkin kirja, joka jonkun on ollut pakko kirjoittaa, ja hyvin moni on jo luullut olevansa se joku. Kyllä kai DeLillo on siihen pätevämpi kuin moni muu, vaikkei ehkä ole sen paremmin joku kuin kukaan muu. Hän ei pyri sijoittamaan tapahtumaa mitenkään historiaa muuttavaksi, kaikenjärisyttäväksi, vaikka sellaista ajatusta ei voi välttää edes lukiessaan yksittäisten ihmisten elämistä. On kirjoittamattakin selvää, että on muuttunut, se on ehditty jo meille kertoa muualla, varmasti niin monesti että sen sanominen on menettänyt merkityksensä.

Ja toisaalta DeLillo uskaltaa myös arvailla mitä miettii terroristi ennen lähtöään lentokoneeseen ja lennon aikana, eikä se koskaan kuulosta mitenkään liialliselta, mutta silti riittämättömältä, ehkä niin olisi missä kirjassa tahansa sellaista yritettäisiin. Ja jostain syystä kirjan painoa epäilee vielä, miten pitkälle se kantaisi vai hukkuisiko tällainen tarina lopulta. Kyllä kai DeLillo on taitava kirjailija siinä missä joku muukin. Mutta odotanko häneltä enemmän? Mitä oikein odotan? Hänen kirjansa ikään kuin soljuu ohi, suhtaudun siihen ajoittain välinpitämättömästi, olen vähällä unohtaa sen kesken jonain päivänä, vaikka pidänkin hänen kirjastaan.

En tiedä olisiko sittenkin pitänyt lukea DeLillon Valkoinen kohina tämän sijaan. Ajattelin juuri sitä, etten odota paljoa: kaipasin jotain tällaista lomaksi, kirjaa jolta ei odota liikoja, mutta joka ei kuitenkaan olisi liian kevyt. Lomalla pitäisi lukea hyvin paljon sellaisia kirjoja mitä ei muuten ehdi. En ole lukenut vielä kovin paljoa, mutta tahti kiihtyy. Putkinotko on vielä kesken ja runoja. Ehkä jotain muutakin.

[Emilia]

Pitää tulla ihan tännekin kertomaan, kun intouduin lainaamaan kaverilta luettavaa. Nyt menossa

Jaakko Hämeen-Anttilan Islamin käsikirja ja kun siitä pääsee, aion lukaista Gabriel García Márquezin Sadan vuoden yksinäisyyden. Kaveri ei antanut jälkimmäisestä kovin mairittelevaa kuvaa, mutta tuntuu et kaikki muut ihmiset ovat tuon lukeneet, niin miksen sitten itekin.

[Tr*ina]

Viimeisten kuukausien aika on tullut luettua yhtä sun toista. Tässä erässä suomalaiset teokset vievät voiton ulkomaalaisista.



Maarit Verrosen Karsintavaihe on painava puheenvuoro työelämän ilmiöistä. Tehokkuusvaatimusta, voiton maksimointi ja pätkätyöläisyys on sijoitettu kahden elämästään taistelevan ihmisen tarinaan. Verronen osaa loihtia niin todentuntuisen vision, että ihan selkäpiissä karmii!

Sofi Oksasen Puhdistus on kaiken hehkutuksen arvoinen. Merkittävä dokumentti sodan ja totalitäärisen valtion tuhoavasta vaikutuksesta yksilön elämään. Ainoa kauneusvirhe on varsinaisen loppuhuipennuksen puute.

Olli Jalosen 14 solmua Greenwichiin oli myös Finlandia-ehdokkaana viime vuonna. Fiktiivinen seikkailu- ja matkaromaani on kiehtova tunnelmassaan ja maailman kummallisimpien kolkkien kuvauksessa. Jännitystä lisää trillerimäiset elementit.

Johanna Sinisalon Linnunaivot on niin ikään fiktiivinen matkaromaani. Kirja kommentoi backpacker-kultturia ja extreme-turismia mainiosti. Luonto kostaa! Rakenteellisesti vakuuttava, lukijaa hienosti vihjeillä kiusaava.

Katri Lipson on minulle kirjailijana täysi tuntemattomuus. Kosmonautti sijoittuu Murmanskiin ja kertoo kahden kaveruksen haaveista ja kasvusta. Kirja voisi aivan hyvin olla Kellariteatterin ohjemistoa: nuoruuden intoa ja ideoita löytyy vaikka muille jakaa, mutta kokonaisuus on vielä keskeneräinen ja ajoittain kömpelö.

Anna-Leena Härkösen taitoa naurattaa ei voi kukaan kiistää. Ei kiitos sisältää hersyvän hauskoja kohtauksia. Kirjan alkupuolta rasittaa pakinanomaisuus. Kirjan edetessä dialogi saa valtaa, hyvä niin, mutta samalla kirja alkaa kummallisesti muistuttaa jotain aiemmin luettua tai nähtyä... Vuoroin vieraissa! Kirja on suora kopio uusin hahmoin muutaman vuoden takaisesta suosikkisarjasta. Ja miksi Härkösen pitää hehkuttaa omaa kaupunkikotiaan joka välissä? Niin kirjan sivuille kuin haatatteluihinkin on päässyt tämä asumisen ihme: kerrostaloasunto puutarhalla ydinkeskustassa.

Timo Hännikäisen Ilman piti lukea heti Härkösen jälkeen. Hieman jankkaava ja totinen, mutta huomiot naisen seksuaalivallasta ovat osuvia.

Anna Kontulan Punainen eksodus, tutkimus suomalaisesta prostituutiosta, meni samaan syssyyn. Vakuuttava puheenvuoro ei ole kelvannut mediassa kommentoineille. Tutkimus ei vastaa yleisiä käsitykset ja yleiset käsitykset tuntuvat mielekkäämmiltä kuin tutkittu fakta.


IanMcEwanin Amsterdam on kesäni ykköskirja. Rakenteellinen mestariteos ja viiltävän tarkka analyysi narsismin narauttamista taiteilijoista ja politiikoista. Viihdyttävä ja älykäs.

Siri Hustvedt tuntuu olevan nouseva nimi. Lähikirjastoni bestseller-hyllyssä oli jopa kaksi hänen romaaniaan. Kirja käsittelee amerikkalaisten lempiaiheita: ydinperheeseen kohdistuvaa uhkaa ja mielenterveyden ääri-ilmiöitä. Kirjan sairauskuvaus on niin pelottava, että unilukemiseksi en suosittele. Pahuudella mässäily alkoi pidemmän päälle puistattaa.

Andrea Maria Schenkelin Hiljainen kylä oli ilmestymisvuonnaan Saksan eniten myydyin esikoiskirja ja kirjailijasta odotetaan nyt seuraavaa dekkarin kuningatarta. En ole koskaan välittänyt dekkareista eikä tämäkään tehnyt minuun vaikutusta. Nokkela - eikä yhtään mitään muuta.

Céline Curiolin Viimeinen kuulutus on käännetty ties kuinka monelle kielelle. Päähenkilö haahuilee sivutolkulla Pariisissa miettien, miksei se soita. Hieno loppu ei pelasta kirjaa, josta 90% on pitkästyttävää luettavaa. Pariisilla pystyy myymään mitä tahansa.

Amelie Nothombin Nöyrin palvelijanne on palkittu Ranskan akatemian kirjallisuuspalkinnolla. Kirjassa nuori beligialaisnainen saa työpaikan Japanista. Pestistä tulee painajainen. Kirja on henkilökohtainen kosto Japanille, joka kirjailijan mukaan on armoton, sadistinen ja rasistinen yhteiskunta. Kirjan kritiikki kääntyy itseään vasten; kertoja on niin typerä, että ansaitsee kohtalonsa. Vastenmielinen lukukokemus.

Ismail Kadare on albanialainen kirjailija. Kirjan aihe, verikosto, on hyvin mielenkiintoinen ja aihetta höystetään lukuisin yksityiskohdin. Aiheen ympärille kehitelty tarina on niin köyhä, että mitään palkintoa kirja ei olisi tarvinnut (kansainvälinen Booker vuonna 2005).

[Sade]

Siri Hustvedt tuntuu olevan nouseva nimi. Lähikirjastoni bestseller-hyllyssä oli jopa kaksi hänen romaaniaan. Kirja käsittelee amerikkalaisten lempiaiheita: ydinperheeseen kohdistuvaa uhkaa ja mielenterveyden ääri-ilmiöitä. Kirjan sairauskuvaus on niin pelottava, että unilukemiseksi en suosittele. Pahuudella mässäily alkoi pidemmän päälle puistattaa.

Oliko kyseessä siis Kaikki mitä rakastin? Minulla oli nimittäin hiukan samanlainen kokemus tuosta pahuudella mässäilystä: se alkoi tympäistä loppua kohden. Pidin kyllä kirjasta - se oli viihdyttävä, eteni sujuvasti, ja varsinkin alkupuolella tunnelmia oli kuvattu hienosti ja kiehtovasti - mutta loppua kohti kirja lässähti. Monissa kirjoissa on sama ongelma: alkupuolella tunnelmaa nostatetaan, johdatellaan odottamaan jotain Suurta, mutta lupaukset eivät täyty. Jälkimauksi jäikin tästä kirjasta lievä pettymys.

Pidin tosin kirjan taidekuvauksista. Usein kuvataidepuhe on kirjoissa epäuskottavaa nimien pudottelua tai sitä että kerrotaan kuinka "näköisiä" kuvia joku piirtää, mutta tässä kirjassa uskoin sen luomaan taidemaailmaan. Hustvedt olikin muistaakseni taidehistorioitsija.

***

Keväällä luin kasan Pirkko Saisiota. En ollut aikaisemmin lukenut Saisiolta mitään, ties mistä syystä, mutta ostin Elämänmenon pokkarina ja hotkaisin sen hetkessä. Sitten luin samalla vauhdilla Saision omaelämäkerrallisen trilogian Pienin yhteinen jaettava, Vastavalo ja Punainen erokirja. Pidin kovasti, varsinkin ensimmäisestä ja kolmannesta osasta - Vastavalon Sveitsi-kohtaukset tuntuivat jotenkin sekavilta.

Pidin kovasti Saision tavasta kirjoittaa: siinä tyylittely yhdistyy hienosti elämänmakuisuuteen.

[L-S]

Sofi Oksasen Puhdistus on kaiken hehkutuksen arvoinen. Merkittävä dokumentti sodan ja totalitäärisen valtion tuhoavasta vaikutuksesta yksilön elämään. Ainoa kauneusvirhe on varsinaisen loppuhuipennuksen puute.

Mä en oikeastaan nähnyt tuossa loppuhuipennuksen puutetta. Tavallaan kirja oli kyllä rakennettu siten, että lukiessa koko ajan ikään kuin odotti asioiden enemmänkin paljastuvan, että oltaisiin käyty enemmän keskusteluja ja selvitetty kaikkien osapuolten kesken mitä tässä nyt on tapahtunut vuosien varrella ja mitä nyt tapahtuu. Mutta jälkikäteen ajateltuna olen tyytyväisempi siihen, että sellaista ei ollut, ihan riittävästi kävi ilmi vähän asioita yhdistelemällä. Loppupuolellahan oli sopivan dramaattinen pysähdys, mun mielestä ihan loppuhuipennukseksi kelpaava, jonka jälkeen olikin sopiva leikata tapahtumien polttopisteestä pois ja lopettaa senhetkisten tapahtumien puiminen siihen. Oksanen kertoo intensiivisesti, pidin kyllä, jos en täysin mestariteoksena niin kotimaisen kirjallisuuden mittakaavassa ihan onnistuneena teoksena.

[Suvi]

Luettu:

J.R.R. Tolkien - The Hobbit or There and Back Again

Olen lukenut näin pitkää tekstiä englanniksi viimeksi koulussa (eikun tulihan se viimeinen Potter luettua tässä välissä myös englanniksi). Onneksi teksti oli helppoa (tämähän on ainakin periaatteessa lastenkirja, vaikka tässäkin soditaan ja porukkaa kuolee jne.) Loppu meni vähän "ohi" kun luin sen vaalipäivän töiden ohessa. Suomeksi tämä on tullut onneksi luettua aika monta kertaa. (En kyllä enää osannut/osaa kirjaa ulkoa.)

Emily Brontë - Humiseva harju

Kuten tuolla lukupiirissä kerroin, en tykännyt tästä vanhimmasta suomennoksesta yhtään. Teos on varmasti parempi, kun suomennos on parempi. Mutta tarina on kiinnostava. Eikä ole todellakaan mitään romanttista hömppää.

Evelyn Waugh - Mennyt maailma

Pidin tästä jopa enemmän kuin ensimmäisellä lukukerralla. Teksti on niin mukaansatempaavaa ja hauskaakin.

Erlend Loe - Supernaiivi

Tämän kyllä lukaisi todella nopeasti. Niin yksinkertaista kerrontaa, että torspo-Suvikin pysyy mukana. Jotenkin söpöä. Itse asiassa vaatii taitoa kirjoittaa näin yksinkertaisesti, niin että lukijan mielenkiinto pysyy yllä.

Sophie Kinsella - Varsinainen talousihme

Tämä oli yksi parhaimpia hömppäkirjoja, joita olen ikinä lukenut. Tulin tästä hyvälle tuulelle.

Ja sitten luin vähän sarjakuvaa, esim. Asterixia, mutta niiden sarjakuvien joukossa oli myös Tintti ja aakkostaide, "viimeinen" Tintti-albumi. En tosin olisi lukenut sitä oikeiden Tintti-albumien joukkoon, sillä ei se muuta kuin pelkkä keskeneräinen käsikirjoitus, tosin aika kiinnostava sellainen kieltämättä.

Vielä tuli luettua Lucie Durbiano - Punainen pukee teitä ja muita tarinoita, joka on siis kokoelma sarjakuvanovelleja. Kaikki käsittelevät tavalla tai toisella rakkautta. Aika yksinkertaista on kerronta tässäkin, mutta tarinat saavat mietityttämään. Tarinat ovat sitä paitsi aika erikoisia. Nämä ovat siitä erikoisimmasta päästä: Punahilkka rakastuu suteen, Valkoinen kani vaihtaa Ihmemaan Alicen (Liisan) merirosvojen vankina olevaan (pupu)tyttöystäväänsä.
Osa tarinoista on aika julmia, mutta minun mielestäni huumoriakin on kyllä mukana.

Luettavana:

Tällä hetkellä Tolkienin Lord of the Rings, jonka kanssa jostain syystä nyt jumitan, vaikka pidän ihan älyttömästi siitä. Suurin syy varmaan tuohon jumitukseen ei ole englannin kieli (melko helppoa se on), vaan se, ettei kirja mahdu kassiin, eikä sitä voi lukea metrossa.

Daphne Du Maurier - Rebekka etenee kyllä ihan hyvin.

Luettavaksi:

Jos nyt seuraavaksi lukisi ne Stieg Larssonit, jotka ovat odottaneet vuoroaan helmi-maaliskuusta saakka.

[Pascal Lemoix]

Eräässä sinkkujen kirjapiirissä kuukauden kirjana on Siri Hustvedtin "Amerikkalainen elegia". Pitää yrittää lukaista tuo ja mennä pätemään.

[cowbell]

Zadie Smith: On Beauty
Yhtäkkiä muistin, että olin jättänyt tämän kesken joskus talvella huolimatta siitä, että tätä kirjaa ei todellakaan tee mieli laskea käsistään. Ihanat henkilöhahmot ja kaunista kieltä.

John Ajvide Lindqvist: Låt den rätte komma in
Bestseller, joka ei oikein uppoa minuun. Johtunee siitä, ettei kauhukirjallisuus muutenkaan lämmitä minua. Voisin oikeastaan jättää kirjan kesken ja syventyä niihin teoksiin, jotka oikeasti janoavat tulla luetuksi. kurssikirjallisuus, grr.

Zadie Smith: Nimikirjoitusmies
Odotan innolla tämän kimppuun pääsyä! Saa nähdä, missä määrin tämä joutuu jakamaan saamansa huomion koulukirjojen kanssa nyt syksyn kiireissä. Voi, minne karkasivat kesä ja rauhalliset lukuhetket puistossa!

[Kibaya]

Mä olen intoutunut lukemaan näytelmiä
Kokeilen valmistaa itseäni siihen "kunnon" tavaraan ja tavoite on pystyä lukemaan Shakespearen joku teos läpi asti. Olen aloittanut kevyesti näistä suomalaisista uudemmista näytelmista ja kohti vanhempaa.

Pirkko Saisio - Kuume.
Mielenkiintoista dialogia, mikä sai miettimään Saision kirjallista materiaalia. Laitoin varaukseen Saisiota, kun ei kirjastossa siinä hetkessä ollut. Pidin myös näytelmän hahmoista. Kaikki omalla tavallaan oman kompleksinsa sisässä, jotka avautuvat dialogin mukana ensin loogisesti, mutta seuraavassa hetkessä onkin logiikka kaukana. Tykkäsin. Vaati lukiljalta huomiota ja on varmasti vaatinut näytelmänä katsojalta paljon.

Paavo Westerberg - Kotiin ennen pimeää.
Loistava! Haukoin pitkään henkeä tapahtumien vain vyöryessä yli ja dialogin viedessä mennessään. Olen tykännyt Westerbergin ohjauksista ja niistä missä hän on ollut käsikirjoittamassa mukana. Ahdistus, tuska ja syvyys vain vievät mennessään, eikä sille voi itse tehdä mitään. Sitten kuitenkin askel parempaan ja valoa. Tässä näytelmässä on ihanasti mukana suvun ja perheen mukanaan tuomat velvoitteet ja kaikki hyvät - kuin huonotkin puolensa. Sykähdyttävä.

Seuraavaksi hyllyssä odottaa lukemista Eva Dozzin romaani Vihaan sinua John Lennon.

[Dnd]

Luettavana:
Jukka Rislakki - Kauhun aika.

Tämä Jämsän 1918 tapahtumiin perustuva kirja ei ole mitään kevyttä lueskeltavaa. Tässä on kaikki se, joka toisenlaisissa historiikeissa sivuutetaan korkeintaan jollain pienellä sivuhuomautuksella ohimennen. Teksti itsessään on selkeää ja lukiessa menee useita lukuja putkeen, mutta kerralla läpiluku jäisi tekemättä (johtuen kirjan tapahtumista). Kirja perustuu haastatteluihin ja asiakirja-aineistoihin.

[puolikarkea]

Luettu:

Jeff Long: Vuosi nolla
Maailmanlopun tunnelmissa hiihtävissä tarinoissa on jotakin hyvällä tavalla karmivaa ja mieltä kutkuttavaa. Tämä tuli luettua paksuudestaan huolimatta aika nopeasti ja oli miusta hyvä. Vastaan tuli jonkun verran ennalta arvattavia kohtia ja joitakin kohtia - esim. virustartunnan saaneiden ihmisten muuttuminen läpinäkyviksi - ei oikein osannut sulattaa. Tarkoituksena olisi kuitenkin jatkossa lukea Longilta jotain muutakin.

Luettavana:

Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa
Ympäristöasiaa, fiktiota, lisää uhkakuvia ihmiskunnan säilymiselle. Alan olemaan kirjassa loppusuoralla ja pakko sanoa, että oon tykännyt varsin paljon. Lukiessa on tullut pohdittua enemmänkin sitä, miten paskasti ihmiset ovat asiansa hoitaneet. Ollaan muka älykkäitä olentoja ja silti mennään perse edellä puuhun ja paikkaillaan tekosiamme, ettei luonto pyyhi meitä kartalta. Suosittelen lämpimästi luettavaksi.

Maria Peura: Valon reunalla
Kiinnostavaa kerrontaa nuoresta pohjoisen tytöstä. Kansitekstiä lainaten "tarina Romeosta ja Juliasta, tytöstä ja pojasta, jotka ovat syntyneet jonnekin junaradan, ikiroudan ja vittumaisten ihmisten sekaan. ... Se kertoo siitä minkälaista oli, kun oli kolmentoista ja vasta aloittamassa kaikkea." Asiat kerrotaan niin kuin Ristiina ne sillä hetkellä tuntee, turhia silottelematta.

Luettavaksi olis vaikka mitä. Saas nähdä, mihinkä kirjaan sitä seuraavaksi noiden kahden jälkeen tarttuu.


Pakko muuten sanoa, että näinkin lyhkäset kirjojen pohjalta tehdyt pähkäilyt tuntuu hankalalta, kun ei oo moista tarvinnu tehdä vuosiin. Homma on yhtä kankeata, kuin meikäläisen voimisteluyritykset. Ei vaan taivu.
Ehkä hieman vaivaa myös sellainen pölhö ajatus, että ootte hiton kirjaviisaita ja minun tavailuja lukiessanne pudistelette päitänne koneidenne ääressä: "Ei se noin mene, ei noin voi sanoa."

[urakka]

Maria Peura: Valon reunalla
Kiinnostavaa kerrontaa nuoresta pohjoisen tytöstä. Kansitekstiä lainaten "tarina Romeosta ja Juliasta, tytöstä ja pojasta, jotka ovat syntyneet jonnekin junaradan, ikiroudan ja vittumaisten ihmisten sekaan. ... Se kertoo siitä minkälaista oli, kun oli kolmentoista ja vasta aloittamassa kaikkea." Asiat kerrotaan niin kuin Ristiina ne sillä hetkellä tuntee, turhia silottelematta.

On muuten ihan mielettömän hyvä kirja. Luin sen muutama vuosi sitten jossain pääsykoemielessä, mutta olen kyllä palannut siihen ihan vapaaehtoisesti useamman kerran, kun hyllystä kuitenkin löytyy. Vois muuten olla sellainen aika, että vois taas tarttua siihen.
___________
Omia:

Luettu:

Katja Kallio: Kuutamolla

Kaikki varmaan tietää Kallion esikoisteoksen, tai ainakin siitä tehdyn leffan. Itse ostin kirjan joskus silloin kun se ilmestyi, ja olen näihin päiviin mennessä lukenut sen varmasti parikymmentä kertaa läpi. Kallion tapa kirjoittaa on ihan mahtava, vaikka päähenkilö Iiris onkin välillä ihan sietämättömän lapsellinen, ja muutkin hahmot, niin silti tarina kuitenkin kantaa. Ainoa kaunokirjallinen teos, mitä olen alleviivaillut.

Milan Kundera: Olemisen sietämätön keveys

Tähänkin tulee palattua säännöllisen epäsäännöllisesti, tykkään ihan mielettömästi. Joku vuosi sitten luin Kunderan varmaan koko tuotannon läpi, mutta silloin olinkin fiksu ja ajatteleva ihminen (ja ehkä 17-vuotias. ). Kundera kirjoittaa kauniisti.

Luettavana:

Peter Höeg: Hiljainen tyttö

Näköjään luen vain samoja kirjoja uudelleen ja uudelleen.. Hiljaisen tytön olen lukenut pari kertaa aiemminkin, mutta sama juttu kuin Lumen tajun kanssa: joka kerta siitä avautuu joku uusi puoli, mitä ei ole tullut ajatelleeksi. Ei ehkä yhtä aivojanyrjäyttävä kokonaisuus, mutta silti mahtava.

Luettavaksi:

Fjodor Dostojevski: Rikos ja rangaistus

Rikosta ja rangaistusta olen yrittänyt lukea vaikka kuinka monesti, mutta Raskolnikov on hahmona niin raivostuttava, että en ole saanut kahlattua loppuun. Onneksi en ole yksin asiani kanssa, vaan useampikin kaveri on sanonut samaa. Jotkut tietysti hehkuttaa niin että hirvittää. Ajattelin kuitenkin päästä loppuu asti tällä kertaa.

Svetlana Aleksijevits: Tsernobylista nousee rukous

Tarinoita ihmisiltä, joita Tsernobylin onnettomuus on koskettanut. En ole vielä aloittanut, ei ole ollut oikea fiilis, mutta jostain syystä tällaiset kirjat kiinnostaa aina. Saa nähdä minkälaisen ahdistusmyrskyn onnistun tällä kertaa saamaan aikaan.

Tiina Huttunen, Cia Kiiskinen ja Riitta Tuominen (toim.): Mikään ei häviä - kirjoituksia kuolemankulttuurista

Kirjoituksia kuolemasta eri näkulmista, eri alojen asiantuntijoilta. Mielettömän kaunis valokuvakuvitus. Tähänkin pitää perehtyä joku kerta ajan kanssa.

[Aurora B.]

Jeff Long: Vuosi nolla
Maailmanlopun tunnelmissa hiihtävissä tarinoissa on jotakin hyvällä tavalla karmivaa ja mieltä kutkuttavaa. Tämä tuli luettua paksuudestaan huolimatta aika nopeasti ja oli miusta hyvä. Vastaan tuli jonkun verran ennalta arvattavia kohtia ja joitakin kohtia - esim. virustartunnan saaneiden ihmisten muuttuminen läpinäkyviksi - ei oikein osannut sulattaa. Tarkoituksena olisi kuitenkin jatkossa lukea Longilta jotain muutakin.

Helvetin piirit on ihan tajunnanräjäyttävän mahtava kirja. Vuosi nolla, niin viihdyttävä kuin sekin oli, jää kauas taakse. Olen Longilta 4 kirjaa lukenut (em. lisäksi Helvetin sydän ja Tilinteon hetki), mutta mikään ei ole tuota Helvetin piirejä peitonnut. Uuh. Pitäisiköhän kaivaa kirja taas naftaliinista, ja lukea vielä kerran...

Ehkä hieman vaivaa myös sellainen pölhö ajatus, että ootte hiton kirjaviisaita ja minun tavailuja lukiessanne pudistelette päitänne koneidenne ääressä: "Ei se noin mene, ei noin voi sanoa."

Mua vaivaa lähinnä tunne, että mun kirjajorinoita lukiessa ajatellaan, kuinka joku edes viitsii vaivautua kuluttamaan aikaa niin aivottoman hutun lukemiseen, ja kaiken lisäksi vielä kehuu sellaista Ei ole musta syvällisten, sivistävien tiiliskivien lukemiseen, saati syvälliseen analysointiin Pois minusta kirjaviisaus. Kansa vaatii suklaata ja sirkushuveja. Tai no, tämä kansanosa ainakin

[puolikarkea]

Helvetin piirit on ihan tajunnanräjäyttävän mahtava kirja. Vuosi nolla, niin viihdyttävä kuin sekin oli, jää kauas taakse. Olen Longilta 4 kirjaa lukenut (em. lisäksi Helvetin sydän ja Tilinteon hetki), mutta mikään ei ole tuota Helvetin piirejä peitonnut. Uuh. Pitäisiköhän kaivaa kirja taas naftaliinista, ja lukea vielä kerran...

Mie itse asiassa arvoin silloin Vuosi nollan ja Helvetin piirien välillä, ohuempi voitti.
Helvetin piirit taitaa lähteä seuraavaksi lukuun, kun käyn kirjastossa.

[damn]

Luettu:

Martin Page: Kuinka minusta tuli tyhmä
Olin jo pidemmän aikaa halunnut lukea tämän, koska takakansi vaikutti viihdyttävältä ja tätä oli monessa paikassa verrattu lempikirjailijani Erlend Loen Supernaiiviin. Mutta joo... Jotenkin petyin. Hetkittäin ihan kiva ja naurahdin muutaman kerran, mutta lähinnä aika mitäänsanomaton. Tuli olo, että tämä yrittää liikaa olla kuten Supernaiivi, eikä onnistu ainakaan minulle tarjoamaan mitään kovin uutta ja oivaltavaa.

Luettavana:

Joel Lehtonen: Putkinotko
Luen tätä Lukupiiriä ajatellen. Olen vähän jumissa tämän kanssa, en oikein tykkää kirjoitustyylistä ja kirjassa ei ainakaan vielä ole tapahtunut mitään mielenkiintoista.

Susanna Clarke: Jonathan Strange & herra Norrell
Tämä kirja on minun ikuisuusprojekti. Aina kun alan lukea tätä niin tykkään tästä kamalasti, mutta jostain syystä en vieläkään ole päässyt tätä loppuun. Lupasin kuitenkin itselleni, että tämän vuoden loppuun mennessä luen tämän vihdoinkin. Sain tämän kirjan siskolta lahjaksi kaksi vuotta sitten ja hävettää etten ole lukenut tätä vielä! Luen yleensä paljon ja nopealla tahdilla, mutta tämä on poikkeus...

[Galileo]

Luettu: Slash & Anthony Bozza: Slash

Törkytehtaan jäljiltä on tupsahdellut muusikoilta kirjoja. Niin myös Slashilta. Slash kertoo nuoruudestaan, bändin aloittamisesta, Guns n' Rosesista ja sen hajoamisesta ja suhteestaan Axliin, pikaisesti Velvet Revolverista ja päihteiden käytöstään. Ei yltänyt viihdyttävyydeltään Mötikkäkirjan tasolle, mutta kasarimeiningit on kiinnostavia ja toki GN'R-jutut. WAR pitäisi varmaan lukea, että saisi Axlin näkemyksen aiheesta. Slash ei kovin kaunista kuvaa miehestä esiin tuonut, vaikka kaninkarvakäsinein siitä kirjoittikin.

Luettavana: Peter von Bagh: Elokuvan historia

Okei, tää on lähinnä selailussa kun odotan seuraavaa kevyt lukemistani postista. Tällä hetkellä olen Neuvostoliiton 20-luvun lopun elokuvassa. Jännä, hyvin jännä. Aika painavaa tekstiä Baghilta, aiemmin olen lukenut hiukan kevyempää aiheesta, joka sopii paremmin kun lopulta nämä yleisteokset on melko lailla listausta ja lyhyitä kappaleita joistain ohjaajista tai elokuvista.

Luettavaksi: The Pythons' Autobiography By The Pythons

Postissa. Monty Python päiväkirjat.