Työ- ja koulukuulumiset

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja skray » To 23 Heinä 2009 14:11

Hyvä että tiivistät, noin voisi moni muukin toimia. :tilt:
Kunhan et kasaa kamojasi vuoreksi niin, että yhden tavaran ottaessa kaikki muut tippuvat vuorelta alas. :virne:

Tässä kassaneitinä voinen kertoa, että se kassahihna liikkuu nopeammin, kun tavarat ovat kaikki peräkkäin, eikä mitään ole päällekkäin toisten tavaroiden kanssa tai jogurttipurkit pussissa tms. mikä hidastaa työn tekoa, koska kun tavaran ottaa hihnalta, se hihna liikkuu niin, että seuraava tavara tulee siihen tunnistimelle ja hihna pysähtyy. Jos on kamala vuori tavaraa, niin hihna ei liiku mihinkään niin kauan kuin tavarat ovat siinä tunnistimen edessä. Ja vuorta purkaessa menee sitten tovi ja hihna ei liiku mihinkään. Kovimmat valittajat valittavat tällaisissa tilanteissa, vaikka itse ovat tavaransa kasanneet vuoreksi siihen myyjän viereen. Eihän se hihna voi liikkua, jos tavarat ovat tunnistimen edessä. :huoh:

Ja tässä nyt kun pääsi tällaselle purkautumismoodille, niin kaippa sitä voisi kommentoida jonottamistakin. :virne:
Suurin osa asiakkaista valittaa aina pitkistä jonoista ja siitä kun kestää niin kauan ja valivalivali. Kaupassa on sitten kuitenkin liikaakin aikaa hengailla ja tehdä ostoksia tuntitolkulla, mutta kun kassalle tulee, niin pitäisi jonottamatta päästä kaupasta ulos? Jonottaminen pitkienkin jonojen ja ruuhkien aikana kestää noin 3-4 minuuttia, olen joskus katsonut kellosta. Se ei ole pitkä aika, varsinkin kun ottaa huomioon sen, että siellä kaupassa tulee luuhattua turhankin kauan ostelemassa kaikkea.
Joojoo, tiedän että odottavan aika on pitkä, mutta voisi kai sitä olla 4 minuuttia kärsivällisyyttä itse kullakin. :virne:
Onneksi horsma tietää itse oman arvonsa.
Avatar
skray
 
Viestit: 2804
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 16:49
Paikkakunta: Maalla

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Lumikki75 » To 23 Heinä 2009 16:18

Mulla on välillä se ongelma tuon jonottamisen kanssa, että unohdun kauppaan (varsinkin jos kyseessä on isompi marketti) hypistelemään tavaroita niin kauaksi aikaa, että sitten on jo kiire paikkaan B siinä kassajonossa. Oma vika toki, mitäs ei pidä lukua ajan kulumisesta. :hullu:

Ja toinen syy kärsimättömyyteen on nälkä, jos olen ollut niin hölmö että olen lähtenyt ruokakauppaan syömättä ensin. Sitä mun ei pitäisi KOSKAAN tehdä, sillä olen nälissäni ihan hirveän äreä.
The ships hung in the sky in much the same way that bricks don't.
- Douglas Adams -
Avatar
Lumikki75
 
Viestit: 1022
Liittynyt: Ma 05 Touko 2008 11:49
Paikkakunta: Lahti

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja skray » To 23 Heinä 2009 23:15

Lumikki75 kirjoitti:Ja toinen syy kärsimättömyyteen on nälkä, jos olen ollut niin hölmö että olen lähtenyt ruokakauppaan syömättä ensin. Sitä mun ei pitäisi KOSKAAN tehdä, sillä olen nälissäni ihan hirveän äreä.


Se on vallan totta, että nälkäisenä ei pitäisi kauppaan mennä. Äreäksi en ala, mutta nälkäsenä tulee aina hamstrattua ihan hirveästi kaikkea turhaa ruokaa, mitä vaan sattui kaupassa tekemään mieli. Kotona sitten miettii, miksi meni paljon rahaa ja miksi helkkarissa jääkaappi on täynnä kaikkea mitä en todellakaan halua syödä nyt tai lähipäivinä. Pitäisi olla suunnitelmallisempi ruokiensa suhteen ja välttää sitä nälkäshoppailua, mutta kun ei vaan aina osaa. :huoh:
Onneksi horsma tietää itse oman arvonsa.
Avatar
skray
 
Viestit: 2804
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 16:49
Paikkakunta: Maalla

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja marenkienkeli » Pe 31 Heinä 2009 18:17

Melkein unohdin hehkuttaa: Loma, loma, loma. :täpinä:

Pikkuisen on haikea olo. Oli tuo vaan sen verran mukava paikka olla töissä. Ja työkaverit olivat ihania. :hymyhali: Onneksi tuo paikka on sen verran lähellä ja kotikotiin lähtiessä matkan varrella, joten välillä voi käydä heitä moikkaamassa. :)

Torstaina vein töihin Sydänsurujen kakkua ja varsin ylistäviä kommentteja sain leipomuksestani. :D Tänään antoivat mulle pienen läksiäislahjankin. :hullu: Ei ollut ihan mieleisin mahdollinen, mutta huomasi kyllä, että olivat yrittäneet miettiä lahjan, josta tykkäisin. :hullu:
Life is short until it's not
Honestly it's kinda long


Orla Gartland - You aren't special, babe
Avatar
marenkienkeli
labrakärpänen
 
Viestit: 5251
Liittynyt: Pe 02 Touko 2008 20:36

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Suvi » Pe 31 Heinä 2009 18:23

Miten minusta tuntuu, että "kaikilla" alkaa nyt loma? Minulla on vielä viisi päivää töitä, niin sitten pääsen vihdoin lomalle.
Tuntuu, että kesä ei ole vielä edes alkanut, ennen kuin kesäloma alkaa.

Muoks. Oho. Kirjoitusvihre. :friikki:
Viimeksi muokannut Suvi päivämäärä Pe 31 Heinä 2009 21:23, muokattu yhteensä 1 kerran
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Shay » Pe 31 Heinä 2009 20:26

Hittu, ku menee hermot, ku ihte yrittää tehä kaiken mahollisimman tarkasti ja hyvin, mutta
työtoverien mielenkiinnon puute pistää homman kusemaan täysin. Tuntuu sitten, että itse
on se, joka saa paskan niskaan. Vituttaa myös, että muiden toheloinnin takia omat alaiset
kärsii...
Lift me up above this, the broken, the empty. Lift me up and help me to fly away!
Avatar
Shay
Hukkasusi
 
Viestit: 3056
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 20:32
Paikkakunta: Pään sisällä pimeässä

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Emilia » Pe 31 Heinä 2009 21:15

LOMA :pomppuhymy:
Elämän pienistä asioista kaikkein suurin on se,
joka pienuudellaan mullistaa elämämme loppuiäksi.
Avatar
Emilia
 
Viestit: 2931
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 15:14
Paikkakunta: Helsinki

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Kuolo » Pe 31 Heinä 2009 22:23

Ei oo lomaa, mutta vähän pääsis huilimaan kuitenkin. Seuraavat työpäivät pitäs olla keskiviikko ja torstai ja muutenkin elokuu ois luvassa satunnaisia työpäiviä. Toivottavasti mahtollisimman vähän :tilt:
Avatar
Kuolo
Site Admin
 
Viestit: 1321
Liittynyt: To 24 Huhti 2008 22:53

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Pascal Lemoix » Pe 31 Heinä 2009 22:30

marenkienkeli kirjoitti: Tänään antoivat mulle pienen läksiäislahjankin. :hullu: Ei ollut ihan mieleisin mahdollinen, mutta huomasi kyllä, että olivat yrittäneet miettiä lahjan, josta tykkäisin. :hullu:


Onko se dildo? :aukku: :moro:

:virne:

--

Itsellä on vielä kuukauden verran töitä eli 4 viikkoa ja päivä. Elokuun viimeinen sattuu olemaan maanantai, joten se käydään siellä erikseen tekemässä. Viimeistä päivää ei edes tarvitse olla loppuun asti, vaan siinä puolenvälin paikkeilla voi alkaa palautella varusteita ja vuodattaa jäähyväiskyyneleitä. :itku:

Sen jälkeen kyllä jonkin verran "lomaa" on varmaan pidettävä, vaikka aikataulullisestihan siitä alkaisi opinnot heti tiistaina. Tai miten se ottaa?
"Tunne ei koskaan valehtele."
-Jorma Uotinen
Avatar
Pascal Lemoix
 
Viestit: 5211
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 00:54
Paikkakunta: L, Espoo

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Suvi » Pe 31 Heinä 2009 22:32

Pascal Lemoix kirjoitti:
marenkienkeli kirjoitti: Tänään antoivat mulle pienen läksiäislahjankin. :hullu: Ei ollut ihan mieleisin mahdollinen, mutta huomasi kyllä, että olivat yrittäneet miettiä lahjan, josta tykkäisin. :hullu:


Onko se dildo? :aukku: :moro:

:virne:



:virne: :virne:

Eimullamuuta. Taaskaan.
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja marenkienkeli » Pe 31 Heinä 2009 22:43

Pascal Lemoix kirjoitti:
marenkienkeli kirjoitti: Tänään antoivat mulle pienen läksiäislahjankin. :hullu: Ei ollut ihan mieleisin mahdollinen, mutta huomasi kyllä, että olivat yrittäneet miettiä lahjan, josta tykkäisin. :hullu:


Onko se dildo? :aukku: :moro:

:virne:

:rotflmao: Ei nyt sentään. Mutta posliinia. :pahasetä: Tai siis... :moro: Harrastin 8 vuotta posliinin maalausta. Harrastus, jota ei voinut kovin monelle yläasteella kertoa. :virne:
Life is short until it's not
Honestly it's kinda long


Orla Gartland - You aren't special, babe
Avatar
marenkienkeli
labrakärpänen
 
Viestit: 5251
Liittynyt: Pe 02 Touko 2008 20:36

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Nugat » Su 02 Elo 2009 15:32

Viimeinen lomapäivä! :pillitys:

Mutta rahaa on luvassa. :tilt:
OwthebluddyellshudIknow?
Avatar
Nugat
Liisa ihmemaassa
 
Viestit: 1712
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 16:32

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Fantsu » Su 02 Elo 2009 23:23

Tänään oli tavallaan viimeinen lomapäivä, vaikka käytännössä himmailen vielä pari viikkoa. Huomenna menen kuitenkin tutustumaan lähemmin uuteen työpaikkaan, hakemaan avaimia, jne. Sähköpostiakaan ei vielä ole, mutta kysymyksiä on piiitkä liuta. Vähän jänskättää... Yritän heti huomisesta omaksua "olen töissä" asenteen, ja alan heräämään aikaisemmin ja puuhailen päivisin töihin liittyviä hommia, vaikka kotona olenkin. Toivottavasti helpottaa uuteen duuniin astumista.
Avatar
Fantsu
 
Viestit: 1052
Liittynyt: Ma 12 Touko 2008 10:37
Paikkakunta: Churchmoor

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja marenkienkeli » Pe 07 Elo 2009 10:37

Kävin tänään haastattelussa ja nyt on plakkarissa harjoittelupaikka ens vuoden alkupuolelle. :jami: Nyt voi hyvillä mielin lomailla. Paitsi että tänään on tentti. :virnu:
Life is short until it's not
Honestly it's kinda long


Orla Gartland - You aren't special, babe
Avatar
marenkienkeli
labrakärpänen
 
Viestit: 5251
Liittynyt: Pe 02 Touko 2008 20:36

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Kuolo » Pe 07 Elo 2009 16:00

Mielenkiintonen työmaa oli. Ei tarvinnu olla montussa yksin kun seurana oli kuollu rotta :keijo:
Avatar
Kuolo
Site Admin
 
Viestit: 1321
Liittynyt: To 24 Huhti 2008 22:53

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Suvi » Pe 07 Elo 2009 20:42

Loma alkoi! :sydän:
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja theia » La 08 Elo 2009 16:27

Mullon kans loma, viime viikko ja seuraavakin. Mutta kuitenkin ihan hippasen haluisin jo mennä takaisin töihin... Voisin tuijotella sitä yhtä tyyppiä. Toisaalta oon nolo, niin hyvä etten voi tuijotella sitä.

No mut. Syksystä tulee varmaan ihan kaamee kun määräaikaiset ei saa jatkaa. Ohhh. Tuun sit tänne valitteleen.
so weak and powerless.
Avatar
theia
Pahvi
 
Viestit: 3417
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 23:56
Paikkakunta: Sherwood

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Fantsu » Ke 19 Elo 2009 17:36

Työt ovat alkaneet hyvin ja on jo sellainen olo, että olis ollut siellä (uudessa paikassa) vaiks kuinka kauan. Mun lisäksi duunissa on yksi toinenkin noobi, joten ollaan vähän oltu toistemme tukena. Kiva niin.
Avatar
Fantsu
 
Viestit: 1052
Liittynyt: Ma 12 Touko 2008 10:37
Paikkakunta: Churchmoor

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Sippura » To 20 Elo 2009 11:41

Mulle löytyi äitiyslomasijainen :D

Aloitan perehdytyksen syyskuun puolella ja tarkoituksena on jättäytyä itse taka-alalle
hyvinkin nopeasti. Parhaiten tämä uusi tyyppi ne hommat oppii tekemällä, ei katsele-
malla mun tekemistä. Ja samalla voin itse sitten ottaa vähän lunkimmin :juoni:
And they can't build a satellite to tell you how loved you are
Sippura
Epäkelpo jäsen
 
Viestit: 1415
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 13:08
Paikkakunta: Täsä. Täälä.

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Maija » To 20 Elo 2009 16:47

Tämä uusi koulu ei ole sitten yhtään mun juttuni.


:p
Avatar
Maija
 
Viestit: 1393
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 23:29

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja skray » To 20 Elo 2009 22:37

No nyt on taas koko vuoden lukujärjestykset tehtailtu, muutamaa aikataulua lukuun ottamatta kaikki on selvillä. Jos ahkeroisin, voisin ehkä valmistua keväällä. Pelottavaa.

Ehkä en viitsi ahkeroida. :p
Onneksi horsma tietää itse oman arvonsa.
Avatar
skray
 
Viestit: 2804
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 16:49
Paikkakunta: Maalla

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja damn » Pe 21 Elo 2009 16:56

Koulu :epäilevä:. Ollaan meidän luokan kanssa suunnittelemassa ja toteuttamassa jotain projektia, jossa ei ole mitään järkeä. On turhauttavaa olla mukana tuossa ja tuntuu, ettei kovin moni muukaan ole kauhean innostunut. Muutenkaan en just nyt viihdy koulussa. Esimerkiksi ruotsin opettaja on kamala natsi ja tappaa viimeisenkin kiinnostuksen opiskeluun. Lisäksi ne tunnit on melkein aina perjantai iltapäivällä, kun en enää jaksa keskittyä mihinkään. Melkein joka päivä olen muutenkin koulussa 8-16.30. Jee. Tämä on niitä hetkiä kun mietin, että valmistunkohan mä koskaan. Tänäkin aamuna menin kouluun pari tuntia myöhässä kun en vaan saanut itseäni ylös sängystä.

:gaah:
Fail, fail again, fail better.
Avatar
damn
 
Viestit: 1506
Liittynyt: Pe 08 Elo 2008 14:59

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Dnd » Pe 21 Elo 2009 22:25

damn kirjoitti:Tänäkin aamuna menin kouluun pari tuntia myöhässä kun en vaan saanut itseäni ylös sängystä.


Minä taas koisasin iltapäivälle, puoli kolmeen saakka. Oli vähän huono olokin, joten enpä kovin kummoista työpäivää tänään tehnyt.
Onko olemassakaan kokonaista totuutta?
Avatar
Dnd
Outo marsilainen kivi
 
Viestit: 1733
Liittynyt: To 01 Touko 2008 04:37
Paikkakunta: Kaukana poissa

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Pascal Lemoix » Ma 24 Elo 2009 19:22

Mulla meni työpäivä peräti 18 minuuttia pitkäksi. Muina miehinä vaan "ylityö" ja "ulos" :aukku:

--

Koulukuulumiset: ilmoittauduin venäjän jatkokurssille :jami: Olin ilmoittautuja 26/30, joten yllättävän tiukille meni siinä suhteessa :o: No, kyllä se ryhmä siitä harvenee, kun siellä pitää ihan oikeasti sitten käydäkin.

Itsellä voi Ruotsin-matka viedä tunnin tai jopa kaksi, mutta sekin on vain elämää. Viimeksi menin suoraan laivalta tunnille ja niin voi käydä tänäkin vuonna. :virne:
"Tunne ei koskaan valehtele."
-Jorma Uotinen
Avatar
Pascal Lemoix
 
Viestit: 5211
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 00:54
Paikkakunta: L, Espoo

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Pvi » Ma 24 Elo 2009 23:34

Tällä hetkellä on kolmansorttista työtä.
1. Tuttua, selkeää ja yksinkertaista. Sellaista, johon ei tarvitse muutakuin mennä paikalle, vaihtaa vaatteet ja aloittaa.
2. Haastavaa ja hankalaa. Lähes kokoajan tulee vastaan uusia tilanteita ja kysymyksiä, joihin pitäisi löytää hyviä ratkaisuja. Onneksi on viime vuodelta vähän kokemusta vastaavasta, niin ei ole ihan stressissä asian kanssa.
3. Täysin uutta, jossa kaikki vastuu on minulla. Aiheuttaa ajoittain fyysisiä reaktioita. Kuvotusta, oksetusta, huimausta... Ei niin kiva.

Tämä saa minut miettimään, että mitä minä haluan elämässäni tehdä.
Tarvitseeko leivän hankinta olla niin kamalan hankalaa? Olisiko sittenkin hyvä tyytyä yksinkertaiseen? Mikä tekee onnelliseksi?
Rohkeus kuulua tähän.
Pvi
 
Viestit: 1267
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 13:55

EdellinenSeuraava

Paluu Huuhaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa