Onnea matkaan sitten vaan!
No niin, nyt on kotiuduttu sitten (jo joku aika sitten, kun en ole saanut nopeammin aikaiseksi tätä). En ole ihan varma kuuluisiko tämä mieluummin tänne vaiko Vituixmän-ketjun puolelle, mutta menköön näin, kun kerran matkustamisesta on puhe ja täällä olen aiheesta puhunut.
Eli sinnehän päädyttiiin lähinnä sairastelemaan.
Ainoa kokonainen päivä siellä jolloin vointi oli normaali, oli torstai. Yksi päivä.
Ei vaan ole mahdollista. Vuonna 2005 oltiin kolme viikkoa setää katsomassa Indonesiassa, eikä minkäänlaista ongelmaa, ei edes ripulinpoikasta missään vaiheessa. Ja nyt tämä. Ei ole reilua.
Keskiviikkona perille, ja kaverini asunnolle. Silloin ei kyenny lyhyiden yönunien ja lennon aiheuttaman tuuban takia tekemään mitään, kunhan ottamaan lungisti ja syömään lähimestasta tilattua take-out-kiinalaista. Ekan yön olin kaverini luona.
Torstai meni kaupungilla kierrellessä. The Village - Chinatown - Little Italy -akselilla liikuttiin toisen Suomesta tulleen kaverini kanssa. Levy- ja muita kauppoja haisteltiin ja käytiin Lombardi'silla syömässä absoluuttisen loistavaa pizzaa. Illalla mentiin vielä kivenheiton päähän lähibaariin "parille". Sieltähän päästiin puoli neljän maissa pois...
Metrolla vielä hostellille, missä vietin seuraavat kaksi yötä, ja nukkumaan.
Klishee, mutta pitäähän sitä Times Squarella käydä ällistelemässä. Harmi vaan kun ei sattunut kameraa mukaan kun tuosta kulki pimeään aikaan ohi.
So far so good.
Perjantaina se sananlaskun paska sitten osui tuulettimeen, ja kovaa. Ekana lähdin erittäin tyhmästi hortoilemaan sateeseen college-paidalla ja sateenvarjolla varustautuneena etsimään sopivaa aamiaispaikkaa parikymmentä streettiä downtownin suuntaan. Olisi pitänyt jäädä heti siihen ekaan mäkkäriin, subwayhin, tai jopa hakea vaan jotain purtavaa siitä hostellin vieressä olevan talon kulmalla olleesta grocery-kioskista. Mut kun ei niin ei... Jotain voileipää nakertelin puoliväliin saakka ja hörppäsin kahvin, ja laahustin takaisin pötköttämään hostellille. Sitten vähän ajan päästä aloin oksentamaan. jokusen tunnin makailin sängyllä jaksamatta edes laittaa litimärkiä rytkyjäni paremmin kuivumaan. Sitten jossain välissä hain siitä lähikioskista purtavaa, jotain mehujuomaa ja myslipatukantynkää, jotka heitin naamaani. ja just perjantaina oli tarkoitus mennä kavereiden kanssa keskikaupungille ulos syömään ja baareilemaan. Olo oli vähän parempi joten lähdin jostain ihmeen oikusta metrolla downtowniin päin. Virheliike. Se ei-niin-tasainen kyyti ei todellakaan tehnyt mahalle hyvää, ja 23rd streetin asemalla pois jäädessäni tulivat ne mehut ja keksit ylös sillä sekunnilla kun syöksyin asemalaiturille roska-astiaa tähyillen. Onneksi housut ja kengät säästyivät.
Olin kuulemma harvinaisen omalaatuisen limetinvärinen kun pääsin siihen kahvilaan missä piti tavata. Eihän siinä kunnossa mihinkään voi lähteä, todettiin. Saattoivat metrossa jonkin matkaa ylöspäin ja nappasivat sitten mulle taksin että pääsin takaisin hostellille potemaan. Tuli siitäkin matkamuisto mitä vaalitaan: Laatattu 77th:n ja 3rd Avenuen kulmassa kaatosateessa roskikseen kun kaveri koittaa sohia taksia kohdalle. Joku heppu käveli kuulemma ohi ja kovin empaattisesti totesi "oh, I'm so sorry". Itse en huomannut siinä tilassa yhtään mitään.
Lauantaina vaihtui olo flunsssaisen tunkkaiseksi yleiseksi pahaksi oloksi. Ei oikein jaksanut mitään, kiinteän ruuan syöminen ei huvittanut, oikein mikään ei itse asiassa huvittanut. Kuitenkin jaksoin käydä tsekkaamassa ne parit levykaupat loppuun. Loppupäivä matalaa profiilia.
Panin merkille miten useammassakin levykaupassa oli kissa. Lystejä otuksia.
Sunnuntaina olo oli lauantaita huonompi, ei jaksanut niin mitään. Oli tarkoitus mennä Queensiin katsomaan kaverini yhtä kaveria, ja olla siellä loput yöt, mutta eihän siitä mitään tullut, etenkin kun asui syrjemmässä, metropysäkiltäkin olisi ollut jonkun 15 blockin kävely. Jäin siis kaverini kämpille sitten potemaan. Raahauduin siitä sitten vaan lähikulman kaupalle hakemaan jotain purtavaa että hengissä pysyin.
Maanantaina olo oli vielä melkoisen kurja, mutta jo hiukan parempaan päin. Ensimmäisen kerran moneen päivään teki mieli syödä, kun heitin napaani lähikaupasta ostetun nuudelikupin. Jaksoin kuitenkin lähteä kavereitten mukaan yhteen raflaan syömään ja baariin parille. Tosin raflan guinness ja baarin rommikola jäi muutamaa hörppyä lukuunottamatta koskematta. Ei vaan voinut juoda kuin vettä. Kaikki muu tuntui kuvottavan. Kiinteän syöminenkin oli työn takana. Osittain oli pelko että se alkais taas vatsa elämöidä (vaikkei useaan päivään ollut kiertänytkään), ja toisaalta taas ei vaan yhtään huvittanut syöminen, vaikka pakkohan sitä jotain on syödä ettei kuihdu kasaan.
Tiistaina olikin sitten lähtö, ja just näppärästi olokin oli taas aamulla herätessä lähes täysin normaali... Onneksi ehti siinä vielä muutaman tunnin kierroksen tehdä kaupungilla, katsellen ympäriinsä, ostellen tuliaisroinat ja muut, ennen kuin nappasi taksin JFK:lle.
Näin päin lento meni paljon paremmin. Tiesi tulomatkasta viisastuneena ostaa kentältä kuulkokeadapterin koneen viihdesysteemiä varten, nyt sieti kuunnella musiiikkiakin. (Ne koneen kuulokkeet on niin armotonta jätettä, ehdottomasti hirveimmät kikkareet mitä koskaan olen tavannut! Voisi jopa palautetta laittaa Finnairille, niin luokattomat napit ne on...) Leffoja en käynyt katsomaan, kun koitin saada vähän unta palloon. Tällä kertaa se onnistuikin, kiitos vierustoverin puutteen. Käsinojaa vaan ylös ja sikiöasentoon poikittain penkille huovan alle. Ei maailman mukavin nukkumisasento, mutta peittoaa istuimen naurettavan pienen takakenon miten vain.
Kirjaston ohi kulkiessa oli pakko ikuistaa ne leijonat siinä edessä.
Että semmoinen matka. Sen ajan mitä ei ollut kipeenä, oli erittäin siistiä. Harmi vaan että kävi näin huono tuuri. Ei ollut suunnitelmissa mennä sinne saakka sairastamaan. Ensi kerralla sitten pidemmäksi aikaa, niin ehtii vaikka yhden kunnon influenssankin sairastaa alta pois jos tarvis.
Pakko sanoa että olen pettynyt. Ei sen noin pitänyt mennä. Jäi näkemättä Central Park (no, näkihän sitä hostellille mennessä vilauksen sivulta, jos sitä nyt lasketaan...), Intrepid Museum, vapaudenpatsas, Ground Zero, koko hemmetin hela hoito.
No eipä se Nykki ainakaan sieltä mihinkään katoa. Uutta yritystä sitten joskus toisen kerran.
Tuosta vielä yksi kuva loppuun. En ehtinyt seikkailemaan siellä Led Zeppelin -talon kulmilla, joten piti tyytyä Seaman/Cummingsin kulmaan.
Ja siihen ne tuon sortin lomakokemukset rajoittuivatkin...
"Kun on kerran nuoruudenlähteestä maistanut, ei enää tyydy vesijohtoveteen, johon on sekoitettu juustonjuoksutinta ja laksatiivia."
-Markus Kajo