Oli ihana ja perinteinen joulu. Aamulla heräsimme ennen kymmentä. Aamupalan jälkeen pikkuisen jouluvalmisteluja ja sitten menimme saunaan. (Ja jotta voisin järkyttää rajoittuneita netin käyttäjiä, totean saunoneeni 2 veljeni ja vanhimman pikkuveljeni tyttöystävän kanssa. Saunakuvioihin kuului myös lumihanki.
) Saunan jälkeen söimme riisipuuroa ja aloimme valmistautua kirkkoon. Ennen aattohartautta kävimme mumman haudalla. Hartaus oli ihana ja perinteinen.
Tämä kappale sai lähes kyyneleet silmiin. Kun tämä biisi soi kirkossa lapsikuoron laulamana, on aina vaikeuksia pidättää itkua.
Hartauden jälkeen käytiin kaukaisemmalla hautausmaalla isän isän haudalla.
Kun saavuimme kotiin alkoi jouluruokien loppuvalmistelu. Hiljakseen alkoi vieraita. Paikalla oli oman perheen lisäksi mumma, paappa, tätini miehineen, heidän tyttärensä miehineen sekä veljeni tyttöystävä. Söimme tajuttomat määrät jouluruokia. Veljeni ja hänen tyttöystävänsä lähtivät pukkikeikalle ja sen jälkeen meille tuli maailman paras ja hauskin pukki (13 v).
Pikkuveljeni oli oikein elementissään. Petteri oli kuulemma jäänyt syömään herkkuaan: hampurilaisia. Muutenkin jutut olivat hulvattomia.
Sitten oli vuorossa kahvittelu. Juuri mitään ei enää kyllä mennyt alas. Todella pieni pala kakkua, pipari ja palat kolmea eri juustoa. Pian olikin vieraiden aika lähteä koteihinsa ja Pojan kanssa tuli juteltua reilu tunti puhelimessa.
Joulu oli aivan ihana, mutta jotain tuntui puuttuvan: Poika. Olo oli välillä surkea. Varsinkin puhelun aikana olo oli välillä kurja. Vuoden ihanin juhla ja rakkaani ei ole kanssani. Surullista.
Tässä on melkoinen dilemma. Olen ollut joulun suhteen hyvin sukukeskeinen ja toisaalta Pojalla on pienet pikkusiskot, joiden kanssa hän - ymmärrettävistä syistä - haluaa olla joulun. Ens joulun suunnittelu tulee olemaan vaikeaa. En halua olla enää yhtään joulua ilman Poikaa, mutta samalla suku vetää molempia omiin suuntiinsa.