Tämän hetkinen tilannehan on siitä outo, että olen tämän sairasloman aikana ensimmäisiä kertoja jotenkin tyytyväinen siihen missä kunnossa nyt olen. Viime kesä meni jalkojen särkiessä jatkuvasti ja lähes kaikki tekeminen oli vastenmielistä siitä syystä.
Välillä oli jalat niin turvoksissa ettei voinut kenkiä pitää ja särky sen mukainen.
Nyt on myös hieman havaittavissa koulun jälkeistä ahdistusta ja stressiä teatterin asioista.
Sain kotiohjeiksi juoda aamukahvit parvekkeella - kirjalla tai ilman - kaikessa rauhassa. Siis omassa rauhassa.
Ehkä siitä on ollut jotain riemua ja päivä lähtee ihan eri tavalla käyntiin. Muutoinhan tulee vaan jökötettyä pahimmillaan tässä koneen edessä. Mikä on periaatteessa samanlainen kooma kuin katsoisi telkkaria. Ei tule tehtyä mitään muuta.
Samalla on myös paineet, että pitäisi tehdä sitä ja tätä ja tota, kun on kerta kesä. Mikä on tosi junttia.
Pitäisi muka tehdä kesästä pakkosuoritus, jonka tarkoitus on tehdä paljon ja levätä.
Missä taas ei ole mitään järkeä.
Tein tänään jotain todella outoa ja läksin Helsingiin vain "hengaamaan". Päämääränä oli klo 16 sovittu meno, mutta päätin että ennen sitä käyn hengaamassa jossain kahvilassa ja vain kuljeskelen pitkin, poikin. Kävelin Kaisaniemen puiston läpi, joka oli aika kaunis. Hakaniemessä ihailin merta ja tuulen voimaa ja lopulta päädyin kahville ja kirjoittamaan. Tajusin, että kirjoittamisvimma oli jäänyt pienemmälle ja purin itsestäni ulos liudan sanoja. Mikä tuntui hyvältä
Pvi:n ohjeistus on aika hyvä. Tehdä asioita, joista tulee itselle hyvä mieli.
Hakeutua ulos lukemaan jotain keskenjäänyttä opusta (joka ei liity töihin) tai vain istumaan johonkin ja kuuntelemaan lintuja.
Kuunnella itseään, mikä on itselle hyvä. Jos se on alkuun koko päivän nukkuminen, niin sitten nukkuu.
Tässäkin pätee varmasti se sama teoria, mitä on tullut pohdittua sen arkiolemisenkin kanssa. Pitää olla itsellä hyvä olla, tekee mitä tahansa. Ei loma sinänsä poikkea siitä muutoin, kuin ettei ole
pakko tehdä mitään.