Työ- ja koulukuulumiset

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Pvi » Ma 18 Heinä 2011 16:22

Koulussa lapsukaiset kasvaa siihen, että jos ei tiedä, niin kannattaa
pitää turpansa kiinni. Virheille nauretaan ja opettaja kyllä kertoo
sitten kun lapselta odotetaan jotain toimintaa, siihen saakka tulee
olla hiljaa ja huomaamaton.
Että ei ole ihmekään jos töissä ollaan huulipyöreänä.
Tsemppaa niitä, kerro, että joo just noin. Pieleen menot ei haittaa,
ne pitää vaan opetella sanomaan ääneen ja korjaamaan mahdollisimman
hyvin.
Rohkeus kuulua tähän.
Pvi
 
Viestit: 1267
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 13:55

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Emeritus » Ti 19 Heinä 2011 21:08

Joopa joo, ohutta kuortahan sieltä yliopistolta taas tuli... :huoh:
Alkaa jo muodostua vuosittaiseksi perinteeksi, prkl. Sentään sen verran paremmin meni kuin viime kerralla että nyt ollaan varasijalla 6, viime vuonna varasija oli 13. Kuutoselta voisi jopa olla mahdollista päästä vielä sisääkin. Ei tuosta kyllä mitään henkseleitä voi mennä paukuttelemaan. Mutta ei mahdotontakaan ole, vuonna 2009 ottivat jengiä varasijoilta 1-7.

Jännästi meni koepisteiden ja varasijojen kanssa muuten. Nyt ei ollut läheskään niin lähellä onnistuminen (5,5 ja 4,5 pisteen päähän jäin) ja varasija 6., kun viime vuonna oli niistä kahdesta pisteestä kiinni ja varasija kolmastoista...
"Kun on kerran nuoruudenlähteestä maistanut, ei enää tyydy vesijohtoveteen, johon on sekoitettu juustonjuoksutinta ja laksatiivia."
-Markus Kajo
Avatar
Emeritus
 
Viestit: 1164
Liittynyt: To 08 Touko 2008 15:08

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Suvi » Ti 19 Heinä 2011 21:10

Emeritus :paijaus: Toivotaan parasta.
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Emeritus » To 21 Heinä 2011 23:09

Kiitti. Pidetään peukkuja tuon varasijan kanssa.
"Kun on kerran nuoruudenlähteestä maistanut, ei enää tyydy vesijohtoveteen, johon on sekoitettu juustonjuoksutinta ja laksatiivia."
-Markus Kajo
Avatar
Emeritus
 
Viestit: 1164
Liittynyt: To 08 Touko 2008 15:08

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Emeritus » Pe 22 Heinä 2011 12:03

Varasijoilla 1-5 oleville tarjottu paikkaa. Ohmaigaadmuthafuckinshit... Antaa nyt vaan mennä vielä sinne kuutosenkin puolelle... :P

Edit: Nyt vasta oikeasti pisti silmää tuo tilanne.
Koepisteillä viimeksi valitun hakijan koepisteet: 71
Arvatkaas paljonko on meikän koepisteet? jep, 70,5...
No on se nyt vaan saatana jos sattuisi jäämään tuohon. :friikkipomppu:

No, varasijoja tarjotaan 31. päivään saakka, ehtii käydä vielä vaikka mitä. :p
"Kun on kerran nuoruudenlähteestä maistanut, ei enää tyydy vesijohtoveteen, johon on sekoitettu juustonjuoksutinta ja laksatiivia."
-Markus Kajo
Avatar
Emeritus
 
Viestit: 1164
Liittynyt: To 08 Touko 2008 15:08

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Shay » Pe 22 Heinä 2011 17:53

Ei helevetti Eme, ei sulla voi olla noin huono tuuri. :virne: Toivottavasti onnistaa! :tilt:

---

Musta oikeasti tuntuu, että meijän firmaan palkataan joitain täysin aivokuolleita kesäpoikia. :töktök: Yksinkertaiset käskyt ei mene perille, työaikana
haahuillaan missä sattuu ja puhuteltaessa tuntuu, että mikään ei mene läheskään perille asti. Mää yritän kuvitella noita muutamaa tyyppiä
haastattelutilanteessa, enkä mitenkään saa päähäni mahtumaan, miksi kukaan palkkaisi niitä häiskiä... :ei:
Lift me up above this, the broken, the empty. Lift me up and help me to fly away!
Avatar
Shay
Hukkasusi
 
Viestit: 3056
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 20:32
Paikkakunta: Pään sisällä pimeässä

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Lyyra » Pe 22 Heinä 2011 23:35

Valita, Emeritus, laitokselle, jos tipauttavat sut puolikkaan pisteen takia. Mä sain sillä tavalla opiskelupaikan, vaikka meillä olikin kyse pisteen kymmenesosista.
Lyyra
Digipahuus
 
Viestit: 8187
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 02:56

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Pvi » La 23 Heinä 2011 10:28

Pidän täällä peukkuja ristissä Emerituksen puolesta. Toivottavasti
sieltä vielä joku saa mieluisemman opiskelupaikan ja paikkoja
vapautuu.
Ja valitusvinkistä kannattaa ottaa onkeensa. Kokeita on todennäköisesti
ollut tarkistamassa useampi henkilö, joilla jokaisella on ollut paljon tarkas-
tettavaa. On mahdollista että siellä on jonkinlaista heittoa tai ihan silkkaa
pientä virhettä, joka selviää vaan uudelleen katsomalla.
Ei se ota jos ei annakaan.
Rohkeus kuulua tähän.
Pvi
 
Viestit: 1267
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 13:55

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Emeritus » Su 24 Heinä 2011 22:14

Lyyra kirjoitti:Valita, Emeritus, laitokselle, jos tipauttavat sut puolikkaan pisteen takia. Mä sain sillä tavalla opiskelupaikan, vaikka meillä olikin kyse pisteen kymmenesosista.

Tosiaan, tuo valittaminen voisi olla varteenotettava vaihtoehto. Mutta mitä siihen sitten laittaisi oikaistavaksi pyydettäväksi päätökseksi? Sitä tietenkin ettei oma nimi ollut valittujen listalla, mutta ymmärrän että tuo homma on aika selkeä: jos ei pisteet riitä niin sitten ne ei riitä. Vai heltyisivätköhän jos sitä oikein riipaisevin sanakääntein kuvailisi että miten on jo kolmas kerto kun olen hakemassa, että eikö jo sen, ja että tänä sekä edellisvuotena läpäisin sen kokeen, voitaisi katsoa olevan tarpeeksi painava indikaattori motivoituneisuudesta ja halusta päästä opiskelemaan? :p

Ja toisaalta, onhan siinä sekin aspekti että samalla varasijalla voi olla useampikin, kaikki ne jotka ovat saaneet kokeesta saman pistemäärän, ja käsittääkseni jos varasijapaikoille pääsee niin se joko kaikille ko. sijalla oleville tai ei mitään.
Mutta mitenhän tuon pisteiden tarkistuksen kanssa on, maksaako se niin kuin YO-kirjoituksissa? Ja voivatko koepisteet tarkistuksessa mahdollisesti vielä laskea alkuperäisestä...? :salaliitto:
Osaako joku tähän hätään sanoa?
"Kun on kerran nuoruudenlähteestä maistanut, ei enää tyydy vesijohtoveteen, johon on sekoitettu juustonjuoksutinta ja laksatiivia."
-Markus Kajo
Avatar
Emeritus
 
Viestit: 1164
Liittynyt: To 08 Touko 2008 15:08

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Emilia » Ma 25 Heinä 2011 07:52

Loma loppui, eka työaamu neljään viikkoon. :haukotus:
Elämän pienistä asioista kaikkein suurin on se,
joka pienuudellaan mullistaa elämämme loppuiäksi.
Avatar
Emilia
 
Viestit: 2931
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 15:14
Paikkakunta: Helsinki

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja skray » Ma 25 Heinä 2011 13:36

Emeritus kirjoitti: Ja voivatko koepisteet tarkistuksessa mahdollisesti vielä laskea alkuperäisestä...? :salaliitto:
Osaako joku tähän hätään sanoa?


No meillä on yliopistolla kyllä (ja aiemminkin koulussa) aina ollut käytäntönä, että pisteitä ei voi laskea, nostaa vaan. Jos ope/tarkistaja on laskenut väärin yläkanttiin, se on niitten ongelma, mutta jos ne on laskenu alakanttiin, niin sitä voidaan oikeasta. Toivottavasti olis noin sielläkin. :virne:

---
Olipitkä työputki loman jälkeen. 10 päivää. Eilinen oli jo vapaata ja nyt on vielä kolmen päivän vapaa. :sydän:
Osaa taas arvostaa vapaapäiviä ihan eri tavalla kuin lomalla.
Onneksi horsma tietää itse oman arvonsa.
Avatar
skray
 
Viestit: 2804
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 16:49
Paikkakunta: Maalla

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Lyyra » Ma 25 Heinä 2011 16:04

Vaikea uskoa, että pistelasku maksaisi, mutta minusta voisit nimenomaan vedota tuohon, että olet yrittänyt jo niin monta kertaa ja aina on jäänyt niin pienestä kiinni, että eikö kerran elämässä vois poikkeuksen tehdä.
Lyyra
Digipahuus
 
Viestit: 8187
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 02:56

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Emeritus » Ma 25 Heinä 2011 21:25

Lyyra kirjoitti:Vaikea uskoa, että pistelasku maksaisi, mutta minusta voisit nimenomaan vedota tuohon, että olet yrittänyt jo niin monta kertaa ja aina on jäänyt niin pienestä kiinni, että eikö kerran elämässä vois poikkeuksen tehdä.

Tsekkailin lipaston aikaisuohjeistuksen.
Älä vetoa seikkoihin, jotka eivät liity virheen osoittamiseen
* olet kiinnostunut hakemastasi oppiaineesta,
* olet motivoitunut opiskelemaan oppiainetta,
* sinulla on oppiainetta sivuavaa työkokemusta tai
* olet hakenut oppiaineeseen jo monta kertaa.

Santanan santana... :virnu:

Mutta joo, ymmärtäähän tuon kyllä etteivät nuo kunnon perusteita ole, mutta kun nyt kuitenkin... :p
Vähän erikoiselta tuo oikaisupyyntömenettely muuten kalskahtaa. Okei, palautetaan mieleen netissä olevilla koemateriaaleilla mitä kokeessa kysyttiin ja sitten selvitetään valintakokeen selostusvastaanotolla (soitetaan numeroon sejase aikaan X) arvosteluperiaatteita. Mutta milläs palauttelet mieleen mitä itse olet vastannut, kun se koe on tätä nykyä ties missä? :riips:
Vai olisikohan sitä taas pitänyt olla enempi tarkkana, jos vaikka palautustilaisuutta tai vastaavaa on ollut...
"Kun on kerran nuoruudenlähteestä maistanut, ei enää tyydy vesijohtoveteen, johon on sekoitettu juustonjuoksutinta ja laksatiivia."
-Markus Kajo
Avatar
Emeritus
 
Viestit: 1164
Liittynyt: To 08 Touko 2008 15:08

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Lyyra » Ma 25 Heinä 2011 21:43

Siksi mä ajattelinkin, että laitat postia suoraan laitoksen henkilökunnalle (esim. (yli)assistentti tai amanuenssi tai suoraan proffa). Nehän sen valinnan tekevät. :juoni: Tiedekunta vain vahvistaa laitokselta saamansa valinnat ja lähettää paperit.

Tosin mun kokemukseni perustuvat Tampereen hippiyliopiston hipeimpään laitokseen. Helsingissä voi olla jäyhempi meininki. :keijo:
Lyyra
Digipahuus
 
Viestit: 8187
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 02:56

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Pvi » Ti 26 Heinä 2011 11:09

Ei pääsykokeissa yleensä taida olla mitään kokeen jälkikäteen katseluhetkeä. Sen sijaan yliopiston pitää säilyttää tentit ja muut arvointiprustepaperit.
Voit olla yhteydessä laitokseen ja pyytää saada nähdä kokeesi. Luultavasti saat käydä kurkkaamassa paperia ja laskeskella merkinnöistä, että vastaako pistemäärä ja korjaus sitä mitä sen tulisi olla.
Jos näyttäisi siltä, että uudelleentarkastelu olisi paikallaan, voit kysyä siltä henkilöltä, joka koetta näytti, että miten edetään.
Perusteeksi kurkata paperia riittää että olet sisäänpääsyn rajalla. Ei siinä tarvitse motivaatioista selitellä. Kyllä ne sen tajuaa sinun olemuksestasi ja siitä että haluat tarkistaa pisteesi.
Rohkeus kuulua tähän.
Pvi
 
Viestit: 1267
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 13:55

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Pascal Lemoix » Ti 26 Heinä 2011 20:41

Eräästä paikasta tuli viesti, että voitko ottaa yhteyttä haastattelun tiimoilta? En tiedä, kertooko se minusta jotakin, mutta tuo on jopa enemmän, mitä odotin :keijo:

Vaikkei haastattelu välttämättä ole mitään, mutta onhan se nyt jotakin kuitenkin.
"Tunne ei koskaan valehtele."
-Jorma Uotinen
Avatar
Pascal Lemoix
 
Viestit: 5211
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 00:54
Paikkakunta: L, Espoo

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Pvi » Ti 26 Heinä 2011 21:36

Haastattelu on ainakin reenausta.

Musta ainakin on harvinaista näin kesäaikaan saada jutella jonkun
selvin päin olevan kanssa järkeviä. Tuntuu, että kaduilla ja puistoissa
törmää juttumielessä vaan humaltuneisiin tai muuten päihtyneisiin ihmisiin.
Se on tää Suomi.
Rohkeus kuulua tähän.
Pvi
 
Viestit: 1267
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 13:55

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Emeritus » Ke 27 Heinä 2011 18:27

Tuli puhelua tänään. Tässä mitään oikaisuja tarvita! :D :woohoo:
"Kun on kerran nuoruudenlähteestä maistanut, ei enää tyydy vesijohtoveteen, johon on sekoitettu juustonjuoksutinta ja laksatiivia."
-Markus Kajo
Avatar
Emeritus
 
Viestit: 1164
Liittynyt: To 08 Touko 2008 15:08

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja skray » Ke 27 Heinä 2011 18:33

Go Eme Go! :woohoo:
Onneksi horsma tietää itse oman arvonsa.
Avatar
skray
 
Viestit: 2804
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 16:49
Paikkakunta: Maalla

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja puolikarkea » Ke 27 Heinä 2011 18:42

Emeritus onneks olkoon! :D
minulle jää kertomus
joka muistuttaa elämääni
Avatar
puolikarkea
 
Viestit: 1216
Liittynyt: Ti 29 Huhti 2008 16:56

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Shay » Ke 27 Heinä 2011 18:55

Onnea! :D
Lift me up above this, the broken, the empty. Lift me up and help me to fly away!
Avatar
Shay
Hukkasusi
 
Viestit: 3056
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 20:32
Paikkakunta: Pään sisällä pimeässä

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja marenkienkeli » Ke 27 Heinä 2011 19:43

Emeritus kirjoitti:Tuli puhelua tänään. Tässä mitään oikaisuja tarvita! :D :woohoo:

:D Onnea!

Ja Pascalille tsemppiä haastatteluun!
Life is short until it's not
Honestly it's kinda long


Orla Gartland - You aren't special, babe
Avatar
marenkienkeli
labrakärpänen
 
Viestit: 5251
Liittynyt: Pe 02 Touko 2008 20:36

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Emilia » Ke 27 Heinä 2011 20:01

Hyvä Eme! Kuva
Elämän pienistä asioista kaikkein suurin on se,
joka pienuudellaan mullistaa elämämme loppuiäksi.
Avatar
Emilia
 
Viestit: 2931
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 15:14
Paikkakunta: Helsinki

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Pascal Lemoix » Ke 27 Heinä 2011 21:45

Finally, Emeritus! :D
"Tunne ei koskaan valehtele."
-Jorma Uotinen
Avatar
Pascal Lemoix
 
Viestit: 5211
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 00:54
Paikkakunta: L, Espoo

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Lyyra » Ke 27 Heinä 2011 22:53

Emeritus kirjoitti:Tuli puhelua tänään. Tässä mitään oikaisuja tarvita! :D :woohoo:

Kolmas kerta toden sanoo. :inkkari:
Lyyra
Digipahuus
 
Viestit: 8187
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 02:56

EdellinenSeuraava

Paluu Huuhaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 13 vierailijaa

cron