Ihmissuhdeilmoitukset ja -kysymykset

[Pascal Lemoix]

Joo, toivottavasti kaikki pysyy yksinkertaisena eikä mitään tapahdu.

Näin siinä kai käykin.

---

"Pelkään vähän, että kohta ihastun aikani kuluksi kaveriini tai jotain."

Johan Uhrilampaissa väitettiin, että himoitsemme sitä, mitä näemme, Clarice. Ja niin se aika pitkälle saattaa ollakin.

[L-S]

Toi "pahinta mitä voi tapahtua on että se sanoo ei" on kyllä melkoinen klisee.
Sen on tarkoitus lohduttaa, mutta mä en ainakaan ole koskaan tajunnut mitä lohdullista siinä olisi. Kun sehän olisi just kamalaa ja pahinta.

No sepä just! Ei siihen kuole. Eikä mene maine. Eikä yhtään mitään muuta kuin, ettei pääse treffeille jonkun ihanan kanssa. Sitten joutuu olla jonkin aikaa siipi maassa mutta ei sekään ole mitään, mistä ei voisi selvitä.

Ei kuole, mutta maine voi mennä Tai ainakin se joka sanoo ei, voi suhtautua oudosti. Ja sit joutuu siipi maassa oleilun lisäksi unohtamaan kaiken toivon, mikä on ehkä ollut piristävää edes ollessaan olemassa.


Ja niin. Kyllä toi Uhrilampaiden väite on tosiaan joskus totta.

[Mr. Smith]

Ilmoitan täten, että mua ahistaa ihan suunnattomasti kun muhun on ihastuttu. Tosi yllättäen ja yhtäkkiä ja vain parin tapaamisen jälkeen.

Tykkään kyllä ihastujasta, mutta en minä osaa tätä peliä.

Lisäksi ihastuja on ns. vääränmerkkinen (luulisin), joten ahistaa ahistaa ahistaa kymmenesti enemmän kuin muuten ahistaisi.

En osaa ja oon ihan hämilläni ja ihan pihalla kaikesta.

Halusin vaan kavereita!


:cry:


Eikä oo ees ketään kelle kertoa. Paitsi näköjään uusioforde, josta on tulossa varmaankin uusi emotionaalinen kaatopaikkani. Pahoittelen jo etukäteen. Ihan perseestä.

Anteeksipyyntöni Lyyralle vanhojen esille kaivamisesta, mutta olen TÄYSIN samassa tilanteessa.

Ohitan turhan informaation ja menen suoraan kysymykseen: miten voidaan kertoa toiselle, ja tarkoittaa myös: "pidän sinusta, mutta ystävänä. Voimmeko olla vain ystäviä?"

En ole antanut ymmärtää (mielestäni), enkä ole ymmärtänyt antaa, mutta pelkään että toinen osapuoli suunnittelee jo lapsiemme nimiä.

Apua?

Ps. Kas, kelaamalla ketjua taaksepäin tuolla olikin muutama vinkki. Mutta jos jollakulla on antaa hyvia sanamuoto-vinkkejä, niitä arvostettaisiin.

[Lyyra]

[ikivanhoja jorinoita]

Hitto, että säikähdin!

Mutta Smitson

En mä osaa sanoa mitään. Mulla tuon viestin kirjoittamisen jälkiseuraukset oli kauheeta vuoristorataa, jota en suosittele kenellekään. Käyrän loppukeskiarvo taisi jäädä +/- 0:aan. "Ihan perseestä" on ne sanat, joilla kuvailisin juttua edelleen.

Koita olla jämpti ja jos tuntuu, että viesti ei mene perille, niin koita välttää kanssakäymistä nimiensuunnittelijan kanssa.

[Kibaya]

Oikeasti. Pahinta ei ole EI vaan säälideitti.

Kaipa se riippuu mistä suunnasta asiaa tarkkailee.
Mulle toi siihen ahdistus-hetkeen helpotusta se, että tajusin sen lauseen sisällön. Ei _voi_ tapahtua pahempaa kuin ei.
Kunnes tajusin, että pahempaa voi tapahtua.
Juorut voi lähteä liikkeelle ja paskan puhuminen selän takana. Tässäkin suurin osa on varmasti vainoharhaa.
Sitten taas mun kohdalla se "ei" olisi ehkä sittenkin helpotus. Toisenlainen vastaus olisi paha. Koska siitä aiheutuisi sitten taas paniikki.
Nyt voin olla ihan rauhassa oman pääni sisällä ja huokaista. Odottaa että ihastuminen menee ohi.

---

Pascalin tilanne on kamalan suloinen. Kaiken kaikkiaan. Että vaikka kaikki pysyisi yksinkertaisena ja muuttumattomana, on hetken pidelty kädestä ja nukuttu vieretysten. Lohdullinenkin jopa

[Mr. Smith]

[ikivanhoja jorinoita]

Hitto, että säikähdin!

Edelleen, anteeksi pelottelu

"Ihan perseestä" on minunkin todennäköisin skenaario-ennusteeni. Myöskin "itkua" sekä "p*ska fiilis seuraavan puoli ikuisuutta".

Onko niin että jos et heti ensimmäisten treffien jälkeen (olemme nähneet neljä kertaa) sano mitään, olet automaagisesti suhteessa? Jos näin on, niin olen syyllinen.
Puolustukseni voin vain sanoa, että en ole näitä asioita läpikäynyt nuorena, ja nyt ilmeisesti oletetaan että jotkin perusjutut vaan tajuat sanomattakin.

Noh, muistanpahan taas miksi olen vältellyt ihmissuhde-koukeroita näinkin pitkään

[Lyyra]

"Ihan perseestä" on minunkin todennäköisin skenaario-ennusteeni. Myöskin "itkua" sekä "p*ska fiilis seuraavan puoli ikuisuutta".

Puolustukseni voin vain sanoa, että en ole näitä asioita läpikäynyt nuorena, ja nyt ilmeisesti oletetaan että jotkin perusjutut vaan tajuat sanomattakin.

Noh, muistanpahan taas miksi olen vältellyt ihmissuhde-koukeroita näinkin pitkään

Mä niin tiedän tuon tunteen. Saa siinä sit ihmetellä, että mitä helvettiä. Molemmat osapuolet.
"Paska fiilis seuraavan puoli ikuisuutta" on myös oikein osuva kuvaus.


(En nyt tiedä, kannattaako mun välttis jatkaa näihin sun viesteihin vastailua, kun osaan näinkin hyvin rohkaista ja valaa uskoa, että kaikki järjestyy. )

[Mr. Smith]

(En nyt tiedä, kannattaako mun välttis jatkaa näihin sun viesteihin vastailua, kun osaan näinkin hyvin rohkaista ja valaa uskoa, että kaikki järjestyy. )

Arvostan niitä

Niistä saa sen lohdutuksen että en ole ensimmäinen, enkä varmaan viimeinen jolle näin käy. Pahinta olisi olla aivan yksin ja kokea että on maailman p*skin ihminen, koska kenellekään muulle ei koskaan käy näin, koska muut osaavat hoitaa hommat elegantimmin ja/tai eivät päästä niitä näin käsistä

Ehkä joku viksumpi (?) hoitaisi homman sähköpostilla käyttäen kolmea yksinkertaista sanaa ("I am gay"), mutta pitää nyt sen verran olla kunnioitusta toista kohtaan että käy tämän keskustelun naamakkain. Lisäksi oikeasti pidän hänestä ja lapsenomaisesta toivostani että voisimme olla, sanotaan nyt vaikka jo 10-20 vuoden kuluttua, ystäviä.

[Pascal Lemoix]

Ehkä joku viksumpi (?) hoitaisi homman sähköpostilla käyttäen kolmea yksinkertaista sanaa ("I am gay"), mutta pitää nyt sen verran olla kunnioitusta toista kohtaan että käy tämän keskustelun naamakkain. Lisäksi oikeasti pidän hänestä ja lapsenomaisesta toivostani että voisimme olla, sanotaan nyt vaikka jo 10-20 vuoden kuluttua, ystäviä.

Toi "I am gay" nyt olisi sellaista, mitä Salkkareiden Talelle tulisi hyvänä ideana mieleen.

Mulla on huomattavasti laajempi näkökulma siitä ihastujan asemasta vastaavassa tilanteessa, mutta senkin perusteella sanoisin, että sattuu totuus sitten kuinka paljon tahansa (esim. saman verran kuin piilolinssien poistaminen sähköporalla), niin mieluummin se, kuin valheellinen epätoden maailma, joka ei kestä (ks. Matrix).

[Emilia]

Ohitan turhan informaation ja menen suoraan kysymykseen: miten voidaan kertoa toiselle, ja tarkoittaa myös: "pidän sinusta, mutta ystävänä. Voimmeko olla vain ystäviä?"

Mulla meni nyt vähän ohi, miksei voisi sanoa juuri noin?
Varsinkin, jos et ole edes antanut ymmärtää mitään enempää.

Ite ainakin arvostaisin tollasta suoraa ja rehellistä puhetta eniten.
Ei ainakaan jää mitään epäselväksi.

[Pvi]

Mä tykkään susta mutta vaan kaverina on aika selkeä, mutta sen voi kuulla niin väärin.
Mä tykkään susta,mutta vaan kaverina

Kaveeraminen toispuolisen tykkäämisen kanssa ei ole kovin helppo ratkaisu tykkääjälle. Tunteet eivät kaikilla katoa käskystä vaan rakkaus ja ihastus nostelevat herkästi ja toiveikkaasti päätään. Epätietoisuus, toiveikkuus ja pettymykset sotkeutuna keskenään eivät ainakaan omalla kohdalla tee kovinkaan hyvää tai kaunista. Masennustahan siitä pukkaa.

Mun ehdotus olisi varma ja kuuluva ei lempeästi esitettynä. Jos se tuntuu menevän perille, voit lisätä kysymyksen, miten ihastujan kannalta olisi parasta toimia kaveri asian suhteen. Tai ehdottaa että pidätte nyt vähän etäisyyttä, että tunteet saavat viilentyä ja kun hän on huomannut ettet sinä ole se oikea ja uusi rakkaus kolkuttelee, niin katellaan sitä ystävyyttä sitten.

Jos joku on on joskus onnistunut olemaan kaveri yksipuolisen ihastuksensa kanssa ilman sydämen kiertymistä ja muita ikäviä oireita, niin saa ilmoittautua!

[Aurora B.]

Mä olen todella surkea hoitamaan ihmissuhteita, enkä oikeastaan tiedä, mitä mä tässä ketjussa teen. Pääosin tulin kai antamaan henkistä tukea Smithersille

Mä olen niin hienoon solmuun saanut ihmissuhteita aikoinani, ettei tosikaan, ja p*ska fiilis seuraavan puoli ikuisuutta kuvaa kyllä monia menneisyyden säätöjä Yksi vieläkin todella kaivertava sotku oli juurikin tuollainen. Minuun ihastuttiin päätä pahkaa. Tyyppi oli/on aivan ihana tyyppinä, kaverina. Pirullisen sinnikäs. Pitkän pehmittelyn jälkeen suostuin treffeille, vaikka olin kuukausia sanonut, etten ole kiinnostunut sillä tavalla. Hän vain kuulemma halusi mahdollisuuden. Ehkä ne tunteet sieltä tupsahtaa, jostain, nurkan takaa Olin erittäin itsekäs, koska tyypin seura oli mitä parhainta ja silloin kun ei ajatellut asetelmaa, niin mulla oli sellainen fiilis, kuin olisin ollut kotonani. Kokeillaan nyt sitten

Jonkun verran pyörittiin yhdessä ja kivaa oli, kunnes todella katsoin tyypin silmiin ja totesin, että se on ihan päättömän rakastunut. Hakattuani päätä seinään viikon verran rohkaistuin sanomaan, ettei tästä nyt tule sellaista suhdetta, mitä tyyppi halusi. Siitä sitten alkoi jos jonkin näköistä ihmissuhdesolmua ja kolmiodraamaa joka suuntaan, että voi elämä. Asiaa hankaloitti se, että tyyppi kuuluu välillisesti mun kaveripiiriin. Joten näin ja kuulin kaikenlaista. Ja mä koin ja koen olevani syypää suurimpaan osaan solmuista. Mulla on vieläkin sydän syrjällään asian takia, vaikka tästä on kohta 10 vuotta.


Jos _tietää_, ettei hommasta vain tule mitään, niin asia pitää ilmoittaa asianosaisille viivyttelemättä. Sitä vaikeampaa siitä tulee, mitä kauemmin sen kanssa jahkaa. Enkä mitenkään pysty uskomaan, että ainakaan mun tapauksessa kaveeraaminen olisi tullut edes kysymykseen. Kuvittelisin kuitenkin, että se riippuu vastapuolen tunteiden syvyydestä. Jos tuntuu, että toinen miettii jo hääkutsujen väriä ja lasten nimiä, niin kaveruus kuulostaa toiveajattelulta

Itse olen kyllä onnistunut parin pikkuihastuksen kanssa kaveeraamaan jonkun aikaa, kunnes yhteydenpito on kokenut ns. luonnollisen kuoleman pikkuhiljaa hiipuen. Silloin ei kyllä ole kenenkään sydän särkynyt, korkeintaan pieni haikeus on jäänyt leijumaan ilmaan.

[Annis]

Tuosta pahinta mitä voi tapahtua on se, että sanotaan ei, sen verran, että mun mielestä pahempaa on kyllä se, ettei sanota mitään.
Edelleenkin ärsyttää, tästä on vaikka kuinka monta vuotta, lukiossa kuitenkin tunnustin yhdelle tyypille tunteeni, ja ei mitään, se ei sanonut mitään
eikä reagoinut asiaan ollenkaan.
Paitsi sitten kun asiasta oli kulunut melkein kolme vuotta ja törmäsin tähän heppuun sattumalta baarissa,
ja kuulemma sekin oli ollut tosi ihastunut muhun, mutta sillä oli ollut joku omituinen tilanne meneillään. ja sitten se kehtas vielä olettaa,
että mä olisin halunnut silloin kolmen vuoden päästä yrittää edelleen. Hohhoijaa, sen jälkeen kun mä olin saanut puol vuotta vältellä sitä nolona asuntolassa
ja miettiä, että mitähän se nyt aattelee asiasta ja miks se ei sano mitään.

Ja noista yksipuolisista ihastuksista, mulle on muutaman kerran käynyt niin, että mä olen ollut se yksipuolinen ihastuja, tai siis useastikin, mutta kaksi tälläistä juttua on sellaisia, että oon kuitenkin niiden tyyppien kanssa edelleen kaveri, vaikka ei se ehkä silloin aikoinaan ollut niin kivaa kuulla, että toinen haluaa olla vain kaveri, mutta ehkä ne tunteet eivät loppujen lopuksi olleet niin vahvoja, kuin ne silloin joskus tuntuivat olevan.

[Mr. Smith]

Kiitos sympatioista, neuvoista ja kokemuksista kaikille

Ehkä minut pitäisi shanghaijata munkkiluostariin mietiskelemään, mutta minä en todellakaan ymmärrä miten nämä ihmissuhde-jutut menevät.
Olen valmis myöntämään tuon ja sen että etiketin mukaisesti ilmeisesti olisi pitänyt ensimmäisten treffien jälkeen sanoa "juu oli kivaa, mutta MINÄ KÄYN NYT OSTAMASSA TUPAKKAA, ÄLÄ VAAN LÄHDE MINNEKÄÄN, TULEN IHAN VARMASTI KOHTA!" ja sitten lähettää tekstari turvaetäisyyden päästä.

Mutta minulla oli hauskaa kaveri-tasolla ja siitä on pitkä aika kun olen viimeksi jutellut ihmisen kanssa joka ei luo säälin ja pettymyksen täyttämiä katseita minuun kun alan puhua. Se ei edes tuntunut treffeiltä, vaan siltä että kaksi kaveria tapaa ja juttelee.

Eli täydellisessä maailmassa vain ylireagoin kuten yleensäkin, mutta kun keskustelu menee yhtäkkiä "haluatko sinä lapsia?"-linjoille ja FB:ssä ilmoitetaan että "olen ajatellut sinua & odotan tapaamistamme", minulla on tapana muuttaa Helsingistä Turk----hups

[Pvi]

Tälläi kato opetellaan näitä vaikeita juttuja. Koetaan ja puhutaan. Pähkäillään ja ihan pikkasen vaan ahdistutaan, kun tuntuu vaikealta.

Kun luin Smitherssonin kaveritapaamistreffeistä, niin tuli kovin ikävä miestä joka tulee ja menee. Kun tulee ja on, niin Jutut on kuulkaa ihan lapsensaamis-tulevaisuus-unelma tasolla. Sitten kun menee, niin ei kuulu mitään. Ei pihaustakaan, vaikka kysyisi.

[Pascal Lemoix]

Ehkä minut pitäisi shanghaijata munkkiluostariin mietiskelemään, mutta minä en todellakaan ymmärrä miten nämä ihmissuhde-jutut menevät.

Mäkin olen joskus ollut raivoissani, että ihmissuhdekuvioissa vallitsee koodisto, joka on oikeastaan silkkaa haistattelua naamioituna. Sitten jos vielä aletaan ikärajoilla laskemaan, että mitä mihinkin mennessä pitää olla saavutettuna, niin metsässä tavataan.

Pikemminkin nämä ovat sellaista opettelua, että ihmiselämäkin saattaa olla lyhyt ajanjakso verrattuna opittavan asian laajuuteen. Pihalla ne on muutkin. Nämä edistyvät pikkuhiljaa, ainakin itsellä.

[Emilia]

Ehkä minut pitäisi shanghaijata munkkiluostariin mietiskelemään, mutta minä en todellakaan ymmärrä miten nämä ihmissuhde-jutut menevät.

Mäkin olen joskus ollut raivoissani, että ihmissuhdekuvioissa vallitsee koodisto, joka on oikeastaan silkkaa haistattelua naamioituna.

*


Mun ihastustyypillä taitaa olla tyttö-/poikaystävä. En kehtaa kysyä.
Eihän sillä sinänsä väliä, kun olen kuitenkin ihan isseksein näitten ajatusteni kanssa.
Ja vaikka joskus joku vastakaiku tulisikin, niin löyhämoraalinen mäkään en sentään ole,
että varatun kanssa alkaisin mitään.

[damn]

Kylläpä taas sattuu ja tapahtuu. Ihastuin viime viikolla . Olen tuntenut kyseisen tyypin varmaan kolme vuotta, se on kavereitten kaveri ja aina siihen törmää jossain. Ei olla kuitenkaan ihan kauheasti juteltu koskaan, moikataan vaan nähdessämme ja minulla on ollut fiilis, ettei se kauheasti pidä minusta. Viime viikolla se kuitenkin tuli baarissa istumaan samaan seuraan ja oli siinä koko illan. Ja sitten menin vielä sen luokse baarin jälkeen ja juteltiin aamu kuuteen, juotiin teetä ja kuunneltiin musiikkia. Hirmu mukavaa oli ja juttua riitti. Nyt onkin todella hämmentynyt olo ja viimeksi kun sitä näin, niin olin ihan -fiiliksellä koko ajan kun se oli seurassa. Tavallaan on kivaa olla ihastunut, tavallaan taas tekisi mieli hakata päätä seinään ja en tykkää kun ihastun näin helposti.

[Aurora B.]

Mäkin olen joskus ollut raivoissani, että ihmissuhdekuvioissa vallitsee koodisto, joka on oikeastaan silkkaa haistattelua naamioituna.

Eikä siinä mitään, koodiston pystyisi opettelemaan, ellei se vaihtuisi aina tyypin mukaan Siinä sitä on opeteltavaa, kun toisesta pitäisi tunnistaa 10 metrin päähän, että mitä koodia juuri hän noudattaa.

Mä olen itse hyvin yksinkertainen ihminen. Siis tyhmä. Erityisesti ihmissuhdeasioissa. Jos olen kiinnostunut, osoitan sen suoraan, niin hyvin kuin ujoudeltani pystyn. Odotan samaa vastapuolelta. Menen ihan hämilleni, jos vastapuoli kiertelee kuin korppikotka raadon ympärillä. Oudoin tapaus oli sellainen, että vastapuoli kyllä osoitti viihtyvänsä mun seurassa, mutta piti mua kuitenkin koko ajan käsivarren mitan päässä. Yritin tunnustella, että kiinnostaako yhtään, mutta tyyppi oli ihan eleetön. Kerran rohkaistuin puhumaan asiasta, mutta tyyppi vaan pudisteli päätään. Myöhemmin sain kuulla, että tyyppi olisi ollut kiinnostunut, mutta tyypin mielestä "naisen pitää tehdä aloite".

Tuli vähän sellainen fiilis, että wtf Mitä se edes tarkoitti? Olisiko mun pitänyt käydä kimppuun ja repiä vaatteet päältä vai mitä? Mistä tuollaisia voi mitenkään tietää etukäteen? Ellei ole stalkannut tyyppiä vuosikausia ja/tai kuulustellut ystäviä ja läheisiä.


Ei voi tietää. Olen tuon jälkeen aina välillä kysellyt kaveripiirin miespuolisilta jäseniltä, että mitä "koodistoa" ne noudattaa, niin kaikilla on ollut ihan erilaiset odotukset, oletukset ja vaatimukset. Ei taida auttaa kuin odotella, että omalle kohdalle osuu sellainen, joka puhuu samaa ihmissuhdekieltä kuin itsekin. Tai no, tuo parempi puolisko on kyllä vielä onnettomampi näissä asioissa kuin minä Mutta häntä mä sentään ymmärrän

[lumikukka]

Ei taida auttaa kuin odotella, että omalle kohdalle osuu sellainen, joka puhuu samaa ihmissuhdekieltä kuin itsekin.

Tämäpä se taitaa olla ainoa tapa.

Itse en ole koskaan ymmärtänyt ihmissuhteisiin liittyviä pelejä, koodeja ja sääntöjä. Niinpä olen jättänyt kaiken maailman pelailijat omaan arvoonsa niin ystävyys- kuin parisuhdepuolella. En jaksa sellaista ollenkaan. Onnekseni olen näillä olemattomilla "kooditaidoillani" onnistunut löytämään itselleni sekä ystäviä että puolison. Heidän kanssaan ilmeisesti (Auroran sanoin) puhun samaa ihmissuhdekieltä, koska heidän seurassaan ei koskaan ole tarvinnut jännittää tai miettiä, että miten päin tässä olisi. Kaikki on sujunut kuin luonnostaan.

Ystävät Avokki

[Kibaya]

Ei taida auttaa kuin odotella, että omalle kohdalle osuu sellainen, joka puhuu samaa ihmissuhdekieltä kuin itsekin.

Tämäpä se taitaa olla ainoa tapa.

Itse en ole koskaan ymmärtänyt ihmissuhteisiin liittyviä pelejä, koodeja ja sääntöjä.

Niinpä niin. Ihmiset ja ihmissuhdepelit
Aina välillä sitä huomaa, että vastapäätä kahvipöydässä istuu henkilö, joka lukee eleet ja liikkeet ja pelaa niiden kanssa. Viime aikoina vastassa on erityisesti ollut niitä, jotka ottavat itselleen kaiken tilan mitä yrität antaa kuuntelua varten. Muutoinkin se sellainen skannaaminen ja tilannearvion tekeminen myöhempää käyttöä tai keskustelua varten on jotenkin juuri sitä pelaamista, josta en pidä.
Miksei voi lopettaa moisia pelejä ja unohtaa kaikki koodit.

Itsehän mä olen siitä niin malliesimerkki

Sain kutsun huomiselle yhteen tilaisuuteen, joka kiinnostaisi jonkin verran.
Siellä on kuulema paikalla myös kesäinen iso ihastus, jonka suhteen koen nolanneeni itseni.
Nolouden häpeän vuoksi en ehkä uskalla mennä.
Toisaalta siellä on kyllä aika mielenkiintoinen aihe.

[Mr. Smith]

Mäkin olen joskus ollut raivoissani, että ihmissuhdekuvioissa vallitsee koodisto, joka on oikeastaan silkkaa haistattelua naamioituna. Sitten jos vielä aletaan ikärajoilla laskemaan, että mitä mihinkin mennessä pitää olla saavutettuna, niin metsässä tavataan.

Pikemminkin nämä ovat sellaista opettelua, että ihmiselämäkin saattaa olla lyhyt ajanjakso verrattuna opittavan asian laajuuteen. Pihalla ne on muutkin. Nämä edistyvät pikkuhiljaa, ainakin itsellä.

En yhtään ihmettele enää miksi kaikenmaailman ihmissuhde-oppaita julkaistaan; koska kukaan ei oikeasti ymmärrä tätä peliä. Useasti mainittu oppiminen on kyllä jotain mitä on tapahtunut tämänkin ihmissuhteen yhteydessä, eli sikäli tämä oli hyvä juttu.

Olen päättänyt että jos saisin opettaa kummilapselleni yhden asian tästä maailmasta, se olisi "hanki arpikudos nuorena". Omalla kohdallani ainakin olen huomannut että mitä vanhempana näitä asioita oppii, sitä enemmän ne sattuvat ja niistä selviäminen kestää.

Tapaamme taas huomenna (hän on jo laittoi eilen tekstaria illalla taas miten odottaa tapaamistamme...allrighty then...) ja silloin on pakko ottaa tämä asia pöydälle, jos ei hänen niin sitten omasta toimestani. Ja taas saan pohtia asioita mitä aiemmin en joutunut, kuten "mitenkähän korkealta tapahtuva henkinen pudotus tappaa?".

[Kibaya]

"mitenkähän korkealta tapahtuva henkinen pudotus tappaa?".

Ei se tapa.
Se ehkä rampauttaa hetkeksi.
Ehkä.
Toiset myös putoavat jaloilleen.
Parempi se pudotus nyt, kuin että hän ehtisi kapuamaan korkeammalle. Pettymystä on varmasti ilmassa ja sitä kautta ehkä kaikki surun vaiheetkin.

Tsemppiä huomiselle!

[Mr. Smith]

"mitenkähän korkealta tapahtuva henkinen pudotus tappaa?".

Ei se tapa.
Se ehkä rampauttaa hetkeksi.
Ehkä.
Toiset myös putoavat jaloilleen.
Parempi se pudotus nyt, kuin että hän ehtisi kapuamaan korkeammalle. Pettymystä on varmasti ilmassa ja sitä kautta ehkä kaikki surun vaiheetkin.

Tsemppiä huomiselle!

Kiitos rohkaisusta.
Menemme kahville joten ajattelin säästää aiheen siihen että kuppimme ovat siinä määrin tyhjät että sitä ei viitsi heittää päähäni, mutta toisaalta niin tyhjä että jos sen sisältö heitetään kasvoilleni, vahingot ovat minimaaliset.

Drinksuilla tätä ongelmaa ei tietenkään olisi...eniten kuitenkin pelkään kyyneleitä. Koska olen mies ja koska olen minä, en ymmärrä niitä kaksinkertaisesti

[Pascal Lemoix]

Danny has been there before you:

"Vähän ennen kyyneleitä
Pääsi poispäin käännä, etten niitä nää
Vähän ennen kyyneleitä
Vielä hyvästelyyn aikaa vähän jää

On vielä sanottava,
Kuinka hyvä mulla
On sinun lähelläsi ollutkaan
On vielä sanottava,
Etten koskaan tulla
Luoksesi voi enää uudestaan

Vähän ennen kyyneleitä
Jokin merkki mulle anna sanaton
Kasvot vaikka käsiin peitä,
Silloin tiedän, milloin mentävä mun on
Silmissäsi kyyneleitä
En voi vastustaa ja mentävä mun on."