Vuodenajan vaihtuminen

Yleinen jutustelu tänne. Korvaa myös entisen kysyttävää -osion.

Mikä on paras vuodenaikasi?

Talvi
4
11%
Kevät
1
3%
Kesä
16
46%
Syys
10
29%
Olen tyttö ja shoppailen. Kauppakeskuksista ei näe ulos.
0
Ei ääniä
Kaikki kelpaa.
4
11%
 
Ääniä yhteensä : 35

Vuodenajan vaihtuminen

ViestiKirjoittaja Nugat » Ke 26 Syys 2012 21:36

En muista että aivan tällaista ketjua olisi olemassa.

Kuva

Syksy on nyt. Tämä kuvastaa yllättävän hyvin tunnetta, mitä syksy mussa herättää. Nuuskamuikkunen - kesä, joka lähtee pois, mutta palaa onneksi taas ensi vuonna. Kesästä on jäljellä vielä kukkasia siellä täällä, sato, joka saadaan puista ja maasta ja se hentoinen vielä sinnittelevä bikiniraja. :keijo:

Pidän kyllä syksystä, vaikka siinä on hirmuinen määrä haikeutta. Tulee vain entistä pimeämpää, märempää ja kylmempää. Mitä sitten voi tehdä kun ulkona on kurjaa ja mikään ei elä? Muuttolinnut lähtevät joukolla pois. Tulee hiljaista kun heinäsirkat ei soita ja linnut viserrä. Tuulee ja sataa.

Kuitenkin syksy parhaimmillaan äärimmäisen kaunista aikaa. Ruska, raikas sininen taivas ja reviirin laajentuminen, ainakin täällä maalla, kun voi loikkia pitkin puituja peltoja koirien kanssa. Syksyn lapsi kun olen, niin olen aina pitänyt tästä. Syksyllää jotenkin Ajattelee enemmän. :hullu:


Nyt syksyy tuntuu kuitenkin erityisen haikealta. En tiedä oikein mistä se johtuu. Jotenkin en muista kunnolla edellisten syksyjen tunnelmia. Samankaltaisia, mutta... Onko nyt vain ollut harmaampaa ja sateisempaa? :friikki: Vielä ei lohduta alkava kynttiläkausikaan.

En tiedä kuinka kaupungissa syksy koetaan. Täällä korvessa kun eletään täysin keskellä kausien muutoksia. Kertokaa?

Tämä syksy on itselleni remontin viimeistelyä ja ehkä jopa valmiista tuloksesta nauttimista. Pelkään tosin sitä valmistumista, kun mitä mä sen jälkeen teen? :keijo: Onko sen jälkeen elämää? :keijo: Toivon myös, että tänä syksynä saan ajatukseni kasaan ja suunniteltua tulevaisuutta.

Mikä on sinun suhteesi vuodenaikoihin? Mitä tämä syksy tuo tullessaan?
OwthebluddyellshudIknow?
Avatar
Nugat
Liisa ihmemaassa
 
Viestit: 1712
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 16:32

Re: Vuodenajan vaihtuminen

ViestiKirjoittaja Tr*ina » Ke 26 Syys 2012 23:02

Nugat kirjoitti: Onko nyt vain ollut harmaampaa ja sateisempaa? :friikki:


Viime viikonloppuna Helsingissä: Lauantai-iltana alkoi sataa joskus 22-23. Kun heräsin sunnuntaina, satoi. Kun menin nukkumaan sunnuntaina, satoi. Missään vaiheessa sade ei lakannut.

Tänä syksynä on satanut enemmän, salettí!

Yleensä tykkään syksystä, mutta nyt on tehnyt tiukkaa.

Sadon puolesta syksy sen sijaan on ollut upea. Paljon omenoita ja puolukoita, pihlajat väärällään marjoja.
Juha Mieto: "Onnellisuus syntyy vuodenaikojen tarkkailusta."
Tr*ina
 
Viestit: 541
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 01:41

Re: Vuodenajan vaihtuminen

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ke 26 Syys 2012 23:41

Nugat kirjoitti:Mikä on sinun suhteesi vuodenaikoihin? Mitä tämä syksy tuo tullessaan?


Mun suhteeni syksyyn on ristiriitainen. :keijo:

Mähän olen loppukesän lapsi, joka on syntynyt suuren ukkosmyrskyn aikana. Myrskyt on ihan ok, mutta ukkonen ei.

Syksyllä kaikki kuolee, hiipuu pois. Maa imee itseensä energiaa ja on vaikea pitää sitä itsellään. Silti syksy on samalla uusiutumisen aikaa. Ilmat viilenevät, tulee pimeämpää, mutta samalla kerätään kevään ja kesän viimeiset sadot ja pistetään niitä talteen talven varalle. Aletaan valmistautumaan kylmyyteen ja talveen.
Syksy on semmoinen outo siirtymäkausi. Keväällä kaikki taas herää eloon ja se siirtymä onkin helpompi käsitellä, kun nyt on vaan tuskaisaa ja anketaa. Luopuminen auringosta ja lämmöstä ei ole helppo tehtävä.

Mä en ole loppuvuoden ystävä.
En pidä pimeästä. Ehkä siksi, että mun sisällä on jo tarpeeksi synkkää. Ei ulkona tartte olla. Mä toivon syksyisin voivani rakastua, koska silloin ei tulisi ajateltua tätä paskakautta. Paitsi, että olen niin tunnemössävammailija, että syksyn julmuuteen ne epäonnistumiset vasta sopiikin.

Tänä syksynä musta tuntuu että luovuuden aika on vasta tulossa. Pitää vielä hetki odottaa, että on pimeämpää ja sitten istua alas ja toteuttaa itseään.
Tämä syksy on myös vaikeaa aikaa. Odottamista. Ei mitään muuta. Epämääräistä rämpimistä ja odottamista. Mikään ei kiinnosta, innosta, eikä tunnu oikein miltään.

Huomasin myös tänään, että tämä syksy on saanut minut epätoivon valtaan jo nyt. Yleensä se tulee vasta marraskuun aikana. Aika synkkää.
Syksy on.
:huoh:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Vuodenajan vaihtuminen

ViestiKirjoittaja damn » To 27 Syys 2012 09:56

Mä tykkään syksystä ihan hulluna. Kesällä on liian kuumaa ja ahdistaa(okei, no viime kesä oli siedettävä lämpönsä puolesta :virne: ). Kesässä ehkä pahinta on se, etten tykkää pukeutua kesävaatteisiin ja pukeutua vähäisesti, mulla on aina kovimmalla helteelläkin vähintään farkut, t-paita ja tennarit. Joten syksy on ihan unelma, kun voi taas alkaa pukeutua lämpimästi ja peittävästi iman, että ihmiset koko ajan kommentoi miksen pukeudu kesäisemmin. Ihanaa kun iltaisin on pimeää ja tunnelmallista. Sateessakin on oma tunnelmansa. Syksyllä usein alkaa joku tekeminen, koulu, työt yms uusi projekti ja on taas tekemisen meininki. Tykkään kyllä kesästä koska silloin on jotenkin kiireetöntä ja paljon aikaa vaan haahuilla, mutta ehkäpä juuri sen takia on kiva pikku hiljaa palata normaaliin arkeen ja saada taas rutiineja. Vaikka kukaan ei meinaa uskoa huolettoman elämäntapani takia, niin olen kontrollifriikki ja kaipaan järjestystä ja rutiineja. Ja syksyllä on ihan mielettömän ihanaa lähteä pitkille lenkeille vaikka sataisikin.

Syksy :hymyhali:
Fail, fail again, fail better.
Avatar
damn
 
Viestit: 1506
Liittynyt: Pe 08 Elo 2008 14:59

Re: Vuodenajan vaihtuminen

ViestiKirjoittaja L-S » To 27 Syys 2012 11:40

Vastikään oli uutinenkin, että tänä syksynä tosiaan on satanut enemmän kuin yleensä ja jotain ennätyksiäkin jo kolkuteltiin. :epäilevä:

Pidän Suomen vuodenajoista oikeastaan vain kesästä. Jokaisessa on kyllä puolensa, mutta kuitenkin näissä kaikissa muissa kuin kesässä on liikaa ankeutta. Ja jos kesäkin on sateinen kuten nyt oli, niin samaa ankeutta koko vuosi. :epäilevä: Okei, vähän aurinkoa ja lämpöä toki, ainakin vehreyttä.

Sade, pimeä ja kylmä ei miellytä. :kieli: Palelen helposti ja joudun nytkin jo pitämään töissä villasukkia ja kaulahuivia jatkuvasti. Kevyt pukeutuminen on kuitenkin kivempaa ja helpompaa. Kesävaatteet ovat myös värikkäitä, syksyvaatteet ovat väkisinkin tummasävyisiä. Kyllä sitä silloin niiden pariin hakeutuukin, kun muu ei tunnu tunnelmaan sopivan, mutta silti se on vähän tylsää. Nyt on kyllä ihan hauskoja mausteisia värisävyjä kaupoissa, mutta.

Tokihan syksyssä on kauniitakin puolia, syyskuun alkupuolella oli jonkun verran aurinkoisia päiviä, jolloin ei vielä tarvinnut hanskoja. Valo on erilaista ja syksyllä on kaunis kävellä kaupungissakin. Mutta nyt jo ne hetket tuntuvat menneen. Aurinko on se juttu mikä jää puuttumaan. Kaupungissa huomaa erityisesti ihmisten ankeutumisen. Vastaantulijat ovat entistä myrtsimpiä, kuten toki itsekin. :keijo:

Toki satokin on kiva asia katsella toreilla ja muuten, mutta enhän mä itse sitä niin konkreettisesti kerää ja koe.
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Vuodenajan vaihtuminen

ViestiKirjoittaja Lumikki75 » Pe 28 Syys 2012 16:39

damn kirjoitti:Mä tykkään syksystä ihan hulluna. Kesällä on liian kuumaa ja ahdistaa(okei, no viime kesä oli siedettävä lämpönsä puolesta :virne: ).

Komp! Mäkin olen syysihminen. Tykkään kaikesta syksyssä: värikkäistä lehdistä, viileämmästä ilmasta, omenoiden tuoksusta ulkona, kastemadoista tiellä, pimeistä illoista ja jopa sateesta. Vaikka kesällä on nättiä ja muuta, sillon on lähes aina liian kuuma mulle. Syksyllä tuntuu aina siltä, että nyt pystyy taas hengittämään.

Tästä kaikesta huolimatta tämä ennätysmärkä syksy on tehnyt tiukkaa jopa mulle. Tuntuu, että ei ole ollut yhtään sellaista päivää, jolloin olisi ulkona kävellessään tarvinnut aurinkolaseja ihan vaan siksi, että ruska on niin kirkuvan värikäs. Sade on kivaa, mutta ei jatkuvana. Mikään ei ole kivaa, jos sitä on liikaa. Siksi mä tykkäänkin asua täällä pohjolassa, missä sää vaihtuu koko ajan.
The ships hung in the sky in much the same way that bricks don't.
- Douglas Adams -
Avatar
Lumikki75
 
Viestit: 1022
Liittynyt: Ma 05 Touko 2008 11:49
Paikkakunta: Lahti

Re: Vuodenajan vaihtuminen

ViestiKirjoittaja skray » Pe 28 Syys 2012 17:54

Syksyisin ihanaa on sumuiset aamut, siis sellaiset, kun edessä olevaa taloa ei edes näe. Ihanaa on pyöräillä sumussa. Harvemminpa vaan sellasia päiviä on.
Ja kirpeät syysaamut on ihania. Niistä tulee automaattisesti pirteämmäksi. Kastemadoista tiellä en pidä, enkä etanoista, mutta muuten syksy on ihanaa aikaa.
Tämä syksy tuo paljon muutoksia, kun en enää ole opiskelija ja perinteisesti opintojen aloittaminen on ollut merkki syksystä. Nyt sitä ei ollut ja tää syyskuu on mennyt ihan ohi multa, kun ei ole enää sellaista kuin ennen.
Lisäksi juuri muutettiin ja vielä riittää remontoitavaa ja kodin laittamista tälle syksylle. Mä muistan tän syksyn varmasti tästä omaan taloon muuttamisesta. :)

Syksy. :sydän:

Pimeät illat ei kuitenkaan ole mun juttu, koska pelkään ehkä vähän pimeää. Mielikuvitusta on aivan liikaa välillä. Pimeät illat sisätiloissa ja kynttilän valossa vietettynä on ihan jees, ulkona liikkuminen ei niinkään.
Onneksi horsma tietää itse oman arvonsa.
Avatar
skray
 
Viestit: 2804
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 16:49
Paikkakunta: Maalla

Re: Vuodenajan vaihtuminen

ViestiKirjoittaja Emilia » Pe 28 Syys 2012 22:09

En juurikaan välitä syksystä. Lähinnä siksi, että sen jälkeen tulee talvi. :kieli:

Jatkuva sade on myös aika perseestä mutta ehkä senkin inhoaminen johtuu enemmän puutteellisesta varustelusta. Nyt sentään ostin sateenvarjon (vaaleansinisen :hymyhali: ). Vielä, kun osaisin ostaa kengät, jotka sopii hieman viileneviin aamuihin, mutteivät hiosta iltapäivällä ja pitävät vettä. Lisäksi pitäis olla hyvät jalassa/ kävellä. :huoh:

Toisaalta hämärä ja pimeä on tavallaan kivaakin. Olen jo polttanut kynttilöitä ja kaivanut villasukat kaapin perukoilta. Jos ei sataisi vaan olisi enemmän sellainen kuulas syyssää, voisin jopa tykätä.
Elämän pienistä asioista kaikkein suurin on se,
joka pienuudellaan mullistaa elämämme loppuiäksi.
Avatar
Emilia
 
Viestit: 2931
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 15:14
Paikkakunta: Helsinki

Re: Vuodenajan vaihtuminen

ViestiKirjoittaja Tr*ina » La 29 Syys 2012 00:00

Jatkuva sade on myös aika perseestä mutta ehkä senkin inhoaminen johtuu enemmän puutteellisesta varustelusta.


Itse ostin juuri kumisaappaat; ovat auttaneet suuresti syksystä nauttimisessa. Ihanaa, kun ei enää tarvi vahdata lätäköitä ja varoa jokaista askelta. Sateenvarjon sijaan sadetakkina käytän taas kulahtanutta talvitakkia. Vuori on paksusta kankaasta, ei heti kastu, ja pään saa hupun sisään. Saa heilutella käsiä vapaana eikä tarvitse pelätä tuulenpuuskia.


En tiedä kuinka kaupungissa syksy koetaan. Täällä korvessa kun eletään täysin keskellä kausien muutoksia. Kertokaa?


Sama täälläkin.

Luonto alkaa heti talon takaovelta. Äsken hain pihlajanmarjat keittoon pihapuusta. Muutenkin alue on ihanan vehreää, on monenlaista ulkoilupolkua, puistoa ja mertakin.

Juoksureittini varrella maisemat vaihtelevat lehdoista synkkiin kuusikoihin, siirtolapuutarhoista peltoihin ja merenlahtiin. Helsingissä luonto on pienemmässä mittakaavassa, mutta siksi myös vaihtelevampi. Maalla saa jolkuttaa maantien laitaa kilometritolkulla eikä maisema muutu yhtään miksikään: sitä samaa metsänrämeikköä.

Helsinki on yksi luonnonläheisimmistä kaupungeista maailmassa!
Juha Mieto: "Onnellisuus syntyy vuodenaikojen tarkkailusta."
Tr*ina
 
Viestit: 541
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 01:41

Re: Vuodenajan vaihtuminen

ViestiKirjoittaja urakka » Ke 03 Loka 2012 19:10

Liityn syksyn kannattajiin! :sydän:

Tykkään syksystä ehkä eniten, aurinko paistaa matalammalta ja kaikki näyttää kauniimmalta. Lentelevät lehdet ja sadekin kelpaa mulle, kirpeä ilma ja pimeät illat on myös mun juttuja, ja myös se syksyyn kuuluva haikea fiilis on mukava. Syksyllä pystyy hengittämään paremmin, kaikki tuntuu selkeämmältä, vaikkei vuodenajan lisäksi mikään muu muuttuisikaan. Tulee tarve syödä ja laittaa muhkeita pataruokia, neuloa kaikkea mahdollista ja muutenkin valmistautua talveen. Ikkunasta on mukavaa katsella, kun linnut pitää kokoontumislentojaan, lehdet muuttaa väriä päivä päivältä ja maisema näyttää muutenkin rauhoittuvan. Toki tätä kaikkea tulee todistettua ulkosallakin, mutta syksyn iltapäivinä ikkuna korvaa usein telkkarin. :)

En ikinä pystyis elämään maassa, jossa ei ole selkeitä vuodenaikoja rytmittämässä elämää ja muistuttamassa siitä, että aika kuluu, eikä sitä kannata käyttää pelkkään laakereillaan lepäilyyn.
Miten hyvä on unohtaa: vain silloin voi rakastaa.
Avatar
urakka
 
Viestit: 370
Liittynyt: Ke 15 Loka 2008 19:18

Re: Vuodenajan vaihtuminen

ViestiKirjoittaja Tr*ina » Ke 03 Loka 2012 21:43

Kaikille syksyn ystäville erinomainen ohjelmasuositus: Luonto-Suomen Sininen Hiljaisuus
http://areena.yle.fi/radio/1657514

Ohjelman alkupuolella keskustellaan mm. siitä, miten sateesta voi nauttia syksyllä. Ohjelman tekijät (Pirkka-Pekka Petelius jne.) ja kuuntelijat käyvät läpi kauneimpia syysmuistojaan. Aivan ihana ohjelma!

Tästä syksystä sen verran, että Helsingissä syyskuu oli koko säätietojen mittaushistorian sateisin. Toisaalta nyt lokakuun alussa on ollut hyvin lämmintä. Viime viikonlopussakin oli jopa takakesän tuntua!
Juha Mieto: "Onnellisuus syntyy vuodenaikojen tarkkailusta."
Tr*ina
 
Viestit: 541
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 01:41

Re: Vuodenajan vaihtuminen

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ke 03 Loka 2012 22:02

Se, mikä tässä syksyssä on ehkä parasta on kun voi pimeällä liikkua hiljaisuudessa ja huomaamatta.
Huomaan, että olen alkanut nauttimaan siitä pimeässä liikkumisesta, kun ei siellä oikein ole ketään.
Saa mennä just niin kovaa tai hiljaa kuin haluaa, eikä ole kenenkään tiellä.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Vuodenajan vaihtuminen

ViestiKirjoittaja Mediocrity » Su 07 Loka 2012 02:59

[valivali alkaa]
Kun aamulla lähin töistä jouduin ekaa kertaa raaputtamaan auton ikkunat :viha:
Se muistutti siitä että talvi on tulossa. loskaa, kengät märkänä ja koko ajan liukasta. Ja koko ajan mieli maassa kun on niin pimeetä. Ja koko ajan joutuu raaputtamaan auton ikkunoita.
Syksyäkään en ymmärrä. Koko ajan sataa ja kesäloma loppuu.
Juuri tästä syksystä en odota mitään koska se tuo aina tullessaan talven.
[valivali loppuu]

Kevät on jees.

Äänestin kesää
Mediocrity
 
Viestit: 4
Liittynyt: Pe 05 Loka 2012 01:29

Re: Vuodenajan vaihtuminen

ViestiKirjoittaja Maija » Ma 08 Loka 2012 08:03

Kaveri totesi eilen: "Tykkään syksystä, mutta inhoan kylmää, märkää ja tuulta:" Vastasin, että sitähän se syksy on.

En siis tykkää. Muuten sade menettelisi, mutta vihaan sitä, että aamulla herätessä on pimeää. Päivällä on harmaata. Kun tulee koulusta kotiin, on pimeää. Yöllä vasta pimeää onkin. Palelen herkästi, joten kostea ilma ja viilenevät kelit ovat ikäviä. Pimeys taas vaikuttaa yleiseen mielialaan, joten kylmyyskin tuntuu paljon pahemmalta. Hyi.

Periaatteessa pidän syksyn ajatuksesta. Siitä, että alkaa uusi kausi koulussa ja ihmiset kokoontuvat yhteen. Viikot kuluvat kuin huomaamatta ja viikonloppuisinkin on aina ohjelmaa. Nautin myös syksyn väreistä, mutta ne lähtevät valitettavan aikaisin.

Ei ollut tarkoitus kuulostaa ihan näin negatiiviselta. :virne: Ei näitä kurjia kelejä kuitenkaan niin kauaa kestä. Sitten tulee talvi. :sydän:
Avatar
Maija
 
Viestit: 1393
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 23:29

Re: Vuodenajan vaihtuminen

ViestiKirjoittaja Lyyra » Ma 08 Loka 2012 08:23

Suosittelen kaikille pimeitä aamuja vihaaville sarastuslamppua. Ovat ehkä perusherätyskelloa kalliimpia, mutta voi tavaton miten paljon helpompi se herätys on, kun on edes keinovaloa.

Mun mielestä kaikissa vuodenajoissa on omat hyvät puolensa. Ainoa, johon ehdin kyllästyä, on kesä, mutta siihenkin vain, jos se on kovin helteinen. Viime kesä oli juuri sopiva. Olen niin onnellinen, kun syksyn pimeys ei enää merkitse sitä ahdistusta ja tuskaa, johon olen viime vuosina joutunut totuttelemaan. Olen jälleen muutaman vuoden tauon jälkeen suht normaali itseni, ja pidän syksystä ja talvesta. Etenkin pidän niihin liittyvistä pimenevistä illoista, kun voi polttaa kynttilöitä ja juoda teetä. En ole kyllä poltellut kynttilöitä tälle syksylle vielä lainkaan. Ehkä tänään. :raps:
Lyyra
Digipahuus
 
Viestit: 8187
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 02:56

Re: Vuodenajan vaihtuminen

ViestiKirjoittaja Emilia » Ma 08 Loka 2012 17:55

Mulla on sarastusvalo, mutta en ainakaan viime talvena huomannu siitä olevan suurtakaan etua. :(
Elämän pienistä asioista kaikkein suurin on se,
joka pienuudellaan mullistaa elämämme loppuiäksi.
Avatar
Emilia
 
Viestit: 2931
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 15:14
Paikkakunta: Helsinki

Re: Vuodenajan vaihtuminen

ViestiKirjoittaja Tr*ina » Ti 09 Loka 2012 21:02

Syksykiintiö alkaa olla täällä täynnä. Käännekohta oli se, kun omenapuu, josta olin käynyt hakemassa syksyn omenat pudotti viimeisenkin. Ne omenat olivat olleet niin hyviä: hapokkaita ja mehukkaita!

Viikonlopun tuulet viskoivat myös pihatammen ja lempihaapani lehdet maahan. Tosin onhan Helsingissä vielä täysi ruskasyksy, vaahterat alkavat vasta nyt olla hienoimmassa hehkussa.

Silti olen jo alkanut haaveilla vieraista maista ja lämmöstä, vaikka kuvittelin, että olen jo elänyt puhki sen kokemuksen.
Juha Mieto: "Onnellisuus syntyy vuodenaikojen tarkkailusta."
Tr*ina
 
Viestit: 541
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 01:41

Re: Vuodenajan vaihtuminen

ViestiKirjoittaja Aranwe » Ti 09 Loka 2012 22:28

Mun 5 vuotta uskollisesti palvellut Philipsin sarastusvalo sanoi sopimuksen irti ja hajosi lopullisesti ja tuli hankittua sitten NetAnttilassa tarjouksessa oleva Medisanan vastaava vekotin tilalle. Laitteessa on kasa ledejä, joten siihen tuskin tarvitsee hankkia ikinä uusia sellaisia, eikä niitä mistään kaupasta löytäisikään. Vaan voi hiivatti sentään, miten hankala sitä on käyttää, eikä Radio Helsinki suostu kuulumaan lainkaan. Vannoin, etten ikinä enää hanki mitään Philipsiä, mutta melkein olisi tällä kertaa kannattanut.
Avatar
Aranwe
 
Viestit: 1257
Liittynyt: Ti 28 Joulu 2010 00:37
Paikkakunta: Brexit Wasteland

Re: Vuodenajan vaihtuminen

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ke 10 Loka 2012 11:14

Mä ostin Philipsini vuosi sitten ja silloin yrittivät tuota Medisanaa mulle myydä. :norsu:
Se näytti ihan tosi hankalalta ja typerältä.

Ilta- alkuisten lehtien nettisivuilla varoitellaan ensi viikolle lumesta. :huoh:
Ei vielä tarttis. Vasta kuukauden kuluttua, pliiz.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Vuodenajan vaihtuminen

ViestiKirjoittaja Tr*ina » La 20 Loka 2012 15:00

Kuulaat syyspäivät - missä olette?

Helsingissä ei ole ollut tietoakaan aurinkoisen rapeista syyspäivistä tänä syksynä. Muistankohan peräti kaksi sellaista? Yleensä on tällaista kuin tänään: harmaata. Tosin on näissäkin päivissä oma viehätyksensä. Pehmeää, kosteaa, lämmintä. Tuuli ei käy. Maailma on pysähtynyt a pehmentynyt.

Olen huomannut, että syksyllä vietän itse asiassa enemmän aikaa ulkona istuen. Kesällä, kun valoa ja aurinkoa on tarjolla ylenpalttisesti, ei ole samanlaista tarvetta säilöä sitä itseensä. Nyt kun päivät ovat lyhentyneet, tarve nauttia jokaisesta hetkestä ulkona on kasvanut. Jos aamu on sateeton, pakkaan aamiaisen mukaani ja syön sen puiston penkillä! Tosin olen huomannut, että muut eivät jaa minun intoani ulkona oleskeluun. Koskaan en näe ketään muita istuskelijoita ulkona kesän päätyttyä.

Tavallaan tykkään myös siitä, että aurinko ei porota. Olen huomannut, että kehonikin reagoi aurinkoon kahtiajakoisesti. Minulla on taipumusta ihottumaan, joka yleensä nousee esiin pimeinä vuodenaikoina. Toisaalta olen saanut uuden iho-ongelman: maksaläiskät! Nämä taas aktivoituvat valon myötä.


Kibaya kirjoitti:
Mun suhteeni syksyyn on ristiriitainen. :keijo:

Mähän olen loppukesän lapsi, joka on syntynyt suuren ukkosmyrskyn aikana. Myrskyt on ihan ok, mutta ukkonen ei.



Mitä jos ihmistä määrittelisikin enemmän siittämishetki? Tällöin suurin osa suomalaisista olisi kesän lapsia kun taas syntymähetken perusteella suurin osa on talven lapsia (Kalojen astrologinen jakso).
Juha Mieto: "Onnellisuus syntyy vuodenaikojen tarkkailusta."
Tr*ina
 
Viestit: 541
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 01:41

Re: Vuodenajan vaihtuminen

ViestiKirjoittaja Kibaya » La 20 Loka 2012 19:10

Mä en kyllä kestä ulkona istuskelua jos on kylmä.
Keväisin aurinko lämmittää, mutta syksyllä se ei tunnu siltä.
Silti koen samankaltaisuutta tuossa, että valo pitää saada säilöttyä itseensä. Jos vähänkin on sateetonta ja jotain kirkkauteen viittaavaa haluaisin tunkea nenäni ulos. Niitä päiviä on ollut vain yksi lähiaikoina :keijo:

Jos ihmistä määrittäisi odotusaika, niin se kyllä sopii. Kesä oli kuulema kuuma kuin helvetissä ja onhan tuota tullut kuultua sanontaa "intiaanikesä" äitini suusta. Mutta mä tykkäisin lämpimistä kesistä, jos niistä ei tulisi niin kipeäksi :hullu:
Mutta lämmöstä nautin. Enemmän kuin talvesta.

Maa on jotenkin.. kamalan auki. Kaikki repaleisuus ja kuoleminen näkyy.
Osittain värit on ihan jees, mutta paikoitellen on vaan paskanruskeaa ja semmoista harmaata. :epäilevä:

Kevättä odotellessa.... :huoh:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Vuodenajan vaihtuminen

ViestiKirjoittaja Nugat » To 25 Loka 2012 19:16

OwthebluddyellshudIknow?
Avatar
Nugat
Liisa ihmemaassa
 
Viestit: 1712
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 16:32

Re: Vuodenajan vaihtuminen

ViestiKirjoittaja Lyyra » To 25 Loka 2012 19:24

Nugat kirjoitti:Syksy on kohta ohi.

Joo. :pomppuhymy:
Lapissa oli tullut jo lunta. :sydän:
Tulisipa tännekin pian. :ahihi:
Lyyra
Digipahuus
 
Viestit: 8187
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 02:56

Re: Vuodenajan vaihtuminen

ViestiKirjoittaja marenkienkeli » To 25 Loka 2012 22:07

Mä haluaisin kyllä vielä nauttia syksystä. Mä oon tässä viime päivinä miettinyt, että hitsi, kun syksy on kiva vuodenaika. :superhymy: Ei mua sade haittaa. Äitikin aina muistelee sitä, kun oli ollut niin pahat myrskyt, että busseja oli suistunut ojaan. Vettä satoi viistossa. Pikku-marenki kuravaatteet päällä ja kumpparit jalassa leikki hiekkalaatikolla. Ja pikku-marenki palasi sisälle suu niin leveässä hymyssä, että leveämmin ei olisi voinut hymyillä.

Ainut mikä syksyssä mättää on ihoni suhtautuminen kylmään ja kuivaan ilmaan. :norsu: Taas silmänympärystän ihottuma-alueet leviävät. :huoh:
Life is short until it's not
Honestly it's kinda long


Orla Gartland - You aren't special, babe
Avatar
marenkienkeli
labrakärpänen
 
Viestit: 5251
Liittynyt: Pe 02 Touko 2008 20:36

Re: Vuodenajan vaihtuminen

ViestiKirjoittaja Dnd » Pe 26 Loka 2012 01:54

Nyt sitä märkää valakosta skeidaa rupes satamaan ihan urakalla ja ilimatkin kylymeni. En tykkää kyllä yhtään.
Onko olemassakaan kokonaista totuutta?
Avatar
Dnd
Outo marsilainen kivi
 
Viestit: 1733
Liittynyt: To 01 Touko 2008 04:37
Paikkakunta: Kaukana poissa

Seuraava

Paluu Yleistä



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 16 vierailijaa

cron