RENT @ Aleksanterin teatteri. Kahdesti.
Ensimmäinen näytäntö tuli katsastettua jo 20.10 kera Suvin ja joidenkin sen kavereiden
Eilen, maanantaina oltiin Wildiksen kanssa (koska, köhköh, se voitti liput, köhköh).
Rent oli mulle entuudestaan tuntematon. Tiesin sen kyllä pohjautuvan La Boheme-oopperaan, mutta kun suurin osa musikaaleista pohjaa johonkin, niin oli vähän semmoinen itseään tikulla silmään-keijous-olo.
Aleksanterin teatteri on ihan hieno paikka. Sisäpiirissäkin olin sen sadasosasekunnin, kun muistin miten siellä kuvattiin silloin Putouksen ensimmäistä kautta ja tuli itsekseen fiilisteltyä enemmän sitä kuin mitään muuta
Siis ennen ensimmäistä näytöstä.
Kuvia seinillä, käsiohjelman vilkuilua, odotusta ja odotuksia.
Mutta mä petyin.
Ensimmäisten lauseiden aikana oli vaikea päästä kiinni siihen, että Roger äännettiin Raatsör ja se särähti korvaan joka kerta. Tyhmää, tiedän, mutta minkä sitä itselleen voi.
Kun siihen Raatsoriin alkoi tottumaan ja pääsemään kiinni siihen, että istun musikaalin katsomossa ja en keskity yhtään siihen mitä lavalla tapahtuu huomasin miten nirppanokkana asennoiduin koko hommaan. Näyttelijät vaikuttivat kylmiltä, tönköiltä ja laulu oli paikoin puuromaista ja ärsyynnyin päällekäisistä sovituksista, joissa ei saa selvää kenenkään suusta ulos tulevista sävelistä. Aloin olemaan sillä kannalla, että "paskaa on monentasoista". Ärsytti välistä jopa.
Valonpilkahduksia sinne kuitenkin toi muutama hahmo ja hoin itselleni "älä tyrmää ennen loppukumarruksia, älä tyrmää ennen loppukumarruksia". Samalla päädyin enemmän siihen tarkkailijan rooliin kuin katsojan rooliin. Enkä pidä siitä roolista kun olen yleisön joukossa.
No. Väliajalla tarkastelin speksejä. Tekijät on lupaavia. Ne hyvät asiat ovat tulleet siis joltain muulta kuin ohjaajalta. Jarkko Valteen puvut nyt esimerkkinä. Toki, nyt kun on tullut katsottua Broadwayn ja muiden tuotoksia, niin Angelin vaatteissa olisi voinut olla Enemmän. Marco Bjurströmin ohjaus oli jättänyt koko homman tekniselle tasolle. Siitä puuttui henki, ilo ja joku kipinä. Siis silloin pari viikkoa sitten. Mira Luoti oli yksi suuremmista ihmetyksistäni silloin, koska suoritus oli vain kelpoa laulua ja muutoin "näyttelemistä". Mikä on raivostuttavaa, jos siitä on maksanut ison rahan. Läsnäolosta ei tietoakaan.
Mutta jotain muutosta on tapahtunut porukassa.
Nyt meno oli vähän rennompaa ja läsnäolevampaa. Eli esitys nousee lentoon viimeiselle viikolleen. Ainakin siihen on edellytykset.
Edelleen sieltä puuttuu se "jokin". Se kipinä, joka nostaa yleisönkin lentoon yhteiselle matkalle.
Musiikki toimii paremmin nyt, kuin aiemmin. Sössöä on edelleen, mutta läsnäolo on parempaa. En tiedä mitä välissä on tapahtunut, mutta joku palanen loksahtanut kohdalleen.
Se, mitä kritisoin eniten on musikaalin käännös. Kun olen kuunnellut musiikkia youtubesta ja spotifysta olen löytänyt sen puuttuvan palasen. Käännöksen kielellinen lopputulos on todalla, todella tönkkö ja kolkko. En sano että tuommoisen kääntäminen on helppoa tai että edes osaisin mitään sellaista, mutta jos lavalla on ongelmia perusasioissa, niin ei ole ihme ettei se saa koko yleisöä syttymään mukaansa. En vaadi kirjakieltä, mutta vaadin elävää kieltä lavalta. Suomen kieli kuulosta rumalta, ärsyttävältä ja siihen sekoitettu englanti ärsyttää vielä enemmän. Ehkä juuri sen Raatsörinkin vuoksi. Hyvä esimerkki on, kun kappaleen alkuperäistekstissä puhutaan "stash"istä, niin tässä käännöksessä se on "pussukka"
Sori, ei syty nyt kynttilät.
Myös RENTin päällekäiset tarinat hukkuvat huonoon kieleen. Outoja, epäselviä ja tarkoituksettomia repliikkejä on kokoajan tarjolla ja niiden jälkeen on itse ihan hölmistynyt olo. Miksi tuo lause oli tuossa, eikä kukaan reagoinut siihen mitenkään? Pieniä asioita, jotka jäävät takaraivoon häiritsemään ja etäännyttävät katsojan.
Olen lukenut näiden kahden käyntikerran välissä arvioita blogeista ja lehdistä ja miettinyt, että onko vika vain mussa. Suurin osa on ollut ylistävää ja ihannoivaa ja hypetystä. Kun itse en pääse siihen ollenkaan mukaan.
Okei, ne on parantaneet. Mutta se kieli on edelleen yhtä huono. Ja ohjauksessa mua häiritsee ratkaisut, jotka näyttelijät vain toteuttavat vailla henkeä tai vielä tärkeämpää - ilman motiivia teolle. Siitä seuraa vain tarkoituksetonta poukkoilua pitkin lavaa.
Mun suosikkeja lavalla oli ihana Angel, Drag queen, jonka kehonkieli oli parhaiten hallussa ja tämän pari Tom Collins, jonka näyttelijäntyö hakkasi toiset ihan vain paikallaan seisomisella. Myös tuon Raatsörin näyttelijä oli oivallinen. Vielä parempi nyt tämäniltaisessa näytöksessä. Hän on päässyt tönkköydestään eroon ja lauloikin vähän paremmin.
Sen lisäksi ensemblessä näyttelevä Ilona Chevakova oli todella hyvä. Parempi kuin Mimi (Luoti) tai muut "pääroolit". Natalil Lintala oli parantanut myös ja kelpuutin hänet nyt Joannen rooliin paremmin. Aiemmin olisin vaihtanut Ilonan ja Natalilin päittäin
Ei nyt mikään ihmeellisen ylistävä rapsa, mutta silti suosittelemisen arvoinen pätkä.
Ei ehkä kaikki muut kiinnitä näihin tyhmiin asioihin huomiota mihin se oma mieli jää kiinni.
Musiikki on kuitenkin hyvää, stooritkin siinä ohella ja teatteri itsessään huumaava paikka.
Eikö se riitä?
Näytöksiä vielä parisen viikkoa jäljellä. Jos liikutte huudeilla, niin menkää.
Musiikkia voi fiilistellä sen jälkeen YouTubesta ja Spotifysta.
Nyt jopa omassa päässä soi
I'll Cover You koko kotimatkan. Biisi onkin yksi onnistuneista käännöksistä ja erittäin koskettava toteutus.
Siellä on ne hyvät hetket, ehdottomasti. Kokonaisuus vain on valju. Jos se ei haittaa, niin kyllähän tästä nauttii. Nyt jälkimmäisellä kerralla se oli paljonkin nautittavampi.
Loppuun vielä fanin
blogikirjoitus aiheesta.
Sellaisesta näkökulmasta, että homma on mahtavaa