Eikö meillä muut käy raportoitavilla keikoilla
---
MADONNA @ Olympiastadion 12.8.
Yritän suodattaa vaaleanpunaisten lasien läpi.
Sunnuntai. Takana huonosti nukutut kaksi yötä. Jännittää aivan pirusti. Miten mä selviän ihmismassasta keppeineni. Miten mä pääsen perille? Suljettuja teitä ja junaratoja pois käytöstä. Kannattaakohan sitä edes lähteä, kunnes katson kuuntelen MDNA-levyä, katson yhden videon ja olen ihan liekeissä. En ikinä voisi antaa anteeksi jos en menisi. Hoidan rauhassa asioita. Katson telkkaria. Lakkaan kynnet. Laitan hiukset ja meikkaan. Kuivatan legginsit pikavauhdilla kun ovat vielä märät. Totean vaatteiden olevat ihan loistavat ja ihastun paitaani uudestaan ja uudestaan. Puen, tarkistan naaman, pohdin kenkiä ja tilaan taksin. Teen päätöksen kengistä ja sillä mennään. Taksilla huristan juna-asemalle. Haen kaupasta pattereita kameraan, josko se niillä toimisi. Kotona ei toiminut. Vanha kamera, kaipaa lepoon ehkä jo.
Junamatka menee yllättävän kivuttomasti. Päätän jäädä Pasilassa pois. Otan taksin ja pyydän johonkin stadikan läheisyyteen. Vaikka ooperalle. Pääsen kisahallille.
Avokälypuoli on vielä jossain omilla teillään. Päätän ottaa riskin ja mennä syömään. Mikä on tietysti ihan kannattavaa, sillä en ole pystynyt syömään koko päivänä mitään kahta karjalanpiirakkaa kummempaa. Jonottaessani olen sosiaalinen muiden jonolaisten kanssa. Paikka on aivan täynnä! Koska olen yksin liikkeellä lyöttäydymme takana jonottavan kanssa yhteiseen leiriin. Toiminta osoittautuu järkäväksi, sillä saamme helpommin pöydän. Tilaan kanaburriton. Ilman vesimeloonia! Saan kanaburriton vesimeloonilla. Ei sillai kiire keittiössä
Ruokailun ja ihmeellisen vessasekoilun jälkeen suuntaan stadikalle. Kylmät väreet kulkee kropassa ja naama on ihan idiootin virneessä. Tekisi mieli hypähdellä, mutta kun on ne kyynärsauvat, ei se oikein onnistu.
Bussiparkkiksella on Jeesus-bussi. Takana tulevasta ryhmästä mies hörähtää bussille "
Suomi Jeesukselle - mä kun luulin, että Timo Soinille". Hieman hymyilyttää, mutta ajatuksissa siintää vain Madonnan merchandise-myynti. Avokälypuoli oli mennyt menojaan, mutta onneksi oli eräs, jonka kanssa pääsin keikkafiilistelemään
Alkuun meidän kohtaaminen oli hankalaa, mutta nostin käteni sijasta kepin kohti taivasta ja henkilö tupsahti luokseni aika piankin
Paitajonoon kyllästyneinä päätimme suunnata sisälle.
Golden Circlen lipuilla pääsimme sisään portista, jossa ei ollut yhtään jonoa. Siinä muutama toisaalle jonottaja ärsyyntyi, kun pääsimme sisään ihan tuosta noin vaan. Turvatarkastus oli ihan vitsi. Tyyppi hieman kokeili mun kassia (jossa oli tyyny) ja totesi ääneen, mä nyt olen aika vaaraton. Sanoin, että siellä on pokkarikamera ja puolenlitran vesipullo sen tyynyn lisäksi. Tieto oli ihan okei. Muita seurueen jäseniä ei tarkastettu mitenkään. Eipä silti, en mä siihen jäänyt sitä miettimään. Vähän kiljaisin fiilikselle! Sitä oltiin menossa Madonnaa kattomaan
Stadikalla sisällä oli vähän ahdistavaa. Ruokakojut oli asetettu niin, että jonossa olevat ihmiset tukkivat kulkureitin sisälle. Siinä yritti ihmisiä kahteen suuntaan ja jonoon asettujat saattoivat vaan jämähtää siihen paikoilleen, töks! Onneksi meillä oli paljon rentoa asennetta mukana, vaikka tönivät ihmiset alkoivat hieman ahdistaa ja pelottaa. Kulkeminen alas vähän jännitti, kun ihmiset tulivat vain kohti, enkä pystynyt varomaan enää ollenkaan. Odotuksen jälkeen kuitenkin vain lähdin menemään seinänviertä. Muutama ihminen oli kävelemässä päälle, mutta vähän ennen törmäystä väistivät.
Kenttä oli mahtava! Kylmät väreet! Kiljumista! Paitakoju! Sinne! Jonoa ei ollut ollenkaan ja saimme haluamamme tuotteet sujuvasti. Siis kiertuemuki, paita ja rannehikinauhat
Se paita on ihana
Parhaiten photoshopattu Madonna siitä valikoimasta. Rannehikinauha osoittautui sitten muutenkin todella käteväksi kapistukseksi. Keppien kanssa ranteet on aika kovilla ja tuo on sen verran tiukka, että vähän tuli keikan ajaksi tukea käteen sitä kautta. Ei huono hankinta ollenkaan.
Golden Circle-alue oli aika väljä. Ihmisiä oli vain muutamia ja mikäs sen parempi. Suunnitelmina oli parkkeerata takareunaan kaikkine tavaroinemme ja pitää paikka niin, ettei mun selän taakse pääse ketään. Strategia oli täydellinen ja toimi moitteetta. Saimme paikan turva-aidan luota alueen taka-osasta. Jäin itse siihen lepuuttamaan ja vartioimaan meidän tavaroita, kun seurue kävi hakemassa juomista ja syötävää. Leväytin koko ruhoni siihen pitkin pituuttaan ja sain hieman huvitusta osakseni. Kenttäalueen eturivi oli vähän kateellinen, kun olivat siinä paineessa ja litistyksessä ja yksi makaa nenän edessä pitkin pituuttaan rennosti maassa.
Lämppäri, Martin Solveig oli tosi jees. Soitti hyviä biisejä ja miksauksia. Jotain radio-kamaa se soitti. Hittejä ja miksauksia niistä. Madonnan Turn up the Radion. Jotain mikä olisi pitänyt tuntea, mutta ei siinä kohtaa tullut nimiä mieleen. Yleisö kuitenkin lämpesi tosi hyvin. Tunnelma oli seuran mukaan parempi kuin 2009 vuoden keikalla. Porukka tanssi, taputti, huusi ja oli ihan mukana. Ei mitään laimeutta missään. Itse istuin maassa ja keräsin voimia. Mieli oli silti hyvä. Testailin kameraa, otin kuvia jne.
Sitten alkoi odotus. Alkamisajasta heitettiin veikkauksia. Odotusta ainakin tunti. Lavanrakentajat pistivät paikat kuntoon, testasivat vielä laitteiden toiminnan ja pistivät kaiken viimeisen kerran kuntoon. Itse arvuuttelimme josko Mamma Madonna olisi ahtautettu lavalle tuotuun ortodoksista savusysteemiä symboloivaan "lamppuun".
Kyllähän pieni joogaaja mahtuu melkein mihin vaan.
Yleisö alkoi tekemään aaltoja. Oli yhteneväinen olo, kun jokainen odotti samaa asiaa. Aallot kiersivät stadikkaa ja välistä kentältä taputettiin onnistuneelle kierrolle. Myös kenttä osallistui sitten loppua kohden. Tätä taidettiin jaksaa noin puoli tuntia. Kun olympiastadionin valot laitettiin päälle alkoi kärsimättömyys jo vähän näkyä. Mitä lähempänä kello kymmentä oltiin, sitä enemmän tuli ääntä yleisöstä täytebiisien välissä. Alkua odotettiin kuumeisesti. Meidän takana, siitä aitaan painautuneesta tyttörivistä huudettiin joka biisin väliin "NYTTEN!!! NYT SITTEN!!!". Kahtakymmentä vaille kymmenen kuultiin ensimmäisen kerran buuaukset kun seuraava täytebiisi (Michael Jackson) alkoi soimaan.
Kahdeksan yli kymmenen valot sammuivat.
Korvia huumaava kiljuminen.
Ne mun omat kylmät väreet palasivat.
Valot nousivat lavalle ja show alkoi. En voinut käsitää. Kiljuin niin, että koko kroppa tärisi. MADONNA! SIINÄ! MINÄ! MYÖS!
Ou mai gaad - kuten Madonna shown alkusanoilla aloitti. Sen jälkeen tuli ortodoksinen uskontolitania ja lavalla häärivät punaisiin samettikaapuihin pukeutuneet tanssijat. Rakastuin.
Ensimmäinen biisi oli Girl gone Wild, joka alkaa sanoilla
"
Oh, my God, I am heartly sorry for having offended Thee
And I detest all my sins
Because I dread the loss of heaven, and the pains of hell.
But most of all because I love Thee,
And I want so badly to be goodTämä tyttö tirautti ensimmäiset kyyneleet. Sanat iskivät livenä syvälle ja kovaa.
Tämän jälkeen tuleva biisin bailausosio oli myös niin täydellistä. Koreografia oli uskomaton! Aivan käsittämätöntä liikkeen sulaa juhlaa siellä lavalla. Tanssijoilla tietysti, mutta miten vaivattomalta se näytti myös tähdeltä itseltään. Myös siinä tuli pistettyä merkille hymyileväisyys, iloisuus ja rentous. Ennenkaikkea se rentous!
Seuraavana oli vuorossa Revolver.
Aseita. Kivaa tanssia, mutta ne aseet. Revolveriin oli tehty taustavideoksi myös aseisiin liittyvä. Siellä pistoolit viuhui biisin tahtiin ja panosten tyhjät kannat lenti.
Tiesin sen, että showssa on paljon aseita ja se on puhuttanut ulkomaisissa medioissa. Silti se hätkähdytti. Yritin keskittyä siihen koreografiaan ja miettiä miksi ne aseet ovat minulle niin vaikea asia.
Seuraava biisi ei sitä helpottanut. Gang Bang. Pelkkää ampumista. Toki lavastus oli hieno. Lavalle tuotiin motellihuone, jossa Madonna otti vähän Jack Danielssia ja pisti pistooliaan kuntoon. Yläpuolella komeili teksti "Paradise Motel". Paratiisista kaukana. Tanssijamiehet olivat pukeutuneita kommandoiksi, jotka kävivät Madden kimppuun ja tämä pisti niitä kuolleiksi. Taustalle heijastettiin aina veriroiskeet hyvin aidon tuntuisesti. Ei vain punaista väriä, vaan ihan verta. Tai veren kaltaista tuotetta. Aivan sama. Ahdisti ihan saatanasti. Jokainen ampuminen teki pahaa.
Bang Bang, shot you dead, shot my lover in the head.
Siitä suora jatkumo olikin Papa Don't Preachin intron ja kertosäkeen jälkeen Hung Up:iin. PDP:n aikana Madonna sidottiin jenkkiläisiin vankilarautoihin ja kuljetettiin kuminauha+nuoraviritelmälle. Täytyy sanoa, että tässä kohtaa tanssi oli aivan uskomattoman hienoa! Synkronoitua hyppelyä niiden narujen avulla. Siinä samalla soiva Hung up jatkoi alkanutta tarinaa. Kiven sisässä voi olla vähän hung up ja varattu.
I don't give A olikin tähän kuin nenä päähän. Madonna on Madonna, vaikka miten arvosteltais. I don't give A on myös jonkinlainen veto median lisäksi ex-miehelle.
Sanat.
There's only one Queen and that's Madonna Sanoo Nicki Minaj loppuvideon viimeisiksi sanoiksi.
Tottahan se on. Ei ole toista Madonnaa. Vähän alahuuli tässä väpättää. Eikä enää ahdista. Aseosuus oli tärkeä osa tarinaa, jonka kertominen täydentyy tähän. Sillä halutaan kohahduttaa. Pistää se yleisö ajattelemaan valintojaan. Ymmärrän taiteilijoiden kannan tässä, sillä noin isojen massojen aivotoiminnan liikuttaminen ei ole helppoa. Suuri osa siitä fanikannasta on sokeaa ja ihmisten asenteiden ravistelu ei ole helppoa muutenkaan. Mutta Gang bang yhdistettynä revolveriin on kannanotto aseisiin tarttumiselle ja vihalle. Kateudelle ja kaunalle. Mitkä molemmat vievät turmioon ja välinpitämättömyyteen, joka taas itsessään on ihan yhtä huono tila kuin se toisten satuttaminen ampumalla. Välinpitämättömyys satuttaa siinä missä aseetkin.
Ensimmäinen videointerlude. Best Friend ja Heartbeatin yhdessä
Samalla tanssijat vetivät mieletöntä ihmiskehojen äärirajoille vientiä lavalla. Välistä teki tiukkaa katsoa kun näytti siltä, että nivelet menevät sijoiltaan.
Biisien yhdistelmä oli ihana.
Tunnelma itsellä oli odottava. Alku oli ollut huumaava. Vuoristorata oli vasta alussa. Nousu käyty, seuraavaksi olisi vuorossa se mahanpohjaa kutkuttava tuleminen alas ja uusi nousu.
Sitä se kyllä oli.
Express yourself. Come on girls, do you believe in love?
Itku!
Mun voimautusbiisi! Kepit sivuun ja tanssimaan! Osaan tämän tanssin vanhan käsikoreografian jotenkuten ja sitähän oli pakko päästä huitomaan.
Paitsi että! Tajunnan räjäyttäjä!
Madonna osoitti miten Lady Gagan Born this way on suoraan Express Yourselfistä. Mikään ei muuttunut. Vain sanat vaihtuivat ja biisit soljuivat yhteen aivan kuin veitsi kuumaan voihin. Yleisö oli aivan mukana ja tunnelma oli yhtenäinen. Meidän Madonna. Törkeä Lady Gaga. Hieno veto. Kun biisin päätteeksi vielä pätkä Madonnan omaa She's not Me:tä, joka on Sticky and Sweet levyn ehdottomia helmiä. Yleisö oli SnM:ssä täysillä mukana! Todellakin!!
Pikainen vaatteiden vaihto ja Give me all Your Luvin'.
Cheerleader-kamat ja soittokunta. Hitosti rumpuja
Rumpufetissinaisen unelma.
Osa rumpaleista roikkui lavan katosta ja heijaili siellä yläilmoissa koko kappaleen. Kuin pikkuruisia tinasotilas-soittajia. Taas oli taustavideolla biisissä feattaavat likat. Toimi livenä tosi hyvin. Koreografia oli yksityiskohtainen ja harkittu. Madonna otti yleisöön enemmän kontaktia ja hymyili. Itselle tuli tunne, että nauttii siellä lavalla olosta.
Seuraava videointerlude. Erinäisistä hiteistä palasia.
Madonna vaihtaa vaatteet. Tulee sieltä mustissaan ja kitaran kanssa.
Turn up the Radio. Tanssijaporukka hyppii ja pomppii. Kannustaa yleisöä.
What's up Helsinki!
Ihmiset tanssivat ja laulavat mukana. Iloa ympärillä
Vähän laulatetaan yleisöä, mikä tietysti nostaa ryhmähenkeä.
Biisi on kyllä hyvä ihan ilmankin sitä. Tanssihenki nostaa päätään. Yleisö riemastuu kun Madonnan poika Rocco tuodaan lavalle. Rocco on juuri täyttänyt 12. Hän näytää iloiselta ja tanssii pitkän pätkän äitinsä kanssa lavalla. Lavalla ovat tanssijat ja poika kuin yhtä perhettä.
Tämän jälkeen lavalle tuodaan esittelyjen kera baskitrio Kalakan (joo, googlasin). Kalakan on stoorin mukaan laulanut jossain Madden synttäreillä ja sieltä tarttunut mukaan. Alusta asti tämä trio on ollut mukana, mutta nyt saavat esittelyn. Kalakanilla on kolme helvetillistä rumpua mukana.
Rumpufetissinainen ottaa tukea takana olevasta aidasta. Seurue kaivaa nessuja. KOLME sellaista isoa rumpua. Rumpumusiikkia!
Tunnelma vie ihan mennessään. Open your heartin versio on ihan tajuton! Kyynel vierähtää, kun koen yhteneväisyyttä sanojen kanssa.
Open your heart to me, baby, I hold the lock and you hold the key.Open your heartin loppu on yhdistetty baskien omaan "omenanmurskauslauluun"
Mutta se on hieno. Tämän aikana menee niin isot kylmät väreet ja tärinät, että meinaa taju mennä. Koreografia, rummut, tanssi, kaikki. Koen tarvitsevani sitä lisää. Ihan kuin joku sisäinen voima sisälläni vie jalat alta. Pysyn kyllä pystyssä, mutten pysty kunnolla hengittämään. Tuijotan lavalle. Soinnuissa laulaminen ja kappaleen kohoamienen kohti loppua vie kokemusta vain syvemmälle. Huomaan olevani hallitsemattomassa liikkeessä, joka kai on tanssia.
Video. Biisi 01:30-03:34 oli lopussa se kokonaisuus, jossa olin.
Siihen perään Masterpiece ja olin naama märkänä.
Masterpiece on yksi levyn hienoimmista biiseistä ja olen alusta asti ollut ihastunut siihen.
Kolmas videointerlude.
Justify my Love ja tanssivat pellenaamariset kommandot. Aika kauhean näköisiä, jos tarkemmin ajattelee. Pelottavia. Justify my Loven videolla oli sitä paljon puhuttua paljasta pintaa. Ei nyt mitenkään erityisesti, mutta oli. Pelle-tanssijoiden koreografia oli ihan mielytävä. Enemmän pidin kuitenkin kappaleen sovituksesta ja se saikin lähes jakamattoman huomioni.
Vaatteet oli vaihdettu.
Tötterötissi-mallinen häkkyräkorsetti.
Vogue.
Asentoo! Legendaariset liikkeet. Kunnon bileet! Olimme aivan liekeissä. Vogue
Meitä ei pysäytä mikään! Maailman ihaninta! Villiä kiljuntaa! Stike a pose! ja niin me tehtiin!
Candy Shopin erotisoitu sovitus: Kuumaa huumaa. Candy Shop ei ole Sticky and Sweetin vahvimpia kappaleita, mutta tämän sovituksen kanssa sillä on paremmat mahdollisuudet. Sokeri oli raakaa ja lataus käsin kosketeltavissa. Tämä on Madonnaa. Väliin sämplättyä Eroticaa ja sitten taas Candy shop. Put your hands all over my body:n koreografian täydellisesti ajoitetut liikkeet ja käännökset kertoivat harjoittelun täydelliset tulokset. Ei voinut kuin ihailla. Taidetta kerrassaan.
Human Nature.
Ei tätä voi kuvailla. Yksi niitä kappaleita, joka vie aina tajunnan rajamaille. Mielessä pyöri ensi kerran kun näin videon. Alitajuntani kolkutteli tämän hetkisellä elämäntilanteella. Abslolutely no regrets puri itseäni nilkkaan. Tökki sitä aivoissa olevaa jumia, joka estää minua tekemästä asioita. Niinpä niin. En kyllä ihan tätä odottanut, mutta niin siinä kävi. Jouduin ehkä hetken katsomaan itseäni henkiseen peiliin. Samalla Madonna strippasi lavalla. No, jätti se housut näkyviin, mutta näytti perseen. Ja selässä luki "NO FEAR!". Kiitti. Tunsin kuinka sisälläni otettiin erävoittoa ja vastaan hangoittelija sai kylmästä lahnasta poskelle.
Like a Virgin
Herkkä ja hellä sovitus. Katsomon hiljaisuus kertoi leukojen loksahtamisesta auki. Kappale ei todellakaan ole mikään intohimojen sytyttäjä tai musiikillisesti antoisa. Sovitus teki kappaleesta kauniin ja herkän. Madonna pääsi osoittamaan faneille sen, mitä hän kyllä osaa. Siinä oli jokaiselle epäilijälle todistusaineisto naisen laulutaidoista. Ja kropan venymistaidoista. Sehän oli kuin joogaa lavalla. En usko, että tästä kappaleesta voidaan koskaan tehdä parempaa versiota. Naivistinen tyttörukka oli häivytetty täysin. Kasarin lataamat paineet jäivät kauas taa ja sovitus toi biisin myös tämän päivän hitiksi. Tähän päivään sopivaksi. Ja jokaiseen ihmiseen kelpaavaksi. Seurueen kanssa olimme tippa linssissä. Mitä ei uskoisi, jos sanoo että kyseessä oikeasti oli Like a Virgin.
Viimeinen videointerlude.
Nobody knows me.
Vahva video. Kannanotto kaikkeen. Kuten edellisen kiertueen Get Stupid.
Tämäkin on niitä, jotka pitää itse nähdä. Rumasta ja pahasta kohti hyvää.
Video.
Tämän aikana ei ollut tanssijoita. Vai tämä. Hiljaisuudessaan.
Siinä se vyöryi. Että vaikka äsken meinasi taju mennä kauneudessa ja ihanuudessa, niin tässä tämä video, älä unohda alkua ja kauhua. Sillä on tarkoituksensa. Senkin katsoja.
Takaisin lavalle.
I'm Addicted. Tanssibiisi. Fanien biisi.
Taas tanssittiin. I'm Addicted to your Love
I'm A sinner ei vähentänyt tätä ollenkaan.
Like a Prayer. Perinteisesti. Tanssijat oli lyöty kuoroksi. Rocco myös. Kirkkokaavuissa saapuivat sieltä yhdessä meille osoittamaan perinteiden merkitystä ja sitä, että vaikka onkin addikti ja syntinen, niin tämä vanha biisi lyö ne laudalta
Sitten täysi hiljaisuus. Pimeys.
Tässäkö se loppu olikin?
Ei!!
Celebration loppuun! Kaikki bailaa! Kaikki laulaa! Rocco vetää äitinsä kanssa enemmän kuin koskaan. Osaa joka muuvin hankalahkosta koreografiasta. Nauraa ja nauttii siinä missä koko poppoo. Uskomatonta! Mikä fiilis! Vielä viimeiset kiljumiset ja huudot ja sitten lävähtää stadikan valot päälle.
Itku tulee eittämättä. Kello on puolenyön. Huomaan olevani ilman keppejä. Ja jossain kaukana niistä. Mitä ihmettä. Addrenaliini teki tepposet.
Toiseen jalkaan sattuu, mutta ei haittaa.
Ulospääsy vie aikansa. Se on nopeampaa kuin pääsy sisään. Osa aidoista on purettu keikan aikana. Siksi.
Valumme hitaasti pois. Seurue suuntaa hotellileen ja me avokälypuolen kanssa mietimme miten täältä pääsee pois? Taksijonoon päädymme. Siinä on myös Lauri Tähkä teinien kanssa. Tähkä on sellainen metrihujoppi, että oli niin tai näin sen näkee kokoajan. Aika koomista. Juttu on levotonta, mutta huvittavaa. Taksijono on pitkä kuin nälkävuosi. Silti naurattaa kokoajan. Ihana Madonna.
Kotiinpääsy vie oman aikansa. Se menee kuitenkin mutkatta.
Aivan jokaisen kivun, säryn, eurojen menetyksen ja itkunsa arvoinen keikka.
Parempi mitä vuoden 2009.
Ei uskoisi, että tulee Confessions tourin hakannutta kokonaisuutta. Mutta tässä se on. MDNA-kiertue on parempi kuin Confessions-kiertueen taltiointi. Like a Virgin on se, joka tämän pelin ratkaisi. Alussa epäilytti koko touhu, mutta niin se vaan on, että kokonaisuus on hallittu, ei ollenkaan hillitty, vaan lähes täydellinen. Myös yleisö on tässä parempi. Ei ole niitä "no vois vaikka mennäkin"-ihmettelijöitä. Tai virman piikkiin lähteneitä pukumiehiä. On niitä faneja, jotka todella haluavat olla siellä. Ei murjoteta, vaan eletään täysillä.
Seurueena toimi meidän forden toinen Madonna-hullu, Sippura
Ei siihen ketään mököttäjää vierelle olisikaan tarvinnut
Sippuralta kaikille terveisiä!
Juon kahvini MDNA-mukista ja fiilistelen tätä pitkään.
Voi olla, että kroppaan sattuu ja aivan hlvetisti, mutta juuri nyt sillä ei ole mitään merkitystä. I'm in Heaven