Vituixmän

Yleinen jutustelu tänne. Korvaa myös entisen kysyttävää -osion.

Re: Vituixmän

ViestiKirjoittaja sybe » La 14 Kesä 2008 00:02

Pomo laittoi minulle meilin, jossa oli yksi homma ja sen suorittamiseksi ihan päätön aikataulu kellon aikoineen. Kirjoitin välittömästi kiehumispisteessä pomolle replyn. Vähän ajan päästä huomasin happea vetäessäni että pomolta tuli uusi meili jossa oli korjannut aikesemmin lähettämäänsä asiaa. Luin pomon uusimman meilin, totesin että jaa, katos ei tämä paha olekkaan. Piti painaa alkup. kirjoittamalleni meilille save as draft nappulaa, ja muokata siitä sitten "homma ok" -tyylinen kuittaus. Saakeli painoin sille kiukku meilille suoraan send mail nappulaa. Olin sitten asian tiimoilta kahdenkeskisessä keskustelussa jossa minulle ehdoteltiin alan vaihtoa.En päässyt edes puolustelemaan itseäni. Tilanne lopulta jotenkin klaaraantui, pomo etäisesti ymmärsi että oli käynyt työtapaturma. Tulipa todettua että esimieheni ei juuri suuttuneena kuuntele.Esimieheni niska näemmä punoittaa kovin kun hän suuttuu. En ihan heti hihitellyt tapahtuneelle, pari päivää meni nieleskellessä tapahtunutta :) Pomo ei oikein ole selvillä vieläkään mistä on kyse :)
_ _ _
UIL:n Porokari voinee myöskin todeta että vituixmän yt neuvottelut, kapsahtikin omaan nilkkaan
Wanhakin oppii uutta - tosin toistoa kaivataan
sybe
 
Viestit: 403
Liittynyt: Ti 13 Touko 2008 00:02

Re: Vituixmän

ViestiKirjoittaja Emilia » La 14 Kesä 2008 15:13

LazyBastard kirjoitti:Itselläni Vituixmänin arkkivihollinen on Eiköhäntämätästäsuttaannumän. :annahymy:

Ja sen kaveri Asioillaontaipumusjärjestyämän. :D

Ei oo vähään aikaa mikään mennyt täysin puihin. Ei asiat yleensä menekään mulla. Tai jos meneekin, niin en osaa tajuta, että nyt meni vituiksi. Korjaan vaan ja jatkan elämää. :O: Pitäiskö opetella vähän stressaamaankin välillä?
Elämän pienistä asioista kaikkein suurin on se,
joka pienuudellaan mullistaa elämämme loppuiäksi.
Avatar
Emilia
 
Viestit: 2931
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 15:14
Paikkakunta: Helsinki

Re: Vituixmän

ViestiKirjoittaja Emilia » Su 15 Kesä 2008 19:19

Hehhee.. Just kun pääsin sanomasta, ettei ole kusahdellut pahemmin viime aikoina.
Melkoisen sopan onnistuin keittämään. Kaduttaa jopa, kun menin sekaantumaan toisten
ihmisten asioihin, mut joskus on vaan pakko. Ehkä se yksikin tyyppi joskus leppyy,
varmaan 10-15 vuodessa. :huoh:
Elämän pienistä asioista kaikkein suurin on se,
joka pienuudellaan mullistaa elämämme loppuiäksi.
Avatar
Emilia
 
Viestit: 2931
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 15:14
Paikkakunta: Helsinki

Re: Vituixmän

ViestiKirjoittaja Mr. Smith » Ti 17 Kesä 2008 11:19

En tiedä kuuluuko tämä tänne, mutta onnistuin eilen lyömään pankkikortin lukkoon.

Kahdesti.

Viiden minuutin sisällä.
:töktök: & :seko & :läps:

Taidan tatuoida tunnusluvun kämmenselkääni :pepsodent:
"Real men are not intimidated by physical threats against their personal selves, and, ironically, neither am I. "
- Ernest P. Worrell -
Mr. Smith
 
Viestit: 1766
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 07:27
Paikkakunta: Turku

Re: Vituixmän

ViestiKirjoittaja shaana » Ti 17 Kesä 2008 12:31

Vituixmän muuten ottaa minustakin joskus vallan pankkiautomaatilla.
Kerran kun tuo sankari saa minut näppäilemään tunnusluvun väärin, epäilen kaikkea ja kaikkia omia muistikuvia ja selkärangasta tulevaa numeroiden näpyttelyä niin, että kaikki menee pieleen. Yleensä tiedostan tämän onneksi jo toisella vikaan näppäilykerralla, enkä mene Vituixmänin lankaan! :muahaha:
Aurinko, sinä sanoit kun katselimme kuuta.
Avatar
shaana
Kuivaliha
 
Viestit: 1539
Liittynyt: To 24 Huhti 2008 23:19
Paikkakunta: Hangessa.

Re: Vituixmän

ViestiKirjoittaja Sippura » Ti 17 Kesä 2008 12:47

Vituixmän iski eilen oikein kunnolla. Mänistä sai nauttia minun lisäkseni Avokki,
johon Vituixmänin kylmä koura tarttui avustuksellani julmasti.

Avokki oli leikkaamassa hiuksiaan lyhyiksi, koneella veteli tukan kauttaaltaan
9 millin siiliksi. Jossain vaiheessa hän huikkasi vessasta, että tulisinko autta-
maan niskavillojen kanssa, ne pitäisi siistiä aivan lyhyiksi. Minä siihen että
no problem, olenhan tehnyt ko. homman useasti ennen. Menin vessaan, ja
otin koneen käteen ja kysyin vielä Avokilta, että onko hän nyt varma että saan
tehdä tämän, häihin on kuitenkin aikaa enää 2 kuukautta että jos nyt menee
vituix niin saanko huutia. Samalla kun kysyin edellämainittua, olin ennättänyt
työntää konetta Avokin niskasta n. 10 sentin matkan kohti takaraivoa - sitten
vasta tajusin, että koneessa ei ollut paikalla sitä muoviosaa, joka estää tukan
leikkaamisen täysin lyhyeksi.

:pepsodent:

Repesin aivan täydet kun tajusin että Vituixmän, onneksi onneksi Avokin huumori
riitti nauramaan niskassa olevalle, 5 x 10 cm kaljulle kohdalle. Yritin korjata vahin-
koa, mutta eihän siitä mitään tullut. Toivottavasti tukka kasvaa pian takaisin, muis-
tinhan mainita että häihin on aikaa enää 2 kuukautta?

Tulee varmaan nättejä kuvia alttarilta :rotflmao:
And they can't build a satellite to tell you how loved you are
Sippura
Epäkelpo jäsen
 
Viestit: 1415
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 13:08
Paikkakunta: Täsä. Täälä.

Re: Vituixmän

ViestiKirjoittaja Fantsu » Ti 17 Kesä 2008 13:22

Kyllä hiukset kahdessa kuukaudessa sen verran kasvaa, että parturi voi leikata sulholle siistin tukan ;) Onneksi aikaa on senkin verran.
Avatar
Fantsu
 
Viestit: 1052
Liittynyt: Ma 12 Touko 2008 10:37
Paikkakunta: Churchmoor

Re: Vituixmän

ViestiKirjoittaja Sippura » Ti 17 Kesä 2008 13:28

Fantsu kirjoitti:Kyllä hiukset kahdessa kuukaudessa sen verran kasvaa, että parturi voi leikata sulholle siistin tukan


Juu, nimenomaan parturi :virne:
Mua ei varmaan lasketa enää lähellekään Avokin hiuksia minkään
leikkaamisen soveltuvien välineiden kanssa.
And they can't build a satellite to tell you how loved you are
Sippura
Epäkelpo jäsen
 
Viestit: 1415
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 13:08
Paikkakunta: Täsä. Täälä.

Re: Vituixmän

ViestiKirjoittaja Atlantis » Ti 17 Kesä 2008 15:09

Sippura kirjoitti:sitten
vasta tajusin, että koneessa ei ollut paikalla sitä muoviosaa, joka estää tukan
leikkaamisen täysin lyhyeksi.

:pepsodent:


Samis! :femmat:

Tein ihan saman viime talvena oman heppuni päähän! Onneksi ei ollut moksiskaan... :O:
Ego sum qui sum
Avatar
Atlantis
 
Viestit: 18
Liittynyt: Ke 07 Touko 2008 12:56

Re: Vituixmän

ViestiKirjoittaja Kuolo » Ti 17 Kesä 2008 16:38

Maailmankaikkeus on vaan oikeassa ja teidän miehet on väärässä :virne: Moiset muovihärpäkkeet pitääkin heittää koneesta pois :tilt:
Avatar
Kuolo
Site Admin
 
Viestit: 1321
Liittynyt: To 24 Huhti 2008 22:53

Re: Vituixmän

ViestiKirjoittaja Deni » Ti 17 Kesä 2008 21:04

Vituixmän on kerran kohdannut mutkin mun pankkikortin kanssa. Unohdin tunnusluvun, joka oli ollut mulla käytössä jo useamman vuoden. En vaan yksinkertaisesti saanut sitä enää päähäni, ja kun en uskaltanut kolmatta kertaa näpyttää väärää ehdokasta koneeseen, oli pakko mennä pankkiin ja pyytää uusi kortti. Pääsinpähän samalla eroon paskaritsa electronista, että sinänsä ei ihan huono veto.

Mutta mietin kyllä pitkään ja hartaasti, mahtoiko jollakin ravintolaillalla olla tekemistä sen kanssa, että aivojeni pankkikortintunnusluvunmuistamisosa meni päreiksi. Uudessa kortissani tunnusluku sitten olikin ihan naurettavan helppo. Olivat varmaan pankissa nauraneet mulle porukalla että pistetään sille nyt sellainen mitä se ei ihan heti unohda.

:epäilevä:
What's so amazing about really deep thoughts?
Avatar
Deni
 
Viestit: 356
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 21:46
Paikkakunta: Tursu

Re: Vituixmän

ViestiKirjoittaja L-S » Ti 17 Kesä 2008 21:46

Mäkin kohtasin kerran Vituixmänin, kun yritin Ranskassa ollessani nostaa rahaa sieltä hankitulla kortilla. Kortteja joiden luku olisi pitänyt muistaa alkoi olla liian monta ja sitten meni numerot väärinpäin. Laite tietysti söi kortin. Automaatti oli pankin yhteydessä, joten menin sitten pankkitiskille kysymään, että mitä mä nyt sitten teen, kun ei siitä ollut aavistusta. Tiskin tympeä asiakaspalvelija totesi ensin vaan useampaan kertaan, että "je ne peux rien faire" eli en mä sille mitään voi. Lopulta suostui sitten kertomaan mitä piti tehdä, ja muutaman päivän päästä sainkin korttini takaisin. Onneksi oli kotimaan Electronia myös mahdollisuus käyttää, joten en kuollut nälkään. (Ja jos haluaisin uskoa stereotypiaan, että Ranskassa saa nyrpeää palvelua, ko. asiakaspalvelija, jonka kanssa jouduin useamman kerran asioimaan, olisi kyllä riittänyt stereotypian vahvistamaan. Ehkä olin sitten vaan pöljä ulkomaalainen.)
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Vituixmän

ViestiKirjoittaja Lyyra » Ti 24 Kesä 2008 12:24

:jami:

Nyt vasta tajusin, että Vituixmän ei oo käyny kylässä yli viikkoon!
Sitä ennen n. 2 kk ajan herra oli päivittäinen vakiovieras.

Joskus elämä vaan on ihanaa. :)
Lyyra
Digipahuus
 
Viestit: 8187
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 02:56

Re: Vituixmän

ViestiKirjoittaja Plei » Ti 24 Kesä 2008 12:28

Lyyra kirjoitti::jami:

Nyt vasta tajusin, että Vituixmän ei oo käyny kylässä yli viikkoon!
Sitä ennen n. 2 kk ajan herra oli päivittäinen vakiovieras.

Joskus elämä vaan on ihanaa. :)


Hei, sama! :femmat: Tosin ei tämä elo ehkä ihan ihanaa ole, mutta aika kivaa kuitenkin. Pahoittelut sille, joka multa Vituiksmänin vei. Täti nyt vähän kuitenkin sitä juhlii. :viileä:
Linja-autojen ja rakkauden perässä voi juosta tai odottaa seuraavaa.
Avatar
Plei
 
Viestit: 309
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 20:13
Paikkakunta: Joensuu

Re: Vituixmän

ViestiKirjoittaja heartless » Ti 24 Kesä 2008 13:57

Vituixmän tuli sit mun luokse käymään ja on näemmä tehnyt olonsa jo niin kotoisaksi, ettei se taida ihan hetkeen olla lähdössäkään. :epäilevä:
Doors are for people with no imagination.
(Skulduggery Pleasant)
heartless
 
Viestit: 490
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 15:59

Re: Vituixmän

ViestiKirjoittaja Emeritus » Ti 24 Kesä 2008 14:04

Vituixmän on vieraillut ahkerasti eilen ja tänään, onneksi ei sentään henk.koht., mutta tarpeeksi lähellä että harmittaa lähes jo keskikokoisella v:llä. Ja kytkeytyvät vielä samaan asiaankin.

Ensinnäkin: Danske Bank - Jokin kusee Tanskanmaan systeemeissä!
Aikuisten oikeasti, miten ihmeessä sen Skiigge Bankin järjestelmät voi kusta niin lahjakkaasti, senhän piti olla joku suurikin tekijä pohjoismaitten talouskentässä? Eikö ne vieläkään saa niitä 1. vuosiluokan koodarien taidonnäytteitä korjattua, tai mieluummin, se vanha toimivat systeemi takaisin? :veivi:
Susi mikä susi.

Eilen maksoin Ebay-ostokseni Paypal-laskua. Valittaa "card cannot be processed". Koitin uudestaan, sama ilmoitus.
Tsekkasin nettipankista tilini saldon. Systeemi kusi pankin päässä, maksu ei onnistunut, mutta molemmista oli tullut katevaraus.
Soittelen sitten pankkiin. Varmaan 10 minuutin odottelun (muutkin kai soitteli kun Vituixmän vieraili) jälkeen sain kuulla että "jotain satunnaista pikkuhäikkää", ja että tyhjät katevaraukset lähtee 2 viikon päästä automaattisesti, tai voi ottaa yhteyttä sinne paypallii jotta ottaisivat yhteyttä Sampoon että varaukset saisi heti pois. (joo, varmaan firmaa kiinnostaa lähteä soittelemaan toiselle puolelle palloa siksi että jonkin pankin paskat systeemit ei toimi...)

Ja uutististahan se kuultiin illalla että kyllä, Vituixmän vierailikin antaumuksella.
Jos päätilini olisi Sammossa, eikä niitten lasten Visa toimisi kunnolla nettikaupoissa, lähtisin kuin tamperelainen turusta.
Katevarausten takia sitten vain siirtämään lisää rahaa että sai maksettua sen paypal-laskun. :bubbles:


Ja sitten se toinen Vituixmänin vierailu, eli
Miten mitenkä Finland on Finland eikä mikään Canada...
Justiinsa. Tänään tulee sitten viestiä että se paypal-maksu on palautettu. Ebay-myyjän viestin mukaan oli laittanut laskuun postikulut Kanadaan(?). Suomeen olisi enempi.
Ei siinä mitään että hieman suuremmat postikulut tulee, taalan kurssi on suotuisa, mutta kun joka helvetin välissä olin mielestäni maininnut olevani Suomessa, ja lähetyskuluja pähkäillessämme laitoin vielä linkin USA:n postin infosivulle postimaksuista SUOMEEN.
joillekin jenkeille ulkomaat kai sitten tarkoittaa oletusarvoisesti Kanadaa? :friikkipeukku:
"Kun on kerran nuoruudenlähteestä maistanut, ei enää tyydy vesijohtoveteen, johon on sekoitettu juustonjuoksutinta ja laksatiivia."
-Markus Kajo
Avatar
Emeritus
 
Viestit: 1164
Liittynyt: To 08 Touko 2008 15:08

Re: Vituixmän

ViestiKirjoittaja kaneli » Ti 24 Kesä 2008 22:30

Vituixmän tuli vierailemaan mun työpaikalle. :epäilevä:
Aivan helvetillinen kiire koko ajan, koneet rikki ja mun laskupää kesälomalla. Ei menny tilitykset oikein eikä mikään muukaan. :huoh:
It's all make believe, isn't it?
Avatar
kaneli
Vastarannan keijo
 
Viestit: 315
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 13:55
Paikkakunta: Seitsemäs taivas

Re: Vituixmän

ViestiKirjoittaja Pascal Lemoix » Ma 30 Kesä 2008 17:14

Taisi palata lomalta tämä herra, kun tänään kaatelin saman kuorman pariinkin kertaan. Muutenkin sählään enemmän kuin vittu ikinä.
"Tunne ei koskaan valehtele."
-Jorma Uotinen
Avatar
Pascal Lemoix
 
Viestit: 5211
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 00:54
Paikkakunta: L, Espoo

Re: Vituixmän

ViestiKirjoittaja Dnd » Ke 02 Heinä 2008 03:56

Vituixmän, nimittäin alkaneen ja seuraavan kuun tilit. Tiesin että paskaan lyön käteni, kun tänne tulen auttamaan, mutta luvattu mikä luvattu. V*tullako minä nyt talolainaa lyhennän, kun ei se tunnu muutenkaan pienenevän. Pitänee siirtää sitäkin kuukaudella tai sitten syödä pelkkiä makaroneja.
Onko olemassakaan kokonaista totuutta?
Avatar
Dnd
Outo marsilainen kivi
 
Viestit: 1733
Liittynyt: To 01 Touko 2008 04:37
Paikkakunta: Kaukana poissa

Re: Vituixmän

ViestiKirjoittaja shaana » Ke 30 Heinä 2008 11:48

Avasin silmät kissan kakomisen ääneen, jaaha, siellä se puskee jotain karvopalloa kurkustaan kera mehujen.
Nousin ylös sängystä ja kuinka ollakaan, astuin tähän kissan tuotokseen. Kiroillen menin pesemään jalkani
ja murtuneena takaisin punkkaan. Seuraavaksi kuulen kun toinen kissa kaapii eteisen mattoa. Syöksyn
paikalle ja ennen kuin ehdin kissaa sanoa huomaan, että ei jumalauta mähän astuin johonkin lämpimään
kusilätäkköön. Mahdollisimman mukava päivän alku, tänks Vituixmän. Uskallanko lähteä kauppaan tai
töihin lainkaan?
Aurinko, sinä sanoit kun katselimme kuuta.
Avatar
shaana
Kuivaliha
 
Viestit: 1539
Liittynyt: To 24 Huhti 2008 23:19
Paikkakunta: Hangessa.

Re: Vituixmän

ViestiKirjoittaja Plei » Ke 30 Heinä 2008 12:05

Nyt alkaa kostautua viime talven ja kevään piittaamattomuus ja väsymys. Vituiksmän taitaa kyläillä vielä hyvän tovin syksyn aikana ennen kuin olen saanut setvittyä asiat kuosiin. Pahimmassa tapauksessa saa koulu jäädä, kun pitää lähteä tienaamaan rahaa työelämään. Perkele.
Linja-autojen ja rakkauden perässä voi juosta tai odottaa seuraavaa.
Avatar
Plei
 
Viestit: 309
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 20:13
Paikkakunta: Joensuu

Re: Vituixmän

ViestiKirjoittaja shaana » To 31 Heinä 2008 12:42

Taidan olla idiootti. Eiliset pienet vastoinkäymiset (unohdin mainita että juustohöyläsin sormeani) eivät olleet mitään
tähän verrattuna. Kiitos Vituixmän. En sano mitään muuta kuin sen, etten ole koskaan jättänyt auton vaihdetta vapaalle
parkkeeratessani sitä ja että olen aina ollut vähintään erittäin huolellinen näissä parkkeeraamisasioissa.
:huoh:
Aurinko, sinä sanoit kun katselimme kuuta.
Avatar
shaana
Kuivaliha
 
Viestit: 1539
Liittynyt: To 24 Huhti 2008 23:19
Paikkakunta: Hangessa.

Re: Vituixmän

ViestiKirjoittaja Fantsu » To 31 Heinä 2008 13:43

Au! :paijaus:
Avatar
Fantsu
 
Viestit: 1052
Liittynyt: Ma 12 Touko 2008 10:37
Paikkakunta: Churchmoor

Re: Vituixmän

ViestiKirjoittaja Mr. Smith » Pe 01 Elo 2008 07:12

Vituixmän on vieraillut lyhyen ajan sisällä jo kahdesti.

Ensin eilen tuli karhulasku lehtitilauksesta. Olin mielestäni maksanut laskun, joten soitin lehden asiakaspalveluun ja asiaa pohdittuamme kävi ilmi että kas, en ollutkaan maksanut tätä laskua, vaan pelkästään erään lahjatilauksen.
Nooh, sama pää kesät talvet, ei mitään, olin varmaan unohtanut toisen laskun toisen laskun sisään, ja epähuomiossa heittänyt molemmat kerralla pois, maksetaan nyt karhulasku.

Tutkin kuitenkin hiukan tilitietojani, ja...:läps:

Olin maksanut Suomen pääkaupungin SANOMALEHDEN sijaan Suomen pääkaupungin ENERGIALAITOKSEN tilille lehtimaksuni, vieläpä oikealla viitenumerolla. Koska ne olivat vierekkäin verkkopankin automaattisessa saaja-listassa, olin sössinyt ja valinnut sanomalehden sijaan enregialaitoksen.

Miksi evoluutio ei vain tule ja tapa minua!? :töktök:

Sitten tein töihin lomapullia. Pakkasin ne eilen, toin tänään töihin, ja purin paketit kahvipöydälle.
Pitkä tarina lyhyesti: :) -> :hämillään: -> :hullu: -> :gaah:

:kops:

Ps. Okei, kunnia kenelle kunnia kuuluu. Suomen pääkaupungin energialaitos (koska mehän emme tahdo suoranaisesti mainostaa, emmehän?) vastasi viestiini jonka olin lähettänyt.
Sain valita että haluanko tilille vai jätetäänkö ennakoksi tulevia laskuja varten. Salamana laitoin viestiä takaisin että jätetään vain ennakoksi, tuota summaa on vexlattu nyt tarpeeksi. Hyvää asiakaspalvelua :)

Eli yksi kahdesta kuitenkin siis päättyi hyvin :hullu:
"Real men are not intimidated by physical threats against their personal selves, and, ironically, neither am I. "
- Ernest P. Worrell -
Mr. Smith
 
Viestit: 1766
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 07:27
Paikkakunta: Turku

Re: Vituixmän

ViestiKirjoittaja Pvi » Ti 05 Elo 2008 00:00

Mr. Smith kirjoitti:
Sitten tein töihin lomapullia. Pakkasin ne eilen, toin tänään töihin, ja purin paketit kahvipöydälle.
Pitkä tarina lyhyesti: :) -> :hämillään: -> :hullu: -> :gaah:

:kops:

Mua kyllä kiinnostaisi tietää kuinka pullille oikein kävi...
Rohkeus kuulua tähän.
Pvi
 
Viestit: 1267
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 13:55

EdellinenSeuraava

Paluu Yleistä



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 23 vierailijaa

cron