Levottomat tai levolliset unet

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Kibaya » To 26 Syys 2013 15:26

Kiba ja tunnistamattomia miehiä :rolf: :virnei:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja L-S » Ma 30 Syys 2013 20:17

Viime yönä olimme Suvin kanssa jossain vanhassa koulussa, monikerroksisessa kivitalossa. Olimme menossa johonkin, en tiedä mihin, mutta Suvi sanoi, että kouluruoka on tänään tosi keijoa, sitä kannattaa maistaa, joten menimme, vaikka totesimme kyllä jo etukäteen, ettemme pidä kyseisestä ruokalajista. :keijo: Ruokana oli perunamuussia ja juustomakkaraa. :riips: Ruokaillessa keskustelimme siitä, että koulu vietti viisikymmenvuotisjuhliaan. Totesin (hienolla logiikalla), että sen täytyy sitten olla rakennettu joskus vuosina 1940-1953. :rolf:

Unessa tapahtui ilmeisesti muutakin, mutta muistan vain tämän pätkän.

Mulla on erikoinen fordelaisunikausi, ja jostain syystä jopa muistan nää unet. Pääsetkö ensi yönä uneeni? Stay tuned! :keijo:
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja puolikarkea » Ma 14 Loka 2013 19:53

Näin viime yönä fordeunta. :kauhistunut:

Olin Helsingissä jossain festareilla, jossa esiintyjiä oli valtavasti ja kaikki olivat aika kehnoja. Parhaimmistoa taisi edustaa Kakkahätä -77. Tiesin, että alueella oli tarkoitus järjestää keijomiitti ja eipä aikaakaan, kun tunnistin yleisön joukosta Suvin. En ollut ilmoittanut tulostani forden kautta, kun lähtöni Helsinkiin oli ollut hyvin äkkinäinen, mutta ajattelin, että ei se varmaan haittaa. Menin innoissani ja vähän jännittyneenä esittäytymään, mutta odottamani (iloisen) yllättymisen sijaan Suvin vilkaisi minua ilman mielenkiintoa ja tokaisi vain laimeasti "ai jaa". Kohta joukkoon liittyi kiba ja theia ja esittäydyin heillekin. Theia innostui, että lähdetään minun luokse viettämään iltaa, mutta kun totesin asuvani Kuopiossa lopahti theian ja kiban mielenkiinto minua kohtaan täysin ja he jatkoivat juttelua keskenään.

Suvi asui festarialueen lähellä ja kävelimme sinne, tosin kiba ja theia eivät ikinä tulleet sisälle asti. Kun keskustelu Suvin kanssa ei vieläkään oikein saanut tuulta alleen, aloin pahoitella, että olin tullut varoittamatta ja sanoin, etten halunnut sotkea mitään, jos kolmikolla oli valmiit suunnitelmat. Suvi tuijotti tylsistyneenä televisiota ja totesi viileästi, että olisi ollut syytä ilmoittaa saapumisesta etukäteen. Pyysin uudestaan anteeksi ja sanoin poistuvani paikalta, jolloin Suvi sanoi, että ei kannata, jottei jää harmittamaan. Sanat ja äänensävy olivat kuitenkin vahvassa ristiriidassa keskenään ja minusta tuntui vahvasti siltä, että olin tunkenut väkisin mukaan "julkiseen" suljettuun miittiin.

Kauhukseni huomasin laukkuni sisällön levinneen pitkin olohuonetta ja aloin kerätä niitä vaivihkaa kokoon. Tällä välin Suvi katosi jonnekin ja jäin asuntoon yksin. Hyvityksenä siitä, että olin halunnut osallistua miittiin, aloin tiskata.

Ei ollut hyvä keijomiitti se. :eijo:
minulle jää kertomus
joka muistuttaa elämääni
Avatar
puolikarkea
 
Viestit: 1216
Liittynyt: Ti 29 Huhti 2008 16:56

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Suvi » Ma 14 Loka 2013 21:32

Ai jaa :epäilevä:

... eikun siis Puolis :paijaus:
Toivottavasti en ole oikeasti noin hirveä :virne:
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja theia » Ti 15 Loka 2013 10:59

Ei hitto puolikarkea :virnei:
so weak and powerless.
Avatar
theia
Pahvi
 
Viestit: 3417
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 23:56
Paikkakunta: Sherwood

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja puolikarkea » Ti 15 Loka 2013 18:51

En mie usko, että työ oikeesti ootte NOIN pahoja. :virne:

Taisin tuon unen avulla työstää ihan muita aiheita ja vaikka uni olikin tunnelmaltaan aika ahdstava, niin aamulla vaan nauratti. Aika keijoa, etten sanoisi. :keijo:
minulle jää kertomus
joka muistuttaa elämääni
Avatar
puolikarkea
 
Viestit: 1216
Liittynyt: Ti 29 Huhti 2008 16:56

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ti 15 Loka 2013 20:12

:virne:


Mä näin viime yönä taas agenttiunia. Salaisista kansioista :vihellys: :hullu:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja theia » To 17 Loka 2013 09:01

Näin kamalaa Walking Dead -henkistä painajaista. Siinä oli zombieita, niitä ei oikein näkynyt unessa mutta se uhka oli koko ajan paikalla. Kohta joku tulee ja syö meidät. Niiltä piiloteltiin, ajeltiin ympäriinsä (se oli joku "kaupunki" jossa toisella puolella oli Iso Britannia ja sitten jos olisi kääntynyt vasemmalle siellä olisi ollut USA :keijo: ). Sitä vaan jatkui ja jatkui, enää en muista puoliakaan tapahtumista, vaan sen uhkan. Ja unessa oli varmaan puolet kavereista ja tutuista...

Ja aina vaikka heräsin nukahtaessa uni jatkui vaan :bubbles:
so weak and powerless.
Avatar
theia
Pahvi
 
Viestit: 3417
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 23:56
Paikkakunta: Sherwood

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ke 06 Marras 2013 19:42

Nånniin! Nyt alkaa unettomuus tuntumaan jo unissakin :keijo:

Viimeyön ja tämän aamun saldona kaksi aika jännääkin unta :töktök:

Ensimmäinen minkä muistan alkoi siitä, että olin eksynyt vaaleansiniseen betonikellariin. En löytänyt ulos, eikä valokaan enää toiminut kunnolla, välillä vähän vilkkui. Samalla kuulin kuitenkin miten joku naisääni huusi apua. Se oli mun kaveri, en tiedä kuka. Siellä se apua huuteli, mutten päässyt luokse. Ovet olivat lukossa ja olin siellä. Piste.
Sitten kuitenkin pääsin könyämään ikkunasta ulos, semmoisesta ihan pikkiriikkisestä. Siinä oli valtava puutarha edessä, tämmöinen märkä ja syksyinen. Tarkoitus oli hypätä kaksi metriä eteepäin, että saisi poistua pihalta. Aikaa 30 minuuttia. Siinä oli joku toinen samassa pisteessä ja sovittiin että hypätään yhdessä. No, hypättiin, mutta hyppy lähtikin voimakkaasti ylöspäin ja siirtyi eteenpäin vain 20 senttimetriä. Suoritus hylätty ja aika juoksi. Uusi yritys ja taas sama juttu. Se alastulo oli aika kamalan tuntuista ja maahan tulo vielä kaameampaa. Se oli aina semmoinen slaalom-asentoinen laskeutuminen, mutta silti tömähti. Kolmas hyppy nousikin sitten jo niin korkealle, että multa meni taju ja heräsin :keijoei:

Lähestyvät marjapensaat on aika kamalia :virnei:

Toisessa unessa olin kauppakeskuksessa.
Jostain syystä hengasin pelikaupassa ja tutkin vaihtoehtoja. Mmhm, mmhm, ihan kivoja. Lopulta poistuin, mutta jouduin silti lähtemään sinne takaisin. Paitsi etten voinut kävellä jaloilla. Mulla oli testikäytössä uudet innovatiiviset käsikengät. Oikeasti ne oli kyynärsauvat, jotka tuli käsiin ja niissä oli korot ja käveleminen oli semmoista kirahvimaista, paitsi että omat jalat roikkui ilmassa. Kepit oli normaaleita pidemmät. Mun pää siis keikkui muiden päiden yläpuolella ja siellä kauppakeskuksessa oli hiton paljon porukkaa. Yritin väistellä niitä ja onnistuinkin aika hyvin. Ne korkokenkäiset kepit oli haasteelliset, koska niiden tasapaino oli kyseenalainen ja pienikin tönäisy olisi kaatanut mut maahan. Olin naamioitunut gootiksi, joten ihmiset väistivät aika suosiolla.
Pääsin kuitenkin pelikauppaan, jossa oli kuitenkin menossa jotkut messut :keijoei:

Heräsin päästessäni tiskille. Herätys oli vaan aika inhottava, ihan kuin joku olisi soittanut ovikelloa ja säpsähdin hereille :epäilevä:

Ei tartte olla kummoinenkaan keittiötsykolooki jotta näistä saa selville miten mulla menee ja mikä tarkoittaa mitäkin :epäilevä:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Kibaya » To 07 Marras 2013 12:59

:jaaha:
Taas.

Ei samoja sentään. Hyvin selkeitä unia, niinkuin visuaalisesti selkeitä rajoja ja yksityiskohtia paljon. Esim. syksyisessä pihassa oli todella tarkasti ympäristö oikein ja omat varusteet oikein, vaikka vähän muuten heittikin.

Ensimmäisessä olin ystävän kanssa italiassa. Se vei mut syömään herkkupaikkaan ja kohta meidän kultainen pöytä notkui erilaisia leivoksia, kakkuja, kahveja, juustoja ja vaikka mitä (taisi olla nälkä kun nukahdin) ihanaa. Yhtäkkiä maa meidän alla alkoi keinumaan puolelta toisella ja ystäväni sanoi "no, unessa voi tapahtua mitä vaan" ja sitten me lennettiin sen pöydän kanssa pilvien yläpuolella.
Sitten me oltiin yhtäkkiä jossain digitaalisessa taloesittelyvideossa. Siellä tönköt sims-hahmojen näköiset ukkelit esitteli miten se talo toimii. Taustalla se äärettömän ärsyttävä ääni, mikä on noissa kaupoissa mainostamassa milloin mitäkin tarpeellista ja maailman parasta tuotetta kököissä videoissa.
Pakenin savupiipun kautta, mutta heräsin ennen kuin pääsin ulos asti.

Toisessa taas oli kaikkea sekavaa, mutta tarkkoja ympäristöjä.
Se syksyinen pihamaa, piiloutumista, kettutyttöaktivismia, outoja piiloja ja virolaisia työmiehiä :keijoei:
Siinäkin olin jonkun kanssa. Seurasin sitä, koska en tuntenut ympäristöä itse. Lopulta se kaveri pääsi pakenemaan, mutta mä jäin kiinni. Yritin piiloutua, mutta se joka mua etsi sekosi. :keijoei:
Joo, vähän hämärää. Naamioiduin patjaksi ja se siirteli mua kuin patjaa ees ja taas. Eikä nähnyt mua. Sanoin sille toiselle joka ei etsinyt, mutta ei halunnut jättää mua kiinnikään, että tämä uni on tosi hölmö ja heräsin.

:töktök:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja marenkienkeli » Pe 22 Marras 2013 20:53

Näin ehkä hämärintä unta aikoihin. :friikki:

Olin menossa hyvin hienoihin iltapukujuhliin, mutta paikalle oli hyvin vaikeaa päästä, sillä ulkona tuuli hillittömän lujaa. Pääsin lopulta paikalle, mutta suurin osa ihmisistä ei päässyt paikalle tuulen takia. Osa vieraista lensi tuulen mukana juhlapaikan ohi jne. Muun muassa avecini ei koskaan saapunut paikalle. Juhlat päätettiin siirtää myöhempään ajankohtaan.

Kun oli uuden juhlan aika, mulla oli meikkaaminen ym. valmistautuminen kesken. Juoksentelin ympäriinsä ja päädyin siihen, että laitan vain huulipunaa ja ripsaria. Koska mulla oli hillittömän kokoiset "mursuviikset" ja hillittömän korkeat kulmakarvat ( :rotflmao: ), korostin niitä loogisesti laittamalla niihin ripsaria. (Mieletön look! Ripsaria viiksissä ja kulmakarvoissa.)

:rotflmao: :rotflmao: :rotflmao: :rotflmao: :rotflmao: :rotflmao:
Life is short until it's not
Honestly it's kinda long


Orla Gartland - You aren't special, babe
Avatar
marenkienkeli
labrakärpänen
 
Viestit: 5251
Liittynyt: Pe 02 Touko 2008 20:36

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ti 17 Joulu 2013 12:51

Mä näin jotenkin tosi hämärää unta pari yötä sitten :keiojei:

Siinä oli erikseen ylhälistö ja palvelijat. Palvelijat olivat vähän kuin vankeja eivätkä päässeet pois talosta ikinä. Jostain syystä myös palvelijoiden lapset olivat siellä. Palvelusväki kulki tietenkin talossa erillisiä kuiluja ja käytäviä pitkin, eikä heillä ollut mitään asiaa ylhälistön alueille. Jossain kohtaa uni muuttui kuitenkin semmoiseksi että tiesin mitä tulee tapahtumaan. Lapset valmistivat esityksen ylhälistöläisille ja palvelijat yrittivät samaan aikaan paeta talosta. Mutta kaikki meni pieleen ja käytävissä syttyi raivoisa tulipalo. Lopulta ylhälistö paloi tulipalossa ja lapset ja palvelusväki pääsi pakoon. Ihan kuin olisin katsonut vain elokuvaa, koska osasin kaikki repliikit ja liikkeet tapahtumien mukana. Unen alkupuolella oli kuitenkin hyvin juonirikas kuvio, jota en valitettavasti enää muista :keijo:
Uneen sekoittui kuitenkin makeasti meidän mutsin olohuoneessa oleva seinäkello. Sen äänimerkki sekoittui uneen ovikelloksi, jonka myös tajusin. Kukaan ei siis mennyt ovelle, "kun ei se tapahdu tässä todellisuudessa" :tilt:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Suvi » La 21 Joulu 2013 01:33

Mun viime yön/aamun uni/unet. :rolf:

Aluksi olin joidenkin tyyppien kanssa jossain museossa tms. turisteeraamassa. Menimme torniin, joka oli keskellä sitä museota. Tornissa oli pieni näköalatasanne, ja pettyneenä sanoin: "Onko tämä se Berliinin TV-torni?" :(

Seuraavaksi katsoin, jotain "Chaplinista kertovaa" leffaa. Chaplinia näkyi elokuvassa ehkä viiden sekunnin verran. Elokuvassa David Bowie ja Eric Idle esittivät pariskuntaa. Ensin näytettiin heistä kuvaa uimassa suihkulähteessä ja pussaamassa onnellisina, seuraavaksi leikattiin kohtaukseen "20 vuotta myöhemmin", jossa Bowien ja Eric Idlen hahmot olivat kilpailijoita. He kilpailivat jonkun nuoren miehen huomiosta. Itse asiassa tämä mies näytti kyllä enemmän aasialaiselta silmälasipäiseltä tytöltä, mutta oli kai sitten oikeasti mies. Kilpailun tarkoituksena oli tehdä hienompi kyltti. :P Kilpailussa oli oikein juontaja ja kaikkea. Idlen hahmo oli tehnyt kyltin, jota joku kehonrakentaja näyttii oikein kunnon mahcoäijä-tyyliin vapaapainikehässä. Bowien hahmo piti ylösalaisin kylttiä, johon oli kirjoitettu tussilla suomeksi: "Mä tunnen Väänäsen Juha-Pekan, mutta en mä tiedä kuka se on." Bowien hahmo voitti. :keijo: Juontaja kuulutti: "Ja näin voitettiin Wadde-Wadde Wong Khamin (tai joku muu yhtä käsittämätön ja vielä pitempi nimi) huomio!"

Seuraavaksi olin itse David Bowien seurassa. (En siis enää sen roolihahmon.) Bowiella ei jostain syystä ollut vaatteita, korkeintaan ehkä kalsarit. Minun tehtäväni oli saattaa hänet Suomen itsenäisyyspäivän juhliin, jonka sisäänkäynti muistutti huomattavasti laivan terminaalia. :keijo: Olimme kummatkin täysin hiljaa, kunnes näimme sisäänkäynnin kohdalla Shinyan (kissan) nukkumassa. Silloin Bowie kääntyi minuun päin ja sanoi: "What's she doing?" En vastannut "Sleeping", vaan vastasin tankeroenglannilla: "I don't know. Maybe she..." Bowie naurahti ja jatkoi: "...wants to get herself into party." Ja juuri kun meillä olisi juttu alkanut luistaa, herätyskello soi. :norsu:

Nukahdin kuitenkin vielä hetkeksi herätyskellon soimisen jälkeen: Olin jossain luokkahuoneessa, ja juttelin parin kuuron henkilön kanssa. He ilmeisesti osasivat lukea huulilta tms. koska emme käyttäneet kertaakaan viittomakieltä. Luokkahuoneessa näytettiin vielä HIMin uusi musavideo. Ville Valo näytti mielestäni siinä ihan järkyttävän hyvältä. Kun video loppui, huomasin lopputeksteistä(!), että biisillä/videolla oli mukana myös Rufus Wainwright. :O:
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Kibaya » Pe 27 Joulu 2013 12:54

Mä rakastan mun alitajuntaa :keijo: :hymyhali:

Viime yönä se tarjosi erittäin hienoa materiaalia mun katseltavaksi.

Se alkoi siitä, että intoiltiin Suvin kanssa BC:stä. BC oli tulossa suomeen ja menossa sovitusti Suvin mökille. Tai me oltiin menossa. Minä, Suvi ja yksi Sherlock Finlandin hallituksen jäsen. Se hallituksen jäsen lähtisi pois ja me jäisimme sinne kolmestaan. :tipahdus: No tottahan me suunnittelimme kaikkea ja täpisimme.
Sitä ennen oli kuitenkin festarit johon olimme menossa ja theia oli tulossa meidän kanssa. Siellä esiintyi ainakin Negative ja 30 seconds to Mars.

Kävelimme festareille kallioon hakatun tunnelin läpi, joka oli samalla turvatarkastus. Kallio hälyyttäisi jos olisi esim. alkoholia mukana. Ei ollut.
Festarialue oli helvetin iso teltta hiekkaisella maalla ja siellä oli jokaiselle nimetyt oranssit penkit. Ei numeroidut, vaan nimetyt. Ne oli kuitenkin ihan samalla tavalla rivissä kuin jossain koulun joulujuhlassa :keijoei:
Meidän nimet löytyi toiseksi viimeisen rivin reunasta, mistä näki esiintyjät miniatyyrinä, mikä sai meidät ihan raivoihin. No, Negativen aikana me vaan istuttiin ja juteltiin. Joka sitten häiritsi Jonne Aaronia ja se pyysi meitä tukkimaan turpamme :virne:
Kun oli 30 seconds to Marsin aika, kirosin englanniksi theialle sitä että meidän paikat on niin huonot että melkein itkettää. Samassa verhot rävähtivät auki ja Jared sanoi korvaavansa takarivien huonot paikat keinolla millä hyvänsä. Keikka alkoi ja me theian kanssa bailattiin täysillä. Suvi jammaili omiaan korvalapuilta. Sanoi että sillä on siellä jazzia.
Lopulta tuli täysin hiljaista, Jared seisoi spotissa ja vaan tuijotti eteensä. Lopulta hänelle tuotiin iso pino cd-levyjä ja hän heitti niitä kuin frisbieitä ja huusi "FOR THE BACKSEATS, MATÖFAKÖÖÖS". Meidän edessä olevalle hiekka-alueelle alkoi tipahtelemaan levyjä, joissa oli julkaisematonta materiaalia. Theia sai juostua meille omat kopiot ja sisältä paljastui myös nimmarein varustetut kiitoskortit. Eturiville sanottiin vaan "you got nothing for once" :virne:

Heräsin kun puhelin soi ja keikka jäi kesken.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Suvi » Pe 27 Joulu 2013 15:24

Kiba :tipahdus: :eivirne:

---

Mä näin unta, jossa jonkun tosi trendikkään indie-bändin nimi oli Sakis. :rolf:
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ma 06 Tammi 2014 14:20

Nyt oli kyllä keijointa unta pitkästä aikaa :virnei:

Mukana oli älläs :kyllä:

Olin menossa Turkuun. Älläs tuli hakemaan mua jostain huoltikselta matkalta motarin varresta, johon olin tullut bussilla. Huoltoasema oli kuitenkin samalla myös uimahalli :virne: Käytiin uimassa ja höyrysaunassa :virne: Eksyttiin sinne ja siellä oli hitosti kaappeja :keijo:
Lopulta päästiin pois ja syötiin siinä huoltiksella. Missä oli muuten hirsisisustus :virne: Ruokailun jälkeen lähdettiin matkaan. Ällässällä oli tummansininen farmari Mazda :virne: Siinä oli hervottoman iso takaluukku. Heitettiin mun kamat sinne, sekä yllätyskassi, jonka älläs löysi huoltikselta. Siinä oli joku palkinto :virne:
Sitten lähdettiin. Oltiin ajettu motaria vähän matkaa, kun älläs vaan kääntyi kesken kaiken vasemmalle. Painoi jotain nappia ja pellosta johtuva tärinä loppui. En tiedä miksi :keijo: Ylitettiin yksi iso pelto, yksi viheriö ja pieni kukkaniitty. Sieltä niityn keskeltä löytyi salainen hiekkatie. Älläs painoi taas nappia ja auto kulki normaalisti. Oltiin menossa älläksen äidille syömään muikkuja, koska ne on maailman parhaita :virnei: Hiekkatie päättyi nopeasti ja tultiin keskelle teollisuusaluetta, jonka läpi kulki yhdistelmäajoneuvoja peräkärryineen. Älläs painoi kaasua ja sanoi että niiden peräkärryjen alta pitää ehtiä tai tulee hälyytys. Siellä on ns. turvassa kun kulkee niiden ali. Pelotti ihan sikana, kun toinen ajaa ihan miljoonaa ja suoraan peräkärryn alle :rolf: Mutta ei meille käynyt kuinkaan. Mentiin neljän kärryn alta ja sen jälkeen heräsin.

Ei sillai aamusta paljoakaan naurattanut :virnei:
Kiitos älläkselle uniseurasta :keijo:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Suvi » Ma 06 Tammi 2014 14:31

Mä näin vähän aikaa sitten taas Sakis-unta. :rolf:

Olin liikkeellä jonkun tosi ison porukan kanssa. Olimme ilmeisesti kävelemässä jonnekin juhliin Kalliossa tai Hakaniemessä. Ensin pysähdyimme johonkin ostoskeskukseen (joka muistutti yhtä ostoskeskusta Turussa) syömään kiinalaiseeen(!) pizzeriaan. Sen pizzerian nimi oli Wing Wah Pizzeria tms. En tainnut tässä unessa syödä minkäänlaista pizzaa.

Seuraavaksi olin kuitenkin itsekseni kävelemässä Helsinginkatua muistuttavalla tiellä. Katselin rauhassa sinne tulleita uusia liikkeitä, kunnes pysähdyin yhden urheiluliikkeen kohdalle. Kohta selvisi, että kyseisen kaupan omistaja oli Sakis. :rolf: Sakis oli liikkeensä ulkopuolella "houkuttelemassa asiakkaita", joka tarkoitti että hän poseerasi kaupan edessä Tom of Finland -tyylinen koppalakki päässään. :rotflmao:
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ma 13 Tammi 2014 20:32

Näin aamulla tosi jännän kombinaation. Tajusin jollain tasolla sen olevan unta, mutta sitten olin vissiin jo liian syvässä unessa herätäkseni siitä. Muistan miten mua vähän nauratti siinä samalla. Mun alitajunnan ja mielikuvituksen tuotos oli kyllä aika hauskakin.

Kaikki alkoi lapista.
Meillä oli sieltä hirsimökki. Oltiin meidän perheen kanssa siellä ja sitten sinne tuli Wildis. Selitti miten siinä kirkonkylällä oli jonkun sen sukulaisen kauppa, mihin se ei kuitenkaan voinut mennä, koska ei halunnut että ne muut sukulaiset saa selville että hän on hoodeilla. Myös Wildiksen perhe oli mukana. Hetken päästä paikalla oli myös pari muuta kaveriani. Toinen kertoi muuttavansa Keravalle ja toinen oli käymässä poikaystävänsä luona :töktök: Muuten ihan jees, mutta kun he asuvat tämän poikaystävänsä kanssa yhdessä ja ovat olleet monta vuotta yhdessä :virne:
Hetken päästä paikalle ilmaantui myös Suvi ja sen jälkeen myös L-S. Ja sitten siihen pihalle ilmaantui mökki meidän perheen muille jäsenille ja sitten wildis, suvi ja L-S:kin saivat omat mökit sen mun mökin toiselle puolelle :rolf:
Tämä kesällä.
Tämän jälkeen pihaan ilmaantui uimalampi ja yhden lapsuudenystävän ja hänen siskon kanssa uitettiin koiraa siinä. Ja katsottiin valokuvia siitä koiran uittamisesta :rolf:

Sitten *pam* oli talvi. Oltiin tunturissa. Mua harmitti ettei ollut aurinkolaseja mukana ja mun äiti sanoi että metsässä, nurkan takana oli kauppa mistä saisi aurinkolaseja. Suvi viiletti siitä ohi siihen suuntaan ja huikkasi että sieltä saisi myös kahvia. Oltiin menossa sinnepäin, kun Annika Metsäketä ( :rolf: ) tuli meidän mukaan.
Siellä mökissä oli sitten semmoinen aura-ennustaja. Se ennusti semmoisilla pisaran muotoisilla liuskekivillä, jotka laitettiin tiettyyn kohtaan kehoa ja sitten se tuntui joltain ja tämä ennustaja kertoi asioita. Ennustuksen aikana oltiin semmoisessa laatikossa ja laatikon avulla tämä ennustaja pystyi näkemään värejä, joiden mukaan laitettin niitä kiviä keholle. Sitten kun oli käyty keho läpi tuli vielä sielun kivi ja jotenkin se vaikutti niin voimakkaasti, että multa meni taju :virne:
En myöskään päässyt ylös sieltä laatikosta enää. Wildis ja Suvi tiesivät ettei mua saa nostaa sieltä suoraan ylös, vaan mut pitää ensin kääntää :virnei: L-S:kin oli läsnä. Mutta sitten kaikki katosivat ja tuli tilalle joku panttivankidraama.

Panttivankidraamassa ei sitten ollut enää ketään tuttuja. En edes itse ollut paikalla, vaan se oli joku fiktiivinen hahmo. Kaikki puhuivat englantia. Mutta sekavassa menossa kuitenkin oli mukana Kovan Lain Erikoisyksikön hahmoja. Lattiaa pestiin pirtulla puhtaaksi ja jokainen pesi sitä kulkiessaan ovesta.
Yritettiin löytää syyllistä niiden kivien avulla ja jäljet johtivat pormestariin. Sitä mentiin pidättämään, mutta sitten tuli takauma, jossa oli toisen agentin äiti, jolla oli dementia ja se narrattiin tv-haastatteluun, joka tuhosi jonkun uran ihan kokonaan. Takauma oli selkeästi 80-luvulta ja siihen heräsin.

:rolf:
Tämä siis viimeisen nukahtamisen aikana. Aika vauhdikasta menoa.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Kibaya » Pe 07 Helmi 2014 01:37

Oonko mä koskaan sanonut tykkääväni alitajunnastani? :hymyhali:
Viime yön uni oli niin hieno! :keijo:

Kaikkihan alkoi siitä, että kävelin jonkun tyypin kainalossa pitkin oudon näköistä mukulakivikatua. Vasemmalla puolella kävelevä henkilö puhui englantia matalalta ja itse näpytin tekstiviestiä jollekin. Siinä luki ainakin " : keijotäpinä : " Laittaessani puhelimen pois katsahdin vieressä kävelevää henkilöä ja se oli Benedict Cumberbatch :tipahdus: :tulipää: :sekopää: :virnei: Hän puhui puhelimeen, mutten saanut kunnolla selvää mitä se oli.
Keskustelu jatkui englanniksi ja yhtäkkiä kujalta liittyi seuraamme Alan Rickman :tipahdus: Hän moikkasi meitä hyvin kevyesti ja ajoitti kävelynsä meidän rytmiin. Juteltiin niitä näitä teatterijutuista ja miehet arvostelivat jotain näkemäänsä huonoa tekelettä, kun innostuin, hyppäsin vähän eteenpäin ja aloin haukkomaan henkeäni siitä miten hyvä Rickman oli ollut viimeksi tekemässään musikaalissa London Royal Theatressa (onk' semmosta? :virne: ). Rickman vähän virnisteli ja kiitti sitten. Pyysin anteeksi fanityttöyttäni ja toivon etten ollut liian fanityttö, kun BC totesi ettei minusta saa millään tavallista fanityttöä. ( :hullu: :sekopää: )

Jatkoimme kävelyä hiljaisuudessa. Olimme siirtyneet Helsingistä Lontooseen (tiesin meidän olleen aiemmin Helsingissä). Olimme menossa erääseen ravintolaan tapaamaan joitain henkilöitä. Rickman otti meihin pientä kaulaa ja me hidastimme tahtia. BC halusi meidän menevän paikalle erikseen ja kaikessa rauhassa.
"Are you sure you're ready for this?" kysyttiin tuijottamalla suoraan silmiin. (ei, en seonnut siinä unessa vaikka voisi luulla...)
Nyökkäsin ja jatkoimme matkaa.
Ravintola oli sisustettu plyyssillä ja meidät ohjattiin portaikkoon josta pääsi alas ns. VIP-saliin. Rickman oli jo siellä ja minut esiteltiin naiselle, joka oli aika kolkko ja viileä. Hän puristi minua sormista, muttei kätellyt kunnolla. Joku Anne tai Paula tai what evör sen nimi oli.

Istuimme pöytään ja silmäilin jotain ihme lappusia mitä meidän edessämme oli. Ei kiinnostanut vähääkään. Rickman ojensi pöydän yli valokuvia ja vilkuilin niitä sivusilmällä. Niissä oli vain betoniseiniä ja katulamppuja. Nainen tuijotti minua herkeämättä mikä oli aika ärsyttävää. Lopulta BC tönäsi minua "vahingossa" ja kysyi haluaisinko teetä. Siinä sitten hörpittiin teetä ja BC oli siirtynyt lähemmäs minua istumaan. Luimme yhdessä käsikirjoitusta, ja Rickman tuijotti meitä silmä kovana. Hän virnisteli ja pyöritteli päätään aina kun se nainen ei nähnyt. Pöydän alla BC:n jalka nojasi minun jalkaa vasten ja se oli täysin luonnollista.

Poistuessamme ravintolasta olimmekin kuitenkin kiinassa. Jossain hiton torilla :virne:
Tämä nainen siinä kysyi tiesimmekö mikä oli Kiinan kansalliskilpikonna? Se oli hänen mielestään vesikilpikonna. BC:n mielestä taasen kilpikilpikonna :keijoei:
He kävivät aiheesta pienen väittelyn, joka keskeytyi ammuskeluun ja pakenimme vesisateessa läheisiin rakennuksiin. Eksyin BC:stä ja Rickmanista ja jatkoin itsekseni. Olin menossa hakemaan jotain poikaa sieltä talosta ja pääsin vain hiipimään eteenpäin vähän kerrallaan. Tutkin huoneita ja suunnittelin että jos tulee kysymään mitä teen siellä, puhun suomea ja sanon etsiväni tietä ulos. Ketään ei kuitenkaan tullut ja tulin talojen väliseen rappukäytävään. Rappukäytävässä oli pieniä reikiä ja jäin yhden kohdalle kuuntelemaan miten se nainen siellä kertoi onnistuvansa suunnitelmassa ja seuraavan kerran torilla tapahtuisi isoja asioita. Olin varma että se oli murhan merkki :keijoei:
Löysin seuraavaksi pojan piilottelemasta verhon takaa, pyysin häntä kiinaksi mukaani (en tiennyt osaavani kiinaa...) ja hiivimme hiljaa pois. Löysin BC:n torin laidalta ja kerroin kuulemastani. Hän päätti todistaa olevansa oikeassa kilpikonna-asiassa ja alkoi huutamaan "I'm Benedict Cumberbatch and I respect China more than *naisen nimi*. She's trying to kill me. Help me, please." Yhtäkkiä tori oli täynnä ihmisiä. Osa yritti päästä BC:n lähelle ja toinen osa teki hänen ympärilleen suojamuurin. Ajauduimme erilleen, jostain kuului ammuskelua ja pakenin sen pojan kanssa. Olimme talon katolla ja näimme torille.
BC oli turvassa sen ihmisjoukon keskellä. Yhtäkkiä Rickman tuli luokseni, veti meidät taloon sisään, ulos torille ja napsautti sormiaan, meille tehtiin tilaa ja näin mekin pääsimme BC:n ringin sisälle. BC halasi minua, kaivoi aseensa ja ampui ilmaan pari kertaa.
Tilanne päättyi siihen että kaiuttimista kuului suomeksi "KILPIKILPIKONNA ON KIINAN VIRALLINEN KILPIKONNALAJI". Käänsin sen BC:lle, ihmiset hajaantuivat ja minä heräsin :virne:

Nukahdin heti uudestaan ja olin äitini autossa. Istuin siinä ihan normaalisti kun näin että meitä yrittää ohittaa toinen auto peruuttamalla :keijoei:
Tuusi istui takapenkillä ja oli ihan innoissaan. Äitini kiihdytti ja kiihdytti ja ajoi lopulta niin kovaa, että jalkani ojentuivat taaksepäin ja Tuusi piti minua housujen kauluksesta kiinni. Hän oli kuitenkin täysin turvassa siinä istuimessaan. Lauloi Puukkahia (=boomkah) ja nauroi että multa putoaa housut jos se pitää niistä kiinni. Mutta jos olisi päästänyt irti olisin pudonnut kyydistä. Äiti ajoi tiukkaan kaarteeseen ja heräsin siihen.

Olin ystäväni luona yötä ja hän teki aamulla mun kummitytölle ruokaa surruttelemalla bamixilla ja koputtamalla lusikkaa kulhon reunaan. Se koputtelu oli sitä ampumista :virne:

Mutta muutoin BC-uni :tipahdus: :sydän: :hullu:
:keijoei:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Kibaya » La 08 Helmi 2014 13:04

:hehei:
Minä täällä taas.

Näin kaksi unta.

Ensimmäisessä olin tutkijatiimissä tutkimassa jonkun mystisen tapauksen johtolankoja ja todisteita. Menimme maaseudulla taloon, jonka ulkokuori antoi merkin ettei siellä ollut oltu paikalla pariin kuukauteen. Ei vielä mitenkään ränsistynyt, mutta vähän kuihtuneita kukkia ja sen semmoista. Ovet olivat auki ja sisällä oli suhteellisen siistiä. Sieltä ei oltu poituttu kiireellä, muttei myöskään otettu mitään tärkeitä tavaroita mukaan. Emme käyneet laatikoita läpi,vaan kiersimme talon huoneita. Autotallin sisäänkulun vieressä oli lukittu ovi mustalla lasilla. Muut tutkijat sivuuttivat asian ja minua jäi häiritsemään. Tuntui kuin joku tuijottaisi ja haluaisi minun menevän siihen huoneeseen. Muu porukka sopi hakevansa purkutiimin avaamaan ovea ja että talo pitäisi tutkia evidencecarin kanssa :virne:
Sanoin jääväni paikalle odottamaan.

Menin ovelle ja yritin tuijottaa sisään. Sitten joku löi lasiin oven toiselta puolen ja siihen tuli hiusmurtuma. Se oli viimeinen niitti ja tiirikoin itseni sisään. Vedin oven varovasti kiinni, hiivin täydelliseen pimeyteen varovasti. Pienen tilan toiselta reunalta heijasti valoa, mutta mitään ei kuulunut. Menin peremmälle ja tulin varaston kaltaiseen tilaan, jossa oli kaikkea rojua ja sänky. Sängyn vieressä oli ovi ja ikkuna takapihalle. Sängyssä oli nukuttu ja siinä oli lepositeet kiinni. Niissä ei ollut nyt ketään. Katsoessani sänkyä hiljainen ääni nurkasta varoitti minua ja sanoi että minun pitää mennä pois.
Nurkasta tuli esiin rähjäinen ihminen, jolla oli ranteissa ja nilkoissa mustelmat. Kysyin kuka häntä pitää siellä vankina ja samantien oviaukossa seisoi aivan hirveän näköinen nainen. Hiukset rasvaiset ja likaiset, repaleiset harmaat vaatteet, keltaharmaa iho jne. Luulin sitä ensin zombieksi (näin yöllä pienen hetken walking deadia, siis tasan kanavasurffauksen hetken), mutta hahmo alkoi puhumaan täysin selkeällä, vähän raakkuvalla äänellä. Tunnistin kuitenkin ettei nainen ollut elävä! Se oli haamu! Miten haami piti ketään missään vankina? vanki-ihminen kertoi hänen voivan materialisoitua kaikkeen muuhun paitsi ihmisiin. Haamu ei siis voinut koskea minuun, mutta kaikkeen ympärilläni. Ahaa...

Haamu uhkaili minua ämpärillä, piiskalla ja lopulta kuivaustelineellä. Meille tuli pieni kähinä ja kävi ilmi että siinä pimeässä tilassa olisi tutkijoiden etsimät todistusaineet tutkimamme murhatapauksen ratkaisemiseksi. Haamu ei halunnut meidän saavan niitä käsiimme. Lopulta päädyimme tappelemaan ja pidin haamua vankina sen kuivaustelineen avulla. Se vankina ollut tyyppi pääsi pakenemaan ja huusi että minun pitäisi etsiä hänen kissansa. Aloin etsimään kissaa ja haamu säksätti sen olevan ulkona. Menin takapihalle, jossa oli täydellisesti hoidettu puutarha. Siellä oli myös hiekkalaatikko, jossa oli hiekan sijasta popcornia! Löysin kissan kukkapenkistä, se oli tekeytynyt kukaksi. Poistuin etupihalle ja heräsin.

Öö... wtf?!
Jännää oli se, että vaikka unessa oli aika häiriintyneitä yksityiskohtia ja asioita, ei missään vaiheessa ahdistanut tai pelottanut. Homma oli hyvin selkeää. Jopa sen haamun kanssa taisteleminen. Eikä mikään voinut vahingoittaa oli myös hyvin selkeä asia.

Toisessa unessa oli vähän enemmän vaihteluita.
Se alkoi siitä, että oli Suvin syntymäpäivät :virne:
Olimme sopineet menevämme wildiksen, suvin ja l-s:n kanssa hienoon ravintolaan syömään. Menimme aika hulppean näköiseen paikkaan, siellä ei vain ollut ketään. Ei edes tarjoilijoita. Oven luona oli lappu "TERVETULOA, KÄYKÄÄ PÖYTÄÄN. PALAAMME TUOSSA TUOKIOSSA!". Suvin nimellä oli varattu pöytä ja kävimme sen ääreen. Pöydässä oli coolerissa skumppaa ja kilistimme siinä odotellessamme suvin syntymäpäiville. Sitten saapui tarjoilija. Hänellä oli vaaleansininen neulottu villamekkko kaulasta nilkkaan asti ja se oli vähän outo. Hän oli myös ikäryhmässä 80+. Eli munmo! Kuitenkin varsin pirtsakka munmo. TIlasimme ruokaa, söimme hyvässä fiiliksessä ja jälkkärin kohdalla munmo saapui kitaran kanssa pöydän luo, löi soinnut ja alkoi laulamaan onnittelulaulua :virne: Koko ravintola yhtyi tähän lauluun.
Kaikki nousivat seisomaan ja tanssivat tietynlaista tanssia, jota suvin kanssa kutsumme Bafucin-tanssiksi ( :keijoei: ). Tämän jälkeen tietysti raikuvat aploodit ja sitten lähti musa päälle. Alkoi himmeet bileet. Emme tunteneet ketään ravintolassa olevia, mutta ei se haitannut koska meininki oli tosi kiva. Viina oli ilmaista ja ihmiset mukavia.

Meidän takaa avattiin ovet ulos ja siinä oli lumiliukumäki! Porukka alkoi laskemaan mäkeä siitä ja joku outo jätkä veti multa pari kertaa tuolin melkein alta. Pyysin ensin nätisti ettei koskisi minun tuoliini ja se vai yllytti tätä tyyppiä. Hänellä oli myös moderni tabletti mukana, jonka päällä hän laski tätä mäkeä. Kun hän taas tuli siihen ottamaan mun tuolista vauhtia, nappasin tabletin sen käsistä ja suutuin. Hän vain naureskeli, menin perässä ja siitä seurasi riita. Riitelimme aikamme, kunnes hän tajusi että mulla oli se tabletti. Painoin siitä jostain napista ja hän pyysi anteeksi käytöstään. Hänestä kuoriutui tämän jälkeen herrasmies ja hän vei minut portaita pitkin ylös. Tämän jälkeen kukaan ei enää laskenut sitä mäkeä niin läheltä meitä, että se olisi haitannut. Bileet jatkuivat ja tanssittiin.

Yhtäkkiä paikalla oli myös perheenjäseniäni. Tuusi, sisko, avokälypuoli ja vellit. Toinen velli toi rekkalastillisen hedelmäsalaattia ja kippasi sen keskelle pihaa. Ihmiset menivät kaikki lusikat kädessä syömään sitä. Se oli oikein makuista ja hups vaan kun se oli kaikki syöty :virnei:
Tämän jälkeen alkoi jotain outoja juttuja. Sisarellani oli huono olo ja joku kysyi miksi. Hän vastasi syöneensä vain liikaa hedelmäsalaattia. Totuus oli, että hän oli raskaana :töktök:
Siitä keskusteltiin ja pohdiskeltiin ja pelattiin jotain outoa lautapeliä. Hän kertoi saaneensa jostain huoneesta viileän tuulahduksen ja se oli ollut viimeinen niitti. Se oli kuulema raskaana olevien naisten etiäinen. Asian selvittyä muillekin seurasi keskustelu abortista ja sen tarpeellisuudesta. Aborttilakiin oli juuri tehty joku muutos ja me pohdimme missä abortin saisi suoritettua laillisesti. Vaihtoehtoja ei ollut kovin montaa.

Itse lähdin tutkimaan sitä paikkaa missä se viileä henkäys oli kuulunut. Päädyin johonkin outoon hotelliin/sairaalaan. Samalla paikalle tuli myös Sherlock. Sherlockin kanssa aloimme tutkimaan asiaa. Hän ajoi huvipuiston törmäilyautolla ja harjoittelija istui sen tarakalla selkä menosuuntaan. Sherlock tiesi mihin piti mennä. Menimme hänen salaiseen toimistoon, johon tultiin heittämällä ensin se harjoittelija salaluukusta sisään ja sitten menemällä itse siististi. Tulimme eteisen komerosta, takkien alta. Harjoittelijan tarkoitus oli viedä kengät meidän tieltä :rolf: Ei ollut kenkiä edessä.

Niin alkoi hyvin Sherlockmainen tutkinta. Paljon vihjeitä, nopeita liikkeitä ja yhtäkkiä olin japanilaistyylisessä huoneessa, jossa makuualustana oli puulaveri lasiseinää vasten ja kerros oli jotain 48. Kävin pitkäkseni, nukahdin ja heräsin ovikellon sointiin. Siis siinä unessa, en oikeasti herännyt. Yritin nousta ja makuulaveri raksahti allani. Ehdin juuri saamaan laverille johtaneista portaista kiinni, kun se alusta hajosi ja putosi altani tyhjään kuiluun. Hinasin itseni portaille, kurkkasin kuiluun ja totesin sen olleen hilkulla. Oven alta oli tullut lappu, jossa luki "avaa radio". Avasin radion, jossa oli menossa toivetunti. Kappaleen loputtua kuuluttaja sanoi seuraavan kappaleen tulevan Angielta Kiballe ja viestinä "tiedät mitä tehdä". Kappale oli David Bowieta. Tiesin tämän olevan merkki tuonpuoleisesta, sillä Angie oli kuollut. Samalla ovikello soi ja hotellin henkilökunta toi uuden, vahvemman ja eri materiaalista olevan laverin. Hän näytti epäilyttävältä ja otin laverin ja kiitin. Jäin miettimään sitä David Bowieta, vein punkan makuutilaan ja menin viereiseen huoneeseen. Sherlock oli hereillä ja sanoi kuulleensa kaiken. Hän tiesi kuka oli syyllinen.

Heräsin :virne:

:rolf: :salaliitto: :rotflmao: :virnei:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Suvi » La 08 Helmi 2014 18:25

Kiban unet :tipahdus: :hymyhali: :eivirne:

Toi Angie-juttu oli jännä. :raps: Kiba ei kuulemma tiennyt, että Angie oli Bowien vaimo 1970-luvulla (ja vaikutti merkittävästi Ziggy Stardustiin yms.)

Mulla oli noin kuukausi sitten uniennäkemisviikko, mutta muistaakseni ne eivät sitten olleet mitenkään merkittäviä, kun en jaksanut kirjoittaa niitä mihinkään.

Yhden unen voin päivän shokkiuutisen :tipahdus: innoittamana kuitenkin nyt jakaa täällä:

(Ei tässä oikeastaan ole "merkittävää" kuin tuo yksi kohta, mutta kuitenkin. :virne: )

Olin menossa sukuni kanssa joihinkin tosi hienoihin juhliin. Meillä oli kaikilla tummat puvut päällä. Oli kesä ja erittäin aurinkoinen päivä. Kokoonnuimme jossain "maalla" ehkä Kirkkonummella tai sen lähettyvillä, josta tarkoitus oli lähteä letkassa ajamaan kohti juhlapaikkaa. Minulla oli miesystävä nimeltä Benedict ( :tipahdus: ), joka ajoi mustalla Jaguarilla. Häntä ei muistaakseni unessa kuitenkaan koskaan näkynyt.

Autot lähtivät matkaan, mutta minä jäin kaikkien kyydistä pois, ja kaikki vain "unohtivat" minut, jopa Benedict. :P

Oli tässä unessa vielä kai jotain säätöä ja sekoilua, sillä pääsin ilmeisesti lopulta jonkun kyytiin, jonka auto oli levinnyt tielle. :keijo:

---
Tänä aamuna, kun olin puoliksi hereillä ja kissa läiski minua siinä samalla kaksi ja puoli tuntia naamaan, niin jäin aika jänniä "unia". Katselin kuvia erilaisista kaupungeista View Master -tyyliin ilman View Masteria, Lopulta keksin itse vaihtoehtoisia tapoja auringonlaskulle, eli miltä se voisi näyttää, jos se ei näyttäisi siltä miltä oikeasti. Se oli jännää. :P Muistan ainakin yhden, joka näytti siltä että Egyptin pyramidi leviää pikkuhiljaa ja kaikesta tulee pyramidin väristä. Aurinko oli ilmeisesti se pyramidi.
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Kibaya » Su 09 Helmi 2014 00:02

Suvi kirjoitti:Kiban unet :tipahdus: :hymyhali: :eivirne:

Toi Angie-juttu oli jännä. :raps: Kiba ei kuulemma tiennyt, että Angie oli Bowien vaimo 1970-luvulla (ja vaikutti merkittävästi Ziggy Stardustiin yms.)


Ei, en tiennyt Angiesta ollenkaan. En edes tiennyt Bowien vaimosta :keijoei: En ole jokseenkaan keskittynyt Bowien historiaan tai knoppitietouteen, vaikka olen kyllä kuunnellut sitä ajoittain sieltä täältä.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ke 12 Helmi 2014 17:51

:hehei:
Täällä taas.

Mulla on kerrottavana teille hauskakin juttu :virne:

Nukun useimmiten radio päällä. Heräilen aamulla kuuntelemalla radiota sängyssä makoillen ja yrittäen saada kroppaa nousemaan ylös. Hiljaisuus on vähän semmoinen juttu, että en saa siitä mistään kiinni, mutta radion kanssa voi tarttua niihin juttuihin.
Pari aamua sitten heräilin herätyskelloon (koska yritän edes saada jonkun rytmin arkeen) ja siinä pyöriessäni ja venytellessäni pidin silmiä kiinni. Ne eivät vain suostuneet avautumaan. Pyörittelin jalkoja ja kuuntelin radiota. Sieltä se huutelin kymmenen uutisia, soitti Lady Gagan Applausen ja jutusteli mukavia. Eipä siinä. Torkku pärähti, avasin silmät ja totesin ettei mulla ole radiota päällä :keijoei: :salaliitto: :virne: Vähän semmoin wtf-fiilis. Nousin ylös, tarkistin radion ja se oli hyvin sulki :pepsodent:
Että näin! Aivoni tarjosivat sen herätysradion ihan itsellään.

Nyt olen parina yönä nähnyt Putous-unia. Siis ei semmoisia missä pudotaan, vaan siihen telkkariohjelmaan liittyviä :virne:

Ensimmäisenä yönä Putous-näyttelijät tulivat mun ohjaamaa liukuhihnaa pitkin ruohoaidan takaa erilaisissa rooleissa ja minä yritin saada heiltä rahaa. Lopulta sain Armin liittymään mun tiimiin ja me niitattiin Krista lyttyyn ja saatiin Jugilta rahaa. Armi oli välistä myös Ymmi, joka hämäsi muita näyttelijöitä. Sillä me se Kristakin niitattiin, kun Armi hämäsi sitä Ymmillä ja toinen tipahti liukuhihnalta :keijoei:

Viimeyönä olin osa Putous-crewta ja meillä oli suunnittelupalaveri hotellilla, jota käytettiin myös vierailijoiden säilömiseen esityksen aikana.
Hotla oli aika makea paikka. Palaverin jälkeen oltiin siinä tuotantosihteerin ja näyttelijöiden kanssa vielä paikoillaan kun ruvettiin ideoimaan källiä ohjaajalle kauden vikaan esitykseen. Saatiin suunniteltua aika hyvä runko, jonka jälkeen mun farkuista revittiin lahkeet. Puvustuksella ei ollut yksiäkään farkkuja, joten mun piti lähteä shoppailemaan niitä. Olin menossa vielä siitä jonkun teatterin treeneihin. Siellä samassa teatterissa oli mukana suurin osa Putous-näyttelijöistäkin :virnei:
Heräsin kun mietin millä mä voin lähteä etsimään niitä farkkuja, kun jalassa olevat on ihan repaleiset :pepsodent:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Suvi » La 15 Helmi 2014 17:18

Mäkin näin yhteen aikaan tosi paljon Putous-unia, etenkin kun katsoin Vedetään hatusta -pätkiä Youtubesta. :raps:

Mä näin kolmea eri unta tai unta, joka jakautui kolmeen eri osaan. Keskimmäinen niistä oli Glee-uni. Niille, jotka eivät ole yhtään seuranneet ko. sarjaa, kirjoitukseni saattaa olla tosi tylsää luettavaa, lähinnä ehkä sen takia, että unessa esiintyi sen verran paljon sarjan henkilöitä, enkä jaksa selittää keitä he ovat.

Osa 1:

Oli kesä ja olin serkkuni ja siskoni kanssa jossain reissussa Helsingin keskustassa. Meille oli järjestetty (ilmeisesti joku radiokanava oli järjestänyt :keijo: ) pieni asunto Mikonkadulta. Ko. kämppä oli pieni, mutta valoisa ja viihtyisä ja siinä oli laivan hytin sänkyjä muistuttavat vuoteet. Osittain ne muistuttivat myös parvisänkyä, jollainen minulla oli lapsena. (Niitä oli muuten vain kaksi kappaletta, vaikka meitä oli kolme.) Talo, jossa asunto sijaitsi, oli kai jonkinlainen hotelli. Se oli yllättävän synkkä ja pimeä verrattuna siihen, minkälainen asunto oli. Siellä oli myös aika sokkeloista ja jos meni väärään suuntaan, saattoi joutua umpikujaan. Asunto sijaitsi myös vähän syrjässä ja ylempänä kaikesta muusta ja sinne vei pienet, huterat, puiset portaat/rappuset.

Sisko ja serkku olivat menneet jonnekin, kun "heräsin" kadulta kuuluvaan meteliin. Ulkona oli jonkinlainen katutapahtuma, jossa rokki soi ja oli paljon nuorisoa. Oli niin kova meteli, että melun myötä iso osa nuorista tunkeutui sinne asuntoon. Lähdin vihaisena valittamaan alakertaan järjestäjille. Ilmeisesti ko. tapahtumalla oli eri järjestäjä kuin se, joka oli järjestänyt meille tuon asunnon. Alakerrassa oli disko, ja radiokanavan työntekijöillä oli hyvä meininki. Minä melkein itku kurkussa valitin niistä kämppääni tunkeutuneista nuorista ja nimitin heitä "hemmetin hipeiksi", vaikka he muistuttivat enemmän punkkareita. Kävimme pitkän keskustelun (en muista yhtään enää mitä juttelimme, paitsi että valitin) yhden työntekijän kanssa, mutta lopputulos oli se, että asialle ei tehty mitään ja palasin takaisin asuntoon.

Menin sokkelon läpi (ja muuten joka kerta kun menin tämän reitin, meinasin aina päätyä umpikujaan). Nuoret olivat häipyneet asunnosta, vaikka osa heistä istuskelikin vielä asunnon edessä rappusilla. Heitä oli sen verran paljon, että joudun kävelemään heidän ylitseen, koska he eivät antaneet minulle tietä, ennen kuin pääsin asuntoon sisään. Kun olin vihdoin sisällä, katsoin ensiksi, olivatko Shinya ja Myyy paikalla ja kunnossa (koska ne kuuluivat tässä unessa "kalustoon"). Kummatkin nukkuivat onnellisina, Myyy ylemmällä vuoteella ja Shinya alemmalla vuoteella. Seuraavaksi yritin lukita ovea, mutta se oli kuin vanhan asuntovaunun ovi, eikä suostunut menemään kunnolla kiinni, saatikka sitten lukkoon.

Jossain vaiheessa siskoni ja serkkuni tulivat takaisin, ja kaikki oli hyvin. Lähdimme jossain vaiheessa taas liikkelle. Tämän osan lopussa kiertelin vielä yksinäni suljettuja kauppoja (ilmeisesti jossain sen "hotellin" alakerrassa). Jäin seisomaan erään kaupan luo. Tämä kauppa oli omistettu Benedict Cumberbatchille, ja siellä myytiin kaikenlaista BC-kamaa. Ei siis Sherlock-kamaa, vaan ainoastaan Benedict-kamaa. Muistan, että mietin, että tästä pitäisi ottaa kuva ja lähettää Kiballe. En kuitenkaan ikinä ottanut sitä kuvaa.

Ensimmäisen osan loppu. Jatkuu huomenna. :keijo: (Tämän kirjoittamisessa menikin kauemmin kuin ajattelin.)
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Levottomat tai levolliset unet

ViestiKirjoittaja Kibaya » Su 16 Helmi 2014 14:08

:hehei:
Mooi! Tiedossa forde-unia :virne:

Ensimmäinen.

Oli jonkun häät. En tiedä kenen, koska ei missään kohtaa nähty hääparia. Eikä päästy vielä juhliin asti :keijo:

Mentiin porukalla maalle. Siis ihan maaseudulle. Siellä oli iso maatila, johon meidät kaverivieraat, kaasot ja bestmanit oli kutsuttu. Kaverivieraina oli fordelaisia ja mun vanhoja koulukavereita :keijo: Bestmaneista en tuntenut ketään, enkä kaasoista.
Maatilaa pitävä perhe oli todella mukava ja ystävällinen. Meille oli varattu majoitustiloiksi asunnon yläkerta ja navetan yläkerta. Tai oikeastaan kaikki yläkerrat mitä sieltä löytyi. Kävi kuitenkin ilmi, että meitä oli niin paljon, ettemme millään mahtuneet kaikki siististi nukkumaan. Lopulta sänkyihin majoittui kaksi aina nukkumaan ja lattialle tehtiin hemmetin iso siskonpeti, kun patjojakaan ei oikein ollut tarpeeksi :virne: Ensimmäinen yö meni ihan ok. Seuraavana päivänä meidät laitettiin duuniin siellä maatilalla :virne: Oltiin vähän hämmästyksissä, mutta ei se mitään. Olihan meillä ihan hauskaakin. Bestmanit ja kaasot vain valittivat että ihan kamalaa ja tyyli menee ja sössönsöö. Meillä muilla oli ihan kivaa :virne: Me saatiin ajaa traktoria (ajoin sen ojaan :virne: ), hoitaa kylvökonetta (theia rikkoi sen :virne: ) ja lypsää lehmiä ( smittinen painoi napista ja that's it :virne: ) ja muita vähän samankaltaisia. Se traktorin ja kylvökoneen kohtalo aiheutti sen, että meidän ei theian kanssa tarvinnutkaan enää tehdä mitään :keijo:

Seuraavana iltana kaikki oli ihan poikki. Saunan jälkeen aika nopeasti porukka alkoi hiipiä kohti punkkia. Paitsi että väkeä oli tullut lisää ja ahtaus lisääntyi. Yläkerran väliaulassa nukkui yksi bestman, joka oli bongannut itselleen heilan ja halusi heiluttaa peittoa sen kanssa :friikki: Kaikki muut huusivat ja bestman suuttui ja poistui. Näin siihen missä äsken nukkui yksi, majoittui nyt kolme :virne:

Havahduin hereille kun kävin unessa nukkumaan :keijo:

Toinenkin uni oli fordelaisten keskittymä.

Oli joku rakennustyömaa jossain meren äärellä. Yöllä. Siellä oli tajuttoman kirkas valaistus ja rakennustyöt käynnissä. Projekti taisi olla salainen. SItä valvottiin helikopterien avulla ja tunkeutujia kohti ammuttiin. Hommat sujuivat hyvin ja kaikki oli ihan ok. Kunnes tuli yleinen ilmoitus, että lähistöltä on kadonnut kaksi lasta ja ilmeisesti ne oli alueella. Niitä piti etsiä, eikä heitä saanut ampua. Etsinnät aloitettiin ja lopulta ne lapset löytyivät seisomasta vedestä. He olivat tulleet paikalla tuomaan sinne veteen jonkun heidän alkuajoiltaan asti olevan esineen. He heittivät jotain veteen ja koko rakennelma sortui :P Lapset katosivat ja kaikki rakentajat olivat paniikissa.

Sieltä rakennusten keskeltä nousi kuitenkin ensin L-S, sitten Suvi ja sitten joku Simo (oli fordelainen, en tiedä nikkiä :virne: ). Vielä perään marenkienkeli, theia, wildis ja nugat. Lyyrakin oli siellä ja Pascal neiti U:n kanssa :keijo:
Pascal naureskeli niille sortumille ja U käski käyttäytymään. Kaikki olivat vähän pöllähtäneitä ja ihmeissään. Sieltä jostain uumenista he kävelivät kohti rakennustyömaan portteja ja Suvi kutsui kaikki luokseen, koska asui ihan vieressä.

Raahauduimme kohti Suvilaa, joka ei kuitenkaan ollut Suvin nykyinen asunto. Matkalla osa katosi kauppaan, osa lähti hakemaan ravintolasta ruokaa ja me loput vain raahustimme perille. Perillä oli alakerran R-Kioskissa kuitenkin Brucen keikka menossa ja Suvi jäi sinne. Hän antoi meille avaimet ja me menimme sisään. Marski meni ensimmäisenä suihkuun. Hiljalleen kauppaan ja ruokaa hakemaan poistuneetkin palasivat. Lyyra ja Nugat menivät katsomaan Brucea Suvin kanssa. Simo oli allerginen kissoille ja pysytteli kaukana minusta :virne:
Suvi tuli takaisin, keikassa oli tauko. Lyyra ja Nugs olivat kuitenkin jääneet sinne pitämään paikkoja.
Suvi alkoi vaihtelemaan vaatteita. Hän kaivoi seinässä olevasta reiästä mekkoja ja vertaili mikä olisi hyvä. Lopulta voiton vei lakana, jossa oli Brucen naama :virne:
Jultetiin siitä Brucesta porukalla ja samalla porukka katsoi jääkiekkoa. Suomi-Kanada matsi oli varsin jännä. Suomi johti toisen erän loppuvaiheilla 15-0. Joku laskeskeli ettei ihan päästy siihen maali kahden minuutin välein tavoitteeseen, mutta lähelle. Suvi tiesi kertoa Brucen olleen eilen joidenkin suomalaisten kanssa aitiossa katsomassa Kanadan toista peliä ja juomassa skumppaa :keijo: Sitten suvi verhoutui lakanaan ja poistui.
Wildis oli tähän menessä onnistunut juomaan hirveän kännin ja sammunut. Marski yritti herätellä häntä ja kaikki muut söivät. Se Simo istui nurkassa, ettei saa allergista kohtausta, koska mun kissapöly tarttuu kuitenkin :keijo:

Heräsin siihen kun Marski sanoi ettei Wildikselle nyt enää minkään voi ja hänkin halusi nähdä vähän Brucea :virne:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

EdellinenSeuraava

Paluu Huuhaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron