Näin kuluneella viikolla ehkä friikeintä unta pitkään aikaan:
Tai alku ei ollut vielä kovinkaan friikki. Tulin kamalan myöhään töistä kotiin,
ja siellä minua odotti suuri määrä sukulaisiani. Heolivat jostain raahanneet ja
avanneet vuodesohvan keskelle pientä kämppääni, joka tosin oli muuttunut unessa
hiukan isommaksi kuin todellisuudessa. (Ehkä tämä tarkoitti, että minun pitäisi
kutsua sukulaisia useammin kylään.
) Jossain vaiheessa sukulaiset lähtivät.
Jäljelle jäivät vain serkut joiden kanssa mietimme, lähdemmekö vielä baariin.
No nyt alkaa se friikkiosuus: Vanhempien kissat olivat jostain syystä päätyneet kotiini
sekä suuri määrä muita eläimiä, mm. lintuja. Olin ilmeisesti yksinäni näiden kaikkien
eläinten kanssa. Kaikilla oli omat korit kaapissa. Tuli vähän mieleen kalkkunankuljetus-
laatikot.
Kissojakin tuli vain koko ajan lisää ja kaikki näyttivät ihan samalta, etten
lopulta tunnistanut, mitkä niistä olivat vanhempien kissat. Lopulta kuitenkin huomasin, kun
toinen vanhempien kissoista tuli ulos leivänpaahtimesta. Se oli paahtanut itsensä siellä
ja lähti vain muina miehinä kävelemään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Mietin vain, miten
ruma siitä nyt tulikaan.
Siihen taisinkin herätä.
Olen muuten joskus aikaisemminkin nähnyt unta, jossa kissoja vain tunkee joka paikasta,
enkä tunnista meidän kissoja. Se on jotenkin ahdistavaa.
Mutta tämä oli vasta alkua.
Viime yönä näin unen, jossa tapahtui vaikka mitä:
Ihan aluksi olin ukin ja mummin luona käymässä. Istuimme kuistilla ja välillä kävin
katselemassa telkkarista jotain todella tärkeää (ehkä Kauniit ja rohkeat
). Kun
seuraavan kerran tulin takaisin kuistille, kaikki muut olivat kadonneet ja kuistilla istui
vain tuntematon vanha mies, joka ei sanonut sanaakaan. Pelästyin niin paljon, etten
itsekään uskaltanut sanoa mitään tälle miehelle, säntäsin takaisin telkkarihuoneeseen
ja kysyin siskolta, joka oli ilmestynyt sinne jostain (tai ehkä oli koko ajan ollut siellä), että
tietääkö hän kuka se mies kuistilla on. "Se on vaan joku kirjailija", vastasi siskoni.
Tyydyin tähän vastaukseen.
Olimme siskon kanssa yhtäkkiä jossain rannalla jonkun brittiläisen vanhemman futismiehen
seurassa. (Tavallaan tämä britti oli kai se kuistilla istuva vanha mies, mutta tavallaan kai ei.)
Futismies kuitenkin puhui täydellistä suomea, eikä edes brittiläisittäin. Hän sanoi vihaavansa
saksalaisia. Sisko suuttui tästä ja sanoi, että on asunut saksassa. Brittimies näytti kartalta, missä
asui ja sisko näytti kartalta, missä oli asunut. Kartta muuten näytti kaiken päin hemmettiä.
Sitten olin taas takaisin ukin ja mummin luona. Kuistilla oli taas kaikki hyvin: "Kirjailija" oli
kadonnut, ja nyt kuistilla istui mummin ja ukin lisäksi mummin sisko, joka ei näyttänyt yhtään
itseltään, vaan nuoremmalta ja menevämmältä. Vähän miestennielijältä.
Tähän en kiinnittänyt
kovinkaan paljon huomiota, sillä olin saanut työpaikan sisäisessä kuoressa (ukin ja mummin luokse!)
kasan papereita. Kaiken päällä oli post it -lappu, jonka päälle eräs firman isoista pomoista oli
kirjoittanut viestin, jonka sävy oli suunnilleen tällainen: "Häh häh hää, etpäs onnistunut tälläkään kertaa!"
Tutkailin papereita, enkä ymmärtänyt niistä mitään. Ja en tosiaankaan ollut varma, kuuluivatko kyseiset
paperit minulle mitenkään. Löysin niiden seasta vielä toisen post it -lapun, jossa minut haukuttiin täysin
ja etten mukamas ollut päässyt firmaan muulla kuin sukulaisuuden avulla. Lisäksi siinä oli rautalangasta
väännetyt ohjeet, mitä pitäisi tehdä niille papereille. Käsiala oli kuitenkin ihan järkyttävän epäselvää,
enkä tajunnut mitään. Tulin ihan järjettömän vihaiseksi kaikesta tästä. Olin muuten päätynyt yhtäkkiä
mökille, ja päätin lähteä kävelylle post it -lappu taskussani. Minulla oli jokin päämääräkin, mutten muista, mikä.
Jossain vaiheessa huomasinkin päätyneeni Hämeenlinnaan, joka oli käytännössä ostoskeskuksen käytävä,
jossa oli saunoja ja vessoja sekä baari ja kauppa. Samalla se oli jonkinlainen portti. Lisäksi siellä tuli koko
ajan vastaan (mies)vankeja vanginvartijoiden ja poliisien kanssa. Vankeja ei kuitenkaan ollut kahlittu tai
sidottu mihinkään, ja poliisit ja vartijat saattoivat tulla pitkänkin matkaa heidän jäljessään. Jostain syystä
aloin miettiä Kylmää rinkiä. Tämän seurauksena aloin pelätä näitä vankeja ihan suunnattomasti.
Tähän asti olin kulkenut yksinäni. (Vieläkin lenkillä.
) Kun olin päässyt ulos portista eli Hämeenlinnasta
,
huomasin että theia kävelee vieressäni. Seuraavaksi joukkoon liittyi shaana, ja joitain muita tyyppejä,
joista en ollut varma keitä ne olivat. Lisäksi mukana oli vielä pelokas pieni poika, jonka nimi oli Jonne.
Päättelin hänen nimestään, että pojan täytyi olla Jonne Aaron.
Lopulta menimme koko seurue istumaan
lampeen joillekin lahoille lankuille.
Theia oli ainoa, joka kahlasi kaulaansa myöten vedessä.
Joku vielä heitti theialle sytkärin, ja se tippui veteen. "Jonne Aaron" oli järkyttynyt tästä kaikesta, ja kun olimme
lähdössä pois (noin parin tunnin jälkeen), hän sanoi: "Mä soitan mun äidille, että se hakee mut pois huomenna."
Kävelin yksinäni kotiin eli mökille. Yritin vielä lukea post it -lappua, mutta sain siitä vielä vähemmän selvää kuin viimeksi.
Kun lopulta pääsin mökille, kello oli lähempänä puoltayötä. Isäni istui saunan kuistin
vieressä (Ei sinne oikeasti
mitään mahdu.) ja joi snapsia ja söi jotain tosi hienoa ateriaa. Kun hän näki minut, hän sanoi: "Äiti on just pesemässä
saunaa. Kohta päästään saunaan!" Saunan sisältä kuului äidin hermostunut ääni: "Eikä varmana päästä!" Siihen heräsin.
Että semmoista tällä kertaa.
Onnittelen niitä, jotka jaksoivat lukea tämän kokonaan.