Kulttuuririennot

Yleinen jutustelu tänne. Korvaa myös entisen kysyttävää -osion.

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja L-S » Ma 27 Tammi 2014 23:29

Kurenniemi-näyttely kuulostaa mielenkiintoiselta (ainakin perverssiyttä lukuun ottamatta), pitäisikin käydä katsomassa, kun nyt joskus Kiasman nurkille ehdin ajan kanssa. :D
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja iisa » La 01 Helmi 2014 11:39

Menen katsomaan Euroviisuja Kööpenhaminaan!! :tulipää:
En kylläkään vielä onnistunut saamaan lippua varsinaiseen finaaliin vaan "perhefinaaliin", joka on päivällä. Esimerkiksi kilpailijoilla ei ole esiintymisasuja, mutta kuitenkin, olen innoissani. :D Mahtaakohan viime vuoden voittaja olla tuolla "perhefinaalissa" harjoittelemassa? Olisi tosi hienoa kuulla se kapple livenä.
Alunperin mun oli tarkoitus vierailla Legolandiassa, mutta sitten tajusin Euroviisujen olevan toukokuussa ja siitä se idea sitten lähti. Jännitin saanko lippuja ostettua, koska en omista luottokorttia, mutta onneksi Visa Electron toimi loistavasti ja lippu kolahtaa postiluukusta varmaan joskus viikkojen päästä.
En ymmärrä miksi en mennyt katsomaan finaali Suomessa, sen jälkeen kun Lordi voitti.
ja miksi sinä
olet aina niin surullinen
Avatar
iisa
 
Viestit: 296
Liittynyt: Ke 23 Heinä 2008 00:22
Paikkakunta: tähtitarha

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Kibaya » La 01 Helmi 2014 13:09

:tipahdus: Jestas sentään! :tipahdus:
Oon rehellisesti tosi kade!
Hienoa varmasti päästä kokemaan euroviisut paikan päällä :hymyhali:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja L-S » Su 02 Helmi 2014 15:34

Ooo. :tipahdus: Joo, mäkin olen kade. :hymyhali:
Eilen kuulin myös, että eräs serkku oli viime vuonna Malmössä, olen hänellekin kade. :keijo:
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ti 25 Helmi 2014 03:03

NT Live.
Coriolanus

Älä kysy mitään, sillä en voi vastata mitään. Se, joka varasti tänä iltana sanani, pitäkööt ne. On vain tunne.

Siinäpä se syväanalyysi tästä näytelmästä.
Written by Shakespeare.
Tuskin tiesi äijä miten hiljaiseksi tuolla näytelmällä voi porukkaa saada.
Siinä missä itkemäänkin.

Meillä oli Suvin kanssa aikamoista. Ensimmäisen puoliajan tärkeimmät asiat olivat pääroolin esittähän Tom Hiddlestonin ulkoiset avut ( :kuola: :tipahdus: ) ja se, miten mm. valkoisesta kaavusta näkyy läpi ja montako kertaa näkyi näytteljän selkäpuoli :keijo:
Toki myös se, mitä kukakin näyttelijä ja näyttelijätär pitivät päällään. Tärkeimpiä asioita siis.

Toisella puoliajalla mentiin vähän samoilla jutuilla, kunnes sitten lopussa sitä huomasi olevansa ajatuksellisesti jossain omassa maailmassa ja heräävänsä pohtimaan asioita mitä näkee. Loppuun vielä pienoinen yllätys ja shokki ja that's it. Thank you,fare well.

Kotimatkan yritin miettiä mitä tästä sanoisi. Mitä teemoja voisin avata, mitä muuta sanoa kuin että TH:lla on helevetin timmissä kunnossa oleva kroppa? Miten rakentaa näytelmään täydellinen intensiteetti hiljaisuudella ja läsnäololla ja mikä sen sanattomuuden takana lymyävä detalji on.
Sanoisin, että lukekaa se näytelmä.
Luin itse netistä englanninkielisen lopun ja vaikka tässä toteutuksessa oli loppua lyhennetty ja yksinkertaistettu, oli se siltikin ihan pätevä tekstillisesti mitä tänään nähtynä toteutuksenakin.

Lisäisin vielä, että käykää näissä tapahtumissa.
Teatteri on hieno asia, mutta teatteri tuotuna isolle valkokankaalle antaa sille uuden ulottuvuuden.
Olisin niin halunnut paikalle useita muitakin fordelaisia.
Elämä on muutakin kuin ne totutut rutiinit, omat pienet piirit ja sitä tulisi haastaa säännöllisesti. Menkää yksin, kaverin kanssa tai miten vaan, mutta menkää.
Mennään porukalla!
Avartakaa mieliänne, ystävät. Se on tärkeää.

siinä se, mitä tuli kotimatkalla mieleen.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Suvi » Ti 25 Helmi 2014 13:17

Tuo oli kyllä niin "Tilttiin meni myös ihminen." -kamaa.

Nyt väsyttää viiden tunnin yöunien jälkeen, mutta oli se sen arvoista.

On myös vähän :ahihi: -olo, mutta taitaa olla iso osa siitä myös väsymystä.

(Sori, nyt ei pysty järkevämpään.)
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ti 25 Helmi 2014 13:42

Joo, ihan ehdottomasti "Tilttiin meni myös ihminen" -osaston tavaraa.
TH on näyttelijänä paljon muutakin kuin kauniit kasvot. Ihailin suuresti liikettä ja sitä miten jokaisen kroppa toimi lavalla teknisesti oikein. Myös sen pikkupojan! Suomessa on teatterissa jo niin tottunut siihen ettei sitä omaa roolia jakseta aina kantaa loppuun asti.

Tämä oli muuten taas niitä missä painotettin symboliikkaa ja tekstiä. Lavasteita ei ollut ja rekvisiitan avulla rakennettiin mielikuvat sotureista hevosten selässä, ihmisten kodista, kaupungin keskustasta, parlamenttitalosta ja kaikesta. Oli vain entinen varasto ja sen takaseinään heijastettuna kuvia ja kirjoitettuja sanoja. Hieno ja yksinkertainen ratkaisu. Teksti ja tapahtumat saivat tällöin paljon enemmän huomiota.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja L-S » Ti 25 Helmi 2014 14:31

Kibaya kirjoitti:Elämä on muutakin kuin ne totutut rutiinit, omat pienet piirit ja sitä tulisi haastaa säännöllisesti. Menkää yksin, kaverin kanssa tai miten vaan, mutta menkää.
Mennään porukalla!
Avartakaa mieliänne, ystävät. Se on tärkeää.


Ihana kulttuurielämysten puolustuspuhe. :hymyhali:
Harmi, etten tullut menneeksi katsomaan tuota. En olisi kyllä oikein jaksanutkaan pitkän päivän jälkeen. Näin näistä liveistä vain Hamletin, joka oli kyllä hieno sekin.
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja theia » Ti 08 Huhti 2014 12:31

Tässäpä tulee todella syväluotaava (onks se ees sana? :riips: ) rapsa Helsingin Kaupunginteatterin Tarzanista: se oli hyvä, tykkäsin. :virne:

Mua aina HKT:n näytöksissä jaksaa hämmästyttää lavasteet. Ja ne oli mainiot! Kivoja kiipeilypuita jne. Gorillat oli mahtavia, Tarzanilla oli ihan kivat lihakset, kaikki lauloi hyvin :D

Pieni spoileri:
Lempparikohta oli ehkä se kun näyttämöllä suudeltiin ja siellä yksi pikkukaapo sanoi todella kuuluvasti YÖK :virne:
so weak and powerless.
Avatar
theia
Pahvi
 
Viestit: 3417
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 23:56
Paikkakunta: Sherwood

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja outsider » Su 13 Huhti 2014 00:05

Laitan nyt tänne enkä keikkaraportteihin koska oli sen verran poikkitaiteellista meininkiä (enkä tiedä voiko taidemusiikkikonsertteja keikoiksi muutenkaan kutsua!). Tampere Biennalessa tuli käytyä kahden tapahtuman verran.

Musiikki, matematiikka ja maailmankaikkeus oli toinen festivaalin "luentokonserteista" joissa tiedemies puhuu teosten välissä annetusta teemasta. Tässä puhujana oli Esko Valtaoja ja muusikkoina Susanne Kujala (urut), Veli Kujala (elektroniikka) sekä jousiorkestereina Uusinta Ensemble ja TampereRaw.

Ensimmäisenä kuultiin Olli Virtaperkon urkuteos, biologi Richard Dawkinsin mukaan nimetty Dawkins (2007-2008), jonka tarkoituksena oli kuvata genetiikkaa musiikin muodossa, mutta en saanut oikein otetta. En muista siitä mitään. Ehkä siinäkin käsiteltiin kirkkourkujen soundia elektronisesti. Sitten alkoi luento-osuus, jossa Valtaoja kävi kronologisesti läpi ihmisen, matematiikan, musiikin ja tähtitieteen/fysiikan suhteen kehittymistä. Pytagoraasta säieteoriaan. Välissä Kujala soitti lyhyempiä urkuteoksia jotka liittyivät aiheeseen. Nämäkin olivat välisoittomaisia eivätkä kovin mieleenpainuvia. Juhani Nuorvalan Prélude non retouché (2012) kuulosti jo ihan kivalta ja tarttuvalta Addams Family -henkiseltä urkutiluttelulta. Välillä se särähti vähän korvaan, mikä varmaan johtui teoksessa käytetystä poikkeuksellisesta viritysjärjestelmästä (älkää kysykö enempää, en mä näitä juttuja ymmärrä). Konsertin lopuksi kuultiin taas pitempi teos, Veli Kujalan CybOrgan (2012), joka oli musiikkiesityksistä mielenkiintoisin. Tässä elektronista pörinää sitten kuultiin enemmänkin efektoimattoman urkusoundin ja jousiorkesterin seassa. Valtaojan luento-osuus oli silti kiinnostavinta.

Seuraavaksi yritin metsästää Tampereen keskustasta kahvia, mikä oli yllättävän vaikeaa lauantai-iltana, joten en sitten ehtinytkään. Tämä on tärkeä pointti siksi, että pelkäsin nukahtavani seuraavan konsertin aikana. :virne: Kairos Quartett nimittäin esitti Georg Friedrich Haasin jousikvarteton In iij. Noct. (2001) täydellisessä pimeydessä. Ei siitä nukahtamisesta ollut kuitenkaan mitään pelkoa, sen verran valppaana tuo vaikeasti ennakoitava teos ja aistideprivaatio pitivät. Pimeyden lisäksi jännittävän erikoisuuden esitykseen teki se, että kvartetin jokainen jäsen oli huoneen eri nurkassa soittamassa. Oli siis myös elämäni ensimmäinen "surround"-konsertti! :keijo:

Täydellinen pimeys on yllättävän hämmentävä kokemus, enkä tiedä olenko ollut vastaavassa tilanteessa aiemmin. Pieni hämärä kuitenkin on kaikkialla missä ihminen toimii, eikä täydellistä pimeyttä saa aikaiseksi jos siihen ei tarkoituksella panosta (ja teippaa hätävalaistusta, yms.). Silmien pitäminen auki oli hieman ahdistavaa, koska silmät/aivot jotenkin yrittävät koko ajan pinnistellä erottaakseen edes jotain visuaalisia ärsykkeitä. En yhtään ihmettelisi, vaikka tuollaisessa tilanteessa aivot ryhtyisivät itse keksimään jotain hallusinaatioita. Pidin silmät siis enimmäkseen kiinni. "Surround"-efekti oli aluksi jännä ja yritin tarkkailla mistä mikäkin ääni tulee, mutta lopulta siihen tottui niin että kuuntelin vain äänikokonaisuutta. Ja siihen kuului John Cagen näkemysten mukaisesti myös kaikki ei-musikaaliset äänet. Näköaistin puuttuessa muut aistit tietysti tarkentuivat ja yleisön äänetkin tuntuivat korostuvan, mutta yllättäen ne eivät häirinneet musiikin kuuntelua vaan tuntuivat kuuluvan siihen musiikkiin. Kuten vaikka vieressäni istuvan miehen nariseva nahkatakki. Aistideprivaation voiman huomasin parhaiten siitä, että kun joku maiskautti suutaan yleisössä, mulle tuli hirveä nälkä. :virne: Kyseessä oli kyllä erittäin unohtumaton kuuntelukokemus! :sydän:
I wish this would be your colour
Avatar
outsider
 
Viestit: 340
Liittynyt: Su 14 Huhti 2013 23:46
Paikkakunta: Tampere

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ke 28 Touko 2014 12:53

Finnkino näytti isolta screeniltä Queenin kreikan vuodelta -86 :hullu:
Hungarian Rhapsody oli oivallinen nimi Unkarissa kuvatulle keikalle ja dokkariosuudelle.
Suvi siitä alunperin vinkkasi ja päätin että vien äidin sinne. Äiti on ollut nuoresta asti kova Queen-fani ja itsekin olen sitä kautta tämän perinyt. Onhan se nyt vaan ihan tajuton porukka! Ja ne biisit :tipahdus:

No, dokumentti oli ihan hauska ja mua alkoi vaan itkettämään nähdessäni Mercuryn puhumassa ja vitsailemassa :hullu: Sen silmät oli niin täynnä jotain viisautta, mitä en kyllä osaa sanallistaa.

Itse konsertti oli kyllä mahtava! Mua harmitti äänen tunkkaisuus ja komppiryhmän äänet oli aika puuroa. Bassosta sai vähän enemmän selvää kuin rummuista. Jossain kohtaa äänelle tapahtui jotain ja rummut oikein pompsahti sieltä esiin. Olinko vähän innoissani?

Musiikki vaikutti muhun kuitenkin johonkin syvälle. Who wants to live forever oli ihan takuu pillitysbiisi. Brian Mayn kitarasoolo oli todella vangitseva. Ei välispiikkejä, ei turhuutta. Pari vaatteidenvaihtoa, mutta muutoin siitä oli leikattu lätinät pois. En voi tietää onko kiertueella ollut välispiikkejä :keijo:

Hauska yksityiskohta oli se, että Brian May ja John Deacon näyttivät lähes kokoajan siltä etteivät tiedä missä ovat ja mitä pitää tehdä. May piti suutaan vähän auki, joka vielä tehosti tuota vaikutelmaa :virne: Deacon taas oli jotenkin niin stereotyyppisen basistin oloisesti hukassa että sekin huvitti :virne:
Roger Taylor ei ollut yhtään hukassa. Tsiisös sentään :tipahdus: (joo, tiedetään, toistan itseäni)

Olipa kyllä hieno ilta.
Äiti oli ihan fiiliksissä, vaikka kotiinpaluu menikin myöhälle.
Äiti on siis käynyt elokuvissa viimeksi joskus ehkä 80-luvulla. Äiti, joka nukahtaa kun telkkarista tulee elokuvan alkutekstit :virne: Ei muuten nukahtanut!
Ainoa mikä meitä häiritsi oli alakerran salista pyörivän elokuvan aiheuttamat tärinät.

Queen, the only one :sydän:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ma 29 Syys 2014 23:33

NT Live
Medea

Euripideen vanha tarina, uusi sovitus.

Puuh.

Kesto 1.30. Puolessatoista tunnissa järisyteltiin katsojia intensiivisellä, kokonaisvaltaisella ja voimallisella näyttelemisellä.
Antiikin tragediaan oli jätetty piirteitä antiikin esitystavasta mm. kuoron vuoropuhelulla ja kuoron tanssielementeillä, vaikka tanssi olikin modernia ja välistä jotenkin ehkä vähän liikaa. Modernia nykypäivää oli tuotu lavalle muutamalla tietoteknisellä jutulla, kuten valokuvan ottaminen kännykällä. Ei liikaa, mutta juuri sen verran, että näytelmän ajattomuus ei jäänyt epäselväksi.

EI mulla oikein ole mitään sanottavaa. Olen edelleen ehkä vähän järkyttynyt ajattomuudesta ja aiheesta. Olenhan minäkin Medeani lukenut, mutta se ei silti ole ihan sama. Tuossa toteutuksessa jäin itse kiinni siihen, miten Medea ei itse näe tekojensa seurauksia. Alusta asti on katsojana selkeää, ettei Medean valinnoissa ole mietitty yhtään syy-seuraussuhteita ja tekojensa vaikutusta. Mutta sitten taas, epätoivossa ja ahdingossa ihminen ei välttämättä pysähdy miettimään omien tekojen tai valintojensa seurauksia. Sitä yrittää vain päästä pois oman elämänsä tragedian keskiöstä.

Fyysisesti Medea on näyttelijälleen hiton raskas. Silti Helen McCrory suoriutuu roolistaan vakuuttavasti. Ehkä vähän mietin näytöksen jälkeen näyttelijyyttä ja tuollaisten roolien vaikuttavuutta ihmiseen. Suurimman osan ajasta McCrory kun itkee ollessaan lavalla. Ei vain vähän kyynelehdi, vaan todella itkee räkä poskella. Kuitenkin pystyen samalla replikoimaan ymmärrettävästi ja selkeästi. Ei mikään pikkuisin juttu.

NT Liven syyskausi on nyt avattu.
Seuraavaksi Streetcar named Desire. Gillian Anderson.
Sitten Frankenstein. Kahdesti. :vihellys: :sydän:
Sitten onkin joulukuu. Valitettavasti kaikkiin tämän kauden esityksiin ei ole rahkeita mennä. Mutta tärkeimpiin sitäkin suuremmalla innolla :sydän:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ke 15 Loka 2014 20:31

13.10.2014
NTLive
a Streetcar Named Desire.

Gillian Anderson :sydän:
Ben Foster ja Vanessa Kirby.
Blanche DuBois
Stanley ja Stella Kowalski.
Viettelysten vaunu suomeksi.
Tennesee Williams.

Ennen alkua mietin miten Anderson suoriutuu roolista. Tai millaisia Kowalskeja nuoren oloiset näyttelijät ovat. Sitä semmoista etukäteistä pohdintaa roolien sopivuudesta. Kun kuitenkin itse olen mieltänyt kaikki vähän vanhemmiksi. Lavastus on toteutettu yksinkertaisen oloisesti, mutta onnistuneesti. Se on seinätön, läpinäkyvä. Ainoa konkreettinen näkymätön paikka on suihkuverhon ollessa ammeen ympärillä suljetusti. Muutoin seiniä ei ole. Yksi verho on jakamassa tilaa keittiön ja makuuhuoneen välillä ja sekin hieman läpinäkyvä. Katsojan kannalta tämä on helpotus, sillä näyttämö myös pyörii.

Viettelyksen vaunun juonihan on simppeli. Blanche tulee Missisipistä vierailemaan sisarensa luo. Käy kuitenkin ilmi, että sukutila, Belle Reve, on menetetty ja Blanche on siihen osasyyllinen. Tai siis tottakai on, kun ei muitakan ole ollut paikalla. Stanley vetää palkokasvit sieraimeen, koska mikä on vaimon on myös miehen ja sama toisinpäin. Blanche on siis hukannut miehen omaisuutta ja sehän nyt on kauhistus. Blanche jää Kowalskeille ja Stanleyn kaveri, Mitch, rupeaa heilastelemaan Blanchea ja näiden kohtausten kautta selviää isoja asioita Blanchen menneisyydestä. Blanche on kuitenkin ennen saapumistaan New Orleansiin saanut aikaan asioita, joiden pakoileminen ei vaan auta.

Ensin on totuttelemista näyttämöön, yleisöön ja kaikkeen. Sitten on hiljaista ja lavalle astelee Blanche. Hauras ja hutera Blanche, joka on selkeästä eksyksissä ja ehkä krapulassa. Blanche on myös pieni ja vertaisin sitä ensimmäistä näkyä pieneen linnunpoikaan, joka yrittää lentää.

Näyttelijät puhuvat etelävaltioiden aksentilla. Ollaanhan sitä New Orleansissa. Paitsi Stanley. Stanley on Polakki, se ei puhu jenkkiä.

Ensimmäinen puoliaika sujuu väkinäisesti. Aika-ajoin homma tökkii ja venyy kuin se puhekin. Huomaan ahdistuvani. Stanley ahdistaa mua roolina ihan älyttömästi. Sovinistinen, väkivaltainen mies, joka lyö vaimoaan, kaveriaan ja machoilee minkä kerkiää. Jotenkin tämä ulottuvuus on muissa sovituksissa pistetty pienemmälle ja on pelattu Blanchen ja Stanleyn seksuaalisella vetovoimalla, jota tässä tulkinnassa ei todellakaan ole. Yhtään. Paitsi että sovinistiäijä on omistavinaan vaimonsa ohella koko maailman ja kaikki sen naiset. Hyvin stereotyyppinen hahmo loppujen lopuksi.

Väliajalla yritän pitää mielen avoimena. En ole pettynyt. Andersonin roolityö on järisyttävän ylivoimaista, mikä mua häiritsee. Stellan, Stanleyn ja Mitchin tekeminen jää pahasti jalkoihin. Varsinkin Stellaa näyttelevä Vanessa Kirby ei saa mua puolelleen. Aksentti putoilee, motiivit jäävät ontoiksi ja huomaan katselevani teknisesti hyvää suoritusta, mutta jotain puuttuu. Mitch on taas jotenkin liian mutiseva ja mietin miten paljon suomalaisissa teattereissa näen samanlaisia miesnäyttelijötä. Joka hieman ärsyttää mua, että pitää olla vertaamassa, vaikka mies tekee kaiken ihan hyvin.

Anderson vetää kuitenkin ihan eri svääreissä. Ihan. Blanche kulkee tasosta toiseen, hetkestä toiseen ja murenee pala palalta. Loppua kohden selviävät totuudetkin jysähtelevät kuin joku ampuisi Andersonia pyssyllä mahaan. Ja aina vaan hauraampi ja pienempi Blanche on jo syvällä omassa kuopassaan. Ei ole mitään pelastettavaa. Eikä mitään realistista keinoa. Lopultahan kaikki räjähtää käsiin.

Yksi mielenkiintoisimmista asioista on siirtymiset. Siirtymät tapahtuu värivalojen ja musiikin kautta. Näyttelijät siivoavat, järjestelevät ja pystyttävät uuden kohtauksen pohjan. Anderson vaihtaa vaatteetkin yleisön edessä. Siirtymien avulla näytelmän yksi vaikeimpia kohtauksiakin on ratkaistu tyylikäästi.

Loppu tulee kuitenkin ja jään pohtimaan aspekteja. Ihmissuhteita ja niiden muotoja ja väkivaltaa. Väkivalta kun on ollut aika paljon. Stella roikkuu väkivallassa, samoin yläkerran muija. Turpaan tulee, mutta intohimoahan se vaan on. Kun taas itellä on vaikea suhtautua siihen niin. Olen Blanchen kanssa samaa mieltä, että Stanley on väkivaltainen ja yksinkertainen ihminen. Mutta ruokkiiko Blanchen ylimielisyys Stanleyn väkivaltaisuutta? Olisiko Stanley yhtä väkivaltainen ilman Blanchen läsnäoloa? Tila on kuitenkin pieni ja on kuuma ja kaikkea. Ei kenenkään väkivaltaisuudesta voi toista syyttää, mutta jää vähän auki onko sitä ilmennyt paljon ennenkin. Silti näitä juttuja tulee miettineeksi. Myös mietin sitä seksuaalisen vetovoiman puutetta. Onko se tahallista vai ei. Näyttelijöiden välille sitä on vaikea edes kuvitella. Molemmat roolit ovat aika ehdottomia ja on vaikea kuvitella vetovoimaa kehenkään heidän kohdallaan.

Parhaiten onnistunut kohtaus on Blanchen kännisekoilu. Murtunut sydän ja mieli alkoholista sekaisin on aikamoinen paketti ja siinä kyllä Anderson revittelee. Ei ole kaunista katsottavaa se. Ei ole mikään siloteltu näyttelijätär siinä, ei. On karu, todellinen ja oman elämänsä pohjalla hän. Epätoivoa, surua ja useiden vuosien traumat niskassaan viskinhuuruinen Blanche tykittää ja muut vapisee.

Olihan se hyvä, olihan se shokeeraavan järisyttävä, mutta onneksi jotain jäi vielä odotuttamaan itseäänkin. Tykkäsin aksenteista. Tykkäsin dialogista. Tykkäsin kokonaisuudesta.

Oli silti vaikea jäsentää sitä ja lähteä yöksi rekkaan :keijo:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ke 05 Marras 2014 01:07

Kiba ja theia kulttuurin äärellä.
Otetaas toiset @ Helsingin kaupunginteatteri, Arena-näyttämö

Jonna Järnefelt, Jouko Klemettilä, Heidi Herala, Jari Pehkonen, Eppu Salminen ja Vappu Nalbantoglu rooleissa.

Tää ois komedia, kuten kaupunginteatterissa usein on. Mua ei haittaa, komediat on kivoja - ollessaan kivoja.

Sali ei ole täysi, muttei tarttekaan. Höpötellään niitä näitä ja ollaan sopivan fiiliksissä. Mun eteen istuu nainen, jonka paita näyttää keskeneräiseltä käsityöprojektilta. Se on jotenkin.. outo. Ihan paidan mallinen, mutta kangas on vähän hämmentävä. Onneksi valot sammuu, enkä ehdi miettimään asiaa sen enempää. Nyt mennään. Luulen.

Olen lukenut netistä alkuun vain jonkinlaisen synopsiksen. Että yksi mies ja nainen lähtee ja jättää toisen miehen ja naisen keskenään kokeilemaan jotain outoja juomia ja sitten kaikki menee sekaisin. Odotan sen perusteella tarkkaan ajoitettua farssia, sillä sitä farssi on.

Jonna Järnefelt on aika tarkka. Ensikosketus Vappu Nalbantogluun saa mut epäilevälle kannalle. Sen saa aikaan outo naaman vääntely ja ilveily. Teatteripiireissä sitä sanotaan alleviivaamiseksi, joka on tavallaan halpaa komediaa. Alleviivataan tilanne tai mahdollinen vitsi. Jotenkin koen sen myös yleisön vähättelyksi ja aliarvioinniksi. Ei paras mahdollinen alku. Eppu Salmisella on liikaa meikkiä ja sopivan lipevä rooli. Jouko Klemettilä on alussa aika tasapaksu, Jari Pehkosenn hahmo on ylityypitetty mukahauska naamanvääntelijä myös ja Heidi Herala on ärsyttävän osuva. Heralan rooli toki on myös aika herkullinen, jolla voi revitellä. Herala myös revittelee. Siinä ja siinä meneekö se parissa kohtaa jopa yli.

Jutun juoni on, että Herala ja Klemettilä haluavat puolisoidensa löytävän heidät "rysän päältä", mutta eivät oikeastaan haluaisi kuitenkaan "tehdä" oikeasti mitään. He punovat juonen, mutta odotellessaan päätyvät sotkemaan alkoholilla, nämä absolutistit. Siitähän sitten seuraa huvittaviakin juttuja. Näytelmän teksti on yksi isoin ja toimivin tekijä, vaikka sisältääkin muutaman kliseen.

Humalaisen näytteleminen on yksi vaikeimmista asioista mitä on. Pitää olla uskottava, mutta artikuloida samalla selkeästi. Tässä näytelmässä humalaisen näyttelemisen aika on vielä aika pitkä, mikä lisää haastetta. Ja se näkyy. Parissa kohtaa tästä tulee korostetun liioiteltua, jolloin homma ei ole ollenkaan uskottavaa. Liikkeet varsinkin ovat epäaitoja, mutta suurimman osan ajasta molemmat ovat uskottavia. Mikä ei ole ollenkaan itsestäänselvää. Oma suosikkini kohtauksessa on kun parivaljakko rupeaa syömään :virne:

Silti kokonaisuus on vähän niin ja näin. Ylinäytteleminen, venkoilu ja ihme tauot (odotetaan yleisön reaktiota, kenties) saavat aikaan sisäisen :läps:-reaktion.
Ehkä keskittymiseen vaikuttaa myös se, että penkkirivin toisella puolen on henkilö, joka nauraa aivan jokaiselle repliikille. Aivan. Jokaiselle. Hän nauraa jo alussa kovaan ääneen Jonna Järnefeltin lehden lukemiselle, missä ei ole mitään mille nauraa. Koko ensimmäinen puoliaika on tätä. Kyllähän siellä lavalla on hyviä ja hauskoja juttuja ja itsekin tulee naurettua, mutta suurin osa omista nauruista on reaktiota siihen ihan tosi älyttömään hörötykseen siinä vähän matkan päästä. Nauraja myös heijaa itseään ees ja taas, taputtaa milloin sattuu ja huutonauraa kun muut vähän hymähtävät. Reaktioita, totta tosiaan. Hän ainakin viihtyi näytöksessä. Mutta kieltämättä se oli vähän häiritsevää. Onneksi ei kokonaan.

Mutta kokonaisuudesta jäi jotain uupumaan. Mietin miten näytelmä jäi jotenkin harrastajateatterin tasolle, vaikka lavalla oli kovia ammattilaisia. Silti mietin itsekseni miten yksi tai kaksi harrastajaporukkaa saisi hommaan enemmän vauhtia ja sisältöä. Mikä oli vähän outo ajatus siinä kontekstissa. Ei silti pidä käsittää väärin, pidin näkemästäni. Ei se ehkä ollut mitenkään maailmaani räjäyttävä, tai suurenmoisinta ikinä, mutta ihan kelvollinen se oli.

Ps. theia, se Heralan hahmon nimi oli Blanny. :keijo:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja theia » Ke 05 Marras 2014 09:57

Mä pyysin Kibalta viiltävän analyysin, sain sen. Kiitos :D :sydän:

Kibaya kirjoitti:Kiba ja theia kulttuurin äärellä.
Ehkä keskittymiseen vaikuttaa myös se, että penkkirivin toisella puolen on henkilö, joka nauraa aivan jokaiselle repliikille. Aivan. Jokaiselle. Hän nauraa jo alussa kovaan ääneen Jonna Järnefeltin lehden lukemiselle, missä ei ole mitään mille nauraa. Koko ensimmäinen puoliaika on tätä. Kyllähän siellä lavalla on hyviä ja hauskoja juttuja ja itsekin tulee naurettua, mutta suurin osa omista nauruista on reaktiota siihen ihan tosi älyttömään hörötykseen siinä vähän matkan päästä. Nauraja myös heijaa itseään ees ja taas, taputtaa milloin sattuu ja huutonauraa kun muut vähän hymähtävät. Reaktioita, totta tosiaan. Hän ainakin viihtyi näytöksessä. Mutta kieltämättä se oli vähän häiritsevää. Onneksi ei kokonaan.

Siis se mimmi oli aivan käsittämätön! :ei: Seuraavan HKT:n komediaan haluun samaa mitä se mimmi oli ottanut. Lyötiin myös vetoa että millon tulee eka repeäminen tokalla puoliajalla. Kiba osui oikeaan - kolmannella se repes. Mä yritin aatella että se olis rauhoittunut väliajalla, ja veikkasin kymmenettä repliikkiä :keijo:

Kibaya kirjoitti:Ps. theia, se Heralan hahmon nimi oli Blanny. :keijo:

Anteeks mut mikä nimi on Blanny?! :keijoei:
so weak and powerless.
Avatar
theia
Pahvi
 
Viestit: 3417
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 23:56
Paikkakunta: Sherwood

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ke 05 Marras 2014 12:15

No se on tommonen ameriikkalainen 20-lukulainen nimi. Bläniksihän sitä kutsuttiin. Siinä missä Laura oli Loooooora. Ja sit oli se Tsäk.
Bläni ja Tsäk. Bili ja Looooora. Ja joku Evans. Trolloloo.

Kyllähän se puoliajalla vähän rauhoittui. Se skumppa vaikutti vasta siellä kymmenennen repliikin kohdalla.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja L-S » Ma 17 Marras 2014 23:22

NT Live Frankenstein Finnkinossa

Menin katsomaan tämän, koska mut ylipuhuttiin, että se kannattaa. :P Ja olihan se näkemisen arvoinen.

Alku on vaikuttavin, se kertoo siitä miten vaikeaa on olla maailmassa. Olio, jota esittää BC eli Benedict Cumberbatch, tulee esiin jonkinlaisen kalvon läpi, kiemurtelee, vääntelehtii, ääntelehtii, ei osaa seistä tai liikkua mitenkään järkevästi, oppii vaivoin seisomaan.

Olio kohtaa ihmisiä, he kirkuvat, juoksevat kauhuissaan arpinaamaisen miehen edestä. Olio tapaa sokean vanhan miehen, joka ei näe ulkokuorta. Mies näyttää hänelle musiikin, opettaa kieltä ja lukemaan. Hän kertoo perisynnistä, siitä kuinka ihminen joko tulee maailmaan syntisenä ja tarvitsee Jumalan apua tai sitten joutuu olemaan yksin, olosuhteiden kanssa, ja turmeltuu vasta myöhemmin. Mies uskoo jälkimmäiseen. Tälle irvistän hieman, koska arvaan tämän asettuvan määrittämään loppunäytelmää. Mies esittelisi Olion pojalleen ja tämän vaimolle, mutta he ajavat hänet pois.

Tämä on näytelmä, joka pakottaa tuntemaan, mutta toisaalta myös analyysivaihteelle. Jokin minussa vastustaa sitä, analyysivaihdetta, teoksia jotka luovat sille jatkuvaa tarvetta, koska joskus se tarkoittaa sitä, että kaikki liian selkeästi vaatii tulkintaa, kutsuu yhdistämään asioita, miettimään koko ajan mitä tämä kertoo, mihin tämä palikka asettuu kokonaisuudessa, etsimään sitä mitä tämä lopulta sanoo. Toki se, että ajatukset askartelevat koko ajan jossain on parhaimmillaan hedelmällinen tila.

Loppupuolella alkaa tapahtua kauheuksia, se tekee toki surulliseksi, mutta ei itketä, ehkä se johtuu analyysivaihteesta. En myöskään voi olla ajattelematta, että se, että kun et tule hyväksytyksi ja saa rakkautta on liian helppo selitys sille, että tapahtuu väkivaltaa, että Olio valehtelee ja tappaa. En epäile, etteikö se olisi hyvä selitys, olen kai samaa mieltä sokean miehen kanssa. Mutta ovatko asiat niin yksinkertaisia, eikä ehkä tulkintakaan, se minkä voi tehdä. Olio syyttää luojaansa, siitäkin, että tämä toi hänet maailmaan, johon hän ei pyytänyt päästä. Siitä, että tämä opetti hänet valehtelemaan. (Mielessä käy myös Shakespearen lause: "You taught me language, and my profit on't. Is I know how to curse".) Mutta onhan Oliolla oma tahto, olisihan hänellä ollut mahdollisuus silti valita toisin. No, tälle ajatukselle ei taida olla lopputulemaa, siihenkö analyysivaihde päättyy? Ehkä analyysivaihde on ärsyttävä siksi, että se pakottaa tulkintaan asioissa, joihin helppoa ratkaisua ei ole.

Jos tämä kuulostaa kritiikiltä, se että teos vaatii analyysivaihdetta, se ei tarkoita, etteikö toteutus olisi ollut vaikuttava. Sitä se on, sekin, että se vaatii ajatuksia askartelemaan koko ajan jossain, kuvaannollisesti pakottaa istumaan tuolin reunalla, vaikka istunkin syvällä elokuvateatterin penkissä. (Minulla on koko neljäs rivi käytössäni, olen siinä yksin, vaikka takanani rivit ovat melkein täynnä.) Mutta toki mielenkiintoisimmat teokset ohjaavat siihen reunalle, ja myös ohjaavat pohtimaan ei vain jotain tulkintaa, vaan myös sitä miten ja millaiseen analyysiasentoon teos katsojan houkuttelee.

Jotain kertoo sekin, että haluan heti kotiin päästyäni kirjoittaa tästä, mutta olin tyytyväinen, että olin katsomassa yksin, ettei ollut ketään kenelle olisi tarvinnut puhua, yksinkertaistaa asioita siten kuin puhe vaatii.

Mutta alku, se on hyvä. Kun asiat ovat vasta alkamassa, kun minkäänlaista kokoavaa tulkintaa ei kysytä tekemään. Kun on kyse vain siitä miten vaikea on olla maailmassa, ja miten se, kokemus siitä, välittyy kehollisesti. Hienoa näyttelijäntyötä, pakko siis kehua BC:tä.
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ti 18 Marras 2014 17:01

Frankenstein :sydän: :hymyhali: :pillitys:

Kiitos L-S että sanallistit mitä siitä ajattelen.
Nimenomaan noin.

Itselläni oli tällä kertaa analyysivaihe myös pari kertaa päällä. Samoin yksityiskohtafiksaationi otti vallan lopussa ja tuijotin muutamaa kohtaa jättäen seuraamatta dialogia :keijo: Mutta ne on mun omat fiksaatiot enkä viitsi rasittaa niillä muita.

Frankenstein on mielestäni upeutta vaatiessaan katsojaa miettimään ihmisyyttä ja omia valintojaan. Kun kuitenkin Olento tekee itse valintansa, vaikkei ehkä ymmärräkään tekojen seurauksia etukäteen. Tai itse koen sen näin.

Yritin myös pitää itseni eriytettynä näytelmän tunteista, mutten sitten pystynytkään siihen ja tulin ulos ihan hajalla ja jossain tunnemössössä. Ei oikein saanut otetta mistään ja tuntui että pää leviää siihen paikkaan. Se on jännä tunne, kun oikein mistään ei saa kiinni, ei pysty kuin vain tuijottamaan eteensä ja hengittämään. Jonkin verran se jatkui tälle päivälle ja aamupäivän olin itkuherkkänä ja väsynytkin. Ehkä osa siitä oli myös mun omia juttuja.

Mutta silti odotan ensi viikon toista versiota täpisten :hullu:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ti 25 Marras 2014 00:35

NT Live, Frankenstein :keijo:

Olento: Miller
Viktor Frankenstein: Cumberbatch.

Roolit toistepäin, se tämän toteutuksen taika - sanottiin. Ja olihan se. Samat näyttelijät eri rooleissa toi kyllä toteutukseen syvyyttä. Silläkin tavalla, että itse näki pieniä eroja, pieniä nyansseja ja erilaisten tekotapojen havainnollistavuutta.
Teemat sinänsä pysyivät samana, mutta samalla vähän muuttuivat erilaisten tekojen yksityiskohtien kautta. Miller matki Olentona enemmän Frankensteinin liikkeitä, kuin toisinpäin. Cumberbatch teki yksityiskohtaisempaa tulkintaa sekoamisesta kuin Miller. Näitä tämmöisiä. Millerin Olento oli selkesti enemmän lapsenomainen, kun Cumberbatchin Olento oli fyysisesti rajallinen, muttei älyllisesti. Olihan se sama rooli, mutta ihan omanlaisensa tulkinta. Mistä pidin! Ja siltikin se Kansiksen versio oli valovuosien päässä tästä.

Jännästi sitä kuitenkin tuli siihen lopputulokseen, että Cumberbatch oli parempi molemmissa rooleissa. Ei siksi, että pidän C:stä muutenkin näyttelijänä, vaan siksi että hänen näyttelijäntyönsä on viimeistellympää, tarkempaa ja fyysisempää. Ei Millerkään huono ollut, mutta jotenkin hänellä oli tekojen motivaatioissa puutteita. Tuli se semmoinen olo, että jotain asioita tehtiin vain ohjaajan käskyn vuoksi. Kun Cumberbatchilla sitä ei huomannut ollenkaan. Muilla näyttelijöillä huomasin muutamia hetkiä, kun mietin miksi ne tyypit nyt noin tekee tai tonne menee, mikä syntyy siitä ettei katsoja näe näyttelijästä teon motiivia. Yksinkertaisimmillaan se on katse-havainto-toiminta - linja, joka pettäessään kadottaa toiminnan motivaation :keijo: Meneekö hiusten halkomiseksi?

Huomasin myös että Kansallisteatterin ja Millerin Olennoilla oli eniten yhtäläisyyksiä. Millerinkin Olennosta katosi ominaispiirteet loppua kohden, Kansiksen Olentohan osasi suoriltaan kävellä :töktök:. Miller oli vähän tönköhkö, Kansiksen tyyppi pelkkä kävelevä kakkosnelonen. Samoin Antti Luusuaniemen Frankenstein taas oli maanisuudessaan lähellä BC:tä, samoin joissain reaktioissa.

Mutta mieletöntä nähdä nämä molemmat näin lähellä toisiaan. Edellisestä juuri ja juuri toipunut ja taas lähtee matto alta. Frankensteinin teksti on sen voima. Voima vie aika hyvin mennessään.

Se on vielä sanottava, etten tykännyt tässä toteutuksessa muutamasta jutusta ja less olisi ollut more. Mutta kun en mä niin pidä väkivaltaisilla jutuilla mässäilystä teatterissa. Se pienikin olisi riittänyt, mutta tämä nyt on vain mun omaa ajattelua.

Yleisö oli kyllä tänään vähän hassu. Ihme kikatteluja, hihittelyjä ja ravaamista. Muutama WTF-hetki oli ja näytöksen jälkeen oli jännä kuunnella mitä ihmiset puhuivat. Mehän ei puhuttu mitään, koska ei voinut kuin hengittää.

Frankenstein :sydän: :huoh: :pillitys: :sydän:
Nyt tämä on kai tässä. Tuskin ne näitä ihan heti näyttää enää.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja L-S » Ti 25 Marras 2014 12:31

Kibaya kirjoitti:Jännästi sitä kuitenkin tuli siihen lopputulokseen, että Cumberbatch oli parempi molemmissa rooleissa. Ei siksi, että pidän C:stä muutenkin näyttelijänä, vaan siksi että hänen näyttelijäntyönsä on viimeistellympää, tarkempaa ja fyysisempää. Ei Millerkään huono ollut, mutta jotenkin hänellä oli tekojen motivaatioissa puutteita. Tuli se semmoinen olo, että jotain asioita tehtiin vain ohjaajan käskyn vuoksi. Kun Cumberbatchilla sitä ei huomannut ollenkaan. Muilla näyttelijöillä huomasin muutamia hetkiä, kun mietin miksi ne tyypit nyt noin tekee tai tonne menee, mikä syntyy siitä ettei katsoja näe näyttelijästä teon motiivia. Yksinkertaisimmillaan se on katse-havainto-toiminta - linja, joka pettäessään kadottaa toiminnan motivaation :keijo: Meneekö hiusten halkomiseksi?


Ei mene, kun ihanan tarkkaa näyttelijäntyön analyysia. :D Tuollaisiin asioihinhan sitä usein kiinnittää huomiota - ettei tiedä miksi jotain tapahtuu jne. mutta en tiedä olisinko osannut paikantaa sitä noin tarkkaan esimerkiksi katse-havainto-kohtaan.

Tämän arvion perusteella olen myös tyytyväinen, että näin juuri viime viikon version, jos vain yksi piti valita, kuten nyt tuli tehtyä. Vaikka uskonkin, ettei toinenkaan huono ollut.
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Pascal Lemoix » Ma 23 Helmi 2015 21:34

Oltiin katsomassa Jotain toista (Q-teatteri).

Mielestäni oli ihan hyvä, vaikka toisenlaistakin palautetta olen kuullut. Nykyteatterin tyypillisistä piirteistä EI ollut mukana videokuvan käyttöä eikä yleisön osallistamista. Metapuhetta kyseisen näytelmän ohjaamisesta oli ja sitä, että näyttelijöillä on monta vaihtuvaa roolia, joista osa jää nimettömiksi.

Tässä ollaan hyvin syvällä Sarkolan teatteriperheessä, erityisesti Miljan näkökulmassa. Hän keskustelee isänsä ja veljensä kanssa. Toisaalta Palo-linja jatkuu Sanna-Kaisassa ja Emmi Parviaisessa.

Homoseksuaalisuus on kantava teema ja erityisesti naistenvälinen parisuhde kaikkine ongelmineen. Teos on monin paikoin hauska ja erotiikkaakin on jonkin verran. Lisäksi on kaikenlaista. :virne:

Kattokaa, jos kerkeette. :D
"Tunne ei koskaan valehtele."
-Jorma Uotinen
Avatar
Pascal Lemoix
 
Viestit: 5211
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 00:54
Paikkakunta: L, Espoo

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Lyyra » To 26 Helmi 2015 20:37

Tampereella tapahtuu parin viikon päästä jännittäviä asioita. Jos vain kykenette, tulkaa katsomaan. On vammaisteatteria, pyörätuolitanssia, lastenmusikaalia, soveltavaa sirkusta, paraurheilua ja vaikka mitä. Liput on halvat (esim. 5 eurolla ammattilaisten tekemää modernia tanssia) ja ohjelma ammattilaisten tekemää.
Lyyra
Digipahuus
 
Viestit: 8187
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 02:56

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Suvi » Pe 27 Helmi 2015 20:20

Mä olin keskiviikkona pitkästä aikaa museossa. :sydän: Meidän duuniporukalla on ns. "kulttuurikerho", jonka kanssa käydään noin kerran kuussa jossain (museossa, leffassa yms.). Käytiin Sinebrychoffin museossa ja oli kyllä aika täydellistä! Etenkin kun en ole ollut aikaisemmin siellä ikinä käynytkään. Näyttelyt olivat kivoja, mutta mä olisin voinut ihan pelkästään jo ihailla sitä rakennusta monta tuntia, tai siis kotimuseokerrosta. :D

Täydellisen siitä retkestä teki se, että siellä ei ollut ketään muuta kuin minä ja muutama työkaverini, joten siellä sai olla rauhassa. Oli muutenkin kivaa. :D
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja L-S » Pe 27 Helmi 2015 21:24

Kävin katsomassa Turun Kaupunginteatterin Seili-musikaalin. Kyseessä on Satu Rasilan kirjoittama ja Mikko Koukin ohjaama musikaali, joka rakentuu kotimaisten naislaulajien kappaleiden ympärille. Yhtenä lähtökohtana on Jenni Vartiaisen Seili-kappale. Tarinan alussa nuori nainen, Sofia, on menossa naimisiin isänsä valitseman miehen kanssa, mutta pakenee alttarilta ja tapaa Johanneksen, miehen johon hän rakastuu kiihkeästi. Erinäisten tapahtumien kautta Sofia lähetetään Seilin saarelle, jossa on mielisairaala. Ollaan 1900-luvun alussa.

Alun taustatarina juostaan läpi nopeasti, niinkin vauhdilla, että se tuntuu keinotekoiselta, päälle liimatulta. Mutta tämän jälkeen tarina alkaa vetää. Näytelmä pohtii ihan näppärästi hulluuden ja normaaliuden rajoja, mutta jaottelu hyvän ja pahan välillä on vähän liiankin selvä ja alleviivattu.

Toteutuksessa on musiikkia ja Reija Wäreen koreografioimaa nykytanssia. Nykyteatterin tyypillisistä piirteistä mukana on videokuvan käyttöäkin. :P Tunnelmasta toiseen liu'utaan toimivasti, kokemuksen kautta. Yllättävää on, miten hyvin olemassa olevat pop-kappaleet on saatu toimimaan tarinan keskellä ja tarinan esittämien tunteiden kautta. Esimerkiksi Maija Vilkkumaan ärsyttävältä valitukselta kuulostava Lattiaa pestään -kappale asettuu ihan toiseen ulottuvuuteen, kun sen esittävät Johannes ja hänen vaimonsa. Samoin Jannika B:n kepeä pop-renkutus Seuraavaan elämään kuulostaa oikeasti syvälliseltä tässä. Ja on mukana oikeasti hyviäkin kappaleita.

Laulajana paras on eräs vanhemmista näyttelijöistä, Kirsi Tarvainen, joka on ehkä altto ja laulaa äärettömän komeasti. Hän esittää mykkää naista, joka pääsee laulun kautta ääneen. Eräässä loppupuolen vaikuttavimmissa kohtauksista hän on melkein kuin jokin noita, mikä voima ja tunne! Siitä meni ihan kylmät väreet. Muutenkin mielisairaalan naisten tarinat ovat musikaalin vaikuttavinta antia.
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja L-S » Su 03 Touko 2015 15:53

Kävin oopperassa. Vallan ensimmäistä kertaa. En ole oopperanvastainen ollut tähänkään asti, mutta ei ole vain aiemmin tullut käytyä.

Kansallisoopperassa esitetään tänä keväänä muutaman kerran Verdin Aidaa, produktio sai ensiesityksensä jo 2010. Laulajista tosin moni on vaihtunut. Edelleen mukana oli esim. Lilli Paasikivi. Oopperaan oli jännittävä mennä, kun ei ole aiemmin käynyt, mietimme seurueen kanssa mm. pukeutumista jonkin aikaa. :D Onneksi en pidä sellaisia asioita ärsyttävinä, ja sopiva vaatekerta löytyi kyllä kaapista. Lopulta ihmisillä oli kyllä melko kirjava puvustus, useimmilla kuitenkin arkivaatteita hienompaa. Ooppera on rakennuksenakin hieno, paljon valkoista ja isot ikkunat.

Pidin kovasti itse oopperasta. Aidassa on hieno musiikki. Tarina on toki mitä on, hirveästi dramaattisia käänteitä ja rakkauskolmiodraamaa. Tapahtumat sijoittuvat muinaiseen Egyptiin, ja Egyptin ja Etiopian väliseen sotaan. Kansallisoopperan produktiossa mukaan on tuotu kuitenkin sopivasti vähän sodanvastaisuutta. Hienoimpia kohtauksia oli eräs, jossa taustalle heijastettiin yllättäen mustavalkoisia valokuvia erilaisista lähihistorian sodista, ja samalla alhaalla kuusi nuorta miestä ja naista tanssivat ja ilmensivät mitä ilmeisimmin erilaisia väkivallan muotoja. Vaikka Aidassa kaiketi sotasankareita ihannoidaan, mutta tässä sitä oli käännetty vähän ympäri.

Oopperalaulun tekniikasta en paljoakaan ymmärrä, mutta hienolta tässä esiintyneet laulajat kuulostivat. Hienolta kuulosti myös kuoro, ja yllätyinkin miten paljon porukkaa tällaisessa näytännössä lavalle tuodaan. (Ei ihme, että oopperaliput ovat kalliita). Lavasteissa oli sinistä ja kullanväristä, ja esiintyjien päällä nähtiin paljon myös esimerkiksi glitteriä (sinisiä kokoglitter-iltapukuja... kuin Euroviisuissa ikään :keijo: ). Näistäkin saatiin mielenkiintoista kontrastia, varsinkin sitten kun etiopialaiset sotavangit marssivat lavalle oransseissa Guantanamon vankiasuja muistuttavissa puvuissa.

Ooppera oli hieno kokemus. Jotenkin viime aikojen elitismikeskustelun jälkeen tuntui sopivalta mennä oopperaan. :P Silti toivoisin, että ihmiset harrastaisivat kulttuuria ennakkoluulottomasti sen monissa muodoissaan, eivätkä ylenkatsoisi milloin mitäkin. Itse haluan kiinnostua sekä oopperasta että suomiräpistä, mutta aina löytyy ihmisiä, joiden mielestä jompaa kumpaa pitää paheksua milloin mistäkin syystä. Tämä ei tietysti tarkoita, että kaikesta olisi pakko pitää. (Ja en toki itsekään ole ollenkaan kaikkien vastakkainasettelujen yläpuolella, mutta enenevässä määrin haluaisin yrittää.)
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

EdellinenSeuraava

Paluu Yleistä



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 13 vierailijaa

cron