Me oltiin theian kanssa katsomassa meidän bändiä, eli 30 seconds to Marsia. Mietittiin kyllä miksei me tajuttu kysyä Emiliaa mukaan...
Raporttiinhan kuuluu olennaisesti kaikki mikä tapahtui ennen keikkaa ja keikan jälkeen.
Theia vakoili, että liput on ostettu syyskuussa, jolloin tuntui ettei maaliskuu tule ikinä. Mikä oli ihan totta. Aika oli pitkä ja kaikkea on tapahtunut tässä välissä ja ja ja.
Keikka-aamuna olin kuitenkin aivan poikki. Nukuin aamupäikkärit ja olin vasta saanut toisen silmän auki, kun theia oli jo matkalla tänne. En ollut käynyt suihkussa, enkä oikein mitään muutakaan kun theia jo pölähti ovelle. Olin puhunut puhelimessa Suvin kanssa ja katsonut jotain äärettömän typerää lastenohjelmaa. Toisinsanoen, en todellakaan ollut missään keikkafiiliksessä
Theia taas oli jo lähdössä heti matkaan
Sain kuitenkin laitettua itseäni kuntoon, tehtiin meille kynnet ja kaikkea muuta. Aikaakin kului tähän ihan huolella ja lähdettiin joskus.. puoli seitsemän (?) jälkeen
Keikkapaikalla mulla alkoi sisäinen täpinä. Se tuli kerralla ja sitä oli aivan törrrrrkeästi. Koska 30stm
ja ja ja ja 
Mun maailman parhaimpia runpaleita ja laulaja ja muu porukka olisi kohta siinä omien silmien edessä. Mä olin siellä, theia oli siellä ja mulla ei ollut keppejä 
Mun pää suolsi hymiötunnelmia ihan jatkuvasti ja tuntui että voin seota. Meillä oli permantopaikat. Kyllä. Permanto. Portaat alas. No, öö. Okei
Alashan nyt pääsee aina. Pohdiskelin siinä sitten alas päästyäni, että millä hitolla mä pääsen ylös. Salissa soitti lämppäri, jotain jotain ja joo. En mä muista kuka se oli, mutta eipä sen väliäkään. Tälläkin kertaa siis kävi niin, ettei lämppäreitä tullut nähtyä. Alkuillasta tarkisteltiin netin syövereistä miten aiempina vuosina ollaan missattu mm. Sara lämppäämästä Marsseja
Valojen tultua bongasin ekana ensiaputyypit ja sain varmuuden että alhaalta pääsee ylös kyllä hissilläkin. Sou not, hyvä fiilis siis, eikä huolta siitä poistumisestakaan.
Tavattiin theian kavereita, höpöteltiin ja mä yritin rauhoitella itseäni. Lavan edessä oleva iso, logollinen lakana ei paljoakaan auttanut asiaa. Jännitti, jännitti ja jännitti. Täpinöitti.
Sitten se kuitenkin alkoi. Introna Birth, tyypit lavalle ja yleisön huutomeren aktivointi.
Mun paikalta näki täydellisesti rumpusettiin ja voi jestas miten mä nautin siitä näystä. Aina välistä muistin katsoa myös missä Jared menee ja ihailla Tomon siluettia pimeydestä, mutta suurimman osan ajasta katsoin Shannonia. Se oli vain niin vangitseva ja hypnoottinen
Jared lauloi jännällä vireellä. Sillä oli muutamassa biisissä semmoinen pieni kujeileva vire laulussaan ja ehkä pienesti semmoinen että tekee niin koska voi ja haluaa. Ei siksi, että niin olisi sovittu. En tiedä tietenkään miten tuolla euroopassa on vedetty, mutta tämä ajoittainen pilke äänessä ei todellakaan ollut läpi keikan. Samoin yllättävän paljon oli yleisön laulamaa biisiä. Ei siinä, joihinkin kohtiin se kyllä sopikin ja kuulosti hyvältä, mutta kuten theiakin keikalla mietti, etteikö se vaan muistanut itse sanoja
Vai ottiko joku päähän sillä hetkellä? Keikan visuaalisuus oli omaa luokkaansa. En voi käyttää siihen mitään ylisanoja, mutta valot olivat show pyrotekniikka. Ne saivat hallin näyttämään ihan erilaiselta useammilla variaatioilla. Ne eivät olleet vain osoittamassa soittajia tai vaihtamassa väriä, vaan siinä missä musiikki sai tunteita, eargasmeja ja muita, teki valot sitä samaa visualisteille. Myös valottomuus oli ratkaisu. Fakta, kännyköiden taskulampuilla voi valaista koko areenan ja siinä samalla lavaa.
Tietenkin mukana oli mukana myös ne Mars-elementit eli konfetein täytetyt eri kokoiset pallot, konfettisade ja (maksanut) yleisö lavalla. Silti mun mielestä kaikki oli suhteellisen tuoretta. Akustinen setti, Jaredin moimoimoimoi-huutelot yleisön kanssa. Ihana oli nähdä kuitenkin Shannon hymyilemässä Jaredin kanssa, tämän laulattaessa areenallista väkeä veljelleen paljon onnea vaan - suomeksi
Shannonilla on tänään syntymäpäivä jonka johdosta Jared halusi laulaa onnittelut suomeksi. Jared huomioi myös yleisön joka kolkan. Hän ylisiti suomea useamman kuin kerran. Kehui naisia kauniiksi ja sanoi olevansa vähän kateellinen suomalaisille miehille, jotka saavat viettää aikansa kaikkien näiden kauniiden naisten keskellä joka päivä Sopihan se siihen naistenpäivän teemaan Musiikillisesti keikka rakentui uudempien biisien ympärille. Mikä nyt on ihan selkeää, koska kyseessä on Love Lust Faith + Dreams-kiertue.
Settilistalla oli Night of the Hunter, Search and Destroy, This Is War, Conquistador, Kings and Queens, Do or Die, City of Angels (kännykänvaloissa) sekä End of All Days, jonka jälkeen ennen encorea kuultiin akustisena Hurricane, Save Me:stä osa, The Kill, Stay (Rihanna coveri, josta itse sekosin) ja Closer to the Edge. Encorena vielä Bright Lights ja Up in the Air.
Ehkä keikkaraportissa pitäisi olla sitä musiikillista analyysiä enemmän, mutta en mä pysty. Sekosin muutaman biisin kohdalla täysin, itkin parin kohdalla hulluna ja loppujen kohdalla tanssin. Muun muassa UITA:ssa tanssin niin että sen jälkeen ei tarvinnut tanssia.
Ensiavun kautta kotiin, ei siitä sen enempää. Jos ensi kerralla ottaisi ihan vähän kevyemmin sen hyppimisen, tanssimisen ja muun. Tai siis ottaakin.
Sisko haki mut areenalta kotiin. Näin kun roudarit purkivat kamoja ja pakkasivat rekkoja.
Lopetusta lukuunottamatta täydellistä
Kiitos theia
Outolinnun kyytikuski oli "vähän" ajanut harhaan ja navigaattorikin oli hukannut itsensä kartalta. 
Onneksi reitti Hakiksesta Arenalle on mulle tuttu, ja pystyn neuvomaan heidät takaisin kartalle ja Areenan suuntaan. 
Justiinsa ennen Redraman aloittamista myös Outolintu pääsee vihdoin ja viimein paikalle. 
) ja meille entuudestaan täysin tuntematon "joku poikabändi" The Exchange, josta Suvi osasi sitten siinä odotellessa kertoa että vetävät accapellana. Mun ilme taisi olla siinä vaiheessa 
. Redrama veti harmittavan lyhyen setin, vain neljä biisiä joista yksi oli Clouds. Ja yhtään Cloudsia kuulleet osaa ehkä tässä vaiheessa laskea 1+1 kun kyseessä oli kuitenkin Backstreet Boys-lämppäys. Kyllä, biisillä mukana oleva BSB:n A.J. tuli vetämään sen Redin kanssa! 
Se näytti muuten 
) :
) flirttiyritys. 
ja 
sen jälkeen? 
enkä uskoisi korviani. 
Mutta tosiaan tuollaista "tämän lähemmäksi Pink Floydia ei taideta enää päästä" -purismia en osaa arvostaa. Kun ei kuitenkaan olla Pink Floyd, niin miksi pitää matkia eikä tehdä jotain omaa? No, varmaan siksi että Pink Floyd -fanit ovat vanhoja hyvätuloisia setiä (henkisesti, jos eivät fyysisesti), jotka haluavat elää 1970-luvun joka päivä uudestaan. 
No, eipä paljoa missannut, mutta intronauhan olisi mieluusti todistanut, sen verran keijoa kamaa ovat olleet yleensä. 
Mutta en olisi tuntenut biisiäkään, joten ehkä on hyvä, että paikka meni jollekin, joka sai parhaat mahdolliset kiksit elämyksestään. Lavalla yksi naisista tökkäisi haltioituneena laulajan paljasta käsivartta yhdellä sormella ja oikein kiljaisi ja hypähti taaksepäin onnesta 
Tässä nyt kuitenkin tulisi jotain rapsantynkää.
