Mun pitäisi siirtää junassa kirjoitettu Sodankylä-rapsa tänne, mutta kuten näkyy, ei ole näkynyt.
Sen sijaan.
Tallinna kuin Tampere 15.-16.7.201430 seconds to Marsin keikka Tallinnassa. Alunperin keikan piti olla maaliskuussa, mutta peruivat ja mä toivoin hartaimman kautta että saisin matkan järjestymään. Siinä hetkessä oli tiedossa sairasloman loppuminen heinäkuun loppuun ja moinen keikka olisi ns. kesän huipentuma.
Oli se sitä kyllä nytkin vaikkei sairasloma lopukaan. Keikkarapsa erikseen.
Aamulla täpisevänä ylös sängystä. Pakkasin illalla pestyjä vaatteita, pohdiskelin vaatevalintoja ja laukun painoa.
Sain lopulta aika kevyen vaatetuksen matkaan ja ylle. Lehmänhenkäys-sää aiheutti vähän ylimääräistä pohdintaa.
Lähtöminuutit. Laukku selkään ja matkaan. Äää! Vähän lähtötärinää junassa.
Liput siellä ja liput täällä. Kahvi, koska hermostuneisuus esti aamiaisen valmistuksen.
Lopulta
pääs laevale, tai siis metallipurkkiin, joka oli aikasti pieni. Ahtaat istumapaikat ja jännät paikat.
Melkein itketti epätodellisuuden vallassa. Jotenkin vaikea selittää sitä onnistumisen riemun määrää.
Mun matka. Mun juttu, ei muita. Eka kerta viiteen vuoteen! Ei riippuvaisuutta muista, mutta tarkkaan mietityt yksityiskohdat ja luottamus omaan itseen.
Tai lähinnä rajoihin. Mä pystyn tähän! Vaikkakin terveessä jalassa oli kantapäässä iso kipuluupiikki. Mutta se sivuun, koska Mars.
Laivamatkahan oli verrattavissa Turun junamatkaan. Leppoisa ja rento eteneminen, aika kaksi tuntia. Välillä vähän heilutti, muttei mitenkään ylitsepääsemättömän pahasti. Luin vähän Pikku Vampyyri matkalla-kirjaa ja nautin. Ei ressiä! Loma!
Kuumuus meinasi ottaa musta otteen, mutta sain taisteltua vastaan.
Saamani hotelli olikin lähempänä mitä luulin. Virkailija ei meinannut ymmärtää miksi olin tulossa toisen ihmisen nimellä varattuun huoneeseen.
Lopulta solkotin eestin ja suomen yhdistelmää höystettynä saksalla ja englannilla. Ei ollut kielimuuria. Sain huoneen, joka oli ihanan lähellä pääsisäänkäyntiä. Hyviä ja huonoja puolia. Ihmiset pääsivät kulkemaan suoraan ikkunani alta, mutta mun ei tarttenut kulkea pitkää matkaa päästäkseni huoneeseen.
Tavaroiden jättö ja kauppaan hakemaan vettä. En todellakaan maksa puoltatoista euroa vesipullosta.
Lopulta löysin tarjouksen ja maksoin 75 senttiä puolestatoista litrasta.
Sain kaupasta myös täyttävää ja terveellistä syötävää kolmella eurolla. Yritin olla miettimättä suomen hintoja samojen tuotteiden kohdalla.
Kokispullo euron. Kahden litran pullon olisi saanut kahdella eurolla (tarjouksessa, normihinta 2.50
).
Hotellille einehtimään ja valmistautumaan
Syödessä katselin Holby Cityn sairaalaa eestiksi tekstitettynä.
Syömingin jälkeen oli aika kaivaa meikit. Huomasin kääntäneeni ajatukseni jo eestinkielelle. Täytesanat englanniksi.
Olin aika helpolla tyytyväinen vaatevalintaan.
Sitten vaan menoksi! Aikaa olisi, joten ei kiirettä. Köpöttelin ratikkapysäkille rauhassa ja varmasti.
Pohdiskelin siinä pysäkillä mikä olisi paras reitti ja päätin lähteä Balti Jaamin suuntaan. Balti Jaam on Tallinnan rautatieasema, josta kulkisi useampi vaihtoehto.
Unohdin pienemmän vesipullon, joten kioskista uusi. Hinta 20snt! Siis 20snt hiilihappo- tai lähdevesi. Fuck Evian, Saaremaa Vesi on ihan yhtä hyvä!
Johtobussilla areenalle. Aivan himmeä täpinä. Marssit! Mun Marssit! Ihan pian!
Johtobussi kulki myös aika rauhallisesti. Mietin että mitähän tässä oikein tapahtuu, kun niistä virolaisista kuskeista on vähän niinkuin varoiteltu. Ehdin katselemaan maisemia kaikessa rauhassa. Ihania rakennuksia, mielenkiintoisia kauppoja ja paikkoja ja sitä jotain mystistä, joka saa polvet notkumaan. Vaaleanpunainen rakennus, vaaleanliila rakennus, yksi järjettömän kaunis piha! Eläintarhan pysäkki ja perillä!
Ennen keikkaa rajoittunut ja sulkeutunut persoonani pääsi valloilleen. Keskustelin venäläisten, latvialaisten, saksalaisten ja parin suomalaisen kanssa. Suomalaisten kanssa vähän kuin vahingossa ja lopulta hengattiin ennen keikkaa porukassa. Loput keikkarapsassa
Keikan jälkeen, poistuessani areenalta oli ihan epätodellista. Ihmisiä itki ympärillä, suurin osa onnesta, osa vaan siitä keikasta ja sitten semmoiset kuin mä, koska ei näköjään muutakaan voinut. Taianomaista!
Huoltoasemalla oli järkky jono. Venäläiset yritti kiilata ja töniä. Ne heitettiin sitten pihalle.
Saatiin lopulta vettä ja kokista.
Liikennöintipysäkki oli ihan täynnä ihmisiä. Ihan. Täynnä! Johtobussi tuli ja täyttyi. Siihen könkkäs kyytiin vielä tyyppi jalka paketissa ja ahtautui reunalle seisomaan. Pienen natinan saattelemana johtobussi meni menojaan.
Pysäkille pysähtyi myös outo pikkubussi, tavallinen bussi ja sitten taas johtobussi. Mentiin sen kyytiin, vaikka seuralaisten majapaikka oli toisessa suunnassa. Päädyttiin jälleen Balti Jaamille, mutta käveltiin vanhan kaupungin läpi Virulle. Se olikin aika eksoottista. Ja hippadullaa. Hyvinkin hippadullaa. Raatihuoneen torilla oli porukkaa kännissä, kansalaisuus hyvin esillä. Paidassa luki miehillä Ukkometso.
Virulla seuralaiset halusivat kävellä vielä vähän matkaa mun kanssa mun hotellille päin. Käveltiin sellaiseen paikkaan mistä heidän oli helppoa lähteä takaisinpäin.
Juteltiin siinä risteyksessä pitkät pätkät ja ihan kuin oltais seisty kotoisassa nurkassa ja hengattu kavereiden kanssa.
Mun hotellilla oli porukkaa istumassa ikkunan alla. Ryntäsin suihkuun, koska kuumuus oli järjetön. Söin vähän iltapalaa, luin nettiä ja katsoin televiitsionia. Sieltä tuli draamasari Dallas. Kuuntelin ylen kautta radiotakin hetken aikaa, mutta jätin jonkun eestikeelisen tv-kanavan auki yöksi. Telkkari peitti alleen ulkoa kantautuvat äänet. Jossain kohtaa havahduin unesta ja sammutin telkkarin ja valot.
Kello soi aikalailla aikaisin. Kroppa oli ihan seis. Nappia naamariin, venyttelyjä ja lastenohjelmia. Jonkun ajan päästä aamiaiselle.
Kökkö ja yksipuolinen aamiainen liian suolaisine voineen olin elämys. Leikin turistia ja istuin suomalaisten keskellä ihan hiljaa. Toisella puolen istui saksalaisia, joiden jutut olivat paljon fiksumpia. Suomalaiset suunnittelivat dokaamista ja kaljalastin hakua. Saksalaiset olivat menossa museoon ja vanhaan kaupunkiin katselemaan. Tuliaisia suunniteltiin ja ruokailua. Venäläisten saapuessa tönimään ja kiilailemaan ja huutamaan poistuin. En käsitä. Yritin olla avoimin mielin kaikkien kansallisuuksien suhteen, mutta itänaapureiden törkyily oli yhtä silmiin pistävää mitä kotimaistenkin.
Vielä viimeinen pyörähdys sataman markettihelveteissä. Piti tuoda enolle sätkäpapereita, eikä niitä meinannut olla missään. Siis missään. Löysin kuitenkin viimeisimmästä paikasta ja pääsin pakkaamaan.
Pakkasin nopeasti, levähdin ja poistuin hotellista.
Satamassa oli aika hauskaakin, vaikka myös vähän ahdistava kun se oli selkeästi joku vanha varasto minkä läpi kuljettiin. Jotkut kiroilivat kun eivät olleet tajunneet että sieltä pitää kiertää, vaan yrittivät astua laivaan ilman virallista reittiä
Laivassa harmitti. Olisin halunnut jäädä Viroon.
Kyllä mä vielä senkin teen. Pidän oman seikkailun ja kierrän tärkeitä paikkoja. Nyt tulin kuitenkin sitten kotiin.
Sulkeutunut ja rajoittunut persoonani oli taas valloillaan ja juteltiin vierustovereiden kanssa koko matka. Hauskoja naisia. Keski-ikäisiä, ehkä mun äidin ikäisiä, jotka olivat olleet myös keikalla. Mielenkiintoiset tarinat ja motiivit lähteä keikalle ja muita tarinoita.
Paluumatka keinutti enemmän, eikä niin tuntunut enää junamatkalta.
Suomen puolella tekstiviestiin piipahti että äiti ja Tuusi olivat tulossa Helsinkiin asioille. Aika hauska yllätys!
Törmäsin heihin rautatieasemalla ja tultiin yhdessä Hyvinkäälle.
Tuusi yllättyi ja kaikki kuulivat ilahduksen kohtaamisesta. Oli kiva palata
Nyt väsyttää poskettomasti.
Ja olen ottanut jo päikkärit.
Viro
Mars