Vain Elämää!

[päivänpolttaja]

Totta hiivatissa katsoin, olen odottanut tätä koko kesän!

Odotuksiin nähden Loirin päivä jäi keskinkertaiseksi, koska tajusin, etteivät Loirin kerran esittämät kappaleet kuulosta samanveroisilta kenenkään muun esittäminä. Elastisen Naurava kulkuri toimi siksi, että siitä oli muokattu melkein eri biisi. Vähän kuin jotkut Cheekin vedot ykköskaudella. Toni Wirtanen koitti Bronotosauruksessa mielestäni matkia Loirin alkuperäistä Syksyn sävel -esitystä liikaa. Kaikki kunnia Wirtaselle, mutta ei äänikään ihan riittänyt. Silti rakastan kyseistä kappaletta niin paljon, että hienoa, jos Wirtanen todella saisi herätettyä sen henkiin.

Paula Vesalan Elegia oli jotenkin vaivaannuttava, Loiri sanoikin jotain, että nuori nainen laulamassa vanhan miehen kappaletta... Edelmanin ja Koivuniemen vedot edustivat jotenkin tasapaksua linjaa, vaikka toki Edelmannilla oli volyymi kohdallaan. Pidin kuitenkin oikein paljon Jenni Vartiaisen Kohtalokkaasta sambasta, se oli ehkä parhaita vetoja koko kappaleesta ikinä, enkä ole sitä koskaan ennen naislaulajan esittämänä kuullut. Siinä oli todella sambatunnelmaa, ja Vartiaisen esityksessä jopa kabareepiirteitä. En tiennyt, että Jenni Vartiaisella on tuollainenkin puoli, ja häneltä odotan seuraavissa jaksoissa paljon.

[L-S]

Mä tykkäsin hirveästi jo tästä jaksosta, mutta ymmärrän mitä päivis tarkoittaa - Loirin kappalevalikoima on sekalainen ja kappaleet ovat Loirin siksi, että hän on ne niin mieleenpainuvasti alun perin esittänyt. Mutta Naurava kulkurikin on käännösbiisi ja Väliaikaista on esitetty vähintään Tapio Rautavaarasta alkaen (en tiedä kuka oli eka). Joten mielenkiintoista kuulla mitä tämä joukko saa irti vaikka sitten Vartiaisen tai Elastisen tai PMMP:n tuotannosta, yhteneväisemmistä kappalevalikoimista.

Jenni Vartiainen yllätti tosiaan itseänikin vähän tuolla rennolla ja rempseällä esityksellään, kun perusvaikutelma Jennistä on se herkkä tulkitsija.

[Suvi]

Mäkin katsoin äsken. Aloitettiin jo kaverin kanssa eilen katsomaan, mutta mun saunavuoro menee ikävästi perjantain telkkariesityksen päälle.

Mä en näköjään edes edellistä kautta jaksanut kovinkaan paljon kommentoida. Vaikka se oli ihan ok, niin en innostunut siitä samalla lailla kuin ekasta kaudesta, vaikka esim. Maaritista ja Jukka Pojasta olen "aina" tykännytkin. Tätä kolmatta kautta olin kuitenkin odottanut tosi paljon.

Mä en oo pahemmin ymmärtänyt Veskun arvostusta "suurena taiteilijana", vaikka hän on tosi hyviä tulkintoja tehnytkin. Tässä ekassa jaksossa Vesku vaikutti kuitenkin todella sympaattiselta.

Kahden tunnin jakso tuntui menevän kuin siivillä. Ela oli aivan superihana, samoin Toni W. Sanoinkin viime viikolla jollekin ihan läpällä, että odotan eniten, että joku vetää Brontosauruksen yön ja sitten Toni esittikin sen. En olisi uskonut, että kukaan valitsisi sitä. Kun nyt katsoin Tonin esityksen uudestaan, ei Tonin ääni ihan kyllä riittänyt siihen biisin, mutta tulkinta oli mainio.

Paulojen vedot olivat ehkä tylsimmät, yllättävää kyllä, vaikka eivät nekään nyt huonoja olleet. Jotenkin en vaan jaksanut keskittyä Lapin kesään. Se tuntui vähän läpiluennalta. Paula V taas tulkitsi Elegian hyvin, mutta en sitten tiedä, oliko biisi jotenkin väärä hänelle, kun en ollut ihan myyty. Toisaalta se sai aikaan sen, että tekisi mieli kuunnella Loirin versio siitä.

Samuli Edelmann oli myös ihana. Sen aikana olin ihan Siltsuna. Biisin teksti on hieno ja tulkinta oli surumielinen. Samalla Samuli toi jotain Pyhä-muistoja mieleen ja tuli vähän ikävä. (Tosin en tiennyt, että Loirikin on joskus aikoinaan versioinut Väliaikaista, mutta eipä se haittaa.)

Jennin veto oli myös hieno. Tykkäsin tosi paljon, ja esityksessä ei ollut sitä "eteeristä" (teko)taiteellisuutta, mikä sopii kyllä Jennille, mutta minusta oli myös kiva nähdä hänestä tällainenkin puoli. Muutenkin oli kiva, että jakso alkoi ja päättyi vähän pirteämmillä biiseillä (ellei oteta sitä lopun duettoa lukuun).

Tulisipa jo ensi viikon perjantai!! Olen ihan innoissani Paula V:n jaksosta.

[Kibaya]

Samalla Samuli toi jotain Pyhä-muistoja mieleen ja tuli vähän ikävä.

Niin tulikin
Siinä tulkinnassa oli ehkä vähän samaa mitä Samulin esiintymisessä Pyhällä.

[Emilia]

Mä katsoin kanssa mutta en edelleenkään ymmärrä sitä liikutuksen määrää, jota tämä ohjelma aiheuttaa kotikatsomoissa. Osallistujien reaktiot itkuineen ja muineen on ihan ymmärrettäviä mutta en kyllä itse tuntenut oikein mitään. Hyvin todennäköistä, etten jatkossa seuraa juurikaan.

Tonin ja Jennin vedot oli sellaisia, jotka veivät mukanaan edes joten kuten. Muut olivat tunteellista hömppää. Elan esitystä en nähnyt ollenkaan, kun alettiin seurata vasta puoli tuntia jälkijunassa.

[theia]

Olen myös odottanut Vain elämään alkua

Veskun päivä oli sinänsä vähän tylsä, vaikka onkin legenda ja plaaplaaplaa, mutta on silti "vain" tulkitsija. En oikeasti muista yhtään Veskun biiseistä

Ekan jakson katsoin lauantaina, Elastinen vaan on jotenkin niiin symppis kaikessa positiivisuudessaan, ja Paula V:tä ja Jenniä fanittelen muutoinkin.

Kaikista eniten ehkä tykkäsin Tonin Brontosauruksesta, se oli tulkintana jotenkin suupieliä nostattava. En tiedä kuulleeni alkuperäistä versiota

Ensi viikolla Paula Vee ja nyt jo jännittää, koska todella moni PMMP:n biiseistä on todella rakas.

[marenkienkeli]

Katsoin eilen ekan jakson. (Katsoin jopa koko jakson. Aiemmin en ole jaksanut sarjaa seurata.) Ihan hauska sarja, mutta ei nyt ihan hirmuisesti sykähdyttänyt. Paulan ja Tonin versioista tykkäsin erityisesti. Ja Jennin. Ela yllätti positiivisesti.

Seuraavasta jaksosta alkaen joutuukin sitten kärsimysten tielle, kun joka jaksossa on Loirin esittämä kokonainen kappale. Voi olla, että niissä kohdissa on hypättävä ohjelmassa eteenpäin. Ja ehkä Edelmaninkin kohdalla.

Ihan hirveästi ei innostanut, mutta taidan ainakin Paula-jakson katsoa. En tiedä, jaksanko muita jaksoja katsoa. Turhan pitkältä tuo tuntuu ekan jakson perusteella. Ihan liikaa jotain hitaasti etenevää fiilistelyä ja lätinää, sanon minä. Olisi voinut vaikka tuntiin tiivistää.

[Pascal Lemoix]

Ensimmäistä jaksoa leimasi suurelta osin Loirin elämän yleisesti tunnettu... traagisuus? Tehdään asioita aktiviteeteissa ja ruokajuomissa Loirin ehdoilla eikä ihan päästä vapautuneeseen bailaukseen.

Muutenkin on varmaan vakavin kokoonpano, mitä tuolla on käynyt. Samalla kenties syvällisin. Samuli Edelmannin Väliaikainen kuitenkin periaatteessa juopolta juopolle, jos vähän rumasti sanoo... Molemmmilla herroillahan on meinannut henki lähteä ja alkoholin kanssa on ensin oltu ja sitten lopetettu kokonaan.

[outsider]

Ensimmäistä jaksoa leimasi suurelta osin Loirin elämän yleisesti tunnettu... traagisuus?

Mä olen aina ihmetellyt miksi Loiri on niin rakastettu artisti, mutta oletan että se johtuu juuri traagisuudesta, eikä taiteellisista meriiteistä. Katoin ekan jakson ja kyllä toi musta tuntuu ihan sosiaalipornolta. Varmaan Loirin traagisuudesta "nautitaan" vilpittömästi, mutta musta se on vähän arvelluttavaa. Kai mediahahmoilla on joku tärkeä sosiaalinen rooli sijaiskärsijöinä meidän kulttuurissamme. Itse en sitä ymmärrä, mutta suon sen kyllä muille.

Ja miksi Loiri antaa kaikille poskipusuja ja sanoo heille englanniksi rakastavansa heitä (paitsi Koivuniemelle suomeksi)? Yrittääkö hän tuoda Suomeen jotain vierasta kulttuuria ( ) jossa platonistakin rakkautta julistetaan tolleen, vai onko kyseessä joku polyamorinen hippileiri? Ehkä oon jäykkis, mutta mulle tuli tosta jotenkin erityisen tirkistelevä olo, että ei mua kiinnosta kuulla/nähdä tuollaista tv:stä! Tai sitten se johtui vain siitä että katsoin sitä vanhoillisen äitini kanssa.

Ja sit se omituinen tapa jolla Vain elämää on tuotteistanut itkemisen - tai ehkä tästä on enemmän syyttäminen iltapäivälehdistöä joka myy lehtiään absurdeilla "Samuli itkee melkein koko jakson" -otsikoilla. Mutta kyllä tosta ekasta jaksostakin näki miten sarjan tekijät zoomaavat itkevien artistien kasvoille kuin kyse olisi jostain kyynelpornosta. Mä en vaan pääse yli siitä, että tv:stä katsottuna tuollainen "aitous" tuntuu feikiltä, vaikka en artistien kokemien tunteiden aitoutta epäilekään. TV-formaatti vaan saa aidonkin tuntumaan teennäiseltä.

[Lumikki75]

Ja sit se omituinen tapa jolla Vain elämää on tuotteistanut itkemisen - tai ehkä tästä on enemmän syyttäminen iltapäivälehdistöä joka myy lehtiään absurdeilla "Samuli itkee melkein koko jakson" -otsikoilla. Mutta kyllä tosta ekasta jaksostakin näki miten sarjan tekijät zoomaavat itkevien artistien kasvoille kuin kyse olisi jostain kyynelpornosta. Mä en vaan pääse yli siitä, että tv:stä katsottuna tuollainen "aitous" tuntuu feikiltä, vaikka en artistien kokemien tunteiden aitoutta epäilekään. TV-formaatti vaan saa aidonkin tuntumaan teennäiseltä.

Tässä on se syy, miksi en voi katsoa Vain elämää. Mua kiinnostaisi kyllä niiden biisien takia (varsinkin tällä kaudella, kun siellä on Edelmann ja Vartiainen), mutta mä en kestä sitä jatkuvaa pillittämistä. Varmaan ne tunteet tosiaan ovat aitoja, mutta mua kummeksuttaa, että kaikkia alkaa itkettää koko ajan. Jonkinlaista joukkohysterianpoikasta ehkä?

[Kibaya]

Ja sit se omituinen tapa jolla Vain elämää on tuotteistanut itkemisen - tai ehkä tästä on enemmän syyttäminen iltapäivälehdistöä joka myy lehtiään absurdeilla "Samuli itkee melkein koko jakson" -otsikoilla. Mutta kyllä tosta ekasta jaksostakin näki miten sarjan tekijät zoomaavat itkevien artistien kasvoille kuin kyse olisi jostain kyynelpornosta. Mä en vaan pääse yli siitä, että tv:stä katsottuna tuollainen "aitous" tuntuu feikiltä, vaikka en artistien kokemien tunteiden aitoutta epäilekään. TV-formaatti vaan saa aidonkin tuntumaan teennäiseltä.

Tässä on se syy, miksi en voi katsoa Vain elämää. Mua kiinnostaisi kyllä niiden biisien takia (varsinkin tällä kaudella, kun siellä on Edelmann ja Vartiainen), mutta mä en kestä sitä jatkuvaa pillittämistä. Varmaan ne tunteet tosiaan ovat aitoja, mutta mua kummeksuttaa, että kaikkia alkaa itkettää koko ajan. Jonkinlaista joukkohysterianpoikasta ehkä?

Mä väitän että se itkujuttu on osittain väsymystä, osittain ihan leikkaustekninenkin asia. Ite ainakin kiinnitin huomiota siihen, että välistä tuntui samojen kuvien pyörivät parikin kertaa ruudulla juuri näissä itkujutuissa. Jossain haastattelussahan noi artistit on myös sanoneet, että siellä on loppua kohden jo tosi väsynyt ja se lisää herkkyyttä.

[Pascal Lemoix]

Olihan jakso! Paula pudotteli toinen toistaan hurjempia tarinoita ja muut olivat ihan palasina, erityisesti Samuli, joka puhalteli monissa paikoissa, että tulipa paha mieli.

Itsellä kun oli vähän etumatkaa kappaleisiin, niin tavallaan tuntui hyvältä, millaisen arvostuksen ne saivat. Tulkinnat oli kautta linjan hienoja, tosin Veskulla oli melkoinen kiire, eikä oikeastaan hyvin mennyt kuin hidas c-osa. Mutta ehkä se oli jo tärkeätä, että hän valitsi koko Ruskikset (vai Ruskiksen? ).

[Kibaya]

Eilinen pelotti mua, PMMP kun on yksi niitä fiilisbändejä joita on tullut kuunneltua vaikoina aikoina.
On ne biisit edelleen semmoisia tärkeitä ja niihin on ne omat suhteensa, eikä siihen väliin helpolla pääse. Eikä kukaan pahoinpidellyt niitä itselle tärkeitäkään.

Ilta kuitenkin oli sen verran tunteikas että kaivoin twitterin toimimaan telkkarin ja mun välisenä muurina.
Olen vähän kuin Samuli ja tunteet jää helposti pyörimään päälle, eikä niistä pääse sitten irti. Twitter esti vähän sitä vyörymistä tulemaan ihan perille asti.

Paula Koivuniemen herkkyys mua pelotti. Se näytti koko jakson siltä että hajoaa just siihen. Herkkänä ja hauraana ja kehonkieli ilmaisi vetäytymistä ja suojaamista lähes joka hetki. Erityisesti siinä omaa vuoroaan aloittaessaan se jotenkin korostui ja mua jännitti selviääkö hän itkemättä läpi. Selvisi ja yllättävän vahvastikin. Ihana Paula Ihanat Paulat!!

Muutoinkin kiinnitin huomiota itsessäni siihen miten katsoin ohjelmaa. Seurasin nimenomaan jokaisen sanattoman viestimisen tapaa ja kehoilmaisua ja jätin ehkä juttuja kuulematta. Veskun ja Samulin keskinäinen ymmärrys oli liikuttavaa ja se, miten Vesku yritti selkeästi myös auttaa Samulia pois sieltä herkkyyden syövereistä.
Veskun huumori pelasti myös paljon
Ei pidä ottaa itseään niin vakavasti.

Päivän vetäjä, Paula, taas kovetti itseään pöydässä aika paljon. Biisien aikaan ei näkynyt mitään tunteita, pikemminkin vahva harjoiteltu kuori, jonka avulla pitää itsensä koossa. Hymykin oli sellainen harjoiteltu ja oikeasta hymystä matkan päässä. Ainakin munsta tuntui siltä. Silmät oli ne joita seurasin ja ne olivat täysin kovat, tiukat. Tiedättekö mistä mä puhun?

Jakson jälkeen oli semmoinen olo että tarttisin ehkä jonkun jonka kanssa katsoa tätä.

[L-S]

Jakson jälkeen oli semmoinen olo että tarttisin ehkä jonkun jonka kanssa katsoa tätä.

Niin mäkin. Itketti eilen sen verran, että lopuksi olisin tarvinnut halauksen.

Joo, tiedän että näitä fiiliksiä ei taas kaikki tajua, mutta ihan sama. Myönnän toki, että tunteellisuuteeni vaikutti varmasti myös pari viinilasillista. Mitä artistien liikuttumiseen tulee, osa siitä on toki varmasti leikkausteknistä, osa väsymystä, ja näyttivät nekin juovan jotain alkoholia, mutta en silti osaa nähdä sitä epäaitona. Tai oikeammin mulle on ihan sama mitä on oikeasti, pääasia on se miltä se näyttää. Surumielisyyskin kuitenkin tarttuu, itku ja sen sellainen.

Hieno jakso. PMMP:n biisivalikoiman surumielinen kauneus korostui ihan uusiin sfääreihin. Paljonhan näitä on tullut kuunneltua. Kaikki tulkinnat olivat omalla tavallaan hienoja, ehkä lopulta ajattelen, että Jennin sinänsä kaunis Lautturi oli yllätyksettömin, koska se biisihän on kuin Jennin tyyliin tehty. Samulin Päiväkoti sopi hyvin aloittamaan illan: "Enkä itkekään. Miksi itkisin?" Ja sitten kohta kaikki itkee.

Onneksi Vesku veti huumorilla eikä yrittänyt olla liian vakava, koomikkona Vesku on miellyttävämpi kuin traagisena taiteilijana (vaikka en koskaan olekaan pitänyt esim. Uunosta, enkä oikeastaan muutenkaan ole Loiri-fani).

Paula V.:n tunteiden peittelemisen huomasin kyllä itsekin, mutta väitän ettei se välttämättä ole tietoisesti harjoiteltua, vaan voihan tunteitaan peitellä julkisessa paikassa / seurassa ollessaan vähän vaistomaisestikin, tahtomattaan, tai näyttää tunteitaan vain hillitysti.

[Pascal Lemoix]

Paulahan sanoi, että hänen on vaikea olla juhlakaluna ja huomion keskipisteenä. Varmaan osa pidättyvyydestä johtui tästä. Toinen asia voi olla se, että kun on tottunut olemaan vahva, niin sitä vain sitten jatkaa.

Mulla menee niin päin, että tällaisia on helpompi käsitellä omassa rauhassa kuin että tarvitsisi heti keskustella kaikesta. Toki yhteiskatselu riittävän vihkiytyneen porukan kanssa olisi eri asia.

[L-S]

Ihan totta, ei tämän katsominen minkä tahansa porukan kanssa sujuisikaan, vaan sitten se menisi siihen, että pitäisi niitä omiakin tunteitaan peitellä, jos tietäisi tai ei olisi varma, että toiset ymmärtävät.

[skray]

Mä ajattelin, että eilisestä olit tullut itsellekin tunteellinen hetki, kun yleensä en kauheena nyyhki ohjelmien äärellä, mutta "katsoin" ohjelmaa virkaten samalla. Loppujen lopuksi taisin nähdä oikeasti sen kohdan, kun Paula ja Jenni olis eillä kirppiksellä (vaikutti kivalta kirppikseltä) ja sitten keskityin siihen virkkaamiseen niin, että kuuntelin vain ohjelmaa. Eikä itkettänyt ollenkaan, lähinnä haukotutti. Olisin varmaan itkenyt, jos olisin oikeasti katsonut ohjelmaa pelkän kuuntelun asemasta. Jännä, miten virkkaaminen veikin huomion kokonaan, vaikka istuin lattialla metrin päässä telkkkarista.
Olen vissiin semmonen myötäitkijä, että liikutun kun muutkin liikuttuu.

[Eowyn]

Mä taas katson vaan netistä, jos lapset ei sillä hetkellä tarvitse välitöntä huomiotani.

Mä kyllä tykkään Loirista. Siis mullahan on sen levyjäkin, ja mun mielestä Paula V veti hienosti sen Elegian.

Eilisessä jaksossa Samuli oli mun mielestä paras. Samuli on kyllä muutenkin ihana.

Mun mielestä tämä kausi on mielenkiintoisempi jopa kuin ensimmäinen, hyvät artistit valittu. Edellistä kautta en katsonut ensimmäisen jakson jälkeen, oli vaan aivan älyttömän tylsät henkilöt sillä kaudella.

[outsider]

Tai oikeammin mulle on ihan sama mitä on oikeasti, pääasia on se miltä se näyttää.

Tästä voisikin aloittaa jännittävän keskustelun spektaakkelin yhteiskunnasta ja simulacrumista, mutta tämä on keskustelupalsta eikä graduseminaari.

Leikkaustekniset ratkaisut ovat tietysti keskeisin keino jolla tv tekee todellisuudesta epäaitoa, ja reality esittää sen aitona. Perinteisestä tv-viihteestä näkee ja tietää että se on käsikirjoitettu, realitystä ei ainakaan ihan samalla tasolla. Siksi en lähtökohtaisesti pidä tosi-tv:stä vaan tunnen pääasiallisesti jonkinlaista vastenmielisyyttä sitä kohtaan.

Paula Vesalan jakso sai mua kuitenkin aika hyvin ymmärtämään tuota itkuhysteriaa. Kaikki nuo biisit ovat kuitenkin tekijöilleen rakkaita, ja PMMP:n biisit ovat minulle rakkaita, joten jos minua voi itkettää PMMP-jakso (koska nuo esitetyt biisit itkettävät minua muutenkin) niin varmaan kaikki jaksot itkettävät niitä joilla on tunnesuhde päivän artistiin. Vastaavasti artisteja voi itkettää se kuinka henkilökohtaisia ne kappaleet, varsinkin kun niiden tekijä kertoo niiden taustoja. Etenkin jos ne ovat yhtä raadollisia kuin Vesalalla.

Hyvä että juuri Loiri veti Rusketusraidat, koska hänen myöhäistuotantonsa on perustunut aika lailla siihen traagisuuteen. Toisaalta Loiri ei ole mielestäni ollut koskaan hauskakaan esiintyjä, vaan nytkin hänen huumorinsa oli lapsellista ja mautonta. Mutta tärkeää että siellä soi muitakin kuin haudanvakavia biisejä, jotta Paulan ja Miran Molemmat Puolet tulivat edustetuksi. Tuli myös esille se kuinka PMMP on ääripäiden musiikkia (kreisibailauksesta haudanvakavaan, mutta harvemmin mitään siltä väliltä), ja kuinka he vieläkin kärsivät Rusketusraidat-leimasta; ilmeisesti ainakin Koivuniemi "tajusi" PMMP:n vasta nyt.

[L-S]

Tai oikeammin mulle on ihan sama mitä on oikeasti, pääasia on se miltä se näyttää.

Tästä voisikin aloittaa jännittävän keskustelun spektaakkelin yhteiskunnasta ja simulacrumista, mutta tämä on keskustelupalsta eikä graduseminaari.

Kävi kyllä nimenomaan mielessä, mutta ajattelin, että jätän nämä termit nyt sikseen. Samoin kun pohdinnan uusvilpittömyydestä, jonka mielelläni kytkisin VE:n yhteyteen, mutta ei nyt jaksa, eikä ketään varmaan edes erityisesti kiinnostaisi.

[marenkienkeli]

Katsoin eilen Paula V:n jakson. Yritin jo eilen kirjoittaa kyseisestä jaksosta, mutta en kyennyt.

Tämä jakso kolahti ja kovaa. Melkein joka biisissä itkin ja Elastinen sai mut itkemään hysteerisesti. (Mieheke oli lähtenyt aamulla työpaikkakunnalle, joten oli kuin hän olisi laulanut minulle, joka kotona kaipaan. ) Tykkäsin oikeastaan kaikista versioinneista. Jopa inhokistani Loirista.

Ei myöskään ollut yhtään sellainen olo, että jakso olisi ollut liian pitkä vaan juuri sopiva.

[Suvi]

Paula V:n jakso oli ihana!

Mä en tajua, olinko jotenkin tosi väsynyt vai mitä, kun itkin melkein koko jakson ajan. Olen kuitenkin samaa mieltä kuin Samuli, että se teki vaan hyvää. Aika karuja biisejä melkein kaikki olivat valinneet. Mielenkiintoisia ja hurjia tarinoita biisien taustalta kuultiin.

Toisaalta sitten taas oli se leipominen, joka sai ainakin minut nauramaan. Tosi osuvasti oltiin leikattu, kun Paula K napsi sitä leipomismassa koko ajan. Loiri yllätti vetämällä Ruskikset/Ruskiksen ( ). Mäkin tykkään Loirin koomisesta puolesta enemmän kuin traagisesta (vaikka en ole ikinä pitänyt Uunoista ja pidän jutuista, joita Loiri teki nuorena mm. Kaj Chydeniuksen kanssa). Olin ihan -hymiön näköinen koko Loirin esityksen ajan.

Olin jotenkin niin hysteerisen eufoorisessa tilassa, että toivuin vasta seuraavana aamupäivänä tästä jaksosta.

Ai niin, ja Ela oli taas ihana. Mä oon ehkä vähän rakastunut siihen.

Ensi kerralla sitten Toni W:n jakso. Aaaapuuuvaa!

[Kibaya]

Vain Radioelämää!


Radio Aallon parodia VE:stä
Nauroin ihan kippurassa tälle.

Ite yritän mahdotonta ja nauhoitan tän päivän jakson katsoakseni sen huomenna seurassa

[marenkienkeli]

Tonin päivänä oli varsin onnistuneita vetoja. Paula V:n ja Jennin vedot olivat mieleeni. Sopivassa suhteessa uutta ja vanhaa. Tulkinnasta meni iho kananlihalle. Jes!

Paula K:n ja Samulin vedot olivat myös hyvät. Ei valittamista. Elan veto oli ihan kiva, mutta ei jotenkin sykähdyttänyt. Kun ottaa paljon taiteellisia vapauksia, mielipiteet jakautuvat helposti. Alkuperäistä versiota on tullut luukutettua paljon. (Pahoina päivinä soi vuorotahtiin, lähes täysillä, Hei hei mitä kuuluu ja Poistuisitko mun elämästäni. Kerran sitten tuollaisen huudatussession jälkeen koko talo olikin tyhjä. Se hetki on jäänyt hyvin mieleen. Lähinnä noiden teiniahdistusmuistojen takia aloin itkeä ohjelman loppupuolella. Aika harvoin mä tosin olin sellainen ankstiteini. )

Taas myös ilmeni, miksi Vesku ei vaan toimi. Se vaan on jotenkin tavattoman vaivaannuttavaa, kun traaginen hahmo laulaa tahallaan traagisuutta korostaen. Siitä tulee jotenkin todella falski fiilis. Aivan kuin Vesku yrittäisi esittää traagisempaa kuin onkaan.

[L-S]

Tuli todetuksi miten seura vaikuttaa tämän ohjelman katsomiseen. Eilinen jakso ei aiheuttanut juurikaan liikutusta, ja pyrin myös sitä välttämään. Seurana oli mm. ihminen, joka oli jo etukäteen päättänyt, että Toni Wirtanen on ärsyttävä, ja hän valitti myös siitä kuinka räppärit ottavat vaan jonkun pätkän eivätkä esitä kunnolla näitä kappaleita. Turhaa energiaa sitten meni kun yritin väittää, että sehän on just mielenkiintoista ja koko homman juju. Onneksi viimeistään Jenni Vartiaisen kohdalla tämä lisäsi volyymia ja keskittyi kuuntelemaan.

Mutta kyllä eilisen vedot olivat kaikki omalla tavallaan mielenkiintoisia. Paula Koivuniemi oli jälleen kerran yllätyksetön mutta kuulosti hienolta. Ela oli piristävä kuten yleensä, mutta ei mullekaan jotenkin iskenyt yhtä täysillä kuin nyt esim. se Naurava kulkuri. Vesalan show'sta tykkäsin, se oli aika ihanan erilainen. Jenni Vartiaisen Piiskaa oli pelottava, kuten Toni taisi sanoakin, sillai hypnoottisella ja tunteisiin käyvällä tavalla. Samulin veto oli kaunis, joskin mietin etten ole koskaan oikein tajunnut sitä kappaletta, ja/tai kuunnellut riittävän tarkkaan. Ja Vesku - olihan se vaikuttava, muttei nyt ehkä niin paljon elämää suurempi kuin artistien itsensä mielestä. Toki sitä oli mielenkiintoista seurata, ja nyt kun olin päättänyt etten liikutu, tarkkailin vain tapahtumia vähän analyyttisemmalla asenteella.