Työ- ja koulukuulumiset

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Lyyra » Ma 03 Marras 2014 20:33

Kumkvatti kirjoitti:Lyyran koulutus kuulostaa ihan samalta kuin missä mä olin kandiksi valmistumisen jälkeen

En kyllä usko, että tämä on sama, kun tämä on nyt ensimmäistä kertaa. (Kirjoitiin alun perin jotain koulutuksen sisällöistäkin mutta sitten ajattelin, että kun niitä ei saa täältä pois kuitenkaan, niin antaa olla.)
Lyyra
Digipahuus
 
Viestit: 8187
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 02:56

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja theia » To 06 Marras 2014 14:59

Samaan aikaan kun aiemmin päätin että tänään olen onnellinen ( :sydän: ) joutui mun onnellisuudenpuuska koetukselle kun työjutuissa sitten potkitaan vähän nilkoille. Vähätellään työpanosta (kollega kylläkin eikä esimies), ja sitten tulee vastaan asioita joissa ollaan yritetty sanoa että ei näin, ja ylemmältä taholta sanotaan että joo näin, ja nyt sitten tilanne on se että oltiin koko ajan oikeassa eikä tonne edes voi sanoa I told you so. Keissiä keissin perään.

Mutta mä päätin että kun leimaan itteni ulos jatkan taas onnellisena oloa. Täällä töissä voin hetken aikaa olla vähän kiukkupussi kun mua muka kohdellaan väärin.
so weak and powerless.
Avatar
theia
Pahvi
 
Viestit: 3417
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 23:56
Paikkakunta: Sherwood

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Emilia » Pe 07 Marras 2014 08:31

Viimeinen työaamu pitkään aikaan. :täpinä: Seuraava työpäivä on 23.9.2015! :o:

Viisi viikkoa laskettuun aikaan. Mitä mä muka teen viisi viikkoa (ehkä jopa seitsemän!) himassa?! En osaa olla. :virne: Pesänrakennusviettiä odotellessa. :D

Todella oudot fiilikset. Uusi elämä odottaa alkamistaan. :o: :o: :o:

:sydän:
Elämän pienistä asioista kaikkein suurin on se,
joka pienuudellaan mullistaa elämämme loppuiäksi.
Avatar
Emilia
 
Viestit: 2931
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 15:14
Paikkakunta: Helsinki

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja skray » Su 09 Marras 2014 09:34

Voin kuvitella, että viisi viikkoa vaan hujahtaa tässä yhtäkkiä ja ennen kuin huomaatkaan, on jo vauva tossa vieressä ja joulu oven takana.
Sitä paitsi jouluun on n. 7 viikkoa, joten sulla on nyt sit aikaa laittaa kotia joulukuntoon ja hankkia kasoittain lahjoja vauvalle ja miksei muillekin. :virne:
Onneksi horsma tietää itse oman arvonsa.
Avatar
skray
 
Viestit: 2804
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 16:49
Paikkakunta: Maalla

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Smitty » To 13 Marras 2014 11:52

Töissä imee.
Sananmukaisesti: muutettiin uuteen tornitaloon ja täällä ei ilmastointi ole toiminut koskaan.

Tuntuu kuin happi loppuisi koko ajan tai ainakin jokin vie kaiken käyttökelpoisen ilman. Syytän noita viherkasveja, perhanan happi-syöppöjä...yhteyttäjät, my @$$...

Lisäksi töissä imee.
Esimerkki naapurideskistä, jonka toimintoja on siirretty vinkuintiaan.
Kollega täällä: (selittää ongelman)
Kollega lämpimässä maassa: "Jaaaas, ai understääänd jooor pröblem, vat kan ai tuu to you?"
Kollega täällä: (selittää ongelman, uudestaan.)
Kollega/Koulutettu papukaija: "Jaaaas, ai understääänd jooor pröblem, vat kan ai tuu to you?"

:täh:

En tiedä onko se imemistä vai ei, mutta näillä näkymin nämä hommat päättyvät 1.6.2015 ja pääsen toteuttamaan saavuttamatonta työmarkkinapotentiaaliani muualla. Missä? Senkun tietäisi :huoh:
Smitty
 
Viestit: 14
Liittynyt: Ti 11 Marras 2014 18:10

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Smitty » Ti 18 Marras 2014 15:26

Nyt se on virallista: 1.6 loppuu hommat tai ainakin se on lopun alku (kyllähän tässä yhdet YT:t läpikäydään ja loppuun asti taistellaan) :(

Melko samantien tuli kysely postitse haluaako joku CMDB-koulutukseen? Oi tietokannat, vanha :sydän:...nyt jännään pääsisinkö tuonne. Jospa tässä olisi jonkin suuren alku?
Smitty
 
Viestit: 14
Liittynyt: Ti 11 Marras 2014 18:10

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja marenkienkeli » To 20 Marras 2014 18:48

Smith, toivottavasti pääset koulutukseen. :kyllä:

Huomaa taas olleensa ihan liikaa tietokoneella, kun omiin labrapäiväkirjoihinkin kaipaa search-toimintoa. :keijoei: (PS. Mulla alkaa taas pitkästä aikaa työhommat luistaa ja hommat (ainakin osa) valmistuvat jopa suunniteltua aiemmin. :O: Miten tämä on mahdollista?)
Life is short until it's not
Honestly it's kinda long


Orla Gartland - You aren't special, babe
Avatar
marenkienkeli
labrakärpänen
 
Viestit: 5251
Liittynyt: Pe 02 Touko 2008 20:36

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Kibaya » To 20 Marras 2014 20:03

Pitäis ehkä selata jotain ammattilistaa voidakseen valita asioita mitkä kiinnostaa.
Niistä voisi sitten alkaa miettiä mikä olisi realistinen tai mahdollinen työ mitä tehdä. Tietty joku superduunari jossain teatterissa ois tosi jees tai tiikereidenhoitaja korkeasaaressa, mutta mien realistisia moiden tavoittelu on? :keijo:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja marenkienkeli » Su 23 Marras 2014 20:53

Paatuneen luonnontieteilijän on kyllä mahdottoman vaikea lukea humanistiartikkeleita. Viikonlopun aikana olen lukenut tenttiä varten kuusi artikkelia ja jotenkin sitä vain on vaikea orientoitua niiden lukemiseen. Luonnontieteilijänä olen tottunut suoraviivaiseen intro - materiaalit ja metodit - tulokset ja pohdinta - johtopäätökset -rakenteeseen. Ja nyt onkin artikkeli, jonka rakenne on intro - pohdintaa ja muiden pohdintaa ja pohdintaa (ja kai siellä jossain välissä on myös tutkimusasetelma esitelty) - johtopäätökset. :bubbles: :gaah: Varmaan joku saa noista pohdinnoista kiksejä, mutta minä kaipaisin selkeästi esitettyjä tuloksia ja johtopäätöksiä. Sentään yksi noista artikkeleista oli melko selkeä. Onneksi ne on nyt kahlattu läpi. :jami: Seuraavaa humanistikurssia odotellessa. :bubbles:
Life is short until it's not
Honestly it's kinda long


Orla Gartland - You aren't special, babe
Avatar
marenkienkeli
labrakärpänen
 
Viestit: 5251
Liittynyt: Pe 02 Touko 2008 20:36

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja L-S » Su 23 Marras 2014 22:02

Marenki :virne: :paijaus:
Sehän se on mihin on tottunut. Mulla on kyllä ihan päinvastoin. Joskus harvoin jotain kovien tieteiden artikkeleja lukiessani olen todennut, että eihän näissä sanota juuri mitään. Kunhan vaan tykitetään tulokset esiin ja se siitä. :keijo:
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja marenkienkeli » Ma 24 Marras 2014 12:06

Joo, niinhän se on, että kaikkeen tottuu. Epäilinkin, että Forden humanisteilla voi olla päinvastainen käsitys hyvästä artikkelista kuin mulla. Ja hyvä niin. Tiedostan kyllä, että ei noita artikkeleita olisi edes voinut kunnolla kirjoittaa ns. luonnontiedekaavalla. :tilt: Mielenkiintoisen ja selkeästi kirjoitetun aihetta käsittelevän kirjan jälkeen en vain oikein osannut odottaa tuollaisia rönsyileviä ja monipuolisen spekulatiivisia artikkeleita. :keijo: Varsinkin, kun sama henkilö oli valinnut tenttiin tulevat kirjan ja artikkelit.

Tänään tuntuu kivalta olla töissä. :superhymy: Tosin keskittymistä vaikeuttaa se, että stressaan huomista tenttiä ja 10 sivun esseetä, joka pitää kirjoittaa tämän viikon aikana ja jota en ole vielä aloittanutkaan. Mutta muuten on kivaa. :keijo:
Life is short until it's not
Honestly it's kinda long


Orla Gartland - You aren't special, babe
Avatar
marenkienkeli
labrakärpänen
 
Viestit: 5251
Liittynyt: Pe 02 Touko 2008 20:36

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Lyyra » Ma 24 Marras 2014 23:29

^ Ihan mielenkiinnosta, onko 10 sivua luonnontieteilijälle pitkä vai lyhyt essee? ;)

Nimim. "Oon joskus kuullut niistä matemaatikoiden ja fyysikoiden neljän sivun graduista..."


Mun mielestäni rönsyily ei ole hyvä asia vaikka olisi kuinka humanistinen artikkeli, mutta esimerkiksi erilaisten abstraktien käsitteiden ja teoreettisten viitekehysten määrittely saattaa helposti vaikuttaa sellaiselta. Mullakin kesti pitkään tottua niihin. Se on vain erilainen tapa tuottaa tietoa.
Lyyra
Digipahuus
 
Viestit: 8187
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 02:56

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja marenkienkeli » Ti 25 Marras 2014 00:08

No, en minä koskaan missään kurssilla ole niin pitkää esseetä kirjoittanut, että sikäli se on aika pitkä. Kuitenkin, kun aiheen saa itse valita kurssisisällön puitteissa, 10 sivua tuntuu ihan ok:lta. Varsinkin, kun tuo kuuluukin olla sellainen pohdintapainotteinen essee. Todennäköisesti olisin valinnut esseen kirjoittamisen, jos olisi saanut valita, suorittaako kurssin kirjoittamalla tuon esseen vai menemällä tenttiin. :tilt:

Muistaakseni eräs matemaatikko on saanut L:n 1 sivun gradulla, mutta se olikin jo sitten melkoisen mullistava gradu. :D

Lyyra kirjoitti:Mun mielestäni rönsyily ei ole hyvä asia vaikka olisi kuinka humanistinen artikkeli, mutta esimerkiksi erilaisten abstraktien käsitteiden ja teoreettisten viitekehysten määrittely saattaa helposti vaikuttaa sellaiselta. Mullakin kesti pitkään tottua niihin. Se on vain erilainen tapa tuottaa tietoa.

:kyllä: (Eikä niissä artikkeleissa nyt hirveän pahasti (kai) rönsyilty. Sen verran kuitenkin, että mulla oli vaikeuksia pysyä juonessa kiinni - ehkä juuri tottumattomuuteni takia.)

Muoks. Kandia ja gradua en sitten pidä esseinä vaan pidempinä kirjoitelmina...
Life is short until it's not
Honestly it's kinda long


Orla Gartland - You aren't special, babe
Avatar
marenkienkeli
labrakärpänen
 
Viestit: 5251
Liittynyt: Pe 02 Touko 2008 20:36

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja L-S » Ti 25 Marras 2014 12:03

Joo, abstrakteja käsitteitä ja teoreettisia ajatuksia ei voi vaan määritellä esittämällä, että X=Y jos 4 x X = 5, joten saatetaan tarvita useita sivuja pohdintaa. :P
Jotain kovin suoraviivaisia tieteellisiä artikkeleja vilkaistessa musta on usein tuntunut siltä, että pohdinnassa ei päästä oikein mihinkään, kun se on sellainen lyhyt nysä jossain siellä tekstin perällä, ikään kuin pakollinen juttu, jossa ei ole tarkoituskaan sanoa mitään, vaikka pohdinnanhan pitäisi olla juuri kiinnostavin osa. :keijo:

Mutta totta kai erilaisille esitystavoille on tarpeensa ja paikkansa, en mä nyt oikeasti halua kritisoida luonnontieteitä.
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja marenkienkeli » Ti 25 Marras 2014 15:32

Haha, mä niin tunnistin itseni tuosta. Pohdinta on vähän sellainen puolipakollinen osa, johon ei nyt kauheasti ole mitään sanottavaa, mutta pakko silti on jotain kirjoittaa siitä, kuinka hyvä ja merkittävä tuloksemme on. :keijo: Tuosta syystä meillä monesti on tulokset- ja pohdinta-luku yhdistetty, että pohdinnan ei ole tarkoituskaan olla kovin laaja. :tilt:

Ensimmäinen humanistitentti takana. Kyllähän se mennee helposti läpi, mutta vähän on sellainen olo, että aikamoista liirumlaarumia tuli suollettua. :keijo: Kysymyksiä oli 4 tunnin tentissä vain kaksi. :O: Helppo nakki siis. Ei yhtään niin paha kuin se edellinen kirjatentti, jossa oli 9 esseekysymystä, aikaa 4 h. :friikki:
Life is short until it's not
Honestly it's kinda long


Orla Gartland - You aren't special, babe
Avatar
marenkienkeli
labrakärpänen
 
Viestit: 5251
Liittynyt: Pe 02 Touko 2008 20:36

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja marenkienkeli » Ti 25 Marras 2014 20:13

Joo, ei tuo 10 sivun essee taidakaan ihan helpolla syntyä. Luin ohjeet uudelleen ja mikään suunnittelemistani aiheista ei oikein ole ohjeistuksen mukainen. :epäilevä: Olen nyt kolmisen tuntia yrittänyt miettiä aihetta. Keksin kyllä yhden ok aiheen, mutta siitä ei oikein löydy artikkeleita. :gaah: Menisin sittenkin mieluummin ihan tavalliseen tenttiin. :pillitys:
Life is short until it's not
Honestly it's kinda long


Orla Gartland - You aren't special, babe
Avatar
marenkienkeli
labrakärpänen
 
Viestit: 5251
Liittynyt: Pe 02 Touko 2008 20:36

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Lyyra » Pe 28 Marras 2014 08:34

2 kysymystä neljässä tentissä kuulostaa ihan normaalilta. Ei siellä ole tarkoituskaan olla koko aikaa! Ja tentin jälkeen kuuluukin olla sellainen olo, että suolsi liirumlaarumia. Jos itsestä tuntuu, että sehän meni hyvin, sieltä tulee luultavasti ykkönen.
Enkä minäkään pidä kandia ja gradua esseinä, mutta yritin tuolla kysymykselläni luoda kontrastia siihen, että matemaatikoiden gradut ovat (pahimmillaan/parhaimmillaan) sitä 1–5 sivua kun ihmistieteiteilijä ei saa siihen tilaan edes kunnollista esseetä. Ihmistieteissä taas gradun suositeltu pituus on usein jossain 70 sivun tienoilla (+/- 10 s).

Ihmistieteissä kaiketi yleensä suositellaan, että tulokset ja pohdinta ovat eri luvuissa/kappaleissa. Tulososasto on helposti hyvin luettelomainen yhteenveto siitä, mitä aineistosta on löydetty. Sitähän käsitellään myös analyysiosastolla. Pohdinnassa sitten taas päästään tosiaan siihen, mikä tekee tutkijan työstä kiinnostavaa.

Olen kyllä laajemminkin sitä mieltä, että luonnontieteilijöille tekisi ihan hyvää käydä ihmistieteiden kursseja ja opetella erilaistakin tieteen tekemistä, ja päin vastoin. Mulle ainakin oli tosi hankalaa (mutta samalla kiinnostavaa) vaihtaa lähestymistapaa tieteeseen. Kuvittelisin, että sieltä "meidän puolelta" voisivat luonnontieteilijätkin oppia paljon juuri tuosta pohdintaosiosta, ettei se tuntuisi niin pakkopullalta. Toisaalta taas me humanistit saatettaisiin oppia teiltä esimerkiksi rajaamista ja loogista päättelyä (mikä ei todellakaan ole kyllä mikään itsestäänselvä taito).

Mikäs se marengin ohjeistus ja kurssi oikein on? Osattaiskohan me täältä kerhosta heittää sulle jotain inspistä esseeseen? Humanistipuolella kannattaa hyödyntää myös KIRJOJA artikkelien lisäksi. ;)
Lyyra
Digipahuus
 
Viestit: 8187
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 02:56

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja marenkienkeli » Pe 28 Marras 2014 12:24

Olen jo saanut aiheen rajattua ja kirjoittaminen on jo hyvällä mallilla. Kiitos kuitenkin tarjouksesta! Olen jopa melko innostunut kyseisestä aiheesta, joten kyllä se essee viikonlopun aikana valmiiksi tulee. :tilt: On mulla pari kirjaakin lähteenä, mutta en minä nyt sentään kirjastoon jaksa mennä tuon esseen takia. :virne: Lisäksi tuosta aiheesta on yllättävän paljon hyviä artikkeleitakin. :)

Meillä suositus on 50-100 sivua. Omani jäi alimittaiseksi, sillä sivuja oli vain reilu 40. Toisaalta liitteitä oli sitten yli 20 sivua. :P Jos nekin laskee mukaan, olihan se ihan rajoissa jopa.

Pohdinnan vaikeus on se, että luonnontieteissä laaja pohdinta vie helposti huomiota siltä, mikä oli se mullistava tulos ja voi tulla sellainen olo, että jos pohdintaa on paljon, kunnollisia tuloksia ei ole. Siksi se on monesti niin vaikeaa, kun (meillä) pohdinnan tarkoitus on lähinnä korostaa tuloksen merkitystä.

Lyyra, totta! Erityyppisiltä aloilta olisi kaikilla opittavaa. :kyllä:
Life is short until it's not
Honestly it's kinda long


Orla Gartland - You aren't special, babe
Avatar
marenkienkeli
labrakärpänen
 
Viestit: 5251
Liittynyt: Pe 02 Touko 2008 20:36

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Mr. Smith » Pe 28 Marras 2014 12:41

"Joo no me laitettiin vahingossa tää päivitys jokaiseen koneeseen ja se jyrää kaikkien C:\-aseman eli tuhoaa posti-arkistot, dokumentit ja muut koneelta, MUTTA se ei vaikuta mitenkään loppukäyttäjään :pepsis:"
- Yksi idiootti-pomo ulkomaille ulkoistetusta palvelusta joka saa kiittää onneaan ettei ole kuoleman nyrkkini ulottuvilla :kiro: -

Taas yksi NÄISTÄ viikoista... :bubbles:
"Real men are not intimidated by physical threats against their personal selves, and, ironically, neither am I. "
- Ernest P. Worrell -
Mr. Smith
 
Viestit: 1766
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 07:27
Paikkakunta: Turku

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja marenkienkeli » Ma 01 Joulu 2014 00:58

:helpotus: Essee palautettu...13 minuuttia enne palautusasjan loppumista. :keijo: Olis ehkä voinut lauantaina ahkerammin kirjoittaa, ettei tänään olisi tarvinnut kiirehtiä. Mutta ihan hyvä essee siitä tuli. Toisaalta hyvä kirjoittaa pienessä kiireessä, koska silloin ei tule liikaa pohdittua kirjoitusasua jne. (Ja siis oli tuo käytännössä aiemmin valmis, mutta halusin pitää pitkähkön tauon ennen viimeistä tarkistusta. :tilt: )
Life is short until it's not
Honestly it's kinda long


Orla Gartland - You aren't special, babe
Avatar
marenkienkeli
labrakärpänen
 
Viestit: 5251
Liittynyt: Pe 02 Touko 2008 20:36

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja theia » Ti 02 Joulu 2014 14:42

Äh. Ärsyttää. Esimieheni äsken palautekeskustelussa (missä meidän piti puhua vain mun luvuista) kertoi että kun yleensä en vaan osaa ottaa kritiikkiä vastaan.
Yritin siis olla avoimin mielin ko. keskustelussa ja olin siis lähinnä hiljaa ja kuuntelin; se mitä sanoin oli että yritän parantaa tuloksiani ja keskittyä enemmän. Ilmeisesti mun äänensävy sitten oli sen korviin väärä ja yritin vielä puolustella itseäni (että ymmärtää nyt mun sulkeutuneisuuden väärin) niin tulee vaan lisää niskaan että niin mutta palavereissakin kun kommentoit niin tulee sellaisella äänensävyllä että luulet olevas meitä kaikkia muita niin paljon edellä).
Yritäpä tässä nyt sitten innokkaasti ja positiivisesti jatkaa hommia. :(
so weak and powerless.
Avatar
theia
Pahvi
 
Viestit: 3417
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 23:56
Paikkakunta: Sherwood

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja theia » Ke 03 Joulu 2014 10:01

Mr. Smith! Mitä koulutusta it-dudeks tarvitaan? :aukku:

Mä tiedän että ekaks tulee mieleen että "NO don't do it!" mut yritin miettiä mistä tykkään tällä hetkellä työssäni, niin se on noi duunikaverit, ja se, kun opin/ymmärrän meidän järjestelmästä lisää :P tosin on asiakkaatkin joskus kivoja mutta sitten noi esimiestyypit :epäilevä:
so weak and powerless.
Avatar
theia
Pahvi
 
Viestit: 3417
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 23:56
Paikkakunta: Sherwood

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja Emilia » Ke 03 Joulu 2014 15:30

Theia, ei mitään ainakaan meidän firmassa! :D Mä olin it-dudena puoli vuotta ennen lomille jäämistä. No joo okei, olinkin koordinaattori mutta kyllä niitä helpdesk-hommiakin joutui välillä tekemään. :eijo:

Mun kohdalla vissiin riitti, että oli hyvä tuntemus järjestelmistä ja prosesseista. Mun seuraaja olikin sitten törkeesti paljon pätevämpi täti. Jäi kieltämättä vähän oudot fiilikset noista hommista. :keijo:
Elämän pienistä asioista kaikkein suurin on se,
joka pienuudellaan mullistaa elämämme loppuiäksi.
Avatar
Emilia
 
Viestit: 2931
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 15:14
Paikkakunta: Helsinki

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja theia » Pe 12 Joulu 2014 11:47

Sama paska jatkuu. Eilen oli neljännesvuosittainen palautekeskustelu (meillä on siis 4x palautekeskustelu + 1 x kehityskeskustelu per vuosi), ja esimies jatkoi taas samaa linjaa.

Yritin pyytää että siitä edellisestä keskustelussa olleesta "oot ylimielinen" ei tarvitsisi puhua, mutta esimies tunsi tarvetta jatkaa. Se vaan hoki ja hoki sitä samaa, oikein hermostui mulle.

Kuulemma ovat muutkin tästä antaneet mun esimiehelle palautetta että olen taas ollut ylimielinen.
Nyt pitäisi siis oppia olemaan hiljaa palavereissä jne, en tahdo tuoda mielipiteitäni esille kun se tulkitaan ylimielisyydeksi. Kuulemma se tapa kysyä on aina nokkava.

En tiedä miten nyt sitten palautuisin tähän normaalitekemiseen. Harkitsen nyt vahvasti että sanon etten jatkossa enää halua perehdyttää (oon siis ollut meillä perehdyttäjänä varmaan viimeiset 6-7 vuotta ainakin)... Saisi keskittyä vaan omaan olemiseen eikä tarvitsisi kommunikoida noiden esimiesten kanssa yhtään sen enempää. Kun ei toi perehdytyslisä 100€/kk nyt oo niin hurja että se auttaisi jaksamaan.
Kai mä sitten vaan oon hankala ihminen enkä tiedä miten muuttuisin.
ARGH. Veeituttaa.

Tiedostan, että oon ollut nuorempana kyllä aika jyrkkä sanoissani (mutta en siis koskaan oo kritisoinut ihmisiä, vaan aina asioita, ja mun mielestä kyllä niin että on ollut ihan vaan asiaa - esim. toimintatavat hämmentäneet tms), mutta oon kyllä tässä vuosien varrella omasta mielestäni aika paljon pehmentynyt.

Pitää vaan keskittyä vielä enemmän siihen sanomiseen. Musta tuntuu edelleen, ettei toi mun esimies ole nähnyt mun henkistä kasvua vaan on taantunut siihen mitä oon *joskus* ollut. Mulla on muutenkin ollut tässä lähiaikoina hirveä halu saada sitä omaa ajatusmaailmaa positiivisemmaksi (niin töissä, mutta enemmän töiden ulkopuolellakin) - niin että osaisin nauttia tästä kaikesta enemmän. Tää vaan antaa hirveästi takapakkia kun oma esimies hermostuu ja oikein suuttuu mulle.

Ymmärrän, että sekä tuo esimies että aiemminkin mun valmentaja ottaa mun käytöksen ylimielisyytenä (negatiivista palautetta saadessani menen aika lukkoon, mun pälpättävästä itsestäni tulee sulkeutunut ja hiljainen - mutta ei siksi ettenkö kuuntelisi mitä sanotaan vaan päin vastoin, yritän sisäistää sanottua ja miettiä miten voisin asian korjata), mutta kun kerroin asiasta tässä aiemmassa keskustelussa laittoi esimies vaan lisää bensaa liekkeihin. HUOH. :huoh:

Miten jatkaa tästä? No, onneks on lomaan enää 5 työpäivää!!
so weak and powerless.
Avatar
theia
Pahvi
 
Viestit: 3417
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 23:56
Paikkakunta: Sherwood

Re: Työ- ja koulukuulumiset

ViestiKirjoittaja marenkienkeli » Pe 12 Joulu 2014 12:52

:paijaus: theia, ei kyllä kuulosta reilulta.

Vanhoista ajatusmalleista on kyllä vaikea päästä eroon, mutta siihen hyvän esimiehen pitäisi pyrkiä. Hyvän esimiehen ei myöskään kuuluisi hyökätä tuolla tavalla alaisen kimppuun. Jotkut ihmiset nyt vaan eivät kestä sitä, että töissä alemmissa työtehtävissä oleva henkilö (ja vieläpä nainen) ottaa kantaa asioihin ja kertoo mielipiteensä. Ilmeisesti kokevat asemansa uhatuksi. :epäilevä: Jaksamista!
Life is short until it's not
Honestly it's kinda long


Orla Gartland - You aren't special, babe
Avatar
marenkienkeli
labrakärpänen
 
Viestit: 5251
Liittynyt: Pe 02 Touko 2008 20:36

EdellinenSeuraava

Paluu Huuhaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron