Ilmotusta

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja skray » Su 23 Marras 2014 19:44

Tänään on ollut kiva päivä. Saatiin viriteltyä lintulauta ulos ja nyt ootellaan tirppoja syömään. Tulis nyt jotain muitakin lintuja kuin harakoita.
Kirpparilta ostin kasan metallisia ruosteen värisiä tähtiä, jotka ensin ajattelin joulukuuseen. Päädyinkin kietomaan ne rautalangalla viime vuonna hankkimaani kranssiin ja vein ulos oven viereen roikkumaan. Hieno viritys tuli, vaikka itse sanonkin.

Harmi, että huomenna pitää töihin.
Onneksi horsma tietää itse oman arvonsa.
Avatar
skray
 
Viestit: 2804
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 16:49
Paikkakunta: Maalla

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Kibaya » Su 07 Joulu 2014 00:28

Aika rauhallinen itsenäisyyspäivä.
Aamupäivä ihmetellessä ja lumisadetta kirotessa. Tai osahan oli räntää, mutta kyllä täällä on maassa märkä kinos.

Päivällä siirryin mutsilaan, jossa nyt ei tänään ollut muita. Tarkoitus oli ommella tämän päivän aikana luomusta, jonka tekemisen aloitin eilen kankaan värjäämisellä. En vielä sano siitä sen enempää, jos ei se onnistukaan. Osittain se on valmiina, mutta vähän pitää vielä huomenna viimeistellä ja toteuttaa.

Suurin osa päivästä meni purkamiseen ja pipertämiseen. Tästä seurasi järjetön päänsärky. Ilmeisesti mun silmälaseissa on joku vialla, kun pikkutarkan työn tekemisestä seuraa päänsärky. Pidemmälle katsomiset on ihan ok, mutta jos pitää tehdä käsillä jotain, niin se on nips ja naps kun päänsärky iskee. En tiedä voiko siihen vaikuttaa pimeys tai muut, mutta tässä on ollut eri olosuhteissa tehtäviä juttuja ja sama lopputulos. Ärsyttää.
Päänsärystä huolimatta sain purettua sen mitä pitikin samalla kun Tuntematon Sotilas pauhasi telkkarissa. Äiti puoliksi katsoi ja puoliksi nukkui samalla.

Linnanjuhlien ajan käytin varmasti suurimman osan ajasta ompeluun ja sovitteluihin.
Muutama puku oli tosi jees.
Jossain kohtaa saatiin oma osamme huligaaneista, kun jotkut nulikat heittelivät takapihalla lumipalloja mutsin ikkunaan. Takapiha ei ole tielle tai muuten avoin, joten ihan luvattomasti ne siellä asioi. Kävin tutkimassa jälkiä ja ihan tarkoituksella ovat tulleet tieltä takapihalle ja kiertäneet sekä tämän, että naapuritaloyhtiön pihat lävitse. Vähän ehkä lisäsi mussa levottomutta. Miksi näin on pitänyt tehdä? :epäilevä:

Jossain kohtaa mutsi nukahti, mä ompelin loppuun ja nyt olen kattellut linnan juhlat ja jatkotkin loppuun. Mietin pitäiskö mennä nukkumaan vai kattoa jotain leffaa tai.. jotain. Ois pipareita ja glögiäkin.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja damn » Su 07 Joulu 2014 20:19

Huh mikä viikonloppu. Perjantaina oli kaverin pikkujoulut ja eilen toisen kaverin synttärit. Molemmat olivat kunnon ryyppyjuhlia ja esimerkiksi synttärisankari oli kolmatta päivää humalassa ja se kyllä vähän näkyikin meiningissä... Tuntuu, että puolet porukasta hävitti omaisuuttaan viikonlopun aikana ja nyt niitä etsitään pitkin kaupunkia. Ja porukan keski-ikä on siis reilusti päälle kolmekymmentä, että ei ole mittään tyhmiä teinejä ensimmäistä kertaa juomassa. Ei varsinaisesti ole krapulaa, mutta tuntuu että olisi vieläkin humalassa, vaikka aamuneljältä viimeisen juoman join. Ensi viikonloppuna olisi taas yhdet pikkujoulut lähes samalla porukalla kuin nuo synttärit. Osaisikohan porukka hieman maltillisemmin ottaa. Varmaan melkoinen liskodisco alkaa kun menen nukkumaan. :hytinä: .
Fail, fail again, fail better.
Avatar
damn
 
Viestit: 1506
Liittynyt: Pe 08 Elo 2008 14:59

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja skray » Su 07 Joulu 2014 20:42

Pari viikkoa jouluun. :o:

Tänä viikonloppuna oli tyttöjen kesken pikkujoulut perjantaina ja eilen sitten kaverin kolmekymppiset. Juhlava viikonloppu siis.
Ensi viikonloppuna menen työporukalla risteilylle. Äiti tuossa jo varoitteli aiemmin, että joulukuussa on aina pahimmat myrskyt. Viime päivien/viikon perusteella voisi olla, että ensi viikonloppunakin myrskyää. Pelkään, että laiva keinuu liikaa ja mulle tulee vaan merisairautta ja makaan sit hytissä oksentamassa koko reissun. :huoh:
Onneksi horsma tietää itse oman arvonsa.
Avatar
skray
 
Viestit: 2804
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 16:49
Paikkakunta: Maalla

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja damn » Su 07 Joulu 2014 20:48

skray kirjoitti: Pelkään, että laiva keinuu liikaa ja mulle tulee vaan merisairautta ja makaan sit hytissä oksentamassa koko reissun. :huoh:


Hanki matkapahoinvointilääkkeitä. Itse en suostu laivaan ilman niitä. Ei tarvitse edes olla myrsky, että minulle tulee laivassa todella huono olo. Tosin ne matkapahoinvointilääkkeet sivuoireena väsyttävät ainakin itseäni, mutta parempi väsynyt kuin oksenteleva.
Fail, fail again, fail better.
Avatar
damn
 
Viestit: 1506
Liittynyt: Pe 08 Elo 2008 14:59

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja marenkienkeli » Ma 08 Joulu 2014 01:19

Tosin, jos siellä laivalla aikoo juoda, kannattaa muistaa, että ne matkapahoinvointilääkkeet ovat kolmiolääkkeitä. Alkoholi ja kolmiolääkkeet kun eivät sovi yhteen.
Life is short until it's not
Honestly it's kinda long


Orla Gartland - You aren't special, babe
Avatar
marenkienkeli
labrakärpänen
 
Viestit: 5251
Liittynyt: Pe 02 Touko 2008 20:36

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja damn » Ma 08 Joulu 2014 16:56

Hyvä huomio marenki. Itsehän en tajunnut tuota, kun viimeksi laivalla olin ja matkapahoinvointilääkkeitä otin. Tosin en mä tainnut juoda paria olutta enempää, meillä oli vähän tylsä risteily kaverin kanssa, keskityttiin nukumaan kun muut bailas.
Fail, fail again, fail better.
Avatar
damn
 
Viestit: 1506
Liittynyt: Pe 08 Elo 2008 14:59

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja skray » Ti 09 Joulu 2014 19:19

No bussimatkalle täältä Turkuun ajattelin ottaa lääkkeen, mutta en tiedä otanko laivaan, juurikin siksi, kun aikomus olisi juodakin.
Työkaverin ehdotus oli, että pitää juoda jo matkalla niin kovat kännit, että keinuttaa jo ilmankin laivaa. Siinähän se menee sitten sivussa. :virne:
Onneksi horsma tietää itse oman arvonsa.
Avatar
skray
 
Viestit: 2804
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 16:49
Paikkakunta: Maalla

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Emilia » Pe 12 Joulu 2014 15:16

Oli tarkoitus postittaa paketti tänään. Menin postiin puoli kahdelta ja se oli tupaten täynnä porukkaa. Ei sietänyt kärsivällisyys jäädä odottamaan omaa vuoroa. Kävin kaupassa, tulin kotiin syömään lounasta ja toivon, että kun menen kohta uudestaan postiin on joulukorttien lähettäjät jo häipyneet. Jos eivät ole niin mikäs sen mukavampi tapa viettää perjantai-iltapäivää kuin istua tuhottoman kuumassa postikonttorissa viimeisillään raskaana. :pepsodent: Hikeä ja mahdollisesti kyyneliä odotettavissa, kentis? :virne:
Tässä kohtaa pakettiautomaatin käyttö ei valitettavasti onnistu. :( Automaatilla jonoa oli nolla ihmistä...
Elämän pienistä asioista kaikkein suurin on se,
joka pienuudellaan mullistaa elämämme loppuiäksi.
Avatar
Emilia
 
Viestit: 2931
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 15:14
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Kibaya » Pe 12 Joulu 2014 15:27

:paijaus:

Eduskunta hyväksyi juuri lopullisesti tasa-arvoisen avioliittolain. Heinäluoman nuija kajahti ja "asia loppuun käsitelty" :hullu:
:sydän:
Edes kristillisdemareiden adoptiolain estämisen yritys karahti kiville. Yksi kohta hylättiin suoraan ja toinenkin kaatui.

Mun on aika vaikea kuvailla tuntemuksia just nyt, kaikki ilo ja riemu ja :pomppuhymy: ja sen tajuaminen, että nyt se konkreettisesti tulee meille. Seuraava hallitus voi yrittää pistää kapuloita rattaisiin, mutta siinäkin on vielä eduskunnalla sanavalta.

:hullu:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Emilia » Pe 12 Joulu 2014 16:29

Jei. :D Hyvä homma, ettei vaikeutunut enää enempää tuo avioliittolakiasia. Välillä on ihan piristävää huomata, että myös Suomessa oikeasti halutaan elää nykypäivässä.

Postikeikka heitetty. Ei ollut yhtään niin paha kuin pelkäsin etukätteen. :D Tulin, otin vuoronumeron 113 ja menossa oli 72. Valitettavasti en muista, missä numeroissa tuntia aiemmin liikuttiin. Hyvin ehti siis täytellä pakettilapun ja seisoskelua vähän väljemmässä nurkassa kesti ehkä vartin. Asiaa auttoi, että jonosta oli poistunut todella paljon ihmisiä, joten moni numero meni ohi ja siirryttiin aikalailla heti seuraavaan.

En silti voi olla ihmettelemättä, miksi ihmiset ei osta niitä postimerkkejä vaikka Ärrältä. Monilla oli kortit ja punainen joulukuori valmiina ja tulivat sinne sitten kahdeksikymmeneksi minuutiksi seisomaan, jotta saavat postimerkit. No, annetaan anteeksi kun useimmat olivat vanhempaa kansanosaa, jotka varmaan ovat tottuneet hoitamaan postiasiat postissa ja kioskiasiat kioskissa jne..
Elämän pienistä asioista kaikkein suurin on se,
joka pienuudellaan mullistaa elämämme loppuiäksi.
Avatar
Emilia
 
Viestit: 2931
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 15:14
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Kibaya » Pe 12 Joulu 2014 16:42

Mun mummi soitti tänään ja kyseli postinumeroa. Kerroin tästä postimerkit ärrältä-vaihtoehdosta ja hän oli ihan ymmyrkäisenä hetken aikaa.
Kerroin lopulta että sieltä saa bussi-, juna- ja keikkalippujakin ja se oli jo ihan liikaa. Asian sulattelu jäi päälle.
Kuitenkin mummi heitti aika hyvän pointin. Ärrän tilat on liian valaistuja. Siellä on liikaa valoa ja hänen vanhat silmänsä alkavat särkeä ärrällä, mutteivät postissa. Tästä syystä hän ei mene heidän alueen uuteen S-markettiinkaan. Mutta mummi on 82-vuotias. Meinasi kyllä että joku olisi saanut luvan tilata hänelle ne merkit netistä, mutta kun ei tullut aiemmin puheeksi :D

Syitä postissa jonottamiselle voi olla useita.
Onneksi selvisit helpolla!
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Emilia » Pe 12 Joulu 2014 16:44

Mulla on vielä matkaa myös sen oppimiseen, ettei 20 minuuttia ole kovin pitkä aika minkään asian tekemiseen. :virne: Ehkä se tulee tässä kohta itsekseen, kun lapsen kanssa saa opetella erilaisen aikakäsityksen.
Elämän pienistä asioista kaikkein suurin on se,
joka pienuudellaan mullistaa elämämme loppuiäksi.
Avatar
Emilia
 
Viestit: 2931
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 15:14
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja puolikarkea » La 13 Joulu 2014 13:23

Ruuhkien ja jonottamisen sietäminen vaihtelee itselläni tosi paljon. Joskus löydän sisäisen zen-lehmäni ja ei haittaa, vaikka olis miten ruuhkaa. Toisinaan taas, kuten tänään, ihmisiä vihaava puoleni nousee äkeänä pinnalle ja kiukkuisesti itsekseni tuhisten etenen hidastelijoiden ja tientukkijoiden massan läpi. Jouluruuhkat on perseestä. :kieli:

Hieno juttu muuten, että lakialoite meni läpi.
minulle jää kertomus
joka muistuttaa elämääni
Avatar
puolikarkea
 
Viestit: 1216
Liittynyt: Ti 29 Huhti 2008 16:56

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja skray » Su 14 Joulu 2014 20:45

skray kirjoitti:Pelkään, että laiva keinuu liikaa ja mulle tulee vaan merisairautta ja makaan sit hytissä oksentamassa koko reissun. :huoh:


Jee, ei tulut myrskyä!

Laivareissu oli loistava ja iltahan venyi aamun tunteihin (puoli 5 lähdin nukkumaan). Bilebändi laivalla oli aivan mahdottoman hyvä. Tanssilattialla viihdyttiin jokseenkin koko ilta. Jonkin verran laiva keikkui, mutta sitä ei huomannut kun muutenkin vähän keikutti... Parasta oli laivan keikkumisen aiheuttama liikehdintä, kun itse seisoin baaritiskin luona ja katsoin tanssilattialle. Lattia täynnä porukkaa tanssimassa ja yhtäkkiä kaikki pysähtyi ja otti pari sivuaskelta samaan suuntaan, sitten takaisin pari askelta ja jatkoivat sen jälkeen taas tanssimista. :virne:

Nyt viisi päivää töitä edessä ja sitten viikon joululoma, ihanaa!
Onneksi horsma tietää itse oman arvonsa.
Avatar
skray
 
Viestit: 2804
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 16:49
Paikkakunta: Maalla

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Kibaya » La 27 Joulu 2014 00:25

Ihanaa, vuoden kiduttavin hetki on takana ja ainakin puoli vuotta saa hengittää rauhassa (Wildis muistuttaa joulusta kuitenkin juhannuksena :virne: ) ja kevyemmin.
Huhhuh.

Jouluna tuli kyllä tehtyä pari testiä. Kun aiemmin olen ollut semmoinen että on ollut ihan sama missä nukun, niin ei todellakaan enää. Liian pehmeästä tulen tosi kipeäksi ja liian kovasta puutuu kädet :keijo:
Tyynyn vaikutuksen merkitys on kasvanut todella paljon, kun aiemmin ei ole ollut niin justiinsa. Tai siis on ollut kotona merkitystä, muttei yhden yön kyläilyllä. Olen aiemmin raahaillut omat tukityynyt mukanani joka paikkaan, mutta oikeasti en enää jaksa niiden pussien ja nyssäköiden raahailua. Mutta minkäs teet. Ainakin joku käsien väliin tuleva tyyny pitää raahata matkassaan jos meinaa edes vahingossa jäädä johonkin yöksi. Tosin viime yönä mulla oli mutsilassa käsien välissä semmoinen itse tehty muumi-pehmo :virne:
Kyllä aikuinenkin voi nukkua unilelun kanssa! Erityisesti jos se on iso pinkkinen muumi! :virne:

Ensi yönä omassa sängyssä. Saas nähdä miten se sujuu.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Emeritus » La 27 Joulu 2014 01:57

Ilmoitusta ja pientä ihmettelyä/avautumista.
Tuli tilattua pitkästä aikaa kamaa Amazonista. Se käyttöliittymä kyllä joka kerta vaan muistuttaa siitä, miksei tule useammin asioitua, vaikka kuinka hyviä diilejä löytyisi:
A) Tuletpa tuotesivulle Amazonin omasta hausta tai Googlesta tai mistä, valtaosan ajasta tuotteen hintatietojen alla lukee "This item does not ship to Helsinki, Finland". Vaikka olisit kirjautuneena, sen on NIIN vaikeaa kutkutella ostohimoja näyttämällä haettu tuote semmoiselta myyjältä joka postittaa omaan sijaintiin. Ja sama homma olit sitten jenkki-, britti- tai saksa-amazonissa.
B) Kun sitten löytyy semmoinen myyjä, joka tavaraa toimittaisi itselle, näkyvätkö postikulut kätevästi tuotetietojen yhteydessä? Eivät näy. Sitä pitää joko klikkailla myyjän postikululistaan ja ynnäillä kuinka paljon niitä kuluja tulee, tai pistää se tuote ostoskoriin ja klikkailla prosessia siihen pisteeseen, jossa postikulut viimein näytetään.

Ihmettelen vaan etteivät vieläkään ole saaneet päivitettyä käytettävyyttä. Niin kauan kuin muistan, on Amazonissa ollut tuo sama takaperoinen käytäntö. Luulisi kuitenkin että ihmiset laittaisivat palautetta. Voisipa tuota varmaan kirjoitella itsekin...

Ja mikä ihmeellisintä, tällä myyjällä oli yllättäen ilmainen postitus sekä USA:n sisällä että ulkomaille. En edes muista milloin Amazonissa olisi tullut viimeksi moista vastaan. :D
"Kun on kerran nuoruudenlähteestä maistanut, ei enää tyydy vesijohtoveteen, johon on sekoitettu juustonjuoksutinta ja laksatiivia."
-Markus Kajo
Avatar
Emeritus
 
Viestit: 1164
Liittynyt: To 08 Touko 2008 15:08

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja puolikarkea » La 27 Joulu 2014 14:50

Ebaysta on kyllä näpsäkämpi tilailla kuin Amazonista.

Ihana päästä kohta kotiin. Ei oo ähkyä joulusta eikä rapulata, vain pientä väsymystä ja paha olo, kun yritän lukea liikkuvassa autossa. Yleensä voin lukea autossakin, mutta nyt meinaa tehä tiukkaa. Pitää nostaa välistä katse ohi kiitäviin lumisiin maisemiin, jotka on kuin postikortista.
minulle jää kertomus
joka muistuttaa elämääni
Avatar
puolikarkea
 
Viestit: 1216
Liittynyt: Ti 29 Huhti 2008 16:56

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja theia » Ma 29 Joulu 2014 09:17

Kukkuu! Terkkuja Arubalta :keijo: täällä on kello 2.10 yöllä ja en saa unta joten tulin tarkastamaan mitä foorumille kuului. :keijo:

Joulu meni aika ohi kun aatto oltiin Nykissä (siellä ei joulusta oikein piitattu, vaikka kaikkialla olikin joulukoristeita jiiänee, mut kaikki kaupat jne oli auki ja ihmisiä kaikkialla aivan saatanasti), joulupäivä matkattiin kokonaisuudessaan ja sitten tapsana ihmeteltiin tätä saarta.

Ihana hanimuuni on kyllä ollut ja 3 päivää vielä aikaa ollakin. Iho tykkää tästä arskasta ja ilma on aika kosteaa, ja meri ihan tosi suolainen joka on kanssa tosi hyvä (vaikkakin muutamat haavat saattavat "vähän" sattua kun sinne mereen menee. Tiiättekö sanonnan suolaa haavoille? That's what it is..)

Täällä on aika ihanaa olla tekemättä mitään, meidän hotelli on vain aikuisille niin ei tee ees mieli lähteä täältä kauemmas :D ollaan me siis oltu muuallakin. Kolme päivää vielä täällä paratiisissa ja sitten taas päivän matkustaminen sinne pakkas-Suomeen :/ :sydän: :keijo:

Et tui tui vaan!

..tulispa uni kohta. Onneks kuitenkin on ilmainen wifi :virne:
so weak and powerless.
Avatar
theia
Pahvi
 
Viestit: 3417
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 23:56
Paikkakunta: Sherwood

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ma 29 Joulu 2014 12:27

Tui tui :virne:
:hymyhali:

Mulla rupes tosta soimaan päässä vaan Fiesta Mexicana :virnei:

Mun ilmoitus on vaan että otin yhteyttä pääluottamusmieheen :epäilevä:
Onhan tää aika ärsyttävää touhua mietiskellä aina välillä että työnantaja haluaa mut pihalle, eikä muuta. Trollololleroinen sentään.

Kissat on onneksi pehmeitä ja aika paljon vämmytettävänä :keijo:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja marenkienkeli » Ke 31 Joulu 2014 02:24

Theia. :superhymy: Kuulostaa kivalta häämatkalta. Nauttikaa vielä viimeisestäkin hetkistä siellä lämmössä! :hymyhali:

Hienoa Kiba! :halitus: Jospa se pääluottamusmies saisi jotain rotia tuohon työnantajan touhuun. Tai ainakin olisi valmiina, jos työnantaja alkaa taas temppuilemaan.
Life is short until it's not
Honestly it's kinda long


Orla Gartland - You aren't special, babe
Avatar
marenkienkeli
labrakärpänen
 
Viestit: 5251
Liittynyt: Pe 02 Touko 2008 20:36

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ma 05 Tammi 2015 17:35

Nyt taputan itseäni selkään.
Vaikka heräsin tänään suhteellisen myöhään, sain kuitenkin virka-aikaan ihan kiitettävästi aikaiseksi.
Hoidin yhden Kela-asian, mikä on roikkunut. Tosin en tullut hullua hurskaammaksi ja niiden vastaus oli kyllä niin hohhoijaa-osastoa, että nyt jo naurattaa. Ehkä vähän sain siitä ressiä, mutta ihme ois jos Kelan kanssa ei sais.
Samalla hoidin tohon työnantaja-kuvioon liittyvän jutun. Seuraavaan palaveriin on tulossa ainakin pääluottamusmies ja ehkä työsuojeluvaltuutettu. Jälkimmäisen aikataulu on vielä vähän auki. Mutta jo toi pääluottamusmiehen mukaanotto on mulle itelleni helpotus. Että joku muukin on siellä kuuntelemassa mitä ne syöttää. Lisäksi soitin eläkevakuutusyhtiöön ja kyselin heidän käytäntöjään ja suosituksiaan ja sekin oli helpottava asia.

Keskiviikkona kuntoutukseen :epäilevä:
Taksi tulee klo 07.10. :pepsodent:
Viime yönä menin nukkumaan kolmelta.
Vaihtoehdot. Tänään punkkaan lukemaan ajoissa tai nukkumatta kuntoutukseen :pepsodent:
Oishan se toisaalta hienoa nukahtaa siihen taksiin :keijo:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ma 19 Tammi 2015 17:04

Tilulii!
Jos noidalla on kissa, voiko se kissakin olla noita? Tai telepaatti?
Välistä munsta tuntuu että Myyyyy lukee mun ajatuksia. Tai sitten se lukee helkkarin hyvin mun kehonkieltä tai mitä ikinä kissat tekevätkään.
Tänään se on ollut hyvin tiiviisti tässä näkökentässä. Joko se on ihan vieressä kehräämässä, tönimässä tassulla ja maukumassa tai sitten se kantaa lelujaan tohon mun eteen ja pelleilee. Yleensähän Myyyyyy leikkii jossain näkökentän ulottumattomissa (siis jos ei leiki sen kanssa), mutta tänään toi on ollut tommosta pelleilytouhua.
Aina pysähtyessään se nappaa katseen silmiin ja pistää hetkeksi silmät kiinni. Sen jälkeen taas alkaa se "kato kun mä oon söpö"-esitys.
Onhan se söpö :hullu: :sydän:

Nojoo. Ei mikään maailman paras päivä takana.
Sen puoleen toi kissa osaa kyllä hommansa.

Aamulla sinkosin itseni duunipaikalle :epäilevä: :keijoei: :läps:
Duunipaikalta sinkosin itseni kotiin. Välissä puhuin vähän puhelimeen ja nyt puhuin uudestaan.
Ahdistaa ihan törkeesti asioiden laidat.
Vähän semmoinen epätodellinen fiilis siitä, mitä tässä on oikein tekeillä, useammassakin suunnassa. Toivon ettei musta ehdi tämän aikana muotoutua jotain kyynistä ämmää, joka vaan kiroilee. Tsäänssit siihen ois olemassa.

Onneksi The Fallin toinen kausi on tänään pasahtanut Netflixiin :epäilevä:

ps. fb:n mieshaasteessa on suurimmalla osalla tutuista pyörinyt Jason Statham. Wildiksen kanssa puhuessa imbditin sen elokuvat, kun ei ollut mitään hajua kuka se on. En oo nähnyt yhtäkään sen leffaa. Oonko nyt huono :tyttö: ? :keijo: :virne:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja Suvi » Ma 19 Tammi 2015 21:08

Kibaya kirjoitti:

ps. fb:n mieshaasteessa on suurimmalla osalla tutuista pyörinyt Jason Statham. Wildiksen kanssa puhuessa imbditin sen elokuvat, kun ei ollut mitään hajua kuka se on. En oo nähnyt yhtäkään sen leffaa. Oonko nyt huono :tyttö: ? :keijo: :virne:


Mä tiedän sen naaman, mutta en mäkään ole nähnyt yhtään sen leffaa. Suurin osa sen leffoista onkin ilmeisesti jotain action-leffoja.
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Ilmotusta

ViestiKirjoittaja L-S » Ma 19 Tammi 2015 21:11

En mäkään muista koskaan kuulleeni edes ton tyypin nimeä. :keijo: Mutta ei kai me voida olla huonoja tyttöjä!
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

EdellinenSeuraava

Paluu Huuhaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa

cron