Ilmotusta

[Kibaya]

Vakavaan parisuhteeseen!
Joo, oon kulmikas, käsipäivää-ihminen ja voimakas tyyppi
Mua pitää kunnioittaa ja pelätä.

[damn]

Pitäisi jaksaa pakata. Huomenna lähtee auto kohti Savonlinnaa ja kyydissä on minun lisäksi poikaystävä ja kani. Kylläpä ahdistaa viedä poikaystävä näytille siskon luo. Olisin oikeasti halunnut lähteä reissuun yksin, irtiottoa arjesta, kotoa jne. Siskoni kuitenkin pakotti kysymään haluisko poikaystävä tulla mukaan ja sehän halus, kun sillä on viikonloppu vapaata, niin en minä kehdannut sanoa, että oisin halunnut lähteä yksin ja olla vaan perheeni kanssa siellä. Siskoni on ihan innoissaan poikaystävän kyläilystä, se ei siis ole yhtään oma itsensä, kun se on innostuneena laittanut mulle viestiä milloin me tullaan, onko ruoka-aineallergioita, mitä halutaan tehdä jne. Normaalisti se on paljon etäisempi ja pidättyväisempi. Voisin lähettää poikaystävän sinne ilman minua, ku senhän ne haluaa nähdä.Vanhempanikin ovat viikonlopun samalla suunnalla(meijän mökit on Savonlinnan kupeessa), niin nekin haluaa nähdä poikaystävän.

Äh. en tiedä miksi olen näin vähän asiasta innostunut. Viime viikko meni vähän huonosti poikaystävän kanssa, oli riitaa ja vasta tänään saatiin asioita puhuttua. Yhdessäasuminen on ollut ok, ei siinä ole ongelmia ollut, muita juttuja vaan. Mutta kyllä tämä tästä taas paremmaksi muuttuu, olisin vain kaivannut omaa aikaa, mutta toisaalta niinhän minä kaipaan aina. En nää mitään syytä miksei ne tulisi keskenään toimeen, poikaystävä on sosiaalinen ja puhelias ja "normaali"(verrattuna mun eksiin jotka on mielenterveyshäiriöisiä työttömiä päihdeongelmaisia näin kivasti kärjistettynä). Sitäpaitsi isäni, siskoni mies ja poikaystäväni ovat suht samanlaisessa työssäkin, niin luulis juttua irtoavan ainakin siitä ja niitten harrastuksista. Eiköhän tästä ihan hyvä vielä tule...

[Kibaya]

Saatko mökillä omaa aikaa? Heivattua poikaystävän sinne sukulaisten keskelle ja lähdettyä itse vaikka vaan johonkin kävelylle/kaupungille/ajelulle/mihinikinäsiellävoiyksinmennä? Voitko ajatella että varaat omaksi ajaksi hetkiä siellä mökillä?
Sanot suoraan että tarttet pienen tauon ja olet poikki, etkä ehkä jaksaisi siinä hetkessä ketään muita ihmisiä. Mutta että poikaystävä voi olla muiden käytettävissä?

Mä niin ymmärrän. Meillä saa helposti paskaa niskaan jos haluaa viettää omaa aikaa. Kun sitä voi kuulema viettää koska vaan
Olen oppinut sulkemaan muut pois ja pystyn viettämään omaa aikaa vaikka keskellä ruokailua. Toimii siis vain meidän perheen kesken tai todella, todella tuttujen ihmisten läsnäollessa. Ei onnistu jossain Helsingin keskustassa tai missään missä on tuntemattomia.

Toivottavasti kaikki menee hyvin

[damn]

Viikonloppu meni ihan hyvin. Oltiin ensimmäinen yö kaupungissa siskon ja sen perheen kanssa ja sitten lauantai-sunnuntai meiän mökeillä. Kaikki tykkäs poikaystävästä kovasti ja ne tuli juttuun hyvin. Mikä on ihan huippuhyvä juttu, mutta minun on ihan hirmu hankala luopua yksityisyydestäni, vapaudestani ja omasta tilastani. Eikö minulla enää ikinä tule olemaan omaa tekemistä? Poikaystävä tykkäsi meidän mökeistä ja perheestäkin niin paljon, että ihan varmasti tulee jatkossakin mukaan sinne. Sain siis olla itsekseenkin, koska poikaystävä tietää että tarvitsen omaa tilaa, niin nukuin päiväunia, luin yms yksin ja se oli minun perheen seurassa. Mutta silti se, että minulla on joku mukana reissussa tai ihan mun elämässä muutenkin joka pitää osata ottaa huomioon on ahdistavaa. Edelliset suhteeni ovat olleet mitä on, ei juurikaan olla tehty reissuja yhdessä tai vietetty aikaa perheeni kanssa, tai jos ollaan, niin ne on menneet enemmän tai vähemmän päin helvettiä, koska eksäni ei osannut käyttäytyä ja nolasi ittensä ja minutkin. Siinä sitten vähitellen lopetin poikaystävien esittelyn perheelle ja osalle ystävistäni. Olenkin sitten opetellut tekemään asiat itsekseni, näkemään perhettäni itsekseni, mökkeilemään ilman poikaystävää jne.

Salainen haaveeni on "aikuisena" ja perhe-elämää viettävänä muuttaa Savonlinnaan, mutta en ole sanonut sitä kellekään. Sanoin vain poikaystävälle, että on hyvä paikka lapsiperheille ja siksi siskonikin perheineen sinne muutti. Poikaystäväni totesi että muutetaan sitten tänne joskus. Piti ihan muistuttaa itseä, että muista hengittää, älä saa paniikkikohtausta, älä ahdistu. Onko mun loppuelämä nyt tässä takoo päässä. Miksi se ahdistaa, kun meillä menee hyvin ja haluan olla sen kanssa. Tämä ei ole vuosisadan rakkaustarina(se yritti iskeä mua kaksi vuotta ennenkuin mitään edes meidän välillä tapahtui), mutta olen todella onnellinen nykyiseen tilanteeseen. Tai olisin, jos ei ahdistaisi. Ja ahdistaa kun en ihan tarkkaan tiedä mikä tässä ahdistaa. Olenko vain niin sekaisin päästäni, etten osaa olla ikinä täysin onnellinen, vaan koitan jotenkin pilata sen kun kerrankin kaikki hyvin?

[Kibaya]

Onko ahdistuksen takana joku pelko?
Tai siis varmaan onkin, mutta löydätkö sille eritellympää syytä?
Johtuuko se edellisistä suhteista, jostain mitä on tapahtunut jollekin toiselle tai voihan se olla lapsuudessakin tapahtunut tapahtuma?

Mun mielestä on tärkeää osata olla yksin, mutta jos haluat kuitenkin seurustella ja mahdollisesti tulevaisuudessa perustaa perheenkin, niin silloin ehkä joutuu venyttämään rajojaan ja päästämään toisen lähellekin.
Pystytkö puhumaan poikaystävälle tästä ahdistuksesta?

Tarvitseeko kaiken olla vuosisadan rakkaustarinaa? Eikö riitä että toisen kanssa on hyvä?
Ajaako joku pelko siihen että haluat ristiriitaa tai tuntuisiko se turvallisemmalta?



Puhuminen auttaa, mitään muuta en oikein osaa sanoa.

[damn]

En oikein ymmärrä näitä pelkojani ja ahdistuksiani, kun ei minulla ole kovin traumaattisia ja järkyttäviä kokemuksia. Huonoja suhteita, paljon epäonnistumisia ja pelkoa oikeasti uskaltaa sitoutua kehenkään, koska aina kun olen oikeasti rakastunut ja heittäytynyt suhteeseen, niin se on päättynyt. Tai olen tottunut että suhteet ovat dramaattisia ja niissä on paljon ristiriitoja, ja on outoa olla suhteessa jossa niitä ei ole. En siis itse ole näitä dramaattisuuksia hakemalla hakenut, sillä en ole riidanhaluinen tai dramaattinen, mutta minulla on ollut pari pahemman luokan drama queen-poikaystävää, jotka ovat sitten aiheuttaneet päänvaivaa jatkuvasti.

Onneksi me puhutaan paljon ja enemmän kuin vaikkapa aikaisemmissakin suhteissa, jotka olivat melkoista pahassa olossa vellomista. Puhuminen on helppoa ja puhuin tuolle tyypille arkaluontoisia asioita jo ennen meidän seurusteluakin, kun oltiin kavereita aiemmin. Joten ollaan puhuttu tästä ahdistuksestakin paljon. Ehkä tässä auttaa vain aika, kaikki kuitenkin on tapahtunut melko nopeasti. Eikä se ole huono asia, olin monta vuotta jotenkin jumissa oman elämäni kanssa, tuntui että elän jotenkin puolella teholla. Tämä oli jotenkin potku eteenpäin ja ahdistuksesta huolimatta olen kuitenkin nyt tyytyväisempi elämääni. Ei tämä ahdisdus hetkessä varmasti ohi mene, mutta pitää totutella joihinkin muutoksiin elämässä.

[Kibaya]

Tietyllä tavallahan ajateltuna elämä on jatkuvaa muutosta. Seurustelu muuttuu, parisuhde kehittyy, tuleeko perhe, eikö tule perhettä, työpaikkamuutokset, ystävyyssuhdemuutokset ja niin edelleen, niin edelleen. Mikään muu elämässä ei ole niin varmaa kuin muutos.
Mutta joskus tietyntyyppiset muutokset voivat olla niitä joihin sopeutuminen vie enemmän aikaa ja voimia.

Oletko miettinyt että kirjoittaisit itse itsellesi noista peloista ja ahdistuksista ja saisit sitä kautta enemmän niihin selkoa?
Aika varmasti auttaa ja se, että sille toiselle voi puhua. Käydä ehkä lävitse niitä best case ja worst case -tilanteita ja sitä kautta hakea vaihtoehtoja omalle ajattelulle.

Pelkoihin ei oikeastaan auta muu kuin mennä niitä päin. ( Hiljaa siellä takarivissä, kiitos!) Pelko saa voimaa siitä, että annat pelolle valtaa. Mieli on siitä jännä, että se pystyy ihan itsekseen kasvattamaan pienestä asiasta helevetinmoisen järkäleen, missä ei välttämättä ole hiventäkään totuutta mukana. Eihän kukaan fiksu ja järjellinen ihminen pelkää vaikka verikoeneulaa. Mutta sanopa se siinä tilanteessa neulakammoiselle ihmiselle. Voi olla että turpaan tulee. Pelko ei ole rationaalinen. Pelko ei ymmärrä järkipuhetta, se ymmärtää vain sen tilanteen. Pelkoa voi haastaa, ja pitääkin haastaa! Pelon ja ahdistuksen kanssa joutuu vain tekemään helvetisti töitä. Jos niille antaa enemmän valtaa, ne varmasti piinaavat pitkään. Itse olen juurkin sen neulakammoni ja korkeanpaikankammoni kanssa tehnyt töitä. Ja teen varmasti vielä pitkään. Pelko ei tee sinusta kuitenkaan huonoa tai heikkoa ihmistä.

Pelko ja ahdistus myös ruokkivat toinen toisiaan.

En tiedä onko tästä mitään apua, mutta mua auttaa ahdistuksessa hengitysharjoitukset. Se, että pyrkii siihen tilaan missä sitä hyväksyy sen ahdistuksensa (mikä on muuten ihan stnan vaikeeta silloin kun ahdistaa paljon) ja antaa sen vain olla. Ahdistus ja pelkokin ovat kaikenkaikkiaan vain ajatuksia, eivätkä lopullisia totuuksia.


Ole itsellesi lempeä.

[marenkienkeli]

Kaikkien suhteiden ei tarvitse olla symbioottisia. Vaikka vietänkin Miehekkeen kanssa paljon aikaa yhdessä arkena, vietämme aina välillä viikonloppuja eri paikoissa. Yli puolilla kerroista Mieheke ei tule mukaan, kun minä menen kotipuoleen ja minä menen alle puolilla kerroista hänen mennessään kotipuoleensa. Ei meillä ole tapana rakentaa menojamme siten, että toisen olisi päästävä mukaan. Kiva plussa jos pääsee, mutta se on siinä. Ja välillä hän menee yksin yhteisen kaverimme luo, kun minä kaipaan omaa aikaa. Onneksi olemme molemmat melko introverttejä, joten ymmärrystä yksityisyyden tarpeelle löytyy. En ole oikein koskaan ymmärtänyt, miten jotkut jaksavat olla jatkuvasti ja aina yhdessä.

Meillähän suhde alkoi myös ystävyydestä. Ei se vähennä rakkauden määrää, että pohjalla on ystävyys. Toki se lisäsi pelkoa toisen menettämisestä, kun toinen oli jo valmiiksi tärkeä. Ja olihan meillä (minulla?) melkoisen sekava hullaantumisvaihekin, jota en kyllä kaipaa yhtään.

Jaksamista damnille ahdistuksen keskelle.

[damn]

Oletko miettinyt että kirjoittaisit itse itsellesi noista peloista ja ahdistuksista ja saisit sitä kautta enemmän niihin selkoa?

Olen kirjoittanut melkein koko elämäni päiväkirjaa ja koska viime vuodet ovat enemmän tai vähemmän olleet synkän puoleisia tai ajatukset joista olen halunnut kirjoittaa ovat juurikin niitä negatiivisiä, niin minulla oli monen monta kirjaa täynnä pahaa oloa ja ahdistusta. Kirjoittaminen auttaa hiukan sillä hetkellä, mutta tavallaan taas tulee vielä pahempi olo kun ajatuksia laittaa ylös ja niitä pohtii joka puolelta. Tuhosin muuton yhteydessä loputkin kirjoitukseni, koska niistä tuli niin paha olo. En tiedä haluanko enää kirjoittaa mitään ylös. Ajatukseni tuntuivat vieläkin kamalammilta, pelkkää valitusta monta tuhatta sivua, pahaa oloa, ahdistusta. Kyllähän se saattaa välillä hieman perspektiiviä antaa asioihin ja voi huomata jotain uutta, mutta enimmäkseen ahdistusteni ylös kirjoittaminen on ahdistanut minua lisää. Vaikea selittää.

[Kibaya]

Luulen tietäväni mitä tarkoitat.

Irrationaalinen paha olo ei välttämättä aukene kirjoittamalla. Toisin kuin mitä omassa tilanteessa tällä hetkellä asioiden etäännyttäminen auttaa. Silloin kun pahalle ololle ei osaa nimetä lähdettä ei se ole niin helppoa.

Mulle saa ainakin myös kirjoittaa privalla. Tai lähettää pelkkiä hyniöitä

[Pascal Lemoix]

Perhana vieköön, että tekisi mieli riipaista kova känni tänään! Tai edes joku päivä.

Nyt viimeisenä pisarana FOXin lähetyspolitiikka, kun ne eivät osaa lähettää sarjaa samalla paikalla, vaan laittavat sen johonkin leffan keston mukaan siirtyvälle paikalle.

Muutenkin tämä jatkuva rationaalisuuden tilassa pysytteleminen on kuluttavaa. Ehkä kahden viikon päästä on mahdollisuus.

[puolikarkea]

Viikonloppuna ulkohommissa heiluin t-paitasillani ja käsivarret ja niska on vähän palaneen oloiset.
En tajunnut ottaa aurinkorasvaa matkaan, kun eihän sitä tarvitse kuin kesällä. Enkä miettinyt tippaakaan mitään melanoomaa vaan huolestuin siitä, että tatuoinnit haalistuu auringon vaikutuksesta. Prioriteetit kohdillaan.

[DarkSide]

Lueskelin ikäkriisiketjua ja yhtäkkiä tajusin, että Forden - siis sen alkuperäisen YleX Foorumin - alkuajoista alkaa olla jo 15 vuotta! Sen aikaiset tenit ovat nyt keski-ikää lähestyviä ikäkriiseileviä kolmikympisiä. Ja itsekin alan oikeasti olla se papparainen, joksi jo silloin nelikymppisenä itseni tunsin.

Katselin vanhoja privaviestejä 2000-luvun alusta. Suurin osa niiden lähettäjistä on kadonnut jonnekin. Elämään sitä oikeaa elämää, ilmeisesti. Kovin hiljaista on täälläkin. Naamakirjassako kaikki nykyään ovat?

[L-S]

DarkSide!
Hauska nähdä vanha tuttu nimi.
Paljon on kyllä vettä virrannut vanhan Forden alkuajoista. En tiedä missä kaikki nykyään ovat, ehkä se on tosiaan sitä oikeaa elämää. Toisaalta kyllä rauhallinen forde sopii sinänsä mulle, että hirveästi aktiivisempaa tuskin ehtisi lukeakaan, saati itse osallistua, mutta joskus olisi kyllä kiva, jos viestejä tulisi enemmänkin.

[päivänpolttaja]

Mehän otamme Darkkiksen kiinni ikävuosissa.

Varmasti on uudempi sosiaalinen media vienyt täältä osan keskustelusta, ja toki siinä YleXiltä siirtymisessäkin lähti osa aktiiveista. Monilla on myös elämäntilanne muuttunut. Voi olla, ettei aikaa fordelle enää silloin jää.

[Lumikki75]

Darkkis!
Kiva tietää, että siellä ollaan edelleen hengissä.
Olitko sä oikeasti vaan nelikymppinen sillon - tunnuit niin paljon vanhemmalta ja viisaammalta! Tai ehkä mäkin nykyään olen yhtä viisas, kun just täytin 40, mutta en vaan tajua olevani.

Mä en oikein tiedä, miksi tämä forde (joka aikanaan oli TOSI tärkeä osa elämää) on vaan jäänyt taka-alalle. Varmaan noin kerran kuussa tulee käytyä vilkaisemassa ja kirjottelu on hiipunut ihan olemattomiin. Aika kuluu osaksi Facebookissa, mutta ehkä kuitenkin sitä enemmän ihan oikeassa elämässä. Ennen asuin kerrostalossa ja meillä oli vaan kissa, mutta nykyään meillä on kissa ja koira sekä omakotitalo, jotka kaikki yhdessä vievät aika paljon aikaa. Niin joo, ja ennen omistin vain Wiin, mutta nyt mulla on sen lisäksi Xboxia kahtakin lajia, joten konsolipelaamiseen menee valtavasti enemmän aikaa. Itse asiassa kun asiaa tarkemmin ajattelen, siinähän se syy varmaan onkin: kaikkeen ei yksinkertaisesti riitä aikaa, joten on päätettävä, mitä haluaa mieluiten tehdä. Niinhän se elämä menee.

[Kibaya]

Niinhän se meneekin. On priorisoitava ja väkisinkään ei aika riitä kaikkeen. Fordekin on kutistunut iän myötä.

Darkkis
Ethän sä ole mikään papparainen vielä

Tulin juuri kotiin. Ehkä vähän täällä taas ihmettelen, että mitäs hiivattia. Tällä tulotasolla kun ei luulisi voivan matkustella ja taas kävin Tukholmassa

No ei, ihan ok reissu. Mutsin, veljenpojan ja Tuusion kanssa. Huhhuh.

[Emilia]

Darkkis ja Lumikki!

Mullakin muu elämä on vähän ajanut fordeilun ohitse. Eikä siitä muusta elämästäkään jaksa kovin kauan yksinpuhelua täällä pitää.

[Suvi]

Darkkis!

Mä käyn täällä varmaan joka päivä, ja mulla olisi sanottavaakin, eikä mulla varmaan sitten ole sitä oikeaa elämää. Oon vaan huomannut, etten jaksa kirjoittaa. Tuntuu, että siihen menee ihan tuhottomasti aikaa, että saan viestini jotenkin järkevään muotoon. (Ja sitten hirveä aika ja vaiva turhan takia, kun ketään tuskin pahemmin edes kiinnostaa mun jutut. ) Helpompi höpötellä vaan jotain aivojentyhjennysläppää irssissä.

[Kibaya]

Kyllä mäkin käyn päivittäin.

Mutta ei sitä yksinpuhelua jaksa ja tällä hetkellä musta tuntuu ettei mulla ole mitään fiksua sanottavaa

Heräilin viime yönä tunnin välein
Sen siitä saa kun ressaa.

[Shay]

Meillä on parvekkeella pulun pesä. Juuri oltiin ostettu siimaa, joka viritetään muutaman sentin korkeudelle kaiteen yläpuolelle, etteivät pulut pääse kaiteelle istuskelemaan/halua istuskella kaiteella. Nyt sitten huomasin, että ongelma onkin suurempi. Täytynee ryhtyä pesänhävitystoimiin. Asentaa sitten se siimat ja mahdollisesti vielä ostaa leikkikäärme, jota sitten siirrellään päivittäin, jotteivät totea käärmettä kuolleksi.

En tiedä, onko joku idiootti taas alannut syöttää puluja, kun niitä on meidän pihassa nykyään ihan laumoittain.

Mää kattelin, että kaverin naapurin parvekkeella oli kans pesänrakennushommat menossa. Mukava yllätys varmaan, ku se ilmojen lämmetessä hoksaa kävästä parvekkeellakin joskus...

Mulla on lähinnä fasaaniongelmia. Siinä on kyllä niin hyödytön ja rasittava elukka kuin olla ja voi. Harrastaa turhanpäiväistä rääkymistä yleensä myöhään iltaisin ja aikaisin aamulla. Luulisi, että sellainen vain auttaisi vihollisia löytämään sen. Mielellään toivottaisin haukkoja, ahmoja, susia, ilveksiä ja zombeja tuhoamaan vaikka koko kylän fasaanikannan.

Silloin, ku minä olin nuori, ei ollu mitään fasaaneja.

[skray]

Mulla on lähinnä fasaaniongelmia. Siinä on kyllä niin hyödytön ja rasittava elukka kuin olla ja voi. Harrastaa turhanpäiväistä rääkymistä yleensä myöhään iltaisin ja aikaisin aamulla. Luulisi, että sellainen vain auttaisi vihollisia löytämään sen. Mielellään toivottaisin haukkoja, ahmoja, susia, ilveksiä ja zombeja tuhoamaan vaikka koko kylän fasaanikannan.

Fasaanit on ehkä rasittavimpia rääkyjiä maailmassa. Aamuyöstä kun rääkymisen aloittaa, niin hyvin herää koko kulmakunta. Sitten, kun just on saamassa unenpäästä taas kiinni, niin voi rääkäistä uudestaan. Ja tätä voi jatkua tunteja. Idiootit.

Mä odotan innolla tällä hetkellä Provinssia. Neljä päivää pitää jaksaa bailata enemmän tai vähemmän keikoilla.

[L-S]

Silloin, ku minä olin nuori, ei ollu mitään fasaaneja.

Meillä oli lapsuudenkodin lähistöllä.
Ainakin lapsena pidin fasaaneja kovin sympaattisina otuksina. Sehän on vähän hölmönnäköinen lintu, joka patsastelee tärkeän näköisenä jossain kompostin päällä ja rääkyy sen verran rumasti, että eihän sitä kohtaan voi tuntea muuta kuin sympatiaa. Toisaalta olin/olen myös sitä mieltä, että fasaanin ääni kuulostaa vähän Maantiekiitäjän ääneltä.

Vähän täytyy siis puolustaa fasaani-parkaa. En kyllä muista koskaan heränneeni niihin ääniin tai muuta, olisihan se varmaan ärsyttävää. Vaikka sillä alueella oli aina useampia fasaaneja, ei niiden kuullut kuin satunnaisesti rääkyvän.

[Lyyra]

Mulla on lähinnä fasaaniongelmia. Siinä on kyllä niin hyödytön ja rasittava elukka kuin olla ja voi. Harrastaa turhanpäiväistä rääkymistä yleensä myöhään iltaisin ja aikaisin aamulla. Luulisi, että sellainen vain auttaisi vihollisia löytämään sen. Mielellään toivottaisin haukkoja, ahmoja, susia, ilveksiä ja zombeja tuhoamaan vaikka koko kylän fasaanikannan.

Fasaanit on ehkä rasittavimpia rääkyjiä maailmassa. Aamuyöstä kun rääkymisen aloittaa, niin hyvin herää koko kulmakunta. Sitten, kun just on saamassa unenpäästä taas kiinni, niin voi rääkäistä uudestaan. Ja tätä voi jatkua tunteja. Idiootit.

Sitten vaan jousipyssy kouraan ja paistia hankkimaan.

[Suvi]

Meillä oli myös fasaaneja pihalla, kun olin lapsi, vaikka kaupunkilais-lähiölapsi olenkin. Käytännössä olen kasvanut fasaanien keskellä. Itsekin pidin niitä jotenkin vähän hölmöinä, mutta komeina lintuina. Ei niistä ikinä meille mitään haittaa ollut. Mutta fasaani on tuontilaji, niin se on totta, että eihän niistä sinällään mitään hyötyä Suomen luonnossa ole. Muistan kyllä veljen eksän heränneen fasaanin rääkyynään, eli uskon myös, että on ihan superärsyttävää, jos ne herättävät.

Olin kaverin valmistujaisissa. Meinasin ensin kirjoittaa känniketjuun, mutta en tunne itseäni humalaiseksi. Olen kai sitten juonut liian "vähän" tai jotain. Hirveä nälkä tosin, kun en ole oikeastaan syönyt kunnon ruokaa muuten kuin aamupalan, vaikka naposteltavia totta kai söin juhlissa. Ja väsyttää.
Vaikka muuten porukka juhlissa oli noin kolmekymppisiä ja siitä ylöspäin, oli vieraana loppuillasta tämän valmistuneen kaverin parikymppinen entinen työkaveri. Pitkään aikaan en ole kyllä tavannut niin kilttiä ja suloista nuorta ihmistä. (Tarkennettakoon vielä, että ei ollut siis uuh-mielessä suloinen, vaan ehkä enemmän tätimeiningillä suloinen. )
:horihori: sitten kuitenkin vaan. Toivottavasti tajusitte, mitä tarkoitan.