Ei jösses mikä uni.
Heräsin siihen viime yönä kello 2:53, naureskelin hetken unelle ja sitten päätin kirjoittaa sen tärkeimmät kohdat ranskalaisilla viivoilla muistiin. Muistiinpanoni näyttävät erittäin levottomilta.
Ensin olin jossain laivalla/veneellä satunnaisen porukan kanssa (joka koostui lähinnä sukulaisista). Meillä oli joku jousiammuntakisan tapainen kannella jonkun "kuuluisan urheilijan" kanssa. Se keskeytyi kuitenkin myrskyyn, ja tätini oli tehnyt ruoaksi jauheliha-makaronimössöä. Kaikki muut istuivat pöytään syömään ruokaa ja minä jäin
- na pöydän viereen seisomaan kädet puuskassa, koska minua ei erikseen kehotettu pöytään istumaan.
Muut söivät ja minä seisoin vieressä
/
-na.
Sitten siirryin sieltä pöydästä jonkun kanssa johonkin varastoon, josta en muista yhtään mitään. (Olen vain pitänyt sitä olennaisena, koska se on merkitty muistiinpanoihini.
)
Mutta JÖSSES, sitten olen pitkänmatkan linja-autossa ja kuskina on Antti Holma!
Olen Kibsin, Wildiksen kaverin (jonka olen nähnyt vain kerran, ja jonka nimeä en tässä unessa tunnu muistavan millään) ja äitini kanssa reissussa. Tosin Kibsiä ja Wildiksen kaveria ei näy missään. Istumme äidin kanssa bussin etuosassa, siten että äiti istuu ikkunanpuoleisella penkillä ja minä hänen oikealla puolellaan ja meidän ja kuskin välissä on vain kaksi etupenkkiä. Minä jopa jossain vaiheessa otan niiden penkkien selkänojat irti, jotta näen kuskin paremmin.
Jossain vaiheessa selviää että olemme matkalla Lappiin, jossa mukamas olemme olleet perheen kanssa parikin kertaa (ilmeisesti jossain toisessa unessa
). (Muutenkin tässä unessa on paljon viittauksia joihinkin toisiin uniini, joita ehkä joskus mahdollisesti olen nähnyt, mutten muista viittauksia enkä ko. unia enää.)
Tarkemmin sanottuna olemme menossa Sodankylään, joka muuttuu jossain vaiheessa Poronkyläksi. Kun saavumme kylään, ikkunasta näkyy jotain käpylehmiä muistuttavia eläimiä jossain puisessa aitauksessa. Emme kuitenkaan ole perillä, vaan lähdemme nousemaan sillä bussilla ihan JÄRKYTTÄVÄN korkeaa ja jyrkkää mäkeä. Jos joku on ollut bussissa Madeiralla matkalla ylöspäin, tässä oli tunnelma vähän sama: kapeahko tie, ja bussin ikkunasta näkyy suoraan alaspäin.
Olemme jo melko korkealla, mutta erotamme alhaalta jotain otuksia. Ne ovat kuulemma "mammutteja", jotka ovat Poronkylän matkailuvaltti.
Otukset ovat nätisti rivissä alhaalla olevan tien varressa, ja mietin ovatko ne täytettyjä vai eläviä, koska eivät liiku. Mietin samalla, onko Poronkylässä kaivettu joskus mammutinluita, ja enpä tiennyt että Suomessakin on löytynyt vielä kokonaisia mammutteja.
Itse asiassa otukset muistuttavat enemmän biisoneja kuin mammutteja, mutta ovat erittäin vaikuttava näky auringonlaskussa bussin noustessa yhä ylöspäin. Näyttää itse asiassa siltä, että olemme samalla korkeudella kuin matkustajalentokoneet, mutta ihan selkeästi vielä bussissa, eikä bussi esim. lennä, vaan on tiukasti maankamaralla.
Kun olemme jo tosi korkella ja samalla tulee tiukka mutka, Holma laittaakin bussiin automaattiohjaukselle ja tulee juttelemaan minun ja äidin kanssa.
Luulisi, että tuollaisessa tilanteessa olisin pelännyt hirveästi, mutta Antilla tuntuu olevan niin selkeästi homma hallussa, että fiilis on ihan levollinen. Edessä oleville penkeille on jossain vaiheessa tullut jotain teinipoikia, joita en ole missään vaiheessa aikaisemmin huomannut.
Äiti ja Holma keskittyvät enemmän keskusteluun, mutta minä en saa sanaakaan suustani, koska minulla on purkkaa suussa.
Äidille olen sanonut jossain aikaisemmassa vaiheessa: "Etsä tiedä kuka toi on?!!?
" ja olen muutenkin ihan täpinöissäni. Äidillä ja Antilla on jotain ihmeellistä keskinäistä hyväntahtoista(?) vittuilua. Jossain vaiheessa äiti sanoo Antille: "Mutta mä oonkin toimittaja!
" ja siihen heidän "vittuilunsa" päättyy.
(Äiti on siis oikeasti kustannustoimittaja.)Jossain vaiheessa joku ehdottaa bussiin karaokea, ja äiti osoittaa Holmaa:
"Tuoko muka osaa laulaa?
"
En tiedä, mistä äiti oli saanut päähänsä, että juuri Antti edes laulaisi karaokea.Minä vastaan vaan: "Joo!!!
"
Ja hupsista vaan - yhtäkkiä ollaan Lontoon Heathrow’n lentoasemaa "muistuttavassa" paikassa, tai siis ollaan jo siellä puolella, jossa ne kaikki kaupat ovat. Meidän pitää jäädä odottamaan sinne jotain, ei oikein ikinä selviä mitä. Kuljen koko paikan läpi, ja toisessa päässä on tyhjä pieni karaokelava, josta Kibs huikkaa minulle. Hänellä on vaalea Lady Gaga -peruukki päässään. Wildiksen kaveri istuu tuolilla lavan ulkopuolella. Melkein heti kun näemme Kibsin kanssa, Kibs sanoo (melkein huutaa) minulle: "Jumalauta toi Antti on KUUMA!"
Äiti on kadonnut jonnekin, mutta tällä kertaa en ole huolissani (vrt. aikaisempi Antti Holma Tallinnassa -uneni). Selviää myöskin, että Kibs ja Wildiksen kaveri ovat tulleet toisella bussilla, jonka kuskina Antti Holma on myös ollut.
Jossain vaiheessa selviää, että Antti Holma on mukana tämän kauden Vain elämässä.
Keskellä lattiaa on vanhanaikainen putkitelkkari, jota yritämme Kibsin ja Wildiksen kaverin kanssa saada toimimaan. Antti tulee juttelemaan meidän kanssa ja tarjoaa apua.
Minulla on siinä vaiheessa niin paljon purkkaa suussa, etten edelleenkään saa puhuttua, ja kun yritän heittää purkkaa roskiin, se vaan tarttuu käsiin ja iso osa purkasta jää silti vielä suuhun.
Sitten herään.