theia kirjoitti:Wildchild kirjoitti:Aranwe kirjoitti:Puhuminen auttaa ainakin ahdistukseen, jos ei puolison kanssa onnistu, niin hyvät ystävät auttavat.
Mutta miten paljon ystäviä voi vaivata näillä asioilla? Kuka uskaltaa sanoa toiselle että just ny ei kiinnosta sun parisuhdemurheet?
Voi Wildis - kaikella rakkaudella: sä et ajattele itseäsi tarpeeksi. Laitat hetkeksi nyt itsesi etusijalle, ja puhut itsestäsi niin paljon kun sielu sietää. Kyllä ne ystävät ihan oikeesti kuuntelee niin paljon kun on tarvis. Ja jos jollain olis jotain "isompaa" siellä, ettei ne voimavarat riitä siihen kuunteluun, sä kyllä oot sen verran tunneälykäs että huomaat sen (en usko että kellään olis, etteikö hetken tai pitkän hetken voisi kuunnella).
En osaa itse ongelmaan sen parempia vinkkejä antaa kuin mitä jo edellä on annettu, mutta
ja ilmoitus, että aina saa jutella (mulla on puhelin aina auki, mutta öisin ei mielellään yhteydenottoja koska sillon nukutaan
).
What she said!
Ei sitä pidä miettiä miten paljon ystäviään "vaivaa". Jos tuntuu että vaivaat ystäviäsi, niin onko ne sitten semmoisia ystäviä joiden kanssa haluat olla tekemisissä? Toki huonot hetket on eri asia tai näin, mutta jos lähtökohtaisesti mietit vaivaavasi joitain ystäviäsi asioillasi niin mereen semmoiset ihmiset. En mä ainakaan halua ajatella olevani joillekin ystäville henkisesti taakka (fyysinen taakkahan oon, mutta uskoisin ystävieni jo tietävän sen ja osaavan sanoa jos ei jaksa). Enkä mä edes halua oppia ajattelemaan että on taakka jollekin ystävälleen.
Jos yleisesti sanon itsestäänselvyyksiä niin ei rakkaus avioliitossa aina riitä, se vaatii töitä molemmilta. Sä et voi yksin tehdä niitä töitä. Tai voit, mutta se ei kanna ikuisuuksiin.
Kysyisin myös sekä sulta että mieheltä, että mitä te itse saatte suhteelta ja mitä teillä on suhteelle antaa. Jos itsellä ei ole annettavaa, eikä koe saavansa enää suhteesta mitään, niin kannattaako semmoisessa elämässä elää?
Kuitenkin sulla ja teillä on vain se tässä ja nyt. Mennyt on mennyttä ja nykyisyys rakentaa huomisen. Yaddayadda, kliseiset itsestäänselvyydet sanottu
Mun yhdessä lempisarjassa on neuvottu
"mieti todella tarkkaan mitä sä tahdot, ennen kuin tahdot" ja mä ite käytän sitä välillä tilanteissa kun on vaikea tehdä päätöksiä. Mitä _sä_ tahdot?
Pusmus!
Kuulostaa hyvältä. 
-hetken tän suhteen. 
Mutta se valaistuminen liittyi tähän ja hyvä niin. 
. Kumpaakin ujostuttaa ihan hulluna, hyvä että uskalletaan pitää toisiamme kädestä ja pussailla ja hymy on korvissa. Pessimisti sisälläni huutaa, että tässä on jotain vikaa, ei noin mukava, kiltti ja ihana voi olla minusta kiinnostunut oikeasti. Ei kai se haluaisi nähdä minua neljättä kertaa jos se ei olisi kunnolla kiinnostunut? Ollaan kuin jotain ihastuneita teinejä, mikä on huvittavaa kun se mieskin on minua aika monta vuotta vanhempi. 
