Kiitos
On tää vaan käsittämätöntä. Ihan kuin olisi meneillään joku ihan absurdi painajainen, joka ei vaan lopu vaikka herää kuinka monta kertaa.
Eilen illalla pääsin käymään ambulanssikyydillä päivystyksessä.
Oli sellainen astetta hysteerisempi itkukohtaus, joka kai johti sitten hyperventilaatioon. Alkoi ensin vähän pyörryttää ja kävin sohvalle koivet seinää vasten. Sitten alkoi naama puutua ja kädet puutua. Sitten meni kädet ihan kramppiin, sellaiseen koukkuasentoon kuin joillain vammaisilla on. Naama myös, ei pystynyt oikein puhumaan kun suun ympäristö oli ihan jäykkänä. Tässä vaiheessa nörtti soitti ambulanssin. Sitä odotellessa alkoi jalatkin krampata, sain sen verran sössötettyä että nörtti väänsi mun varpaita suoraksi koska jalkapohjan kramppi on ihan hirveintä. Sitten kramppi iski myös johonkin kylki- ja vatsalihaksiin. Voin kertoa että oli kohtalaisen ahdistava olotila olla kokovartalokrampissa, ihan paskajäykkänä eikä pysty itse oikein tekemään asialle mitään kun kädet ei toimi ollenkaan. Onneksi en ollut yksin, koska en olisi pystynyt mitään apua soittamaan niillä vammakäsillä ja puuhuulilla, vaikka olisinkin jotenkin siitä sohvalta päässyt.
No ambulanssipojat tuli sitten, siihen mennessä oli alkanut jo vähän helpottaa ainakin jaloissa ja naamakin oli jo sulanut sen verran että puhuminen onnistui vähän paremmin. Ne mittaili perusjutut, kaikki ok, juotti suolavettä kramppeihin ja seuraili hommaa vähän aikaa ja kyseli tietysti tilanteesta noin muuten. Pikku hiljaa hengitys tasaantui ja olo alkoi normalisoitua, vaikka kädet oli kyllä sinnikkäästi krampissa edelleen ja nauratti kun yritin saada sitä suolavesilasia pidettyä niillä tärisevillä klohmokäsillä eikä sormet totelleet yhtään. Päätettiin sitten että ne vie mut käymään päivystyksessä psyk. hoitajan juttusilla, sieltä sain sitten pari puhelinnumeroa, pari päivää saikkua ja puolitoista pilleriä mukaani.
Että mitäs tässä nyt sitten. En tiedä. Tänään oon ollut kotona, nukuin pitkään ja nörtti otti etäpäivän ettei mun tartte olla yksinäni. Tällä hetkellä ajatukset pyörii lähinnä oman navan ympärillä, pikkuveljen kuolema on tuolla jossain vähän sivummalla. Ei kai tässä muuta kuin odotellaan että se taas käy päälle sieltä. Saikkua olisi vielä huominen, toisaalta ehkä olisi parempi mennä töihin niin olisi jotain normaalia ajateltavaa.