Näin unta, että mun serkku kuoli.
Se, joka just sai lapsen. Koko unessa mulla oli sellainen ulkopuolisuuden tunne. Olin jossain hotellissa vähän samanlaisessa huoneessa kuin mun makuuhuone, jopa hoitokisset kävi hyppimässä myös siinä unessa mun päällä.
Olin siinä hotellihuoneessa, kun äiti alkoi kertomaan mulle, että ne hautajaiset olivat jo menneet. Ja kukaan ei ollut kertonut mulle niistä.
Äiti kysyi multa, että oonko vielä kuun loppuun siinä hotellihuoneessa, ja tajusin, että mulla on koti johon voin ihan hyvin mennä, ja eikä mun tarvitsekaan pakata koko omaisuutta mukaani (en ymmärrä mikä logiikka tossakin oli, kai mä tajusin, että mulla ei olekaan kaikkia tavaroita siinä hotellihuoneessa).
Sitten joku porukka, jossa oli mun ikäisiä sukulaisia ja kavereita oli lähdössä ulos viettämään iltaa, ja olin vähän loukkaantunut siitä, ettei kukaan ollut kertonut siitäkään minulla tai pyytänyt mukaan.
Tämän jälkeen olin vielä jossain isossa kuorossa mukana. Laulettiin yksi biisi, ja se meni hyvin. Tiesin mitä minun pitää tehdä, missä seisoa yms. Seuraava biisi meni sitten ihan pieleen. Ohjaaja huuteli ohjeita kuoron toiselta laidalta, eikä minulle jaettu edes nuotteja. Suutahdin vähän ja kävelin mielenosoituksellisesti ovelle, mihin kukaan ei kiinnittänyt huomiota. Ovella seisoivat Gleestä ainakin Mercedes ja Rachel. Olin ihan, että: "Nyt mua ei ainakaan tarvita!!!11" (Ajatuksena, että he ovat niin hyviä laulajia, että minusta ei ole mitään hyötyä kuorossa.) Kävelin ulos ja paiskasin oven kiinni.
Myöhemmin tapasin Lauri Tähkän, jonka kanssa menimme "uudelle metroasemalle". Olimme kahdestaan, ja sinne metroasemalle piti mennä jostain sivuovesta, joka muistutti ehkä vähän Linnanmäen vanhan vuoristoradan tunneliosaa. Ennen ovea käytävällä oli vartijana erikoinen, vanhempi ehkä vähän vammainen mies, joka päästi meidät sinne laiturille. Ja se oli tosiaan laituri, metro oli vedessä, siten että se kellui veden päällä. Metroon päästääkseen olisi pitänyt hypätä sinne joltain huojuvalta pieneltä puiselta laiturilta. Metrossa ei ollut kuskia, eikä muita ihmisiä ollut tulossa, mutta meillä oli tarkoitus mennä metroon odottamaan kun se lähtee. Pääsimme laiturin päähän, ja metro oli muuttunut noin 20 hengen polkuveneeksi. Lauri kehotti minua hyppäämään, mutta en halunnut enää sinne "metroon", enkä uskaltanut hypätä, joten hyppäsimmekin tasaiselle, kuivalle maalle. Meillä oli määränpäänä "johonkin", mutta en muista enää mikä se oli. Oli aurinkoinen kesäilta, ja kuljimme pellonviertä käsikynkkää, kunnes Lauri aloitti laulamaan Elastinen featin Lempo-biisiä, jalajallajalajalajallavei jalajallajalajalavei -osaa. Minä lauloin mukana. Lauri lauloi hetken myös biisin varsinaisia säkeistojä sanoilla, mutta minä en muistanut muuta kuin sen jalajallavei -osan, mutta hyräilin mukana.
Muuten unen fiilis oli ihan kauhea, mutta Lauri-osuus oli kokonaisuudessaan leppoisa.
Lauri oli mun pelastava enkeli.