Bullet journaling

Yleinen jutustelu tänne. Korvaa myös entisen kysyttävää -osion.

Bullet journaling

ViestiKirjoittaja L-S » Su 05 Maalis 2017 13:30

Moniko on testannut tätä viimeisen vuoden aikana trendin asemaan noussutta kalenteri-päiväkirja-hybridijärjestelmää?

Itse aloitin tämän noin kuukausi sitten, ja yleisön pyynnöstä ajattelin kirjoittaa aiheesta fordellekin. Jos perusasiat eivät ole tuttuja, ne voi lukea vaikka tästä Buzzfeed-artikkelista.

Kuulin bullet journalista (onkohan tällä joku suomenkielinen nimi?) ekan kerran joskus viime kesänä/alkusyksystä, ja se vaikutti jo silloin kiinnostavalta, mutta toisaalta myös hankalalta käsittää ja liian hienolta: jos etsii esimerkiksi Instagramista risuaidalla bullet journal, löytää toinen toistaan söpömpiä sivuja, joille ihmiset piirtelevät nätillä kalligrafiakirjoituksella kuukausien ja päivien nimet ja sitten sievällä käsialalla värikkäillä kynillä merkitsevät muistiin kaikenlaista hyödyllistä ja vähemmän hyödyllistä.

Homman perusteet tuntuivat myös vaikealta käsittää, mutta loppujen lopuksi kun olin päättänyt aloittaa, perusasiat oli helppo oppia katsomalla viralliselta bulletjournal.com-sivustolta ne muutamat perusvideot. Kyseessä on konsepti, joka kuulostaa vaikealta, muttei loppujen lopuksi sitä ole. Kun perusasiat on hallussa, erilaisia ideoita löytää läjäpäin netistä, jos ei anna hienojen sivujen lannistaa itseään. :keijo:

Etukäteen mua häiritsi se, että ajattelin etten osaa piirtää ja suunnitella nättejä sivuja, ja ajattein, että systeemi olisi paljon mukavampaa, jos sellaista osaisi. Loppujen lopuksi totesin, että osaanhan mä nyt tietysti piirtää sivuille siistejä otsikoita värikkäillä kynillä halutessani ja piirtää siistejä viivoja, jos haluan tehdä jonkun taulukon. Mulla on 15 eriväristä Stabilon tussia ja sellainen kalligrafiatussi, jota käyttäessä ei tarvitse varsinaisesti osata kalligrafiaa. :keijo: (Olen jo aiemmin käyttänyt sitä onnittelukorttien kirjoittamiseen, joten tätä varten en sitä hankkinut. :P). Käytän huvin vuoksi milloin minkäkin värisiä kyniä, niin on hienompaa. :gay: Ajattelin aluksi, että eri väreillä voisi olla jotain merkityksiä, mutta en jaksa pitäytyä sellaisessa. Päivittäiset rapid logging -sivuni ovat lopulta tosi sotkuisia (pinkeillä ja violeteillä tusseilla nopeasti sotkuisella käsialalla kirjoitettuja pikamuistiinpanoja, yliviivauksia, rakseja tehtyjen asioiden merkiksi). :keijo: Ostin myös huvikseni washi-teippiä, jota monet käyttävät, en oikein tajua mitä järkeä siinä on, mutta olen koristellut sillä joitakin sivuja. Värikästä mutta lopulta aika sotkuisen näköistä mun taidoilla. :keijo: Muistikirjana mulla on joku melko peruskirjanen, en vielä investoinut sellaiseen pisteellisin sivuin varustettuun kovakantiseen muistikirjaan, joita monet käyttävät, mutta ehkä hankin sellaisen seuraavaksi.

Bullet journalini yhdistää kätevästi työjutut ja arkiset kotiasiat. Future logiin ja kuukausisuunnitteluun laitan isompia muistettavia työasioita, deadlineja ja menoja ja tapahtumia. Työasioista mulla on erillisiä taulukoita, joihin on merkitty deadlineja ja asioiden vaiheita. Joistain työasioista olen tehnyt lista-aukeamia, joissa on vaan bullet-listoina asioita, jotka pitää tehdä tai huomioida. Mulla on myös esimerkiksi lista "kohteita joita siivota" pidemmän tähtäimen siivouskohteista, jolta en tosin ole toteuttanut varmaan vielä yhtään kohtaa. :keijo:

Päivittäiset rapid logging -listat ovat hyödyllisimpiä, sinne kirjaan kaikkia pikkuasioista isompiin linjoihin, työasioita mitä pitää hoitaa tai työstää eteenpäin, ja toisaalta arkisia juttuja kuten imurointi tai se, että pitää muistaa ostaa vitamiineja. Tollaiset pikkuasiat unohtuvat multa helposti, saatan miettiä päivällä töissä, että pitää kotimatkalla ostaa vitamiineja, mutta lopulta unohdan sen viitenä peräkkäisenä päivänä. :keijo: Kun ne on kerran kirjannut johonkin ylös, ne muistaa paremmin, tai sitten muistaa ainakin viimeistään seuraavana päivänä, että äh, toi listan asia on vielä hoitamatta. Välillä suunnittelen näillä listoilla myös etukäteen jotain ruokailuja tai mietin pääpiirteissään mitä ostaa kaupasta.

Jonkinlainen mindfulness-aspektihan tässä on, asiat voi kirjata ylös ja siten ne eivät pyöri mielessä tai palaa vähän väliä mieleen stressaavina, että muistankohan tuonkin nyt hoitaa, kun en voi hoitaa sitä just nyt. Idea on juuri se, että kaiken voi kirjata samaan paikkaan ylös ja muistikirja mukautuu siihen mitä tarvitaan, aina voi aloittaa uuden sivun tai aukeaman. Suosittelen kyllä tätä, hyödyllisempi kuin kalenteri mun käytössä.

Ketjussa voivat muutkin kertoa omia kokemuksiaan tai kysyä vinkkejä, jos aloittaminen kiinnostaa. :D
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Bullet journaling

ViestiKirjoittaja marenkienkeli » Su 05 Maalis 2017 14:04

Olen harkinnut bullet journalingia juuri visuaalisuuden takia. Haluaisin luoda itselleni visuaalisesti kauniin kalenterin. Kuitenkin ongelmani on se, että työjuttuja varten teen jatkuvasti muutaman päivän To do -listoja Post it -lapuille JA haluan päivän tai parin välein kirjoittaa uuden päivitetyn version ja heittää vanhan pois. Poisheittäminen on tärkeä osa prosessia, koska en oikein kestä sotkuisia listoja monilla yliviivauksilla. :keijo: Lisäksi saan vuosittain ilmaisen kalenterin, mikä vähentää intoani.

Haluan jossain vaiheessa tehdä oman versioni bullet journalista, mutta nyt ei ole sen aika. :tilt:
Life is short until it's not
Honestly it's kinda long


Orla Gartland - You aren't special, babe
Avatar
marenkienkeli
labrakärpänen
 
Viestit: 5251
Liittynyt: Pe 02 Touko 2008 20:36

Re: Bullet journaling

ViestiKirjoittaja L-S » Su 05 Maalis 2017 14:33

Bullet journalingin päivittäisten listojen ideaan kaiketi kuuluu, että sen voisi halutessaan tehdä siististi, ilman yliviivauksia ja siten että tehdyt hommat vaan raksitaan yli (bulletin päälle rasti) ja tekemättömät voi helposti siirtää seuraavaan listaan tai aloittaa muuten vaan uuden. Mä en vaan oikein osaa sitä täydellisesti. :keijo: Mutta kyllä sen varmaan voisi saada toimimaan noistakin lähtökohdista. Ne instagram-ihmisten päivittäiset tehtävälistat ovat ainakin tosi siistejä, se vaatii kai vaan vähän opettelua, että kehittää itselleen toimivan systeemin.
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Bullet journaling

ViestiKirjoittaja marenkienkeli » Su 05 Maalis 2017 20:03

L-S kirjoitti:Bullet journalingin päivittäisten listojen ideaan kaiketi kuuluu, että sen voisi halutessaan tehdä siististi, ilman yliviivauksia ja siten että tehdyt hommat vaan raksitaan yli (bulletin päälle rasti) ja tekemättömät voi helposti siirtää seuraavaan listaan tai aloittaa muuten vaan uuden.

Mä vaan valitettavasti kaipaan just sitä yliviivausta, jolloin ei vahingossa lue jo tehtyjä juttuja. Olen ruksimisia ym. testannut, mutta ei toimi mulla. Ilman yliviivausta en hahmota, että hommat on tehty. Edelleen lista näyttää yhtä pitkältä, vaikka ne olisikin ruksittu tehdyksi. :riips: Ja yliviivaukset taas ovat epäsiistejä. :läps: Ensimmäisen maailman ongelmat. :keijoei:

Olen kylläkin ottanut ihan peruskalenterissa suunnan kohti visuaalisesti miellyttävämpää tulevaisuutta ja tehnyt merkintöjä sinisen lisäksi punaisella kuulakärkikynällä ja tehnyt kivoja laatikointeja tapahtumien ympärille. :tipahdus: :keijo:
Life is short until it's not
Honestly it's kinda long


Orla Gartland - You aren't special, babe
Avatar
marenkienkeli
labrakärpänen
 
Viestit: 5251
Liittynyt: Pe 02 Touko 2008 20:36

Re: Bullet journaling

ViestiKirjoittaja Kibaya » Su 05 Maalis 2017 20:57

Mä haluaisin Bullet Journailla, mutta mietin että voinko vaan hankkia söpöjä vihkoja ja aloittaa niistä? En haluaisi kerätä enää yhtään noita isoja päiväkirjoja, kun pelkään että en jaksa tätä kovin pitkään. Että jos kokeilisi eka vaikka kuukauden tai kaksi ja kattoisi miten sujuu. Mulla on kyniä ja vaikka mitä just tätä varten.
Mulle lisäksi tavallaan sopii se BJ:n taktiikka, koska oon aina pitänyt mun kalentereita sillä tyylillä. Vanhoja kalentereita kun katsoo niin niissä lukee kaikkea maan ja taivaan väliltä (= "OSTA SAIPPUAA") ja nyt kun mun arkeen tulee lisää hektisyyttä, niin tommonen mistä näkee kaikki ois tosi hyvä. Toki mietin saisinko tehtyä sen ihan tavalliseen kalenteriinkin.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Bullet journaling

ViestiKirjoittaja L-S » Su 05 Maalis 2017 22:21

Kibaya kirjoitti:Mä haluaisin Bullet Journailla, mutta mietin että voinko vaan hankkia söpöjä vihkoja ja aloittaa niistä?


Mun mielestä voi ihan hyvin tehdä niin. Ei siihen sen systeemin puolesta tarvitse mitään kovakantista kirjaa olla. Mullakin on käytössä sellainen vihkon ja muistikirjan välimaastosta oleva juttu (pehmeäkantinen, mutta kuitenkin muistikirjan tapaan sidottu). Ajattelin myös, etten viitsi ostaa kallista kirjaa, kun en tiedä jaksanko sitä pidemmän päälle. :keijo:

Mulla on tälle vuodelle myös sellainen kalenteri, jossa on tilaa päivänäkymien vuoksi viikon tehtävälistoille ym. mutta se ei ole kuitenkaan mielestäni yhtä kätevä kuin bullet journal, koska jälkimmäiseen voi tehdä vapaammin erilaisia listoja ja päivittäiset ja viikoittaiset tehtävälistat ei ole sidottu mihinkään tiettyihin kellonaikoihin sun muihin mitä kalenterissa on valmiina (lisäksi ko. kalenteri on niin iso, etten viitsi kantaa sitä mukana töiden ja kodin väliä, mutta tota vihkoa jaksan). :P
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Bullet journaling

ViestiKirjoittaja skray » Ma 06 Maalis 2017 08:25

Tää kuulostaa ihanalta, koska mä tykkään askarrella. :keijo:
Tosin tiedän jo valmiiksi, että en jaksaisi pitää tuollaista erillistä kirjaa, vaan käyttäisin kalenteria. Nyt mulla on käytössä vaan kännykän kalenteri, mut aiemmin, kun oli paperinen kalenteri, niin olin kuin Kiba ja kalenterissa oli paljon muutakin kuin vain "asiaa". Ja monin värein ja koristeluin vieläpä.

Nykyään työasioissa olen kuin Marenki ja tykkään käyttää post it lappuja, jotka voi heittää pois sitä mukaa, kun hommat on hoidettu. Näkee konkreettisesti, että töitä on tehty. :virne:

Sitä paitsi työni on sellainen, että pidän sen mielelläni erillään omasta kalenteristani. Töissä on käytössä sähköpostin kalenteri, jonka muuten myös kustomoin jo mahdollisuuksien mukaan eri väriseksi. :virne:

Bullet journal voisi toimia hyvin, jos olisi vapaampi työ ja pitäisi itsenäisesti suunnitella enemmän työntekoa ja työaikoja jne.

Kotona teen kännykkään lataamallani muistilappusovelluksella erilaisia listoja pidemmällä ja lyhyemmällä tähtäimellä, esim. Siivottavien asioiden lista tai kauppalista. Paperiseen kalenteriin näitä sai tehtyä sinne tänne, mutta kännykän kalenteri on liian pieni. Tää erillinen sovellus on kätevä ja jutut voi sit poistaa sitä mukaa, kun ne on tehty. ;)
Onneksi horsma tietää itse oman arvonsa.
Avatar
skray
 
Viestit: 2804
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 16:49
Paikkakunta: Maalla

Re: Bullet journaling

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ti 07 Maalis 2017 09:21

Joo, en mäkään sitä töihin voi soveltaa. Meillä on kuitenkin kaikkea tietosuojajuttua suurin osa, niin joku tommonen veis turmioon. Lisäksi se veis hektisessä työympäristössä liikaa aikaa.
Arkeen se kuitenkin sopis.
Muistais ehkä sopimansa myös paremmin :vihellys:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Bullet journaling

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ke 08 Maalis 2017 20:00

Päädyin ostamaan pari vihkoa :vihellys:
:keijotäpinä:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Bullet journaling

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ke 08 Maalis 2017 21:48

Spämmiä!

:keijo:

Mun BeeJiissä (en tykkää sanasta bujo, mitä viljellään internetsissä :epäilevä: ) on indexissä seuraavat sivut:
- Maaliskuu (koko kuun aukeama pikkujutuille)
- Onnellisuusloki
- Tunneloki
- Maaliskuussa katsotut leffat
- Onnistumisen kokemuksia
- Symbolit
- To Do!
- Päiväloki
- Fysioterapian jälkeen (seuranta kehotuntemuksista ja harjoitteista)
- Herkkuloki.

Viimeinen oli vähän siinä ja siinä että haluanko sitä, mutta päädyin ottamaan sen sellaisena että voin merkitä vaan kyllä tai ei, jos olen syönyt jotain herkkuja. Ei vielä erittelyä. Mun tän vuoden tavoitteena on oikeasti hallita syömistä paremmin ja toi herkkujen kurittaminen on eka askel. Eka pitää vaan kartoittaa että miten usein mä niitä syön. Kokonaisvaltainen ruokalistaus on vielä liikaa, mutta ehkä BeeJii auttaa mua sen kanssa myös.
Ainakin tuon tekeminen oli kivaa ja vaivatonta. Kaivelin netistä kuvia otsikoille ja sisältöideoille. Toteutus on aika simppeli kuulakärkikynä+otsikkokynä. Ei mitään teippejä tai tarroja tai muita. Ainakaan tossa yhdessä. Nyt meen vaan kuukausi kerrallaan. Pientä ja hallittavissa olevaa.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Bullet journaling

ViestiKirjoittaja L-S » Ke 08 Maalis 2017 22:53

Jee Kibs! :keijo: (Mäkään en tykkää bujo-lyhenteestä, en tiedä miksi, se on vaan typerän kuuloinen. Vähän kuin vihaan sanaa "dödö" :keijo: )

Mulla on listalla mm. seuraavat:

- puolivuotissuunnitelma
- helmikuun kuukausisuunnitelma
- päivittäisiä muistiinpanoja (tämä on se, johon kirjaan jokaiselle päivälle erikseen sinä päivänä mieleen tulevia asioita. Sotkuisia sivuja, joille kirjoitan erivärisillä kynillä tosi randomisti juttuja, just niitä että "käy postissa", "imurointi", "se ja se työasia". Kuukausisuunnitelmassa on isompia tulossa olevia tai muistettavia juttuja.)
- kirjoja, joita haluaisin lukea
- luku- ja kirjoituslogi, johon oli tarkoitus kirjata työjuttuja, ja jota en ole juuri käyttänyt :P
- lukuisille eri työasioille omat sivunsa / aukeamansa, joilla on taulukkoja tai listoja deadlineineen ja asioiden vaiheineen
- ruoka-/resepti-ideoita (listalla on neljä kohtaa, joista en ole tehnyt vielä mitään :P)
- joogavideoita, joita haluaisin tehdä (tältä listalta olen jopa toteuttanut kohtia)
- kohteita joita siivota
- maaliskuun kuukausisuunnitelma
- työmatkan muistettavien asioiden lista
- huhtikuun kuukausisuunnitelma etukäteen

:keijo: Onnellisuusloki voisi olla hyvä mullekin, en vaan jostain syystä ole saanut aikaiseksi aloittaa sellaista.
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Bullet journaling

ViestiKirjoittaja Lyyra » La 11 Maalis 2017 23:09

Oon pyöritellyt tätä nyt arjessa joulukuusta asti. Jäi heti tavaksi ja sopii mulle. Mutta en todellakaan harrasta mitään koristelua ja muuta sellaista, kun sitten asettaisin asialle liian korkeat vaatimukset ja sitten se jäisi kokonaan käyttämättä. Meen siis aika pitkälti tän keksijän oman videon pohjalta.
Lyyra
Digipahuus
 
Viestit: 8187
Liittynyt: Su 27 Huhti 2008 02:56

Re: Bullet journaling

ViestiKirjoittaja L-S » Su 12 Maalis 2017 01:38

Tuo on hyvä pointti, että hommalle ei kannata asettaa liian kovia vaatimuksia. Mä olisin varmaan aloittanut jo aiemmin, mutta juutuin siihen, että pitäisi olla jotain hienoa. Nyt tuhraan vaan niillä erivärisillä tusseilla ja otsikoilla ja lätkin huvin vuoksi niitä teippejä, mutta en tee mitään sen kummempia piirustuksia tai pyri siihen, että kaikki olisi viimeisen päälle suunniteltua ja hiottua.
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Bullet journaling

ViestiKirjoittaja Emilia » Ma 13 Maalis 2017 00:42

Mulla on kovakantinen muistikirja, johon bujoilen vähintään kerran viikossa. Jos on paljon muistettavaa, pidän tarkempaa päivälokia, toisinaan riittää vähempikin. Koristelut pidän toistaiseksi minimissä, mutta olen nyt alkanut pohtia ja kokeilla värikoodia eri kategorioille (työ, juhlat, koulu, päiväkoti...).

Marraskuussa aloitin mutta vieläkin hakee muotoaan tuo bullet journaling. Nyt kokeilen ekan kerran habit trackeria mutta en saa niitä asioita tehdyksi, joten seuraaminenkin tuntuu tyhmältä. Ehkäpä siis pitäydyn vain tuossa kuukausi- ja päivälokituksessa. :)
Elämän pienistä asioista kaikkein suurin on se,
joka pienuudellaan mullistaa elämämme loppuiäksi.
Avatar
Emilia
 
Viestit: 2931
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 15:14
Paikkakunta: Helsinki

Re: Bullet journaling

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ma 13 Maalis 2017 08:46

Mun on vaikea muistaa kirjoittaa asioita ylös, kun oon tottunut siihen että haudon kaiken päähäni. :keijo:
Mutta kyllä se tästä!

:keijotäpinä:

Habit trackeria mietin itekin, mutta just nyt se tuntuu epäkäytännölliseltä kun en tiedosta tapojani :tilt:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Bullet journaling

ViestiKirjoittaja L-S » La 19 Tammi 2019 18:37

Harrastaako kukaan muu enää tätä? :keijo:

Mulla tää on jotenkin pysynyt tapana, ja olen kehittänyt systeemeitä tässä parin vuoden aikana. Nyt kun sain viime viikolla vihdoin tilaamani uuden bullet journal -kirjan, mulla oli valmiina selkeä listä toimivista listaratkaisuista, joilla olen yrittänyt täyttää kirjan alkusivuja nyt, ennen kuin alan tehdä kuukausi- ja viikkonäkymiä tuohon. Edellisessä kirjassa on vielä sivuja jäljellä, joten olen tehnyt tammikuun viikkonäkymiä siihen.

Aluksi en harrastanut niinkään paljon koristelua ja piirtelyä, mutta sitäkin on jotenkin tullut kehitettyä. Ostin muun muassa jo toissavuonna sivellintusseja, ja pikku hiljaa olen opetellut käyttämään niitä. :keijo: Eihän siitä mitään hyötyä sinänsä ole, mutta näyttää kivammalta, ja tuollainen nättien kirjainten ja kuvioiden piirtely on rentouttavaa puuhaa, varmaan vähän sama funktio sillä kuin jos värittäisi mindfulness-värityskirjaa (mitä en juuri ole harrastanut, vaikka joskus hankinkin sellaisen kirjan).

Olen myös löytänyt itselleni sopivan hienon pistesivuisen kirjan, jonka ostin aikoinaan ollessani työmatkalla kirjakaupasta. Ajattelin, etten löydä täksi vuodeksi enää samanlaista, mutta sitten tajusin, että sillä firmalla on nettikauppa, josta toimittavat muuallekin Eurooppaan. Google-kääntäjällä sitten kääntelin hollanninkielisiä tekstejä sen verran, että sain tilattua sen kirjan, ja viime viikolla se tulikin postissa. :keijo: Toimiva bullet journal -kirja, kun on nätit kannet ja pistesivut, ja hintakin vain 13 euroa. :keijo:
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Bullet journaling

ViestiKirjoittaja marenkienkeli » Ma 21 Tammi 2019 12:00

L-S kirjoitti:Harrastaako kukaan muu enää tätä? :keijo:

Mä en ole vielä edes aloittanut. :keijo: Kovasti huvittaisi aloittaa. Bujoilu olisi todennäköisesti oikein hyvä lisä terapiassa käyntiin. Lisäksi mulla on ahdistuksen takia kaikki vanhat tapahtumat aivan sotkussa. Olisi kiva olla jotain johon palata, kun ei muista, tapahtuiko joku asia 2 viikkoa vai 2 kuukautta sitten. :keijo:

L-S, jos joskus haluat jakaa täällä kuvia, olisi kiva nähdä, millaiseen bullet journalin käyttöön olet päätynyt. :D
Life is short until it's not
Honestly it's kinda long


Orla Gartland - You aren't special, babe
Avatar
marenkienkeli
labrakärpänen
 
Viestit: 5251
Liittynyt: Pe 02 Touko 2008 20:36

Re: Bullet journaling

ViestiKirjoittaja L-S » To 24 Tammi 2019 22:23

marenkienkeli kirjoitti:L-S, jos joskus haluat jakaa täällä kuvia, olisi kiva nähdä, millaiseen bullet journalin käyttöön olet päätynyt. :D


Yleisön pyynnöstä laitan muutaman kuvan. :keijo: Kuvat tulevat linkkeinä, koska pienennysyrityksistäni huolimatta ne jäivät niin isoiksi, että tukkivat muuten koko sivun...
Tässä itse kirja.

Tässä näemme tulevaisuuslokin, johon voi kirjata seuraavina kuukausina tulossa olevia tapahtumia. Tämä aukeama on uudessa kirjassani vielä sopivasti tyhjä. Eikä mulla kyllä vielä vuoden aikatauluja ole vielä muuten tiedossakaan, paitsi Euroviisu-päivämäärän voisi lisätä. :keijojami:
(Bullet journal -kuvissa kuuluu tietenkin olla rekvisiittaa, joten kuvassa lisäksi hienoja tulppaaneita sekä kahvikuppi. :keijo:)

Yleensä teen tällaisen peruskuukausinäkymän, jossa on yksi sivu kalenteria ja toinen sivu sekalaisille asioille. Joulukuussa niitä ei näköjään ollut paljoakaan. Joulun asioille tein oman, erillisen aukeaman, jonne tuli lahjojen ostot sun muut hoidettavat jutut. Joulukuussa jaksoin poikkeuksellisesti liimata oikein koristeitakin. Joulukuusinauha on washi-teippiä, jollaista jokaisella bujoilijalla kuulemma kuuluu olla. :keijo:

Tässä perusviikkonäkymä. Kokeilin alkuun useita erilaisia viikkonäkymiä, mutta viime vuoden alussa vakiintui käyttöön tällainen. Merkkaan viikkonäkymään muistiin sekä hoidettavia työasioita että erilaisia sekalaisia juttuja, kuten tuossa nyt olen merkannut muistiin, että voisin tehdä tuota nyhtökaurapyörykkäpastaa. Myös jo suoritettuja asioita voi kirjata ylös ikään kuin saavutuksina.

Kuten tästä voi huomata, mun bullet journal on suomen ja englannin sekamelskaa. :P Englanti on mulla työkieli, joten sitä tulee välillä käytettyä luontevasti muistiinpanojen tekoon, mutta joskus myös katson mallia noihin tekstauksiin sun muihin jostain netistä, ja niitä malleja löytyy paremmin englanniksi. :keijo: Joskus katson myös mallia yksinkertaisiin piirustuksiin, joilla voi koristella vaikka viikon otsikkorivin.

Viikkojen ja kuukausien lisäksi teen erilaisia listaussivuja. Tässä niistä yksi, deadlinet, joka on uudessa kirjassa sopivasti vielä tyhjä - tuohon tulee siis tehtävän nimi, deadline ja viimeiseen sarakkeeseen suoritusmerkintä. Listoja voi tehdä monista eri aiheista: yksi hyödyllisimmistä on lista asioista, jotka aion vähentää verotuksessa. :keijo: Lisäksi erilaisiin työtehtäviin, tuleviin reissuihin tai muihin liittyen voi tehdä oman listansa tai muunlaisen sivun.

Suosittelen kokeilemaan bullet journalia, se on ihan hauskaa ja ehkä olisi hyödyllinen ahdistuksenkin käsittelyyn. Esim. mood trackereita moni näyttää tehneen, siitä löytyy kuvaesimerkkejä, kun etsii Google-haulla. Tai sitten voisi kirjata vaikka joka päivälle ylös jotain tuntemuksia tai muita. Itse olen pitäytynyt käytännöllisemmällä linjalla pääosin, mutta on mulla joitain sivuja, joille olen kirjoittanut vaikka jotain voimalauseita ja tavoitteita ja sen sellaisia. Joskus annan myös itselleni kannustukseksi tähtitarroja, jos olen tehnyt jotain, mistä sen voisi ansaita. Joskus tarran saa jo imuroinnista, joskus joku isompikin juttu. :P Bullet journalin ideaan kuuluu, että tehdyt asiat voi ruksia yli (bulletin päälle rasti), mitä käytän kyllä pääasiassa itsekin, mutta osa asioista ansaitsee lisäksi tarran. :D
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Bullet journaling

ViestiKirjoittaja marenkienkeli » Pe 25 Tammi 2019 16:54

L-S, kivan näköisiä juttuja sulla! :superhymy: Kiva, että olet löytänyt sulle toimivan jutun.

Ostin nyt ekaksi Bullet journaliksi aika perusvihon, jossa on täysin tyhjät sivut ja kirjanmerkki. Katsotaan, mitä tästä tulee. :tilt: Tällä hetkellä ajatuksena, että pitänen kalenterin vielä kalenterina ja alkaan pitää tuota jonain sellaisena päiväkirjan ja listausten sekasikiönä. Jossain vaiheessa (tyyliin kesällä) siirtynen kuitenkin käyttämään Bullet journalia myös kalenterina.

Mä olen ollut jo pitkään Bullet journalin läpiselailu -videoiden kuluttaja Youtubessa. En niitä kovin usein katsele, mutta aina kun joku henkilö, jota seuraan, sellaisen julkaisu, katselen ne läpi innoissani. Mua kiinnostaa muutenkin ajoittain paljonkin (ajoittain ei juurikaan) säilytys-järjestys-siivous-elämäkuntoon-Youtube. Harvoin niistä mitään uusia ideoita saa, mutta kyllä mä saan niistä monesti intoa järjestelyyn. :tilt:
Life is short until it's not
Honestly it's kinda long


Orla Gartland - You aren't special, babe
Avatar
marenkienkeli
labrakärpänen
 
Viestit: 5251
Liittynyt: Pe 02 Touko 2008 20:36

Re: Bullet journaling

ViestiKirjoittaja Kumkvatti » Pe 25 Tammi 2019 20:24

Bujo on myös mulla kolmatta vuotta käytössä, enimmäkseen kalenterina mutta samalla vähän päiväkirjanakin ja paikkana kaikille sekalaisille muistiinpanoille ja listoille, jotka ennen asui jossain erillisissä vihkoissa tai irtolappusilla. Kiitos muistutuksesta, verovähennyksille pitääkin tehdä oma listansa, nyt kun mulla kerrankin vähennettäviä juttuja on! :keijo: Tällä hetkellä on käytössä Leuchtturm 1917, joka tuntui olevan aika suosittu tähän tarkoitukseen ainakin silloin kun tämä oli enemmän esillä. Siinä on takakannen sisäpuolella kätevä haitaritasku, johon voi säilöä irrallisia lappusia.

Viikkonäkymä vakiintui tällaiseksi jo aika alussa. Harvemmin jaksan nykyään koristelua harrastaa, jotain washi-teippejä joskus innostun liimailemaan, mutta useimmiten vaan piirrän viivat jollain randomkynällä ja siinä se. Usein kyllä huomaan puolivälissä viikkoa, etten ole kuluvalle viikolle edes muistanut tehdä aukeamaa. Joskus lomalla ollessa taas saatan innostua tekemään jotain hienompia virityksiä ja useampia viikkoja etukäteen.

Joka päivälle on lokerot sille, mitä oli ruokana ja mitä neuloin. Silloin kun en millään keksi mitä tänään syötäisiin, selailen bujosta mitä ennen on syöty. :keijo: Yritän laittaa ylös myös päivän menneitä tapahtumia, jos nyt tapahtui jotain vähänkin maininnan arvoista, ja teen tätä myös takautuvasti. Musta on muutenkin mielenkiintoista selailla omia vanhoja päiväkirjoja ja kalentereita, joten laitan silloin tällöin ylös myös nyt turhalta tuntuvia arkisia asioita, kuten mitä katsottiin telkkarista. Eihän se nyt ole kiinnostavaa, mutta 20 vuoden päästä voi sitten muistella että silloin oli vielä lineaarinen telkkari. :keijo: Haaveilen siitä, että pitäisin joskus vaikka viikon hyvin yksityiskohtaista päiväkirjaa siitä, mitä tein. :pahis:

Mun viikkonäkymässä jää aika paljon tilaa myös vapaille muistiinpanoille, usein se jää tyhjäksi mutta siihen teen myös esim. neuleprojekteista muistiinpanoja, joiden sivunumerot lisään sitten erilliseen sisällysluetteloon, jotta löydän ne myöhemmin. Tämän erillisen neulesisällysluettelon keksin vasta hiljattain, vaikuttaa toimivalta.

Aloitin nykyisen kirjan vuosi sitten, ja nyt vuodenvaihteessa siitä on vielä melkein puolet jäljellä, joten jatkan samaan kirjaan tätäkin vuotta. Aiemmin mulla oli erillinen future log ja kuukausinäkymät, mutta nyt kun piti tehdä uusi future log tätä vuotta varten, niin päätinkin yhdistää sen kuukausinäkymiin ja varasin vuodenvaihteen kohdalta joka kuukaudelle oman sivunsa. Katsotaan miten toimii.

Kirjan loppupäästä alkaen on sitten se random-osasto, jossa on mm. museokortti-seuranta (tykkään tietää monenko euron edestä on tullut käytettyä museokorttia, yksi ruutu vastaa yhtä euroa :keijo: ), menkkaloki, lista ravintoloista joissa haluaisin käydä, lista luetuista kirjoista, erilaisia idealistoja ja yleinen talteen-lista, johon kirjaan kaikenlaisia muualle kuulumattomia asioita jotka haluan muistaa.

Huomaan että ainakaan neuleprojektien kohdalla kirjoitetut idealistat ei oikein toimi, koska harvemmin niihin tulee palattua, enkä sotkuisista tekstilistoista oikein edes hahmota mikä se idea oli. Tätä olen yrittänyt nyt siirtää piirtelyyn tarkoitetun luonnoskirjan puolelle, ja todellakin piirrokset toimii paljon paremmin. Voisihan niitä bujoonkin piirtää, mutta en jotenkin tykkää. Ne veisi kalliista kirjasta aika paljon sivuja, ja luonnoskirjan paksummalle tyhjälle paperille on kivempi piirtää ja värittää kuin bujon ohuemmalle pilkutetulle.

Merkintätavoista mulle on jäänyt käyttöön sellainen, että tehtävistä asioista piirrän tyhjän ruudun, ja jos homman aloittaminen odottaa jotain mihin en voi itse vaikuttaa, ruutuun tulee piste. Aloitetut hommat merkkaan vinoviivalla, ja valmiiksi tehdyt ruudut väritän kokonaan. Tämä on mulla käytössä myös töissä to do -vihkossa, vaikka en työasioita muuten bujoilekaan.

Tykkään kyllä että bujo on hyvä systeemi, mutta valmiissa kalentereissa on toki myös puolensa. Tuntuu välillä vähän työläältä, kun bujoa varten pitää kuitenkin tarkistella oikeasta kalenterista milloin juhlapyhät ja muut on, ja mulla välillä laahaa kalenteriaspekti vähän perässä kun en ole ehtinytjaksanutmuistanut tehdä etukäteen aukeamia. Jos nyt äkkiä haluaisinkin tarkistaa vaikka ensi joulun viikonpäivät, pitää kuitenkin kaivaa jostain se oikea kalenteri. Viime vuodesta mulla oli sellainen jonkun lehden mukana tullut pieni vuosikalenterilappunen takakannen taskussa, pitäisi varmaan jostain hankkia sellainen myös täksi vuodeksi.
Avatar
Kumkvatti
yybersalama
 
Viestit: 444
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 14:29

Re: Bullet journaling

ViestiKirjoittaja L-S » Pe 25 Tammi 2019 21:59

Kvatin bullet journal näyttää ja kuulostaa ihanan siistiltä ja järjestelmälliseltä. :D Varsinkin nuo merkintätavat ruutuineen ja pisteineen. Mä teen vaan niitä perusbulletteja ja raksin ne sitten yli kun hommat on hoidettu, tai laitan bulletin päälle sellaisen väkäsen/nuolen, jos se siirtyy siltä päivältä eteenpäin tai jotain.

Mullekin käy kyllä välillä niin, että viikkoa on mennyt jo muutama päivä, kunnes muistan tehdä viikkosuunnitelman. Joskus olen tehnyt niitä jälkikäteenkin ihan vain kirjatakseni ylös mitä sillä viikolla oli meneillään. :P Näin vuoden alussa on vielä järjestelmällisyys huipussaan, ja viikot tulee tehtyä ajoissa. Viime vuonnakin mulla oli alkuvuodesta bullet journalin kanssa tehokkaampi kausi, jolloin valmistin uutta kirjaa käyttöön ja jaksoin ahkerasti, mutta vuoden mittaan tuli kyllä niitäkin viikkoja, jolloin jäi ylimääräiset koristelut sun muut tekemättä.

Se on kyllä myös totta, että tavallisessa kalenterissa on puolensa. Kuitenkin sitten jotkut pääsiäisen ajankohdat pitää aina tarkistaa Googlesta. :keijo:

Kiva että marenkikin sai hankittua bullet journalin. :D Toivottavasti tuntuu miellyttävältä systeemiltä.

Mäkin satunnaisesti olen katsonut noita bullet journal -videoita Youtubesta, niissä on jotain viehättävää, ja joskus saa ideoita koristeluun tms.
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Bullet journaling

ViestiKirjoittaja Pascal Lemoix » Su 27 Tammi 2019 17:51

Mä voin vastata tällä hetkellä vain päiväkirjan osalta, mutta siihen on vakiintunut tapa kirjoittaa viikoittain eli sunnuntaina. Joskus erikoispäiviä tulee kirjattua muutenkin tai vaikka matkoja.

Itsellä jäisi piirtämättä, mutta ymmärrän, että voi olla hyvinkin motivoivaa saada ihan graafistakin tukea jonkin asian etenemisestä. :D
"Tunne ei koskaan valehtele."
-Jorma Uotinen
Avatar
Pascal Lemoix
 
Viestit: 5211
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 00:54
Paikkakunta: L, Espoo


Paluu Yleistä



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa

cron