Kulttuuririennot

Yleinen jutustelu tänne. Korvaa myös entisen kysyttävää -osion.

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Kibaya » La 17 Joulu 2016 21:59

Komissario Palmun Erehdys @ Helsingin Kaupungin Teatteri.

Ohjaus: Joel Elstelä
Pääosassa: Mikko Kivinen.
Muut roolit: Iikka Forss, Risto Kaskilahti, Leena Uotila, Eero Saarinen ( :sydän: ), Pekka Huotari, Vappu N..jotain..., Antti Peltola, Jari Pehkonen ja ketä niitä nyt olikaan.
Kato netistä :keijo:

Alkuun on pientä sählinkiä, koska lippuvarauksissa on varattu pyörätuolipaikka, vaikka olen sanonut etten tarvitse pyörätuolipaikkaa, mutta avustajan kyllä :epäilevä:
Mutta se selviää ja saadaan paikat ja aika pian näytös alkaa.

Kivinen on ihan mukiinmenevä Palmu. Mua välillä häiritsee ettei sen puheesta saa selvää, mutta eipä saa muutaman muunkaan puheesta.
Forss jättää varjoonsa Kaskilahden ja mietin että miksi ihmeessä Kaskilahden rooli on paikalla, vaikka hyvin tiedän että miksi. Silti tässä näytöksessä hänen motiivinsa olla missään on vähän niin ja näin. se tuntuu kuin statistilta.

Leena Uotila on huikea karikatyyrinen Amalia Rygseck, samoin kuin Eero Saarisen Butler on niin huima että rakastun vähän. En anna Vappu N...jotain...nin artikuloinnin hajanaisuuden häiritä, enkä ärsyynny Vuokko Hovatan äänentuotosta. Vähän ehkä, mutten niin paljoa että ne veisivät huomion.

Pidän näytelmän elokuvallisuudesta. Visuaalisuus ja ilmaisu on kuvakerronallista, mutta toimivaa. Samalla teatterin tekemisen kivijalka-asiat ovat vahvasti läsnä. Kontakti, rytmitys ja käsikirjoituksen toimivuus. Muutamia juttuja on mitkä jää vähän hämäämään, mutta sitten on vahvoja asioita. Kuten ohjaajan kikkailu ovissa kulkemisissa. On oltava tarkka että tajuaa mistä ovesta mentiin ja miksi. Ovet myös rytmittävät tiloista siirtymiset, joten pysyäkseen kärryillä pitää katsoa kuka menee minnekin. Se on myös hyvin paljon Elstelää, se semmoinen kikkailu. Kikkailu niin tekstissä ja lavalla. Yksinkertaisuuden haluaminen lavastuksessa ja puvustuksessa.

Minä pidin tästä näytelmäversiosta kovin.
Se oli HKT:n tuotannoksi hyvin miellyttävä, mikä ei minun ja HKT:n suhteen kanssa ole niin selvää.

Palmu on ihan viihdyttävä, mutta ehkä myös oma väsymys vaikuttaa että ei ehdi keskittyä niin kaikkiin yksityiskohtiin mitkä voisivat häiritä :keijo:

Antti Peltolahan on muuten vielä TEAK:ssa, mutta tekee tosi huikean roolisuorituksen. Yksi parhaimpia, ellen sanoisi.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Suvi » Ma 30 Tammi 2017 23:45

NT-live ei ole NT-live, jos siellä ei ole ollut. :keijo: Nyt kun mun pää toimii taas jotenkin, on kiva tehdä tästä joulukuisesta esityksestä arvostelu ennen seuraavaa. :tilt:

No Man's Land 19.12.2016 @Finnkino

Kaikennäköisten kommellusten jälkeen siellä oli vain minä ja "loppuunmyyty" sali. No joo, esitys alkoi ja hyvillä paikoilla keskellä salia oli paljon tyhjiä paikkoja. Mikä ihme firman piikkiin -näytös tämä nyt sitten oli, ja miksi ihmiset eivät tule paikalle, jos niillä on lippu? Ärsytti vähän. Itse istuin jossain syrjässä melkein eturivissä. No ihan sama. Oli hauskaa mennä katsomaan näytelmää, josta en tiennyt yhtään mitään. Luin näytelmän esittelytekstin, mutta se ei oikeastaan kertonut paljoakaan. Muistan vaan, että varattiin liputkin vain sillä perusteella, että pääosissa ovat Sir Ian McKellen ja Patrik Stewart. :sydän:

Näytelmä tapahtuu yhdessä huoneessa, josta ei kukaan tunnu pääsevän pois. Sen voi vaikka ajatella symboliksi elämän ja kuoleman rajamaille. Kaksi kuusikymppistä kirjailijaksi itseään kutsuvaa miestä ovat tavanneet pubissa, ja ovat tulleet toisen luo drinkille. Isäntänä toimivalla miehellä on kaksi miespalvelijaa, joista toinen vaikuttaa enemmän melkein henkivartijalta. Kaikki juovat paljon ja keskustelevat. Näytelmässä ei näennäisesti tunnu tapahtuvan "mitään", mutta pinnan alla tapahtuu koko ajan. Toinen vanhemmista miehistä on selkeästi sekoamassa. Näytelmän voisi ajatella myös olevan alkoholismin kuvausta. Päältä puolin näyttää hyvältä, mutta jossain vaiheessa ei vaan kestä. Mielestäni myös näytelmässä on jotain unenomaista.

Toisaalta No Man's Land on kamalan hauska. Toisessa näytöksessä on hulvaton kohtaus, joka on melkein Monty Pythonia. Myös viimeinen repliikki jäi mietityttämän itseäni. Oliko se hyvä vai huono toivotus? Muistan kun näytelmä loppui (omat yleisfiilikset eivät olleen kauhean korkeat joulukuussa), istuin ja röhnötin siinä penkissä varmaan rentoutuneempana kuin moneen viikkoon, ja jostain syystä aloin vaan itkeä. Itkin näytelmälle, näyttelijöille ja sille miten järkyttävän karismaattinen etenkin Patrik Stewart on. :virne:

Varsinaisen esityksen jälkeen oli vielä Q&A -osio, jossa näytelmän kaikki neljä näyttelijää ja kyselyn vetäjä juttelivat rennosti mukavia. Esitys oli kiertänyt Brittien eri kaupunkeja (samoilla näyttelijöillä) sekä Irlannissa. Nyt oltiin pienehkössä teatterissa Lontoossa. Mä olin ihan kamalan kade sille yleisölle (ja taisin pillittää sillekin :keijo: ). En enää muista kunnolla, mitä siinä keskuteltiin, mutta se avasi ihan uudella tavalla sitä näytelmää. Hauskaa oli, miten näyttelijät kehuivat kovasti yleisöä, ja miten yleisö eri paikoissa suhtautui esitykseen.

Hieno kokemus! :sydän:
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ti 07 Maalis 2017 10:50

6.3. Kansallisteatteri, MacBeth – ennakko.

Katariina Kaitueen 25v. taiteilijajuhlateos. Kaitue itse roolissa Lady MacBethinä. Ennen näytöstä mietin, että onko Kaitueelta kysynyt minkä roolin hän haluaa tehdä ja tämän hän on halunnut. Voi olla, onhan Lady Macbeth yksi niistä suurimmista ja vahvimmista naisrooleista mitä teatterihistoriasta löytyy. Toki muitakin on, mutta Lady Macbethin tekeminen on monille naisnäyttelijöille yksi ”niistä” rooleista. Hahmo on kuitenkin lähes täydellisesti tasapainossa maskuliinisuuden ja feminiinisyyden kanssa ja käyttää valtaa kuten mies ja on kuitenkin samaan aikaan hyvin tietoinen omasta naiseudestaan, eikä pelkää käyttää sitä lyömäaseena. Lisäksi hahmo ei sorru siihen semmoiseen naiseudella selittelyyn, mitä helposti tapahtuu kun naisesta tehdään vahva, eikä myöskään ole miehinen naishahmo.

Nomutta. Tämähän oli ennakkonäytös, ensi-ilta on 8.3.
Sen verran ennakko näkyi, että sanoissa oli takeltelua ja hapuilua, eikä tekniikka toiminut moitteetta.

Versiota on modernisoitu, mutta pidetty kuitenkin se Shakespearilainen kieli. Jotain lisättyä on, mutta ajoittain on vaikea tunnistaa että missä kohdissa. Ajoittain siksi, että se Brechtiläinen neljännen seinän rikkominen hyppimällä yleisön joukkoon ei kuulu alkuperäiseen ja se on sieltä aika helppo tunnistaa. :keijo:

Kokonaisuudelle annan kuitenkin pisteitä ja uskon, että se siitä vielä kehittyy vähän lentävämmäksi. Janne Reinikainen on ohjajaana tehnyt ratkaisuja mitkä on mun mielestä aika yllätyksettömiä, osa jopa sellaisia että niitä tehosteita on käytetty vähän liikaa ja sitä on itse ainakin katsojana jo sitä mieltä että hei se videoiden käyttä on jo nähty ja TYLSÄÄ! Siinä oli muutama ajoittainen hetki kun se homma toimi ja toi eteen sen mitä haettiin. Mutta kun suurimman osan ensimmäisestä puoliajasta meni siihen että taustalla pyöri joku loisvideo loopilla ja aiheutti pahaa oloa, niin tuli semmoinen että :*:.
Toki se tuki tekstiä ja toi heti alkuun selväksi että minkälaisia ne Macbethit oikein on. No loisia, parasiitteja jotka ajavat vain omaa etuaan.

Antti Luusuaniemi ja Kaitue pelaa hyvin yhteen ja sitä on kiva katsella. Oon nähnyt Kaituetta aina jossain pönöttävässä roolissa, mutta nyt se ei ollut läsnä. Roolityö oli jo nyt tosi hienoa. Lisäksi semmoista revittelyä ja vähän koomistakin otetta löytyy, mikä kyllä mua ilahdutti noinkin syvässä draamassa. Luusuaniemi kyllä kantaa roolinsa loppuun asti, mutta jostain syystä ohjaaja on päättänyt tehdä Lady Macbethille loppuun vain outoa haahuilua. Spoilers: Lady Macbethin viimeinen kohtaus on unissakävelykohtaus, mikä on kuitenkin yksi vaikuttavimmista kohtauksista lopussa. Minun mielestä tekstistä nousee esiin se, miten Lady Macbet sekoaa huolellisesti ja päätyy tappamaan itsensä, mutta tässä teoksessa se lopun sekoaminen on liian vaatimatonta ja pienieleistä hiirustelua, kun aiemmin on ollut isompaa ilmaisua ja suurieleisempiä tunneskaaloja. Niiden rinnalla se hiljainen hiipparointi ei tunnu miltään ja sitä on vaikea ymmärtää juuri siksi unissakävelykohtaukseksi. Siitä jäi vähän semmoinen, että miksi näin on tehty. Miksi on päädytty ratkaisuun, missä toinen päähenkilö on vain periaatteessa katoaa, Tokihan se Lady Macbethin unissakävelykohtaus on periaatteessa vain unissakävelyä, mutta kuitenkin tästä ennakosta puuttui se kauhu, mitä hahmo (mun mielestä) kokee sinä aikana.

Nostan vielä esiin puvustuksen, joka on aivan mahtava. Hienot ja näyttävät asut Macbetheillä ja muilla tavanomaisempaa vielä korostaa valtasuhteita ja rakenteita. Lisäksi on kaksi hahmoa, jossa miespuolista hahmoa esittää naisnäyttelijä. Toki toinen näistä on mielestäni aika androgyyni, mutta toisessa on naisella viikset ja hahmo on mies. Lisäksi molemmat näytteljät suoriutuvat tehtävistään oikein mallikkaasti.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja L-S » Ti 07 Maalis 2017 13:17

Kibsin teatteriarviot :hymyhali:

Pääsisipä teatteriin. Tai kai sitä pääsisi, mutten viitsi yksin mennä. Asuisinpa Helsingissä, niin menisin keijoin kanssa. :keijo:
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ma 14 Elo 2017 19:49

Olin tänään Helsingin kaupunginteatterin kauden 2017-2018 avajaisissa.
Sain kuun vaihteessa kutsun sähköpostiin (en tiedä miksi, ehkä joku uutiskirjejuttu, en ottanut selvää) ja eipä sitä kauaa tarvinnut miettiä. Ilmoittauduin heti. Valittavana oli mediakierrosta ja näytöskauden esittelyä. Halusin vain esittelyn, vaikka tiesin että mediakierroksella olisi ollut spessuja bonuksia. :keijo:

Noooooo, olihan siellä myös tuttuja paikalla, joten yksin ei tarttenut eksyä ja sekoilla. :tilt:

Esiteltiin Myrskyluodon Maija, Mannerheim ja Saksalainen suudelma, Suomen hauskin mies, Kultainen vasikka, Hansu ja Pirre, Lillanin ohjelmisto ja kaikki vierailevat ja muut mahdolliset näytännöt. Ihan kauhea sanoa, mutta ei nostanut mielenkiintoa hkt:n ohjelmistoa kohtaan yhtään. Myötähäpeää oli enemmän läsnä kuin intoa ja kiinnostusta. Hansun ja Pirren juttu kiinnosti vain vähän ja muut ei sitäkään. Enemmän kiinnosti nähdä lavan tekniikkaa ja uusittuja juttuja kuin se mitä sieltä on tulossa :jaaha:

Ei niissä demoissa mitään vikaa ollut, mutta ne oli lähinnä pönötystä ja toljottelua. Osa tosin oli vielä harjoitusvaiheessa ja aiheena Mannerheim-juttu vaikutti kiinnostavalta, mutta sitten taas se kädet taskussa pönöttely ja hassunmukahauska vitsailu ja "wink wink"-vihjailu oli tosi väsynyttä. Tack o' hej.
Pahinta oli ehkä Lillaniin tuleva "maagillinen" stand up-show. Eli taikuriesitys. MAAGILLINEN STAND-UP :läps: :ei: :jaaha: Semmonen tönkkö taikuri, jonka maagillisista liikkeistä näkyi takariviin (kirjaimellisesti) asti mihin ne lusikat ja silmälasit hävisi. Todella, todella väsynyttä.

Ei muuten auttanut yhtään se, että joku talon henkilökunnasta istui melkein mun päälle. Tyyppi tuli kun ohjelmisto oli alkanut. Istuin takarivissä koska portaat ja se rivistö oli aika tyhjä. Mun vieressä toisella puolella oli varattua ja toisella puolella useampi tyhjä paikka. Istuin keppiin nojaten kallistaen vasemmalle ja valitettavasti vein käsinojan ja vähän siitä viereisen penkin tilastakin. Mutta sitä tilaa oli siinä vielä kolme penkkiä eteenpäin tyhjänä. Äijä siinä puhisi ja ähisi ja yritti koskea mun keppiin, minkä pyysin lopettamaan. Tuhina ja ähinä häiritsi mua, mutta olin hyvin suomalainen just siinä ja ajattelin että puhiskoot, siinä on vieressä aika reilusti tilaa. Plus että se penkki oli huono ja jalkatilan puute sai kipeän jalan kipeytymään. Lopulta se tyyppi siirtyi yhden paikan eteenpäin. Poistuessa hän sitten meinasi kävellä mun yli. Nousin aika nopeasti että pääsen alta pois ja tää tyyppi melkein tönäsi mua. Hän oli aivan mun kantapäillä (kirjaimellisesti) ja hengitti niskaan. Jäin seisomaan rivin viereen, pois muiden edestä (pyörätuolipaikat antoi tilaa) ja tää tyyppi ryysää siitä melkein mummot nurin ja tönii muita. Samalla kaulassa roikkui henkilökunnan lätkä eli talon väkeä. Ei ihan kauheasti motivoi kehumaan hkt:n näytöksiä.

Suosittelen hkt:n ohjelmistoa jos kiinnostaa yllätyksettömyys. Siellä on komediaa, mikä ei yllätä, mutta on brittikomediaa eli tekstin pitäisi olla hyvä, samoin osan näyttelijöistä siinä. Palkkamurhaajan painajainen voi naurattaa jos sekoilut ja kohellus naurattavat. Draaman puolella on maneerinen Heidi Herala et comp. pyörimässä ohjaajan määräämiä askeleita, yllätyksettömästi. Myrskyluodon Maijassa on sentään komea sävellys ja paljon peruukkeja ja sinisiä vaatteita. Lisäksi siinä on mukana iso kööri porukkaa ja varmaan ihan näyttävä lopputulos. Ja onhan se myynyt jo etukäteen tosi, tosi paljon lippuja.

Mutta oli mulla kyllä kivaa :D
Ulla Tapanisen kohtaaminen, samoin Eija Vilpas ja Riitta Havukainen. Ensimmäinen oli merkityksellisempi ja käytiin keskustelu siitä miten ääninäyttelijän ääni voi olla jollekin se mikä tekee hahmosta todemman, realistisemman ja itselle "oikean". Puhuttiin muumeista ja muista. Kerroin miten itselle tietyt äänet luo heti kotoisen tunnelman ja sitä tuudittautuu niihin. Sain lisäksi ihan huipun yhteiskuvan :keijotäpinä:
Pieniä asioita, isoja merkityksiä.

Kyllä tämä käynti silti herätti taas itsessä sen intohimon teatteria kohtaan, mutta semmoista teatteria mistä itse ehkä saa jotain. Ja sitä paloa kohtaan mitä teatteri voi saada aikaan. Sitä mä kaipaan.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Kibaya » To 31 Elo 2017 11:41

NT Live - Angels in America.

Kahteen osaan jaettu näytelmä peräkkäisinä maanantaina.

80-luvun New York. Homotauti riehuu, AIDS on tullut kaupunkiin ja vie nyt ihmisiä läheltä ja hyvin läheltä. Neljä eri tarinaa, vaikka tarina on yhteinen. Roy Cohn, kova lakimies pyörittää bisnestään kuin mitään ei tapahtuisi, Prior kertoo poikaystävälleen Louikselle sairaudestaan ja Joen ja Harperin avioliittossa ei ole asiat kohdallaan. Tästä lähdetään.

Ensimmäinen osa kestää 3.5 tuntia, väliajat päälle.
Toinen osa 4 tuntia ja 15 minuuttia ja väliajat päälle.
Näytelmä on Tony Kushnerin kirjoittama ja siitä on tehty HBO:lle minisarjakin.
Pääosissa on näytelmässä ihan tuttuja naamoja brittiläisten tv-sarjojen ja elokuvien kautta. Harperia näyttelevää naista en saa päähäni millään, vaikka näyttääkin tosi tutulta.

Ensin tuntuu tosi kauhealta että kaksi väliaikaa ja yli kolme tuntia pitää istua. Käsivarsi särkee, selkä särkee ja vähän ahdistaa. Saan ihan kelvollisen asennon ja pystyn keskittymäänkin. Näytelmää on onneksi helppo seurata. Huvittaa amerikkalainen aksentti, mutta ilman sitä on aika vaikea toteuttaa New Yorkia.
Lavastus on yksinkertainen, toimiva ja hieno. Pyörivälle lavalle on tehty nopein käännöin toteuttavia tiloja, joita ei kuitenkaan nähdä koko aikaa valaistuina. Vähän kuin taustalla olisi koko ajan jotain mitä et näe, mutta tiedät sen olevan siellä. Se on aika vaikuttava efekti. Valoilla ja yhtäkkiä pimeydestä tulevalla muutoksella ei välttämättä ole mitään merkitystä, mutta mua jää kiehtomaan juuri se, että aina kaikki ei ole mitä nähdään. Vaikka lavastus on on yksinkertainen, ei se silti ole tyhjä tai olematon. Usein vähäinen lavastus jättää ympärilleen liikaa tilaa ja lavalla tapahtuvat asiat häviävät siihen tyhjyyteen, mutta nyt ei ole niin - onneksi!

Aika paljon mulla menee kuitenkin energiaa siihen että käsi särkee.
Tarina pysyy hallussa, mutta mitään erityistä tunnetta en pysty muodostamaan henkilöihin. Prior ja Harper ovat suosikkejani. Louis rupeaa ärsyttämään ja Joen epämääräisyys tuntuu välinpitämättömyydeltä. Sivuhahmot tuntuvat kävelevän mun läpi. Näyttelijöiden näyttelijäntyö on kuitenkin sitä tasoa että unohdan katsovani näyttelijöitä. Siihen havahtuminen on ihanaa! Olen kaivannut sitä. Hahmot tuntuvat todellisilta, koska niistä tehdään todellisia. :sydän:

Sisällöstä en halua sanoa mitään, koska melkein mikä tahansa voisi spoilata :virne: Katsokaa se sarja! Haluan itsekin katsoa sen!

Ensimmäinen näytös loppuu kyllä kesken, joten toisen osan odottaminen tuntuu hyvältä.

Toisessa osassa mulla on jäätävä nälkä! Onneksi on evästä.
Äänet tuntuu silti olevan ihan liian hiljaisella ja oma hengittäminenkin häiritsee. Ärsyynnyn. Seuraavaksi ärsyynnyn tupakan hajuun. Sitten ärsyynnyn siihen että ärsyttää :keijo: Niin, on se nälkä.

Toinen osa on huumoripitoisempi. Välillä naurattaa niin että naamaan sattuu. Toinen osa on myös vaikuttavampi ja rankempi. Ihmisiä kuolee.
Lavastus on vielä vaikuttavampi mitä ensimmäisessa osassa, jos mahdollista. Valon ja varjojen kombinaatiolla on helppo pelata.
Toinen osa mun muutenkin ehkä vaikuttavampi mitä ensimmäinen osa. Mahtipontisempi, isompi, syvempi.
Hahmot jäävät muhimaan näytösten välissä ja nyt kun ei tarvitse esitellä niitä enää mitenkään niin sieltähän sitä ammutaan suoraan tykin suusta.
Neljä tuntia menee hujauksessa.

Jos ajattelee yhtään mitä HLBTIQ-yhteisö on käynyt läpi 30 vuoden aikana on se aika hurjaa. AIDS yhtenä isona tekijänä. Toki sen leviämistä ei ole pystytty estämään, mutta hoito on niin kehittynyttä että HIV-positiivisuus ei ole kuolemantuomio samantien. HIV-positiivinen pariskunta voi saada lapsen ilman että sairaus siirtyy eteenpäin. Se, mikä näytelmässä kuitenkin on yhteneväistä tähän päivään on, että raha ratkaisee terveydenhuollossa. Lääkkeitä on, mutta ovatko ne kaikkien ulottuvilla?
Silti myös se, että mihin on menty 80-luvulta muuten. Jotkut asiat on kehittyneet huimasti, mutta ihminen sinänsä ei. Edelleen ihmiset elää valheessa, syystä tai toisesta. Edelleen tavoitellaan samoja asioita, enkä usko että se koskaan muuttuukaan. Onhan 30 vuotta kuitenkin aika lyhyt aika ihmiselle, vaikka se on pitkä aika yksilölle.

NT Live :sydän:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ma 16 Loka 2017 08:23

Käytiin lauanaina Suvin kanssa Taidehallissa katsomassa Manifesto-teos.
En osaa ajatella sitä näyttelynä, vaan enemmän teoksena, missä on kyseessä hallittu kokonaisuus.
Olin ite tulossa hippadullamessuilta ja olin ihan jossain omassa tilassa. En muistanut näyttelystä mitään ja Suvikin muisti "se on se Cate Blanchett-juttu". Näillä eväillä sisään! :virne:

Kyseessähän oli Julian Rosefeldtin luoma teos, missä videoteokset olivat jokainen omalla screenillään, muttei omassa huoneessaan.

Ei sitten niissä oloissa tajuttu kysyä portaatonta sisäänkäyntiä :jaaha: ja temmoin itteni ylös portaikkoa. Siinä oli aika paljon ihmisiä ja lähdettiin vaan johonkin suuntaan eli vastavirtaan. Aloitettiin siitä mikä oli tarkoitettu viimeiseksi, muttei huomattuamme haluttu enää vaihtaa taktiikkaa ja itselle siitä tuli osa kokonaisuutta myös. Tavallaan kun tuli sieltä mihin muut meni, muuttui havainnot hiljalleen. Äänimaisemasta tuli aika pian olennainen tekijä kokonaisuudessa ja huomasin aina välillä vilkuilevani muihin teoksen osiin ja luovani päässä erilaisia tilakokonaisuuksia.

Manifesti on mielenkiintoinen kokemus. Tekstien taso vaihtelee, samoin tekstin ja kuvan suhteen absurdius. Tekstin tarkastelun oheen syntyy kuitenkin havainnionti siitä, miten Blanchett tekee roolinsa. Jokainen rooli on erilainen, mutta periaatteessa roolihahmoja voisi vaihtaa ja kierrättääkin. Monipuolisuus tekijänä tulee esiin. Vain yhden teoksen kohdalla mietin että nyt tässä näytellään näyttelemistä, mutta toisaalta tekstissäkin puhutaan amatööreistä (vaikkei suoranaisesti amatööreistä taiteessa). Manifesto myös luo minulle fiiliksen missä mietin kameratyöskentelyä ja sitä miten tarkkoja yksityiskohtia voidaan tuoda ihan katsojan iholle, mikä ei onnistu teatterissa samalla tavalla. Tunteet on saatava liikahtamaan katsojassa aivan toisessa mittakaavassa.
Itsehän miellän teoksen jälkeen vahvasti sen kysymyksen, onko taidetta ilman tunnetta? Onko taiteella merkitystä ilman tunnetta?
Mielestäni nykyisin taiteen monimuotoisuus on myös osa taidetta ja kokemukset taiteesta voivat syntyä missä vaan, milloin vaan, mitä ei vaikkapa renesanssin aikakaudella ole vielä ole yleisesti ajateltu (tämä nyt ei ehkä ole faktaa, vaan oma kokemus asiasta).

Toinen mitä jäin miettimään oli taiteen merkitys ihmiskunnan rappion hidastajana. Olen törmännyt tähän aiemminkin, että joissain taidepiireissä ja taiteilijuuden pohdinnoissa yritetään hakea omalle taiteelle merkityksiä ihmisyyden "pelastajana" tai ainakin rappiollisuuden hidasteena. Taiteen puhutaan koskettavan ihmistä ja vaikuttavan sitä kautta ihmisen kykyyn havainnoida ja sitten ehkä muuttaa käytöstään/ajatteluaan. Jään miettimään tätä siltäkin kannalta, että sitten meillä on sitä taidetta mikä tehdään rappioituneisiin ja vaikkapa hylättyihin rakennuksiin. Graffititaidetta näkee juuri sellaisissa paikoissa missä se rappio on jo tehnyt tuhojaan, eikä siellä kulje hiippailemassa taidenäyttelykansaa analysoimassa miten ne taideteokset nyt vaikuttaa kansakunnan ajattelun tasoon vaikkapa ilmastomuutoksesta. Ei siellä hiippaile ketään skumppalasi kädessä ja heittele termejä ilmaan taiteen käsityksistä ja niiden kietoutumisesta toisiinsa. Ja ihan hyvä niin, mutta herättääkö ne teokset ihan tavalliset ihmiset katsomaan rappiota rappiona ja tilana mikä jollain tasolla olisi estettävissä?
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ke 06 Joulu 2017 23:43

Suomi 100 - RSO 90 itsenäisyyspäivän juhlakonsertti musiikkitalossa.

Suhteilla sisään :vihellys:
Tiesin ohjelmasta etukäteen sen verran, että Kullervoa tulee, ja että ohjelma kestää 3 tuntia.
Pyysin Marskia mukaan, kun oli aiemmin joskus ollut puhetta että olisi kiva päästä RSO:n konserttiin.
Pukukoodista tuli ystävän kanssa puhetta, niin vastaus oli "kai se joku juhlatilaisuus on. asu vapaa, mutta pakollinen. Ei meilläkään frakkipakkoa ole, joten ihan miltä itestä tuntuu". Mullahan on vielä aika paljon vaatteista purkamatta, joten sillä mentiin mitä kaapista löysin ja hyväksyin. :keijo:

Meidän paikat oli jossain kaukana toisistaan, mutta hyvinkin ystävällinen henkilö antoi Marskille toisen oman paikkansa, kun oli kaksi paikkaa siinä vierekkäin mun paikan vieressä. Oltiin permannolla, suoraan kakkosviuluosion takana, aika lähellä patarumpuja :täpinä: :tipahdus: Joo! Ehkä äänentoiston kannalta ei ollut parhaat paikat, mutta ihan riittävän hyvät kuitenkin.

Ensin vuorossa oli sekameteliltä kuulostava teos. Polyteknikkojen kuoron kanssa esitetty kappale alkoi vauhdikkaasti ja tuntui että on vaikea päästä kärryille. Kyllä se siitä sitten lähti ja musiikki vei mennessään. Teos oli Ylen tilaama, nimeltä Uniin asti. Kappaleessa oli suomen ja ruotsin lisäksi saamea. Teos oli hauska ja erilainen, vaikka siinä silti samalla oli jotain tosi suomalaista. Säveltäjä oli mun mielestä aika nuori.

Seuraavaksi Tempus Fugit, jonka tyylikkäästi sekoitin pelkän nimen perusteella Salaisiin Kansioihin. Muistelin että kappaletta olisi käytetty jaksossa, mikä nyt oli täysin mahdotonta koska kyseessä oli kantaesitys ja ylelle tehty tilaus :jaaha: :läps: Mutta! Muutamassa kohtaa tuntui että se olisi sopinut siihen jaksoon ja salaisiin kansioihin. Sitten kotimatkalla kyllä mietin että miksi se salaiset kansiot pyöri mun päässä, että eihän se pelkkä nimike voinut olla ja kävikin ilmi että jakson musiikkileikkaus tms. oli saanut Emmyn -97! Sehän se siellä kummitteli, muttei noussut kokonaisuutena mieleen asti, koska kun luin siitä olin ihan :lanppu:na. :keijo:
Tempus fugit oli kuitenkin tosi hyvä, tosi vahva. Rakastin sitä miten kontrabassot loi tietynlaista "pahuutta" ympärilleen ja patarummut siinä vieressä säesti sitä tunnelmaa, nostaen esiin itsestäänkin ihan uusia asioita. Esityksen jälkeen oli aika hauskaa miten fiiliksissä säveltäjä itse oli. Olin itse yhtä fiiliksissä. Soiton aikana yritin vain olla nauramatta, kun siinä oli kaikkia hauskoja yksityiskohtia.

Sitten äkkiä tauko, Marski vessaan ja mä juotavaa hakemaan. Päätin itsenäisesti että nyt juuaan skumppaa! Niin tehtiin. Se oli toki vähän vauhdikasta, koska lyhyt aika, mutta semmosta se on tollasissa konserteissa. Toinen puoliaika alkoi Kullervolla.
Eesti Rahvusmeeskoor ja Polyteknikot samaan aikaan lavalla. Arvioitiin että siellä oli noin 160 tyyppiä + soittajat, eli heevetisti väkeä lavalla.
Kullervo ei herättänyt mussa mitään tunteita. Havaitsin kyllä että mua ärsytti se miten nais- ja miessolistit pönöttivät. Naissolisti vielä jotenkin niin että mua sattui se miten jäykkä hän oli.
Suosikkikohtia oli kuitenkin ne missä kuoro lauloi. Menohan Kullervossa on aikamoinen. Muusikot saavat veivata ihan kuin viimeistä päivää ja heidän puolestaan tuli välillä hiki. Kullervon aikana katselin tosi paljon muuta yleisöä. Osa oli ihan tosi hartaana, osa liikuttunena ja osa omissa maailmoissaan. Kullervo sai raikuvat aplodit, jengi oli ihan pähkinöinä, ehkä vähän itsekin.

Sitten pärähti Finlandian alkusoinnut. Kylmät väreet, pieni liikutus ja silmäkulmasta havaitsin miten joku yleisössä pyyhkii kyyneliä. Itsellä meni siihen asti ihan hyvin, kunnes huomasin että meitä vastapäätä pyörätuolissa istunut vanhempi mieshenkilö seisoi tuolinsa edessä. Hän seisoi koko Finlandian loppuun asti. Liikutuin itkuun asti. Se oli aika vahva kokemus, mikä säväytti. Ehkä sillä satapäisellä kuorolla ja orkesterillakin oli osuutta asiaan.

Että onnea vaan Suomi ja RSO.
Kolme tuntia meni heittämällä ja hupsisheijaa vaan.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Kibaya » Su 18 Helmi 2018 19:54

Kylddyyrisunnuntai.

Sain kutsun mennä kuuntelemaan RSO:n kamariorkesteri Accordin konserttia. Ohjelmassa oli kaksi Beethovenin jousikvartettoa.

Alkuun meinasi olla vaikea keskittyä, mutta sitten tapahtui jotain ja kappale vyöryi yli. Parissa kohtaa pidätin henkeä, kun soittajat veivasivat kuin viimeistä päivää. Tiukan tikkaamisen jälkeen tulleet pitkät ja soljuvat äänet kutkutteli ja nosti liikutusta rintalastan alle. Puoliaika saapui melkein varkain hengähdystauko oli tarpeen. Ilma konserttisalissa oli todella paksua ja huomasin että mua huimaa aika tavalla. Seuraavan kappaleen aikana ajatukset lensi aika isollakin kädellä ja pyyhiskelin silmäkulmia siinä missä yritin myös olla nauramatta. Välillä oli niin vauhdikasta menoa, että näki kun soittajien yritys pysyä kyydissä nostaa savua korvista. Ei käynyt kateeksi. Jännitin myös tippuuko kukaan tuolilta eläytyessään. Ei tippunut! :keijo:

Kuitenkin konsertti vei voimat. Se oli samalla ihanaa ja voimallista, mutta vei energiat. Kävin konsertin jälkeen haahuilemassa kaupassa ja tyyliin tuijottamassa valikoimahyllyjä. Olipahan konsiääri!
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Kibaya » La 24 Helmi 2018 20:22

[urlhttps://www.musiikkitalo.fi/fi/tapahtuma/grand-fantasies]Grand Fantasies[/url]-konsertti @Musiikkitalo

Pelimusiikin pianokonsertti.
Sain eräältä *köhköh* ystävältä liput tähän konserttiin puolivahingossa. Pianisti oli huikea Ramon van Engelenhoven, 23-vuotias pianisti, mikä on päässyt jos klassisella puolella soittamaan isojen nimien kanssa ja on ehdottomasti tulevaisuudessa isoja nimiä. Ihan mieletön kaveri kuitenkin! Se soitti välillä jopa silmät kiinni! :tipahdus:

Kyseessä oli siis pelimusiikkikonsertti. Kahden muun pelin nimi ei sanonut mitään, mutta Final Fantasy X sanoikin sitten jo paljon.
Paikalla oli aika paljon nörttien oloisia ihmisiä, mikä ilahdutti. Jengi puhui pelimusiikista, peleistä ja siitä miten monta versiota mm. Marion tunnarista on tehty. Ihanaa salakuunneltavaa!

Rupesin ensimmäisen biisin aikana näkemään "huonosti". Kaikki oli vähän sumeaa ja sitten se alkoi. Uskomaton väritykitys! Oli kaikkia värejä vuorollaan. Osa sinkoili sinne tänne, osa soljuili taustalla ja osa leijui pianistin ympärillä. Kun pianisti säkenöi, piano säkenöi, taustalla oli tavallaan kuin jotkut revontulet ja ihan mieletön fiilis! Sitten rupesi näkymään muotoja, hahmoja ja mietin että en kyllä voisi olla muusikko jos näin käy useinkin :keijo: On sitä muutamissa konsertissa käynyt, mutta sitä ei näe niin hyvin jos soittajien tausta ei ole täysin musta. Parasta oli kyllä se miten ympäröivät värit muuttui sen mukaan mitä pianisti soitti. Kappaleet myös tuntui iholla ihan uudella tavalla. Lähdin taas voimattomana kotiin, mutta nyt kun rupeaa palautumaan niin virtaa on kuin pienessä kylässä!

En todella olisi tullut menneeksi itsekseni tuohon konserttiin, mutta tottahan menen mihin vaan jos liput kerta saan.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Kibaya » La 08 Syys 2018 11:40

Kinky Boots - Helsinkin Kaupunginteatteri 7.9.2018

Syksyn kehutuin ja odotetuin musikaali.
Mm. Antti Tuisku on ylistänyt ja hesari ja mitä näitä nyt on.
Odotukset olivat korkealla, mutta tiedostin täysin oman kriittisyyteni. Ammattilaisproduktio maailmalla todella paljon huomiota ja kiitosta saaneesta musikaalista saa luvankin nostaa odotuksia. HKT:n uusitut tekniikat ja muu antavat vielä oman osansa odotukseen. Mun kohdalla näitä odotuksia ei lunasteta.
Jossain pienemmässä, tai harrastajamaisemmassa, teatterissa antaisin paljon anteeksi, mutta nyt vain tulee se sormen heilutus ja tyytymättömyys. Ei.
Ammattitason tekijöiltä en odota laahaavaa esiintymistä, epävireistä alkua ja fiilistä että lavalla ollaan kuin peura ajovaloissa. Mikä siellä on ihan alussa. Kyllä se siitä vähän lähtee vauhtiinkin, mutta itse en pääse ensivaikutelmasta eroon mitenkään.
Odotan, että musikaali pääsisi sille tasolle, että tulee kylmät väreet edes. Se käy yhden kerran koko kahden ja puolen tunnin aikana. Yhden kerran harmoniat soljuu ja laulujen fiilis nousee sille tasolle, että samaistumisen kokemus pääsee niin lähelle että tulee kylmien väreiden fiilis. Se ei saa minua haukkomaan henkeä, eikä hurmioitumaan, mutta siinä hetkessä koreografia ja yhteisvoima lavalla toimii. Kolme minuuttia se kestää ja se siitä.

Mikä sitten saa aikaan sen, että välillä meinaan nukahtaa? Musiikki on erittäin hyvää, lauluissa on paikoitellen hyviä suorituksia ja kyllähän ne pääroleissa olevat osaavat laulaa. Mutta epätasainen näyttelijäntyö, ylinäytellyt kohtaukset, näyttelemisen näytteleminen, laahavat hetket, pönöttävä koreografia, ihan hirveät hetket käännöksen kanssa ja mukahauskat kliseiset vitsit. Niitä on ihan liikaa, että pystyisin vain keskittymään muuhun ja viihtymään. Huonot vitsit ovat tietysti lähtöisin jo alkuperäisestä käsikirjoituksesta, mutta myötähäpeä vain kasvaa kun loppuun ympätään "italiaksi" ritirimpsu, missä mainitaan mm. frutti di mare, pikkolo, pizza jne. Vaikkakin se olisi alkuperäisessä käsikirjoituksessa, niin ohjaajalla on useimmiten mahdollisuus ottaa se pois tai muuttaa sitä niin että tyhmimmät jutut jää pois. Muutama muukin kohtaus herätti epäilyjä siitä, että mikä kohtauksen tarkoitus ja fokus on.

Siitä saa puolikkaan plussan, että on otettu haltuun drag-kliseitä, kuten death drop. Kävely korkkareilla on myös halussa ja Lolan enkelit vetää kyllä tanssinumeroissa myötätunnot puolelleen. En itse edes seisoisi sellaisilla kengillä, tanssimisesta puhumattakaan. Silti haluaisin nähdä tanssilta enemmän, tämän tason tuotannossa.

Lisäkritiikkiä tähän tulee vielä siitä, että liput on kalliit. Halvin lippu on 68e ja kallein 97e. Satasen lippu ja sitten saa näyttämölle löysäilyä ja velttoutta, on mielestäni anteeksiantamatonta. En vain pääse siitä ajatuksesta irti. Nyt, kun sain ilmaislipun voin sanoa sen olleen koko rahan arvoista :keijo:

Olen hyvilläni että ympärilläni oli kuitenkin ilahtuneita ja nauttineita ihmisiä. Teoksen ydinsanoman tärkeys ja sen levittäminen on tärkeää, vaikken itse saanutkaan samanlaista nautintoa kokonaisuudesta. En silti koe, että haluaisin ehdottomasti nähdä tämän uudestaan useampaan kertaan. Ennemmin odotan että pääsisin näkemään Svenskanin syksyn musikaalin, jotta voisin verrata näitä keskenään. Svenska Teatern kun on minulle se musikaalit osaava yksikkö.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Pascal Lemoix » La 08 Syys 2018 14:44

Hommattiin tuossa taannoin liput esityksiin:

Esitystalous 3 - Radio
ja
All The Sex I've Ever Had.

Esitystalouden aiemmat osat olen nähnyt ja niistä tykännyt. Juha Jokela on kirjoittanut Pulkkisesta asti juttuja, joista olen käytännössä aina tykännyt.

All The Sex... taas jatkaa jotenkin samaa juttua, mitä olin itse tekemässä Mortifiedissa eli tavalliset ihmiset tuovat intiimielämänsä esille. En tiedä, edistääkö se sen kummemmin mitään "keskustelukulttuuria" tai muuta, mutta tuskin haittaakaan.

--

Lisäksi voitettiin (tai U voitti) Martta-liiton arpajaisista liput IMPROVISAATIOTEATTERI VSOPin näytökseen. :o:
"Tunne ei koskaan valehtele."
-Jorma Uotinen
Avatar
Pascal Lemoix
 
Viestit: 5211
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 00:54
Paikkakunta: L, Espoo

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Kibaya » La 08 Syys 2018 15:22

VSOP :sydän:
Siellä on ihania ihmisiä tekemässä hyviä juttuja. Ainakin jos lavalle on ne tyypit jotka mä tunnen/tiedän.
All the sex I've ever had kuulostaa mielenkiintoiselta!

Mulla on kulttuuririennoissa tulossa ens viikolla teatteria ja Drag stand upia.
Ensin HKT:ssa pullo cavaa ja aurinkoa, sitten Bianca del Rio Finlandia-talolla. Muutoin ainoat loppuvuoden kulttuurit on dragia eri muodoissa, tällä hetkellä.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ma 10 Syys 2018 23:28

Pullo cavaa ja aurinkoa - HKT:n Arena näyttämö 10.9.

Theian kanssa teatterissa :sydän:

Noniin, nyt jos aikoo mennä katsomaan tämän pätkän, niin älä lue. Äläkä mene. En suosittele.

Naisten välisestä ystävyydestä teos, jonka oli käsikirjoittanut nainen ja pääosissa oli naisia, ohjaana mies. Sori nyt vaan, mutta miehinen näkökulma naisista ja naisten välisestä ystävyydestä on just niin tuollainen stereotyyppejä vahvistava ja ennakkoluuloja korostava.

Näytelmän käsikirjoitus on ontuva ja haparoiva, kliseinen teos keski-ikäisistä naisista. Myönnän, olen tälle teokselle liian nuori, mutta sitten muistan että perkele kun nautin Akkapakasta (suomeksi ja ruotsiksi) ja siinä vasta keski-ikäisiä naisia onkin. Että ei se ikää katso jos teksti on hyvä, teksti on hyvä.

Nomutta. Päärooleissa on ihan ammattitason tekijät, mutta jostain syystä kahdella ei meinaa homma luistaa. Toisella on päällä joku satutäti-moodi ja hän puhuu kuin lasten saduissa kertojat ja toisella on tosi epäaito murre ja roolin tiukkuuskin on vain kiukuttelua muistuttavaa huulten yhteen puristamista. Sitten on se yksi, jonka luonnerooleja on epämääräiset homssut ja toinen, jolla on viinaan menevät miestennielijät. Että stereotypiat löytyy heti ja siitä.

Ensimmäinen puoliaika on kuitenkin "ihan ok". Pari paskaa vitsiä, pari hauskaa tilannevitsiä ja semmoinen fiilis että ei nyt tämäkään tajuntaa räjäytä, mutta viihdyttäähän se ajoittain, jos pystyy unohtamaan sen satutäti-osion ja huonon murteen. Tai ontuvat aukot hahmoissa. Mutta ei nyt niin paha.

Toinen puoliaika kaduttaa ja hävettää. Jutut on niin ala-arvoisia, etten halua muistaa niitä. On kuulkaa stereotyyppinen lappalaishahmo, aivan helvetin epäuskottavalla murteella ja vammaisvitsejä ja onpa mukana jopa kesäteattereiden vakiokalusto eli joku sammuneena housut nilkoissa pusikossa. Toisen puoliajan taso on myös tosi paskaa kesäteatteria. Itkettää. Oikeasti, itkettää. Vammaisvitsi on viimeinen niitti. Saan pidäteltyä kyyneleitä, kun roolihahmo lavalla julistaa olevansa rampa ja ruma ja kammottavinta maailmassa. Sen pitää olla 4 päivää varaamatta jalalle ja siksi aikaa on hommattu pyörätuoli. Että niin rampa.
Ymmärrän tarinan kannalta miksi se on tärkeä, mutta toteutus sille on niin loukkaava, että pahaa tekee. Toki ensin mietin että miksi loukkaannun ja mistä. Mutta sitten kun se "vitsi" vielä jatkuu, niin tajuan että siitä vähättelystä mitä kohtaan päivittäin. Siinä kohtaa lavalla on realismia kaikkia vammaisia kohtaan, jotka joutuvat väistelemään ja pyytelemään anteeksi sitä että ovat tiellä. Koska koetaan että pienet, itsestään parantuvat, väliaikaiset tilat ovat rinnastettavissa vammaisiin, parantumattomiin tilanteisiin, joista ei niin vaan nousta ja kävellä kahden päivän päästä tervein jaloin mihinkään. Sitä se toikkarointi siellä lavalla on siinä valitusvirressä. Yhyy, yhyy, olen invalidi. No vittu kiitos. Kyllä, loukkaannun siitä minkälaisena minun tila esitetään, valitusvirtenä, maailman suurimpana epäonnena, kun on pyörätuoli. Toisenlaisesta suhtautumisestahan ei saa draamaa tai komediaa irti.
Suututtaa tämän stereotypian vahvistaminen ihan helvetisti.

Toisen puoliajan lopulla on myös semmoinen ihmeellinen sekoilu, josta en ymmärrä yhtään mitään ja sitten koko paska päättyy. Onneksi.

Kotona vielä oli niin paha mieli vammaisvitseistä, että itkin.

Onneksi ennen teatteria oli ihanaa.
Ja onneksi seurani oli ihana :sydän: :hymyhali:

Ps. Invanostin ei toiminut. Alaspäin pääsin könkkäämällä. Ylöspäin pääsin tuurilla sillä nostimella, kun vahtimestarit olivat ensimmäisen puoliajan aikana rämppäämällä saaneet sen toimimaan ja nyt rämppäämällä saatiin se toimimaan niin ettei kukaan joutunut kantamaan minua. Tämä oli hauskempaa kuin kahden tunnin näytelmä. Enkä ole siitä yhtään pahoillani.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ke 12 Syys 2018 00:26

Bianca del Rio @ Finlandia-talo 11.9.

Bianca :sydän:
RuPaul's drag racen kauden 6 voittaja, tehnyt 2 komediaelokuvaa, kirjan ja kiertää maailmaa erittäin aktiivisesti. Ensimmäinen keikka myytiin aika hetkessä loppuun ja toiseen oli muutamia lippuja vielä eilen jäljellä.
Ostin itselleni viimeisillä rahoilla vip-lipun, koska m&g. Käytännössä minuutti yhteistä aikaa, tyhmää jutustelua ja valokuva. Hän ihasteli mun asia, mä hänen kenkiään, hän sanoi että show on sitten "pretty fuckin' nasty, just sayin'" ja viittasi mun keppiin. Vaihdettiin muutamat vitsit ja sain kuulla olevani "shady bitch". :sydän:

Itse show oli aivan mieletön! Niin epäkorrekteja vitsejä ja huonoja juttuja että oivoi! Yhdessä kohtaa oli just siinä ja siinä että onko se vielä ok, ehkä ei ihan ollut. Vammaisvitsit oli kyllä ihan hiton "nasty"! Mutta kaikki vitsit oli yhtä inhottavia.

BDR tulee Helsinkiin myös seuraavalla kiertueella. Ja aion tehdä kaikkeni päästäkseni myös sinne :sydän:
Yleisön kanssa interaktiivinen osio oli juuri sitä parasta Biancaa mitä tiedän. Lämmin, hauska, epäkorrekti ja nasty as fuck! On ehkä vaikea selittää suoraan hänen ilkeilynsä ja epämiellyttävyyden takana olevan hahmon olemusta, jos ei ole yhtään katsonut kautta 6. Naljailuun liittyy vahvasti välittäminen ja pelkkä vihamielinen vittuilu olisikin ihan tyhmää. Hän ei kuitenkaan naura ihmisille, vaan heidän kanssaan. Vittuilu koskee kuitenkin myös häntä itseään. Biancan keikka on eniten stand-upia, enkä kyllä haluaisi sen olevankaan muuta.

Olen kyllä niin onnellinen, mun asusta osa tuoksuu Biancan parfyymille ja oli kyllä niin älyttömän ihanaa.

Ps. kausi 6 alkaa subilla nyt syyskuun lopussa. :sydän:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Suvi » Ke 12 Syys 2018 16:34

Kibsin arvostelut on kyllä kivoja :D

Mä oon viettänyt aikaa museossa. :D Ateneumissa loppui elokuussa Fantastico! -näyttely. (Eli italiaista taidetta 1920-1930 -luvuilta.)
Kävin puolivahingossa katsomassa sen parikin kertaa ja se oli ihana. Maaginen realismi on mulle ehkä enemmän kirjallisuudesta tuttua, mutta miten se näyttäytyy maalaustaiteessa oli kiinnostavaa.

Lisäksi olen käynyt katsomassa mm. Barbie-näyttelyn Kansallismuseossa. Se oli ihan hauska, mutta mua hämäsi jonkinlainen "mainosmaisuus". Toki se oli ihan suoraan Mattelin tuottama, mutta silti olisi ollut hauska nähdä niiden muotiluomusten ja keräilybarbien lisäksi jonkun 5-vuotiaan sotkemia barbeja ja muita "elämää nähneitä" barbinukkeja. :keijo: Nostalgiafiiliksiä näyttely tällaisenäänkin herätti.

Koska sössin mun Museokortin uusimisen, menin vähän aikaa sitten uudestaan Kansallismuseoon ja kävin siellä kassalla uusimassa kortin, ja kävin samalla (taas) kierroksella itse museossakin. Olin jossain tosi oudoissa tunnetiloissa (en enää muista miksi) ja fiilistelin vain jo pelkästään sitä Kansallismuseon rakennusta. Jostain syystä se on mun lempipaikkoja Helsingissä. :pilvi: Venäjän keisarin valtaistuinsalissa on virtuaalilasit ja ensimmäisen kerran uskalsin kokeilla niitä. Ne olivat vähän kököt siten, että en saanut niitä ihan täysin istumaan päähäni. Mutta se virtuaalinäyttely oli jotenkin hieno. Siinä pääsin seuraamaan jotain senaikaista istuntoa (nyt en muista mitä :töktök: , mutta tärkeä tapahtuma se oli) siten, että sen ajan mahtihenkilöt keskustelivat minulle nykyajan näyttelijöiden äänillä. :keijo: Kiva, että virtuaalilasitekniikka yleistyy museoissa. Minulle se on aina jotenkin sävähdyttävää. :munmo:

Keskityin sitten kuitenkin ehkä eniten Suomen tarina -näyttelyyn, jossa kerrotaan "Suomen tarina" 1900-luvulta alkaen Bobrikovin murhasta aina nykypäivään asti. (Olen pikaisesti käynyt katsomassa näyttelyn kerran aikaisemmin.) Näyttelyn loppupuolella on lasten kirjoittamia hauskoja visioita Suomesta seuraavan sadan vuoden päästä. Koska olin jossain oudossa tunnetilassa, katselin pitkään raakoja kuvia sisällissodasta ja itkeskelin niille, kunnes vaan en enää pystynyt katsomaan. Sen jälkeen olikin hyvä yrittää ottaa itsestään kuvaa "tulevaisuuden presidenttinä". :keijo: En onnistunut. :keijo: Näyttelyssä on myös kovasti omaa aikaansa kuvaavia yksittäisiä esineitä ja siinä on myös hyödynnetty mielenkiintoisella tavalla nykydigitekniikka.
Lopussa pääsi vielä kuuntelemaan suomalaista heviä, mikä teki erittäin hyvää. :rokrok:
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Pascal Lemoix » Ma 17 Syys 2018 18:01

VSOP oli Sellosalissa hauska. Ihan viikon uutisiakin sulautettiin sketseihin. Teemana oli klassikot: ryhmän klassikot (kun 10-vuotissynttäreitä juhlivat) ja klassikkoelokuvat. Suomi-filmi nähtiin kolmessa osassa ja se oli illan paras numero. Toinen huippu oli viiden ihmisen tarina, joka päättyy kaikkien kuolemaan.

Jossakin vaiheessa alkoi lievästi puuduttaa se, että yleisöltä otettiin aiheita tai muita. Yksi tanssinumero oli puheeton ja spontaani esitys, jossa yksi teki ja toiset matkivat, se oli virkistävä. Improilussakin tulee vähän standarditavaraa välillä, että arvaillaan juhlien vieraita, jotka ovat niinkin kekseliäitä kuin Spede tai Tarja Halonen. Jos sketsiin saatiin vähän muutakin mukaan, niin hauskuus nousi jo huomattavasti.

Yhtä kaikki, ilta oli hauska, mutta ei hysteerinen. Mutta tekisipä mieli olla itse joskus kokeilemassa. :D
"Tunne ei koskaan valehtele."
-Jorma Uotinen
Avatar
Pascal Lemoix
 
Viestit: 5211
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 00:54
Paikkakunta: L, Espoo

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ma 25 Maalis 2019 14:38

Trixie Mattel @ Finlandia-talo 24.3.2018.

Tämä oli taas niitä tyypilisiä juttuja missä en meinannut muistaa että koko keikkaa on, oli hankala asennoitua et pitää lähteä sunnuntai-iltana johonkin ja sitten kuitenkin se oli todellakin sen arvoista!

Trixie tekee osittain "insult-comedy"a ja osittain "stand-up comedy"a. Trixie myös laulaa itse, livenä, vaikka myös lip syncaa ja käyttää taustalla backdroppeja moniulotteisesti.
Triexie ei ole lukeutunut mun suosikkeihin, mutta sitten taas hänen ja Katyan UNHHH-show on yksi parhaista asioista mitä tiedän.

Olin liikkellä mun avustajan kanssa (joka on drag-artisti itsekin) ja keskustelut etukäteen oli kaikkea muuta kuin viihteeseen liittyviä ja oli jotenkin vaikea keskittyä siihen ajatukseen että istutaan tosissaan drag-keikalla.

Lämppäreinä oli englantilaisia queeneja, Miss Claire ja Victoria's Secret.
Molempien jutut olivat oikein viihdyttäviä ja Victoria's Secretin puhe kylmyydestä ja jäätyneestä Töölölahdesta kauheutena oli kyllä niin osuvia! Että welcome vaan.

Trixie itsessään oli kyllä todella ammattilainen. Vitsit olivat törkeitä, mutta kuitenkin sillä hienovaraisella twistillä, että ne eivät olleet mauttomia. Insult comedy on siitä vaikea laji, että se menee helposti törkeäksi ja pilkaksi, jolloin se ei enää ole hauskaa (vrt. Sami Hedberg "vitsit" saamelaisia uutisia kohtaan).
Aika heittämällä se tunti siinä sitten vierähtää ja vähän päällekin.
Keikan jälkeen on hyvin rentoutunut olo ja naureskelemme avustajan kanssa kotimatkalla.

Eikä ollut mitään tosiurpojakaan tuolla keikalla. Yksi känniämmä ja hänkin tajusi lähteä itse pois huudeltaan törkyä (="sano PERKELE!" :jaaha: )
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ma 09 Joulu 2019 16:10

Pieni Merenneito @ hkt 7.12.2019. (sisältää spoileita, älä lue jos et halua tietää mitä tapahtuu ja miten asioita on tehty)

Kun Pieni Merenneito tiedotettiin Helsingin kaupungin teatterin toimesta ajattelin että voi ei. Tuoreessa muistissa oli pettymys Kinky Bootsiin ja jossain kolisteli epämääräiset muistot kaikista niistä kerroista kun on sijoittanut monta rahaa ja pettynyt isosti.
Lisäksi pelkäsin että mitä tapahtuu Ursulalle, kun rooliin oli istutettu Sanna Saarijärvi, jonka tapa näytellä on vahvan maneerista ja semmoista mistä en pidä. Päärooleissa oli nuoria, aika vastavalmistuneita tyyppejä, joten mielipidettä ei ollut.

Koko syksyn kyttäsin lippuja ja tilin saldoa. Hirvitti se hinta ja kun lopulta kevyesti onni potkaisi (kiitos kela…) niin päätin että nyt heevetti sentään ostan ne liput johonkin näytökseen.
Ne maksoi 4:ltä ihmiseltä 200e. Tästä yksi lippu oli avustajan alennettu lippu. Normihinnalla hinta olisi ollut 260e. Eli aivan saatanasti.
Tähän rahaan halusin vastinetta. Toki ymmärsin että yhteen näytökseen vaaditaan 80 ihmistä ja niiden kulujen kattaminen, lisensseiden ja muiden oheen ei ole mikään halpa rasti. Mutta silti mun pussissa 200e on aivan saatanasti. Ihan sama mihin se on menossa, niin se kirpaisee.

Mukana mulla oli siis Tuusi Tuusinen, kummilapsi 6-v. ja ystävä=avustaja.
Oltiin paikalla hyvissä ajoin, päästiin paikoille hyvin ja kun sain häärättyä lapset kondikseen ja katsoin lavaa liikutuin. Jumalauta! :tipahdus:
Olin niin häärännyt kaikkea ja keskittynyt just niihin lapsiin ja siihen etten kaadu ja ettei ihmiset kävele mua päin ryysiksessä ja vasta lavan nähdessä tajusin että missä mä olen. Ihan perus.
Alku tuli aika nopeasti ja visuaalinen ilme veti kyllä jalat alta. Videoprojisoinnit saivat teatterisaliin kolmiulotteisesti luodun maailman, joka todellakin ulottui sinne taka penkkiin asti ja oikeasti näytti siltä että meduusat leijuvat eturivien päiden yläpuolilla. En meinannut uskoa silmiä katsellessani sitä.
Musiikki tunkeutui ihon alle ja liikutuin tosi vahvasti.
Tuusi näytti peuralta ajovaloissa ja kummilapsi meinasi pudota penkiltä etunojassaan.

Huikeat puvut ja oikeasti se mielikuva että jengi ui merenalaisessa maailmassa vei kyllä jalat alta. Kalojen liike oli oikeasti juuri semmoista mitä jossain planetariossa ja koreografisesti aivan pirun hienosti toteutettuja.
En pysty kuvailemaan miten paljon nautin siitä visuaalisesta tykityksestä mitä ensimmäinen puoliaika oli. Hukkuva Eric oli ehkä parasta mitä olen pitkään aikaan nähnyt!
Ursula oli myös sellainen taidonnäyte että oksat pois. Sanna Saarijärvi näytteli konkreettisesti vain rintarangasta ylöspäin. Kun olen kritisoinut sitä, että meillä ei näytellä koko keholla, niin nyt ei haitannut, mutta vaikeutta lisäsi, että piti osata huomioida miten ne kehoon kuulumattomat tekijät, joiden liikuttelusta vastasi muut ihmiset, liikkuivat ja ylläpitää illusiota tästä. Käytännössä Saarijärvellä oli joka kohtauksessa kädet ilmassa, minkä nyt voi kuvitella olevan kaikkea muuta kuin helppoa. Ai jestas sentään miten hienosti Ursula oli tehty ja miten hyvä se oli. Rakastin aika paljon :sydän:

Miinuksia annan ainoastaan käännöksestä ja muutamista epävireyksistä biiseissä. Annoin sen silti anteeksi, koska kaikki muu oli niin loisteliasta ja ihanaa. Niissä hetkissä se kyllä häiritsi ja mietin että ilmeisesti se hkt:n joku vakkarijuttu että musikaaleissa ei sooloja vetävät ole niitä jotka välttämättä osaavat hallita sen homman.

Erityismaininta vielä koreografiasta, koska välillä oli niin sekunnilleen vedettyjä iskuja ja liikkeitä että sen katsominen sai haukkomaan henkeä. Kohtaus, missä Sebastiania jahdataan oli yksi niistä. Sebastianhan oli toteutettu nukkena, joten lavalla oli aina nukke+ihminen, joten tuo jahtauskohtaus oli sellaista hässäkkää, että jos ei siinä ole selkeyttä missä kenenkin paikka on ja iskut kohdallaan, siinä käy pahasti.

Pieni Merenneito, maailma joka todella sai unohtamaan kaiken muun ja antamaan tilalle jotain muuta.
En ehkä päässyt siihen moodiin että olisin halunnut jäädä veden alaiseen maailmaan, mutta kävin lähellä.
Kotiin oli ihana palata ja olin henkisesti rentoutunut. Fyysisesti olin jännittänyt jalkoja koko kahden ja puolen tunnin ajan.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Kibaya » Su 26 Syys 2021 12:55

Viime viikko oli kylddyyrin keskuuteen palaamisen viikko.

Maanantaina kävin elokuvissa katsomassa uusimman Suicide Squadin, tiistaina Kuriirin, keskiviikkona Eatnameamet - Hiljainen taistelumme dokkarin, torstaina R&A-festareilla Last Resort - dokkarin.

Lisäksi varasin lipun meidän skenen drag-tapahtumaan Kansallisteatteriin :sydän:.
Punch Up järjestää tapahtuman Kansallisteatterin isolla näyttämöllä ( :tipahdus: ) ja meidän duunista saaduilla kulttuuriseteleillä saa kuin saakin lipun sinne. Leffateatteriin sen pystyi suoraan appilla ostamaan, mutta teattereihin joutuu varaamaan lippumyymälästä. Onhan se vähän epäkäytännöllistä että lipun voi sitten ostaa vain paikan päältä.

Nyt kun kulttuuriseteleiden (tai kulttuurirahan) toinen osa on tulossa marraskuussa ja teattereiden katsojamäärät avattu (olettaen ettei niitä rajoiteta heti uudestaan) on ehkä pakotettu teatteriin loppuvuodesta. Mietin vielä hankinko museokortin vai teatterilippuja. Rahathan pitää käyttää 31.12.2021 menessä, eivät siirry ensi vuodelle. Onneksi teatteriliput voi hankkia ensi vuodelle, mutta ne pitää olla ostettuna ennen vuoden vaihdetta. Ainakin q-teatterissa menee kiinnostavia teoksia Kansiksen lisäksi. Menisi myös tampereella, samoin kuin HKT:ssa menee Sherlock, missä on pääroolissa Santeri Kinnunen. Että kaipa ne rahat on siinä mielessä "helppo" saada käytettyä.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja L-S » Ma 27 Syys 2021 10:03

Oo, onpas ihanan paljon kulttuuririentoja Kibsillä!

Mäkin haluaisin teatteriin, ei mitään muistikuvaa koska olisin viimeksi käynyt. Erityisesti haluaisin nähdä Dosentit-näytelmän Helsingissä, mutta saa nähdä saanko aikaiseksi mennä. :keijo:

Mä olen kulttuuririentoja harrastellut käymällä taidenäyttelyissä. Lauantainakin kävin Porissa uuden taidennäyttelyn avajaisissa. Teatteriin tai leffaan en ole tullut menneeksi. Ehkä pitäisi mennä vaikka leffaan pitkästä aikaa.
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Kibaya » La 02 Loka 2021 17:41

Hitler ja Blondi @Kansallisteatteri 1.20.2021.

1.10. on samalla Miina Sillanpään, kansalaisvaikuttamisen ja mun... no, vammautumisen alkamisen vuosipäivä. 1.10. oli se päivä kun nousin sängystä ja en päässytkään enää jalkeille.
Toki vaiheita on monia, mutta lopputulos on tämä nykyinen, vammautunut minä.

Olin eilen menossa hakemaan mun huomisen esityksen lippua ja mietin mitä teen lopulla kulttuurirahalla.
Avasin suuni siinä kassalla, että mites niitä Hitlerin ja Blondin lippuja vielä oli. Kyseisen näytöksen mainos tuijotteli lipunmyyjän pään takana, samoin kuin Dosenttien ja arvoin näiden välillä. Sain kuitenkin saman illan lipun, eli alennuslipun samana iltana olevaan näytökseen.

Samalla näytös oli ensimmäinen, jossa ei ollut katsojarajoitteita.

Näiden seikkojen varjolla oli samalla malttamatonta, että jännittävää istua katsomoon. Ja kutkuttavaa. Tunsin liikuttuvani astuessani hissistä ulos pääaulaan. Saliin astumisen tunnelma oli sanaton. Loppuunmyyty permanto ja sen puheensorina oli huumaavaa.

Ennen näytöstä päävahtimestari antoi ohjeistuksen poistumisesta, se oli koordinoitu, ei haluttu aiheuttaa ryysiksiä auloihin, joten ei päästetty jengiä poistumaan ihan oman valinnan mukaan. "Tervetuloa kansallisteatteriin" sai raivoisat aplodit ja esityksen alkamisen hienovaraisuus meinasi peittyä sen alle.

Hitler ja Blondi kertoo Hitleristä.
Hitleriä näyttelee Seela Sella. Lavalla nähdään myös Verneri Lilja ja... naishenkilö, jonka nimestä en ole varma (koska en hankkinut käsiohjelmaa kiireessä). Sella astelee lavalle ensin itsenään ja näemme muodonmuutoksen tapahtuvan. Hetkittäin on helppo ymmärtää miksi hänen puheitaan uskottiin. Toki valaistus ja äänisuunnittelu avustaa tässä. Maskeeraus on pelottava.

Kylmät väreet ovat väistämättömiä. Ymmärrän saksankielisistä hetkistä yllättävän paljon. Niitä ei ole montaa, mutta saksaksi huudetut kohtaukset ovat voimallisia ja vaikuttavia. Hirvittäviä.
Koko Hitler on hirvittävä.

Näytelmä ei ole mikään Hitlerin henkilökuva. Se kuvaa tapahtumien taustoja, yksityisiä tapahtumia ennen ja sodan aikana, mahdollistajien rooleja, niitä tapahtumia, joiden avulla viha otti vallan ja ajoi lopulta tuhoon. Erään kohtauksen aikana Liljan esittämä Blondi puhuu ja Hitler tuijottaa yleisöön hänen vieressään. Sen kohtauksen kuva on niin voimakas että siitä on vaikea päästä eteenpäin. "Nämä yritykset rahoittivat natsipuoluetta ennen sotaa" -listauksen aikana tulee paha olo. Olen vihainen ja voimaton, mutta ymmärrän kontekstin. Huomaan myös selittäväni asioita itselleni, että tietenkin näin on ollut pakko toimia. Sillä jollain tavalla on siedettävä se hetki ja se paha olo.
Eikä tietenkään asiat ole niin mustavalkoisia, että ilman noita rahoittajia ei olisi tullut mitä tuli. Tai no, varmasti olisi ollut hitosti vaikeampaa, tai mistä sitä tietää. Ehkä kukaan ei olisi lotkauttanut korviaan, jos natseilla ei olisi ollut rahaa propagandaan ja suurten kokoontumisten järjestämiseen. Auttaako tämä jossittelu? No ei tapahtuneita asioita kohtaan, mutta tulevaisuutta kyllä.

Muutamaan otteeseen on pakko etäyttää itsensä ja katson vain näyttelijäntyötä ja tekniikkaa. Olen usein kritisoinut ettei meillä ole osaamista näytellä "loppuun asti", vaan hahmot tuntuvat valjuilta tai näytellään vain osalla itseään. Sella Sella näyttelee koko kehollaan aina hiustupsun juuresta jalkateriin ja kynnenpäihin asti. Hän tuo lavalle uskottavan hahmon, eikä itseään esittämässä hahmoa. Verneri Lilja on loistava, vaikka paikoin en ole varma mikä hänen roolinsa on. Kertojana toimiva Blondi on kuitenkin tarpeellinen ilmentämään muutoksia.

Hitler ja Blondi on viiden tähden kokemus.
Loppukiitoksissa Seela Sella keskeyttää ne ja kiittää yleisöä. Hän on liikutuksen vallassa ja ääni särkyy miten hän kertoo että täyden salin näkeminen itkettää.

Kotiin saapuessa mielessäni pyörii vain, että emme saa antaa tuollaisen toistua. Mieleeni nousee uutiskuvia viime vuosilta ja tuntuu epätodelliselta. Fasismi, ekofasismi, rasismi ja niistä puhumisen aggressiivisuus on selvää. Mietin jotain persuja ja natseja ja huomaan että suutun heti. Samoin suututtaa se miten rasismia pidetään hölynpölynä, koska valkoiset ihmiset eivät itse näe omaa rasistista käytöstään. Antirasistinen työ on vaikeaa, koska siinä pitää kohdata ne omat toimet ja ajatukset. Pitää kyseenalaistaa ja muuttaa niitä malleja mitä on pitänyt "normeina". Antifasistinen ja antirasistinen ote on myös niin monitasoista, että niiden kokonaisuuksian pelkkä ajatus saa voimattomaksi.
Mutta sitten. Ei meidän pidä tulla siinä täydellisiksi. Meidän tulee vain tulla tietoisiksi ja toimia sen tiedon mukaan omien voimavarojen mukaan.
Ennen kaikkea. Meidän tulee puhua ja pitää huolta, ettei natsipelleille anneta valtaa. Tiesittekö, että natsipelleksi nimittämisestä voi saada sakot...
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja L-S » La 02 Loka 2021 18:05

Kibaya kirjoitti:Kotiin saapuessa mielessäni pyörii vain, että emme saa antaa tuollaisen toistua. Mieleeni nousee uutiskuvia viime vuosilta ja tuntuu epätodelliselta. Fasismi, ekofasismi, rasismi ja niistä puhumisen aggressiivisuus on selvää. Mietin jotain persuja ja natseja ja huomaan että suutun heti. Samoin suututtaa se miten rasismia pidetään hölynpölynä, koska valkoiset ihmiset eivät itse näe omaa rasistista käytöstään. Antirasistinen työ on vaikeaa, koska siinä pitää kohdata ne omat toimet ja ajatukset. Pitää kyseenalaistaa ja muuttaa niitä malleja mitä on pitänyt "normeina". Antifasistinen ja antirasistinen ote on myös niin monitasoista, että niiden kokonaisuuksian pelkkä ajatus saa voimattomaksi.
Mutta sitten. Ei meidän pidä tulla siinä täydellisiksi. Meidän tulee vain tulla tietoisiksi ja toimia sen tiedon mukaan omien voimavarojen mukaan.
Ennen kaikkea. Meidän tulee puhua ja pitää huolta, ettei natsipelleille anneta valtaa. Tiesittekö, että natsipelleksi nimittämisestä voi saada sakot...



Luin äsken Kibsin tekstin ja sen jälkeen menin Twitteriin ja siellä tuli hetikohta vastaan kommentti, jossa joku ilkkui sitä, että "taas joku on löytänyt jostain rasismia"... No, tulin pois Twitteristä. :epäilevä:

Hyvin sanottu että ei tarvitse tulla täydelliseksi, mutta yrittää joka tapauksessa tulla tietoisiksi ja pyrkiä toimimaan jotenkin fiksusti. Ja suututtaa kyllä se, että natsipelleksi nimittämisestä voi saada sakot.

Hitler ja blondi kuulostaa kyllä hienolta, sekin olisi hieno nähdä.

Mun kulttuuririento oli nyt Kirjamessut. Tosi outoa olla massatapahtumassa yhtäkkiä taas. En tiedä oliko se fiksua, kai aina koronan leviämisen vaara olemassa, mutta tuntuu myös siltä, että joskus on pakko yrittää palata jonkinlaiseen normaaliin, ja jos joskus niin miksei sitten nyt kun omasta täydestä rokotussarjasta on noin kuukausi ja suoja on varmaan vahvimmillaan (toki toivon aina myös etten levitä koronaa kellekään muulle). Kirjamessut on sinänsä myös toki vähän rasittavat, kun porukkaa on paljon ja puheenvuorot 20 minuutin mittaisia pintaraapaisuja. Markkinointitapahtumahan se tietysti on, mutta täytyyhän kirjoja toisaalta saada myytyä, jos niitä halutaan yhä kustantaa jne. Ja on kuitenkin mukava olla kirjojen kanssa.
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja L-S » Ma 31 Tammi 2022 22:25

Nyt on taas live-kulttuuririennot tauolla, mutta nautin kulttuurista lauantaina kotona katsomalla Kansallisbaletin Joutsenlammen telkkarista, kun sehän esitettiin nyt suorana ensi-iltana netissä ja Ylellä. Yleisöä ei saanut ottaa.

En ole juurikaan nähnyt balettia aiemmin, mutta lumouduin kyllä tästä. Alussa puuhastelin muuta enkä ehtinyt keskittyä mutta lopussa jäin oikein katsomaan ja kuuntelemaan, ja illalla katsoin myös alkua vähän uudestaan. Musiikki on hienoa ja liike myös, vaikka baletti näyttääkin aina vähän epäluonnolliseltakin. Miten joku voi taipua niin tai nousta niin kevyesti ilmaan toisen nostamana? Kaunista ja vaikuttavaakin kuitenkin. Joutsenlammen tarina on joku kummallnen satu enkä ole siihen niin kovin perehtynyt, mutta joku pahishan siihen liittyy ja pahiksen tanssija olikin vaikuttava. Toki muutkin myös.

Baletteja on ilmeisesti katsottavana jotain muitakin, taidankin katsoa seuraavaksi Pähkinänsärkijän. :keijo: Sopii hyvin lauantai-iltapäivän puuhaksi, koska baletista tulee juhlava tunnelma. :keijo:
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Kulttuuririennot

ViestiKirjoittaja Kibaya » Su 20 Maalis 2022 02:31

Hamlet
@Kansallisteatteri 19.3.2022.

Täältä teatterin omat sivut.

Maailma on nyrjähtänyt, mennyt sijoiltaan.
Nuoriso on saamassa perinnökseen vain kaaosta ja valheita.
Olla vai ei? Siitä on nyt kyse.


Olavi Uusivirta, Fanni Noroila, Aleksi Holkko.
Matti Uusivirta.
Esa-Matti Lång, Tomi Tuominen, Paula Siimes.
Ohjaajana Samuli Reunanen.

FYI.
Tämä arvio aivan varmasti sisältää spoilereita, joten jos et halua tietää mitään, älä lue tätä pidemmälle.

Hamlet on osa Kansallisteatterin 150-vuotisjuhlia.
Jos nyt ajattelee, että Shakespeare on yksi niistä kaikkein pölyttyneimmistä ja vaikeaselkoisista, puuduttavimmista teoksista, niin on varmasti oikeassa. Ehkä vain puuduttavampia on ne Henrik XXXX-sarjan osat missä on varmasti sisältöä, mutta sitten taas onko?
Hamletia pidetään teatterintekijöiden keskuudessa meriittinä. Se on meriitti pääosan esittäjille ja ohjaajalle. Shakespearet on aina ajatustasolla "järkäleitä". Niitä klassikkoja. Niissä on aina sitä historian painoarvoa. Kuka teki edelisen Ofelian? Kenen Hamlet on paras?

Mun edellinen Hamlet oli Benedict Cumberbatchin Hamlet NT Livessä. Jos on ollut joku muu välissä, en muista sitä.
Tietysti ajattelen ennen näytöstä sitä kokemusta.
Mutta se on aivan sama ajattelenko sitä vain en. On aivan turhaa kuvitella, että tässä olisi mitään samaa, vaikka kuitenkin on.
Ennen näytöstä kaveri sanoo että Kansallisteatteri on niin tunkkaista. Tietenkin on. Siellä on nurkissa kirjaimellisesti hämähäkinseittiä ja jokunen kummitus. Nyt niiden seittejä on aika vähän ravistella.

Olen lukenut hesarin arvion, missä Olavi Uusivirran sanotaan tuovan lavalle rokkikukkomaisuutta ja sitä millä pidetään yleisö hyppysissä isoilla festarilavoilla. Tavallaan totta, tavallaan ei. En ehkä ole koskaan nähnyt Uusivirtaa Ruisrockin lavalla, eikä mun totisesti enää tarvitse. Uusivirta todella pitää otteessaan, mutta siihen on syynä niin ohjaajan valinnat, kuin dramaturgian rakenne.

Fanni Noroila on vuonna 2016 valmistunut näyttelijä, joka on ehkä suurimmalle osalle tuntemattomampi tekijä. Itselle Noroila on tunnetumpi muista, kuin teatteripiireistä.
Noroilan Ofelian ja Uusivirran Hamletin rinnalle on nostettu Aleksi Holkon näyttelemä Laertes aika tasavertaiseen asemaan, siis huomion suhteen. Hamlet, Ofelia ja Laertes muodostavat trion, jossa ahdasmieliset ja vanhanaikaiset parisuhdemallit tuuletetaan ovesta ulos. Luen käsiohjelmasta miten Holkko kuvailee queer-näyttelijöiden roolien valuvan heteroille ja miten on vapauttavaa voida tuoda rooliin sitä vapautta ilmaista queerina queeria. Miten mietin liioittelua ja tässäkin teoksessa esiin tulevaa asiaa, että jokin pitää näyttelijöiden kautta ilmentää todeksi. Mutta jos se ei ole totta, se vaatii liioittelua tuodakseen totuuden kaltaisen tilan.

Tämän illan Hamletissa pistetään kuitenkin ensiksi pystyyn kunnon bileet. Ysäridiskoteknobiitti, neonvärit, ai että kun kolahtaa syvälle. Timo Kämäräinen on suunnitellut musiikit ja miten oivallisia nekin oikein on.

Bileet, epäilys, haamu, rakkaus. Samaan yksinkertaisuutta, mutta myös upeita kikkoja. Näyttämölle on yksinkertaisesti tuotu kaikki, mitä sinne voi tuoda, mutta se ei ole liikaa. Pöly ja tunkkaisuus ovat kaukana poissa. Enkelit lentää sun uniin, ja toivotan nämä enkelit uniini oikein monena yönä!

Miten alasti voi näyttelijän riisua lavalla? Miten raakaa voi näytteleminen ja teeskentely olla? Mikä on teeskentelyä, mikä totta?
Kuka sinne luostariin menee, vai pitääkö painua johonkin muualle?

Hamlet on vihdoin täällä.
Hamlet vastaa kaikkiin niihin tarpeisiin, mitä olen teatterin katsojana, kokijana ja tekijänä kaivannut vuosi"kausien" ajan. Olen toki kansallisteatterin suhteen äärimmäisen puolueellinen, mutta on sinänsä hykerryttävää miten monissa muissa paikoissa poljetaan paikallaan ja nyt suurelle näyttämölle tuodaan eräänlainen nykytaiteellinen taiteiden rajat monitasoisesti ylittävä teos. Samaan aikaan lavalla on teatteritaide, kuvataide, musiikki, valotaide, veistoksia, joku lavastustaiteen viritelmä, sekä se rokkikeikka. On bileet, mutta myös se herkkyys ja virittyneisyys missä et vaan tiedä mitä seuraavaksi tulee, vaikka tasan tiedät. Teatteritekniikoista on Brechtin neljännen seinän rikkominen, devising-tekniikka nykyteatterin tekniikoista, Aristoteleen runousopin perusteet ja Stanislavskilainen roolityö, mutta myös se ettei lavalla ole mitään turhaa. On ikiaikaiset perinteiset lausuntatavat, joiden päältä on todellakin siivottu pölyt pois ja ravisteltu huolella nykyteatterin keinoin ja tuotu sitten uudistettuina lavalle.
Olen niin onnellinen, että saan nähdä miten suomalaisen teatterintekemisen taso nousee ja kohisten. Eikä siihen ole vaadittu sketsihahmoja, on annettu vähemmistöille, aliedustetuille ja sorretuille ryhmille ääntä ja tilaa. Se tuntuu niin oikealta, että huomaan silmieni kostuvan aivan koko ajan.

Useaan otteeseen mietin seuralaistani theiaa. Itselle kokemus on euforinen. Tähän astisen elämäni paras teos mitä olen nähnyt. Ja me ollaan takimmaisessa rivissä. Miltä tämä näyttää lähempää?
Mikä Hamletista tekee parhaan?
Ei se kikkailu, vaan se rehellisyys. No okei, ne vitsit myös. Kun repeilet sille, että lavalla olevat asiat antaa mielleyhtymän South Parkin "they killed kenny"-vitsiin ja tiedät, ettei tätä pysty sanallisesti selittämään mitenkään.
Lisäksi. Kehollinen ilmaisu. Olen niiiiiiiiin paljon peräänkuuluttanut sitä, että meidän näyttelijöiden ilmaisu jää vajaaksi. Ei jäänyt. Olavi Uusivirran roolityö on kuin Benedict Cumberbatchin roolityön kehollisuus Frankensteinissa. Ja vielä vähän enemmän, vaikken koskaan uskonut sen olevan mahdollista. En oikeasti, en koskaan! En kuvitellut että näen tätä omin silmin ja ilman että olen jotain 85-vuotta vanha. Se herättää toivoa siitä, että meillä on mahdollista saada teatteriin näyttelijäntyöhön laatua ja sitä mitä sieltä puuttuu! Vielä on toivoa, että pönötys vähenee!
Noroilan Ofeilia ei myöskään jää Hamletin varjoon, vaan antaa paljon kaivatun äänen etäiselle hahmolle. Se on samalla herkkä ja voimakas, uhmakas, haastava, eikä suinkaan uhriutuva ja riutuva.

Olen niin onnellinen! Olen onnellinen siitä, että saan elää tässä ajassa, vaikka tapahtumat maailmalla ovatkin vähemmän ihania.
Olen niin onnellinen, että Hamlet tehdään juuri nyt.
Vielä on toivoa, vaikka Hamletin totaalinen tuho ei sitä kauheasti itsessään annakaan. Mutta tuhovoiman musertavuus ei päädy minuun.
Tämä toivo on tarpeellista. Tätä toivoa on kaivattu.

Vaikka onhan Kansallisteatterin muutos alkanut Smedsin tuotua lavalle ne kuuluisat pesukoneet, videotaiteen ja se on jäänyt elämään. Kodinkoneet lavalla eivät ole ehkä enää niin iso juttu ja videotaiteen hyödyntämistä on kehitetty osaksi ja välillä sen rooli on isompi, välillä pienempi. Siinä missä vertaan kokemuksiani kansallisteatterissa ja vaikkapa surullisen kuuluisia kokemuksia kaupunginteatterin eri näyttämöillä, olen hämmästynyt miten vähän niitä fiaskon kaltaisia kokemuksia on Kansallisteatterissa.
En sano etteikö niitä ole, sillä olen nukahtanut historiassani kansallisteatterin parvella, en vain muista missä näytelmässä. Mutta se olikin aikaa ennen Smedsin "vallankumousta".
Ei pitäisi verrata, mutta kyllähän niitä verrataan. Näin pienillä pelikentillä varsinkin.

Jos menet katsomaan Hamletia, voin lähteä mukaan!

Ainiin. Mukaan mahtui myös pientä... no, sanotaan vaikka seikkailua, kun invaoven summeri ei soinut niin että olisi saanut vahtimestarin paikalle ja silti samalla se ovi oili auki! Kun theia lähti seikkailemaan ja hankkimaan mulle keinon päästä sisälle, siirryin ihan pokalla siihen sisäpuolelle odottamaan. Ulkonahan oli kylmä!
Siinä oikeasti ehdin myös tuijottelemaan niitä hämähäkinseittejä. Siellä ne katonrajassa lepatteli.

edit:
Kannattaa vielä lukea Fannin ja Olavin esseet aiheesta.
Fanni
Olavi
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

EdellinenSeuraava

Paluu Yleistä



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 14 vierailijaa