Musahaaste!

Musahaaste!

ViestiKirjoittaja Suvi » Su 31 Joulu 2017 16:24

Mä olen halunnut musapuolellekin oman haasteen, mutta en ole jaksanut itse tehdä sellaista, tai etsiä onko sellaista tehty. Mutta nyt sellainen on! :woohoo: Helmetillä on oma Musahaaste ensi vuodelle. Ajattelin itse osallistua. :täpinä: Jos joku muukin täältä haluaa osallistua, niin tässä olisi:

Helmet-musahaaste 2018

1. Konseptilevy (kappaleet muodostavat tarinan)
2. Ooppera-alkusoitto
3. Levy, jolla lauletaan kielellä, jota et ymmärrä
4. Syntymävuonnasi listojen kärjessä ollut levy / kappale
5. Elokuvan soundtrack
6. Jonkin kaupungin inspiroima levy
7. Levy, jonka nimessä on väri
8. Kirjaston hyllystä umpimähkään napattu levy
9. Lastenmusiikkilevy, joka on ilmestynyt 2000-luvulla
10. Palkinnon voittanut levy (esimerkiksi Grammy)
11. Musiikkia, joka on sävelletty ennen vuotta 1700
12. Soolosoittimelle sävelletty teos (vain yksi soitin)
13. Musiikkia taiteilijalta, jolla on samat nimikirjaimet kuin sinulla
14. Kokonainen sinfonia
15. Musiikkia, jossa on poliittinen sanoma
16. Huumorimusiikkia tai musiikkiparodia
17. Bändin tai muusikon esikoislevy
18. Levy, jolla on scat-laulua (löytyy jazz-levyiltä)
19. Levy, jonka kannessa on eläin
20. Legendaarisen levy-yhtiön levy (Blue Note)
21. Balettimusiikkia
22. Levyn kannessa on sinistä ja valkoista
23. Musiikkia, jossa on erikoisia ihmisääniä ja äänialoja (kontra-altto, kontratenori)
24. Esittäjä on tullut tutuksi muulla alalla kuin musiikissa
25. Erityisen vastenmielinen levynkansi
26. Erityisen hieno levynkansi
27. Sinfonia, jolla on lisänimi
28. Syntymäpaikkakuntaasi tai muuhun sinulle läheiseen paikkaan liittyvää musiikkia
29. Levy, jolla esiintyy vähintään kaksi saman perheen jäsentä
30. Levy / kappale, joka sisältää kirjallisuusviitteen
31. Bloggarin tai arvostelijan kehuma levy
32. Suomalainen kansallisromanttinen sävellys
33. Musiikkia, joka tekee sinut iloiseksi
34. Kuoromusiikkia
35. A cappella -levy (laulumusiikkia ilman säestystä)
36. Vähintään kaksi eri versiota valitsemastasi teoksesta tai kappaleesta
37. Tangolevy
38. Musiikkia jostakin naapurimaasta
39. Levy tai kappale, josta tulee mieleen avaruus
40. Suomalaista kansanmusiikkia 2000-luvulta
41. Marginaalimusiikkia Soundcloudista
42. Musiikkikirjastot.fi-sivustolla mainittu levy
43. Kirjaston työntekijän suosittelema levy
44. Levy, jonka nimessä on tunne
45. Kantelelevy
46. Syksyistä musiikkia
47. Countrylevy
48. Levy, jolla soitetaan Djembe-rumpua
49. Flamenco nuevoa sisältävä levy
50. Levy, jonka esiintyjinä on lapsia
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Musahaaste!

ViestiKirjoittaja L-S » Ma 01 Tammi 2018 20:28

Koen kutsumusta osallistua musahaasteeseen! :superhymy:

Kunhan tuon ei tarvitse tarkoittaa sitä, että kuuntelen väkisin ajatuksella ja mitään muuta tekemättä läpi nuo kaikki levyt, jospa riittää, että kuuntelen niitä vaikka töihin kävellessä tai taustalla kun teen jotain muuta kotona. Tämän asettanen omalle haasteelleni lähtökohdaksi. (Toki haluan mahdollisuuksien mukaan panostaa kuuntelemiseen, mutta aina se ei onnistune.)

Otan myös vastaan suosituksia! :keijo:
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Musahaaste!

ViestiKirjoittaja L-S » Ma 01 Tammi 2018 23:54

Aloitinkin jo, kun tänään kerran on aikaa. :keijo:

Kuuntelin aluksi Pekka Laineen (radiotoimittaja) tekemää Spotify-listaa, jolta bongasin mielenkiintoisen kappaleen, ja päädyin sitten kuuntelemaan koko levyn parikin kertaa: Minja Kosken M-kokoonpanon syyskuussa ilmestynyt esikoislevy Tehtaantyttö. Tämä oli varsin synkkäsävyinen levy, jolla oli mielenkiintoinen, kappaleesta toiseen etenevä äänimaailma, josta nousi esiin mantramaisesti toistuvia ja intensiivisyydessä kasvavia lauseita, kuten "ei oo mitään hätää". Levystä tuli vähän mieleen Eleanoora Rosenholm, sekä musiikillisesti että kun kuolemistakin puhuttiin, mutta ei kuitenkaan ihan yhtä makaaberin mustan huumorin sävyttämä kuin E. R.

Tämä sopii kohtaan 17. Bändin tai muusikon esikoislevy, vaikka kun luin siitä internetistä, olisi se voinut sopia myös bloggarin tai arvostelijan kehumaksi levyksi.


Suoritettu:
17. Bändin tai muusikon esikoislevy: M - Tehtaantyttö
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Musahaaste!

ViestiKirjoittaja Suvi » Ti 02 Tammi 2018 23:46

Mulla on hirveä ongelma, kun en tiedä mistä kohdasta aloittaisin :keijo: :P
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Musahaaste!

ViestiKirjoittaja Suvi » To 18 Tammi 2018 23:02

Mua ärsyttää edelleen itseäni kun en pääse tässä nyt alkuun. Mä haluaisin kuunnella muutaman haasteen kohdan vinyyliltä, mutta iskän vanhoista vinyyleistä suurin osa on mun varastossa, ja pääsen vasta keväämmällä järjestelemään niitä.

Pitäisköhän aloittaa jostain helpommasta kohdasta kenties? :keijo:

Vai lasketaanko se, jos esim. ooppera-alkusoiton on kuullut livenä? :riips:
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Musahaaste!

ViestiKirjoittaja L-S » Pe 19 Tammi 2018 17:23

Mä olen vähän jo unohtanut tämän, pitäisi vissiin jatkaa. :keijo: Monet kohdista ovat tosin sellaisia, etten oikein tiedä mistä sopivaa levyä lähtisi etsimään.

Kyllä mun mielestä voi laskea livenä kuullun ooppera-alkusoiton. Siinä kohdassahan ei varsinaisesti edes mainita sanaa levy, kuten useissa muissa. :D Ja aloita tosiaan jostain helpommasta kuin vinyyleistä. :P
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Musahaaste!

ViestiKirjoittaja L-S » Su 21 Tammi 2018 16:37

Edistyäkseni haasteessa päätin miettiä musiikkia joltakulta, jolla olisi samat nimikirjaimet kuin minulla. Pitkään en keksinyt muuta kuin Ed Sheeranin, josta en erityisesti pidä. :keijo: Löysin kuitenkin Billboardin nettisivulta listan artisteista, joiden nimi alkaa E:llä, ja sitä hetken selattuani vastaan tuli Erik Satie. :lanppu: Olen toki kuunnellut Satieta aiemminkin, mutta aika satunnaisesti. Tavoitteena oli siis kuunnella joku kokonainen levy/kokoelma. Hain Googlen avustuksella vielä keskusteluja parhaista Satie-esityksistä, ja päädyin Aldo Ciccoliniin. Ciccolini plays Satie oli melko pitkä levy, jouduin kuuntelemaan sen monessa osassa taustalla. :keijo: Satiella on hetkensä (kuten Gnossiennes, josta pidän), mutta osa hetkistä on myös aika yksitoikkoisia.

Suoritettu:
13. Musiikkia taiteilijalta, jolla on samat nimikirjaimet kuin sinulla: Erik Satie (Ciccolini plays Satie)
17. Bändin tai muusikon esikoislevy: M - Tehtaantyttö
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Musahaaste!

ViestiKirjoittaja Suvi » Ma 22 Tammi 2018 21:54

L-S, olisit voinut kuunnelle myös Eric Saade -nimistä artistia. :keijo: (Toki olet saattanut kenties kuunnellakin. :keijo: )

Jotta pääsen alkuun, laitan tähän sen ooppera-alkusoiton. Olin vähän aikaa sitten RSO:n konsertissa, jossa esitettiin Beethovenin Fidelio-ooppera, siten että näyttelijät olivat puherooleissa: Esko Salminen esitti Beethovenia ja Kati Outinen hänen palvelijaansa.

Tässä oli toki alkusoitto, jonka kuulin livenä. Klassinen musiikki on kyllä parasta livenä. Kuuntelin myös Fidelion alkusoiton metrossa Spotifysta, vaikka se kuulostin hyvältä, ei se tuntunut yhtään niin kivalta.

Kuunnellut:

2. Ooppera-alkusoitto: Ludwig van Beethoven - Fidelio

1/50
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Musahaaste!

ViestiKirjoittaja L-S » Ti 23 Tammi 2018 01:17

Kauheeta, miten mulle ei tullut Eric Saade lainkaan mieleen! :kauhistunut: Tokikin olen jo kuullut suurimman osan Pikku-Ericin tuotannosta, joten sikäli se ei olisi tainnut käydä... :P
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Musahaaste!

ViestiKirjoittaja Suvi » La 27 Tammi 2018 14:45

Mun mielestä toi artisti, jolla on samat nimikirjaimet kuin sinulla on tosi vaikea löytää. Täytyy ehkä kysyä tuolta musahaasteen facebook -ryhmästä (L-S, sullekin vinkkiä) olisiko siellä suosituksia tai vinkkejä miten tuollaisia kannattaisi etsiä. Selasin Billboardin pitkän listan läpi flunssapäissäni, ja siellä tuli vastaan ehkä yksi potentiaalinen artisti, josta jaksoin klikata lisätietoja.

Mutta mä edistyn! :D Innostuin eilen vähän enemmänkin kuuntelemaan keskittymisen kanssa, ja kuuntelin Ailu Vallen pari levyä. Ailu Vallehan räppää pohjoissaameksi, josta en ymmärrä mitään. Hänen flow kuulosti tosi paljon asamaiselta, enkä yhtään ihmettele, jos hänellä olisi tuottajana tai taustamuusikoina samoja tyyppejä kuin Asalla. (Asa ainakin feattaa ensimmäisen levyn viimeisessä biisissä.) Mä päädyin laittamaan kohtaan kolme Ailu Vallen ensimmäisen pitkäsoiton Dušši dušše duššat, koska nimi kuulostaa hauskalta. Oikeasti se tarkoittaa ilmeisesti "Turha vain tuhoutua", ja ei levy mitään bileräppiä muutenkaan ole. Silti mä voisin kuunnella kummatkin levyt uudestaan vaikka heti (etenkin kun nyt vasta aloin googlettamaan biisien käännöksiä suomeksi).

Kuuntelin myös illalla vielä The Policen Synchronicityn. Halusin löytää levyn, joka oli syntymävuonnani listojen kärjessä samassa kuussa kuin synnyin. Aika nopealla haulla löytyi tämä The Policen klassikkolevy, jota en ole koskaan oikein kunnolla kuunnellut, vaikka toki yksittäisiä biisejä (etenkin Every Breath You Take) on kuullut paljonkin.
Tästä levystä tuli jotenkin tosi hyvä fiilis. :hullu: Mä kuuntelin tämänkin pari kertaa putkeen samalla kuin tein (helppoa) ristikkoa. Kuuntelin levyjä aikoinaan tosi paljon sillä tavalla, etenkin jos kansilehdessä ei ollut mitään kiinnostavaa (tai kun se oli jo selattu).
Tämäkin levy löytyisi iskän vinyyleistä. Taidan ottaa "projektiksi", kuunnella näitä kuuntelemiani kohtia myös vinyyliltä, kun saan ne joskus järkättyä.

Kuunnellut:

2. Ooppera-alkusoitto: Ludwig van Beethoven - Fidelio
3. Levy, jolla lauletaan kielellä, jota et ymmärrä: Ailu Valle - Dušši dušše duššat
4. Syntymävuonnasi listojen kärjessä ollut levy / kappale: The Police - Synchronicity

3/50
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Musahaaste!

ViestiKirjoittaja L-S » Su 04 Helmi 2018 18:53

Syntymävuonnasi listojen kärjessä ollut levy oli tosi hankala valita. Sinä vuonna ja kuukautena tai niillä main oli nimittäin lähinnä aika kamalia kasaripoppilevyjä kärjessä. Billboardin vuoden kokonaislistoilla oli kärjessä Olivia Newton-Johnin Physical ja Survivorin Eye of the Tiger. Ja syntymäkuukauteni listaykkönen Suomessa oli Anita Hirvosen De va kukku de. :keijoei: Edes oma keijoudensietokykyni ei ehkä kestä kuunnella sitä levyä kokonaisuudessaan... Etsiessäni sopivaa levyä kuuntelin myös yksittäisiä kappaleita useilta muilta niihin aikoihin kärjessä olleilta levyiltä vain todetakseni, etten jaksa enempää. :keijo:

Valitsin lopulta ABC:n Lexicon of Loven, joka on ollut sekä Suomen että Ruotsin listoilla melko korkealla niihin aikoihin, kun olen syntynyt. Ei mikään erityinen kuunteluelämys, aikamoista syntikkapoppia, mutta tulipahan kuunneltua läpi. Varmaan olen näitä kappaleita joskus kuullut, mutta ei ole jäänyt mieleen. Eniten pidin kappaleesta "Poison Arrow", siinä oli mukavasti vaihtelua ja kiinnostavia juttuja sen kasarisoundin seassa. Mutta kaipa tämä jotenkin merkittävä levy on, ainakin BBC:n arvostelussa sitä kehuttiin. :P


Suoritettu:
4. Syntymävuonnasi listojen kärjessä ollut levy / kappale: ABC: Lexicon of Love
13. Musiikkia taiteilijalta, jolla on samat nimikirjaimet kuin sinulla: Erik Satie (Ciccolini plays Satie)
17. Bändin tai muusikon esikoislevy: M: Tehtaantyttö
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Musahaaste!

ViestiKirjoittaja L-S » Ma 05 Helmi 2018 20:49

Haasteessa edetäkseni halusin mennä siitä mistä aita on matalin ja liikoja miettimättä tsekkasin, onko Sakikselta tai Sergeiltä tullut uutta levyä. :keijo: Sakis ei ole julkaissut mitään uutta pariin vuoteen, mutta valitsin Sergei Lazarevin joulukuussa 2017 julkaistun V Epitsentre -levyn kohtaan "Levy, jolla lauletaan kielellä, jota et ymmärrä". Tosin olisi tehnyt mieli kuunnella Suvin tavoin Ailu Vallea, mutta en viitsi matkia. :keijo:

Sergei on kyllä aikamoinen bailukone vauhdikkaimmilla biiseillään, jo kuunteleminen hengästyttää. :keijojami: Kuuntelin levyä töihin kävellessä ja pari biisiä meinasivat vauhdittaa kävelyä liikaa keliin nähden. :P Slovarit taas tekisi useimmiten mieli skipata. Ei tämä nyt niin mieleenpainuvaa musiikkia ole, mutta pari ihan hauskaa biisiä oli, joita voisin kuunnella toistekin. Ja onhan levyllä myös You're the Only Onen venäjänkielinen versio - Pust ves mir podozhet! :keijo: Olisi hauska ymmärtää edes vähän venäjää, se on niin erilainen kieli.

Suoritettu:
3. Levy, jolla lauletaan kielellä, jota et ymmärrä: Sergei Lazarev: V Epitsentre
4. Syntymävuonnasi listojen kärjessä ollut levy / kappale: ABC: Lexicon of Love
13. Musiikkia taiteilijalta, jolla on samat nimikirjaimet kuin sinulla: Erik Satie (Ciccolini plays Satie)
17. Bändin tai muusikon esikoislevy: M: Tehtaantyttö
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Musahaaste!

ViestiKirjoittaja L-S » Ti 13 Helmi 2018 21:46

Levy, jonka nimessä on väri -kohtaan valitsin Princen Purple Rainin. En mielestäni ole koskaan kuunnellut kokonaista Prince-levyä, vaikka yksittäisiä kappaleita olenkin kuullut, joten oli aika. Kuuntelin tätä pääasiassa töihin kävellessä eilen ja vähän muuten. Esteettisessä mielessä en hirveästi pitänyt tästä. :P Turhan paljon erilaisia aineksia ja erikoisia kiljahduksia ja särähdyksiä. Liian hälyisää ja levotonta siis mun makuun joiltain osin. :keijo: Mutta ymmärrän, että tämä äänimaailma on tärkeä osa pointtia, ja hetken kuunneltuani osasin arvostaa levyä musiikillisessa mielessä - se oli siis mielenkiintoinen, vaikkei esteettisesti aina erityisen miellyttävä. :D Ja ainakin When Doves Cry -kappaleesta voin pitää myös esteettisessä mielessä. Sen sanoitus on myös kiinnostava, nyt kun sitä oikein kuuntelin. Tämä on tietysti myös sinkkubiisi ja tunnettu kappale, varmasti olen kuullut biisin aiemminkin, mutta täytyy myöntää ettei se ole kovin hyvin jäänyt mieleen. Nyt kuitenkin jää.

Tämä haaste on kyllä kiva, tulee perehdyttyä uuteen, ja olen myös pyrkinyt siihen, että luen levyistä jotain arvosteluita tai muuta perehtyäkseni asiaan (paitsi Sergein levystä en lukenut mitään, katsoin vain musiikkivideon* :keijo: ).

Suoritettu:
3. Levy, jolla lauletaan kielellä, jota et ymmärrä: Sergei Lazarev: V Epitsentre
4. Syntymävuonnasi listojen kärjessä ollut levy / kappale: ABC: Lexicon of Love
7. Levy, jonka nimessä on väri: Prince: Purple Rain
13. Musiikkia taiteilijalta, jolla on samat nimikirjaimet kuin sinulla: Erik Satie (Ciccolini plays Satie)
17. Bändin tai muusikon esikoislevy: M: Tehtaantyttö


*Suosittelen tätä hienoa kasarivaikutteista videota kaikille, nauroin sille ihan :rolf: ina.
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Musahaaste!

ViestiKirjoittaja Suvi » Ma 19 Helmi 2018 22:37

Mä menen näitä näköjään järjestyksessä. :D Kävin viime viikolla katsomassa The Shape of Waterin ja siinä oli tosi kiva musiikki. Kuuntelin leffan soundtrackia tänään töissä, mutta kuuntelu ei ollut täydellistä, kun pari kertaa joku tuli keskeyttämään ja kysymään jotain. Kuuntelin sen vielä Sipin kanssa kotona ja tykkään edelleen elokuvan musiikista. Varsinaisen leffaan sävelletyn musiikin lisäksi soundtrackilla on viehättäviä 1950-luvun biisejä (mm. Carmen Mirandaa ja Glen Milleriä) joita kuullaan myös leffassa.

Kuunnellut (<=Tämä sana näyttää hassulta. Onko toi ihan oikein?):

2. Ooppera-alkusoitto: Ludwig van Beethoven - Fidelio
3. Levy, jolla lauletaan kielellä, jota et ymmärrä: Ailu Valle - Dušši dušše duššat
4. Syntymävuonnasi listojen kärjessä ollut levy / kappale: The Police - Synchronicity
5. Elokuvan soundtrack: The Shape of Water
4/50
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Musahaaste!

ViestiKirjoittaja Suvi » Ti 20 Helmi 2018 22:56

Ainakaan en osannut kirjoittaa Glenn Milleriä oikein. :läps:

Meinasin nukahtaa tänään töihin, niin tajusin että mähän voin kuunnella musahaasteeseen taas jotain. Nappasin Facebookin musahaaste-ryhmästä ehdotuksia levylle, jonka nimessä on väri. Ehtona minulla oli, ettei mitään levyn nimeä, jossa on mustaa tai valkoista, kun ennen vanhaan opetettiin, etteivät ne olisi ns. oikeita värejä. :keijo: En muista enää mitä muita vaihtoehtoja mietin, mutta en ole kuunnellut oikein koskaan kunnolla The Neville Brothersin klassikkoalbumia Yellow Moon. Se on vähän niinkuin rhythm and bluesia, soulia ja funkia, mutta mukana on pari Bob Dylan -coveria. Jostain syystä etenkin With God On Our Side nosti mulle kyyneleet silmiin. Jotenkin tosi ihana levy. (Harmi, ettei duunissa voinut pahemmin tanssia, koska levyn biisit olisivat sopineet siihen.)

Kuunneltu:

2. Ooppera-alkusoitto: Ludwig van Beethoven - Fidelio
3. Levy, jolla lauletaan kielellä, jota et ymmärrä: Ailu Valle - Dušši dušše duššat
4. Syntymävuonnasi listojen kärjessä ollut levy / kappale: The Police - Synchronicity
5. Elokuvan soundtrack: The Shape of Water
7. Levy, jonka nimessä on väri: The Neville Brothers - Yellow Moon
5/50
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Musahaaste!

ViestiKirjoittaja Suvi » Su 25 Helmi 2018 13:05

Suvi kirjoitti:Mun mielestä toi artisti, jolla on samat nimikirjaimet kuin sinulla on tosi vaikea löytää. Täytyy ehkä kysyä tuolta musahaasteen facebook -ryhmästä (L-S, sullekin vinkkiä) olisiko siellä suosituksia tai vinkkejä miten tuollaisia kannattaisi etsiä. Selasin Billboardin pitkän listan läpi flunssapäissäni, ja siellä tuli vastaan ehkä yksi potentiaalinen artisti, josta jaksoin klikata lisätietoja.



Toi Facebook-ryhmä vähän auttoi. Sitä kautta löysin Sergei Prokofjevin! :sydän: Toki tiesin hänet, ja olen hänen teoksiaan kuunnellutkin, mutta en tajunnut, että hänellä on samat nimikirjaimet kuin minulla. :keijo: (Ja ajattelin kuunnella tähän kohtaan jotain pop-artistia.) Mutta innostuin tuosta Prokofjevista niin paljon, että kuuntelin teoksen, joka on mulle osittain edes tuttu. Romeossa ja Juliassa on Prokofjevin tunnetuin(?) kappale Dance of the knights (en muista mikä se on virallisesti suomeksi), joten kuuntelin koko balettiteoksen läpi. Klassista musiikkia on kyllä ihanaa kuunnella täysillä, mutta kokonaista oopperaa tai balettia on vähän hassua kuunnella ilman esitystä (niinkuin tätäkin).


Kuunneltu:

2. Ooppera-alkusoitto: Ludwig van Beethoven - Fidelio
3. Levy, jolla lauletaan kielellä, jota et ymmärrä: Ailu Valle - Dušši dušše duššat
4. Syntymävuonnasi listojen kärjessä ollut levy / kappale: The Police - Synchronicity
5. Elokuvan soundtrack: The Shape of Water
7. Levy, jonka nimessä on väri: The Neville Brothers - Yellow Moon
13. Musiikkia taiteilijalta, jolla on samat nimikirjaimet kuin sinulla: Sergei Prokofjev - Romeo ja Julia op. 64
6/50
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Musahaaste!

ViestiKirjoittaja L-S » Su 04 Maalis 2018 20:54

Jonkun kaupungin inspiroima levy -kohtaan levyä valitessani menin helpoimman kautta ja katsoin vinkkejä sieltä Facebook-ryhmästä. Joku oli ehdottanut Gil Scott-Heronin Pieces of a Man -levyä, ja koska Scott-Heronin tuotanto on minulle melko tuntematonta, vaikka tiedän hänen maineensa ja muistan kuinka hänen kuolemastaan kirjoitettiin paljon taannoin, ajattelin, että nyt olisi hyvä hetki kuunnella tuo. Hieman kyllä mietin kelpaako tämä, kun levyn tai kappaleiden nimissä ei varsinaisesti mainita New Yorkia, mutta kyllähän kaupunki ja sen asiat esiintyvät levyllä erilaisissa viittauksissa, joten menköön.

Pidin kovin paljon The Revolution Will not Be Televisedista, joka on tunnetusti jonkinlaista räpin esiastetta. Scott-Heron on joskus kuin räppäri mutta toisaalta kaupunkirunoilijakin, kuin jotkut New Yorkin koulukuntalaiset, joita hän tunsikin. Muissakin kappaleissa oli mielenkiintoinen ja funkahtavilla soittimilla varustettu äänimaailma. Kuulostaa paikoin yllättävänkin modernilta, vaikka levy on vuodelta 1971. Tästä tuli mukavasti groovia sunnuntai-iltapäivään.

Suoritettu:
3. Levy, jolla lauletaan kielellä, jota et ymmärrä: Sergei Lazarev: V Epitsentre
4. Syntymävuonnasi listojen kärjessä ollut levy / kappale: ABC: Lexicon of Love
6. Jonkun kaupungin inspiroima levy: Gil Scott-Heron: Pieces of a Man
7. Levy, jonka nimessä on väri: Prince: Purple Rain
13. Musiikkia taiteilijalta, jolla on samat nimikirjaimet kuin sinulla: Erik Satie (Ciccolini plays Satie)
17. Bändin tai muusikon esikoislevy: M: Tehtaantyttö

6/50 - vielä olisi tehtävää, pitänee nopeuttaa tahtia.
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Musahaaste!

ViestiKirjoittaja L-S » Su 18 Maalis 2018 18:14

Mietin, että mitä elokuvasoundtrackia voisin kuunnella, ja Kibs ehdotti Lord of the Ringsiä, jotta voisin "ylittää itseni". :keijo:

Moni varmaan tietää, että en ole mikään Taru sormusten herrasta -fani, en kirjojen enkä leffojenkaan (voi olla, että olen kirjoittanut tästä ennenkin :P). En vain ole koskaan jaksanut kiinnostua niistä, vaikka olenkin kirjaa aloittanut ja nähnyt yhden leffan, jonka kesken nukahdin (en sentään leffateatterissa, katsoin sitä telkkarista :P). En tiedä miksi, fantasia ei vain ole mun juttu. Ei kyse ole niinkään siitä, että kaipaisin jotain hirveän realistista pelkästään, pidänhän ylipäätään paljon kirjallisuudesta, myös esimerkiksi absurdismista tai maagisesta realismista. Fantasian peruskuvasto velhoineen ja örkkeineen (tai mitä milloinkin) sekä eeppisine taisteluineen ei vaan jotenkin nappaa, vaan lähinnä pitkästyttää. Jotenkin mulle on myös muodostunut jonkinlainen vastareaktio näitä kohtaan, kun tuntuu, että suurin piirtein kaikki muut pitävät niistä, ja aina niistä puhutaan, ja toivoisin, että joku muukin kirja voisi saada vastaavaa huomiota ja innostusta osakseen. Tuntuu myös, että aina kun sanoo, ettei pidä näistä, aletaan vaan hehkuttaa lisää (viimeksi viikolla Twitterissä :P). [ / rant over :keijo: ]

Elokuvien soundtrackit ovat sentään kuitenkin mahtipontisen kaunista ja tunnelmallista musiikkia. Kuuntelin näitä peräti kaksi sunnuntai-iltapäivän taustalla samalla kun pelasin mobiilipelejä ja myöhemmin tein vähän töitä. :P


Suoritettu:
3. Levy, jolla lauletaan kielellä, jota et ymmärrä: Sergei Lazarev: V Epitsentre
4. Syntymävuonnasi listojen kärjessä ollut levy / kappale: ABC: Lexicon of Love
5. Elokuvan soundtrack: Lord of the Rings: The Fellowship of the Ring & Two Towers (Howard Shore)
6. Jonkun kaupungin inspiroima levy: Gil Scott-Heron: Pieces of a Man
7. Levy, jonka nimessä on väri: Prince: Purple Rain
13. Musiikkia taiteilijalta, jolla on samat nimikirjaimet kuin sinulla: Erik Satie (Ciccolini plays Satie)
17. Bändin tai muusikon esikoislevy: M: Tehtaantyttö

7/50
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Musahaaste!

ViestiKirjoittaja L-S » Su 25 Maalis 2018 15:44

Sunnuntain ratoksi ajattelin kuunnella haasteen edistämiseksi scat-laulumusiikkia. Scat-laulusta tulee itselleni ensimmäisenä mieleen ysäri-ihme Scatman John. :virne: Minulla oli hänen levynsä Scatman's World (1995), ja pidin siitä kovin. En silloin tosin kiinnittänyt erityisesti huomiota siihen, että scat-laulu liittyisi jotenkin jazziin. :P No, onhan levyllä kyllä myös kappale nimeltä "Hi, Louis". Nyt ennen kuin tartuin varsinaiseen haasteeseen, oli pakko kuunnella vähän Scatmania. :keijo: Levy oli jopa parempi kuin muistin, ei kuulostanut ihan pelkältä huumori-ysäriltä. Onhan se ihan taidokastakin ja lyriikoissa on hauska maailmoja syleilevä sanoma. Scatman's World on jonkinlainen utopia. Tätä voisi sanoa ehkä jopa konseptilevyksi, jossa kappaleet muodostavat tarinan (tämäkin on yksi haasteen kohdista; en nyt tosin kuunnellut sanoja niin tarkkaan, että voisin varmistaa havainnon oikeaksi).

Mutta koska olen kuunnellut Scatmanin levyä runsaasti 90-luvulla, en nyt voi valita sitä mihinkään haasteen kohtaan. Scatmanin jälkeen Ella Fitzgerald on toinen, vielä ilmeisempi valinta. Vaikka olenkin häntä kuullut ennenkin, kokonaisia levyjä en hirveästi. Valitsin levyn nimeltä Get Happy! (1959). Kaikissa kappaleissa ei ollut scat-laulua, mutta ainakin Blue Skies -kappaletta kehuttiin tästä, ja oli sitä muutamalla muullakin. Levy sopi erinomaisesti aurinkoiseen sunnuntai-iltapäivään, piristävää ja ihanaa svengiä.


Kuunneltu:
3. Levy, jolla lauletaan kielellä, jota et ymmärrä: Sergei Lazarev: V Epitsentre
4. Syntymävuonnasi listojen kärjessä ollut levy / kappale: ABC: Lexicon of Love
5. Elokuvan soundtrack: Lord of the Rings: The Fellowship of the Ring & Two Towers (Howard Shore)
6. Jonkun kaupungin inspiroima levy: Gil Scott-Heron: Pieces of a Man
7. Levy, jonka nimessä on väri: Prince: Purple Rain
13. Musiikkia taiteilijalta, jolla on samat nimikirjaimet kuin sinulla: Erik Satie (Ciccolini plays Satie)
17. Bändin tai muusikon esikoislevy: M: Tehtaantyttö
18. Levy, jolla on scat-laulua (löytyy jazz-levyiltä): Ella Fitzgerald: Get Happy!

8/50
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Musahaaste!

ViestiKirjoittaja Suvi » Ti 10 Huhti 2018 23:25

Mulla jäi vähän jumittamaan tämä. Töissä on ollut nyt rauhallisempaa niin kuuntelin muutaman albumin Spotifysta.

Olen nyt muutaman kerran käynyt tanssijumpassa, jossa soi yksi Bruno Marsin biisi. Kyseisestä biisistä tulee tosi hyvä fiilis. Bruno Marsin 24K Magic -albumi sai tässä taannoin Grammy-palkintoja, ja mietin että jaksaisinko kuunnella koko levyn tätä haastetta varten. No jaksoinhan minä. :D Aloitin eilen aamulla kuuntelun jo bussissa, kun maanantai, oma väsymys yms. ärsyttivät, ja kuuntelin sitä oikeastaan koko päivän. Ja täytyy sanoa, että tämä levy piristi. Tykkäsin etenkin levyn alkupuolesta, jossa oli toistaan kovempia bailu-/tanssibiisejä. Hauskaa oli bongata viittauksia muihin biiseihin. Vaikutteina albumilla ovat olleet ihan selkeästi ainakin Michael ja Janet Jackson, Prince yms. Mun lempparibiisi oli ehkä James Brown -pastissi(?) Perm. Toisaalta slovarit (ainakin yksi) ovat ihan selkeästi Boyz II Menin inspiroimia ja jostain levyn kappaleesta tuli itselleni mieleen ihan New Kids On The Block :keijo: Hauska levy, kannatti kuunnella. :D

Kun olin nyt päässyt vauhtiin, niin aloin jo heti miettiä mitä kuunnella seuraavaksi. Kuuntelin Vestan alle kuukausi sitten ilmestyneen esikoiselvyn Lohtulauseita. Vesta on nuori lahjakas laulaja-lauluntekijä, jota musiikkipiireissä hehkutetaan tällä hetkellä. Mulle tuli mieleen biisien sävelkuluista (tai jostain vastaavasta, en osaa musiikkitermejä) vähän mieleen Yona, mutta muuten Vestan musiikki on lähempänä ainakin PMMP:tä ja Paula Vesalaa. Ja kas kummaa, Wikipedia muistutti mulle äsken, että Vestan levyn tuottajana on Jori Sjöroos (joka oli PMMP:n tuottaja aikoinaan). Pidin kyllä muuten levystä, mutta (ainakin työapaikan ympäristössä kuulokkeilla kuunneltuna) mua häiritsivät jossain määrin tykyttävät taustat ja sanat olivat välillä liikaa tilitystä, mutta muuten toimii kyllä. Kiinnostava artisti, jonka uraa jään seuraamaan mielenkiinnolla. :tilt:

Vielä yhdestä levystä olisi kirjoitettavaa, mutta en saanut kirjoitettua siitä nyt mitään järkevää. Yritän sitä taas uudestaan, kun olen nukkunut. :tilt:

Kuunneltu:

2. Ooppera-alkusoitto: Ludwig van Beethoven - Fidelio
3. Levy, jolla lauletaan kielellä, jota et ymmärrä: Ailu Valle - Dušši dušše duššat
4. Syntymävuonnasi listojen kärjessä ollut levy / kappale: The Police - Synchronicity
5. Elokuvan soundtrack: The Shape of Water
7. Levy, jonka nimessä on väri: The Neville Brothers - Yellow Moon
10. Palkinnon voittanut levy (esimerkiksi Grammy): Bruno Mars - 24K Magic
13. Musiikkia taiteilijalta, jolla on samat nimikirjaimet kuin sinulla: Sergei Prokofjev - Romeo ja Julia op. 64
17. Bändin tai muusikon esikoislevy: Vesta - Lohtulauseita
8/50
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Musahaaste!

ViestiKirjoittaja Suvi » Ke 11 Huhti 2018 21:57

23. Musiikkia, jossa on erikoisia ihmisääniä ja äänialoja (kontra-altto, kontratenori): En tiedä hyväksytäänkö tätä, koska tällä levyllä on oikeastaan yksi laulaja, mutta oli hauskaa tajuta, että tähän kohtaan voi kuunnella myös pop-musiikkia (jotenkin siis ajattelin, että tähän kohtaan pitäisi kuunnella ainostaan klassista). Kuuntelin siis kasaripop-bändin Bronski Beatin levyn The Age of Consent. Bändin tuon levyn aikaisella laulajalla Jimmy Somervillellä on todella persoonallinen ja hieno falsettiääni ja hän on siis äänialaltaan ilmeisesti kontratenori. Niin, ja onhan tämän julkaisun, jonka kuuntelin Spotifysta, yhdellä bonuskappaleella mukana myös Marc Almond, jolla on myös todella persoonallinen lauluääni. Levyhän on vahvasti LGBT-teemainen ja tunnetuin kappale on Smalltown Boy: surumielinen, mutta tanssittava biisi, joka kertoo miten nuori henkilö jättää kotipaikkakuntansa homofobian takia. Hauskimpia biisejä levyllä taas on Donna Summer -cover I Feel Love, johon on yhdistetty vanha 1960-luvun hitti Johnny Remember Me. :D
Pitkä selostus, mutta en ole varma, vaihdanko tähän jonkun toisen levyn, jos joku ehdottaa levyä, jossa on usempia solisteja, tai joku protestoi että kuuntelemani levy ei kelpaa tähän kohtaan. Ainakin toistaiseksi pidän sen nyt kuitenkin tässä kohdassa.

11. Musiikkia, joka on sävelletty ennen vuotta 1700: Mulle tule ensimmäisenä tähän kohtaan mieleen Hildegard Bingeniläinen, ja kun en ole koskaan oikein keskittymällä kuunnellut mitään hänen sävellystään, niin valitsin Spotifysta aika umpimähkään levyn, jota kuuntelin taas vaihteeksi töissä. Esittäjänä on taitava ryhmä Anonymous 4, ja musiikki (laulu) oli niin kaunista, että tuli kyyneleet silmiin. Onneksi sain kuunneltua tämän levyn kokonaan ilman sen suurempia keskeytyksiä. Vaikka aluksi oli hölmö fiilis kuunnella tätä levyä töissä, oli se kuitenkin tosi rauhoittavaa ja yllättävän helppo tehdä töitä samalla kun kuunteli tätä musiikkia. Täytyy muistaa tämä levy jatkossakin. Olisipa ihanaa päästä kuuntelemaan tällaista musiikkia joskus livenä.


Kuunneltu:

2. Ooppera-alkusoitto: Ludwig van Beethoven - Fidelio
3. Levy, jolla lauletaan kielellä, jota et ymmärrä: Ailu Valle - Dušši dušše duššat
4. Syntymävuonnasi listojen kärjessä ollut levy / kappale: The Police - Synchronicity
5. Elokuvan soundtrack: The Shape of Water (Original Motion Picture Soundtrack)
7. Levy, jonka nimessä on väri: The Neville Brothers - Yellow Moon
10. Palkinnon voittanut levy (esimerkiksi Grammy): Bruno Mars - 24K Magic
11. Musiikkia, joka on sävelletty ennen vuotta 1700: Anonymous 4 - The Origin of Fire: Hildegard von Bingen
13. Musiikkia taiteilijalta, jolla on samat nimikirjaimet kuin sinulla: Sergei Prokofjev - Romeo ja Julia op. 64
17. Bändin tai muusikon esikoislevy: Vesta - Lohtulauseita
23. Musiikkia, jossa on erikoisia ihmisääniä ja äänialoja (kontra-altto, kontratenori): Bronski Beat - The Age of Consent
10/50
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Musahaaste!

ViestiKirjoittaja Suvi » Su 15 Huhti 2018 13:45

6. Jonkin kaupungin inspiroima levy: Etsin internetsin syövereistä tähän sopivaa levyä, ja tämä oli yllättävän vaikea kohta kun ei tuntunut löytyvän sellaista albumia jota en olisi kuunnellut ja joka olisi oikeasti jonkun kaupungin inspiroima, eikä siinä olisi vain pelkkää kaupungin nimeä levyn nimessä. Mietin pitkään, että olisin kuunnellut L-S:n tavoin Gil Scott-Heronia, mutta en halunnut matkia. :P Päädyin sitten Nasin Illmaticiin, koska hiphopin klassikot ovat itselläni vähän huonosti hallussa. Albumi kertoo New Yorkin slummeista ja lähiöistä, ja kuten arvata saattaa ei se ole helppoa elämää. Nasilla on sana hallussa ja musiikki svengaa kuin hirvi. Tuli heti mieleen, että ainakin Paleface on ihan selkeästi ottanut vaikutteita tästä levystä (ja toki moni muukin, koska kyseessä on klassikko, mutta Paleface tuli heti ensimmäisenä mieleen.)

24. Esittäjä on tullut tutuksi muulla alalla kuin musiikissa: Mulle tuli tähän kohtaan mieleen vain Tony "Viikinki" Halmeen ja Esa Saarisen levyt. :keijo: Valitsin Esa Saarisen ainoan musiikkijulkaisun, vuoden 1984 Filosofian ja täytyy sanoa, että se oli aika kauheaa kuunneltavaa. Muusikot ovat 1980-luvun alun uuden aallon huippumuusikoita ja "Poikarakkaus" -kappaleella ovat taustakuorona Sielun Veljet, etenkin Ismo Alangon äänen kuulee ihan selkeästi. Sinänsä siis biisien taustoissa ei ole mitään vikaa, mutta kun kaikki biisit ovat vaan runollista puhetta musiikin päälle (ei mielestäni edes räppiä), kuulostaa se automaattisesti vaan keijolta. Parissa kappaleessa Saarinen laulaa, mutta en tykkää hänen lauluäänestään. Kai sillä lauluäänellä on ollut tarkoitus ärsyttääkin sen ajan taidepiirejä. Yleensä kuuntelen albumit tätä haastetta varten vähintään pari kertaa, mutta tämän kohdalla yksi kuuntelukerta oli jo tarpeeksi. :keijo:

9. Lastenmusiikkilevy, joka on ilmestynyt 2000-luvulla: Taivaalliset tarinat – Sika myyttien maailmassa on jazzia lapsille, jota aikuinenkin (ainakin minä) ihan hyvin jaksaa kuunnella. Kaikki sanoitukset ovat Marjatta Levannon ja biiseillä on solisteina mm. Jussi Chydenius ja Vuokko Hovatta. Jokainen kappale kertoo antiikin Kreikan ja Rooman myytteihin perustuvan tarinan. Mietin monta kertaa, että
olisinko jaksanut kuunnella tätä, kun olin lapsi ts. onko se liian korkealentoista. No, nyt tykkäsin.

Kuunneltu:

2. Ooppera-alkusoitto: Ludwig van Beethoven - Fidelio
3. Levy, jolla lauletaan kielellä, jota et ymmärrä: Ailu Valle - Dušši dušše duššat
4. Syntymävuonnasi listojen kärjessä ollut levy / kappale: The Police - Synchronicity
5. Elokuvan soundtrack: The Shape of Water (Original Motion Picture Soundtrack)
6. Jonkin kaupungin inspiroima levy: Nas - Illmatic
7. Levy, jonka nimessä on väri: The Neville Brothers - Yellow Moon
9. Lastenmusiikkilevy, joka on ilmestynyt 2000-luvulla: Taivaalliset tarinat – Sika myyttien maailmassa
10. Palkinnon voittanut levy (esimerkiksi Grammy): Bruno Mars - 24K Magic
11. Musiikkia, joka on sävelletty ennen vuotta 1700: Anonymous 4 - The Origin of Fire: Hildegard von Bingen
13. Musiikkia taiteilijalta, jolla on samat nimikirjaimet kuin sinulla: Sergei Prokofjev - Romeo ja Julia op. 64
17. Bändin tai muusikon esikoislevy: Vesta - Lohtulauseita
23. Musiikkia, jossa on erikoisia ihmisääniä ja äänialoja (kontra-altto, kontratenori): Bronski Beat - The Age of Consent
24. Esittäjä on tullut tutuksi muulla alalla kuin musiikissa: Esa Saarinen - Filosofia
13/50
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Musahaaste!

ViestiKirjoittaja L-S » Su 15 Huhti 2018 16:32

Suvi, tuskin kukaan nyt sun valintaasi tuohon kohtaan 23. protestoi, tai en mä ainakaan, ja muitahan tässä ketjussa ei edes näy. :virne: Ei kai tuota kohtaa ole pakko tulkita siten, että laulajia olisi välttämättä oltava useampia.

Pitäisi kiristää tahtia, mulla on vasta kahdeksan kohtaa! Päätin kuunnella junamatkalla konseptilevyn. Apuna käytin Wikipedian "List of concept albums" -sivua. Siinä tosin konseptialbumi on ymmärretty vähän laajemmin, "instrumental, compositional, narrative or lyrical", kun taas haasteessa on mainittu pelkkä tarina. Mutta löytyi sieltä silti monia kiinnostavia levyjä, joita olisin halunnut kuunnella. Tekisi mieli kuunnella useampi! Mutta tuolla oli myös pari ideaa, jotka voinen käyttää johonkin toiseen kohtaan.

Päädyin Janelle Monáen Metropolis: The Chase Suite -levyyn (Spotifyssa se oli tuolla nimellä, muualla tuntuu olevan nimenä Metropolis: Suite I (The Chase)). Pidän kovin Monáen The ArchAndroid-levystä, mutta jostain syystä en ole koskaan (muistaakseni) kuunnellut tätä. (Toisaalta haluaisin kuunnella tähän haasteeseen enemmän myös ihan uusia artisteja, mutta on aina jotenkin helpompi tarttua sellaiseen, mistä tietää edes jotain kuin summamutikassa tarttua täysin tuntemattoman artistin levyyn vain todetakseen, ettei tätä jaksa kuunnella loppuun.)

Levyn tarina kertoo androidista numero 57821 eli Cindi Mayweatherista. :P Androidit ja cyborgit eivät nyt muuten varsinaisesti ole mun juttu (pidän niitä yleensä yhtä tylsinä kuin hobitteja :keijo:), mutta tällaisena levykonseptina toimii, varsinkin kun pidän kovasti äänimaailmasta, Monáen äänestä ja äänenkäytöstä ja taustoista. Eniten pidin Sincerely, Jane -kappaleesta, jossa on myös levyn kiinnostavimmat sanat, tarina ilmeisesti jostain ghetosta, jossa lapset tappavat toisiaan, jättävät koulun kesken ja tekevät lapsia ja äiti sanoo, että älä tule takaisin kotiin. Vähän kuin The ArchAndroid-levyn Dance or Die -kappaleessa, jossa on kuitenkin kaikesta huolimatta eteenpäin menevä, selviytymiseen kehottava tunnelma. (Kuulin sen kappaleen ensimmäistä kertaa aikoinaan lentokoneen musiikkivalikoimasta, kun olin matkalla Yhdysvaltoihin pidemmäksi aikaa, ja se oli sen syksyn mieleenjäävin kappale.) "Are we really living or just walking dead now" -laini on hypnoottinen ja elokuvallinen, samoin kuin kappaleen musiikki. Laini jää soimaan päähän ja sekoittuu mielessäni Israelin Euroviisu-Nettan Toy-kappaleeseen, jota olimme kuunnelleet aiemmin päivällä ja joka oli soinut siitä asti päässäni, vaikka näissä ei varmaan muuten olekaan kauheasti yhteistä. :keijo: Myöskin kappaleen (post-?)apokalyptinen tunnelma sekoittuu junassa BookBeatista lukemaani Margaret Atwoodin Orjattaresi-romaaniin. Sincerely, Jane on ilmeisesti alun perin levyn viimeinen kappale (varsinaisestihan tämä on vain EP, viisi biisiä), mutta Spotifyssa tästä levystä on Extended version, jossa on vielä yksi oma biisi sekä lopuksi Smile (though your heart is breaking) -cover, jonka funktiota levyllä en ihan ymmärrä.


Kuunneltu:
1. Konseptilevy (kappaleet muodostavat tarinan): Janelle Monáe: Metropolis: Suite I (The Chase)
3. Levy, jolla lauletaan kielellä, jota et ymmärrä: Sergei Lazarev: V Epitsentre
4. Syntymävuonnasi listojen kärjessä ollut levy / kappale: ABC: Lexicon of Love
5. Elokuvan soundtrack: Lord of the Rings: The Fellowship of the Ring & Two Towers (Howard Shore)
6. Jonkun kaupungin inspiroima levy: Gil Scott-Heron: Pieces of a Man
7. Levy, jonka nimessä on väri: Prince: Purple Rain
13. Musiikkia taiteilijalta, jolla on samat nimikirjaimet kuin sinulla: Erik Satie (Ciccolini plays Satie)
17. Bändin tai muusikon esikoislevy: M: Tehtaantyttö
18. Levy, jolla on scat-laulua (löytyy jazz-levyiltä): Ella Fitzgerald: Get Happy!

9/50

Huomasin muuten juuri, että Suvin listalla on lihavoituna kuunneltujen biisien nimet, kun taas mulla listan kohdat, Suvin tapa olisi ehkä järkevämpi. :keijo: Mutta en jaksa nyt alkaa muuttaa, ehkä joskus.
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Musahaaste!

ViestiKirjoittaja Suvi » Su 15 Huhti 2018 21:04

L-S kirjoitti:Suvi, tuskin kukaan nyt sun valintaasi tuohon kohtaan 23. protestoi, tai en mä ainakaan, ja muitahan tässä ketjussa ei edes näy. :virne: Ei kai tuota kohtaa ole pakko tulkita siten, että laulajia olisi välttämättä oltava useampia.


No mä kirjoitinkin pitkän kirjoituksen, jossa mainitsin L-S:n erikseen, mutta jostain syystä pyyhin sen koko jutun pois. :virne: :keijo:


L-S kirjoitti:Huomasin muuten juuri, että Suvin listalla on lihavoituna kuunneltujen biisien nimet, kun taas mulla listan kohdat, Suvin tapa olisi ehkä järkevämpi. :keijo: Mutta en jaksa nyt alkaa muuttaa, ehkä joskus.


Niin, en mä tiedä mikä tapa on järkevin. Kaikissa näissä haasteissa jokaisella on oma tapansa merkitä suoritetut kohdat. Mä vaan yritän pitää omien suoritettujeni listat samankaltaisina. :)
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Musahaaste!

ViestiKirjoittaja L-S » Ma 16 Huhti 2018 00:14

No joo, eihän näiden listausten muotoiluun mitään sääntöjä ole, mutta tuli vaan mieleen, että toi taitaisi olla sittenkin selkeämpää. :P Kerran jo muutin ne, ja olin samaan viestiin jo kirjoittanut pitkät pätkät toisesta tänään kuuntelemastani levystä, mutta sitten jätin sen kesken ja menin tekemään muuta ja sillä välin konepahus oli päivittäytynyt ja käynnistynyt uudestaan ja siinä se viesti sitten meni. :epäilevä:

Aloitetaanpa sitten alusta. Konseptilevylistalla oli mainittu Neutral Milk Hotelin In the Aeroplane Over the Sea. Se kiinnitti huomioni, koska joku (luulisin, että yksi kaverini) oli maininnut tämän äskettäin, ja alkoi kiinnostaa, että millainen se on. Ajattelin, että se voisi sopia kohtaan "kriitikoiden ylistämä levy", mutta muistelin omiani, eihän sellaista kohtaa ollutkaan. :keijo: No, toki 31. Bloggarin tai arvostelijan kehuma levy on melkein sama asia. Luin nimittäin, että tämä levy sai keskinkertaiset arviot ilmestyessään vuonna 1998, mutta sittemmin on tehty paljon uusia arvosteluita ja jonkun lähteen mukaan se on nykyään 90-luvun lopun kehutuimpia levyjä joissain piireissä, jonkinlaisen kulttiklassikon maineessa kuulemma. Paljon kehuvia tekstejä tulikin vastaan, kun tätä googlasin. Neutral Milk Hotel on amerikkalainen indie-bändi (sitä en tiedä miksi bändille on annettu nimeksi neutraali maitohotelli, mutta kai se sopii indie-bändille :läps: ).

Konseptilevylistalla tämä oli siksi, että levyn kappaleista useat kuulemma käsittelevät Anne Frankia. En varmaan olisi sitä hyvin pian huomannut, ellen olisi sitä netistä lukenut. :keijo: Tämä on sellainen levy, että vaatii oikeasti kuuntelemista, että siitä saa jotain irti. Ei voi kuunnella vain taustalla, kuten yritin ensiksi. Aluksi kuulostaa, että tämä on hiljaista ja rauhallista kitaravetoista rockia, josta oikein mikään ei nouse esille. Jos laittaa kuulokkeet korviin ja jaksaa keskittyä, niin onhan tässä paljonkin kiinnostavaa. Ei ehkä kuitenkaan ihan mun tyylistä musiikkia.

Mutta levy paranee alun jälkeen. Keskellä on kiva instrumentaalibiisi, ja sen jälkeen tuleva Holland, 1945 on myös vähän kiinnostavampi ja monipuolisempi kuin alkupuolen biisit. Siinä on jotain torvisoittimiakin taustalla. :D Ja nimestä voinee nyt jo päätellä, että tämä tosiaan viittaa siihen Anne Frankiin. Muissakin kappaleissa Anne tulee esiin erilaisissa viittauksissa. Myös Ghost-kappaleessa on mielenkiintoiset taustat ja kivasti kasvava komppi (tai miksikä sitä nyt sitten pitäisi sanoa). Untitled-nimisessä instrumentaalibiisissä soitetaan jopa säkkipilliä (tai jotain sen tapaista ainakin). Lueskelin joltain sivustolta lyriikoita ja sinne olivat ihmiset myös kirjoittaneet sanoituksista tulkintoja. Melko syvälle saa kaivaa, että näistä saa ne tulkinnat irti, vaikka ne tulkinnat olivatkin ihan fiksun kuuloisia. :P Ehkä siksi en pidä tästä varauksetta, musiikin kuuluu mun mielestä tuntua heti jossain, eikä niin, että joutuu tulkitsemaan ja kaivelemaan loputtomiin. Teen sitä jo ihan tarpeeksi muutenkin. :keijo: Lisäksi kun sanoitukset lauletaan koko ajan samaan masentuneeseen indie rock -tyyliin, niin sekin vähän häiritsee. :P Tämä on hienonkuuloista silloin, kun käytetään vähän muitakin soittimia kuin pelkkää kitaraa, mutta niitä kohtia on välillä liikaa. :keijo:

Tämä olisi ehkä käynyt myös haasteen kirjallisuusviitekohtaan, mutta haluan siihen jotain fiktioaiheista. Sitä en tiedä mistä moista löydän. :P

Kuunneltu:
1. Konseptilevy (kappaleet muodostavat tarinan): Janelle Monáe: Metropolis: Suite I (The Chase)
3. Levy, jolla lauletaan kielellä, jota et ymmärrä: Sergei Lazarev: V Epitsentre
4. Syntymävuonnasi listojen kärjessä ollut levy / kappale: ABC: Lexicon of Love
5. Elokuvan soundtrack: Lord of the Rings: The Fellowship of the Ring & Two Towers (Howard Shore)
6. Jonkun kaupungin inspiroima levy: Gil Scott-Heron: Pieces of a Man
7. Levy, jonka nimessä on väri: Prince: Purple Rain
13. Musiikkia taiteilijalta, jolla on samat nimikirjaimet kuin sinulla: Erik Satie (Ciccolini plays Satie)
17. Bändin tai muusikon esikoislevy: M: Tehtaantyttö
18. Levy, jolla on scat-laulua (löytyy jazz-levyiltä): Ella Fitzgerald: Get Happy!
31. Bloggarin tai arvostelijan kehuma levy: Neutral Milk Hotel: In the Aeroplane Over the Sea

10/50
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Seuraava

Paluu Musiikki



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron