It's time for some rapsa
Tantin ja Tuusin Tukholma.
Oikeastaanhan meidän reissu alkoi jo torstaina Tuusin tullessa yöksi. Kone lähti aamulla klo 9 ja halusin olla kentällä ajoissa. Ruuhka-aika ja kaikkea, niin pelasin varman päälle aikatauluissa.
Tuusi jännittä niin ettei kirjaimellisesti pysynyt paikallaan. Syöminen oli huonoa ja ymmärtäähän sen. Lopulta käytiin molemmat nukkumaan parvekkeelle. Sain nukuttua itse ihan kohtalaisen hyvin, mitä nyt pari kertaa havahduin siihen että nukun ilman peittoa
Hemmetti!
Sitten se oli että puoli kuudelta ylös ja kamat valmiiksi. Pakkasin omat kamani vasta aamulla ja aikaa jäi vielä ihmettelyyn. Tuusi yritti vain heräillä ja jännitteli. Yritin juottaa nesteitä, mutta ei. Eipä siinä, ei väkisin. Kentällä oli ruuhkaa, mikä oli odotettavissa. Oltiin todella hyvissä ajoin ja käytiinkin eka aamupalalla. Jännitys tarttui myös muhun pala kerrallaan.
Sen jälkeen check-in, turvatarkastuksesta heevetillisen jonon ohi (jotain etuja invailusta ja kiborgi-laitteesta
) heittämällä ja sitten odottelemaan. Haettiin vähän lentomatkaevästä ja napsittiin kuvia ja Tuusi pelasi pokemonia. Kun ympäriltä lähti muita koneita oli todella tiukkaa lapsella se odottaminen. Lopulta kone tuli, tyhjensi itsensä ja päästiin sisään. Paikallaan oleminen oli lapselle nyt vielä vaikeampaa mitä odottaessa. Lähtöjutut, turvaohjeet ja muut herätti paljon kysymyksiä. Puhuin kuin papupata kääntäessäni alun turvaohjeita ja kertoessani että lentäminen on kuitenkin turvallisempaa kuin autolla ajaminen. Lopulta keksin miten kuvailla nousua ja miten ehkä varautua siihen että korvat menee useaan otteeseen lukkoon.
Sitten rullailtiin kohti kiitorataa. Arvuuteltiin mitä ne muut reitit oli ja mihin niistä pääsi, mutta kiitoradan näkyessä ikkunasta vierustoveri hiljeni ja katsoi mua vaan suurilla silmillään. ”Tantti, toi kiitorata on ihan valtava. Nyt lähetään kiitää!”
Mitäpä siihen lisäämään. Nousussa Tuusi puristi alkuun mun käsiä ja kiljahti kun kaarrettiin ekan kerran maasta irtoamisen jälkeen, mutta sitten se oli aika nopeasti tylsää ja hän halusi katsoa ohjelmaan. Annoin kännykän ja kuulokkeet ja käynnistin etukäteen ladatun ohjelman. Miten helppoa ja nykyaikaista!
Laskeutuminen alkoi ihan tosi nopeasti. Tuusin korvaan sattui ja yritin vain lohduttaa ja tukea. Laskeutuminen oli aika raju ja mua vähän sattui siinä tömähdyksessä, mutta mitäs en keskittynyt siihen että kohta tärähtää.
Oltiin perillä! Jee! Koneen tyhjentyminen kesti aika kauan. Konees eka, konees vika
Junamatka Tukholmaan oli hyvin rento. Juteltiin, katteltiin maisemia ja Tuusi katsoi loput ohjelmasta minkä oli koneessa aloittanut. Vähän päälle puoli tuntia ja oltiin rautatieasemalla. Meillä oli vielä monta tuntia aikaa odotella. Vietiin matkalaukku säilöön ja koska meiltä meni kaikki voimat ja ajatukset siihen että saatiin se laukku mahtumaan mihinkään, niin unohdettiin ottaa sateenvarjo mukaan. No niinpä tietenkin. Satoikin vielä.
Siinä aikamme pyörittyämme pitkin T-Centralenia todettiin että nyt riittää ja lähdettiin menee. Mentiin sinne minne nokka näytti ja se riitti. Siinä alueella ihmiset oli järjestään sellaisia että ne oli tulossa päin. En tiedä kävelinkö ite jotenkin ”väärässä” paikassa, mutta ihan tosi moni meinasi kopsahtaa mua päin. Taktiikkahan on, että pysähdyn jos näin meinaa käydä. Lopulta meni hermot siihen väistelyyn ja varomiseen ja käännyttiin pois. Heti ekana siinä kadulla oli rockahtava, goottityylein sisustettu näyteikkuna. Tuusin silmät levisivät ja rupesivat kimmeltämään. Mentiin sinne.
Se oli vähän kuin paikallinen cybershop. Oli goottivaatteita, hevivaatteita ja rankempaa logomateriaalia. Ja vastapainoksi pikachu- ja sateenkaarivaatteita. Lapsi hyppelehti ja kikatteli ja mallaili. Olisi halunnut sovittaa hyvin isoa goottimekkoa, mutta se oli vielä liian iso – valitettavasti. Lopulta kuitenkin löytyi huppari. Siinä oli kissan naama, hupussa silmäreiät ja korvassa lävistyksen omainen kilikello. Olisitte nähneet sen ilon ja riemun kun poistuttiin kaupasta. ”Tää on, Tantti, mun elämän parhainta aikaa ikinä” kaikui siinä kadulla. Alle 3 tuntia matkasta mennyt ja nyt jo parasta ikinä – kylläpä tuntui onnistumiselta se.
Syömisen ohella käytiin myös pohjoismaiden suurimmassa BR-lelukaupassa. Lapsellahan oli omaa rahaa mukana, joten jos nyt jotain pientä. Mun sisäinen nörtti meinasi flipata kun eteen tuli aikalailla elävän kokoinen Iron-Man –patsas! IRON MAN! WOOHOO! JOO! KUVAA! JEE! Tuusi tässä vähän ensin häpeili, mutta suostui lopulta yhteiskuvaan patsaan kanssa
Kaupassa oli kuitenkin vaikeinta kun ei voinut saada kaikkea. Piti valita Pichun ja Pikachun väliltä. Siinä meni monta minuuttia kun mietittiin mihin rahat riittää ja jos ei ostakaan enää mitään koko matkan aikana ja tuliaisiakaan ei vie ja äää, mutta lopulta valinta tehtiin ja se oli hyvä.
Matka hotellille oli osittain tuttu. Olin ollut ovela ja pelannut varman päälle valitessani hotellia paikasta missä osasin jo vähän liikkua valmiiksi. Saatiin huone merinäköalalla, mikä sekin oli ihan mukava yllätys.
Huoneessa Tuusi seisoi hetken ihan hiljaa ja sitten alkoi se hihkuminen ja sängyllä hyppääminen. ”Mikään ei oo ikinä ollu näin hienoo!” Ei kai, jos on ensimmäinen hotellireissu ikinä. Ei siinä, omastakin mielestä hotellihuone oli kiva ja siisti. Puulattialla on iso merkitys ja tunkkaisuudesta ei ollut tietoakaan.
Lepäiltiin, hassuteltiin ja pelailtiin pingistä. Oli kuitenkin valitettava tosiasia, että multa hajosi eräs vaatekappale heti kättelyssä ennen lentokoneeseen nousua ja olin unohtanut muut vastaavat kotiin.
Oli käytännön syistä pakko lähteä etsimään uusia. Googlasin ja totesin että mennään vain pari pysäkkiä metrolla ja siinä pitäisi olla liike mistä saa niitä vaatekappaleita. Tuusi oli vähän sitä mieltä että tyhmää on, mutta ei auta. Onneksi Åhlens tuli sitten yllättäen eteen ja sieltä löytyi mitä etsittiin. Palatessa iski nälkä ja koska lapsi halusi pitsaa, etsittiin pitsapaikka. Metroaseman toisen sisäänkulun lähellä oli sekä kivan oloinen bistro, että ihan perinteinen pizzeria, joten tietenkin otettiin se jälkimmäinen.
Pitsa oli valtava! Tuusi söi omastaan puolet ja silti mukaan otettuun laatikkoon ei olisi enempää mahtunut. Lisäksi se oli järjettömän hyvää! Ohut ja rapea pohja, sopivasti täytettä ja hyvä fiiwis. Kuvut täynnä kellahdettiin nukkumaan. Tuusi sammui alta 10 minuutin ja ite aika pian perässä.
Seuraavan päivän ohjelma oli vanha kaupunki, museo ja ylläripylläri.
Aamu kuitenkin meni aika nopeasti, koska sovittiin ettei laiteta kelloja soimaan tai pidetä kiirettä. Syötiin rauhassa aamiainen, nautittiin maisemasta ja höpöteltiin. Lähtiessä oltiin ehkä vähän myöhässä sopivasta aikataulusta, mutta sou not. Vanhaan kaupunkiin päästiin aika nopeasti. Tuusi oli siitä hulinasta aika hämillään. Science fiction bokhandeln tuli aika pian ja käynti oli aika nopea. Tuusi halusi siihen perään jätskiä, joten vieressä ollut B&J tarjosi meille pienen tutkintatauon. Tutkailtiin ihmisiä, eläimiä ja sitä humua. Sitten kohti ylläriä! Olin kartasta varmistanut että mistä löytyy karkkikauppa mikä ei ole candy king. Kauppa itsessään ei ollut iso, mutta valikoimaa riitti! Valinnan vaikeus!
Ja sitten bussia kohti ja Tekniska Museetia.
Bussiamatka hirvitti mua alkuun ihan älyttömästi. En sanonut siitä mitään, mutta tottakai jännitin miten mun selkä kestää. Suomessa bussimatkat on ihan kamalia, mutta tuo vartin matka sujui ihan kohtuullisesti. Ei pahoja nykäyksiä, äkkiliikkeitä tai semmosta mitä meiltä usein löytyy. Oli jopa ihan kiva matkata bussilla pieni pätkä.
Tekniska museetissa tuli lopussa vähän kiire, mutta sitä ennen ehdittiin todella hyvin käydä läpi mm. Winter Sports –näyttely, missä pääsi kokeilemaan talviolympialajeja. Mäkihyppyä, ampumahiihtoa, taitoluistelua, jääkiekkoa, kelkkailun kelkkaa, selostamista, alppihiihtoa, alppihiihtäjien ja hiihtäjien treeniohjelmaa ja muistinkohan mä kaiken? Kulutettiin siinä aikalailla tosi pitkä aika. Ehdittiin todella nopeasti käydä läpi energiantuotannon näyttely, kaivosnäyttely ja yleisnäyttely. Kaivosnäyttelyssä oli Bumblebeen replika! BUMBELBEE! Joo!!!
Tekniska museetin aika meni tosi nopeasti ja oli tosi kivaa. Sinne oli myös niin helppo mennä, että ajattelin sen olevan hyvin mahdollinen vierailukohde myös tulevaisuudessa.
Tämän jälkeen meidän piti mennä uimaan. Ainoastaan että se meille ohjattu uimapaikka oli maauimala ja menossa tunnin päästä kiinni. Äkkiä google esiin ja kaivamaan uutta paikkaa. Långholmenin saarella olisi uimaranta. Ja sinne pääsee keskustasta aika lähelle metrolla. Sinne siis!
Kartoista katsoin meille kävelyreitin perille. Paitsi että mikään kartta tai reittiopas ei näyttänyt että siinä sillalla on oikeasti kolme siltaa ja reitti menee viereistä siltaa, sen yhden sijaan mikä oli selkeästi näkyvillä. Muut sillat oli isomman sillan alla, eikä niistä ollut mitään opastetta tai näköhavaintoa. Lisäksi siinä oli valtaisa työmaa, mikä haittasi hahmottamista mistä edes autotie menee, joten mentiin väärin. Tai ei nyt väärin, mutta kierrettiin lopulta ihan hiton kaukaa aivan saaren toiseen päähän. Ainakin saatiin pokemonissa kilometrejä kerrytettyä sillä kierroksella, mutta se oli todella turhauttavaa.
Lopulta löydettiin ranta ja päästiin uimaan! Se oli ihanaa!
Merivesi oli todella ihana syleily ja siihen olisi voinut jäädä pidemmäksikin aikaa. Auringon laskiessa vaan tulisi kylmä ja halusin välttää pahemman palelun molemmilta. Lisäksi pitäisi vielä löytää takaisin sinne metrolle.
No, ei muuta kuin takaisin. Paluumatka oli huomattavasti helpompi. Löydettiin oikea tie ja metroasema. Sekoiltiin vähän hisseillä, koska siitä mistä tultiin ei päässyt liukuportaita alaspäin, eikä ollut hissiä. Löydettiin ensimmäinen hissi, mikä meni väärään paikkaan. Lopulta löydetiin oikea hissi ja päästiin tunneliin. Päästiin jopa metroon vievään hissiin. Katsoin että meidän metro menisi 2 minuutin päästä ja ei ehkä ehdittäisi. Sanoin ääneen että joudutaan ehkä odottamaan kun ei ehditä. Metro oli siinä. Tuusi päästi kädestä irti ja otti pari askelta mun edelle ja sain sanottua ettei mene metroon ilman mua, kun metron ovet meni meidän välistä kiinni!! EI!! Yritin huutaa että jää seuraavalla pois, yritin viittilöidä ja näin vain lasin toisella puolen kauhistuneen lapsen. Meidän ohi oli juossut muutama ihminen, jotka tulivat siihen kommunikaatioon mukaan ja sitten se metro lähti.
Elämäni hirveimmät minuutit ikinä! IKINÄ! En pysty kuvailemaan mitä kaikkea siinä kävi mielessä läpi. Hoin vain itselleni että mun pitää pysyä järjissäni ja hengittää ja että siinä oli ne aikuiset ympärillä, eikä se nyt ihan ypöyksin ollut. Eikä ollutkaan. Siinä oli ollut kolme aikuista ympärillä, jotka olivat puhelleet ensin ruotsia, sitten englantia ja lopulta pari sanaa suomea. Mutta kyllä siinä meni molemmilta voimat jaloista. Eikä se päättynyt siihen, tietenkään. Sitten piti puhua se tilanne niin ettei lapsi säikähdä ja panikoidu ja kehitä tilanteen ettei enää ikinä mene metroon. Koska sekin olisi ollut mahdollista. Aikalailla koko metromatka takaisin hotellille puhuttiin sitä läpi.
Aika pian hotellilla tuli Tuusille uni. Itsellä teki vähän enemmän tiukkaa, mutta nukahdin katsoessani jotain tyhmää elokuvaa.
Viimeiselle päivälle oli tarkoituksena vain matkustaa kotiin. Oli onneksi aikaa ottaa rento aamu ja syödä rauhassa aamiaista. Pelailtiin vähän pingistä, ajeltiin hissillä ja sitten pakattiin kamat.
Lentokentälle junalla ja niin edelleen. Junaan pääsy oli vähän haastavaa. Asemat oli ihan täynnä väkeä, eikä meinattu päästä laituritasolta pois. Lopulta mentiin ohjeiden vastaisesti laukun kanssa rullaportaista, kun hissille ei vaan päässyt.
Junamatka meni kuten junamatkat nyt menee. Maisemia katsellessa ja ihmetellessä. Lentokentällä taasen oli vain yksi hissi käytössä, joten otettiin suosiolla se rullaportaiden vaihtoehto.
Sitten taas se avustettu kulkeminen kentällä, check-in –jonon veivaaminen ja turvatarkastusjonon veivaaminen. Ainoastaan se oli vaikeaa kun en saa kulkea turvatarkastuksesta, että mistä mä voin mennä. Mistä pääsen niiden magneettisten laitteiden ohi? Yrittivät ehdottaa että välistä, mutta koska epäilin sitä aika vahvasti, niin lopulta kiersin jostain security-alueen takaa mistä ei todellakaan saa mennä he peittivät jotkut jutut omilla takeillaan
Top secret, you know.
Kentällä käytiin tuliaisostoksilla, kahvilla ja sitten päästiinkin jo koneeseen.
Lentomatka sujui helpommin, mitä nyt vähän muut matkustajat ärsytti.
Suomen päässä päästiin taasen kulkemaan ulkokautta ja joiden epäilyttävien Oulun ja Oslon lentojen ihmismassojen välistä
Mihin kaikkeen sitä päätyykään kun hissit ei toimi tai toimii miten sattuu
Mutta kyllä se matkustaminen taas avarsi.
Tuli todettua että Tuusin kanssa matkustaminen on ihan mielettömän ihanaa! Tuusinen on kuitenkin jo niin iso, että pystyy vetämään vetolaukkua ja siinä pienemmän määrän tavaraa. Lisäksi kantoi mm. meidän uimakamat repussa ja pystyi havainnoimaan asioita ympärillä, kuten hissejä, portaita yms. Pari hissiä kävi matkan aikana "hakemassa" ja aika monta kertaa muisti sen mitä mä olin sanonut jos ite unohdin siinä muun ohessa. Numerot varsinkin putos mun päästä pois ja Tuusille ne jäi mieleen. Sen suhteen matkanteko oli helppoa ja miellyttävää. Ei tietenkään samanlaista kuin mitä toisen aikuisen kanssa, mutta ei pidä ollakaan.
Ensi kerralla pitää kuulemma mennä pidemmälle