Matkustaminen

Yleinen jutustelu tänne. Korvaa myös entisen kysyttävää -osion.

Re: Matkustaminen

ViestiKirjoittaja Wildchild » To 24 Touko 2018 23:48

Lauantai 5.5.

Vilkaisen kelloa, aamuneljä paikallista aikaa. Uni katoaa kuin tuhka tuuleen koska kroppa on vielä Suomen ajassa ja siellä kello on aamupäivällä 11. Yritän vielä epätoivoisesti nukahtaa uudestaan, mutta pyörimiseksihän se menee. Kuudelta luovutan ja vilkaisen naapurisänkyyn huomatakseni että Suvillakin on puhelin kädessä. Että se niistä pitkistä yöunista. :virne:
Höpötellään niitä näitä, mietitään että alle tunnin päästähän se hotellin aamupalakin olisi jo tarjolla. Että pitäiskö vaan nousta ylös ja lähteä ajoissa liikkeelle? Aamujuttujen jälkeen matkalla aamupalalle vilkaisen kelloa, melkein 8. Johan se oli aikakin nousta, ei tänne nukkumaan tultu. :keijo:

Hotellin ravintolassa meidät ohjataan pöytään ja annetaan ruokalista jossa on selitetty ”continental” aamupalan sisältö. Kahvi/tee, tuoremehu ja oman valinnan mukaan joko leipää, bagelia tai ”breakfast pastries”. Suvi päätyy leipään, minä BP:hen koska pitäähän se tsekata mitä se pitää sisällään. :keijo: Juomat tulevat nopeasti ja loputkin pian perässä: Suvi saa kaksi paahdettua leipää ilman mitään lisukkeita ja minä kaksi pientä pullaa. Ja siinä se. :täh: Suvi sentään löytää jostain ravintolan aamupalapöydästä margariinia tai vastaavaa levitettä leipiensä päälle, mutta kyllähän se on pakko myöntää että hieman tuli ikävä suomalaisten hotellien aamupaloja. :ei: ”Aamupala” on nopeasti syöty ja hotellihuoneeseen takaisin kävellessä päätetään napata käsveskat mukaan ja lähteä suoraan kaupungille. Ja kunnon kahvin metsästykseen. :töktök:

Hotellilta lähtiessä avaan vielä kerran hotellin ilmaisen netin alueella tuon kirotun Pokemon Go-pelin sillä pelissä on regionaalimonneja ja pitäähän niitä ny yrittää metsästää kun jenkkilässä kerran ollaan. :keijoei: Ja kyllä, lähistöllä näyttää olevan Tauros ( :keijotäpinä: ), ”se” monni jonka moni haluaa mutta ei näyttäydy niin paljon kuin esim. Euroopan oma regionaalimonni. Ja näyttääpä vielä olevan siellä suunnalla mihin ollaan muutenkin menossa. Joten äkkiä töppöstä toisen eteen ja toivomaan monnin vastaantuloa. :keijotäpinä: Muutaman korttelin päässä meitä onnistaa ja Tauros jää kiinni! :superhymy: Pienet tuuletukset on paikallaan ( :virne: ) ja sitten katse pois puhelimen näytöltä ja ylös ympäristöön. Huomaamme seisovamme suoraan St. Patrick´s Catheralin vieressä. Sinne siis! :D

Katedraali on vaikuttava. Vaikka turisteja on kirkon sisällä paljonkin, sellainen yleinen hälinä puuttuu. Kierrämme kirkon sisältä pariinkin kertaan ja ihastelemme hienoja ikkunamaalauksia ja erilaisia alttareita joita löytyy eri aiheille omansa. Tekisi mieli sytyttää yksi kynttilä itsekin, mutta jätämme sen suosiolla muille sillä kyseessä on kuitenkin katolinen kirkko ja kumpikaan meistä ei ole katolisen kirkon jäsen.

Katedraalin jälkeen jatkamme matkaa 50th Streetiä pitkin kohti Time Squarea. Molempien katseet menee väkisinkin ylöspäin ja korkeiden talojen ihmettelyyn. Ja siihen että joka paikassa liehuu Yhdysvaltojen lippu, koska Suomessa on tarkat liputtamissäännöt ja täällä taas selvästi ei. Kadun varrella vastaan tulee myös Rockefeller Center joka osoittautuu paljon pienemmäksi kuin mitä tv-ohjelmista ja leffoista olisi voinut olettaa. Sellainen pieni aukio ja siinä ne joka talvi luistelee ja pystyttää ”the joulukuusen”. :o:
Saman kadun varrelta löytyy myös Radio City Music Hall. :tipahdus: RCMH:n kulmalta jatkamme matkaa 6th Avea pitkin etelään päin ja heti kulman takana on sitten NBC Studios eli paikka missä kuvataan mm. The Tonight Show Starring Jimmy Fallon. Katsomme seinällä olevasta lapusta että tässä se tosiaan kuvataan ja mietimme pitäisiköhän itsekin yrittää päästä kuvauksiin. :raps: Jostain syystä idea ei kuitenkaan koskaan lähtenyt tämän enempää lentoon vaikka molempia selvästi kiinnosti ajatus. :läps:

Olin jo etukäteen suunnitellut hakevani ”hotellin lähellä” olevasta NHL-kaupasta lapsille jotain Patrik Laine-tuliaisia ja nyt se tuli suoraan vastaan täysin vahingossa. Mutta mikä pettymys! Laine-kamaa löytyi tasan pelipaidan verran ja senkin hinta oli kevyet $280. Sinne jäi, mutta kuvan toki otin muistoksi. :tilt:

Jatkamme matkaa 6th Avea pitkin kunnes päätämme jatkaa vielä länteen päin jotain poikkikatua pitkin. Kummallakaan ei ole kartasta muuta hajua kuin että Time Square on ”jossain täälläpäin”, ja pari korttelia myöhemmin huomaammekin olevamme keskellä Time Squarea. Sehän meni siis paremmin kuin hyvin! :keijo: Seisotaan suoraan suuren M&M’s World-kaupan edessä ja koska M&M-karkit on maailman parhaimpia ja olin luvannut lapsille sieltäkin tuliaisia, on ehkä pakko mennä sisälle. Suvi kuitenkin bongaa kadun toisella puolen Starbucksin, joten suuntaamme ensin sinne. Kaupan ja bucksin välissä on kuitenkin pieni kävelykatu jossa partioi neljä hevospoliisia. Kivoja pol… hevosia! :pepsodent: Suvi bongasi myös poliisikoirankin, mutta minä keskityin niihin pol… hevosiin. :pepsodent: Koko reissu meni muutenkin Suvilla koiria tuijotellessa ja minä taas tuijottelin toisenlaisia maisemia. Tasajako toimi. :virne:

M&M’s-kauppa on valtava. Paljon M&M-karkkeja, paljon M&M-krääsää (paitoja, leluja, mukeja, kuulokkeita, kyniä, golfpalloja, tuulettimia… you name it!). Mukaan tarttuu tuliaisia vaikka etenkin karkit ovat selvästi ylihintaisia. Turisteilta rahat pois. :keijo:
Kaupan ja bucksin vieressä on The Walter Kerr Theatre - broadwayteatteri jossa olisi esiintymässä meidän matkan aikana joka ilta The Boss eli itse Bruce Springsteen. Ylläripylläri kaikki illat on loppuunmyytyjä joten tyydymme vain valokuvaamaan keikasta kertovaa valokylttiä. :huoh:

Jatkamme matkaa Time Squarella, ja seuraavaksi silmiin osuu iso turistikrääsäkauppa. Just kun ollaan astumassa sisään, ylhäältä kuuluu plöts ja saan pulun paskaa suoraan paidan hihalle. :friikkipeukku: En ole koskaan aikaisemmin saanut linnun paskaa päälleni joten kerta se on ensimmäinenki, mutta tarvitsiko just nyt? :gaah: Tilanteen pelastaa laukusta löytyvät savetit eikä paskasta jää jäljellä kuin märkä läntti ( :töktök: ).
Kaupassa on turistikrääsää lattiasta kattoon. Paljon jenkkilipuilla varustettuja, paljon New York-kamaa, ja vielä enemmän Trump-krääsää. :jaaha: Valitsen paidoista ”Make America Great Again”-tekstillisen tuliaiseksi omalle miehelleni, mutta Suvi ei pysty ostamaan Trump-kamaa edes vitsillä. :virnei: Molemmat kuitenkin löytävät kaupasta muutakin ostettavaa, sekä tietysti postikortit koska mummot on maailmalla ja pitäähän siitä kertoa kaikille. :täpinä:

Kaupasta ulos selvittyämme toteamme nälän olevan suhteellisen suuren. Minulle oli vinkattu Time Squarella sijaitsevasta italialaisravintolasta joten päätämme käydä katsomassa mahtuuko sinne syömään tälleen alkuiltapäivästä. Kohtelias miestarjoilija tulee kertomaan että juuri nyt on aivan täyttä, mutta jonotusaika on vain 30min joten jättäkää nimi listalle jos se sopii meille. Sopiihan se koska kummallakaan ei ole mielenkiintoa etsiä muutakaan paikkaa. Nimi siis listaan ja ulos kuluttamaan aikaa. Suvi bongaa vierestä Broadway shopin, joka on pienehkö ja täynnä ihmisiä. Molempia kutkuttaisi ostaa joku The Lion King-tavara muistoksi koska olemme menossa katsomaan sen muutaman päivän päästä, mutta suolaiset hinnat saa hautaamaan tämänkin ajatuksen. Plus eikös tarkoitus ole ostaa se sitten kun on jo nähny kyseisen shown? :keijo:

Puoli tuntia kuluu nopeasti korttelia kiertäessä ja palaamme takaisin ravintolaan. Järjettömän komea ( :tipahdus: ) miestarjoilija ohjaa meidät pöytään ja kertoo kaikkien annoksien olevan isoja ja jaettavia. Ööh, okei. Menua selaillessa pohditaan mitenköhän isoja ne annokset ny oikeasti on ja onko ne saman kokoisia kuin viereisessä pöydässä jonka lautanen peitti melkein puolet ruokapöydästä. Luotetaan kuitenkin tarjoilijan sanaan ja päädytään tilaamaan yhteinen annos lihapullia pastalla, tuttua ja turvallista koska tällä nälällä paska ruoka voipi vaan v*tuttaa. :jaaha: Annos on valtava. Saamme puolet syödyksi ja ns. dogpack käy harkinnassa hetken ajan mutta koska emme ole suuntaamassa suoraan hotellille, emme ota ruokaa mukaamme. Harmi sillä ruoka oli hyvää.

Mahat täynnä Time Squaren ihmismassat alkaa käymään vähitellen hermoille. Käymme kuitenkin vielä Disney Storessa, meikäläisen yhdessä lempikaupoista koska Mikki on ihana. :pilvi: Kauppa on suurehko, mutta ihmismäärät saa senkin tuntumaan pieneltä. Löydän sieltä kuitenkin itselleni Mikki-tavaraa, Suvi ihanan mukin (en ny muista sen nimeä, mutta Suvi kertokoot itse :keijo: ) ja jää vielä miettimään muita tavaroira, ja sovimme että voimme tarvittaessa palata tänne sitten broadway-päivänä.

Poistumme vihdoin Time Squarelta jotain poikkikatua pitkin. New Yorkissa liikkumisen hyviä puolia on helposti nimetyt kadut, riittää kun muistat oman hotellin sijaintikadun ja päädyt enemmin tai myöhemmin hotellille. :peukku: Kävellemme hissukseen hotellille päin, niitä näitä jutellen, välillä Nintendo shopissa poiketen. Rentoa ja ihanan väsynyttä.

Hotellihuoneessa on ihanan viileää, kiitos liian hyvin toimivan ilmastoinnin. :hytinä: Maltamme kuitenkin nauttia viileydestä vain hetken sillä kentällä nähdyn mainoksen Downton Abbey-näyttely kutkuttelee takaraivossa. Sinne! :täpinä: Näyttely eri suunnalla kuin esim. Time Square, lähellä Central Parkia, ja enemmän kai ns. juppialueella, ainakin jos lähiliikkeistä voi jotain päätellä (Tiffany, Louis Vuitton, Burberry, Chanel…). :keijo: Myös The Russian Tea Room on matkan varrella ja vaikka kupillinen teetä kelpaisikin kummallekin, pikainen vilkaisu hintoihin riittää: noin kolmekympillä saa pienen kannullisen teetä. :pepsodent:

Itse näyttely on kolmessa kerroksessa ja alkaa Mr. Carsonin tervetulotoivotuksella. Näyttely koostuu interaktiivisista DA-hahmoista (pääosin Mr. Carson ja Mrs. Hughes, mutta myös Mr. ja Mrs. Grantham vilahtavat ”livenä”), lavasteista ja sarjassa nähdyistä asuista, puvuista ja asusteista.
Ensin tutustumme palvelusväen tiloihin, näemme heidän asujaan ja vierailemme Mrs. Patmoren keittiössä, palvelusväen ruokailuhuoneessa sekä Mr. Carsonin toimistossa. Teemme myös työhakemuksen Downton Abbeyyn ja sen pienen testin mukaan meistä molemmista tulisi kokki eli apulainen Mrs. Patmorelle. :virne:
Seuraavaksi suuntaamme kartanon ”parempiin” tiloihin, ihailemme lukuisia naisten päällä nähtyjä kauniita ilta- ja juhlapukuja (joukossa on myös ”se” Lady Sybilin päällä nähty housujuhla-asu :sydän: ) ja vierailemme myös heidän hienoksi katetussa ruokailusalissa sekä Lady Maryn makuuhuoneessa.
Kolmannessa kerroksessa on pääosin erilaisia pieniä ja suuria tavaroita lavasteista, mm. gramofoni, vanha telelaite, paljon koruja, lukuisia kirjeitä sekä kirjoja.
Lopuksi vielä kiitoslöpinät Mr. Carsonilta, Mrs. Hugnesilta sekä tietenkin Granthamin herrasväeltä. :hullu:
Näyttely vie meidät molemmat mukanaan ja parisen tuntia kuluu todella huomaamatta. Näyttelyn kyljessä on DA-kauppa jossa on myynnissä DA-tuotteiden lisäksi myös jonkin verran brittikuninkaallisten häiden sälää, onhan Prinssi Harryn kanssa pian naimisiin menevä Meghan amerikkalainen. :tilt: (Nämä Harryn ja Meghanin häät näkyivät muutenkin yllättävän paljon joka puolella, aikakausilehdet olivat täynnä juttuja heistä ja löytyipä jostain jopa Prinsessa Dianalle omistettu oma lehti. :hullu: ) Kumpikaan ei osta (taaskaan) mitään vaikka Suvi miettii H&M-magneetin ostoa äidilleen ja itse pohdin pitäisikö ostaa näyttelystä kertova kirjanen muistoksi. :keijoei:

Puolen tunnin kävely takaisin hotellille alkaa tuntumaan jo molempien jaloissa ja olokin on todella väsynyt vaikka kello on paikallista aikaa vasta iltakaheksan. Pikainen piipahdus hotellin vieressä olevaan lähikauppaan ja äkkiä hotellille. Viileät iltasuihkut, viestit Suomeen (toivottavasti heräsivät puhelimen piippailuihin :virne: ) ja valot pois. Jostain syystä tänään ei tarvinnut odotella unta yhtä kauan kuin edellisenä iltana. :haukotus:

Päivän saldo puhelimen mittarin mukaan oli 9,3km ja 16 657 askelta. :keijopeukku:
mä annan kaiken ku enempää ei oo, tajuuks sä kuka sun edessä seisoo? :nirppa:
Avatar
Wildchild
Räppimummo
 
Viestit: 1382
Liittynyt: Pe 09 Touko 2008 21:56

Re: Matkustaminen

ViestiKirjoittaja Pascal Lemoix » Pe 25 Touko 2018 07:53

Hienoa raportointia New Yorkista. :D

Itsellä ei ole koskaan ollut edes vakavasti harkinnassa, kun jo ajatuskin tuntuu liian suurelta. Hienoa silti lukea muiden kokemuksia. :viileä:
"Tunne ei koskaan valehtele."
-Jorma Uotinen
Avatar
Pascal Lemoix
 
Viestit: 5211
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 00:54
Paikkakunta: L, Espoo

Re: Matkustaminen

ViestiKirjoittaja Suvi » Pe 25 Touko 2018 10:30

Wildchild kirjoitti:Lauantai 5.5.

Vilkaisen kelloa, aamuneljä paikallista aikaa. Uni katoaa kuin tuhka tuuleen koska kroppa on vielä Suomen ajassa ja siellä kello on aamupäivällä 11. Yritän vielä epätoivoisesti nukahtaa uudestaan, mutta pyörimiseksihän se menee. Kuudelta luovutan ja vilkaisen naapurisänkyyn huomatakseni että Suvillakin on puhelin kädessä. Että se niistä pitkistä yöunista. :virne:
Höpötellään niitä näitä, mietitään että alle tunnin päästähän se hotellin aamupalakin olisi jo tarjolla. Että pitäiskö vaan nousta ylös ja lähteä ajoissa liikkeelle? Aamujuttujen jälkeen matkalla aamupalalle vilkaisen kelloa, melkein 8. Johan se oli aikakin nousta, ei tänne nukkumaan tultu. :keijo:


Joo, ja mä olin kans herännyt jotain tyyliin 3:30 paikallista aikaa. En tiedä oliko se sattumaa, mutta mun kaveri oli just silloin mun luona tsekkaamassa kissoja. :virne:

Hotellin ravintolassa meidät ohjataan pöytään ja annetaan ruokalista jossa on selitetty ”continental” aamupalan sisältö. Kahvi/tee, tuoremehu ja oman valinnan mukaan joko leipää, bagelia tai ”breakfast pastries”. Suvi päätyy leipään, minä BP:hen koska pitäähän se tsekata mitä se pitää sisällään. :keijo: Juomat tulevat nopeasti ja loputkin pian perässä: Suvi saa kaksi paahdettua leipää ilman mitään lisukkeita ja minä kaksi pientä pullaa. Ja siinä se. :täh: Suvi sentään löytää jostain ravintolan aamupalapöydästä margariinia tai vastaavaa levitettä leipiensä päälle, mutta kyllähän se on pakko myöntää että hieman tuli ikävä suomalaisten hotellien aamupaloja. :ei: ”Aamupala” on nopeasti syöty ja hotellihuoneeseen takaisin kävellessä päätetään napata käsveskat mukaan ja lähteä suoraan kaupungille. Ja kunnon kahvin metsästykseen. :töktök:


Joo, ja siellä hotellin ravintolassa oli ehkä tympein tarjoilija koko reissun aikana! Mä olin sit jälkeenpäin lukevinani, että siihen kontinentaaliin kuulusi marmelaadit yms. Siellä oli epämääräisesti pöytä, jossa oli pari banaania jossain laatikossa ja ehkä omenaa ja sit niitä margariinipaketteja, mutta tarjoilija ei ohjeistanut meitä mitenkään, saako niitä ottaa vai ei, vai kuuluiko ne johonkin toiseen settiin. Ehkä nää jutut olisi kai jotenkin vaan pitänyt tietää. :töktök: Ja tee oli pahaa: haaleaa vettä pienessä kahvikupissa ja siihen jotain english breakfast -pussiteetä. Mä juon yleensä vaikka mitä litkuja, kunhan teevesi on lämmintä, mutta toi oli kyllä niin kauheaa, ettei sitä tehnyt yhtään mieli lisää (jos sitä olisi vaikka saanutkin ottaa). Mulla on kuitenkin sellainen muistikuva, että metsästettiin koko päivä kovasti sitä kahvia, mutta kun oli niin paljon kaikkea muuta, otettiin ne vasta jälkkäriksi. :virne:

Hyvin wildis sä vedät. :D Mä en olisi muistanut puoliakaan noista jutuista mitä lauantaina tehtiin. Silloin oli niin paljon ihmeteltävää ja... no kaikkea. :keijo: En yhtään ihmettele näin jälkeenpäin, että silloin lauantai-iltana "vähän" väsytti.

Vaikka me oltiin parisen tuntia DA-näyttelyssä, musta tuntuu että vedettiin se läpi hirveällä vauhdilla. :virne:
Tilttiin meni myös ihminen.
Avatar
Suvi
Keijodemoni
 
Viestit: 6539
Liittynyt: La 26 Huhti 2008 02:25
Paikkakunta: savuinen, sumuinen kaupunki

Re: Matkustaminen

ViestiKirjoittaja Aranwe » Pe 25 Touko 2018 10:42

Apua tuo pulunpaska :keijo:

Mulla on tullut kerran lokinpaskat suoraan keskelle päälakea. Onneksi oli taskussa paperia millä sain pyyhittyä sen pois.
Avatar
Aranwe
 
Viestit: 1257
Liittynyt: Ti 28 Joulu 2010 00:37
Paikkakunta: Brexit Wasteland

Re: Matkustaminen

ViestiKirjoittaja Wildchild » Pe 25 Touko 2018 11:29

Wildchild kirjoitti:Päivän saldo puhelimen mittarin mukaan oli 9,3km ja 16 657 askelta. :keijopeukku:


Tähän korjaus koska näköjään aikaerot vaikuttaa tähänkin. :keijoei:

Oikea päivän saldo oli 11km ja 19 898 askelta.

Ihmekös noi ekat luvut vaikuttikin niin pieniltä. :keijoei:
mä annan kaiken ku enempää ei oo, tajuuks sä kuka sun edessä seisoo? :nirppa:
Avatar
Wildchild
Räppimummo
 
Viestit: 1382
Liittynyt: Pe 09 Touko 2008 21:56

Re: Matkustaminen

ViestiKirjoittaja Kibaya » Pe 25 Touko 2018 17:13

Wildchild kirjoitti:viestit Suomeen (toivottavasti heräsivät puhelimen piippailuihin :virne:)


:epäilevä:
Laitoit siis varmaan viestejä sun lapsille! Ja vanhemmilles!

"Onneksi" mulla on vaiennettuna tietty keskustelu ja puhelin äänettömällä, vaikka enhän mä herää mihinkään viesteihin tai piippailuihin. En edes siihen että mun ikkunan alta menee mökäjuna ja ennen sitä kuuluu järkyttävä kilkatus n. 5 minuuttia. :pilvi:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Matkustaminen

ViestiKirjoittaja Wildchild » Ma 28 Touko 2018 23:33

Sunnuntai 6.5.

Hidas aamu. Koska eilinen paljasti hotellin aamupalan olevan kaikkea muuta kuin syömäkelpoista, tänään kummallakaan ei ollut mitään kiirettä minnekään. Ja sinne hotellin aamupalalle muuten ei enää menty yhtenäkään aamuna, me kiittämättömät moukat. :nirppa: :keijo:
Aamutoimia ja jotain aivotonta ohjelmaa telkkarista, lopulta olemme ulkona vasta puolilta päivin. Täydellinen sunnuntaifiilis. :hullu:

Suuntaamme heti lähimpään Starbucksiin kahvin ja aamupalan perässä, jotka ovat jostain syystä huomattavasti paljon parempia ja täyttävämpiä kuin hotellin aamupala. :jaaha: Istuskelemme kahvilan ikkunapaikoilla, kahvin ohella säädetään ilmainen netti toimimaan kummankin puhelimessa joka osoittautuu hyväksi valinnaksi koska yhden säätämisen jälkeen bucksin netti toimii joka ikisessä bucksissa yhdellä napin painalluksella. Ja se netti kans oikeasti toimii. :peukku: Kun kahvi ja bagel on syöty, lähdemme kävelemään The Museum of Modern Art:ia eli MoMA:a kohti. Paikka, josta itselläni ei ole ennakkoon yhtään mitään tietoa paitsi nimi mutta luotan Suviin. :keijo:

MoMA on iso, monessa kerroksessa. Aloitamme pohjalta 2. kerroksesta ja etenemme siitä kerros kerrokselta ylöspäin. Vierailevat näyttelyt ovat pääosin vain valokuvia enkä itse henk.koht. saa niistä mitään irti. Tavallisia kuvia mun mielestä. :nolo: Muutenkin itselleni tuli sellainen olo kuin tässä syötetään helmiä sialle (eli mulle) joka ei vaan ymmärrä taidetta. :keijoei: Jään myös itselleni kiinni ajattelusta mikä tekee näistä taiteilijoista niin hyvän että ovat saaneet näyttelynsä MoMAan. En ymmärrä eikä mun ehkä tarviikaan ymmärtää. :sori:
Ylimmistä kerroksista löytyy sitten jotain mitkä minäkin tunnistan: Vincent Van Goghin Starry Night-maalaus sekä muutamia Picassoja. :D Samasta syystä johtuen ylimmissä kerroksissa on huomattavasti enemmän ihmisiä kuin alemmissa kerroksissa ja ilma on raskasta hengittää, aivan kuin ilmastointi ei toimisi kunnolla. Alkaa olemaan aika lämmin ja tukala olo, ja lähdemme suosiolla alempiin kerroksiin ja lopulta MoMAn sisäpihalle istuskelemaan. Istuskellessa pohdimme missä söisimme seuraavaksi, mitä meidän tekee mieli. Hirveästi puhelimen selausta ja ei oikein mitään lopputulosta. :keijoei: Noh, MoMAn kaupan kautta ulos ja kohti Time Squarea, taas.
Molempien päät pyörivät kävelyn ohella ja katsomme varteen otettavia ruokailupaikkoja. Valitettavasti yksikään ei näytä kovin houkuttelevalta, kunnes jompikumpi muistaa edellisenä päivänä nähdyn Hard Rock Cafen. Nälkä kurnii mahassa joten idea kelpaa ja suuntaamme sitä kohti.

New Yorkin HRC on vanha teatteri- ja tanssilavapaikka, ja se on hienosti säilytetty muistuttamaan alkuperäänsä. Mm. lava, jossa esim. Elvis Presley esiintyi uransa alkuaikoina, on edelleen paikoillaan ja jos pöydät ja tuolit siirtäisi pois edestä, meillä olisi valmis tanssilattia. :keijo:
Vaikka on sunnuntai ja iltapäivä, paikka ei ole silti kuin ehkä juuri ja juuri puolillaan jos sitäkään. Olemmeko sitten liian turisteja kun sorruimme tänne? Mene ja tiedä, mutta ruoka on ainakin maittavaa ja sillä saa mahansa helposti täyteen. :P Plus naisten vessassa on seinällä iso Justin Timberlaken kuva. :pilvi: Ja itse HRC:n seiniltä löytyy mm. Linkin Parkin kitara nimmareilla (Chester :sydän: ) sekä isosta vitriinistä The Beatlesin keikoilta tutut harmaat yhtenevät asut jotka puolestaan sekoittavat Suvin pään. :virne:

HRC:sta suuntaamme 7th Avea pitkin etelään päin aikomuksena tsekata Macy’s tavaratalo jota ”kaikki kehuu”. Matkalla Macy’siin näemme kadulla varrella muutamatkin Weed World Candies -pakut josta ihmisille jaetaan (tai saa ostaa?) ruohotuotteita. Naureskellaan pitäiskö kokeilla ja sit saatais selitellä Suomen päässä kun koirat reagoi, vaikka tosiasiassa pohdimme heti perään voiko niitä oikeasti noin vain myydä kadulla. :riips: Ilmeisesti koska poliiseja ei tämä touhu näyttänyt kiinnostavan pätkän vertaa. :riips: Ja asiakkaita heillä näkyy riittävän, mielestäni näyttävät suurin osa turisteilta mutta voin olla väärässäkin. Omituista touhua joka tapauksessa tälleen Suomimummo-vinkkelistä. :keijo:

Macy’s löytyy lopulta kahdeksan korttelin päästä ja ensivaikutelma on ”Sokos tapaa Stockan”. Sekava ja kalliit hinnat. Lisäksi jokseenkin sekavasti järjestetty sillä naisten vaateosastoa saa etsiä jonkun aikaa käveltyämme ensin pari kertaa harhaan. Myös hinnat ovat pääasiassa siellä Stocka-puolella joten naisten osasto on nopeasti kävelty läpi. :P Jatkamme kuitenkin matkaa ylöspäin muihin kerroksiin ja lopulta ylimmän kerroksen aivan takimmaisesta nurkasta löytyy nurkkaus johon viedään vaatteet jotka eivät ole menneet kaupaksi, hinnat järjestään kaikki -70-90%. Sopii siis meille ja nurkkausta penkoessa vierähtääkin tovi. Pääasiassa vaatteet eivät ole meidän tyylisiä (vai miltä kuulostaisi paljettiminihame? :keijoei: ), mutta teen sieltä silti kivan löydön Suvin jäädessä tyhjin käsin.
Alenurkkaus ei silti poista sitä tosiasiaa että Macy’s on selvästi aivan liian ylihypetetty, etenkin jos et ole Stockan tai Sokoksen kanta-asiakas. :sori:

Macy’siltä ulos tullessa kello alkaa on jo yli iltaseitsemän ja lähdemme hitaasti valumaan hotellille päin, kävellen tottakai vaikka matkaa on pikaisella laskemisella yli toistakymmentä korttelia. Meillä ei ole kuitenkaan mikään kiire ja valitsemme aivan eri reitin takaisin kuin mitä olemme vielä tähän mennessä kulkeneet. Pian vastaamme tuleekin ihanan idyllinen Bryant Park, jonka olemassa olosta kumpikaan ei tiennyt/muistanut mutta se sulatti heti meidän sydämet. Vaikka kello oli puoli kahdeksan illalla, puiston laidalla oli perheitä viettämässä aikaa ja ihmisiä muuten vain hengailemassa.
Kävelemme puiston poikki ja edellispäivän pulun paska-episodi saa kohdallani jatkoa: tällä kertaa otsalleni tipahtaa jotain vihreää möhmää. :läps: Savetit pelastaa jälleen, mutta voitaisko nyt sopia että tää oli tän reissun viimeinen paska-episodi? :gaah:
Pikaisen siistimisen jälkeen jatkamme puiston ihailua ja päädymme jonkun talon takaosaan. Kierrämme talon vasemmalta puolelta etupuolelle ja huomaamme olevamme talon olevan The New York Public Library. :o:
Koska on sunnuntai, kirjasto on mennyt aikoja sitten kiinni joten sisällä käynti jää tällä kertaa haaveeksi. Tänne on silti ehdottomasti palattava!

Jatkamme matkaa samaa poikkikatua pitkin eteenpäin kunnes olemme jälleen Lexington Avella, hotellimme lähimpänä olevalla avenuella, ja menemme taas hotelliin kaupan kautta. Olemme nimittäin molemmat hyvin iloisia että jenkeistä saa vielä Glaceaun Vitamin Wateria, toisin kuin Suomesta, ja siitä tuli nopeasti meidän molempien aamurutiini juoda yksi sellainen ennen hotellilta lähtöä. Eihän siinä oikeasti ole vitamiineja kuin nimeksi ja on täyttä sokerilitkua, mutta kun se on niin hyvää. Ja sanoinko jo ettei sitä saa enää Suomesta? :virnei:

Hotellilla emme jaksa enää muuta kuin iltatoimet ja puhelimesta jotain aivotonta ohjelmaa, kymmenen aikaan ei pysty enää siihenkään. Ei me turhaan kutsuta itseämme mummoiksi. :rolf:

(Päivän saldo puhelimen mukaan oli 8,7km ja 15 397 askelta. :keijo: )
mä annan kaiken ku enempää ei oo, tajuuks sä kuka sun edessä seisoo? :nirppa:
Avatar
Wildchild
Räppimummo
 
Viestit: 1382
Liittynyt: Pe 09 Touko 2008 21:56

Re: Matkustaminen

ViestiKirjoittaja L-S » Ti 29 Touko 2018 09:26

Wildchild kirjoitti: Matkalla Macy’siin näemme kadulla varrella muutamatkin Weed World Candies -pakut josta ihmisille jaetaan (tai saa ostaa?) ruohotuotteita. Naureskellaan pitäiskö kokeilla ja sit saatais selitellä Suomen päässä kun koirat reagoi, vaikka tosiasiassa pohdimme heti perään voiko niitä oikeasti noin vain myydä kadulla. :riips: Ilmeisesti koska poliiseja ei tämä touhu näyttänyt kiinnostavan pätkän vertaa. :riips: Ja asiakkaita heillä näkyy riittävän, mielestäni näyttävät suurin osa turisteilta mutta voin olla väärässäkin. Omituista touhua joka tapauksessa tälleen Suomimummo-vinkkelistä. :keijo:


Tämä jäi ihmetyttämään, koska tietääkseni New Yorkissa ei kuitenkaan ole viihdekäyttökannabista sallittu, vaikka joissain Yhdysvaltain osavaltioissa onkin, joten oli pakko googlata. Kävikin ilmi, että kyseinen firma myy tikkareita ja harrastaa harhaanjohtavaa markkinointia väittäen, että niissä olisi ruohoa, vaikka ei oikeasti olekaan. :keijo:

Mutta rapsaa on kiva lukea, keep it coming!
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Matkustaminen

ViestiKirjoittaja Wildchild » Ti 29 Touko 2018 12:11

L-S kirjoitti:Tämä jäi ihmetyttämään, koska tietääkseni New Yorkissa ei kuitenkaan ole viihdekäyttökannabista sallittu, vaikka joissain Yhdysvaltain osavaltioissa onkin, joten oli pakko googlata. Kävikin ilmi, että kyseinen firma myy tikkareita ja harrastaa harhaanjohtavaa markkinointia väittäen, että niissä olisi ruohoa, vaikka ei oikeasti olekaan. :keijo:


Tuota mekin jäätiin ihmettelemään koska molemmilla oli mielikuva ettei Nykissä ole kannabis sallittujen listalla ja sitten tollaset pakut sekoittaa päätä. :keijoei:
Ei sit tajuttu kuitenkaan googlettaa asiaa, joten kiitos siitä. :virne:
mä annan kaiken ku enempää ei oo, tajuuks sä kuka sun edessä seisoo? :nirppa:
Avatar
Wildchild
Räppimummo
 
Viestit: 1382
Liittynyt: Pe 09 Touko 2008 21:56

Re: Matkustaminen

ViestiKirjoittaja Wildchild » To 31 Touko 2018 18:11

Muu elämä häiritsee rapsan kirjoittamista. Sori. :sori:

****

Maanantai 7.5.

Hitaista aamuista alkaa tulemaan jo tässä vaiheessa meidän tavaramerkki koska kun se pakollinen aamupalalle lähtö puuttuu, kello on jälleen kaksitoista ennen kuin ehdimme ulos asti. :keijoei:
Ennen lähi-Starbucksiin suuntaamista, kysymme hotellin respasta missä on lähin postitoimisto josta voisi ostaa postimerkkejä ja lähettää mummo-kortit maailmalle. Respasetä on valehtelematta lähemmäs 80-vuotias, aksentista päätellen jostain espanjan kieliseltä alueelta lähtöisin oleva mies joka ei oikein ole kartalla mistään asiasta. Ensinnäkin hän kysyy minulta olenko rouva Trump vaiko ehkäpä rouva Trumpin serkku (meissähän onkin todella paljon samaa näköä :jaaha: ), sitten hän kaivaa oman lompakkonsa esille ja kaivaa sieltä jotain vanhoja postimerkkejä. Suvi ehtii nähdä että jotkut niistä ovat jopa vuodelta 2001, joten lopulta päädymme vain kiittämään miestä avusta ja poistumme paikalta todella hölmistyneinä. :keijoei:

Saatuamme kahvit naaman eteen nautimme niistä kaikessa rauhassa, mietimme äskeistä hämmentävää postimerkki-episodia, ja ihmettelemme ohiajavia ja tänään katukuvaan ilmestyneitä keltaisia koulubusseja, niitä kun ei jostain syystä viikonlopun aikana vielä nähty kertaakaan. Ihanan amerikkalaista. :D

Kahvilta suuntaamme suoraan kohti kulman takana olevaa lähintä metroasemaa sillä tänään olisi tarkoitus suunnata etelä-Manhattanille. Sattuman kaupalla olemme suoraan oikealla puolen raidetta joten enää puuttuu matkalippu. Ennen reissua tapahtuneen metrokortti-sekoilun vuoksi meillä ei olekaan matkakortteja valmiiksi, toisaalta se paljastuu myöhemmin pelastukseksi sillä emme lopulta käytä metroa niin paljon että sen ostaminen olisi ollut kannattavaa koska kävellenkin on päässyt. Yksi matkalippu maksaa $3 ja on voimassa 2h, eli suurin piirtein saman hintaista siis kuin Helsingissä paitsi voimassa pidempään. Automaatit ovat helppoja käyttää ja pian molemmilla on liput kädessä. Porteista laiturille ja pian metro nro 6 jo tuleekin. :D

Metro ei ole aivan täynnä ja parin pysäkin päästä suurin osa jää pois, joten istumapaikatkin löytyvät. Minulla on puhelimessani sovellus joka näyttää metrokartan ja toimii onneksi ilman nettiä, lunttaamme sieltä sijaintimme sillä metron omista kuulutuksista ei saa mitään selvää. Jossain vaiheessa tulee kuulutus josta itse en ota mitään selvää mutta Suvi sanoo kuulleensa että seuraava pysäkki on tämän metron päättäri ja kaikkien pitää jäädä pois. Selvä, ei kun pois kyydistä ja toivomme että viereisen laiturin metro jatkaa etelään päin. Sieltä tulee kuin tuleekin nro 5, joten matka jatkuu vielä muutaman pysäkin verran kunnes olemme aivan Manhattanin eteläkärjessä. Seuraamme muita ihmisiä ulos ja huomaamme olevamme The Battery Parkin laidalla. Puiston toisella puolella siintää Atlantin valtameri ja sen rannalle olisi jotenkin päästävä, mutta edessä on paljon turisteja ja monta pitkää turistijonoa jonnekin. Vähän ajan päästä selviää että kaikki jonot menevät eri lautoille jotka vievät turisteja lähemmäs Vapaudenpatsasta. :keijo:
Meitä ei kuitenkaan mitkään lauttamatkat kiinnosta vaan löydämme vihdoin tiemme meren rannalle. Patsas näkyy merellä yllättävän pienenä pisteenä, kuvittelin sen olevan paljon lähempänä mannerta kuin se todellisuudessa on. :o: Parit kuvat patsaasta ja lähdemme kävelemään takaisin Manhattanille päin, tällä kertaa suuntana WTC-muistomerkki.

WTC on puistosta vain muutaman korttelin päässä joten matka ei ole pitkä. WTC-muistomerkit koostuvat molempien tornien kokoisista vesialtaista joita kiertää uhrien nimillä kaiverrettu muistoaita. Vaikka paikalla on paljon turisteja, suurin osa keskustelee hiljaisella äänellä tai on aivan hiljaa, kellään ei ole kiire minnekään. Paikka on samalla kaunis mutta karu muistutus ihmisen julmuudesta ja se vetää meidätkin vakavaksi. :(
Joidenkin nimien yhteydessä on pieni valkoinen ruusu, jotka paljastuvat myöhemmin syntymäpäiväruusuiksi: kun uhrilla olisi syntymäpäivä, WTC-muistoyhdistys tjs. käy laittamassa hänen nimen kohdalleen valkoisen ruusun. :hullu:
WTC-muistonäyttely kiinnostaisi hieman, mutta jono on jälleen valtava joten jätämme sen suosiolla välistä. Lähdemme kävelemään itään päin, ajatuksena löytää Century21-tavaratalo-outlet joka on taas ”jossain tuolla päin”. Ohitamme hassun näköisen hairuotorakennuksen jonka ajattelemme olevan joku toinen museo, mutta joka paljastuukin ostoskeskukseksi. Hauskan näköinen rakennus! :D

Tavaratalo löytyy ostoskeskuksen toiselta puolen ja toisin kuin meitä oli ohjeistettu, menimme sinne iltapäivällä aamupäivän sijaan. :keijoei: Paikka onkin tupaten täynnä koska kyseinen tavaratalo myy ns. menneen kauden merkkituotteita isolla alella ja se saa näköjään täälläkin ihmiset aivan sekaisin.
Hinnat saavat meidätkin hieman sekaisin ja lopulta vietämme tavaratalossa pari-kolme tuntia. :pahis:

Tavaratalo-helvetistä selvittyämme lähdemme vähitellen kävelemään takaisin pohjoiseen eli hotellille päin. Kartan mukaan Little Italy pitäisi osua matkan varrelle joten sieltä varmasti löytyy myös oiva ruokapaikka koska aamupalasta on jo pian kuusi tuntia aikaa. Hyvin pian selviää että kartta olikin hieman hukassa noiden nimien kanssa ja päädyimme Chinatowniin joka sekin oli kyllä kiva nähdä mutta ei sieltä mitään meille kelpaavia ruokapaikkoja löytynyt. :keijoei:
Jatkamme siis kävelyä pohjoista kohti ja sopivaa ruokapaikkaa metsästäen. Välillä poikkeamme kivan näköisissä putiikeissa, mutta se ruokapaikka tuntuu olevan tiukassa. Miten voi olla vai olemmeko jälleen vain liian nälkäisiä huomataksemme mitään? :riips:
Lopulta luovutamme ja saan Suvin ylipuhutuksi että hyppäisimme metroon sillä omat ostoskassini alkavat vähitellen painamaan enemmän ja enemmän. Myös lopulta ruoka-politiikka ratkeaa siitä mistä aita on matalin ja otamme ruuat mukaan samasta hotellin viereisestä pikaruokapaikasta kuin mistä tulopäivänäkin.

Ruuat syötyämme ajatus alkaa taas kulkemaan vähän paremmin ja koska kellokaan ei ole vielä paljon (yli kahdeksan), lähdemme kävelemään lähialueille, sinne missä emme ole vielä ollenkaan käyneet. Pelkästään ”kotikadullamme” on aivan erilainen fiilis kun lähtee toiseen suuntaan: paljon asuintaloja ja näkymä kuin suoraan parhaimmastakin New York-elokuvasta. :hullu: Kävelemme kadun toiseen päähän East Riverille ja lähdemme jatkamaan matkaa pohjoiseen päin ja pienen umpikujan kautta takaisin länteen päin. Jossain vaiheessa olemmekin jo takaisin hotellilla ja toteamme että johan se onkin mummojen nukkumaanmenoaika. :keijo:

Päivän saldo 9,2km ja 17 298 askelta. :keijo:
mä annan kaiken ku enempää ei oo, tajuuks sä kuka sun edessä seisoo? :nirppa:
Avatar
Wildchild
Räppimummo
 
Viestit: 1382
Liittynyt: Pe 09 Touko 2008 21:56

Re: Matkustaminen

ViestiKirjoittaja Wildchild » La 02 Kesä 2018 23:09

Tiistai 8.5.

Ehkäpä viikon rennoin päivä tiedossa sillä ajatuksena on suunnata Central Parkiin ja viettää siellä vaikka koko päivä. Nukumme ”pitkään” emmekä muutenkaan pidä mitään kiirettä minkään kanssa.
Olimme edellisenä päivänä huomanneet lähipikaruokamestaa vastapäätä kadun toisella puolen kivan näköisen delin (Fresh&co) joka on selvästi paikallisten suosiossa ja päätämmekin suunnata tällä kertaa sinne aamupalalle. Todella kiva saada tuoreita kasviksia oman leivän välissä kun tähän mennessä kaikki on ollut joko paistettua tai muuten vain ”teollista”. :hullu: Leipien ja patonkien lisäksi delistä voisi saada myös edessäsi kootun salaatin juuri sinua varten ja haluamillasi aineksilla, mutta se jää odottamaan toista kertaa.

Mahat täynnä leivistä lähdemme kävelemään kohti Central Parkia joka on vain n. kymmenen korttelin päässä. Kävelemme kuitenkin ensin kohti Downton Abbey-näyttelyä sillä itseäni oli jäänyt vaivaamaan etten ostanut sieltä DA Exhibition-kirjaa muistoksi. Onneksi näyttely on Central Parkin lähettyvillä joten kovin isoa mutkaa tästä ei tule. Kirjan saatuani suuntaamme vihdoin kohti puistoa, Starbucksin kautta koska aamukahvit oli jäänyt molemmilta välistä. :keijo:

Puiston reunamia ympäröi polkupyörävuokraamot. Olisi peruspyöriä, mutta myös tandempyöriä. Ja jos ei jaksa itse polkea, polkupyörätakseja löytyy myös. Ohitamme vuokraamot varmoin askelin vaikka meidän perään kovasti huudellaan sanomalla ”it’s a big park!”.
Puisto todellakin on iso! Turisteja on joka puolella, mutta selvästi myös paikalliset käyttävät puistoa työmatkoillaan tai ihan peruslenkkeilypaikkana. Naureskelemme että täällä korostuu taas se että Suvi bongailee koiria ja minä toisenlaisia maisemia. :virnei:

Lähdemme kiertämään puistoa vastapäivään ja pian eteen tuleekin Strawberry Fields, puisto joka on omistettu John Lennonin muistolle. Löydämme suurin piirtein keskeltä SF:ää Imagine-muistolaatan joka kuhisee turisteja, ja suurin osa haluaa kuvauttaa itsensä sen laatan päällä yhtään kunnioittamatta heitä jotka haluavat ottaa kuvan pelkästä laatasta. Lopulta pieni muutaman sekunnin turistiton tauko löytyy jotta mekin saamme kuvamme napattua ennen kuin seuraava turisti taas ryntää sen päälle. :tilt:

Jatkamme kävelyä ”väärään suuntaan” ja ohitamme lampia, hienoja kukkia ja röyhkeitä oravia jotka käyvät turistien päälle kun eivät saa heiltä makupaloja. :o:
Välillä istahdamme penkille puun varjoon nauttimaan hetkestä, tähän kannustaa myös penkissämme oleva omistuslaatta: ”Weary traveler, rest here awhile and gain strength from the beauty that surrounds you. The Deak-Gadol Family:hullu: Huomaamme myös vieressämme pyörivät punaiset linnut, sellasia ei näy Suomessa kuin korkeintaan joltain karanneena. :hullu:

Seuraavaksi vastaan tulee Shakespeare Garden jonka kyljessä on ruotsalainen mökki ”Marionette theatre”. Tarkemmin ei mökkiin päästä tutustumaan koska se on kiinni, mutta kai se merkkaa jotain ruotsalaisille sillä mökin ulkopuolella istuskelee ruotsalaisia (jotka perinteisesti kuvittelee ettei me ymmärretä heidän puhettaan :jaaha: ). :keijo:
Itse Shakespearen puutarha on pieni mutta kaunis, pätkiä eri näytelmistä on kaiverrettu pienille laatoille kukkien seassa. :D

Jacqueline Onassiksen mukaan nimetty lampi tulee seuraavaksi vastaan ja päätämme ettemme lähde enää sen pohjoisemmaksi kun lähes kaikki nähtävyydet ovat sen eteläpuolella. Kävelemmekin lammen etelärantaa pitkin puiston toiselle puolelle ja siitä taas kohti etelää. Ohitamme MET-museon sen takapuolelta ja saavumme pian Alice in Wonderland-patsaalle jonka ympärillä on paljon turisteja poseeraamassa patsaan kanssa. Toistuu sama kuin Imaginella: turistit eivät välitä meistä jotka haluavat kuvan pelkästä patsaasta. Juuri kun näyttää tulevan sopiva rako, jostain ilmestyy intialaisperhe joka haluaa myöskin omat patsas-kuvat. Eikä siinä mitään mutta tässä perheessä oli n. 20 ihmistä vauvasta vaariin ja ensin otetaan ryhmäkuva, sitten osa perheestä-kuva, sitten taas osa perheestä ja juuri kun näyttää että he vihdoin jatkavat matkaa, puolet päättää halutakin vielä yksittäiset kuvat itsestä patsaan kanssa. :läps: Tässä vaiheessa kanssa-turistit alkavat jo hieman huokailemaan mutta vielä löytyy hitunen kärsivällisyyttä. :tilt: Lopulta, lopulta intialaiset jatkavat matkaa ja pääsemme käynnistämään kameramme uudestaan. Tässä kriittisen kolmen sekunnin aikana patsaan ehtii valloittamaan viisihenkinen espanjalaismeksikolaistaivastaava-perhe. :läps: Kanssa-turistit hermostuvat lopullisesti ja pyytävät heitä väistämään, osa nätimmin, osa vähän vähemmin nätisti. :pepsodent: Joukkopaine tepsii ja anteeksipyydellen väistävät hetkeksi että kuvat saadaan otetuksi. Kiitos heille ja heippa! :keijo:

Patsaan vieressä on pieni lampi jossa jotkut ajattavat lammen viereisestä kahvilasta vuokrattavia leikkipurjeveneitä. Hauskan näköistä, mutta jätämme sen suosiolla muille ja me keskitymme kahvilasta löytyviin virvokkeisiin. Vuoden eka terassiolut! :kuola: Juoman äärellä vierähtää nopeasti tunti tai kaksi (tästä ei nyt jostain syystä ole kovin tarkkaa tietoa :virne: ) kunnes vihdoin annamme periksi ja jatkamme matkaa jota ei ole enää paljon jäljellä. Ohitamme Central Park Zoon eli juuri ”sen” eläintarhan josta esim. Madagascar-leffa alkaa (emme käyneet katsomassa olisko Alex the Lion ollut paikalla :keijoei: ) ja pian vastaan tulee yhden lempileffani loppukohtauspaikoista: The Pond-lampi. Yksin kotona 2-leffan mahdollisesti joskus telkkarista tuijottaneet tietävät kuinka Kevin käy lopussa ojentamassa pululeidille turturikyyhkyn juuri tämän lammen rannalla The Plaza-hotellin siintäessä taustalla. :hullu: Onhan se pakko ottaa kuva juuri tästä näkymästä: The Plaza-hotel, ding-dang-dong. :hullu:

Central Park on nyt ainakin pintapuolisesti nähty. Aiemmin nautitut virvokkeet kuitenkin pyrkivät kovaa vauhtia ulos ja saa meidät pohtimaan lähimmän restroomin sijaintia. Kehdataanko mennä The Plazaan? Ei nyt sentään. Missä on kaikki kahvilat just kun niitä tarvitaan? Mutta kas, tuossahan on ostoskeskus, niissä on aina restroomit! Astumme sisään ja kyllä, olemme ostoskeskuksessa, mutta ei ehkä ihan meidän kukkarolle tarkoitetussa: Pradaa, Chanelia, Dioria… Uups! Enää ei peräännytä vaan mennään reippaasti hieman kulahtaneella fiiliksellä kohti restroomia. Täydellinen me ei kuuluta joukkoon-fiilis, etenkin kun restroomin oleskelutilassa(!) muutamat naiset vertailevat kenkiään: yhdellä on ”vanhat” Vuittonit mutta toisella ihanat vintage-*tähänhienomerkki* korkkarit. Vilkaisu omiin kenkiini, parhaat päivänsä nähneisiin Consseihin, ja toivon että olisi ehkä sittenkin pitänyt valita restroom jostain muualta. :pepsodent:

Restroomista selvittyämme lähdemme hissuksiin kävelemään takaisin hotellille. Ohitamme Trump Towerin jonka edessä on aiemmin päivällä olleiden peruspoliisien lisäksi myös kunnon varustuksessa olevia poliiseja, isoine aseineen kaikkineen. Onkohan Trump käymässä siellä juuri tällä hetkellä? :riips:

Matka hotellille sujuu yllättävän nopeasti väsyneistä jaloista huolimatta. Pikainen virkistäytyminen huoneessa ja hotellin respasta kysymään olisiko lähellä hyvää pizzeriaa. Onneksi aulassa ei ole tällä kertaa se vanhempi mies vaan meitä jo aiemmin palvellut nuori mies, joka auliisti neuvoo meidät 2nd Avelle. Suuntaamme oitis sinne, mutta kun saavumme pizzerian kohdalle, huomaamme sen olevan uhkaavan hiljainen. Jos se ei kelpaa paikallisille, se ei kelpaa meillekään. :keijo: Huomaamme kuitenkin korttelin päässä toisen pizzerian jonka ovi käy koko ajan ja sisälläkin on täyden näköistä. Sinne!
Pizzeria toimii samalla tyylillä kuin Suomen Pizzarium (valmiita pizzapaloja tiskissä jotka sitten lämmitetään sinulle), mutta listalta voi myös valita kokonaisia pizzoja haluamallasi täytteellä. Päädymme omiin, personal-size kokoisiin pizzoihin eikä valinta olisi voinut olla parempi: kun palaamme hotellille pizzalaatikoiden kanssa ja avaamme laatikot, näky on juustoinen ja täytettä juuri sopivasti. :peukku:

Mahat täynnä pizzaa lyllerrämme vielä perinteisesti lähikauppaan ostamaan vettä ja vitamin wateria, ja sitten saakin kaatua jo sänkyyn.
Mutta ei vielä nukkumaan koska Euroopassa on alkanut Euroviisut ja tänään on ollut ensimmäinen semifinaali jossa on mukana myös Suomen edustaja Saara Aalto. Sovimme että katsomme sen omilta puhelimilta kuulokkeet korvilla jotta toinen ei häiriinny ja molemmilla on mahdollisemman hyvä näkymä ruudulle. Suvi on tallentanut semifinaalin jonnekin ”pilveen” ja katsoo sen sieltä, oma ”pilveni” ei suostu toimimaan mutta onneksi Yle Areena näyttää viisut myös ulkomailla. Katson ensin Saaran esityksen, seuraavaksi ennakkosuosikki Israelin ja lopuksi pomppaan suoraan tuloksiin. Vähän aikaa saa jännittää mutta tuleehan se Suomikin sieltä! :D
Tässä vaiheessa viisut riittävät tälle väsyneelle mummolle, mutta Suvi ei vielä luovuta. Nukahdan itse todella nopeasti enkä tiedä mihin asti Suvi jaksaa katsoa viisuja vielä tämän illan aikana.

Päivän saldo 11,3km ja 21 817 askelta. :keijo:
mä annan kaiken ku enempää ei oo, tajuuks sä kuka sun edessä seisoo? :nirppa:
Avatar
Wildchild
Räppimummo
 
Viestit: 1382
Liittynyt: Pe 09 Touko 2008 21:56

Re: Matkustaminen

ViestiKirjoittaja Wildchild » Ke 06 Kesä 2018 14:45

Keskiviikko 9.5.

Lomareissun ainoa päivä jolloin on pakollista, etukäteen varattua menoa! Tämä saakin meidät ”ajoissa” liikkeelle, aamupala lähidelissä on naaman edessä jo puoli yhdentoista aikaan puolen päivän sijaan. :keijo:
Syömme aamupalan kaikessa rauhassa ja lähdemme hissuksiin kävelemään Time Squarelle päin samaa reittiä kuin aiemminkin. Ohitamme katedraalin, Radio City Music Hallin ja olemme jälleen NHL-storen edessä. Samalla kun käyn hakemassa storesta parit änäri-paidat miehelleni, sekoitan myyjien päät kysymällä onko heillä mitään suomalaisten pelaajien paitoja tarjolla (muitakin kuin Patrik Laineen pelipaita). Hyvä että tiesivät edes Laineen olevan suomalainen. :virnei:

Jatkamme matkaa 6th Avea etelään päin ja poikkeamme HBO:n kauppaan. Luulimme kauppaa isommaksi, mutta se onkin todella pieni ja keskittyy lähinnä Game of Thronesiin. Muutamat muut HBO:n sarjat ovat myöskin saaneet vähän hyllytilaa, kuten esim. Sinkkuelämää, mutta kauppa on minuutissa nähty ja olemme hieman pettyneitä.
HBO:lta suuntaamme suoraan länteen korttelin verran eli suoraan Time Squarelle. Olemme menossa Minskoff-teatteriin katsomaan The Lion King-broadwayshowta, mutta se ei ala vielä pariin tuntiin joten menemme kuluttamaan aikaa vieressä olleeseen Disney-storeen sillä molemmilla oli vielä tuliaisia ostettavana. Tuliaiset ja vähän muutakin löytyvät, ja huomaammekin kellon olevan sen verran paljon että alamme kävellä hissukseen teatteria kohti.

Saavumme teatterin oville, jotka sijaitsevat ns. talon alla katoksessa, n. 50min ennen näytöksen alkua ja paikalle on jo muodostunut kolme jonoa, yksi jokaiselle ovelle. Valitsemme keskimmäisen, sen sillä hetkellä lyhyimmän jonon ja pian huomaammekin sen olevan paras jono sillä pian paikalle alkaa saapumaan koululaisryhmiä ja laitimmaiset jonot katoavat massaan kun koululaiset eivät osaa opettajien ohjeistuksesta huolimatta muodostaa jonoa kovinkaan kummoisesti. :keijo:

Ovet aukeavat n. puolisen tuntia ennen näytöksen alkua, lipun ja laukun tarkastus ja liukuportailla ylös. Meidän paikat ovat ”mezzaninessa” eli yläkatsomossa, joten vielä toisetkin liukuportaat ylös ennen kuin olemme meidän katsomon kohdalla. Restroomin kautta hakemaan jotain juotavaa ja tälläinen Suomi-mummo suorastaan hämmentyy kun tiskin päädyssä on teksti ”Drinks and Snacks may be taken to your seat” ja tämä koski siis myös alkoholituotteita. :isosilmä: Ei meillä Suomessa vaan ole tälläsiä ihmeellisyyksiä ja vielä tälleen teatterissa. :isosilmä: Otamme kuitenkin kiltisti holittomat juomat, minä veden ja Suvi kahvin joka tarjoillaan mukaan saatavasta The Lion King-muistomukista. :D

Meidän istumapaikat ovat yläkatsomossa rivillä kolme, lähes keskellä. Aika hyvät paikat, kiitos vaan matkatoimiston naiselle! :peukku:
Koululaisryhmät tulevat myös yläkatsomoon, mutta ovat sen verran takana ettei heistä ole meille mitään haittaa. Meidän ympärille tulee vain perheitä, pääosin teini-ikäisten lastensa kanssa joista osa näyttää siltä kuin olisivat mieluummin jossain muualla kuin täällä. :keijo: Näytöksen aikana kaikenlainen puhelimen käyttö on ehdottomasti kiellettyä ja siitä mainitaan ennen näytöksen alkua hyvinkin selvästi. Siltikin tämä tuntuu olevan teineille käsittämätön ajatus sillä kesken näytöksenkin teatterin henkilökunta joutuu lähettämään rikkinäinen puhelin-metodilla viestin sinne missä puhelinta käytetään. Vieressäni olevan äidin teini ei tästä ilahdu ja kuulen hiljaista marmatusta aiheesta, mutta minkäs voi. :sori:

Itse esitys on hieno, sellainen kuin voi vain kuvitella mitä saa aikaiseksi rajattomalla budjetilla ja täydellisillä lavastuksilla. Kaukana on Suomen kotikutoisuus ja esityksen tökkivyys. Vaikka Leijonakuningas-leffa on jo itsessään yli 20 vuotta vanha, mukaan on saatu pientä nykyaikaisuutta ja esim. viittauksia muihin Disney-tuotantoihin. Vai miltä kuulostaa Zazu-papukaija laulamassa Scarille Frozenista tuttua Let It Go-laulua? :virnei:
Esitys kestää yhteensä 2h30min sisältäen vartin väliajan, ja se kuluu nopeasti. Kertaakaan ei tee mieli vilkaista kelloa ja miettiä kauanko vielä. Lämmin suositus siis tälle! :D

Teatterista selvittyämme kello on lähemmäs viittä ja olisi taas aika etsiä ruokapaikka. Time Squarella on paljon lobbareita eli jonkin sortin feissaajia jotka tuputtavat kaiken maailman lippulappusia sinne tänne ja tonne. Olemme tähän mennessä onnistuneet sanomaan kaikille ei, mutta nyt joku nainen tyrkkää käteeni mainoslapun viereisestä Planet Hollywoodista. Todellinen turistiravintola sekin, mutta ruokaahan sieltäkin saa. :keijo:

Koska on vasta alkuilta, ravintolassa ei ole niin paljoa ihmisiä kuin voisi kuvitella (sama kuin Hard Rock Cafessa). Taustamusiikki pauhaa kuitenkin niin kovalla että tekee vaikeuksia kuulla mitä Suvi siinä viereisellä penkillä oikein sanookaan. :keijoei: Ruoka on hyvää perussettiä ja mahat täynnä on hyvä lyllertää eteenpäin. Ihailemme ensin kuitenkin esillä olevia elokuvarekvisiittoja, kuten Titanicista tuttua kirjettä ja Rosen vanhaa peiliä, sekä Clueless-leffan pyyhekumia. :keijo:

Ravintolasta muutaman korttelin päässä on se kirjasto, New York Public Library, johon emme sunnuntaina enää päässeet, joten lähdemme kävelemään kirjastoa kohti toivoen ettei siellä ole näin iltasella enää niin paljoa turisteja kuin päivällä mahdollisesti olisi. Molemmilla alkaa vähitellen tulemaan matkaväsymystä esiin joten iltaisin ei aina jaksa muita kanssa-turisteja yhtä paljon kuin vielä alkumatkasta. :tilt:
Kirjastossa on kuitenkin ihanan väljää ja huomaan olevani hyvin pinnallinen kun jään kiinni ajattelemasta ”tuossa ne kuvasi Sinkkuelämää-leffaa, just tossa noin” kun kirjastolla on paljon muutakin tarjota. :virne:
Varsinainen kirjasto-puoli jää meille turisteille hieman varjoon sillä kaikki paikat eivät ole turisteille sallittuja, yhteen luku-/työskentelysaliin pääsemme sentään vilkaisemaan mutta sekin on silti suureksi osaksi turisteilta aidattu. Omalla tavallaan tylsää, toisaalta se on ymmärrettävää. Lukusalista pois lähdettäessä meidän käsveskat tarkastetaan ettemme ole viemässä sieltä yhtään kirjaa, mutta mukana oleviin ostoskasseihin he eivät koskekaan vaikka siellä olisi voinut viedä vaikka kuinka monta opusta. :riips:

Kun kerran päästiin turisteilun makuun, jatkamme kirjastolta suoraan muutaman korttelin päässä olevalle Empire State Buildingille. Alhaalta käsin ESB:aa ei oikein huomaa ollenkaan joten olemme melkein kävelemässä ohitse ennen kuin tajuamme rakennuksen olevan juuri tämän. Tyhminä turisteina yritämme ensin sisään väärästä ovesta samalla ihmetellen missä muut turistit ovat sillä emmehän taatusti voi olla ainoita ylös haluavia ihmisiä, ja sisälle päästyämme meidät ohjataankin takaisin ulos ja kulman taakse. Sehän meni siis hyvin. :keijoei:

Ennen kuin pääsemme pääsylipun ostoon, meidät ohjataan turvatarkastuksen läpi joka on ymmärrettävistä syistä tiukin sitten lentokenttätarkastuksen.
Koska emme tajunneet ostaa pääsylippua etukäteen, joudumme pitkähkön jonon perään mutta onneksemme jono liikkuu ripeästi. Itse lippu on kalliihko, $37 sisältäen verot, mutta turistithan maksavat. :tilt: Lipun oston jälkeen meitä yritetään saada poseeraamaan vihreää kangasta vasten johon kuvan oton jälkeen muokattaisiin jonkinlainen Empire State Building-tausta, mutta kieltäydymme tästä rahastuskeinosta kävelemällä nopeasti ohitse. Ja sitten jonotetaan taas lisää, tällä kertaa hissille joka vie 80. kerrokseen. Hissiin ei mahdu kuin 8-10 henkilöä kerrallaan ja hissejä on vain pari käytössä, joten jonotus vie oman aikansa. Vaan mikäs kiire tässä. :keijo:

Hissimatka ylös 80.kerrokseen vie vain reilun minuutin ja päädymme kerrokseen, jossa kerrotaan Empire State Buildingin historiasta ja samalla voi ihailla maisemia ikkunan läpi. Ajattelemme että luemme historiastoorit sitten kun olemme käyneet ulkona vielä ylempänä, joten kävelemme muutamien kuvien jälkeen suoraan seuraavaan hissijonoon. Tämä yksi ainoa hissi on vielä pienempi kuin edellinen ja jonossa menee taas oma aikansa.
Suvi kertoo vähän pelkäävänsä jos meille käy jotain (pieni WTC-uusintapelko taustalla) ja saa minutkin pienen pelon valtaan vaikka yritän olla sitä näyttämättä, olemmehan tosiaankin aika korkealla ja täältä ei pahemmin pelastauduta. Tsemppaan kuitenkin itseäni mielessäni nauttimaan hetkestä ja maisemasta, sitähän varten tänne tultiin.
Vihdoin on meidän vuoro päästä hissiin joka vie meidät 86.kerrokseen eli ns. ulkokerrokseen. Ulkopuoli on kapeahko ja täynnä turisteja, etenkin länsipuolella jossa näkyy kaunis auringonlasku, mutta onneksi etelä- ja itäpuolella on vähän väljempää ja pääsemme mekin ottamaan kuvia sekä ihailemaan maisemia. Onhan se nyt hienon näköistä! New York näyttää kovin pieneltä ja joka paikka tuntuu olevan lähellä vaikka matkaa on montakin kilometriä. Lisäksi taloja näkyy pitkälle horisonttiin, nyt ei siis todellakaan olla missään Helsingissä. :keijo:

Jonkun aikaa maisemaa ihailtuamme lähdemme hissillä takaisin 80. kerrokseen aikomuksena mennä nyt lukemaan ne talon historiikit. Vaan mitäs hittoa, meitä ei enää päästetäkään sille puolen vaan ohjataan suoraan matkamuistomyymälään. :ei: No, ainahan on google. :jaaha: Matkamuistomyymälä on kovin kliinisen oloinen ja sieltä löytyy kaikenlaista ESB-tavaraa, myös paljon King Kong-tavaraa. :keijo: Jätämme kuitenkin muistot muiden ostettaviksi ja lähdemme jonottamaan alaspäin vievälle hissille. Matka alaspäin tuntuu paljon lyhyemmältä kuin mennessä ja olemme pian takaisin 2. kerroksessa. Katsomme vielä muutamat julkkiskuvat ESB:stä (Kim Kardashian! :keijotäpinä: :epäilevä: ) ennen poistumista.

Kello on ulos päästessämme jo iltakahdeksan joten lähdemme kävelemään hotellille päin 5th Avea pitkin. Ohitamme jälleen Public Libraryn ja monet ”shoppailuparatiisit” jotka ovat suurimmaksi osaksi menneet jo kahdeksalta kiinni. Suvi bongaa kadun toiselta puolen Barnes & Noble -kirjakaupan joka on vieläpä yhdeksään asti auki. :D Heti liikkeeseen sisälle päästyämme meidän kiinnostuksen vie vieressä olevat Harry Potter-kamat, jotka ovat luultavasti näin näyttävästi esillä Harryn ja Meghanin häiden vuoksi (muutakin brittitavaraa on yllättävän paljon esillä), mutta jätämme Potterit paikalleen. Ostetaan ne sitten joskus Lontoon reissulta. :keijo:
Kauppa on isohko ja pelkästään sitä kiertäessä vierähtää hetki vaikkei mitään tartukaan mukaan. Iloinen yllätys on kaupasta löytyvä cd-levyosasto, mutta kumpikaan ei tee sieltäkään mitään löytöjä. Kivan oloinen kauppa, tarvitsisi vain hieman enemmän aikaa että jaksaisi käydä koko valikoimaa läpi. :P

Jatkamme matkaa suoraan hotellille, lähikaupan kautta tottakai. Iltatoimet, jotain aivotonta leffaa telkkarista ja nukkumaan. Unta ei taaskaan tarvitse houkutella kauan. :munmo:

Päivän saldo: 9,1km ja 16 559 askelta. :keijo:
mä annan kaiken ku enempää ei oo, tajuuks sä kuka sun edessä seisoo? :nirppa:
Avatar
Wildchild
Räppimummo
 
Viestit: 1382
Liittynyt: Pe 09 Touko 2008 21:56

Re: Matkustaminen

ViestiKirjoittaja Wildchild » Pe 08 Kesä 2018 23:52

Torstai 10.5.

Viimeinen päivä New Yorkissa, miten tää aika on kulunut näin nopeasti? :kauhistunut: :ei:
Päivän suunnitelma on mennä metrolla Brooklyniin ja kävellä sieltä takaisin Manhattanille. :keijo:
Muistamme aamutoimia tehtäessä ne puuttuvat postimerkit, olimme onneksemme kysyneet respan nuorelta mieheltä lähimmän postitoimiston sijaintia ja hän sen osasi kertoakin ilman vanhojen postimerkkien kaivelua, joten päätämme suunnata ensin postitoimistoon ja sitten vasta aamupalalle lähideliin.

Postikortit saavat postimerkkinsä vaivatta ja kello on lähemmäs kaksitoista kun pääsemme lähideliimme aamupalan kimppuun. Ehkä hieman outoa että tyypit tulee hakemaan lounassalaattejaan ja me vaan mussutetaan aamupalaamme. Eihän ne sitä tiedä, mutta kun itse tietää, se riittää. :virne:
Delistä suuntaamme suoraan kadun toisella puolella olevalle metroasemalle, tällä kertaa saamme hankittua matkaliput ilman suurempia miettimisiä ja metromatka Brooklyniin sujuu sen yhden, edelliskerralla tutuksi tulleen metrovaihdon kautta ongelmitta. :D

Jäämme pois kyydistä heti ensimmäisellä Brooklynin puoleisella pysäkillä vaikka mieli tekisi tutustua Brooklyniin vähän enemmänkin. Bongaamme esim. David Bowie-näyttelyn mainoksen, mutta harmillisesti kyseinen museo on aivan eri suunnalla kuin minne olemme itse menossa. Sovitaan että seuraavalla New Yorkin matkalla sitten käydään hieman pidemmällä Brooklynissakin. :keijo:
Sää on suosinut meitä koko reissun ajan olemalla joko aurinkoinen tai puolipilvinen ja aina reippaasti yli +20 asteen (tulopäivänä jopa yli +30), mutta nyt sataa ensimmäisen kerran hieman vettä. Ei onneksi paljoa sillä kummallakaan ei ole sadevarjoa mukana. Ilma on sateen loputtua edelleenkin todella kostea ja hiostava, enteilee illalle sateen lisäksi ukkostakin. :täpinä:

Katsomme kartasta että ”tonne” päin kun lähtee, päädymme Brooklyn Bridgelle eli sillalle joka vie meidät takaisin Manhattanin puolelle. Lähdemme kävelemään sinne päin ja kävelemme pitkähkön suoran lähes toiseen päähän kunnes huomaamme ettei sieltä pääsekään sillalle vaikka silta on ihan vieressä. :keijoei: Tajuamme vasta siinä vaiheessa katsoa hieman opasteita, joita ei enää tietenkään ole siellä missä me olemme, joten palaamme takaisin suoran lähtöpisteeseen ja aloitamme kävelyn sillalle uudelleen, nyt autokaistojen keskellä olevalla kävelytiellä joka myös opasteiden mukaan vie sillalle. :keijo:

Se pieni pala Brooklynia, mikä me ehditään näkemään Dumbossa (Brooklynin kaupunginosa), saa meidät miettimään voitaisiinko/pystyttäisiinkö me asumaan koskaan New Yorkissa jos ei olisi mitään esteitä miksi ei voisi muuttaa. Manhattanista on jo tullut meille todella pinnallinen kuva, sellainen missä kaikilla on kiire ja raha ratkaisee. Mutta tämä pieni osa Brooklynista vaikuttaa jopa inhimilliseltä, ja mikä hienointa: siellä on vihreää! Puita! Pensaita! Eikä niin suuria pilvenpiirtäjiä. :hullu:
(Ja nyt tietenkin joku tulee spoilaamaan kuinka toisaalla Brooklynissa on samanlaista kuin Manhattanilla. :virne: )

Brooklynin puolella on myöskin huomattavasti vähemmän turisteja, mutta heti kun pääsemme sillalla jonkun tietyn pisteen ohi, turisteja on enemmän kuin laki sallii. Suurin osa selvästi kävelee Manhattanilta siihen kohtaan ja palaa sitten samaa reittiä takaisin. :o:
Liitymme siis turistijoukkoon ja jatkamme kävelyämme, samalla vältellen törmäämistä kuvia räpsiviin turisteihin jotka saattavat pysähtyä aivan yhtäkkiä tajuamatta että joku voi kävellä heidän takanaan ja sitten törmää heihin. :keijoei: Sillalla tulee vastaan myös muutamat ehkä n. 10-vuotiaista lapsista koostuvat koululaisryhmät jotka pysäyttelevät ihmisiä ja kysyvät mm. miksi ovat juuri nyt sillalla, onnekseni meitä ei pysäytetä sillä en tiedä osaisinko vastata heille muuta kuin että ”koska olen turisti ja tämäkin pitää kokea”. :keijo:

Silta on pidempi kuin alkuun luulin, mutta se on silti kävelty pysähtelyistä huolimatta parissakymmenessä minuutissa. Manhattanille päästyämme lähdemme kävelemään jälleen lähellä olevaa Century 21 -tavarataloa kohti, mutta ensin pitäisi löytää jostain Starbucks jossa olisi vielä tilaa istuakin. Onneksemme sellainen löytyykin matkan varrelta ja istahdamme alas. Molemmat iloitsemme kahvista ja ilmaisesta netistä, ja räpellämmekin puhelimiamme aivan hiljaa, Suvi kyselee kissojensa kuulumisia ja minä toivottelen lapsille hyviä öitä sillä kello on Suomessa iltayhdeksän. :keijo:

Bucksissa vierähtääkin tovi mutta hengähdystauko tuli tarpeeseen, sillä seuraava kohde on C21 jossa kävimme jo aiemmin mutta koska Suvi halusi tsekata vielä jotain ja itsellänikin on dollareita jäljellä, uusi shoppailukierros kelpaa. :keijo: Sisällä tavaratalossa sovimme että erkaannumme hetkeksi toisistamme sillä itseäni kiinnosti enemmän alakerta ja Suvia taas yläkerta, joten ei ole mitään järkeä pyöriä yhdessä sillä hetkellä. Tavaratalo on minulle taivas ja voisin viettää jälleen monta tuntia dollareita tuhlaten, mutta pakko ajatella Suviakin joka alkaa vähitellen tuskastumaan ”jo” parin tunnin jälkeen. :virne:

Tavaratalosta lähtiessä kello alkaa olemaan lähemmäs viisi alkuillasta ja koska illaksi on luvattu pientä ukkosmyräkkää, hyppäämme suoraan metroon ja köröttelemme hotellille. Ostoskassit huoneeseen ja suoraan pizzan hakuun, sillä aikomuksena on vielä ehtiä drinkeille johonkin baariin ennenkuin myräkkä iskee ja vettä tulee kuin esterin sieltä. :keijo:
Tuntia myöhemmin, kun molemmilla on lievä pizzaähky päällä, lähdemme kävelemään lähikortteleita läpi ja etsimään kivan näköistä baaria. Olimme jo aiemmin bonganneet parin korttelin päästä kivan näköisen terassibaarin, joten suuntaamme ensin sinne. Harmiksemme paikka näyttää nyt kunnon pintaliitopaikalta, kaikilla hiukan parempaa seppälää päällä ja pelkät viinilasit kädessä. :epäilevä: Jatkamme siis eteenpäin. Kävelemme ja etsimme, mutta sopivaa paikkaa ei tahdo löytyä koska New Yorkissa ainakin Manhattanilla näyttää olevan vahva illastamiskulttuuri, sillä joka paikassa tarjotaan myös ruokaa ja kaikki paikat ovat tupaten täynnä tähän aikaa illasta. Päädymme lopulta hakemaan kaupasta itsellemme oluet (minulta kysyttiin paperit :keijotäpinä: ) ja palaamme mummoina takaisin hotellihuoneeseen. Toisaalta tänään on ollut Euroviisujen toinen semifinaali joten olutta ja viisuja kelpaa hyvin iltaviihteeksi. :keijo:

Suvi laittaa viisut pyörimään omasta puhelimestaan ja katsoo niitä, minä taas kuuntelen niitä taustalla ja alan tuskailemaan pakkaamisen kanssa. Tulin puolityhjän matkalaukun kanssa tänne ”kyllä ne kaikki ostokset sitten mahtuu tänne”-metodilla ja nyt tuskailen kun kaikki ei tahdokaan mahtua laukkuun. Lisäksi päänvaivaa aiheuttaa Suomen alhainen tulliraja (430€) sillä ostokseni ylittävät reippaasti kyseisen rajan. :läps:
Lopulta päädyn epätoivoisena repimään hintalappuja vaatteista ja laukuista ja muista jotta ostosteni arvo olisi mukamas edes vähän lähempänä tuota rajaa, Suvin samalla hihitellen mun touhuille. :virnei:
Jossain vaiheessa ulkona alkaa jyrisemään ja salamoimaan oikein urakalla, ja se jyrinä ei ole mitään maailman hiljaisinta. :o: Seisomme molemmat huoneen ikkunoiden äärellä ja tuijotamme ulos samalla harmitellen ettei huoneemme ikkunasta ole parempaa näkymää taivaalle (sellainen pieni kaistale kerrostalojen/pilvenpiirtäjien välissä :epäilevä: ). :hullu:

Vihdoin lopulta laukkuni on suurin piirtein valmiina huomiseen lähtöön eikä matkalaukkujen 23kg painoraja ole lähelläkään, joten minäkin voin vihdoin istua alas oluttölkki kädessä. Suvi on jatkanut viisujen katsomista koko tämän ajan kuulokkeet korvilla välillä naureskellen joko keijoille lavasteille tai suomennoksille. :keijo: Itse olen sen verran väsynyt etten jaksa enää innostua viisuista tälle illalle, joten hoidan iltatoimet ja tuijotan telkkarista jotain hömppäleffaa. Yritän myös jaksaa lukea vielä kirjaakin mutta pakko luovuttaa jossain välissä kun luomet painuvat väkisinkin kiinni. Suvi katsoo viisuja vielä nukahtamiseni jälkeenkin. :tilt:

Päivän saldo: 9,2km ja 17 313 askelta. :keijo:
mä annan kaiken ku enempää ei oo, tajuuks sä kuka sun edessä seisoo? :nirppa:
Avatar
Wildchild
Räppimummo
 
Viestit: 1382
Liittynyt: Pe 09 Touko 2008 21:56

Re: Matkustaminen

ViestiKirjoittaja Wildchild » La 09 Kesä 2018 19:00

Perjantai 11.5.

Herään aikaisemmin kuin kertaakaan tällä reissulla, ellei ensimmäistä aamua lasketa mukaan. Pyöriskelen sängyssä ja nukahdan uudelleen vielä hetkeksi, mutta lopulta olen hereillä jo kahdeksan aikaan. Suvi kuitenkin nukkuu vielä täyttä päätä, joten selailen puhelinta hiljaa ja viestittelen mieheni kanssa.
Tuntia myöhemmin Suvi herää ja aloittelemme hiljalleen aamutoimia. Huoneen luovutus on vasta klo 13, mutta sitä ennen pitäisi hakea aamupalaa, pakata loput tavarat (ja Suvin ylipäätäänkin pakata :keijo: ) ja muuta sellaista, joten tekemistä riittää.

Kävelemme lähideliin ja mietimme pitäisikö ottaa esim. salaatti aamupalan lisäksi, mutta päädymme kuitenkin vain leipiin. Bucksista aamukahvi mukaan ja takaisin hotellille. Syömme aamupalaamme kaikessa rauhassa ja naureskelemme telkkarista tulevalle hömppäleffalle josta on sensuroitu kirosanat pois pelkästään mykistämällä. Bullshit onkin vain pelkkä bull. :töktök:
Suvi saa pakattua omat tavaransa huomattavasti helpommin kuin minä edellisiltana ja olemme valmiita suurin piirtein tuntia ennen kuin huone pitäisi luovuttaa. Voin siis kerrankin sanoa olevani ajoissa. :virne:
Tuijotamme leffan loppuun, puhelimet pois laturista ja kotimatka voi alkaa. Huoneen luovutuksen jälkeen olisimme voineet jättää laukut hotellin säilöön sillä kyytimme tulisi vasta puolentoista tunnin päästä, mutta päätämme jäädä istuskelemaan hotellin aulan sohville. Suvi taitaa katsoa vielä edellisillan viisuja loppuun, minä pyörittelen pokemoneja ja jatkan puhelimen latausta. Yksi puuttuva regionaalimonni tulee vielä korttelin päähän joten juoksen sen kiinni, mutta muuten aika tuntuu kuluvan hitaasti. :sekopää:

Noutoajan lähestyessä raahaudumme kadulle odottamaan kyytiämme, toivoen että se tulisi ajallaan tai ehkä jopa vähän aikaisemmin koska olemme taas ruuhka-aikaan menossa kentälle päin. Pari kyytiä tulee, mutta ne eivät ole meille. Sitten tulee joku pieni intialainen mies kysymään onko jompikumpi meistä Tiza. Katsomme Suvin kanssa hölmistyneinä toisiamme ja vastaamme miehelle kieltävästi. Mies ei kuitenkaan luovuta vaan hokee Tiza Tiza. Onneksi hotellimme ovimies tulee pelastamaan tilanteen ja intialainen käy kaivamassa jostain puhelimensa ja näyttää sitä. Monta versiota olen kuluneen viikon aikana kuullut omasta etunimestäni, mutta tämä vie voiton. Kyllä, hän oli tullut noutamaan meitä. :keijo:

Automatka alkaa joutuisasti ja pian olemmekin jo Queensissa, Queens Boulevardilla.
Mutta sitten se tulee vastaan, se ruuhka. Matka ei tunnu etenevän ollenkaan ja kun olemme istuneet autossa jo 45min ja olemme edelleenkin Queensissa, alkaa pieni hermostuminen iskemään päälle. Ehdimmekö ajoissa lennolle? Ja ennen kaikkea onhan meillä paikat koneessa? Olimme tehneet lähtöselvityksen edellisenä iltana netissä ja silloin tuli tieto että lento on ylibuukattu ja meiltä kysyttiin olemmeko vapaaehtoisia vaihtamaan myöhäisempään, seuraavan päivän lentoon. Vastasimme ei, mutta olemme molemmat kuulleet ettei se siltikään tarkoita etteikö meidät voitaisi jättää rannalle joten siksikin jännitämme vielä kotimatkamme kohtaloa.
Kuljettajaamme ei sen sijaan ruuhka tunnu häiritsevän. Hän selailee facebookia, tuijottaa videoita youtubesta ja soittelee kavereilleen. Onneksi sentään tekee nämä suurimmaksi osaksi kun olemme pysähdyksissä. :keijoei:

Ohitamme Queens bulevardin loppupäässä kohdan missä sijaitsi Prinssille Morsian-leffan hamppariravintola ja se aiheuttaa molemmissa pienen OMG-fiiliksen, mutta hermoilua se ei silti vähentänyt. Onneksi ruuhka kuitenkin jossain vaiheessa loppuu ja olemme vihdoin kentällä, matka-aika oli lopulta vain n. 1h10min. :keijo:

Löydämme Finnairin tiskin vaivatta ja ystävällinen virkailija kertoo että pääsemme varmasti lennolle. Huh! :hiki:
Turvatarkastusjonokin etenee pitkähköstä pituudestaan huolimatta suhteellisen nopeaan, ja pian olemmekin masiinassa joka läpivalaisee (vaiko kuvaa? :riips: ) meidät päästä varpaisiin. :o:
Tarkastuksen jälkeen haemme taas itsellemme kaupasta vesipullot ja Suvi ostaa vielä viimeisiä Amerikan karkkeja tuliaisiksi, jonka jälkeen suuntaamme portille päin. Portille tullessa suomalaiset erottuvat selvästi joukosta, jos ei pukeutumisella niin vähintään sillä iänikuisella jonottamisella. Ja nyt ei edes jaeta ämpäreitä vaan pitää jonottaa että pääsee koneeseen jossa jokaiselle on jo valmiiksi merkitty oma paikka. :kops: Loppujen lopuksi heidän jonottaminen ei edes kannattanut sillä koneeseen otetaan boardingpassiin merkityn ryhmän mukaan ja mekin pääsemme Suvin kanssa ennen heitä koneeseen vaikka muuten odottelemmekin kiltisti penkillä istuen. :tilt:

Kone lähtee lopulta lähes tunnin myöhässä sillä boarding pääsi alkamaan vasta lähtöaikaan ja kiitoradalla odottavien koneiden jonokin on pitkä, meitä ennen on varmaan lähemmäs 20 konetta. :friikki:
Koneen ikkunasta viimeiset vilkaisut Manhattanin silhuettiin ja sitten olemmekin jo taivaalla. Lentoaika on onneksi puolitoista tuntia lyhyempi kuin tullessa, joten ehkä perse ei ehdi puutua niin pahasti kuin tullessa. :keijo:

Lento sujuu tälläkin kerralla joutuisasti. Turbulenssit vähän viivästyttävät ruokailua joka ei ole niin hyvää kuin tullessa, ilmeisesti amerikkalaisille laktoosittoman ruuan käsite on hankala koska jo aiemmin reissun aikana huomattiin ettei esim. Bucksista voi saada laktoosittomaan maitoon tehtyä kahvia vaan pitää valita joko manteli-, kaura- tai soijamaito. Ruoka on kuivaa ja vähän jopa mautonta, samoiten ennen laskua tarjottu leipä on kuivaa kun vaalean makean leivän välissä on pelkkää salaattia, kurkkua ja tomaattia. :epäilevä:
Ruokailun jälkeen pakotan itseni nukahtamaan koska vaikka kello on pään sisällä New Yorkin ajassa eli hyvin aikaisessa alkuillassa, Suomessa on kumminkin yö ja perillä ollessamme on jo lauantaiaamu, joten uni tulisi kovasti tarpeeseen. Unimaski silmille ja puhallettava niskatyyny pään taakse, ja hyvää asentoa etsimään. Jossain vaiheessa sellainen löytyykin ja olen nukahtanut, sillä herään turbulenssin täristyksiin jotka tuntuvat jatkuvan iäisyyden. Tärinän loputtua nukahdan uudestaan ja havahdun kun ympärillä alkaa olemaan enemmän ja enemmän liikettä. Vilkaisen kelloa ja lentoaikaa on enää tunti jäljellä. :o: Kylläpä se aika tosiaan menikin nopeasti. Suvi katsoo vieressä ohjelmia ja kertoo ettei ollut saanut nukuttua ollenkaan. :paijaus: Toivottavasti saa kuitenkin nukuttua hetken kotona sillä illalla olisi viisubileet ja vaikka itse väsyneenä mummona skippaan ne, Suvi aikoo silti jaksaa vielä mennä sinnekin. :keijo:

Koneen laskeuduttua suuntaamme passintarkastuksen kautta matkalaukkuhihnalle. Saamme odottaa omiamme jonkin aikaa mutta sieltä ne vihdoin tulevat ja seuraavaksi onkin minun painajainen: tullin ohittaminen. Onnekseni tullilaisia ei näy ollenkaan eikä kukaan pysäytä meitä muutenkaan, joten voin ostosteni kanssa huokaista helpotuksesta. :helpotus:
Saapumisaulaan päästyämme bongaamme tutun kyltin meitä vastaanottamassa: "Keijo Ilmarinen :keijo: ". Kibs on tullut morjenstamaan väsyneitä matkalaisia sekä viemään samalla Suvin kotiinsa. :D Pikaisten kuulumisten vaihdon jälkeen kiitän Suvia mahtiviikosta ja -reissusta ja lähden kävelemään juna-asemaa kohti. Tuntia myöhemmin olen taas kotona. :hullu:

I :sydän: NY
mä annan kaiken ku enempää ei oo, tajuuks sä kuka sun edessä seisoo? :nirppa:
Avatar
Wildchild
Räppimummo
 
Viestit: 1382
Liittynyt: Pe 09 Touko 2008 21:56

Re: Matkustaminen

ViestiKirjoittaja damn » Su 10 Kesä 2018 00:19

Kuukauden päästä tähän aikaan olen Prahassa ystäväni kanssa :superhymy:. Tuskin maltan odottaa, sillä pieni irtiotto tekee nyt todella hyvää. Mietittiin ensin pidennettyä viikonloppua jossain lähellä, esim Tukholma, mutta päätettiin lopulta lähteä Prahaan, sillä koko se reissu tulee todennäköisesti halvemmaksi.
Fail, fail again, fail better.
Avatar
damn
 
Viestit: 1506
Liittynyt: Pe 08 Elo 2008 14:59

Re: Matkustaminen

ViestiKirjoittaja Aranwe » Su 10 Kesä 2018 03:05

Tukholma on Helsingin hintainen, ellei jopa kalliimpi. Praha on taasen tosi halpa ja siellä on vaikea saada isoja summia rahaa kulumaan mihinkään. Varmasti paljon parempi valinta!
Avatar
Aranwe
 
Viestit: 1257
Liittynyt: Ti 28 Joulu 2010 00:37
Paikkakunta: Brexit Wasteland

Re: Matkustaminen

ViestiKirjoittaja kmaria » Ma 11 Kesä 2018 17:58

Wildchild kirjoitti:Käytiin sit Suvin kanssa pyörähtämässä viikon reissu New Yorkissa. :täpinä:


Kiitos raportista, oli tosi mielenkiintoinen! Reissu kuulosti just sellaiselta, mistä mäkin tykkään: tehdään paljon, kävellään ympäriinsä, mutta ei ole turhia aikataulupaineita tai aikaisia lähtöjä. :)
kmaria
 
Viestit: 430
Liittynyt: Su 04 Touko 2008 23:44

Re: Matkustaminen

ViestiKirjoittaja Aranwe » Ma 11 Kesä 2018 23:03

Haaveilen maailmanympärimatkasta. Ensi keväänä ehkä olisi sopiva aika siihen! Päässä jokseenkin muovautunut reitti sisältäisi ehkä Singaporen, Australian, Uuden Seelannin, Tahitin, Pääsiäissaaren (!), Chilen ja sieltä sitten jotenkin takaisin Eurooppaa kohti. Kymppitonnilla pitäisi selvitä, joten joutuu ehkä miettimään kerran jos toisenkin sopivinta Tyynenmeren ylitystä.
Avatar
Aranwe
 
Viestit: 1257
Liittynyt: Ti 28 Joulu 2010 00:37
Paikkakunta: Brexit Wasteland

Re: Matkustaminen

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ti 19 Kesä 2018 00:03

Sodankylän elokuvajuhlat 2018 - Ituhipit Pohjoisessa.

Noniin. On taas aika aloittaa rapsasarja Sodiksesta.
Jos ajattelee miten paljon töitä mun piti tehdä päästäkseni tänä vuonna paikalle, niin luulisi että olisi vain helpompaa antaa periksi. Jo ennen matkaa olen joutunut kehittämään ratkaisuja hyvin epätoivoisilta tuntuvissa hetkissä. Olisikin ollut helppoa jättää menemättä, mutta toisaalta se ei nyt vain ei ole vaihtoehto.

Päivä 1.
Tiistaina Avustaja ja Suvi yöpyvät meillä. Avustaja on sijainen, sellainen kenet olen tavannut kerran aiemmin, työhaastattelussa.
Sovitaan, että noustaan neljältä, kun viideltä pitää olla matkassa. Havahdun siihen, että Suvi sanoo "Ei Kibs oo noussut vielä". :keijo:
Saadaan kamat kasaan, soitan mun vakkaritaksille ja sitten kohta ollaankin kentällä. Jänskättää.
Meidän kone lähtee jostain heevetistä. Ainakin puoli kenttää kävellään läpitte että päästään perille! Aulassa siinä odotellessamme että jotain tapahtuu seurataan kun uudehko henkilökunta vaihtaa vaatteita ja jännäilee selkeästi uuden äärellä. Kutkuttava tunnelma vähän tarttuu.
Jutellaan siinä, että vaikka odotellaankin nyt pitkään niin on ihan hyödyllistä että tultiin ajoissa. Norwegianin tiskillä oli hitonmoinen jono siinä kohtaa kun mentiin ohi. Nyt päästiin aika iisisti ja olemattomalla jonotuksella siitä läpi. :keijotäpinä:
Sitten alkaa boarding. Meidät kuljetetaan busseilla. Paitsiettä enhän mä voi milllään bussilla mennä. Lentokenttäkuljetus hoitaa homman, paitsiettä! Kuljettajamme, Timi, on jossain jumissa. Muut lastataan paikalle eka. Ei jäädä venailemaan mitään Timejä. Timillä kestää. Ja kestää. Ja kestää. Kaikki muut, jopa mattimyöhäset, on lastattu koneeseen kun meidän kyyti tulee. Ja se ei ole Timi.

Koneessa alan täpistä. Naurattaa, väsyttää, jännittää. Eniten kuitenkin sitä, että PÄÄSEN LÄHTEMÄÄN. Itkettää. Tuijotan ulos ikkunasta ja vähän itken salaa.
Olen kentällä poistanut mm. Messengerin mun puhelimesta ja mietin mitenköhän selviän ja stressaan jostain *tun tyhmästä.

Lento sujuu aika nopeasti. Katselen ulos ikkunasta. Siinä on Järvenpää ja Tuusulanjärvi ja mitä näitä nyt on, paikkoja. Sitten noustaan pilvien yläpuolelle ja näkymä on vain valkoista pilvilauttaa ja aurinkoa. Juttelen mun vieressä istuvan Avustajan kanssa. Nauretaan ja hönöillään. Näytöltä tulee joku hiton keijo ja pelottava animaatio. Sitten ollaankin jo laskeutumisvaiheessa ja pimpelipom vaan ja perillä. Oulussa.

Taksikuski on vähän hiljainen ja siltä on oikeastaan vaikea saada mitään vinkkejä Ouluun. Yritän vähän jutella, mutta ilmeisesti kello kahdeksalta puhuminen ja auton ajaminen ei oikein suju. Jutellaan niitä näitä siinä sitten ja aivan varkain huomaan että ajetaan erään tutun puistikon vierestä. Sen, missä toissa kesänä oli kivaa. Vasemmalla onkin sitten tuttu asunto ja ahdistun siitä ihan salamana. Mietin miksi tulin Ouluun, miksi ITSE ehdotin, että tullaan sitä kautta ja rintalastan alle sattuu. Ihan. Hiton. Kamalaa. Tilanne itsessään on nopeasti ohitse, mutta tunne pysyy.

Meillä on muutama tunti aikaa tuhlattavaksi ennen junan lähtöä. Käytetään se aamiaiseen ihanassa paikassa, kiertelemällä torin ympäristössä ja torilla. Käydään kauppahallissa ja päätetään, että haetaan sieltä junaan meille lounaat mukaan. Siellä on aivan ihana kiinalainen ravintola mistä saa tuoreeltaan tehtyjä kevätrullia ja muuta. Viereisestä kojusta saa teetä. Ei liene vaikea arvata tartuuko sitä mukaan :keijotäpinä:

Junassa jengi nukahtaa aika nopeasti. Informoin meidän Herrasmieskuljettajalle, että me ollaan aikataulussa. Hän on tulossa Kemijärveltä hakemaan meitä Rovaniemeltä.
Rovaniemi tulee ihan sormia napauttamalla. Johtunee ehkä siitä, että nukutaan suurin osa matkasta. Krooh ja pyyh.

Rovaniemellä on kiva tunnelma. Naureskellaan, Herrasmieskuljettaja jakaa meille tuliaisina tuomansa minikuksat. KUKSAT!! :tipahdus: :hullu: Olen hyvin liikuttunut tästä eleestä ja taas itkettää. Miten niin väsynyt? Ruvetaan pakkailemaan autoa. Laukku, pyörätuoli, laukku - ei mahdu. Laukku, laukku - ei mahdu. Pyörät… - ei mahdu. Penkit alas, pyör… - ei mahdu. Pyörätuoli ja tavarat ei mahdu autoon. Jos laittaa tuolin, ei mahdu tavarat ja ihmiset. Jos laittaa tavarat, ei mahdu tuoli. Aaargh! Mitäs nyt tehdään. Tätä pähkäillessä bussi menee menojaan, joten sekään ei onnistu.
Päätän kokeilla onneani. Soitan festivaalien tuottajalle, sille samalla joka edellisenä vuonna oli kontaktina kun voitin sen palkinnon. Saan festarikuljetuksen numeron. Saan sovittua festarikuljetuksen kanssa että tuovat pyörätuolin hotellille, infoon. Jätetään tuoli aseman kahvioon ja ihan vähän tekee mieli hihkua. Mikä palvelu! Ihan uskomatonta! :sydän:

Matka Sodikseen hurahtaa ohi. Kuunnellaan musiikkia, jutellaan ja nuuhkin sitä kuksaa.

Sitten, vähän ennen Sodista meille kerrotaan että kaikkien näytösten lippuja voi ostaa heti alkuun. Iskee paniikki. Iskee ihan mieletön paniikki, koska se poikkeaa niin aiempien vuosien käytännöistä. Harmittaa, koska en ole missään välissä ehtinyt perehtyä ohjelmaan kunnolla. Kävin vain pintapuolisesti läpi elokuvia edellisellä viikolla.
Muutama hetki eteenpäin ja seistään lipunmyyntijonossa. Se on aika pitkä ja tuskastuttaa. En mitenkään pysty seisomaan jonoissa ilman pyörätuolia. En kuitenkaan haluaisi vaan istua jossain sivussa ja odottaa, vaan keskustella läpi mitä elokuvia halutaan nähdä. Bongaan meidän Asumiskaverin, joka on ehdottanut meille asumista yhteisissä tiloissa festareiden ajan, kotimajoituksessa. Asumiskaveri on mun vanhoja teatterikavereita, joka on vuosittain festareilla mukana ystävänsä kanssa.
Hän seisoo aika hyvässä kohtaa toisessa lipunmyyntijonossa. Menen sinne, selvitetään voinko ostaa liput siitä. Lipunmyyntiin se sopii ja sitten pitää tehdä vielä nopeampia päätöksiä. Sitten niitä tehdään. Ostetaan sarjakortti, varataan muutamat näytösliput ja hengitetään helpottuneina.

Suunnataan seuraavaksi majoitukseen. Se on vanhahko talo, missä ei ole sisällä mitään henkilökohtaisia tavaroita. Ei mitään. Se on vähän outoa. Käy ilmi, että taloa ei asuta kukaan, vaan se on perikunnan hallussa ja seisoo paljon tyhjillään.
Se selittääkin paljon.
Nukkumaan paikkaan mahtuu 5-6 henkilöä. Meitä on viisi. Minä, Suvi, Asumiskaveri, hänen Tyttärensä ja T. T on Asumiskaverin kavereita, jonka kanssa on aiemminkin hengailtu. Ei siis tuntemattomia ihmisiä ollenkaan.

Päätetään Suvin kanssa lähteä alueelle hakemaan lisää lippuja. Yritetään saada samalle illalle yhteen näytökseen liput. Samalla käydään kysymässä onko mun pyörätuoli jo tullut. Ei ollut. Haetaan liput, juodaan kaljat ja hengaillaan. Kulutetaan aikaa. Kysytään taas pyörätuolia. Nyt sillä erotuksella, että missään ei meinaa olla ketään ja ihan vahingossa törmään tuttuun naamaan. Käy ilmi, että pyörätuoli on Luostolla. Kello on jotain vaille 21. Mmhm… Suvi lähtee käymään kaupassa, mä lähden alueelle odottamaan ja jonottamaan.
Leffa on A Moment in the reeds . Elokuvantekijä on Englannissa asuva suomalainen (ei Antti Holma), joka on halunnut tehdä kotimaisen queer-elokuvan ennakkoluuloista ja vapaudesta. Elokuva on ihan hyvä aloitus. Muutama asia häiritsee. Pidän elokuvaa hyvin tärkeänä ajankuvana tästä hetkestä. Juoni on yksinkertaisuudessaan se, että pitää tehdä remonttia mistä päähenkilön isä ei selviä yksin. Päähenkilö I asuu ulkomailla, mutta on tullut paikalle auttamaan isäänsä. Isä on palkannut myös tuntemattoman henkilön, joka sattuu olemaan maahanmuuttaja. Kielimuuri isän ja maahanmuuttajan kohdalla vaikeuttavat asioita. Päähenkilö joutuu tulkkaamaan kieltä, mutta elekieli on hyvin selkeää. Lopulta Päähenkilö ja Maahanmuuttaja huomaavat heitä yhdistäviä asioita ja isä jättäessä heidät kahdestaan, he antautuvat virran vietäväksi. Isän ennakkoluulot eivät kuitenkaan ole ainoita. Jokaisella henkilöllä tarinassa on ennakkoluuloja, eikä niiden käsittely ehkä eroa mitenkään. Kenties jopa katsojalla voi olla samat ennakkoluulot.
Vain muutama yksityiskohta jää mietityttämään, että miten ne kuljettivat tarinaa eteenpäin. Kuvakerronta on hyvin suoraa ja välillä turhan yksityiskohtaista.

Elokuvan päättyessa kello on jo yli puolenyön. On kylmä. On ihan hiton kylmä!
Meille tuttu talkoolainen kantaa (!) mun pyörätuolia. Hihkun aika paljon saadessani renkaat alle. Suvi ajeluttaa mut kämpille, koska mun jalat ei meinaa kantaa. Matka onneksi ei ole pitkä.

Suvikin on ihan kylmissään meidän saapuessa kämpille. Mä olen vain väsynyt ja kroppani kaipaa lepoa. Sujahdan yöpaitaan, syön vähän jotain ja heittäydyn vällyihin.
Nukahdan aika pian.
Saan silti nukkua vain muutaman tunnin, sillä seuraavana aamuna on herättävä aamukeskusteluun kymmeneksi.

Vähän ennen nukahtamista nipistän itseäni. Olen selvinnyt Sodikseen. Käyn mielessäni läpi päivää ja huomaan itkeväni, mutta onnesta. Minulla on nyt kaikki hyvin.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Matkustaminen

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ti 19 Kesä 2018 12:49

Päivä 2

Makuutilani on niin, että näen suoraan meidän majoituksen keittiöön. Havahdun aamulla siihen, että joku laittaa jääkaapin oven kiinni. En ole herännyt ihmisiin lähelläni, mutta siihen kun jääkaapin ovi menee kiinni herään. Kuuntelen ihmisten touhujen ääniä ja nautin niistä. Jalkoja särkee. Niiden liikuttelu pahentaa asiaa. Huomaan unohtavani hengittää liikutellessani jalkoja. No hei jippii! Nyt jo! Pakotan itseni hengittämään rauhallisesti ja rauhoittumaan. Mitä sitten? Mulla on avustaja, ehkä ne jalat vetreytyy kun vähän kävelee. Olihan ne eilen kovilla, joten ei ihme että vähän vetää ja nykii.

Aamutouhut on äkkiä hoidettu. Avustaja tulee ja suunnataan kohti koulua, kohti aamukeskustelua. aiVEnsimmäisessä aamukeskustelussa on Tsadilainen ohjaaja, Mahmat-Saleh Haroun. Etunimi on sitten Haroun, mikä selviää heti haastattelun alussa. Haroun on paennut Tsadista sisällissotaa, mutta hänessä ei ole tippaakaan katkeruutta asiasta. Hän on filosofialtaan ja ajatuksiltaan sellainen, että huomaan olevani täynnä rakkautta maailmaa kohtaan kuunnellessani häntä. Tätä varten tulen tänne. Huomatakseni taas hyvyyden ihmisessä ja löytääkseni sen, että jaksan. Haroun sanoo mm. "elämässä on kaksi tilannetta, missä ei keskitytä mihinkään uskontoon. Toinen on syöminen ja toinen elokuvat". Elokuvissa keskitytään katsomiseen, kokemiseen, tarinaan. Syömisessä, no, ruokaan ja aisteihin. Haluaisin huutaa kovempaa miten totta tuo on. Elokuvia katsoessa ei oikeastaan keskity ympäristöön, ei itseensä, vain siihen mitä kuva kertoo. Ainakin hyvät elokuvat. Tai ne elokuvat, joiden tarkoitus ei ole vain tehdä suuri määrä rahaa koneistolle.
Haroun on muutenkin rauhallinen ja se viehättää. En ymmärrä sanaakaan ranskaa, mutta voisin kuunnella hänen puhettaan useamman tunnin.
Nykyisin Tsadissa on yksi elokuvateatteri, lisäksi myös elokuvakoulu. Ennen 40-vuotista sisällissotaa oli tapana käydä koko perheen kanssa elokuvissa. Elokuvateatterit oli ulkona ja elokuvia katsottiin yhteisöllisinä tapahtumina. Se kulttuuri hävisi sodan myötä.
Harounin mielestä silti sodan kuvaamiselle ei pidä antaa tilaa, vaan ihmisille sodassa, ennen sotaa ja sen jälkeen.

Vaikuttavan keskustelun jälkeen meillä on vuorossa Nachtwache. Nachtwache on Ajo päällä -sarjan jakso, mitä ei ole koskaan esitetty suomessa. Sen on ohjannut tekijävieraana oleva Dominik Graf. Jakso on kyllä mitä mainioin. Se on samalla koominen, mutta vakavan aiheen äärellä. Hetkellisesti. Silti tunnin ajan yleisö on myös vähän "what the fuck"-mielentilassa, sillä jakson käännös on ihan suoraan google translate-kamaa. Joko sitä ei ole tarkistettu, tai sitten kääntäjä on tosi huono. Lisäksi loppua kohden se vielä huononee! :keijo: :virnei: Mm. "menen oikeukseen" kun puhutaan oikeuteen menemisestä, tai oikeudenkäyntiin kenties. "Katolla on kuusi miestä", eikä sielä ole ketään. Ehkä se oli että katto sijaitsee kuusi kerrosta ylempänä, en todella tiedä! Se luo tietynlaisen oman fiiliksen kun vähän joutuu arvailemaan. Kiihkeässä loppukohtauksessa se kuitenkin häiritsee, enkä ole ihan varma mikä on mitäkin.
Kaikki onneksi selviää ja tykkään kyllä siitä jaksosta.
Jakson jälkeen Graf ja Tapio Piirainen keskustelevat tv:n tulevaisuudesta ja nykytilasta. Keskustelua vetää Olaf Möller ja Neil Hardwick :sydän:.
Keskustelussa vertaillaan saksalaisia tapoja tehdä tv:tä ja suomalaisia tapoja. Meidän tapa tehdä kaksi käsikirjoitusta, joista toinen myydään rahoittajille ja toinen kuvataan ei menisi ikinä saksassa läpi. Sieltä vaadittaisiin että se käsis pitää tehdä mikä on myyty heille. Meillä taas se on ihan normaali käytäntö tehdä se toinen käsis.
Lopuksi Piirainen tuo vielä esiin mitä YLE tällä hetkellä vaatii tv-sarjoilta, mikä on ihan naurettava! Samaistuttavia hahmoja, aidossa autenttisessa ympäristössä, missä tapahtumat ovat realistisia. Ei enää tarinoita, vaan jonkin sortin tositv:tä. Koko sakki on huolissaan fiktion tulevaisuudesta ja tarinankerronnallisuuden katoamisesta tv-sarjoissa. Netflinxit jyrää ja tekijät on siinä aika heikoissa asemissa.

Seuraavaksi pieni hengähdystauko ja ruokaa. Nämäkin on asioita, jotka täytyy Sodiksessa lyödä slotteihin ettei käy kuten viime vuonna. En syönyt yhtenä päivänä mitään ja se oli ihan liikaa. Suvi on jäämässä lepäilemään ja itse menen katsomaan animaatioita.

Otsikkona on Herkullisia Katastrofeja - Delicious catastrophes. Kavin arkistoista kaivettuja animaatioita, jotka Jennifer Barker on valinnut. Jennifer Barker on elokuvantutkija Ameriikoista, joten on aika ihana kuunnella hänen puhettaan missä englanti on leveää ja selkeää. Äkkiä ajatuksenikin kääntyvät toiselle kielelle ja huomaan että on vaikea lukea suomenkielistä tekstitystä.
Ensin määritellään herkullinen katastrofi. Amerikkalaisillahan on tapana liioitella, joten se on tässä hyvä ottaa huomioon. Katastrofi voi olla jokin pienikin vastoinkäyminen. Treffeillä toinen osapuoli tilaa veden sijasta kaljaa - mikä katastorfi! A disaster at least!
Animaatioesittelyn aikana käydään läpi kahdeksan animaatiota. Ensimmäisenä Bigodien liitutaulu-niminen animaatio. Se on täydellinen esimerkki siitä kun animaatio itsessään on totaalinen katastrofi. Kesken elokuvaa on ihan selkeäst nähtävillä miten siinä on hiireksi pukeutunut ihminen, joka piirtää liitutaululle. Elokuvassa hiiren hahmo piirtää liitutauluun, mutta sitä ei ole joko osattu tai haluttu animoida. Elokuva on saatavilla vain Kavin arkistoissa. Edes New Yorkin animaatioarkistosta, eikä Firenzen arkistoista löydy ja nuo ovat sellaiset arkistot missä pitäisi olla kaikki. Liituanimaatio, eli animaatio liitutaululle, on ollut ensimmäisiä animaation muotoja, joten siksi on merkittävää että tämä animaatio on säilynyt. Mitä siitä että se on ihan kamalan huono ja epäonnistunut! :keijo:
Seuraava animaatio on tarina koulunkäynnistä. Tarina on vähän kuin noidan oppipoika uudemmissa, mutta sitten taas ei. Tarinan pointti on, että kukaan muu ei voi hoitaa sinulle kuuluvia velvollisuuksia. Jack ja Robotti on tarinaltaan hauska ja vähän keijo. Siinä on kenties taas näkemys tulevaisuudesta, koska lattiasta nousee tavaraa painelemalla nappuloita.
Kolmas animaatio ei toimi. Se on pikku-nallen seikkailu vuodelta 1969 ja kelanauha ei jostain syystä halua pyöriä. Barker kutsuu nauhaa Riivatuksi Nalleksi.
Seuraaavaksi Tiikerinpentu Auringonkukassa. Äänitys on vähän agapio racing team-tyylinen. Tiikeri pitää kummallista ääntä, minkä äänilukija tuottaa. Se on niin keijo että nauran ihan naama kipeänä. Kertoja ehkä hieman jopa vittuilee tarinan mukana päähenkilölle. Hei, ei oo kivaa! Tässä tarinassa eläinpennut eivät aikuistu, eivätkä kuole. En tiedä mikä sen opetus on, ehkä se että kun pitää toisista huolta niin se poikii hyvää? Tiikeri nyt kuitenkin on söpö. Erittäin söpö.
Vielä viimeisenä muumeja. :epäilevä: Saatanan muumit! Mutta huopa-animaationa, joten ehkä kestän. Keskityn tarinan keijouteen. Siinä Surku-koira on pääosassa. Barker antaa ennen animaation katsomista kannanoton siihen, ettei mikään ole niin suomalaista kuin se, että Hemuli hyppää suoraan höyryävästä saunasta suksille ja lähtee hiihtämään! Että amerikkalainen kävisi ensin hiihtämässä ja kenties sitten vasta saunoisi, eikä poistuisi kotoaan viikkoon. :keijo:
Muumit on muumeja, ei yllätyksiä.
Seuraavaksi puolalais-venäläinen, eli neuvostoliittolainen animaatio, missä kertoja on tehnyt mm. kuolleista hyönteisistä hahmoja. No hyi! "Animation feels more alive with the insects" sanoo Barker. Epäilen. Animaatio on ihan hauska, siinä on taas koulu. En ole ihan varma mitä muuta siinä tapahtuu, sillä siinä vain tapahtuu tapahtumien perään. Kiinnitän myös liikaa huomiota niihin kuolleisiin hyönteisiin.
Abstrakti animaatio on haasteellinen laji. Seuraava animaatio on absurdi, teknotahtinen animaatio pallosta ja äänestä. Optinen illuusio on myös vahvaa. Olen kirjoittanut itselleni "Taustalla voi olla paljon monimutkaisuutta, vaikka kaikki tuntuisi yksinkertaiselta." muistiin. Se on jotenkin hyvin sanottu tästä animaatiosta.
Viimeisenä vielä Myyrä-animaation tekijöiden ihmeellinen tarina kolmioista ja neliöistä. Äänetkin on samat kuin Myyrässä, joten on vähän hämäävää että miksi tässä on jotain neliöitä. Hauska animaatio, missä ollaan kavereita ja kuka vaan voi olla kenen tahansa kaveri.

Animaatioiden jälkeen tavataan Suvi, käydään kaupassa ja hillutaan. Meidän seuraava ohjelmanumero on vasta parin tunnin päästä. Mennään kuitenkin ajoissa alueelle. Jonotetaan invajonos, siinä on samalla meidän kanssa jonottamassa liuta nuoria, jotka paikallinen Walkers-auto on ottanut kyytiin. Juttelen nuorten kanssa sateenkaariasioista. Nuoret ovat yläasteikäisiä ja huomaan heissä olevan sellaista ilahduttavaa toivoa, mikä on itseltä ehkä jo kadonnut. Tulevaisuuden toiveita ja haaveita, kun kaikki on vielä mahdollista. Tästä tunnelmasta sitten siihen kun meidän karaoke on Kenen joukoissa seisot! Kristiina Halkola saa niin kovat aploodit, että korvat meinaa hajota. Halkola toimii esilaulajana, mikä on myös mun mielestä kiva asia. Karaoke on ihan uskomaton. Itkettää, naurattaa ja vituttaa samaan aikaan. Historia on historiaa, tapahtumat on tapahtumia. Silti ihan mieletön fiilis kun jengi laulaa täysillä mukana. Karaoket on niin :sydän: täällä.

Sitten vuorossa kotimaisia lyhäreitä. Viisi lyhäriä. Viisi ihmetyksen aihetta.
Ensimmäisenä Terhi Kokkosen tekemä Bellboy. Musikkitalon näyttämömestari Heikki Tikasta kertova lyhäri. Musiikkitalo. Sitten tulee RSO:n harjoitukset. Bongaan ystäväni. Suvi heittää vitsillä, että ollaankohan me Marskin kanssa siellä jossain vaiheessa. No ehhehe, niivvarmaan! Tarina kulkee eteenpäin, järjestelyjä, häserrystä. Sitten konsertti. Tiirailen, että missäs se mun ystäväni onkaan ja mitäs sillä onkaan päällä ja noihan on sen itsenäi… ITSENÄISYYSPÄIVÄN KONSERTIN KUTEET :läps: Fak. Ja siellhän sitä sitten ollaan Marskin kanssa, Sodiksen kankaalla, ihan selkeästi. Useampaan kertaan sen itsensä sieltä näkee. Onneksi muut ehkä keskittyy siihen isompana kuvana olevaan konserttiin, eikä suinkaan siihen että ketäs perseitä siellä katsomossa on. :keijo: Naurattaahan se myös. Kokkonen on itse läsnä näytöksessä ja melkein tekisi mieli kysyä, että tiesikö orkesteri että siinä samalla kuvataan lyhäriä. Toki mulle selviää myöhemmin, että ainakaan se mun ystävä ei tiennyt. :keijo:
Seuraavana lyhärinä kotimainen, Cannesissa ensi-iltansa saanut Tiikeri. Se on kertomus kotiväkivallasta, pelosta ja suojauskeinoista. Se on hyvin koskettava, hyvin suomalainen ja silti samalla kansainvälinen. Lyhäri sattuu muhun, mutta samalla olen siitä hyvin vaikuttunut. Rumuutta, mutta samalla jotain tosi kaunista.
Seuraavaksi kertomus siitä, kuinka ylijäämäaseita tuhotaan. Tuhoaminen tapahtuu Sodankylän jossain, kenties siellä armeijan alueilla, mutta kuitenkin. Se on ihan hirveää, koska samalla se kertoo aseiden voimasta. Onko niitä pakko tehdä?
Ajotunti, tarina toksisuudesta ihmisessä, vallasta ja häpeästä. Tarina alkaa toksisella maskuliinisuudella ja päättyy toksiseen feminismiin. Kyllä, sitäkin voi olla toksisena muotona, mitä käytetään aseena. Eli ei, kaikki ei todellakaan ole valkoisen heteromiehen syytä, vaikka niin annetaan ymmärtää. Pitää nähdä ihminen, vaikka ihan joka käppäukko-tilanteessa ei pidä. Pitää antaa mahdollisuus, vaikka se olisikin vaikeaa. Tai ehkä että pitää olla valmis kohtaamaan se toksinen paskakin ihmisenä, ainakin hetkellisesti. Sitten jos edelleen sikailee ja käppäukkoilee, niin sitten voi antaa takas. Eikä tietenkään sovinismia poisselitetä sillä että on vaikeaa, mutta jos on vaikeaa niin perkele sitä ei pureta alistamalla toisia. Tämä tosin pätee sukupuolettomasti muutenkin. Ajotunnissa on muuten jokseenkin perinteinen tarinankerronta, yllätyksettömät käänteet ja aristoteleellinen katarsis.
Pohjolan Rautamies on viimeinen lyhäri. Se on palkittu ja saanut tunnustusta. Mutta miksi, se ei avaudu minulle katsojana. Katson suurimman osan ajasta jotain, minkä tulkitsen terveydenhuolto-oppilaitoksen oppimateriaaliksi mielenterveysongelmista. Eikä mielestäni kaikkea mielisairautta tulisi kuvata ja käyttää hyväkseen elokuvan muodossa. Hetkittäin on hyviä vitsejä, mutta sitten taas ihan semmoista että ei saatana. Mm. lentokoneen lentäessä päähenkilön yläpuolella, hän huutaa että CIA on nyt löytänyt hänet ja Nato tulee. Ettätota. Sanattomaksi vetää tällä kertaa. Lisäksi elokuva on ihan liian pitkä ja alleviivaava. En tykkää. Voin pahoin.

Näissä tunnelmissa sitten nukkumaan. Suvi menee vielä katsomaan yöleffaa. Mä pääsen kämpille ja hengailen siellä itsekseni. Kuulen kun muuta porukkaa tulee neljän jälkeen keittiöön. T. meinaa kaataa mikron ja Asumiskaveri hihittelee itsekseen. Nukahdan siihen hihitykseen. Väsyttää aivan jäätävästi.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Matkustaminen

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ti 19 Kesä 2018 19:00

Päivä 3.

Taas mennään. Ollaan sovittu että nukutaan vähän pidempään ja skipataan aamukeskustelu. Eli alueella pitänee olla vasta klo 12. L-S on tulossa tänään ja se on ilahduttavaa. T. lähtee hakemaan itselleen koiraa, ja näin ollen asujien määrä pysyy samana. L-S saapuu sinä aikana kun me ollaan leffassa, joten vähän jännittää että miten päivä asemoituu.

Meidän ensimmäinen elokuva on Ikitie. Itse olen sen jo kertaalleen nähnyt, mutta Suvi ja Herrasmieskuski eivät. Avustajakaan ei ole kuin lukenut leffasta jotain pintapuolista. Virtanen ja Korpela ovat kertomassa elokuvasta alkuun. Käy ilmi, että Ville Virtanen, tuo vanha kilparatsastaja olisi halunnut kikkailla hevosten kanssa, mutta se ei oikein ole virolaisten hevosten kanssa onnistunut kuten hän toivoi ennen kuvauksia. Virtasen selostaessa hänen kätensä muodostavat tiettyjä eleitä ja ne on todella kiehtovia. Ne tulevat selkeästi jostain selkärangasta ja se on kieltämättä aika hauskan näköistä.
Elokuva itsessään ei ole mikään kevyt. Syy miksi halusin nähdä sen uudestaan, on puhtaasti tutkimuksellinen. Haluan kokeilla mitä tapahtuu kun ympärillä on Sodis-yleisö ja pohjoisen omanlaatuisensa ympäristö.
Sitten vain itken siellä ihan valtoimenaan. Aloitan itkun aika alkuvaiheessa. Pillitän vähän joka välissä. Rankimissa kohtauksissa pillitän niin että en pysty pyyhkimään naamaa kuivaksi vaan istun vain märkä huivi käsissä ja annan itkun tulla. Vähän ennen traagisimpia kohtia loppupuolella katson yleisöä. Seuraan miten ihmiset ovat osa puolustusasennoissa ja osan kehonkieli kertoo vaikuttuneisuudesta. Sieltä täältä kuuluu nyyhkäyksiä, mutta mistään ei kuulu tölkin sihahduksia (aka marsun aivastusääniä).
Elokuva on ehkä vielä rajumpi mitä ensimmäisellä kerralla. Sidse Babett Knudsen on käsittämättömän vaikuttava, edelleen. Elokuva saa raivoisat aplodit. Korpela ja Virtanen palaavat kertomaan kuvauksista. Siitä, miten näyttelijän on helpompi tehdä rooli, kun käsikirjoituksessa on lihaa ympärillä. Siitä, miten paljon vaikeampaa on työstää paskaa huumorisarjaa, missä ei ole käsikirjoituksessa mitään mihin tarttua ja näyttelijä joutuu itse keksimään siihen sen miten tehdä siitä hauskaa. Se rasittaa paljon enemmän kuin se, että käsikirjoitus antaa sen lihan luun ympärillä ja näyttelijä vain tarjoilee sen siitä. Lisäksi he puhuvat kansainvälisen tuotannon tavoista ja muista mielenkiintoisista yksityiskohdista produktiossa. Miten kuvaukset järjestyivät Virossa ja Venäjältä ei saanut mitään vastausta enää kun selvisi mistä aiheesta kuvataan :keijo: Edit:lisäys, että Liselott Forssman yrittää elokuvan jälkeen haastatella Korpelaa ja Virtasta, mutta on itsekin vissiin jollain tapaa shokissa, kun haastattelun aikana vaikuttaa poissaolevalta ja ainakin kerran kääntää päätään pois yleisön nähtäviltä ja peittää naamansa käsillään.
Poistumme lopulta teltasta pienissä ja isoissa shokeissa. Vaikuttavuus tuntuu. Keskustelen Herrasmieskuskin kanssa siitä, miten tuo elokuva ja Suomen Hauskin Mies tuovat esiin tarinoita, joiden avulla tuoda seuraaville polville sotien järjettömyys ja kipu.

Tähän kohtaan on hyvä ottaa L-S vastaan. Kivaahan se on, että L-S on paikalla, mutta ajatukset on siinä mitä äsken on kokenut.
Meillä on seuraava elokuva vasta parin tunnin päästä. Häärätään erinäisiä asioita mitä en muista eli niillä ei niin ole väliä. Kai siihen jotenkin liittyi ruoka ja/tai kaupassa asiointi. Alko, kenties? :keijoei:

Seuraava elokuva on Harounin Dry Season. Siinä päähenkilö ajautuu kohti väkivaltaa. Hänen isänsä on tapettu ennen hänen syntymäänsä ja häneltä vaaditaan kostoa tuolle henkilölle. Päähenkilö lähtee matkaan ja etsii käsiinsä isänsä murhaajan. Silti hän joutuu käymään sisäistä kamppailua omantuntonsa ja oikeaksi kokemiensa asioiden välillä. Samalla painostus ja vaateet ajavat häntä nurkkaan. Sisällissota on muovannut ihmisiä ajatuksissaan hyvin oudoiksi. Mikä on ihmisyyttä ja miten ottaa vastaan vihasta lähtöisin olevat vaatimukset. Elokuvan nimi tulee siitä, että Tsadissa on kaksi kautta, kuiva kausi ja sadekausi. Kuivalla kaudella sodasta pidettiin taukoa, sillä olosuhteet olivat niin epäinhimilliset. Elokuvassa nähdään paljon vapaalla olevia sotilaita ja sodattomuutta tietyllä tapaa, joten ohjaaja halusi selittää tätä elokuvan nimessä myös. Nimi on kuitenkin myös monimerkityksellinen. Kuivan kauden aikana eläimet usein pystyvät kohtaamaan vihollisiaan juomapaikoilla ja valitsemaan vihoittelun ja juomisen väliltä. Juominen on kuitenkin se, millä pysyä hengissä kuivan kauden aikana, joten on myös tilanteita missä vaistomaisesti vihollisia toisilleen olevat eläimet eivät kuitenkaan toimi sen mukaan. Tässä elokuvassa on kenties vähän samaa teemaa. Miten antaa anteeksi, miten mennä eteenpäin, miten toimia kun viha ja vaisto vievät eteenpäin.

Meillä melkein tulee kiire seuraavaan elokuvaan, Loving Piaan. En tiedä elokuvasta etukäteen yhtikäs mitään. En niin lausettakaan muista. Alkumusiikin jälkeen käy ilmi, että se on tanskalainen. Sitten tekstejä ei kuitenkaan tule. En ymmärrä heevettiäkään. Eikä kai kukaan muukaan. Elokuva keskeytetään ja yritetään selvittää missä teksit. Puoli tuntia kuluu ja käy ilmi ettei teksitystä pystytä toteuttamaan, eikä salissa voida ajaa mitään muutakaan elokuvaa tuona aikana. Näytös perutaan, se on rahat takaisin tai lippu johonkin toiseen leffaan.
Paikalla on samaan aikaan ryhmä, joka on tullut Luostolta jostain seminaarista. He ovat ostaneet keväällä jo lipun, mikä antaa heille oikeuden mihin tahansa elokuvaan. Paitsi että jotain on mennyt pieleen, eivätkä he ole päässeet yhteenkään niistä elokuvista mihin olisivat halunneet. :keijo: He ovat kuvitelleet, että voivat vain kävellä sisään, mutta kun täytyy ne liput hankkia niin metsäänhän se on mennyt - pahasti. Elokuvateatterissa on paljon katkeruutta ilmassa. Jään seuraamaan sitä asiakaspalvelullisessa mielessä. Se on sinänsä mielenkiintoista.

Meidän seuraava elokuva alkaa taas parin tunnin päästä, joten on aikaa haahuilla. Taidetaan juoda kaljaa. Syön porovohvelin. Makea vohveli poronkäristyksellä ja puolukkahillolla :kuola: Just pööfekt, kuulkaa! Namitinamiti.

Sitten vuorossa seuraava Haroun. Screaming Man. Siinä missä edellinen Haroun oli kuivuutta, nyt liikutaan veden äärellä. Hieman samoja teemoja, mutta ei kuitenkaan. Itse pidän Screaming Mania edeltäjänä Dry Seasonille, niin hyvin tarinat tavallaan istuvat yksiin. Toisella elokuvalla voi avata enemmän toisen elokuvan valintoja. Kuvakerronta on mielestäni kaunista. Kaupunkia näytetään, rooleissa on jänniä valintoja. Globalisaation uhka leijuu ympärillä, mutta sitä ei oikein tunnuta sanottavan ääneen. Elokuva on tavallaan hauska, tavallaan ei yhtään. Loppuratkaisut ovat itsestäänselviä pitkin elokuvaa, mutta silti niiden karuus ei. Elokuvassa on raadollisuutta, mitä en länsimaisena valkoisena ihmisenä pysty ymmärtämään. Enkä edes yritä.
Elokuva jättää minuun jonkun pienen kolon, jonka haluaisin täyttää halauksilla tai pienillä pörröisillä eläimillä. Eikä tässä hetkessä ole saatavilla kumpiakaan.

Elokuvan jälkeen päädymme Kitisenjoen rannalle istuskelemaan. Ehkä vähän on skumppaakin tarjolla ja pääsemme korkkaamaan kuksat. Jalokahvi on ihanan kamalaa. Kukaan ei ole kännissä ja viinaa valuu paljon maahankin, mutta hauskaa meillä on. Muutamia sääskiäkin nähdään. Niiden pistot eivät silti oikein tunnu missään. Ilta on hauska ja kuluu kuin siivillä, mutta sitten vain on pakko mennä nukkumaan. Kello on yhtäkkiä jotain melkein neljä?! Kauheaa! Ihan viime metreillä minua pistää otsaan sääski ja otsa alkaa turvota. Ja näin Kibsistä melkein tulee oikea yksisarvinen! Möntti on kipeä, kosketusarja ja hiton iso kun päästään meidän kämpille. Laitan siihen välittömästä ensiapugeelit ja kipu lakkaa. Turvotuskin lähtee laskemaan ja aika pian olevan vain ihan tavallinen, yksisarveton Kibs. Ehkä ihan hyvä niin.

Vielä vähän höpöttelyä, iltapalaa ja naama tyynyyn. En halua miettiä mitään, niin vahvoja elokuvia tänään.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Matkustaminen

ViestiKirjoittaja L-S » Ke 20 Kesä 2018 00:44

Kirjoitin omaksi ilokseni rapsaa, vaikka Kibs jo raportoikin pääkohdat. Näitä on kuitenkin kiva lukea itsekin jälkikäteen, luin nytkin parin vuoden takaista Sodis-rapsaani ja siinä oli joitain kohtia mitkä olin ihan unohtanut. Saa nähdä jaksanko enää kirjoittaa lopuista päivistä. :P

Oma matkani alkoi torstai-iltana. Lähdin Turusta yöjunalla. Matka oli huomattavasti mukavampi kuin menomatkani kaksi vuotta sitten, jota muistelinkin junaan asettuessani (muistan edelleen ne kuorettomat nakit :keijo:). Olin varannut makuupaikan, ja Turusta pääsi suoraan yöjunaan, joka tosin seisoi yöllä Tampereella kolmatta tuntia ja odotti, että kyytiin liitettäisiin jotain vaunuja Helsingistä ennen kuin jatkettaisiin matkaa. Se oli siis ihan normikäytäntö eikä VR-viivästys.

Samaan hyttiin ei tullut ketään, joten sain olla rauhassa, mikä oli ihan täydellistä. Sai oleilla itsekseen omassa rauhassa pienessä sievässä kopissa. :virne: Lueskelin siinä hetken ja tein jopa niskajumpan, katsoin iPadilta sarjaa ja lopulta nukahdin.

Aamulla kävin aamupalalla ravintolavaunussa, jossa oli hirveästi turisteja. Sen jälkeen menin takaisin hyttiin lukemaan kirjaa ja katselin myös ikkunasta maisemia. Paljonhan ei junan ikkunasta näy, mutta asemat ovat ainakin tosi söpöjä. Se oli tosi rentouttavaa, tuntui että työstressi unohtui jo siinä vaiheessa.

Rovaniemeltä matkustin vielä bussilla Sodikseen, ja Kibs ja Suvi olivat tosiaan leffassa. Vähän jännitti, että mihin olen menossa. Olin saanut Kibsin mainitseman T:n numeron, jolle soitin, että pääsisin kämppään sisään. Paikalla oli myös jo mainittu Asumiskaveri, joka esitteli mulle ystävällisesti kämppää ja juteltiin hetki, ja kävi ilmi, että hänen tyttärensä kaveri on mun tuttu. :keijo: Pieni on taas Suomi. Sen jälkeen menin linja-autoaseman lounaskahvioon syömään, mikä oli ehkä virhe, kun ei se kyllä mitään gurmeeta ollut. :P Lähti sillä kuitenkin pahin nälkä, ja saatoin mennä koululle odottamaan Kibsin ja Suvin leffan loppumista. Hain ohjelmapaperin ja arvuuttelin siinä mihin leffaan Kibs ja Suvi olisivat menneet, kun sitä ei ollut mulle kerrottu. Päädyin kahteen vaihtoehtoon, kunnes näin Ikitien mainosjulisteen, jossa sanottiin, että paikalla on Tommi Korpela, ja päättelin, että Kibs ja Suvi ovat varmasti siellä. :virne: Olisin kyllä itsekin halunnut nähdä Ikitien.

En saanut enää lippua Dry Seasoniin, josta olin jo etukäteen katsonut, että olisin halunnut sen nähdä, joten otin sitten ex tempore -meiningillä lipun Bergmanin Talven valoa -elokuvaan, josta en tiennyt mitään, en itse asiassa katsonut ohjelmaa edes niin tarkkaan, että olisin tajunnut, että se oli Bergmanin. :keijo: Leffan alkua odotellessani hain kahvia ja seisoin jonossa ja näin Eero Ritalan ja Tommi Korpelan. Vähän flippasin varsinkin siitä Eerosta. :sydän:

Näytös oli joku Master class -juttu ja mukana oli elokuvaohjaaja Olivier Assayas, joka esitteli elokuvaa ja kertoi tapaamisistaan Bergmanin kanssa. Siinä oli paljonkin kiinnostavaa, mutta en nyt sitten tietenkään muista paljoakaan. Elokuva itse oli uskontoteemainen, se alkoi ja päättyi jumalanpalvelukseen, meneillään oli yksi sunnuntaipäivä. Pääosassa oli pappi, joka horjui uskossaan ja ehkä sen menettikin. Hän yritti tukea masentunutta miestä, jonka huolestunut vaimo patisti papin pakeille. Mies oli jonkinlaisessa eksistentialistisessa kriisissä, mutta pastorin apukaan ei auttanut. Lopun jumalanpalveluksessa ei ollut paikalla sitten enää juuri ketään. Pidin Assayasin esittelystä ja elokuvan tunnelmasta ja siitä että kaikki ne ihmiset olivat tulleet sinne katsomaan jotain tuollaista. Varmaan jos tuo elokuva olisi tullut telkkarista, tuskin olisin sitä edes jaksanut katsoa, mutta siellä se toimi.

Loppuilta sitten kului suurin piirtein kuten Kibs kuvaili. Screaming Man oli laadukas elokuva, siitä jäi vahvasti mieleen uima-allas, jonka ympärillä kaikki tuntui pyörivän. Vähän häiritsi se, että joku pidempi henkilö istui mun edessä siten, että hänen päänsä oli tekstitysten keskellä. :keijo: Henkilöhahmot puhuivat kuitenkin onneksi ranskaa, jota ymmärrän jonkun verran, ja välillä oli ihana vain kuunnella sitä ranskan kieltä. Sama joku istuu mun edessä -teema jatkui parissa muussakin leffassa, mutta en toisaalta viitsinyt mennä mihinkään eturiviinkään. Usein kävi myös niin, että leffan edetessä edessä istuvat vajosivat vähän tuolillaan alemmas, mikä auttoi omaa näkemistäni. :keijo:

Illalla rannalla oli mukavaa, meitähän oli siellä useampi noita Kibsin raportissa nimimerkiltä mainittuja henkilöitä. Vähän olin etukäteen miettinyt, että millainenkohan tunnelma tällä reissulla on, kun kuvioissa ja matkajärjestelyissä oli paljon mulle etukäteen tuntemattomia tyyppejä ja tunnenkohan itseni ulkopuoliseksi tai ylimääräiseksi, mutta omasta mielestäni olin ainakin siinä hetkessä messissä ja läsnä.

Yötön yö oli ihanan aurinkoinen ja lähetin siitä pari kuvaa turkkilaiselle kaverilleni, joka on valmiiksi jo rakastunut Lappiin (ks. matkaraporttini talvelta), ja sieltä tuli sitten kauheasti kaikkea sydänhymiötä ja ihastelua takaisin. :D Yöllä oli tosin hyvin kylmä ulkona, vaikka mulla oli kevyttoppatakki ja sen alla huppari, palelin kovin. Tosin mulla ei tainnut olla sukkahousuja, kun en ollut niitä päivällä tajunnut pukea, kun oli kuitenkin jotain 18 astetta.

P.S. Mielestäni Kibsin torstaille sijoittamat Walkers-teinit olivat paikalla varmaan perjantaina tai lauantaina, koska muistan ne itsekin, elleivät he sitten olleet siellä useasti. :keijo: Samoin mielestäni yksisarvishyttysenpurema oli Kibsillä vasta lauantaina, mutta saatan olla väärässäkin. :keijo:
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Matkustaminen

ViestiKirjoittaja Kibaya » Ke 20 Kesä 2018 00:54

Niitä teinejä oli useampana iltana, muistelin että ekana iltana keskustelin sen sateenkaariporukan kanssa ja toisena iltana ihan muita juttuja. Mutta en mäkään voi olla varma menikö se noin, koska ikuinen lauantai, enkä ole kirjoittanut mitään kunnolla ylös. Paitsi leffajutut. Voi olla että se yksisarvinenkin oli vasta lauantaina :keijo: Muistan vain että se tuli ulkona ja sattui. :keijo:
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

Re: Matkustaminen

ViestiKirjoittaja L-S » Ke 20 Kesä 2018 00:55

Joo, ihan kuin sillä nyt olisi hirveäst väliä koska se oli, mutta mainitsinpa nyt. :keijo:
Ei itkeä saa, ei meluta saa, Sakis voi tulla ikkunan taa!
Avatar
L-S
Tohtoripissis
 
Viestit: 3965
Liittynyt: Pe 25 Huhti 2008 21:23
Paikkakunta: Kotona

Re: Matkustaminen

ViestiKirjoittaja Kibaya » To 21 Kesä 2018 00:34

Päivä 4.

Aamu on taas mitä on. Herään ennen kelloa, availen kroppaa ja hengittelen. Ei meinaa käynnistyä, mutta ei mahda mitään. Onneksi on avustaja. Tätä mietin muuten aika monena aamuna, että onneksi on joku joka vaan tyrkkii mut telttoihin, koska ihan hiton huonossa hapessa selkä ja jalat. Vasen jalka on niin turvoksissa, että pahaa tekee pelkkä katsominen.

Ensimmäinen elokuva on ihan Happy as Lazzaro. En tiedä tästä mitään, enkä ole varma tietääkö kukaan muukaan. Alkuun ollaan jossain, mikä vaikuttaa menneisyydeltä. Niinku ajassa, missä kylänmiehet ja naiset pyörittivät hartiapankilla tilaa ja omistaja kääri rahat. Ei ole kunnolla sähkölamppuja ja ruokaa tehdään tyyliin alkukantaisissa oloissa. Lapset hoitavat pienempiä lapsia ja töitä paiskitaan vaikka millä mitalla. Yhteisössä häärii mukana myös Lazzaro, hyvin viaton ja vähän ehkä yksinkertainen henkilö. Lazzaro tekee kaiken mitä pyydetään. Kantaa mummoa, siivoaa tiloja, vaihtaa työtehtäviä kun joku haluaa pois epämiellyttävästä tehtävästä ja luo lantaa. Muut ehkä vähän jopa käyttävät kilttiä Lazzaroa hyväkseen.
Paikalle saapuu tilan omistaja seurueineen ja jokseenkin utopistiset olosuhteet rupeavat käymään ilmi. Eletään kait kuitenkin jotain 90-lukua, koska seurueessa on kännyköitä ja muuta modernia.
Sitten tulee tragedia ja tapahtuu mystisiä asioita.
Yhtäkkiä ollaan siirrytty 20 vuotta eteenpäin. Asiat ovat hyvin hämmentäviä. Ihan kuin alkaisi uusi elokuva, mutta päähenkilöt ovat samoja. Sitten en tiedä enää mitä tapahtuu, missä liikutaan. Mikä on kiehtovaa. Moderni italialainen ympäristö on kovin harmaa ja jokseenkin ehkä lohduton. Teemat pysyvät samoina, vaikka olosuhteet ja ajan ilmiöt ovat täysin erilaisia.
Elokuvan on ohjannut Alice Rochwacher.

Sitten hyvin nopea vessatauko ja seuraavaan leffaan.
Dead Nation.
Romaniasta kertova kahden tason juttu, missä kuvat kertoo omaa tarinaa ja ääniraita on ääneen luettu päiväkirja omassa tarinassaan. Kuvat, ovat romanialaisen valokuvaamon kuvia, mitkä on ovat historiassa säästyneet. Kuvat ja tarina alkaa vuodesta 1934 (kai..) ja päättyy toisen maailmansodan päätteeseen. Kuvien ja luetun päiväkirjatekstin yhtenäinen ajankulku on välillä hyytävää. Lapsia natsiuniformuissa ja tekstissä puhutaan ikkunattomista junavaunuista, mistä ihmiset huutavat hädissään. Tai kun romanialaiset juutalaiset on karkoitettu Neuvostoliittoon ja pakenevat sieltä takaisin kuvaillen olosuhteitaan, joissa ihmisiä on kidutettu ja näännytetty nälkään. Lopputulos on dokumentaarinen ja järkytävä. Tekee pahaa ajatella tuota kuvaa historiasta ja tätä päivää.

Dead Nationin jälkeen on vuorossa kotimaisten tekijöiden keskustelu. Vetäjänä tuttu Liselott Forssman. Paikalla Milka Ahlroth, Kari Väänänen, Olavi Uusivirta, Laura Birn, Eero Melasniemi, Kristiina Halkola, Tommi Korpela, Timo Torikka, Matleena Kuusniemi ja Ville Virtanen.
Keskustelun alussa Forssman sanoo heti, että ei sitten keskustelle #metoo-kampanjasta, mikä on vähän :läps: Että jos ei siitä keskustella, niin miksi se pitää sanoa. :jaaha: Aiheena on vaikuttava näyttelijä, monella tasolla tarkoittaen. Näyttelijä voi vaikuttaa roolityönsä kautta katsojaan, mutta myös näyttelijä yhteiskunnallisena vaikuttajana. Ja arvaatte varmaan, että aika paljon puhutaan siitä #metoo:sta. Kari Väänänen kertoo omaa kokemustaan ja sitten Korpela kertoo omasta kohtaamastan tilanteesta, mihin olisi pitänyt puuttua, muttei tiennyt miten toimia. Halkola ja Melasniemi pääsevät vähän sivuamaan ehkä poliittista vaikuttamista, mutta sitten aihe palaa taas siihen häirintään. Hieman harmittaa että Kuusniemi ei pääse sanomaan kaikkea mitä näkyy kasvoilla, kun Forssman jyrää. Tykkään tekijävieraiden keskusteluista, mutta haastattelijana Forssman ei toimi mulle. Nyt hän on kuitenkin eniten siedettävä moneen vuoteen!

Keskustelun jälkeen on vielä vähän hajalla. Sekä keskustelusta, että leffasta. Olen sopinut meille kuudeksi ruokarehvit Muutsin kanssa. Suvi mietti alun perin että menisi tässä leffaan, muttei sitten yksin tule menneeksi, kun menen sanomaan että meinaan itse pitää tuossa kohtaa ruokatauon. Siinä suunnitteluvaiheessa ei ollut vielä tiedossa että ruokailuun liittyy myös Muutsi.
Syyään, juuaan ja jutellaan, ehkä vähän naureskellaan. Muutsin tapaaminen on aina niin :sydän:.
Aika lentää ja juttua riittää. Vaihdetaan paikkaa ruokailupaikasta kahvittelupaikkaankin. Sitten kello on aika armoton. Suvi ja L-S lähtevät hakemaan vaatteita iltaa varten. Avustajakin ohjataan paikalle hakemaan mulle kuteita. Koska voi tulla kylmä :keijo: Edellisenä iltanahan se oli Asumiskaveri, joka piti mun hupparia päällään.

Vuorossa vielä kaksi elokuvaa. Inside Llewyn Davis on osa Carte Blance -sarjaa. Esittelijänä Kjell Westö. Esittely menee vähän ohi, koska mietin miten kivaa oli nähdä Muutseloa. Sitten leffa alkaa.
Se on semmoinen hauskansävyinen Coenin veljesten elokuva. Tarinallisesti se on vähän epäonnisesta Llewynistä kertova pätkä, missä päähenkilö elää 60-luvun New Yorkissa. Päähenkilön valintaperusteet kaikelle jäävät kuitenkin auki. Osittain ne tuntuu vääriltä, mutta miksipä sitä olisi erilaisine valintoineen sen oikeammassa. Valintoja ei selitetä, eikä perustella. Siinähän sitten katsojana mietit. Sivuroolissa Justin Timberlake. Ei se nyt huonokaan elokuva ole, mutta ei herätä mussa okein mitään erikoisempia tunteita. Vähän juntti jätkä se päähenkilö, mutta mikäpäs siinä sitten. Ehkä tätä pitää miettiä myöhemmin että miksi se ei sinänsä herätä mitään. Kenties muiden elokuvien vahvuus vie tältä elokuvalta jotain pois. Ehkä Suvi tai L-S osaa antaa parempaa sanottavaa tästä?

Sitten yksi festareiden odotetuimpia kohokohtia: Yellow Submarine karaoke-leffa. Karaoke on samassa teltassa edellisen leffan kanssa. Jäädään siihen paikoilleen odottamaan. Kukaan ei yritä hätistellä meitä pois, muttei kysy meidän lippujakaan. Siinä sitten istua törötetään ja hengaillaan. Teltta tulee ihan täyteen, ihan umpitäyteen jopa. Leffa alkaa valtavin aplodein! Laulu on huumaavaa. Välillä sattuu korviin. Mitä pidemmälle mennään, sitä kovemmalle taustalaulua laitetaan ja jossain kohtaa se sattuu korviin, eikä taustamusiikkia meinaa kuulla. Jengi onneksi on ihan pähkinöinä :hullu:
Minulle elokuva ei ole tärkeä, mutta monille on. Ja se tuntuu. Ihan uskomaton fiilis. Nautin siitä kyllä enemmän kuin mistään. Vilkuilen mun ihmisiä siinä ympärillä. Suvi, L-S, Herrasmieskuski, Asumiskaveri ja hänen tyttärensä. Avustaja on jossain tanssivassa porukassa. Silti jotenkin käsittämätöntä, että miten mieletön meidän reissu on jo ollut. Jäljellä viimeinen ilta ja viimeinen päivä. En silti mieti sitä nyt. Nyt vähän laulan ja otan vastaan siitä muiden laulamisesta tulevaa energiaa. Rakkauden energiaa. All You need is Love :sydän:

Karaoken jälkeen ollaan poistumassa teltasta. Asumiskaverin tytär jeesaa mua ulos kävellen. Ollaan oviaukossa tulossa, kun meitä vastaan on tulossa joku urpå. Hän vain tulee ja tulee. Lopulta huudetaan "ÄLÄ TULE PÄÄLLE!" ja työnnetään käsin tätä hemmoa pois. Ihan uskomatonta. Hän on vielä ihan selvinpäin, mutta ei, pakko oli tunkea. Hän pyytää kyllä anteeksi ja sanoo että häneen iski jokin ajattelemattomuuskohtaus. Jään miettimään että miten se iskee? Salamana aivot unohtaa, eivätkä reagoi silmien kautta tuleviin viesteihin? En tiedä. Oviaukko on vielä aika pieni, että ei me siinä mitään näkymättömiä oltu.

Päätetään että mennään rantaan. Käyn ensin vessassa. Ollessani siellä, joku hakkaa ovea ja huutaa "naidaanko siellä?". Huudan takaisin että kyseessä on invavessa. Suututtaa taas ihmiset. Tullessani ulos toiletista, ei oven takana näy ketään. Ympärillä olevassa jonossa olevat ihmiset näyttävät vaivaantuneilta ja veikkaan että oveen hakkaaja on mennyt menojaan. Mutta hei oikeesti. Koko alueella on kaksi inva-wc:tä, joten tottahan niissä naida napsautellaan. Niitä muita vessoja on kuitenkin aika paljon enemmän.

Suuntaamme taas kulkumme kohti rannan tuttuja pöpelikköjä. Samoille kohdille kuin edellisenä iltana. Katselen kohti auringonlaskua, tai siis metsän taa painumista, kun eihän se mihinkään laske. Iskee ihan valtava haikeus. Herrasmieskuski toimii DJ:nä ja soittaa Ludovico Einaudia, mihin sitten jään koukkuun. Musiikki ja maisema sopivat niin täydellisesti yhteen. Itkettää, mutta nielen sen. Höpötellään, on siideriä ja olen taas antanut lämpimän vaatteen Asumiskaverille. Eikä mun ole kylmä, vielä. Ne itikat vähän vaivaa, joten voi olla että se hiton yksisarvispisto tulee tänä iltana - en muista tätä.
Ollaan pari tuntia siellä rannan syleilyssä. En haluaisi lähteä, mutta tarvitsen unta. Ja HALUAN päästä katsomaan Melasniemen ja Halkolan aamukeskustelua.
Naama on kipeä meidän yhteisistä tyhmistä vitseistä. Ne jatkuvat vielä kämpillä ja muotoutuvat ihan mahdottomiksi. Nauretaan tippa linssissä. Pääsen nukkumaan joskus vähän ennen neljää. Ehhehe. Nukahdan hyvin fyysisesti kipeänä, mutta nauraminenhan pidentää ikää ja rentouttaa?
Niin paljon rakkautta tässä illassa.
ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Avatar
Kibaya
Hörhökeijotar
 
Viestit: 6667
Liittynyt: Ma 28 Huhti 2008 17:19
Paikkakunta: Syövereissä.

EdellinenSeuraava

Paluu Yleistä



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 15 vierailijaa

cron