Dnd kirjoitti:Ei saa sitten kivittää...
No, ei tulisi mieleenkään.

Ihana runo. Meinasi kyynellet tulla silmiin. Tykkään. Muidenkin runot ovat ihania.
Itselläni on ollut jo pidemmän aikaa (siitä lähtien, kun lukiossa yhdellä äikän tunnilla kirjoitettiin haiku) kirjoitella haiku- ja tanka-runoja. Lähinnä kirjoittelen niitä silloin, kun on paha olla. Helpottaa oloa, kun saa mieltä painavia asioita paperille ja sanoja on pakko pohtia ja muokkailla joskus pitkäänkin, jotta saa oikeat määrät tavuja. Samalla tulee pohdittua ahdistuksen tai surun syitä. Monesti kirjoittaminen helpottaa oloa. Joskus tosin kirjoittelen runoja myös ollessani onnellinen. Eniten runoja on syntynyt, kun olen ollut onnettomasti rakastunut.
En ole ikinä näyttänyt runojani muille, vaan ne kerääntyvät laatikkooni. No, ehkä nyt uskallan. Tässä pari eilen kirjoittamaani runoa:
En vain uskonut
kokevani kanssasi
jotain näin suurta.
------------
Vaikka saisinkin
palata ajassa, en
muuttaisi sitä,
mitä silloin tapahtui.
Tekisin sen uudelleen.
-------------
Pitäisi ehkä kaivella laatikkoa, jos sieltä vaikka löytyisi jotain julkaisukelpoista. Papereita pitäisi muutenkin karsia. Kopioida käyttökelpoiset lauseet ja valmiit runot vaikka johonkin vihkoon. Puolet papereista on kuitenkin vain jonkin (nyt jo valmiin) runon hahmottelua.