Runoja, runoja

[Maija]

Wanhan Forden puolella runoketju oli yksi lemppareistani, joten kokeillaan sellaista myös tänne väsätä. Toivottavasti myös muutkin innostuvat suoltamaan tänne omaa tekstiään.
Yritetään nyt ainakin ja aloitetaan itsekkäästi omalla värssyllä.


Kuka antoi luvan
katsoa maailmaani?
Nähdä sen kauneuden,
puhtauden
aitouden.
Raiskata se katseilla,
lupauksilla,
pahoilla ajatuksilla.

Kuka juotti
sulaa kiveä,
joka hiljalleen
jähmettyi sisälläni?
Teki kovaksi,
likaiseksi,
heikoksi.

Kuka avasi portin,
josta lapsi katosi?
Lapsi,
joka ei palaa,
vaikka kaipaankin.
Eksyi, pikkuinen.

[theia]

Kai minäkin yritän uskaltaa

kierteet, pyörteet,
viekää mut mukananne

kadottakaa silmät, sielu
ettei enää paljastuisi

mitä on sisällä
miten haavoittunutta

rikkimennyt
pilaantunut

ei se ollut viha mitä tunsin
ei se ollut pettymys
ei se ollut kyyneleet mitä pelkäsin
ei se ollut kateus

se oli ikävä
se oli rakkaus
se oli tuska

taivas
piilota mut allesi
vedä peitto suojakseni

näkymättömiin

piilota kaikki se paha
ja pelasta mut vihdoin

[Tiia]

Runoja, runoja, ruuuunoooja!

Kirjoittamisen ilon löysin 10-vuotiaana, josta asti olen aktiivisesti kirjoitellut kaikkea; runoja ja kaikenlaisia novellin pätkiä. Harmittaa, kun osa tekstieni parhaimmistosta katosi bittiavaruuteen. Tekstit menevät kyllä toisaalta todella henkilökohtaisuuksiin, että en niitä pahemmin muille näytä. Ehkä muutamalle hyvälle ystävälle, jos heillekään. Ihmisen täytyy olla silloin todella läheinen.

Muutenkin kirjoitan tekstejä enimmäkseen itseäni varten. On terapeuttista purkaa tunteensa tekstinä ulos (ja mahdollisimman sekavasti! :D). En ole varma ymmärtäisikö kukaan ajatuksiani tai tunteitani jos julkaisisin pari tekstiä. Jos ei kokonaan ymmärrä, niin sitten ei ymmärrä mitään, näin on minun kohdallani. Jokainen tulkitsee kuitenkin omalla tavallaan, ja mä kirjoitan siten, että tekstin voi tulkita monella tapaa.

Laitanpa tähän pätkän eräästä runostani parin vuoden takaa, joka on turvallisesti tallella pöytälaatikossani. Muistelen, että se menisi näin:

...
ja huudot kaikuu
hiljaisina, tyhjässä huoneessa
vaieten
hän on ylittämässä rajaa
ei ääni kulje ilman väliainetta
...

[Pascal Lemoix]

6. heinäkuuta
Eino Leinon päivä
runon ja suven päivä

---

haastekilpailu: luo runo

---

Aurinko tuo nyt korkealla lie,
mut alas se sieltä tekee tuloaan.
Suvituuli, mikä nyt ylöspäin vie,
katkeaa syksyn tuloon viileään.

Syksyiset tuulet tuovat raikkautta muassaan,
mutta samalla ihmistä alkaa paleltaa.
Kohta hytisee hän talvitakissaan
ja muistaa kesän lämpöä suojaavaa.

Vaan ei vuodenaikoja järjestää voi
eikä aikaa hoputtaa tai hidastaa.
Runon sulosointu, kun hetken soi,
niin ihminen - vastaa!


---

osa 2

Aikaa meillä on vain lyhyt tovi,
ei sitä unohtaa sovi,
et elon päättyessä sulkeutuu viimeinen ovi.

Tämä hetkesi, ihminen, miten sen käytät?
Oletko onnellinen vai surkealta näytät?
Hetkissä on kaikki, mitä tarvitset.
Ovatko ne hyviä?

[Dnd]

Ei saa sitten kivittää...
Tämä yön yksinäisyydessä rustattu yltiöpositiivinen pätkä on kuvaavinaan yön saapumisen lisäksi sivilisaatiomme loppua.
(Se siitä tulee, kun työssä pitää saada kaikki olennainen kirjoitettua aina mahdollisimman lyhyesti.)


Hitaasti pimeys ottaa omansa
Sulkee valon sisäänsä

Seuraa hiljaisuus
Maailma katoaa

Taivas itkee
Kastelee kaiken allaan

[marenkienkeli]

Ei saa sitten kivittää...

No, ei tulisi mieleenkään. Ihana runo. Meinasi kyynellet tulla silmiin. Tykkään. Muidenkin runot ovat ihania.

Itselläni on ollut jo pidemmän aikaa (siitä lähtien, kun lukiossa yhdellä äikän tunnilla kirjoitettiin haiku) kirjoitella haiku- ja tanka-runoja. Lähinnä kirjoittelen niitä silloin, kun on paha olla. Helpottaa oloa, kun saa mieltä painavia asioita paperille ja sanoja on pakko pohtia ja muokkailla joskus pitkäänkin, jotta saa oikeat määrät tavuja. Samalla tulee pohdittua ahdistuksen tai surun syitä. Monesti kirjoittaminen helpottaa oloa. Joskus tosin kirjoittelen runoja myös ollessani onnellinen. Eniten runoja on syntynyt, kun olen ollut onnettomasti rakastunut.

En ole ikinä näyttänyt runojani muille, vaan ne kerääntyvät laatikkooni. No, ehkä nyt uskallan. Tässä pari eilen kirjoittamaani runoa:

En vain uskonut
kokevani kanssasi
jotain näin suurta.

------------

Vaikka saisinkin
palata ajassa, en
muuttaisi sitä,
mitä silloin tapahtui.
Tekisin sen uudelleen.

-------------
Pitäisi ehkä kaivella laatikkoa, jos sieltä vaikka löytyisi jotain julkaisukelpoista. Papereita pitäisi muutenkin karsia. Kopioida käyttökelpoiset lauseet ja valmiit runot vaikka johonkin vihkoon. Puolet papereista on kuitenkin vain jonkin (nyt jo valmiin) runon hahmottelua.

[Dnd]

Kylmä viima puhaltaa idästä
sortunut juoksuhauta, pohjalla jäistä vettä

Täydennysmies puhaltelee sormiinsa

Hämärtää
aurinko painuu mailleen

Viheltää
räjähtää

paineaalto lyö ylitseni
hoipun tajunnan rajoilla

hahmoja lähestyy
kuuluu laukauksia
pimenee

pääsen takaisin kotiin
vanhemmat ovat asemalla vastassa

monet tutut ovat koolla

pääsen naapurin Pekan viereen

merkiksi tulee valkoinen risti

[marenkienkeli]

Vierelläin kuljit.
Luulin, että olemme
saman suuntaiset
suorat, jotka kohdata
eivät ikinä voisi.


(Matematiikasta pitävä tyttö täällä, hei! )

[Dnd]

Myrsky ujeltaa, raivoaa
kaiken tieltään tuhoaa.
Vanha kuusi kaatuu, rysähtää.
Pieni taimi huomaa, tuhon tajuaa.
Esimerkin ottaa
periksi antaa
katkeaa
tuuleen katoaa.

[Pascal Lemoix]

Muisto kesältä 2006: rutikuivan männyn tuoksu.

Silloin sinä et puhunut minulle ja muutenkin hiersi.

Nyt on eri männyt, sinä jossakin eikä ketään, joka kolahtaisi niin kuin sinä
puhumattomanakin.

[marenkienkeli]

Kaivelin laatikkoani. Löysin pari runoa, jotka olen kirjoittanut, kun ahdisti melko pahasti.

Hetket haihtuvat,
katoavat tyhjyyteen.
Kaikki on loppu.

------
Kaipaus pimentää
huoneen sysimustaksi.
Tila pienenee,
kunnes yksinäisyyden
koura kuristaa minut.

[theia]

Palasin takaisin angstiteineyteeni

---

ei mua kiinnosta harmaan eri sävyt
haluan nähdä maailmani mustavalkoisena
kontrasteja ei ole

harvemmin kukaan tahallaan toista satuttaa
se määrää mitä sen jälkeen tapahtuu

tiedän tehneeni liikaa virheitä
siitä mua rangaistaan, varmaankin
tai siitä etten toivo sun olevan onnellinen

mä en näe, en kuule, en ymmärrä
en halua, en voi, en osaa

on liioiteltua sanoa etten jaksa hengittää enää
mutta sanon sen silti
ja joskus sattuu liikaa

oma vika, oma vika,
oma vika, oma vika
kun et näe, jos et näe
kun merkit on ilmassa,
vedessä,
seinässä
ja sydämessä.

[marenkienkeli]

theia, runosi toi tunteet pintaan. Kaunis runo!
---------

Vaihteeksi olen kirjoitellut haikuja ja tankoja. Tässä yksi tanka:

Suljen silmäni
Olet vierelläni taas.
Mutta aamulla.
Valo näyttää totuuden.
Et palaa enää koskaan.

[Maija]

Minähän se hyvä ketjun perustaja olen. Ketju eloon ja Maijaa ei enää sen jälkeen näy.

Jos sitä vaikka muodon vuoksi laittaisi hieman vanhempaa värssyä meikäläiseltä.


Lintu pieni
kultaisin siivin
kerran olin,
taivaani omistaen.

Lentää yritin,
häkkiin suljettiin.
Häkkiin, jonka kalterit
puhtainta hopeaa hohtivat.

Vapauttani kaipasin
paeta halusin.
Kyynelteni helmet
kauneimpana ketjuna
kaulaani kietaisin.

Saapui se päivä,
josta aina haaveilin.
Edessäni
jo tummuneen häkin ovi
avoinna.

Kiskoin irti
sulka sulalta
kultaiset siipeni.
Käännyin ja jäin
kotiin.

[theia]

in the middle of the night, i'm losing my mind
and by the morning light, i'm insane

just give me a second so i can retrace my steps
and see where the path might end

no beginnings, no ends,
fiction and fact blends in

fade in, fade out,
insanity just might be a friend.

[marenkienkeli]

Tässä olisi pari kirjoittamaani tankaa. Ensimmäisen kirjoitin viime yönä ja toinen on laatikkoni kätköistä.

Tuulien teitä
lennät, oma lintuni.
Ei kahlita voi,
ei häkkiinkään lukita.
Lennä vapaana, rakas.
-------------

Keinuta minut
siihen uneen kauneimpaan,
jossa luonasi
mä aina olla näin saan.
Siihen uneen kauneimpaan.

[Pascal Lemoix]

Pääsiäismunat

Oli se sitten suuri tai pieni
koskaan et tiedä maistamatta
onko hyvä vai paha

Vasta kun kokeilet, huomaat
onko kova vai löysä
vai jo taskuun losahtanut

Suklaastakin niitä saa
ja lapset niitä odottaa

Poika yleensä kahmaisee
surutta kiinni suurimpaan munaan
ja autoa kovin toivoilee
ettei tarvis astua enää junaan

Tyttölapsi oppii hän
läksyn tärkeän elämän:
Ensin kun munaa saa,
niin voipi sormusta odottaa.

[Maija]

Rakkaani, pikkuiseni.
Koskaan
en onnea näin tuntenut
ennen sinua.

Iloitsen somista kasvoistasi,
askelia hapuilevista jaloistasi,
hellyydestä katseessasi,
kun takamusta ystävän
nuuhkaiset.

[Pascal Lemoix]

Hakurobotit apuun ihmissuhdemarkkinoilla.

Ensin Veikkauksen Pitkäveto: "Näytä listalla ainoastaan sinkkukohteet."

*click*

Sitten kirjaston sivut: "Rajaa saatavilla oleviin."

*click*

Hakusi ei tuottanut tulosta. Yritä uudelleen toisilla hakuehdoilla tai muuta toiselle paikkakunnalle.

---

GoogleAds: Rolfin plastiikkakirurgiapäivystys, alko.fi ja Elisa Laajakaista.

[Pascal Lemoix]

Tuomi kukkii

Ikkuna auki istun huoneessani keskiyön tuolla puolen
Tuomen vahva tuoksu tulvahtaa sisään ja jää

Kauempana satakieli laulaa voimalla ja tunteella
On niin toukokuu kuin voi olla

Olen rauhoittuneessa tilassa,
sisällä sekoitan tuoksuun toisen:
tumman rommin aromi
yhtyy tuomen tunnelmointiin

Olen lievästi hilpeä:
Soittelen Tiktakia
ja napsuttelen pari pasianssia läpi

Ei tämä elämä joka hetki ole vaikeaa

[Dnd]

Kaikkea se ajatus ulos työntääkin. Tälläista tuli tällä kertaa.

Makaan sängyllä.
Silmat kiinni kuuntelen hiljaisuutta.

Äkkiä tunnen hengityksen.
Sydän jättää muutaman lyönnin väliin, kiihdyttääkseen.

Avaan silmäni, tuijotan pimeyttä.

Kuka? Mitä? Miksi?
Ajatukset risteilevät päässä, yrittävät työntyä ulos samaan aikaan.

Täydellisen hiljaisuuden rikkovat vain oman sydämeni lyönnit.

Omiani kuulen, ajattelen,
rauhoitun, nukahdan.

Aamulla minua tuijottaa kaksi poliisia.
Vieressäni pajavasara ja lammikko verta.

[Pascal Lemoix]

Täytyy sanoa, että tuo Maijan runon takapuolien haistelu on hyvin mieleenjäävä. Eilen jostakin taas tupsahti päähän ja on ikään kuin "soinut" päässä siitä asti.



Voiko kuva soida päässä?

[Maija]

Pascal, olen hyvin, hyvin pahoillani.

[Dnd]

Putoan, tyhjää haparoiden.
Saan kiinni jostain, jostain joka pettää kuitenkin
ja taas pudotaan.

Mietin mikä meni vikaan,
kaikki vai ei mikään.

Mitä enemmän vastaan tappelee, sitä enemmän sattuu, joten yritän vain unohtaa.
Mutta muistot eivät luovuta, ne eivät halua kadota.
Tunne voimistuu, täyttää ruumiin, pursuaa ylitse.
Jokainen solu huutaa armoa.

Mieli peittyy tummaan harsoon, muuttuu mustaksi aukoksi
ja syö itsensä lopulta pois.
Jäljelle jää vain pimeys.

[Pascal Lemoix]

Perinteiseen tapaan Runon ja suven päivänä kuuluu runoilla:




Mies täysissä voimissaan
eikä silti osannut tehdä riittävästi.
Ei tehnyt puolessa tunnissa kolmea varttia töitä
eikä suorittanut triathlonia kymmenessä tunnissa
ministerintöiden ohella.

Ei ollut supersankari, jossa toimittajaloiset pesii
eikä 95 metrin keihäänheittäjä, jolla ei koskaan ole huonoa päivää.

Kirjoittamaan rupesi, sai pienen palstan ilmaisjakelun reunaan.
Sieltä sitten jakeli viisauttaan, kuka luki, kuka ei.
Eleli jonkinnäköisen elämän ja oli särkylääkkeiden tapaan
enimmäkseen hyvin siedetty mies.