


Kyllähän mä suht nopeesti saan kirjan luettua kunhan vaan sit keskityn pelkästään siihen lukemiseen. Kuten Suvi sanoi, vaatii tietyn mielentilan että saa sen hyvän lukemis-flown päälle, silloin kun uppoudun lukemaan en näe enkä kuule mitään muuta. Ehkä vähän rasittavaa kanssaihmisille. 
kermit kirjoitti:Mikä vika minussa oikein on? Finlandia-palkitut kirjat ovat systemaattisesti sellaisia, että ne ovat mahdottomia lukea loppuun. Pirjo Hassinen kuulostaa takakannen kuvauksessa niin kiehtovalta, mutta itse kirjat ovat pitkäveteisiä ja painuvat usein ihan skitson puolelle. Kiitelty Mikko Rimmisen Nenäpäiväkin oli minusta tavattoman piinaavaa. Pitkiä pätkiä oli pakko hyppiä vauhdilla yli, kun mikään ei tuntunut kulkevan, etenevän eikä tekevän. Mikä siinä kirjassa on niin hyvää?
Sen sijaan aidon skitsot kuten Maarit Verrosen Karsintavaihe pystyy ahmaisemaan kertaheitolla. Viime kesänä luettu Ron McLartyn Polkupyörällä ajamisen taito resonoi silloisiin tunnelmiin niin, että vieläkin muistelen.
Lowen ja MacArthurin Onko minussa jotain vikaa vai onko kaikki paskaa? (itse kirja on tajuttoman paska, minussa ei ole mitään vikaa) ja Timothy Ferrissin 4 tunnin työviikko (tämä se vasta paskaa onkin). Kartan nykyään kaikkea self-helppiin vähänkään vivahtavia opuksia. Joutaisi roviolle koko kasti.
Liian scheisse, jotta olisin edes vaivautunut lainaamaan kirjastosta. Ei.

kermit kirjoitti:Mikä vika minussa oikein on? Finlandia-palkitut kirjat ovat systemaattisesti sellaisia, että ne ovat mahdottomia lukea loppuun. Pirjo Hassinen kuulostaa takakannen kuvauksessa niin kiehtovalta, mutta itse kirjat ovat pitkäveteisiä ja painuvat usein ihan skitson puolelle. Kiitelty Mikko Rimmisen Nenäpäiväkin oli minusta tavattoman piinaavaa. Pitkiä pätkiä oli pakko hyppiä vauhdilla yli, kun mikään ei tuntunut kulkevan, etenevän eikä tekevän. Mikä siinä kirjassa on niin hyvää?

]. Mutta Peter Franzén EI OLE Harjunpää, se on taivaan tosi 
Entiset poliisit eivät ole yleensä mitään toivon suurlähettiläitä (vrt. Nykänen). Kai ammatti yksinkertaisesti pakottaa uskomaan, että kaikki hyvä maailmasta katoaa vauhdilla.
Ja seksiäkin yleensä on melko runsaasti, mutta siitä on perinteisesti viety kaikki kauneus, romantiikka ja kiihottavuus. Sellaista lakonista poliisin toteamaa, faktat kirjaavaa.Kibaya kirjoitti:Polkupyörällä ajamisen taitoa yrin lukea säästellen. Pidän sitä yöpöytäkirjana, koska se on äärimmäisen herkullinen.
Annan itseni lukea vain maks. yhden luvun illassa ja joskus joudun taistelemaan että pistän kirjan pois.
Pascal Lemoix kirjoitti:Luin lähes serkkuni runokokoelman ja siinä oli jotakin omituista, kun luki tuttavaansa intiimisti. Intiimimmin kuin mitä ikinä on puhuttu. Varsinkin, kun se oli sellainen parisuhteen nousu, kehitys ja tuho + jälkifiilikset. Ääriviivat olen kuullut muutenkin. Se oli vielä niin peittelemätöntä tekstiä.



Pascal Lemoix kirjoitti:Yleensäkin kaikki päiväkirjat ja muu tunnustuksellinen kirjallisuus...
Se leffakin on digiboksissa, mutta tämä projekti ei välttämättä valmistu ihan lähivuosina.Pascal Lemoix kirjoitti:Omakustannehan tuokin oli, kuten nykyään vähän kaikki runous on.


Esipuhe on jo luettu.
Tai on nyt sentään välimerkit ja kappalejaot, mutta ei juuri muuta.


Teoksen kertoja esittelee kaikenlaisia mielipiteitä. Tässä poimintaa:
Eli oletetaan, että ihminen ilahtuu kuullessaan Reiskan Satumaan. Hän kuitenkaan ei ilahdu nähdessään Reijo Taipaleen nykyisellään, vanhana miehenä - sehän olisi aivan väärä kuva. Hän ei myöskään halua katsoa kuvatallenntta vuodelta 1963, jossa Taipale on nuori, koska se toisi Taipaleen tähän aikaan, jossa ei ole mitään onnellista. Se onnellisuus oli silloin vuonna 1963 ja Taipaleen ääni muistuttaa kokijaa kokijasta itsestään vuonna 1963.L-S kirjoitti:kermit kirjoitti:Mikä vika minussa oikein on? Finlandia-palkitut kirjat ovat systemaattisesti sellaisia, että ne ovat mahdottomia lukea loppuun.
FInlandia-palkinto on kieltämättä joku ihan oma lukunsa. Tuntuu joskus että voittajiksi valitaan kirjoja, joilla yritetään ikään kuin miellyttää kaikkia (ilmankos, koska Finlandia-palkinto on Suomen tärkeimpiä kirjallisuuden myynnin edistämisen keinoja), mutta lopulta ei miellytetä ketään, ts. kirja on sen verran sisäsiisti ja perusromaani, että moni muutoin kirjallisuuden suurkuluttaja ja uutta luovasta kirjallisuudesta kiinnostunut ihminenkin ohittaa ne olankohautuksella.
Tr*ina kirjoitti:. On myös vaikea tarttua kirjaan, josta ei tiedä yhtään mitään, josta ei ole kuullut halaistuakaan sanaa. Takakansi- ja lieveteksteihinkään ei voi luottaa. Ne vasta kusetusta ovatkin.


skray kirjoitti:Mä oon sitä mieltä, että en halua välttämättä tietää mitään kirjasta, jonka seuraavaksi luen. Jos monet ovat kehuneet kirjaa tai se on suuren suosion saavuttanut kriitikkojen ylistämä ja palkittu kasvatan niin isot odotukset kirjaa kohtaan, että petyn melkein aina lukemaani. "Höh, eihän tää nyt NIIIIIN ihmeellinen ollu, vaikka kaikki väitti niin". Ja tää, vaikka kirja olis varmaan ollu oikeesti ihan hyvä. Liian suuret odotukset vaan useimmiten latistaa tunnelmaa.
Esim. Puhdistus on sellainen, josta en tiedä mitään enkä haluakaan tietää, koska haluaisin lukea sen joku päivä. Nyt vaan on niin paljon hyristelty siitä, etten voi tarttua siihen, koska varmaan pettyisin, kun se ei olekaan muka niin hyvä kuin kehuttu on. Pitää oottaa niin kauan, että kohina loppuu ja voin ihan yksikseni muodostaa mielipiteeni ilman suuria odotuksia.
1. päivä tätä kuuta lainasin ja 17. lopetin, joten aika äkkiähän se meni.
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa