Jos täällä olisi aktiivisempi tämän asian suhteen kuin aiemmin olin.
Jos en ole, oma häpeä.
Luettu: Steven Hall - HaitekstiPiti miettiä pari minuuttia, minkä kirjan lopetin toissailtana. Se kertonee oleellisen.
Odotin ihan hurjan paljon, sain puolet. Pidin joistakin kohdista suunnattomasti ja joissakin kohdissa harpoin rivejä. Haikohdat olivat kaikkein tylsimpiä, en vain tajunnut sitä hienoutta ja vertauskuvallisuutta, kahden ihmisen väliset tilanteet taas kaikkein elävimpiä. Ihmiskuvaajana - tekeminen, ajattelu ja tunne - Hall maistui minulle eniten.
Luettavana: Pasi Ilmari Jääskeläinen - Taivaalta pudonnut eläintarhaLumikko ja yhdeksän muuta hurmasi minut täysin, olen pidätellyt itseäni tämän uudelleen julkaistun ja nimetyn ja toimitetun novellikokoelman suhteen. Nyt sen hankin.
Minulla on novelliongelma. En oikein osaa lukea niitä. Novelleissa tuntuu, että lyhyemmän mitan vuoksi jokaisen lauseen tulee olla ladattu täyteen merkityksiä ja sitten yritän niitä sen mukaisesti lukea ja silmät ja aivot tirsuu limaa ennen kuin pääsen edes ensimmäisen novellin puoleen väliin. Novellikokoelma on siis yllättäen kovasti uuvuttavaa luettavaa.
Mutta luotan Pasi Ilmariin. Tykkään kielestä, tykkään vinksinvonksin menevästä maailmasta. Nautin jo esipuheesta, kuten varmasti tekevät myös suomalaiset tieteiskirjailijat...
Luettavaksi: Kim Edwards - Muisto tyttärestäniTaas kerran edessä ylistävillä mainossanoilla ja odotuksilla ladattu teos.
Vaimo synnyttää kaksoset, joista toinen on terve, toisella on Downin syndrooma. Mies pyytää sairaanhoitajaa toimittamaan sairaan lapsen laitokseen ja väittää vaimolleen lapsen kuolleen synnytyksessä. Sairaanhoitaja päättääkin kasvattaa lapsen itse.
Nostin tämän jo seuraavana tartuttavien päällimmäiseksi, mutta saa nähdä. Jotenkin se tuntuu nyt vaikealta. Tämä vaikuttaa teokselta, joka vaatii oikean hetken. En vaan osaa sanoa, mikä sellainen on.
Tr*ina kirjoitti:En tiedä, kumpi meistä on vuosien aikana muuttunut: minä vai Pirjo Hassinen. Hassinen oli ennen suosikkikirjailijoitani, mutta nykyään hädin tuskin jaksan lukea hänen teoksiaan.
Sovitaan, että Hassinen on muuttunut.
Mansikoita marraskuussa sai minut aikoinaan vannomaan Hassisen nimeen, mutta taisi olla jo seuraava teos, kun mietin, että jompi kumpi meistä ei enää puhu samaa kieltä. Juurikin ne kielikuvat, ne loputtomat kielikuvat.