luettu, luettavana, luettavaksi?

[L-S]

Haluan vaan päästä perustamaan tämän ketjun.

Mä ajattelin vihdoin lukea Kafkan Oikeusjutun, kun se kuuluisi kyllä yleissivistykseen ja on tuntunut tulevan vastaan suunnassa jos toisessakin viime aikoina. En käsitä miksi en ole sitä vielä lukenut.

Töiltä ja muilta ehdittyäni olen lukenut viime aikoina myös ranskalaista. Kiistanalainen MIchel Houellebecq oli lopulta vakuuttavan yhteiskuntakriittinen.

[Shay]

Rei Shimuraa tällä hetkellä yritän lukia, mutta aikaa ei hirviästi meinaa olla. Pari
ensimmäistä Rei-sarjan kirjaa olen lukenut ja tykänny niistä, vaikka Reihin en hirviästi
voi samaistua.

Luettavaksi on jo pitkän aikaa pitänyt lainata Olemisen sietämätön keveys. Toivottavasti
kesällä on aikaa löhöilyn lomassa se lukia. Paulo Coelhoakin olisis tarkoitus kokeilla.

[Kumkvatti]

Lainasin Odysseuksen tarkoituksenani vaan lukaista se läpi, takertumatta mihinkään ja välittämättä jos en ymmärrä. Ihan vaan saadakseni käsityksen siitä, minkälainen teos se on.

Meinasin samalla tueksi vilkuilla forden muinaista lukupiiriketjua, mutta saapa nähdä pääseekö siihen vielä joskus käsiksi, ja jos, niin milloin. On varmaan tärkeämpääkin tekemistä netti-ihmisillä siellä.

Muutaman viikon lukemisen jälkeen olen sivulla 32.

[L-S]

Kumkvatille onnea Odysseuksen lukuun! Ehkä se helpottaa kun siihen pääsee kiinni. Luulen myös, että vaikeaksi haukuttuihin teoksiin sopiva lähestymistapa on juurikin tuo "lukaista se läpi, takertumatta mihinkään ja välittämättä jos en ymmärrä". Useinkin saattaa huomata, että ymmärsi enemmän kuin odotti.

Huomaan myös, että aiemmassa viestissäni nimesin Oikeusjutun surutta yleissivistykseksi, vaikka aina silloin kun kysytään, että mitkä teokset kuuluvat yleissivistykseen, en muka keksi ainuttakaan ja alan jaaritella kysymyksen mahdottomuudesta. Paradoksaalista.

[Nugat]

Unohdin ottaa lentokoneeseen luettavaa mukaan ja hädissäni nappasin Joanne Harrisin Pieni suklaapuoti-pokkarin kioskilta. Taistelin Tuntemattoman sotilaan ja tämän välillä, mutta Tuntematon on jo luettu, mutta ehkä se olisi kannattanut sittenkin lukea uudestaan. Suklaapuoti on ihan viehkeä ja suklaahimoa herättävä, mutta koin sen hieman tylsänä ja pitkäveteisenä.

Reissun jälkeen sain ispiraation lukea uudestaan Jane Smileyn Vuonojen kansa joka kertoo grölantilaisten karusta elämästä 1300-luvulla. Nyt ymmärsin kirjaa paremmin ja sainkin siitä paljon uutta irti. Tosin keskeisten henkilöiden kuolemat sivuutetaan hämmentävästi. "Ja sattui niin, että se ja se tippui jäiden lävitse ja hänet löydettin sieltä ja sieltä ja nyt mietitäänkin että viedäänkö kotiin kokonaan vai keitetäänkö." Toisaalta se sopii kertomatyyliin ettei monen sivun verran ruveta jahkailemaan vaan life goes on.

Ja seuraavaksi haluaisin lukea...jaa.

[Aurora B.]

Odysseus jäi mulla kyllä pahasti vaiheeseen Forden lukupiiristä huolimatta. Tällä kärpäsen keskittymiskyvyllä ei lueta tuollaisia kirjoja. Olen auttamattomasti ikuisesti tuomittu lukemaan vain viihdekirjoja. No, aina ei voi voittaa.

Kuten jo tuolla Kirjahankinta-ketjussa mainitsin, lukemista odottaa Umberto Econ Ruusun nimi. Toinen, mitä oikeasti odotan vapautuvaksi silmät kiiluen on Douglas Adamsin "Linnunrata. Viisiosainen trilogia" Joku rontti vaan panttaa sitä. Vois yrittää vähän nopeammin lukea, että muutkin saa.

[Shay]

Suklaapuoti on ihan viehkeä ja suklaahimoa herättävä, mutta
koin sen hieman tylsänä ja pitkäveteisenä.

Kun elokuvakin on tylsä ja pitkäveteinen ei kirja liene kovin paljon parempi.
Mulla on kauhiat muistot siitä elokuvasta jostain syystä...

[theia]

mulla on meneillään Ethan Hawken Ash Wednesday, uusintakierroksella. en jotenkin saa itsestäni irti vaan lukea. höh. on pitänyt monesti tarttua Taruun Sormusten Herrasta, Hobittiin (jota en vieläkään ole lukenut ), Silmarillioniin, tai sitten uusintakierros Shadow Of The Windiin... en vaan saa aikaiseksi. ja rasittavaa, ihan niinkuin muuten tekisin jotain!

Mistä löytäisi inspiksen lukea? lukuhalukin olisi. Mikä olisi ideaalinen paikka ja tunnelma lukea? Mielipiteitä?

[Tr*ina]

Sain vihdoin kirjastosta käsiini Kjell Westön Missä kuljimme kerran. Suosikkikirja haluttiin sovittaa myös teatteriversioksi, pikimmiten, joten odotettavissa oli herkullinen lukukokemus.

Mutta eipä minua hurmannut.

Kirjan mielenkiintoisin puoli on Helsingin kuvaus viime vuosisadan alkupuolelta. Kirjan yksityiskohdat ovatkin pääsääntöisesti herkullisia. Itse tunnen Helsingin hyvin, joten katujen ja paikkojen maratoniksi venynyt listauskaan ei minua häirinnyt, vaan ilahdutti. Tiedä sitten, miten ulkopaikkakuntalaiset kärryillä pysyvät.

Kirjan alkupuoli kuvaa myös vuoden 1918 tapahtumia hienosti. Itse asiassa kirjaa on kiittäminen, että kiinnostukseni sisällissotaa kohtaan heräsi. Aiemminhan koko aihe ei ole minua koskettanut.

Kirjalla on siis ansionsa, mutta kokonaisuus jää kuitenkin haaleaksi. Suurin ongelma on kirjan henkilöt, jotka eivät missään vaiheessa herää elämään lukijan mielessä. Yhteenkään henkilöön en solminut tunnesidettä, kaikki jäivät etäisiksi. Juonellisesti kirja ei sisällä suuria kohokohtia, henkilöiden yhteenpunoutuvat tarinat eivät synnytä suurta draamaa. Tai edes pienempää, liikuttavaa. No, Allulle taisin yhden kyyneleen vuodattaa.

Mistä muuten syntyy mielikuva Kjell Westöstä yhtenä Suomen merkittävimmistä nykykirjailijoista. Onko se lukijoiden mielipiteisiin perustuva vain markkinointikoneiston imagonrakennuksen tuote? Tosi asiassa Westön lähes kaksikymmentävuotinen ura sisältää kuitenkin vain neljä epätasaista romaania.


---------------------------------------------------------------------------------------------------------------


Pirjo Hassinen sen sijaan pukkaa markkinoille joka vuosi uuden romanin, joista ainakin kaksi on ollut Finlandia-ehdokkaina. Suistola , viimeisin, ei tosin yltänyt ehdokkuuteen vaikka kehuja kriitikoilta saikin.

En tiedä, kumpi meistä on vuosien aikana muuttunut: minä vai Pirjo Hassinen. Hassinen oli ennen suosikkikirjailijoitani, mutta nykyään hädin tuskin jaksan lukea hänen teoksiaan. Suistola ei ole poikkeus vaan sinetti kyllästymiselleni. Hassinen näännytti minut kielikuviinsa! Myöskään tässä kirjassa en saanut otetta henkilöihin. Kirjan keskivaiheilla hetkellisesti virkosin erilaiseen romanssiin, mutta pian olin taas nuutunut. Häpeäkseni myönnän, etten edes muista, miten kirja päättyi. Niin vähän kiinnosti.

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------


Jussi Valtonen kirjailijana on minulle uusi tuttavuus. Näköjään Siipien kantamat on ollut Finlandia-ehdokkaanakin. Muokkaus. Eipäs ollutkaan!

Tämä kirja sai minuun eloa!

Ei ehkä täysin ehjä kokonaisuus, mutta mielenkiintoinen joka tapauksessa. Kirjaa lukee uteliaisuudella, koska välillä se ärsyttää, mutta tekstin ja tapahtumien päällä lepää kuitenkin lupaus jostain. Kirjan alku toi minulle mielleyhtymän taannoiseen NYT-liitteen juttuun, jossa kerrottiin Hymy-lehden historiasta. Hymyn huippuhetkiin listattiin mm. Jörn Donnerin ja 15-vuotiaan afrikkalaistytön pelehteminen Gambian lomarannoilla. Kauas on kuljettu 70-luvulta, ajattelin. Valtosen kirjassa kuvattu keski-ikäisen opettajan ihastuminen 17-vuotiaaseen oppilaaseensa oli niin anteeksipyytävä.

Mutta vain alussa.

Nokkelasti Valtonen kääntää kulmaa kirjan edetessä. "Mikään ei ole halveksitumpi kuin keski-ikäinen, himokas mies", kirjan päähenkilö siteeraa Hanif Kureishia.

Välillä tekstissä on kikkailun ja teennäisen kepeyden tunnelmaa, mutta Valtonen osaa kirjoittaa myös tavattoman kauniisti. Vaikka itse en ole koira- enkä edes eläin-ihmisiä, Valtosen kuvaus koiran viimeisistä päivistä on koskettava sivujuoni kirjassa.




Saako kirjoillekin antaa tähtiä?


Missä kuljimme kerran **
Suistola *
Siipien kantamat ***


Nyt luettavana on viimeisin Finlandia-palkittu, mutta siitä myöhemmin!

[Tr*ina]

Kiistanalainen MIchel Houellebecq oli lopulta vakuuttavan yhteiskuntakriittinen.

Tykkään! Tosin en muista lukeneeni mitään uutta kirjailijalta, tai edes nähneeni, mutta kaksi lukemaani kirjaa olivat teemoiltaan ja niiden käsittelyltään ravistuttavia.

[Maija]

Olen keksinyt, miten kulutan hyppytunnit koulussa.

Luettu:
Erlend Loe - Supernaiivi

Oi että, ihastuin! Jos kirjaa pitäisi yhdellä sanalla kuvata, tuo sana olisi 'kiva'. Supernaiivi on hyvän tuulen teos, joka sopii kuin nenä päähän tämänhetkiseen elämäntilanteeseeni. Ihana kirja, joka sekä liikuttaa että naurattaa.

Luettavana:

Milan Kundera - Olemisen sietämätön keveys

Jo kauan on pitänyt tämä lukea, mutta ei oikein ikinä ole ollut aikaa. Ei oikeastaan nytkään olisi, mutta olen päättänyt olla välittämättä siitä. Kirjan nimikin on niin hieno, että sisältö ei vain voi olla kovin huonoa. Noin 50 sivua olen ehtinyt nyt tämän päivän aikana lukemaan. Niiden perusteella mielikuvani kirjastani tähän mennessä on pelkästään positiivinen.

Luettavaksi:

Franz Kafka - Oikeusjuttu

Kai ihmisen yksi Kafkan teos pitäisi lukea elämänsä aikana? Näin ainakin olen usean ihmisen suusta kuullut. Kokeillaan ainakin.

[elegia]

Luettu
Juha Itkonen: Myöhempien aikojen pyhiä

Itkosen esikoisteos kahdesta yhdysvaltalaisesta mormoonista, jotka ovat tulleet tekemään lähetystyötä outoon ja tuntemattomaan maahan nimeltä Suomi. Aihe sinänsä ei herättänyt alkuunsa lukuinnostusta. Olin myös tätä ennen lukenut Itkosen kirjan Anna minun rakastaa enemmän, joka ei iskenyt yhtään niin paljoa kuin sen olisi kaiken sen julkisen hehkutuksen ja kehumisen perusteella pitänyt. Lähinnä koin sen kirjan ärsyttäväksi, vaikka pidinkin kielestä todella paljon. Tämä oli siis vähän niinkuin toisen mahdollisuuden antaminen Itkoselle.

Ja pidin. Tästä paljon enemmän kuin Anna minun rakastaa enemmän-kirjasta. Kieli oli mukaansa tempaavaa, huomasin lukemani jälkeen pitkän aikaa ajattelevani samalla tyylillä kuin Itkonen kirjoittaa. Tarina oli lopultakin ihan kiinnostava. Kysymyksiä hyvästä ja pahasta ja jumalasta. Sinänsä ihan kiinnostavaa uskonnollista ja moraalisfilosofista pohdintaa mukana. Enemmän kuitenkin liikuttivat päähenkilön, Davidin, kokemukset Suomesta, kuinka vieraantuneesti Itkonen onkaan osannut kuvata karjalanpiirakoita ja suomalaista kulttuuria ja tapoja. Olin oikeasti ihan tavattoman järkyttynyt kohtauksesta, jossa kuvataan paikallista yöelämää ulkomaalaisen silmin. Hyvä ettei tullut pahoinvointikohtausta. Myös Davidin suhde naapurissa asuvaan suomalaistyttöön sekä tämän suhteen kehittyminen oli mielenkiintoista luettavaa. Tarina jäi tavallaan avoimeksi, mikä oli minusta hyvä asia, mutta toisaalta oli vähän pettynyt olo "mä haluun tietää mitä tässä lopultakin tapahtuu!!"

Mutta joo, kaiken kaikkiaan hyvä lukukokemus ja nyt ehkä rohkenen suuremmalla mielenkiinnolla ja avoimuudella tarttua Itkosen uusimpaankin romaaniin kunhan sen kirjastosta bongaan.

[Pascal Lemoix]

Luettu: Veronica Pimenoff: Maa ilman vettä.

Pitkä, tuskallinen ja hirveä teos. Alkaa tylsän turvallisesti ja on uuvuttaa jo siihen, mutta tunkeutuu sitten syvälle ihmisen pahuuden ytimeen ja on siellä pitkään, pitkään ja vielä senkin jälkeen. Melkein 400-sivuinen teos, jonka keskeisin osa kuvaa Mosambikin sisällissodan julmuuksia. Myös ruumiineritteitä kuvataan ansiokkaasti ja hartaasti. Se ei siis olekaan Kauranen/Snellmannin yksinoikeus! Ei yhtään kiva kirja.

Luettavana: Kalle Päätalo: Koillismaa

Pitkään olen ollut maailmassa ilman, että olisin Päätaloa lukenut. Nyt aloittelin, kun aikaa on ollut. Alku vaikuttaa perinteiseltä kurjalistokuvaukselta.

Luettavana: Antti Tuuri: Lakeuden kutsu

Samat perustelut kuin edellä. Varsin hauskaa ja sujuvaa kerrontaa, vaikkakin hieman hankalissa verbimuodossa: "Sanoin Martille, ettei Kaisu ollut ollut käyvä meillä ennen lähtöään Norjaan. Martti arvioi, etten ollut tiennyt sienistä mitään. Minä sanoin Martin olevan muistaakseni niin ääliö, ettei hänen kannattaisi puhua mitään. Martti muistutti, ettei minun paranisi paljon ääliöistä huudella, kun oli se Lainankin asia." [keksitty esimerkki]

Muistuttaa kerrontatyyliltään paljon Tervoa.

[Yabba]

Hehei! Tää on täällä kans pakko heti heittää viestiä.

Luettu:
John le Carrén Puhelu vainajalle ja Mies kylmästä, on tullut viimeaikoina luettua näitä vanhoja vakooja-dekkareita. Eritnkiyisen iloinen olin, kun vahingossa luin nämä kirjat (jotka ovat hyvin sidoksissa toisiinsa) oikeassa järjestyksessä, muuten tuo jälkimmäinen olisi aika hyvin pilannut toisen lukunautinnon. Erityisesti kuitenkin tykkään le Carrén realistisen tarinan kerronnasta ja kirjoitustyylistä, ja varsinkin jälkimmäisen kirjan juonen käänteet olivat tosi mukavia. Muista le Carrén kirjoita voin suositella ainakin Täydellistä vakoilijaa ja Pientä rumpalityttöä (hieman erilainen kuva israelin tilanteesta).

Kyllä, toissa kesänä kahlasin lävitse Ian Flemingin Bond tuotannon. Tämän jälkeen olin iloisen yllättynyt edellisestä Bond leffasta, kun oli iloisen yhdensuuntainen kirjan kanssa, toki se oli nykyaikaistettu, mutta ei sillä niin väliä ollut (sanotta mitä sanotta, paras näyttelijävalinta siihen rooliin sitten Conneryn!).

Luettavana ja luettavaksi:
Kiitos ja ylistys paikallisen automarketin, pokkarilaarista löytyi kaksi elämää suurempaa teosta, Arturo Perez Revieren Yhdeksäs portti ja Jeff Longin toiseksi paras teos, Vuosi Nolla. Nämä omat suosikkikirjat ovatkin nyt luvun alla. Aluksi tuon "uuden Econ" kirjoittaman romaanin ajattelin lukea ja perään jopa ehkä vihdoin katsoa sen Johnny Deppin elokuvauksen. Heti perään täytyykin sitten syventyä yhteen parhaista lukemistani maailmanlopun kuvaukseen, josta olen myös aikoinani poimintut muutamankin hyvän mielipiteen Jeesuksesta ja kristinuskosta. Suosittelen luettavaksi teillekkin (molempia)!

Lukemisen intoa ja iloa

Post Script. Ai niin, pakko myös tähän väliin suositella vähänkin kiinnostuneille Linus Torvaldsin "elämänkertaa" eli Just for fun! kirjaa. Hauska ja selkokielisesti kirjoitettu teos, jossa myös monia hyviä ja hyvin perusteltuja mielipiteitä miksi suljettuvuus on huonoa ja avoimmuus on hyvää! Mikä parasta, teos ei ole edes nörttijargoa tai perinteistä linux-propagandaa, se on vain hieno tarina "hieman erilaisesta nuoresta". Toisaalta, pakko myöntää että kyseisen kirjan jälkeen on kyseisestä heppusesta tullut minun idoli

[Kati]

Jos täällä olisi aktiivisempi tämän asian suhteen kuin aiemmin olin.
Jos en ole, oma häpeä.

Luettu: Steven Hall - Haiteksti
Piti miettiä pari minuuttia, minkä kirjan lopetin toissailtana. Se kertonee oleellisen.
Odotin ihan hurjan paljon, sain puolet. Pidin joistakin kohdista suunnattomasti ja joissakin kohdissa harpoin rivejä. Haikohdat olivat kaikkein tylsimpiä, en vain tajunnut sitä hienoutta ja vertauskuvallisuutta, kahden ihmisen väliset tilanteet taas kaikkein elävimpiä. Ihmiskuvaajana - tekeminen, ajattelu ja tunne - Hall maistui minulle eniten.

Luettavana: Pasi Ilmari Jääskeläinen - Taivaalta pudonnut eläintarha
Lumikko ja yhdeksän muuta hurmasi minut täysin, olen pidätellyt itseäni tämän uudelleen julkaistun ja nimetyn ja toimitetun novellikokoelman suhteen. Nyt sen hankin.

Minulla on novelliongelma. En oikein osaa lukea niitä. Novelleissa tuntuu, että lyhyemmän mitan vuoksi jokaisen lauseen tulee olla ladattu täyteen merkityksiä ja sitten yritän niitä sen mukaisesti lukea ja silmät ja aivot tirsuu limaa ennen kuin pääsen edes ensimmäisen novellin puoleen väliin. Novellikokoelma on siis yllättäen kovasti uuvuttavaa luettavaa.

Mutta luotan Pasi Ilmariin. Tykkään kielestä, tykkään vinksinvonksin menevästä maailmasta. Nautin jo esipuheesta, kuten varmasti tekevät myös suomalaiset tieteiskirjailijat...

Luettavaksi: Kim Edwards - Muisto tyttärestäni
Taas kerran edessä ylistävillä mainossanoilla ja odotuksilla ladattu teos.
Vaimo synnyttää kaksoset, joista toinen on terve, toisella on Downin syndrooma. Mies pyytää sairaanhoitajaa toimittamaan sairaan lapsen laitokseen ja väittää vaimolleen lapsen kuolleen synnytyksessä. Sairaanhoitaja päättääkin kasvattaa lapsen itse.

Nostin tämän jo seuraavana tartuttavien päällimmäiseksi, mutta saa nähdä. Jotenkin se tuntuu nyt vaikealta. Tämä vaikuttaa teokselta, joka vaatii oikean hetken. En vaan osaa sanoa, mikä sellainen on.

En tiedä, kumpi meistä on vuosien aikana muuttunut: minä vai Pirjo Hassinen. Hassinen oli ennen suosikkikirjailijoitani, mutta nykyään hädin tuskin jaksan lukea hänen teoksiaan.

Sovitaan, että Hassinen on muuttunut.

Mansikoita marraskuussa sai minut aikoinaan vannomaan Hassisen nimeen, mutta taisi olla jo seuraava teos, kun mietin, että jompi kumpi meistä ei enää puhu samaa kieltä. Juurikin ne kielikuvat, ne loputtomat kielikuvat.

[Viisauden Lähde]

Minullakin taitaa edelleen olla se Odysseus vaiheessa Niin on kyllä kaikki muutkin kirjat, joista taisin jo joskus syksyllä X-libris-ketjuun kirjoitella. Ongelma on ehkä siinä, että en enää lue niin vauhdilla kuin joskus ahkerimpina lukuvuosina. Nykyään pari lausetta luettuani pysähdyn miettimään lukemaani ja siinähän ajatus sitten karkaa ties minne Mutta tuntuu, että muuten menee hyvä kirja hukkaan, kun yllätysmomentti on vain yhden lukukerran olemassa.

Luettavaksi:

Franz Kafka - Oikeusjuttu

Kai ihmisen yksi Kafkan teos pitäisi lukea elämänsä aikana? Näin ainakin olen usean ihmisen suusta kuullut. Kokeillaan ainakin.

Minä koitin lukea tuota lukioaikoina ja epäonnistuin surkeasti! Piti tehdä esitelmä kirjaan liittyen ja oli ainoa kerta, kun tein esitelmän kirjaa lukematta, kun en vaan tajunnu siitä mitään enkä jaksanu lukea. Olen varmaan sivistymätön moukka Ehkäpä nyt jo osaisin Kafkaakin lukea, täytyy kokeilla uusiksi joskus.

[Tr*ina]

Tuorein Finlandia-palkittu luettu! Hannu Väisäsen Toiset kengät siis.

Johan on nyt kumma, kun tästäkään en oikein innostunut! Selailin netistä kirja-arvosteluja ja lukijakommentteja, eikä yhtään pahaa sanaa eteeni osunut. Uusi Suomi kirjoitti mm. näin:

Väisäsen kirja on täynnä lämmintä ja valoisaa huumoria, sitä lukiessaan saa nauraa katketakseen.

Minä en ollut lähelläkään katkeamispistettä ja ehkä juuri tässä oli se perustaavaa laatua oleva ongelma. Ymmärsin kyllä, että tässä pitäisi nauraa katketakseen ja tässä ja tässä. Mutta kun ei naurattanut. Mielestäni Väisäsen kieli muuten on kyllä sujuvaa ja omansalaista; dialogit tosin eivät toimineet.

Minusta Toiset kengät oli kaikkineensa hiukan pitkäveteinen ja katkonainen. Olin myös hieman pettynyt, että Väisänen oli tehnyt Anterosta epäseksuaalisen, häivyttänyt homoseksuaalisuden tämän persoonasta.

Ehkä kirjan vastaanottoon vaikutti se, että tuoreessa muistissa oli toinen nuoruuden kuvaus Velipuoli. Tämä norjaisteos (kirjoittaja Lars Saabye Christensen) oli huikea lukukokemus. Ratkiriemukas, dramaattinen, eriskummallinen! Kirjassa kerrotaan erään suvun tarinaa kahden velipuolen, hyvän ja pahan, kautta. Kipeitä teemoja ja nöyryyttäviä kokemuksia käsitellään hurtilla huumorilla. Tämän kirjan huumori oli rytmitetty nuotilleen minun huumoriintajuuni.

Yksi parhaita kirjoja, mitä olen aikoihin lukenut.


Hannu Väisänen, Toiset kengät **
Lars Saabye Christensen, Velipuoli *****

Luettu
Juha Itkonen: Myöhempien aikojen pyhiä

Ja pidin. Tästä paljon enemmän kuin Anna minun rakastaa enemmän-kirjasta.

Itse tykkään taas toiste päin. MAP oli minusta hieman epäuskottava. Yltiöromanttisia kummatkin kirjat.

[teuwo]

Luettu
Juha Itkonen: Myöhempien aikojen pyhiä

Ja pidin. Tästä paljon enemmän kuin Anna minun rakastaa enemmän-kirjasta.

Itse tykkään taas toiste päin. MAP oli minusta hieman epäuskottava. Yltiöromanttisia kummatkin kirjat.

Mä en osaa sanoa, että kumpi kirjoista oli parempi, sillä niiden lukemisen välissä oli paljon aikaa. Pidin molemmista kirjoista ja siksi hämmentääkin se, että Kohti jäi kesken. Se ei vaan kolahtanut mitenkään ja sen lukeminen tuntui melkoiselta pakkopullalta. Yleensä saatan lukea hyvän kirjan kerralla loppuun asti, mutta nyt ei sellaista tuntemusta tullut ollenkaan. Eikä edes harmittanut palauttaa kirjaa kirjastoon puoliluettuna, kun työreissulla kuulin radiosta Itkosen haastattelun ja spoilaannuin kirjan lopusta.

Sitten niihin urotekoihin. Sain viimeinkin luettua
Panjukin, Valeri - Mihail Hodorkovski : hiljaisuuden vanki
Kirja oli aika sekavaa luettavaa ja venäläinen tapa käyttää ihmisistä ties mitä nimeä teki siitä vielä sekavampaa. Olin kuvitellut, että kirja olisi jotenkin selkeyttänyt kuvioita siitä, miksi Hodorkovski linnaan joutui, mutta enpä taida olla sen viisaampi nytkään. Kummalliselta ja pelottavalta tuntuvat nuo naapurimaan poliittisen kuviot.

Seuraavaksi taidan kaivella äidin kirjahyllystä jotain hömppää. Luultavasti löydän sieltä kuitenkin jonkun tositarinaan perustuvan maailmanparannuskirjan.

[Pascal Lemoix]

Luettu: Tuuri: Lakeuden kutsu

Yhdenpäivänromaanius meinasi ahdistaa jossakin vaiheessa. Teos on noin kymmenen vuotta vanha, nyt kiinnittyi huomio pitkälti EU-kommentteihin sun muihin. Markkoja käytettiin valuuttana. Itse tarina ei ollut mitenkään järkyttävän ihmeellinen, mutta kerronta oli oivaa, vaikka joskus meni sähläyksen puolelle. Eniten teos kertoi ehkä Pohjanmaasta.

[Rulla]

Luettu: Andrei Kurkov: Kuolema ja pingviini

Ja lainaanpa oitis Tiipettiä Kirjahankintoja-ketjusta:

Minä tulen avautumaan tuon Andrei Kurkovin Kuolema ja pingviini-opuksen tiimoilta, jonka kahlasin
joskus viime syksyn aikana. Kirjassa on hyvä idea ja alussa se toimiikin ilman sen kummempaa kompastelua.
Loppua kohden meno kuitenkin latistuu. Muistaakseni harpoin muutaman sivun yli, että sain luettua opuksen
loppuun asti. Päällimmäisenä jäi mieleen huoli pingviinistä.

Aikalailla samoja fiiliksiä kirja herätti. Alku käynnistyi reippaasti ja sai naureskelmaankin hetkittäin. Odotin
jopa rehevää huumoripläjäystä, mutta sitten kaikki jäikin vähän pysähtyneisyyden parissa märehtimiseksi.
Loppu tuntuikin vain väistämättömän viivyttämiseltä, eikä hommassa loppujenlopuksi ollut mitään tolkkua.
Tai no, en ole vielä tavannut kirjallista tai näyteltyä teosta Baltiasta itään, jossa olisi tolkkua ollut.
Tulipahan luettua.

Voisikin seuraavaksi avata Kingin, olisi jotain tuttua ja taattua tiedossa.

[tiipetti]

Jännää. Miun kanssa ollaan harvoin samaa mieltä. :yksinäinen sielu: :sniff:

Mie tempaisin eilen luettavakseni ensimmäisen bookcrossing-opukseni. Työkeikalla sattui
olemaan muutama minuutti luppoaikaa ja mitäpä bongasinkaan. Barbara Michaelsin Sateen
syli-nimisen kirjasen!

Eipä kuitenkaan innostuta liikoja. Kun jo kirjan ensimmäisessä kappaleessa
todetaan, jotta "Joe Danner kirosi, muttei ääneen. Hän ei ollut käyttänyt rivoa kieltä kuuteen
vuoteen, ei sen jälkeen kun löysi Herransa Jeesuksen kiertelevän evankelistan hypnoottisista silmistä",
tuntuu, että on parasta vapauttaa kirja taas eteenpäin. Olen liian pakana tällaiseen kirjallisuuteen.

Jos joku löytäisi sateen sylin vaikkapa paperinkeräysastiasta.

[Deni]

Luettu: Jeffrey Eugenides: Middlesex

Loistokirja, pitkästä aikaa. Virgin suicidesin kirjoittajan kerrontatyylistä olen tykännyt ennenkin, ja myös tämä oli pakko ahmia. Tarina oli sopivan kummallinen ollakseen kiinnostava, mutta tarpeeksi arkinen jotta sen pystyi helposti ymmärtämään. Mitä, miksi ja mitä sitten -kysymykset avautuivat sopivan hitaasti, tarina ulottuu päähenkilön elämää paljon kauemmas ja on samalla kuvaus hermafrodiitin kasvusta aikuiseksi ja amerikankreikkalaisen perheen vaiheista 1900-luvulla. Ei mikään ihme, että teos on saanut Pulitzer-palkinnon.

Luettavana: Irvine Welsh: Liima

Welshin teoksissa tökkii pahiten se, että vasta puolessavälissä alkaa yleensä ymmärtää, kuka kertomuksessa on kukakin, ja kuka on milloinkin äänessä. Hypähtelevä kerronta on omalla tavallaan viehättävää, mutta mä kaipaisin välillä vähän opastusta kaikkien lempinimien viidakossa, mulla kestää aivan liian kauan ennen kuin erotan hahmot niiden äänestä. Mutta onhan tuo ihan kelpo luettavaa silti, jos tykkäsi Trainspottingista ja Pornosta. (En ole ihan varma, mihin väliin Liiman tapahtumat sijoittuvat, kahden edellämainitun väliinkö?)

Luettavaksi: Yhtä ja toista, päällimmäisenä pinossa Christopher Priestin The prestige, jonka poika mulle työnsi luettavaksi. En vaan oikein ole ollut englanniksilukemistuulella viime aikoina, kun ei ole tarpeeksi aikaa keskittyä ja illalla sängyssä lukisi mieluummin jotain hiukan helpompaa.

[L-S]

"Joe Danner kirosi, muttei ääneen. Hän ei ollut käyttänyt rivoa kieltä kuuteen
vuoteen, ei sen jälkeen kun löysi Herransa Jeesuksen kiertelevän evankelistan hypnoottisista silmistä"

Taivas! Siinäpä vasta vahva ja kutkuttava aloitus. Varmasti ainesta lähes yhtä legendaariseksi aloitukseksi kuin esimerkiksi Joku oli varmasti panetellut Josef K:ta, sillä eräänä aamuna hänet pidätettiin ilman että hän olisi tehnyt mitään pahaa.
:keijo:

Tuli se Oikeusjuttu tosiaan luettua. Olikin parasta mitä Kafkalta olen lukenut, aiemmin lähinnä novelleja, Muodonmuutoksen ja sitten Keisarin viesti -valikoimasta jotain, mutta niistä monesta en oikein jaksanut innostua.

Nyt sen sijaan voin vihdoin ajatella jossain määrin sisäistäneeni mitä tarkoitetaan kun sanotaan, että jokin alkaa saada suorastaan kafkamaisia piirteitä. Jos tämä tuntuukin kliseeltä jota viljellään holtittomasti milloin missäkin, on tiheä esiintyneisyys myös perusteltua, sillä yksi jos toinenkin asia on näistä tapahtumista vain askelen päässä, nämä käyvät representaatiosta joka lähtöön. Tapahtumien merkitys pakenee, keskiö on aina tavoittamaton, on vain loputtomiin kiertävä koneisto, systeemi jonka osaseksi K. asettuu loppujen lopuksi juurikaan kyseenalaistamatta, vastustuksestaan huolimatta hän on siinä aina jo mukana, eikä ole ollenkaan hämmästyttävää että tuomioistuimia löytyy kaikilta ullakoilta, että ovenvartijaakin on hämätty. Jne. Kuin tuomioistuimen itsestäänselvyydessä, kafkamaisuudessa ei ole kerrassaan mitään yllättävää, siksi kirja on viipymättä syytä lukea, ikään kuin tarkistukseksi.

[moralhazard]

luettavana Leo Tolstoi - Ylösnousemus
luettavaksi Samaisen kaiffarin romaanit Sota ja Rauha sekä Anna Karenina.

Olen hidas lukemaan. Näissä meneekin sitten jouluun.

[Nugat]

Sain luettua Neil Hardwickin Neilin tähteet eli Hardwick's sauce, eli pakinoita vuosilta 1986-88. Ohut kirja (minulle), mutta kaipasin äkkilukemista. Kirja oli positiivinen yllätys ja myös jonkinlainen ajankuvaus 80-luvun suomesta. Hauska erillainen asia kirjassa on se, että teksti on vasemmalla sivulla englanniksi ja oikealla suomeksi. Siinä olikin hauska testata omaa kielitaitoaan ensin ja tarkistaa sitten ymmärsikö. Olin ylpeä itsestäni. :D Ymmärsin valtaosan. Pakinat ovat alkuperäisesti kirjoitettu englanniksi, joten vitsien suomennokset eivät aina käänny järkevästi ja asiasta mainitaankin kirjan alussa.
Mutta pidin. :D

Lukemaan aloitin Terry Pratchettin Elävää musiikkia. Epäilen että olen lukennut tämän jo. Oikeastaan olen lukennut kaikki mitä suomeksi on Pratchetiltä ilmestynyt. Nyt en ilmeisesti vain muistanut ja siksi ilahduinkin suunnattomasti. "Tätä en olekkaan vielä lukennut! Jippii!". Mutta nääh.
Kaikkia Pratchetit ovat mielestäni hyviä, mutta kun on monta lukennut huomaa kuinka ne oikeastaan ovat kaikkia aika samanlaisia.