Kakkavaippaketju

[theia]

Täällä vielä ootellaan syntymisen ihmettä. Ylihuomenna on laskettu aika ja nyt vapun jälkeen vauva on mielestäni liikkunut paljon mahassa ja pitää meteliä itsestään aiempaa enemmän. Toivottavasti se olis merkki siitä, että hän tahtoo jo ulos maailmaan pikkuhiljaa.

Mulla se ei sitä tarkoittanut, mut toivotaan et sulla tarkoittaa

Neiti on huomenna kaks viikkoa Yllätyksenä on kyllä oikeastaan tullut, kuinka paljon vauva nukkuu nää ekat viikot. Syödään ja nukutaan, vaihetaan vaippa, ihmetellään hetki maailmaa ja sit taas syödään ja nukutaan. Neuvolatäti kävi viikko sitten kotikäynnillä, ja sai onneksi kysyä kaikkea mieltä askarruttavaa. Eniten on itse täytynyt tsempata itseään (ja miehen tsempata mua), että ei huolehdi ihan niin paljoa, mitä sydän sanoo, vaan että kuuntelee järkeäkin. Kun tosiaan kaikki aiheuttaa huolta nykyään. 30 v ilman huolta ja TSÄDÄM, nyt huolehditaan aivan kaikesta. Sairaalassa ollessa sain yhden pidemmän hysteerisen itkukohtauksen, kun tajusin nyt vasta kuinka kuolevaisia sitä ollaankaan... No, onneksi mulle sanottiin, että ei se siitä helpota, mutta sen kanssa oppii elämään JA kaikki ilotkin tuntuu suuremmilta. Sen suuremmin baby blues ei sitten iskenyt, vaikka siitä 'varoiteltiinkin'. Mutta ollaanhan tässä huomattavasti itkuherkempiä kun raskausaikana... (Armanin dokkarit ei oo hyvää katottavaa.)

Mut joo. Edelleen ihmeellistä, vaikkakin iltojen ja/tai öiden itkuhetket saakin mielen matalalle, mutta hyvin(/kohtalaisesti) nukutun yön jälkeen on taas helppo aloittaa uus päivä. Katotaan et kuin kivaa on viikon päästä, kun miehen isyysloma lähenee loppuaan...

[skray]

Ei vieläkään vauvaa.

Tänään oli viimeinen neuvola ja kaikki ok. Sain ajan sairaalaan perjantaille yliaikakontrolliin, ellei nyt viikon aikana ala tapahtua. Kuulemma pitää sit ottaa kamat mukaan, koska voidaan jäädä sille tielle samantien. Kiva, kun on joku suunnitelma tässä, mutta perjantaihin on pitkä aika... Tai ainakin tuntuu siltä.

[theia]

Skray miten voikin se aika tuntua niin pitkältä. Tsemppiä viime metreille.

Ja hei! Kannattaa niitä pissasuojia hankkia enempi kun yks kun se yks sotkeentuu, niin on mihin vaihtaa se. Ja meillä niitä menee myös hoitoalustan päälle kun toi päivittäin pissaa/kakkaa sen päälle. Onneks on tyttö niin henkkoht en oo vielä saanut pissoja päälleni

Täällä sen sijaan aika menee hurjaa vauhtia! Mies meni töihin tänään yllättävän haastavaa oli saada syödyksi, käydä vessassa, pestä hampaat.. enää kun noi unet ei kerrallaan ole se 2-4 h vaan alkaa rytmittyä paremmin. Onneksi öisin nukutaan kuitenkin! Tää on niin haastavaa kun ei oo vertailukohtaa niin ei oikein tiedä miten meillä menee että kuinka sävyisiä ne muiden vauvat on

Nimiäisillekin on jo päivä, ja pikkuhiljaa niitä aloitetaan järnkäämään. Maistraatin paperit nimestä laitetaan varmaan tänään tai huomenna postiin, sit ei voi enää vaihtaa mielipidettä ei se kyllä oo vaihtunutkaan, mut silti

[Emilia]

Onkohan skrayllä kaikki hyvin? Toivottavasti on vain kadonnut vauvakuplaan.

Meidän tyyppiä pitäisi alkaa opettaa potalle. Ei hajuakaan miten sen kans tekisi. Tyyppi ei yhtään tajua, jos siltä tulee jotain vaippaan. Eipä tässä nyt vielä mikään kiire ole...

[Wildchild]

Niin, mitähän skraylle kuuluu?

Meidän tyyppiä pitäisi alkaa opettaa potalle. Ei hajuakaan miten sen kans tekisi. Tyyppi ei yhtään tajua, jos siltä tulee jotain vaippaan. Eipä tässä nyt vielä mikään kiire ole...

Älä ressaa! Meillä ei kumpikaan lapsista koskaan ymmärtänyt potan päälle. Kyllä ne siinä mielellään istui mutta se potan tarkoitus jäi molemmille hämäräksi.
Ns. pöntön pienennin toimi sen sijaan hyvin. Kun kumminkin lapsi näkee että äiti/isä käy aina pöntöllä. Monkey see, monkey do.

[Emilia]

Mäkin mietin tota pienennintä. Pottailu vaatisi varmaan muiden lasten esimerkkiä ja sitä saa vasta syksyllä, kun alkaa päiväkoti. Ehkä ne siellä sit opettaa.

[theia]

Täälläkin mietitään skrayn vointia

--

Miehen töihinpaluu on sujunut suht ongelmitta. Huomaa kyllä että välillä ton venyvät päivät aiheuttaa kiristyneisyyttä minussa, pitää vaan oppia kommunikoimaan omia tunteitaan, ettei patoudu turhaan. Illat on pitkiä ja yksinäisiä välillä, kun iltaisin on se kitinä ja itku pahimmillaan.. Mutta taitaa olla aika universaali tunne toi yksinäisyys. Mutta enimmäkseen kuitenkin on toi pieni pallero ihan maailman parasta seuraa
Kuuden viikon hulinointia odotellessa...

Ihan älyttömän siistiä seurata, kuinka toinen päivä päivältä alkaa tajuta enempi tästä maailmasta. Hymyilee mulle aina välillä Ja seuraa mobilea, joten ehdin käydä vessassakin välillä

Lääkäri tällä viikolla niin näkee miten neityli on kasvanut! Ja nimiäiset on viikon päästä sunnuntaina, en malttais oottaa...!

[skray]

Hei, meille kuuluu hyvää!
En ole kadonnut vauvakuplaan, mutta tietokone on rikki ja tabletilla/kännykällä fordaaminen on perseestä.

Poika syntyi 21.5. Synnytys oli melko kivulias, kun epiduraali ei mielestäni toiminutkaan kuten piti, enkä sitten yhtäkkiä ehtinytkään saada kivunlievitystä loppuun saakka. Jos kuitenkin pitäisi valita mihin synnytyksen osioon en ottaisi kivunlievitystä, niin se olisi ponnistus. Siinähän olisi välillä voinut ottaa vaikka päiväunet, kun tuli taukoja.
Loppujen lopuksi kaikki meni kuitenkin hyvin ja terve poika saapui maailmaamme.

Kotiuduttiin viikko sitten maanantaina ja pikkuhiljaa ollaan päästy jonkinlaiseen rytmiin. Poitsu syö ja nukkuu hyvin, öisinkin menee n. 4h putkeen, eli mekin keretään nukkua miehekkeen kanssa ihan hyvin. Sunnuntaina mentiin nukkumaan kympiltä vauvan kanssa ja noustiin vasta ysiltä seuraavana aamuna ja yön aikana oli kolme herätystä. Ihan jees siis. Vauva jatkoi unia 11 saakka...

Olen havainnut, että mitään ei saa tehdyksi loppuun asti, jos toinen ei ole vahtimassa muksua. Ihan sama mitä aloittaa, niin kesken jää ja sitten unohtuukin, jos/kun vauva herää. Mieheke on tästä samaa mieltä.

Vielä kun saa itsensä kuntoon ja pystyisi kävelemään enemmän kuin kilometrin kivuitta, niin päästään kunnon kärrylenkeille ja muutenkin aktiivisemmiksi kotonakin. Viime viikolla en tikeiltäni meinannut päästä sängystä ylös ja sohvallakaan ei voinut istua, saatika sitten tuolissa. Nyt alkaa onneksi kuitenkin jo helpottaa.

Kokonaisfiilis on melkolailla

[marenkienkeli]

Onnea skray ja koko perhe!

[Emilia]

Onnea pojasta! Mukava kuulla, että olette kunnossa ja asiat on hyvin. Tsemppiä paranemiseen!

Meidän pojan molemmat isoisät on syntyneet tuona samana päivänä.

Edit. Tein yöunet kuulostaa superhyviltä.

Edit2. Mä käytän kännyllä mobile style fordea. Ootko kokeillu? Pystyy vaihtaa ainakin etusivun alalaidasta full style/ mobile style. Onhan tääkin vähän kankee mut helpompi kö täysi selainversio.

[L-S]

Onnea skraylle ja perheelle!

[theia]

Ihanaa, onnea skray ja perhe!

[Kibaya]

aww
Skraylle ja perheelle paljon -hetkiä ja onneja!

Muistattehan äidit ettette rupea rehkimään kroppienne kanssa liian aikaisin, vaan annatte kehojenne palautua raskaudesta ja synnytyksestä kunnolla

Mulla on viikonloppuna veljenpojan synttärit. Pääsen leikkimään lapsil... eiku, las_ten_ kanssa

[damn]

Onnea skraylle ja perheelle .

[Suvi]

Oi skray, ihanaa kuulla susta. Itsekin aloin jo vähän huolestua. Onnea koko teidän perheelle!

[skray]

Edit2. Mä käytän kännyllä mobile style fordea. Ootko kokeillu? Pystyy vaihtaa ainakin etusivun alalaidasta full style/ mobile style. Onhan tääkin vähän kankee mut helpompi kö täysi selainversio.

Joo, oon kokeillu, mutta on mobiilifordaus vaan hankalaa silti, kun kirjottaminen on niiiiin hidasta.


Täällä on nyt kaksi viikkoa kotona koettu ja alkaa tässä jo muodostua kunnollisia rutiinejakin. Tai ainakin pyrkimyksiä rutiineihin. Esim. Tavoitteena meillä on, että poika olisi omassa sängyssä yöunilla klo 22 mennessä. On onnistunut ehkä 2 kertaa, yritetty viikon ajan. Yleensä menee 22.30 asti tai pitempäänkin, vaikka aloittelen iltatoimia ja syöttämistä ysin aikaan...

Poika syö ihan mahdottomasti! Mä en imetä, vaan pyrin pumppaamaan maitoa edes kerran päivässä ja loppuaika mennään korvikkeella. Tällasen pikkuisen pitäisi keskimäärin syödä n. 500-600 ml/vrk, noin niin kuin osviittaa antavasti. Meillä menee korviketta varmaankin melkein 800ml/vrk ja mun maidot päälle, jota tosin on yleensä max. 50ml. Ihan tolkuton nälkä koko ajan näyttäisi tuolla olevan...


Niin ja muoks.
Kiitos kaikille.

[Emilia]

Olen mökkireissun jälkeen pohtinut todella paljon kasvatusasioita ja etenkin kieltämistä, komentamista ja kehumista.

Käly ja sen mies komensivat mökillä lapsiaan (2,5 v ja 11kk) ihan jatkuvasti. Mitään ei suunnilleen saa tehdä tai mihinkään koskea. Kehuja lapsille ei juurikaan annettu sinä aikana, mitä vietimme heidän kanssaan. Kerran näin, kuinka käly otti isompaa poikaa korvasta, kun tämä ei totellut ja kerran olin nostanut itkevän pikkuveljen syliini, johon käly kommentoi (oli toisessa huoneessa isoveljen kanssa), että "anna huutaa". Monesti myös tuntui, että lapsilta vaaditaan paljon enemmän kuin mitä ikätasonsa mukaisesti on edes mahdollista vaatia.

En ole koskaan antanut oman lapseni huutaa turhan pitkään enkä pystynyt niin tekemään tuon pienenkään kohdalla. Tuohon perheeseen verrattuna meidän poika on kyllä aivan pilalle hemmoteltu lellipentu, jota vain harvoin kielletään mutta paljon kehutaan. Kyllä minäkin komennan, korotan ääntä ja menetän hermoni useinkin, mutta tuolla mökillä ollessamme aloin jostain solidaarisuudesta kieltää sellaisiakin asioita, joita normaalisti en olisi pistänyt ollenkaan merkille.

Jokainen tyylillään. Ehkä tuossa toisessa perheessä on pakko pitää kovempaa kuria, ettei lapset ala aivan hyppiä nenille. Enpä silti voi olla ajattelematta, että olen mä kuitenkin ihan hyvä äiti, vaikka kuukausia olen tarponut mustassa paskassa ja pelännyt pilaavani lapseni lopullisesti. En nyt taas ole ihan varma, mitä yritän sanoa. Ehkä sitä, että tuntuu pahalta noiden toisten lasten puolesta ja olen onnellinen, että meillä on lapsi, jonka kanssa voi "keskustella" ja jota voi ottaa mukaan arkiaskareisiin.

Voimia ja uskoa itseen kaikille äideille ja iseille.

[skray]

Vituttaa tää kotona olo ja haluan oman elämäni takaisin. Haluan takaisin töihin. Ei mulla muuta.

[theia]

skray Haluatko kertoa, mikä siellä hiertää?

--

On juhlittu yo-juhlia, nimiäisiä ja häitä tässä kolmen viikon aikana ja nyt oon vaan superonnellinen, ettei oo mitään juhlia tiedossa ennen elokuuta! Raskasta toi vauvan kanssa reissaaminen, vaikka meillä kyllä aika esimerkillinen vauva onkin.

Nimiäiset meni hyvin ja nimi kerrottiin lähisuvun ollessa paikalla. Tilattiin kummeille Proseremonioilta kummitodistukset (ihanat ) ja samalla sai lapsi oman kappaleensa ja nimensaantitodistuksen. Nimi paljastettiin siten, että luin seuraavan pätkän: "Kaikki lapset ovat sydämettömiä. He eivät ole vielä kasvattaneet sydäntä, ja voivat siksi kiivetä korkeisiin puihin ja sanoa järkyttäviä asioita ja hypätä niin korkealle, että aikuisten sydämet läpättävät kauhusta. Sydämet ovat melko painavia. Siksi sydämen kasvattaminen kestää niin kauan. Aivan kuten lukemisessa, laskemisessa ja piirtämisessä, lapset edistyvät eri tahdissa. (Tiedetään hyvin, että lukeminen nopeuttaa sydämen kasvua paremmin kuin mikään muu.) Jotkut pienet lapset ovat kauhistuttavia ja eriskummallisia, täysin sydämettömiä. Jotkut ovat suloisia ja kilttejä ja tuskin lainkaan sydämettömiä." (Kirjasta Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla / Catherynne M. Valente) ja sen jälkeen sanoin että nyt me vanhemmat toivomme, että te, juhlaväki, autatte tytärtämme NIMI TÄHÄN kasvattamaan sydämensä painavaksi. Nimen kohdalla kuului sellainen hiljainen kohahdus

Sitten oli tarjolla salaattia ja voileipäkakkua, ja täyte- ja juustokakkua. Mä olin särkylääkkeiden avulla ihan kunnossa, mutta kun vieraat lähti ja särkylääkkeiden vaikutus alkoi loppua alkoi särkeä kyllä ihan jokaista niveltä ja

Pötkylä oli myös juhlakunnossa, nukkui ensin, sitten söi ja syömisen jälkeen seurusteli vieraiden kanssa ja sitten taas syötiin ja nukuttiin

[Emilia]

Oih, kuinka kaunis tapa paljastaa nimi.

Skraylle sympatiat.
Muistan noi fiilikset. Pari ekaa kuukautta oli ihan kamalia. :/

[skray]

Siis joo, mä vihaan olla kotona. Mihinkään ei voi lähteä ilman tota vauvaa, eikä mulla todellakaan ole tällä hetkellä mielenkiintoa olla koyona. Paras päivä tämän n. viiden viikon aikana vauvan syntymän jälkeen oli se, kun pääsin kaverini kanssa päiväksi toiseen kaupunkiin yksin. Odotan tulevaa viikonloppua kuin kuuta nousevaa, koska pääsen toivottavasti Provinssiin (jos lippuja jäljellä lauantaille, meen tänään ostamaan sitä...) ja saan olla poissa kotoa ja elää omaa elämääni. Mieheke menee töihin tänään ja itkin illalla hänelle, että hän pääsee vapauteen täältä kotoa n. 9 tunniksi päivässä ja mä joudun jäämään tänne. Vihaan tätä kotona oloa. Vauvakaan ei ole vaikea tai mitään, että sen takia tätä inhoaisin, mutta tää on vaan suoraan sanottuna niin vitun perseestä, kun omaa elämää ei juuri enää ole. Inhoan lähteä mihinkään kotoa vauvan kanssa, kun se on niin vaivalloista ja hidasta. Haaveilin jo päivästä rannalla nyt kun mieheke menee töihin, mutta ei se onnistu. Enkä voi lähteä esim. pyöräilemäänkään tai tehdä mitään muutakaan kivaa, kun joka paikkaan pitäisi ottaa tuo vauva mukaan, eikä mua kiinnosta pätkääkään. Tää kotona olo ei todellakaan sovi mulle, vaikka aluksi luulin niin.

[Wildchild]

Siis joo, mä vihaan olla kotona. Mihinkään ei voi lähteä ilman tota vauvaa, eikä mulla todellakaan ole tällä hetkellä mielenkiintoa olla koyona. Paras päivä tämän n. viiden viikon aikana vauvan syntymän jälkeen oli se, kun pääsin kaverini kanssa päiväksi toiseen kaupunkiin yksin. Odotan tulevaa viikonloppua kuin kuuta nousevaa, koska pääsen toivottavasti Provinssiin (jos lippuja jäljellä lauantaille, meen tänään ostamaan sitä...) ja saan olla poissa kotoa ja elää omaa elämääni. Mieheke menee töihin tänään ja itkin illalla hänelle, että hän pääsee vapauteen täältä kotoa n. 9 tunniksi päivässä ja mä joudun jäämään tänne. Vihaan tätä kotona oloa. Vauvakaan ei ole vaikea tai mitään, että sen takia tätä inhoaisin, mutta tää on vaan suoraan sanottuna niin vitun perseestä, kun omaa elämää ei juuri enää ole. Inhoan lähteä mihinkään kotoa vauvan kanssa, kun se on niin vaivalloista ja hidasta. Haaveilin jo päivästä rannalla nyt kun mieheke menee töihin, mutta ei se onnistu. Enkä voi lähteä esim. pyöräilemäänkään tai tehdä mitään muutakaan kivaa, kun joka paikkaan pitäisi ottaa tuo vauva mukaan, eikä mua kiinnosta pätkääkään. Tää kotona olo ei todellakaan sovi mulle, vaikka aluksi luulin niin.

Kuulostaa ns. baby bluesilta toi sun ajattelu, eikä siitä ole pitkä matka synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Älä päästä asioita niin pitkälle kuten minä muinoin (vauva itki sitterissä enkä enää osannut vastata siihen, katsoin vaan että siinä se ny huutaa), vaan hae itsellesi keskusteluapua. Voit puhua siitä neuvolassa, mutta voit soittaa myös perheneuvolaan ja pyytää apua itsellesi.

Tottakai on normaalia haluta elää ns. omaa elämää kun perheellinen ja ne lapset on siinä (nim. kohta kymmenen vuotta kotona ), mutta noin pian synnytyksen jälkeen ärsyyntyminen pistää mietityttämään.

[Emilia]

Me riideltiin Pomppiksen kanssa tosi paljon ja pitkään siitä, miten mä jouduin istumaan perse homeessa penskan kanssa ja se pääsee töihin aikuisten kanssa. Ei se varmaan vieläkään ymmärrä, miten hajottavaa se vauvan kanssa oleminen oli.

Juttelin neuvolassa (ja lähes kaikille, ketä kysyi miten menee) paskafiiliksistä melkein joka käynnillä, mut ilmeisesti olin liian reipas tai jotain, kun ei kukaan tuntunut olevan kiinnostunut. Lakkasin sit puhumasta ja sanoin vain, että ihanhyvinmenee.

Yksi henkireikä oli pojan päiväunien aikaan ajoitettu shoppailukierros. Monesti istuin vaan kahvilla. Alkuun lähteminen oli hankalaa ja pelottavaa, mutta äkkiä tottuu sekä äiti että lapsi liikkumaan julkisilla paikoilla.

Toivottavasti löydät jonkun, jolle avautua ja mullekin saa laittaa viestiä, jos haluat.

[theia]

Voi skray Toivottavasti teillä on hyvä neuvolatäti, jolle voi jutella asiasta. Mun korviin kuulostaa, että jutteluapu olisi tarpeen - saisi voimavaroja olla siellä kotona vauvan kanssa. Ja tosiaan, kannattaa lähteä ulos vaikka se vaivalloista ja hidasta olisikin - siihen lähtemiseen tottuu kyllä kun tarpeeksi vaan lähtee.

[Kibaya]

skray
Tulen kommentoimaan samaa, että ensimmäisen kerran lukiessani hieman ehkä huolestuin, sillä itsellä tuollainen reagointi (että haluaa oman elämän takaisin ja pois kotoa) on aina hetki kun pitää huolestua ja tarkastella missä mättää. Mutta se on vain mulla, ei voi yleistää!
Jos mitenkään, niin muista olla itsellesi myös armollinen tässä. Älä anna kenenkään syyllistää sua näistä tunteista. Koska ne on yleisiä ja niitä on monilla.
Puhetukea kannattaisin minäkin, ehkä lähinnä estääkseen sitä synnytyksen jälkeistä masennusta hiipimästä salakavalasti liian lähelle. Jos ei muuta, niin puhu täällä, puhu keijoille.

Saako teillä neuvolasta lisätukea tarvittaessa? Olisiko mahdollista ajatella jotain semmoista yhteistä sulle ja vauvalle? Joku äiti-lapsijuttu? Jumppaa? Vauvauintia? Jotain semmoista mihin lähteminen olisi myös sulle itelles mielekästä ja mukavaa.