Ollaan kyllä usein keskusteltu siitä, että mieheke vois jäädä mun äitiysloman jälkeen hoitovapaalle, että sais olla kotona pojan kanssa sitten. Se on jo monta kertaa sanonut, että vaihtais mun kans paikkaa vaikka heti, jos se olisi mahdollista. Oon varmaan aiemminkin täällä maininnut sen, että en oikein voi yhtäkkiä vaan kesken äitiysloman palata töihin, vaikka huvittaisi, koska siellä on sijaisuudet yms. järjestetty sen mukaan, että mä oon poissa ainakin helmikuuhun. Olis aika törkeetä mun mielestä mennä sekoittamaan sitä pakkaa vaan koska mun pitäisi päästä aiemmin töihin. Mieheke (kuten ilmeisesti muutkin miehet sen mukaan mitä kaverin kanssa juttelin) oli sitä mieltä, että hänen pitäisi irtisanoutua töistä, jos aikoisi jäädä hoitovapaalle, koska työnantaja ei muka tajuaisi sitä, että mies jää hoitovapaalle. Ihan idioottimaista mun mielestä ja oon sen miehekkeelle sanonutkin, että se on lähinnä ilmoitusluontoinen asia, jos aikoo jäädä hoitovapaalle, koska hänellä on siihen lainmukaisesti oikeus. Tästä nyt vielä keskustellaan täällä kotona varmasti, kun mun fiilikset ei ole muuttuneet sitten alkuaikojen, vaikka oon tässä odotellut, että koska tää äitiysloma muuttuis kivemmaks.
Pidän itselläni edelleen oikeuden siihen, että mieleni voi muuttua vielä ja äitiysloma voi muuttua mukavammaksikin.
Tosin todennäköisyys tälle tuntuu pienenevän joka päivä...
Ihan itse olen päätellyt, että en haluaisi laittaa lasta hoitoon alle vuoden ikäisenä kehitysvaiheet huomioiden. Tähän ajatukseen eivät ole vaikuttaneet mitkään ulkopuoliset tekijät, vaan itse ajattelin, että jos hoitoon pitää laittaa, niin mieluummin vasta sitten, kun kävelemään on opittu. Ajattelin, että siinä vajaan ja reilun vuoden iässä kuitenkin tapahtuu ne kaikkein suurimmat kehitysvaiheet vauvasta pikkulapseksi ja haluaisin nähdä ne itse alusta alkaen. Sitä olenkin tässä miettinyt monesti, että mulle olisi tällä hetkellä ihan sama kuka tota vauvaa hoitaa, kunhan sitten olisin itse paikalla, kun se oppii kävelemään jne. Olisin voinut mennä synnytyksen jälkeen hetimiten töihin ja jäädä äitiyslomalle sitten kun lapsi on 10kk.
Seuraava neuvola meillä on parin viikon päästä ja ajattelin todellakin siellä mainita, että mulla on vähän vaikeeta tällä hetkellä. Saas nähdä mitä sitten sanovat/tekevät asialle. Mieheke on kyllä suuri apu iltaisin, kun tulee töistä. Mä saan omaa aikaa oikeastaan aina jos tarvitsen.
Kotona parasta on silloin, kun mieheke tulee töistä ja ottaa vauvan hoitaakseen ja mä saan tehdä mitä huvittaa. Tosta voi päätellä, että mun mielestä kotona ei tällä hetkellä mikään ole kivaa. Vauvaa hoidan mielestäni hyvin ja olen hyvä äiti, koska vauva on tyytyväisenä 99% ajasta. Se 1% huonoa tuulta johtuu yleensä satunnaisista vatsakivuista, mutta nekin menee monesti aika nopeasti ohi, eikä niitä ole edes joka päivä. Mä oon aina tykännyt siitä, että voin kotona tehdä mitä haluan silloin kun itseä huvittaa ja kenenkään häiritsemättä.
Eniten mua vituttaa arjessa se, kun asiat jää kesken, koska olen sellainen, että teen asiat alusta loppuun kun kerran aloitan. En ole koskaan ollut sellainen, että voisin jättää jotain kesken aamulla ja jatkaa sitten vaikkapa illalla tai huomenna. Tai edes tunnin päästä. Vauva häiritsee sitä, että saisin tehtyä asioita kerralla alusta loppuun ja se ärsyttää mua suunnattomasti. Eikö se helvetti tajua, että mä lämmitän kyllä sitä ruokaa sitten, kun saan aloitetun homman tehtyä loppuun ensin? No ei se tajua. Odotan sitä hetkeä, kun se tajuaa, jos sanon, että ihan kohta tehdään sitä tai tätä ja että se oikeesti osaa odottaa hetken.
Raskasta on se, kun ainut aikuiskontakti päivän aikana on mieheke, kun se tulee töistä. En välttämättä näe kavereita tai muita aikuisia kuin kerran tai kaksi viikossa, mikä on mulle tosi vähän. Ja muita aikuisia ei tarkoita esim. kaupan kassaa tai muuta tällasta. Tarkotan kavereita tai joitain, kelle voi puhua muutakin kuin vauvaa.
Äitiyslomalla oli kivaa niin kauan kuin vauva oli mahassa, sen jälkeen kaikki on muuttunut päivä päivältä ahdistavammaksi.
Mä oon samaa mieltä kuin Emilia, en ole äidillinen ihminen. Se, jos mikä, on selvinnyt nyt.
Lapsetkin on kivoja sitten, kun ne osaa itse toimia ja kertoo, jos jotain on vikana. Odotan sitä, kun toi osaa itse voidella leipänsä ja pukea ja hoitaa omat arkiaskareensa ilman, että mun tarvii koko ajan sekaantua asiaan.
Muistinkohan nyt vastata vähän kaikkien kommentteihin?
) tai vaihtoehtoisesti häntä ei ymmärretty miten hän saattoi jättää miehen kotiin! Eihän se voi toimia! Sekä ihannoinnissa että kauhistelussa oli usein se vivahde että naisen olisi pitänyt jäädä kuitenkin kotiin. Mikä ehkä vähän oli jännä aspekti, kun samalla ihailtiin että mies on lasten kanssa kotona. Tyyppi joutui aina selittämään miksi hän on kotona lasten kanssa, eikä se vaimo. Ja edelleen kun siitä tulee puhe, niin se on hirveän kiinnostavaa ja "jännää". Onko raivostuttavaa? No on! 
Katosivat mun hyvät pohdinnat ja älyllinen tekeminen -ehdotukset. 
Ja kuinka nopeasti voikaan tuollainen pikkutyyppi kehittyä 
:äitionniinylpeä:
Joskus nukahtaa vielä hetkeksi huutokonsertin päätteeksi mut yleensä ei.