Ihmisen paras ystävä.

[Lyyra]

Tasa-arvon merkeissä koiraketju kissaketjun rinnalle. Koirajutut siis tänne.

Laitetaan nyt vaikka aloitukseen esittelyä sen verran, että mulla on 15½-vuotias karvareuhka, jonka emä oli bordercollie ja isä oli suomenpystykorva. Komeaksi sitä on haukuttu ihan aina. Fiksuuden ja paimenvietin hän on perinyt äidiltään, itsepäisyyden ja haukkutaidot isältään. Kiero ja jääräpäinen siis.
Mutta se on minun ihanin ja rakkain ja ainoa rekku.

[Nugat]

Jospa minäkin esittelisin karvakorvani, vaikka niistä olenkin jo aikaisemmin tainnut puhua. Mutta tämähän on virallinen ketju.

Eli vanhin tupsuperseistämme on 6 vuotias siskoni kultaisennoutajan ja suomenajokoiran rakkauden hedelmä. Poika on ison noutajan kokoinen ja muotoinen, mutta isältään hän on perinyt lyhyen karvan ja isot lurppakorvat. Kaulassa ja selässä on tosin hieman kikkaraista karvaa. Yleisväritykseltään hän on tumma, musta mantteli, tiikeriraidalliset jalat ja pää, valkoista rinnassa ja tassuissa. Olemme antaneet rodulle nimen Jokimäen sukannoutaja.

Poika on luonteeltaan noutajamainen, kantaa suussaan kaiken laista. Varsinkin kun tulee vieraita, tai ylipäätään jos joku tulee kotiin. Monesti olemme todistaneet, mitä kaikkea tuohon kuonoon mahtuukaan. Kerran hän sylkäsi syystaan 2 tennispalloa, 3 sukkaa ja 5 käpyä. Isältään hän on perinyt huonon kuulon, joka ilmenee pojan nuuskiessa jotain keilletyllä alueella (pois pihasta). Kuulo saadaan palautumaan niskasta nappaamalla ja korvaan huutamisella. Kuulo kuitenkin tuppaa huononemaan, jos sitä muistuta. Niin, muistikin on toisinaan vähän huono.

Vaikka poika on kiltti ja tottelevainen, on hän myös hyvin omapäinen toisinaan. Esimerkiksi postilaatikolla käyminen. Kun poika ymmärtää, että nyt käydään postissa, poika on jo syöksynyt kauas edelle. Tästä seuraa kuulotesti. Poika vaatiikin, että joka päivä on pakko käydä postissa kurin kanssa, että sivulta ei sitten hävitä mihinkään, kun kerran vapaana saa olla. Näin poika toimisi aina hyvin, mutta ei tarvita kuin parin päivän tauko niin kaikki alkaa alusta. Sama juttu hihnassa vetämisellä. Poika ei vedä, jos sitä on tarpeeksi muistutettu asiasta, ja hän meneekin lenkillä niiiin nätisti ja mukavasti. Mutta poika kuitenkin kokeilee koko ajan, kuinka paljon hihnaa voi kiristää ennenkuin tulee sanomista. Yhtä äkkiä, jos kävelyttäjä ei huomaa, poika jo taas vetääkin kunnolla. Lenkeillä on aina oltava tarkkana tämän asian kanssa.

Poika ei pidä siitä, että kaikki kissat jahtaavat hänen häntäänsä. Hännän päässä on nimittäin valkoinen tupsu, vaikka muutan musta onkin. Sehän saa kissat, ja varsinkin kissanpennut riemastumaan. Poika ottaakin heti kärsivän ilmeen, jos kissa seuraa perässä.

Toinen karvaperseistämme on norjanharmaa hirvikoira neiti, 5v. Ja todellakin neiti henkilö on kyseessä. Vimpula ei pidä märästä, ja muutamaan kertaan on hän joutunut hirvimetsällä noloon tilanteeseen, kun hirvi on loikkannut suon yli. Eihän vimpula voi suolle mennä! Varpaat kastuu! Kuitenki vimpula on rohkaissut itsensä ja jatkannut ajoa. Leveät ojat ovat sitten eri juttu. Niiden yli vimpula ei missään nimessä loikkaa.

Vimpulan kanssa on käyty näyttelyissa vimpulan ollessa nuorempi. Pentuna ensimmäisessä näyttelyssään hän voitti koko ryhmän ja erikoispalkinnon muodoista ja erittäin hyvästä luonteesta. Joskus norskit ovat sellaisia yrmyjä, mutta vimpula onkin neiti. Kasvettuaan oli vimpulan pokaalit loppuneet, sillä vimpullalla on liian pienet rinnat isojen neitien kilpailuihin. Minkäs vimpula mahtaa sille, että hän on niin siro. Haukkukokeissa vimpulalla on käynyt yleensä huono tuuri. On olemassa raja siitä, kuinka läheltä hirven saa löytää, mutta vimpula on löytänyt ne aina liian aikaisin. Muuten vimpula pärjää metsässä hyvin, ja onkin paras koira lähiseudulta.

Vaikka metsässä vimpula onkin hurja on hän kotona pieni puudeli. Hän saa olla pihalla vapaana, kun ei tuo mihinkään näytä karkaavan. Kotona pyssyn paukkeet ja ilotulitteet pelottavat ja uusivuosi onkin neidille vaikeaa aikaa. Ruokailukaan ei ole helppoa, sillä eihän nyt pelkkiä papanoita voi syödä, vaan vimpula tarvitsee imun. Imu kehitetään papanoiden päällä olevalla pullan palasesta tai jauhelihasta. Makkarasta hän ei pidä. Kissanruokakin on oiva kuorrutus papanoille. Pentuna ollessaan meidän oli vaikea syöttää neitiä, hänelle kun ei maistunut mikään muu kuin murunen maksalaatikkoa. Olihan joulu. Lopulta saimme hänet kunnolla syömään, mutta syödessään kaikkien piti olla liikkumatta ja hengittämättä, etti vimpula häiriinny ja lakkaa syömästä. Nyt tilanne on jo tasaantunut, vaikka vaikeaa se on vieläkin. Vimpulan erityisherkkua ovat lakut. Niitä ei pieni vimpula voi vastustaa missään tilanteessa. Hedelmäkarkitkin ovat oikein oivallisia.

Vimpula pitää myös vauvoista ja kissanpennuista. Niitä täytyy suojella. Herranjestas jos iso-kissa isottelee pikkukissalle. Silloin vimpula hermostuu. Tai jos joku häiritsee pientä vauvaa! Jestas!
----

Hitsi. Näistähän olisi paljon kerrottavaa. Mutta nyt katkesi lanka. Enköhän kuitenkin noista jotain lisää mainitse tulevaisuudessa.

[lumikukka]

Jee, hauvaketju!

Jospa kertoisin minäkin omaa elämääni sulostuttaneista karvapalleroista. Kun olin 9-vuotias, meille tuli suloinen seropi nimeltään Eetu. Eetu oli puoliksi pystykorva, puoliksi karjalankarhukoira. Värityksen hää oli perinyt karhukoiralta, muun olemuksensa pystykorvalta. Eetu oli meille tullessaan 3-vuotias. Aiemmat omistajat joutuivat luopumaan Eetusta muuttaessaan omakotitalosta kerrostaloon, sillä se oli perinyt kunnon haukkumisvietin molemmilta vanhemmiltaan. Eetu oli kova haukkumaan ja energinen kuin mikä ja eli terveenä ihan viime kuukausiinsa asti. Eetu kuoli 14-vuotiaana, 5 vuotta sitten. Olin siinä vaiheessa muuttanut jo kotoa.

Nykyinen hauveli on saksanpaimenkoira nimeltään Muska. Se on varmasti maailman suloisin sakemanni! Muska tuli vähän kuin kaupan päälle, kun aikoinaan tutustuin nykyiseen avokkiini. Hauveli on hirmu kiltti ja tykkää kaikista ihmisistä. Uudet tuttavuudet on aina sille potentiaalisia leikkikavereita. Kaiken kaikkiaan ihastuttava tapaus. Muska täytti loppuvuodesta 6 vuotta, joten edessä on toivottavasti vielä monta yhteistä vuotta.

[Nugat]

Hei onkos kenelläkään kokemuksia koirien homeopatiasta? Kun meidän poika tosiaan on homeelle allerginen, eikä oikein innosta syöttää sille rauhoittavia oireiden hillitsemiseksi. Lääkärit eivät ole puhuneet mistään allergialääkkeistäkään, eikä mitään zyrteckejä uskalla elukoille syöttää.
Kun itsekkin olen homeopaattisia lääkkeitä vetänyt mitä ihmeellisimpiin asioihin, niin luulisi koirillekkin löytyvät samat kostit.

[Lyyra]

Se jalostusdokumentti tuli nyt sitten uusintana. Katoin ja kiehun edelleen raivosta. Onneksi Suomen Kennelliitolla on vähän enemmän järkeä päässä tuon homman suhteen. Jos koira on ihmisen paras ystävä, niin ihminen ei ainakaan ole koiran. Ainakaan jalostajaihminen.
Minusta olis mielenkiintoista nähdä miltä koirat näyttäisivät vaikka 100 vuoden kuluttua, jos sisäsiittäminen ja rodunjalostus kiellettäisiin, ja perinnöllisiä sairauksia kantavat koirat steriloitaisiin. Pelkkiä seropeja muutaman sukupolven verran, heh.

[Walker]

Se jalostusdokumentti tuli nyt sitten uusintana. Katoin ja kiehun edelleen raivosta. Onneksi Suomen Kennelliitolla on vähän enemmän järkeä päässä tuon homman suhteen.

Jalostusasiaa on käsitelty omalta osaltaan Suomen kanavilla vuonna 2007 Ylen MOT-ohjelmassa.

http://lotta.yle.fi/motweb.nsf/sivut/ohjelma?opendocument&pageid=Content09332398EB0
Sisältää myös linkit sairaimmat/terveimmät rodut listauksiin.

[Lyyra]

Se jalostusdokumentti tuli nyt sitten uusintana. Katoin ja kiehun edelleen raivosta. Onneksi Suomen Kennelliitolla on vähän enemmän järkeä päässä tuon homman suhteen.

Jalostusasiaa on käsitelty omalta osaltaan Suomen kanavilla vuonna 2007 Ylen MOT-ohjelmassa.

http://lotta.yle.fi/motweb.nsf/sivut/ohjelma?opendocument&pageid=Content09332398EB0
Sisältää myös linkit sairaimmat/terveimmät rodut listauksiin.

Jeps. Varsinaista MOT-dokkaria en ole nähnyt, mutta taisin lukea nuo transkriptiot aikoinani, ja suutuin muistaakseni silloinkin. Siinä esiintyvä Marjatta Snellman valittiin taannoin Vuoden eläinlääkäriksi, ja kasvattaa käsittääkseni itsekin jotain koirarotua (en nyt äkkiseltään muista mitä). Suomessa on kuitenkin onneksi PEVISA, eli Perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma, ja tiettyjen rotujen kasvattajilta vaaditaan hyväksytyt terveystarkastukset ennen kuin niitä saa astuttaa. Kennelliiton tiedote Sairaaksi jalostettu -dokumentista

[Lumikki75]

Jalostuksesta aivan muihin asioihin...

Käytiin eilen eläinlääkärissä rokottamassa meidän Iines (cockerspanieli, ikää kohta 5,5 kuukautta). Tätä ennen on käyty jo kaksi kertaa rokottamassa, siis ne ihan normaalit penturokotteet. Eläinlääkäri kehotti tulemaan seuraavaan rokotukseen sitten, kun ikää on vuosi. Rupesin miettimään, että onkohan tuo nyt vähän hätävarjelun liioittelua, siis että onko oikeasti tarpeen rokottaa noin usein? Onko kellään asiasta mitään tarkempaa tietoa?

[Lumikki75]

Mä teen töitä kotona, mikä tarkoittaa sitä, että olen käytännössä aina kotona Iineksen (cockerspanieli, 6 kk) kanssa. Tänään mulla kuitenkin oli hammaslääkäri ja samalla kävin muutenkin kaupungilla hengailemassa. Olin poissa kotoa yhteensä kolmisen tuntia, käytin koiran tarpeillaan juuri ennen lähtemistä ja tulin takaisin sen normaaliin ruoka-aikaan mennessä. Ei siis olisi pitänyt olla mitään ongelmaa, mutta oli silti. Koira on ollut sisäsiisti jo pari kuukautta, mutta nyt kotiin tullessa lattialla oli sekä ykkönen että kakkonen.

Tajuanhan mä sen, että kyseessä on eroahdistus enkä siis ole koiralle vihainen, mutta vähän huolestuttaa, että enkö mä ikinä voi lähteä mihinkään ilman, että jotain kamalaa on odottamassa takaisin tullessa? Olen kuvitellut, että erossa olemisen harjoitteluun riittäisi se, että mä olen monta tuntia päivästä työhuoneessani yläkerrassa, minne koiralla ei ole asiaa. Ilmeisesti se sitten kuitenkin on koiran mielestä ihan eri asia kuin se, että mä olen oikeasti poissa.

[Lyyra]

Kyllä oikea poissaolo on eri asia kuin eri huoneessa oleminen. Koira kuitenkin kuulee liikkeesi ja tietää sinun olevan paikalla. Totuttelemallahan se Iines kuitenkin oppii, ja niin.. onko se satunnainen pissakakka nyt sitten kuitenkaan niin kamalaa?

Meidän huntti (15v 9kk) on jo aika raihnainen. Käytännössä kuurosokea, ja takajaloissa nivelet huonona. Laminaattilattialla ei tassut pidä ihan niin kuin toivoisi pitävän, ja välillä papparainen pitää nostaa tolpilleen. Ja silloinkin pitää yleensä odottaa hetki ennen kuin päästään liikkeelle, kun usein toinen takajalka on myös turtunut (kun koira nukkuu sen päällä). Lisäksi hän meinasi päivällä törmäillä vähän seiniin, kun se suunnistaa valon perusteella, ja meillä on valkoiset seinät. Mahavaivoja meinaa olla kans, ja muutama viikko sitten ripulin ollessa pahimmillaan vanhempani olisivat jo olleet piikille viemässä. No ripulista päästiin eroon, ja tällä hetkellä isoin vaiva on tosiaan ylösnostelu ja tiheä pissan ja kakan tarve. Minusta siinä ei ole tarpeeksi syytä koiraa piikille viedä, varsinkin kun se on virkeä ja hyväntuulinen. Myös ruokahalu ja hellyydentarve ovat ennallaan. Sairas koira ei ruokaa ja rapsutuksia kerjää.

[Lumikki75]

onko se satunnainen pissakakka nyt sitten kuitenkaan niin kamalaa?

Ei toki.
Mutta se olisi kamalaa, jos aina ja ikuisesti koiralla olisi niin kova hätä mun lähtiessä pois vähäksikin aikaa, että se kokisi tarvetta pissiä ja kakkia ympäriinsä (tai tehdä jotain pahempaakin, niin kuin vaikka palastella huonekaluja). Mutta toivotaan, että tuo tuosta ajan kanssa tokenee. Pitänee useammin käydä jossain niin, että tottuu nopeammin.

[Maija]

Koiraimmeiset, apua.

Kun tässä viime aikoina Poika on tullut aika tiiviiksi osaksi elämääni ja hän käy kylässä melkein päivittäin, niin on ilmennyt hieman häiritsevä ongelma. Jos cavalierimme on samassa huoneessa kanssamme ja esimerkiksi halaamme (siis minä ja Poika ), koira on heti kimpussamme. Hyppii, nylkyttää jalkaa ja kerjää muuten huomiota. Jos taas menemme toiseen huoneeseen ja laitamme oven kiinni, Viivi raapii ovea niin, että vaikuttaa siltä, että se koittaa porautua siitä läpi. Tällaista ei ilmene, jos menen muutoin toiseen huoneeseen yksin.

Kokeeko koira, että sen asema laumassa on jotenkin uhattu Pojan vuoksi vai johtuuko käyttäytyminen pelkästä huomionkipeydestä? Mitä asialle voisi tehdä?

Tilanne vaatisi ratkaisua, mutta itse olen jokseenkin neuvoton.

[Deni]

Lumikki, penturokotukset on voimassa vuoden, sen jälkeen riittää että rokotetaan kahden vuoden välein. Ettei se ell mitään liioitellut, tuo on normaali käytäntö. Vissiin laitoitte rabieksen erikseen, kun kolmesti täytyi käydä penturokottamassa? Jotkut lääkärit laittaa sen samalla muiden kanssa, niin että selvitään kahdella rokotuskäynnillä pennun kanssa.

(Tiedän, että vastaus on tolkuttoman myöhässä, mutta... )

Ja Maijan koira on ihan selvästi mustis. Meillä oli Elvin kanssa ihan samanlaisia ongelmia kun mä esittelin sille ensimmäisen "isäpuolen". Oltiin oltu kaksistaan jo sen verran kauan, että koiralla kesti tosi pitkään tajuta että on tilanteita joissa sitä ei ihan oikeasti kaivata lähistölle. Elvi yritti sitkeästi ängetä väliin ja muutenkin vetää kaiken huomion itseensä... Toisaalta on mahdollista myös että koira kokisi halaamiset ym. fyysisen kontaktin emäntään kohdistuvana uhkana. Mun vanhempien koirista vanhin rupeaa haukkumaan ja puolustamaan "uhattua" jos joku perheenjäsen menee liian lähelle (tai retuuttaa toista leikillään, meillä on vähän sairaat huvit välillä, tiedän.)

Ongelma on kiusallinen, mutta sen pitäisi kyllä ajan myötä helpottaa. Kannattaa varmaan olla huomioimatta koiraa mahdollisimman paljon kun se tulee häiriköimään, tai jos koira ymmärtää pois-käskyn, sen voi ihan tylysti karkottaa paikalta myöskin. Oven sulkeminen aiheuttaa varmasti huutoa alkuun, mutta mä en usko että koira jaksaa loputtomiin kiljua oven takana. Täytyy vaan itse yrittää pysyä lujana ja näyttää koiralle ettei se saa tahtoaan läpi huutamalla (ts. ovi ei aukea jos koira ei ole rauhassa.)



Meillä riittää riemua kun Piia on kasvanut pois suloisesta pikkutaaperoiästä ja ruvennut tekemään pahojaan. Jeesus mikä pösilö, heti tihutöissä kun vaan silmä välttää, ja nyt sillä vielä näkyy putoilevan ensimmäiset maitohampaat niin että pureskeltavaa etsitään mistä tahansa... Tällä hetkellä menossa on hullu iltahepuli, Elvi istuu keskellä lattiaa ja tuijottaa Piiaa joka vetää rallia pitkin kämppää. Oi iloa..

[Lumikki75]

Lumikki, penturokotukset on voimassa vuoden, sen jälkeen riittää että rokotetaan kahden vuoden välein. Ettei se ell mitään liioitellut, tuo on normaali käytäntö. Vissiin laitoitte rabieksen erikseen, kun kolmesti täytyi käydä penturokottamassa? Jotkut lääkärit laittaa sen samalla muiden kanssa, niin että selvitään kahdella rokotuskäynnillä pennun kanssa.

(Tiedän, että vastaus on tolkuttoman myöhässä, mutta... )

Eikä mitään myöhässä, seuraavaan rokotukseenhan on vielä aikaa!

No tuo mua hämäsi, kun muistelin että edellistä koiraa ei rokotettu kuin kahden vuoden välein. En sitten näköjään muistanut pentuaikaa ollenkaan.
Ja lekuri mainitsi myös, että sen rabieksen voisi laittaa samaan aikaan sen toisen rokotuksen kanssa, mutta suositteli kahta eri käyntiä, jottei varmasti tule mitään pahempia sivuvaikutuksia. Eipä tuo kauheasti lisävaivaa tuonut, kun eläinlääkäri on ihan lähellä.

Muoks:
Tuo pentuhampaiden putoilu on koomista. Meidän Iineksellä ainakin ne kirjaimellisesti putoilivat suusta. Koira käveli kaikessa rauhassa paikasta A paikkaan B, kun yhtäkkiä kuului raps ja lattialla killui poskihammas. Koiran hämmästynyt ilme olisi pitänyt saada ikuistettua, paha kun ei ollut kameraa käsillä.

Niistä maitohampaista taitaa muuten osa mennä koiran mahaan? Mä en ainakaan lattialta / koiran turkista löytänyt läheskään niin montaa hammasta kuin niitä siellä suussa oli. Osa toki varmaan putosi ulos, mutta silti luulen että osa tuli syödyksi. Ei näyttänyt paljon menoa haittaavan.

[Deni]

Joo, riippuu varmaan vähän koirasta että miten paljon se niitä hampaita nielee touhutessaan. Kun Elvi vaihtoi hampaita, mä onnistuin löytämään kaksi maitohammasta lattialta, loput katosi johonkin - koiran mahaan tai mihin lie lelun kätköihin. Vähän harmi sinänsä, mä näin joskus kuvan pienestä taulusta, johon oli laitettu kehyksiin koiran irronneet maitohampaat, ja mun mielestä se oli aika vinkeä tavallaan.

Piia kiipesi äsken ekaa kertaa ikinä rappuset sekä ylös että alas! Me ollaan kannettu sitä tähän asti, koska se pelkää rappuja eikä ole uskaltanut edes yrittää. Tampereen asemalla se kuitenkin pöljyyksissään kipusi raput ylös asemalaiturille ihan kevyesti, joten mä päätin että on aika alkaa harjoitella omassakin rappukäytävässä... Pari päivää kannoin sen aina puoleenväliin ja yllytin siitä kiipeämään itse loppuun, mutta nyt se vasta uskalsi tulla koko matkan omin jaloin. Hyvä niin, tuollaisen viisikiloisen roikaleen kanniskelu alkoikin jo vähän tökkiä...

[Lyyra]

Mutta se on minun ihanin ja rakkain ja ainoa rekku.

Minun ihanimmalla ja rakkaimmalla ja ainoalla rekulla taitaa nyt olla viimeiset päivät käsillä.
Suoliongelmia on ollut jo tovin verran. Toissaviikonloppuisen ripulikarnevaalin jälkeen näytti jo ihan hyvältä, kun tilanne laukesi vähäksi aikaa, mutta nyt on kuulemma itku taas alkanut. Viime yönä oli herättänyt 5-6 kertaa, että pitää päästä kakkaa yrittämään.

Voi kuinka soisin, että pappa nukahtaisi ihan omia aikojaan pois, mutta hitto kun se on niin jääräpäinen. Ja voi kuinka olisin toivonut, että pappa jaksaisi vielä kesään asti, niin sen voisi sitten haudata mökkimaille. Ja voi kunpa pääsisin vielä tassua silittämään.

[Lyyra]

Minun ihanimmalla ja rakkaimmalla ja ainoalla rekulla taitaa nyt olla viimeiset päivät käsillä.

Ja nyt on sitten haukkupapparainen mennyt mehevämpiä tunkioita kaivelemaan. Tämän piti olla hyvä päivä.

[marenkienkeli]

Paljon jaksamista Lyyralle.

[Suvi]

Voi Lyyra, ikävä kuulla. Paljon jaksamista sinne myös täältä.

[Lyyra]

Kiitos kaverit. On sillä nyt parempi olla kun ei ole maha enää kipeänä. Tämänhetkinen suru puserossa on vain se hinta, joka siitä koiran suomasta ilosta ja rakkaudesta pitää maksaa. Eiköhän tämä tästä.

[Emilia]

Voi Lyyra. Jaksamista.

Tuli ihan omaa möllykkää ikävä (21.3. olisi ollut sen syntymäpäivä).

Kaveri päätti nyt luopua omasta koirastaan. Sukulaismiehelle menee, ei sen kauemmas ja varmaan hyvä niin. Koira parkaa kun on parin vuoden aikana heitelty ees taas sen verran karulla meiningillä, että hyvä vaan kun saa vihdoin pysyvän kodin ja paikan, jossa osataan ko. rotua hoitaa.

[Sippura]

Lyyra, otan osaa

[Maija]

Voi Lyyra.

Jaksamisia.

[Nugat]

Jaksamista Lyyra.

Rakkaan lemmikin menettäminen on aina kamalaa.

[Lyyra]

Kiitos kaikille.
On mulla jo parempi olo. Tuo viimeinen päivä oli kauhein, kun piti itkeä tihrustaa vähän väliä. Seuraavana yönä näin tietenkin haukusta unta, ja isälleni pappa oli tullut vielä sanomaan hyvästit: isä oli herännyt yöllä haukahdukseen.

Outoahan se varmasti on, kun seuraavan kerran menee vanhempien luona käymään, eikä rekkua olekaan enää mestoilla, mutta suurin surutyö taitaa olla takanapäin jo.

Koirankin on nyt varmasti parempi olla. Viimeiset viikot meni ylä- ja alamäkeä suolistovaivojen ja niiden aiheuttaman mahakivun takia. Ja nyt saa varmasti mättää poronluita ja kalaa niin paljon kuin napa vetää.