Jospa minäkin esittelisin karvakorvani, vaikka niistä olenkin jo aikaisemmin tainnut puhua. Mutta tämähän on
virallinen ketju.
Eli vanhin tupsuperseistämme on 6 vuotias siskoni kultaisennoutajan ja suomenajokoiran rakkauden hedelmä. Poika on ison noutajan kokoinen ja muotoinen, mutta isältään hän on perinyt lyhyen karvan ja isot lurppakorvat. Kaulassa ja selässä on tosin hieman kikkaraista karvaa. Yleisväritykseltään hän on tumma, musta mantteli, tiikeriraidalliset jalat ja pää, valkoista rinnassa ja tassuissa. Olemme antaneet rodulle nimen Jokimäen sukannoutaja.
Poika on luonteeltaan noutajamainen, kantaa suussaan kaiken laista. Varsinkin kun tulee vieraita, tai ylipäätään jos joku tulee kotiin. Monesti olemme todistaneet, mitä kaikkea tuohon kuonoon mahtuukaan. Kerran hän sylkäsi syystaan 2 tennispalloa, 3 sukkaa ja 5 käpyä. Isältään hän on perinyt
huonon kuulon, joka ilmenee pojan nuuskiessa jotain keilletyllä alueella (pois pihasta). Kuulo saadaan palautumaan niskasta nappaamalla ja korvaan huutamisella. Kuulo kuitenkin tuppaa huononemaan, jos sitä muistuta. Niin, muistikin on toisinaan vähän huono.
Vaikka poika on kiltti ja tottelevainen, on hän myös hyvin omapäinen toisinaan. Esimerkiksi postilaatikolla käyminen. Kun poika ymmärtää, että nyt käydään postissa, poika on jo syöksynyt kauas edelle. Tästä seuraa kuulotesti. Poika vaatiikin, että joka päivä on pakko käydä postissa kurin kanssa, että sivulta ei sitten hävitä mihinkään, kun kerran vapaana saa olla. Näin poika toimisi aina hyvin, mutta ei tarvita kuin parin päivän tauko niin kaikki alkaa alusta. Sama juttu hihnassa vetämisellä. Poika ei vedä, jos sitä on tarpeeksi muistutettu asiasta, ja hän meneekin lenkillä niiiin nätisti ja mukavasti. Mutta poika kuitenkin kokeilee koko ajan, kuinka paljon hihnaa voi kiristää ennenkuin tulee sanomista. Yhtä äkkiä, jos kävelyttäjä ei huomaa, poika jo taas vetääkin kunnolla. Lenkeillä on aina oltava tarkkana tämän asian kanssa.
Poika ei pidä siitä, että kaikki kissat jahtaavat hänen häntäänsä. Hännän päässä on nimittäin valkoinen tupsu, vaikka muutan musta onkin. Sehän saa kissat, ja varsinkin kissanpennut riemastumaan. Poika ottaakin heti kärsivän ilmeen, jos kissa seuraa perässä.
Toinen karvaperseistämme on norjanharmaa hirvikoira neiti, 5v. Ja todellakin neiti henkilö on kyseessä. Vimpula ei pidä märästä, ja muutamaan kertaan on hän joutunut hirvimetsällä noloon tilanteeseen, kun hirvi on loikkannut suon yli. Eihän vimpula voi suolle mennä! Varpaat kastuu! Kuitenki vimpula on rohkaissut itsensä ja jatkannut ajoa. Leveät ojat ovat sitten eri juttu. Niiden yli vimpula ei missään nimessä loikkaa.
Vimpulan kanssa on käyty näyttelyissa vimpulan ollessa nuorempi. Pentuna ensimmäisessä näyttelyssään hän voitti koko ryhmän ja erikoispalkinnon muodoista ja erittäin hyvästä luonteesta. Joskus norskit ovat sellaisia yrmyjä, mutta vimpula onkin neiti. Kasvettuaan oli vimpulan pokaalit loppuneet, sillä vimpullalla on liian pienet rinnat isojen neitien kilpailuihin. Minkäs vimpula mahtaa sille, että hän on niin siro. Haukkukokeissa vimpulalla on käynyt yleensä huono tuuri. On olemassa raja siitä, kuinka läheltä hirven saa löytää, mutta vimpula on löytänyt ne aina liian aikaisin. Muuten vimpula pärjää metsässä hyvin, ja onkin paras koira lähiseudulta.
Vaikka metsässä vimpula onkin hurja on hän kotona pieni puudeli. Hän saa olla pihalla vapaana, kun ei tuo mihinkään näytä karkaavan. Kotona pyssyn paukkeet ja ilotulitteet pelottavat ja uusivuosi onkin neidille vaikeaa aikaa. Ruokailukaan ei ole helppoa, sillä eihän nyt pelkkiä
papanoita voi syödä, vaan vimpula tarvitsee
imun. Imu kehitetään papanoiden päällä olevalla pullan palasesta tai jauhelihasta. Makkarasta hän ei pidä. Kissanruokakin on oiva kuorrutus papanoille. Pentuna ollessaan meidän oli vaikea syöttää neitiä, hänelle kun ei maistunut mikään muu kuin murunen maksalaatikkoa. Olihan joulu. Lopulta saimme hänet kunnolla syömään, mutta syödessään kaikkien piti olla liikkumatta ja hengittämättä, etti vimpula häiriinny ja lakkaa syömästä. Nyt tilanne on jo tasaantunut, vaikka vaikeaa se on vieläkin. Vimpulan erityisherkkua ovat lakut. Niitä ei pieni vimpula voi vastustaa missään tilanteessa. Hedelmäkarkitkin ovat oikein oivallisia.
Vimpula pitää myös vauvoista ja kissanpennuista. Niitä täytyy suojella. Herranjestas jos iso-kissa isottelee pikkukissalle. Silloin vimpula hermostuu. Tai jos joku häiritsee pientä vauvaa! Jestas!
----
Hitsi. Näistähän olisi paljon kerrottavaa.

Mutta nyt katkesi lanka. Enköhän kuitenkin noista jotain lisää mainitse tulevaisuudessa.
