Matkustaminen

[Kibaya]

Taikausko-Lauantai - Perjantai (13)

Herään 9.15. Huoh.
Avustaja nukkuu. Sairaanhoitaja on ilmoittanut soittoajan. Selailen somea, luen sodis-uutiset, tuijottelen kattoon, kuuntelen kirjaa ja yritän nukahtaa uudestaan. Avustaja herää 10.30, juuri kun olen nukahtamassa uudestaan. Jään pötköttelemään, koska ei tarvitse tehdä mitään. Saan kupillisen kahvia sängyn viereen. Ei juma!
Siirryn sängyltä sohvalle makoilemaan. Aikalailla aamu menee kuitenkin omissa oloissa. Sovitaan myös että avustaja saa vapaata siihen hetkeen kun puhun puhelimessa. Puhelu saapuu ajallaan ja on hyvä. Tarpeellinen. Sen jälkeen on samaan aikaan kepeä, mutta myös raskas olo. Sitä on vaikea selittää.
Meillä on leffa kolmelta. Aika hyvin päästään alueelle niin, että ehditään vähän napata jotain syötävää. Juuri ja juuri ehditäänkin.

Made in Germany - päivän eka elokuva.
Taas kyseessä on Möllerin valitsema elokuva. Masterclass-teemalla mennään, mutta nyt ei mennä sinne huonojen elokuvien kentälle.
Ensimmmäinen kuva on rakeinen, kuin vanhahkolla kameralla kuvattu. Siinä eletään vielä sodan aikaa ja mustavalkoisuus antaa vielä omat mausteet kuvalle.
Elokuvan keskiössä on elokuva. Sen tekeminen, sen rooli yhteiskunnassa ja elämässä, sekä muutos. Sekä jälleen kerran yhteiskunnallinen murros, fasismi ja kapitalismin aikaansaama tuho yhteisöissä. Kevyesti, kertakaikkiaan.
Samaan aikaan kulkee rinnakkain päähenkilöiden tarinat erilaisissa olosuhteissa. Toiset ovat elokuvantekijöitä, toiset saavat elantonsa muulla tavoin, mutta sekin liittyy elokuvaan. Miten ajan kuluessa muutos on vääjäämätön, mutta jotkut asiat eivät koskaan muutu. Juuri niitä asioita, mitkä ainakin itselle herättää turhautumista ja lamaannuttaa tämän hetken ilmapiirissä (poliittisessä ja yleisessä). Toistetaanko samoja virheitä?
Kyllähän se hiljaiseksi vetää, kun täältä ulos valuu. Natsismi, fasismi, ihmiset...

Käydään Suvin kanssa syömässä. Se on perinteinen poropitsa. Jälleen. On se vaan hyvä, aijjai, ettien että ja mitä näitä nyt on. PItsan jälkeen Suvi lähtee leffaan, mä valutan itseni rannalle. Aurinko paistaa, on kaunista. Mullahan on uikkarit mukana autossa. Avustaja on jossain tapaamassa ystäviään, mutta juuri kun olen laittamassa viestiä, hän kävelee vastaan .
Höpötellään ensin hetki hänen ystävien kanssa ja sitten he lähtevät hakemaan autosta meidän kamoja. Ystävät eivät lähde uimaan, se on kuulema hullun touhua.
Uikkarit, puikkarit, pyyhe ja menoks. Ilma on kirpsakka. Vaatteet päällä on kuuma, mutta ilman vaatteita kirpsakkaa.
Valitsen veteenmenopaikaksi laiturin vierestä olevan matalan rantatörmän. Valutan itse itseni kohti rantaa ja paikalla oleva festarikansa siinä lähellä säikähtää kun tuoli sujahtaa ohi. Fiuh. No, vauhti on kyllä loppua kohden helposti koveneva, mutta ihan täysin mun hallinnassa. Slaidaan itseni pysähdyksiin, nousen ylös ja unohdan kuinka paljon mun selän takana on tavaraa. Koko paska kaatuu! Jälleen kerran siinä säikkyy ihmiset. Kun se näyttää niin pahalta. Ahaa, aivan. Okei. No, hupsis. Ei hätää, vakuutellaan kaikille ja kerron että ei ole takana niitä kaatumisen esteitä ja sen verran paljon kassia kahvassa, että tuolin takapaino vetää sen tosi helposti nurin. Varisnkin jos painoa on vain takana. Ei todella se tuoli millä lähdetään keulimaan.
Muutama lähellä oleva ihminen kauhistelee kun valun veteen. Siis seison siellä hiekkareunalla, polvenkorkuisessa vedessä ja pohja alkaa antaa periksi, kirjaimellisesti valun sinne. Plåp.
Vesi on ihanaa. Kylmää, mutta ei niiiiiin kylmää. Keho rentoutuu. Se on kyllä aivan käsittämätöntä miten siinä kylmässä vedessä lihakset antaa periksi ja jännitys poistuu. En voi uida, koska kylmyys käy sormiin aika paljon, joten päädyn pyöriskelemään pelkkien jalkojen avulla. Haluaisin käydä kellumaan, mutten halua kastella hiuksia. Pyörittelen varpailla vettä ja lasken kymmeneen useamman kerran. Pyörähtelen uiden eteen ja taa, virta vie aina välilllä vähän eri suuntaan ja yritän pysyä niin etten lähde mihinkään isompaan virtaukseen mukaan. Niin, että pääsen vielä uimalla rantaan.
Ennen kuin kirjaimellisesti kiipeän ylös, taputtelen vielä veden alla selkää ja kylkiä, pyörittelen hartioita ja toivon että sieltä tullut tunne pysyisi jonkin aikaa.
Puen rannassa päälle, moikkaillaan taas koiria ( ) ja kierretään pyörillä keulivien teinien kanssa pidempää reittiä pois rannasta.
Siinä ylämäkeä noustessa teinien keskustelua kuullessa on vaikea pitää naamaa peruslukemilla.
Teini 1: "Hei toine, monelta meidän piti olla kotona?"
Teini 2: "Kaheksalta."
1: "Voi voi helevetti"
2; "Mitä. Kaheksalta, kaheksalta."
1: " No niii, kello on puol yheksän"
2: " No mitä sitte?"
Teini 3: "Mie lupasin et mie saatan teijät kottiin"
1: "No eihän sitten mittään!"
2: (Teini 4:lle) "Sulla ei oo pyörää?"
Teini 4: "No mitä mie sillä teen ku siitä puuttuu eturengas!"
Teini 4 on kävellen ja pari muutakin teiniä on siinä rykelmässä. Porukka huutelee ja vinoilee. Se yksi, jonka pitää saattaa ne toiset yrittää saada niitä lähtemään sinne kotia kohti, mutta meno on sekoilua. Me kurvataan eri suuntaan ja pistetään vähän vauhtia, että päästään vähän nopeammin kauemmas siitä sekoilutouhusta - ja nauramaan. Ihanat teinit .

Suunnataan jonoon. Ison teltan Calamari Union. Frank.
Calamari on yksi mun lemppareita Kaurismäeltä. Eikä tämä näytös poista sitä kokemusta, päin vastoin vain vahvistaa Frankien upeutta. Nauran, liikutun ja herkistyn! Voi ei, myöhästyimme Frank.
Yleisö on ihanasti mukana. Teltassa poistuessa on ihana tunnelma.
Meillähän on vielä yksi elokuva. Suvilla on karaokenäytös Rovaniemen markkinoilla ja mulla on Tsangarin Chevalier.

Chevalierista en tiedä mitään. En oikeasti yhtään mitään. Tsangari esittelee elokuvansa itse ja kertoessaan castingista alan täpistä. Siis..nyt...mikä sauma! MIKÄ TILANNE?!
Chevalieria varten Tsangari on haastatelut ihmisiä ja tätä yhtä henkilöä, jonka hän halusi ehdottomasti yhteen rooliin hän haastatteli juttelemalla kerralla 9 tuntia. Kyseinen henkilö on Kreikan kuningas, joka päättää kuka tekee mitäkin ja koska ja varmaan pyörittää koko Kreikkaa. Missään kohtaa Tsangari ei mainitse nimeä kenestä on kyse. No kenestäköhän on kyse?!
SAKIS!
Chevalierissa koko casting on meihiä, työryhmä naisia. Heille on leffaa varten annettu (kyllä...) jahti. Jahti on luksusjahti ja porukka on ennen kuvauksia viettänyt siellä kolmisen viikkoa keskenään syventäen henkilöhahmoja. Harjoitusten aikana dynamiikka on muuttunut ja kehittynyt niin, että se tulee elokuvaankin näkyviin.
Kyseinen elokuva päätyy lopulta tutkimaan mimmoista on toksinen maskuliinisuus ennen kuin oli puhetta toksisesta maskuliinisuudesta. Miehet päätyvät kilpailemaan keskenään siitä kuka on paras kaikista, mutta määrittelevät käsitteen "paras" täysin keskenään, omin keinoin mm. nukkuma-asento on yksi kriteeri ja se kuinka paljon kuorsaa nukkuessaan. Jokainen antaa toisilleen pisteitä näiden parhauksien mukaan. Osa parhautta määrittelevistä on tosi naurettavia, osa jopa koskettavia. Mukana myös pakollinen pippelivitsi, mutta kerrankin sekin on tehty jotenkin tyylikkäästi.
Chevalier on hieno pätkä, eikä vain koska Sakis. Vaikka siinä on kukkoilua ja machoilua hyvin maskuliinisella tavalla, ei se ole semmoista uhoilua ja pingottamista mikä olisi hyvin helppoa sisällyttää tämän kaltaiseen sisältöön. Ehkä se on myös oma kokemus siitä, miten tämän tyylisen elokuvan voisi vetää jollekin luokkakokous-linjalle, mikä tässä on täysin poissa. Ehkä se on se naisohjaaja ja kaikki tyhmät seksistiset vitsit puuttuu. Chevalier on kertomus myös sellaisesta toveruudesta, mitä harvoin näkee miehisen kilpailun yhteydessä.
Itselle Chevalier on myös tähän mennessä pitkistä elokuvista mitä en ole ennen nähnyt vaikuttavin.

Elokuvan jälkeen valumme kohti autoa. Isolta teltalta kuuluu vielä karaokenäytöksen aplodit. Aplodit raikaa ja jengi purkautuu ulos. Laulu kuitenki jatkuu! Ilmeisesti bileet ja laulaminen jatkuu teltan edessä. Tämä varmistuu myös meidän paikalla olleelta seurueelta. Aika hauskaahan se on, vaikka samalla itseä väsyttää aika tovin jo.
Heitetään kyytiläisiä omaan majoitukseen ja valutaan omaamme.

Lauantaille meillä on kauhea tilanne. On vain yksi leffa tiedossa, kun muut oli myyty ennakoissa loppuun. Avustajan on pakko lähteä aamulla jonottamaan. Itsehän valvon vielä tovin pyöriskellen.
Aikamoinen päivä.

[Kibaya]

Oikea Lauantai - Lauantai

Havahdun jossain ennen yhdeksää oven kolahdukseen. Käyn vessassa ja palaan nukkumaan. Keho huutaa lepoa ja särkyjä on aivan huolellisesti. Hermosärky, mun lemppari!
Kello on soimassa niin, että ehditään 12.30 Kotimaisiin lyhytelokuviin. Aamukeskustelussa olisi ollut se Tsangari, mutta ei perkele kun ei taipunut heräämään siihen. Harmittaa vähän, mutta se menee.

Lyhäreissä on tarjolla viisi pätkää. Yksi ei sinänsä ole pätkä, vaan elokuvaessee. Täytynee sanoa, että tänä vuonna taso on korkea. Yksi elokuva on käynyt Cannesissa hengailemassa, toinen voittanut jo Tampereen elokuvajuhlilla useamman palkinnnon - aiheesta!

Ensimmäinen elokuva on Helmi Donner: Matalapaine (The Lightning Rod) (Suomi, 2025, 21 min).
Matalapaine on todella matalassa paineessa muhinutta ihmistä ukkosen keskellä. Teltan ulkopuolella paistaa aurinko ja lämmittää sisäilmaa, joten sitä yritetään vähän lievittää ja aina välillä se päästää valoa sisään kohti valkokangasta. On vaikea nähdä pimeän tapahtumia valossa, ihan näin konkreettisesti mutta myös metafora-tasolla. Elokuvassa on paljon ahdistusta mikä tarttuu minuun heti. Aivan heti se on ryömimässä mun ihon alle samalla kun kankaalla räpsähtelee valot ja iskee ukkonen.
Sukupolvien kuilu on vahva, mutta kurottavissa umpeen. Empatia ja tanssi pelastaa.
Itse olisin ehkä kaivannut kuitenkin vähän enemmän dialogia, vaikka tämä hieno leffa olikin.

Veera Lamminpää: Mereneläviä (Fish River Anthology) (Suomi, 2025, 10 min) on se Tampereella palkittu.
Ja todellakin aivan syystä. Animaatio, mikä on samalla musikaali kymmenessä minuutissa on vain niin upea! Tämän pitäisi olla tulossa ylelle, joten en sano tästä nyt mitään muuta kuin että katsokaa ja ihastukaa. Itse haluan nähdä tämän monta kertaa peräkkäin että voin vain tarkkailla yksityiskohtia uudestaan ja uudestaan.

Fabian Munsterhjelm: Sukkahousut (Pantyhose) (Suomi, 2024, 15 min)
Vartissa kerrottu miten kaikki voi romahtaa noin vain. Sukkahousujen roolia ihmisten elämässä on helppo vähätellä ja sanoa ettei sitä kukaan huomaa, mutta kyllähän niillä saa aikamoisen katastrofin aikaan.
Samppa Batal ja Suvi Tuulia Karhu pelaavat tosi hyvin yhteen. Välillä on valmis raivoamaan heidän kanssaan, itkemään ja sitten kyllä jo naurattaakin. Hieno esimerkki miten tarinaa kerrotaan lyhyessäkin ajassa monella tasolla. Äänisuunnittelun roolia ei myöskään voi vähätellä.

Khadar Ayderus Ahmed: The Earth Has Ears (Dhulku Dhago Leh) (Somalia, 2025, 13 min)
Hiljaiseksi vetävä lyhytelokuva siitä mitä emme todellakaan ole tottuneet näkemään.
Vaikka tapahtumat ovat aika yksinkertaisia. Tehdään työtä, hinnoitellaan se ja sitten tulee asiakas ja ostaa työn tuloksen. Kilpailutilanteita syntyy ja se voi olla kovaa. Kuitenkin sotatilanteessa kaikki ovat tiukoilla, niin ne sotivat kuin kotioloissa elävätkin. Jotekin on selvittävä. Silti yhtään ammuskelua tai sitä sotimista sinänsä tässä ei tarvitse näyttää.

Marjo Levlin: Underdog (Suomi, 2024, 30 min)
Elokuvaessee on tavallaan kuin lyhäridokkari. Aihe on mielenkiintoinen, mutta samalla hirveää katsottavaa.
Levlin on aloittanut tutkimaan omia sukujuuriaan, joiden tiet vievät yhdysvaltoihin. Sitä tutkimusta tehdessään hän on havahtunut ihmisten arvottamisen, eugeniikan ja koirien jalostamisen yhtäläisyyksiin kuin vahingossa. Esseen ominaisuudessa hän tuo tätä näkyväksi pääpointin ollessa siinä, miten kun eugeniikka on ihmisten keskuudessa toisen maailmansodan jälkeen nostettu epäeettiseksi, on sitä samankaltaisuutta voitu jatkaa eläimissä - tässä tapauksessa koirissa. Haetaan sitä täydellisyyttä ja jalostetaan pahimmillaan vain siksi että ihmisellä olisi koirasta kiva kaveri.
Materiaali on shokeeraavaa, olematta mitenkään shokkimielessä kuvattua.
Hauskan yksityiskohdan tähän luo se, miten välillä kerronta on suomeksi, välillä ruotsiksi ja välillä englanniksi. Ohjaajalla on itsellään suomenruotsalainen tausta ja yhteys yhdysvaltalaisuuteen tuodaan myös mukaan kielen avulla. Ei voi myöskään sulkea itseään, kun kieli havahduttaa keskittymään todella tarkasti.

Lyhäreiden jälkeen kaipaan jotain pehmeää rapsuteltavaa. Meitä vastaan tulee hyvin pörröinen lapinkoira. Siinä missä todellakin tiedän tämän olevan rotukoira, on se samalla aivan onnessaan saamistaan rapsutuksista. Itseäkin se helpottaa. Onneksi kaikki koirien omistajat eivät halua jalostaa perheenjäseniään.
Seuraava leffa on vasta myöhemmin.
Ensin olen menossa muun porukan seurassa sekoilemaan, mutta päädyn avustajan matkaan kämpille.
Sitten eräs sodiksen fordelainen pääsee mestoille (ei nyt yllättäen, koska tästä on sovittu, hehe) ja lähden hänen kanssaan höpisemään.
Päädytään kakulle ja limpparilonkeroille. Höpöhöpöhöpöhöpöhöpöä kestää siihen asti kunnes avustaja huutelee missä meen. Hän hakee mut ja meinataan hiippailla seuraavaan leffaan.
Hiippaillaankin.

Grand Tour. Portugalilainen leffa, missä on yhdessä elokuvassa kaksi tarinaa toisiinsa kietoutuneina. Ensin tosin kerrotaan toinen, sitten toinen.
Kieli ja kevyt väsymys vaikuttaa etten meinaa jaksaa keskittyä ihan joka hetki. Alun symboliikka on uuvuttavaa, herpaannuttaa keskittymisen tosi usein. Tarina itsessään kyllä menee ihan ookoo eteenpäin ja on selkeäkin, mutta on hetkiä missä ei vaan pysy oma ajatus kasassa. Mustavalkoisuus myös edesauttaa etten pysy kyydissä. Lisäksi kivut alkaa nousta. Onneksi olen ennen elokuvaa katsonut miten lievittää omaa olemisen vaikeutta ja siinä mielessä on siedettävää.
Grand Tourissa mies päättää lähteä pakoon tulevaa vaimoaan. Vaimo aikoo tulla tapaamaan miestään ja ilmoittaa tästä sähkeellä. Eletään sähkeiden ja puhelittomuuden aikaa. Päähenkilö on englantilainen, mutta kuitenkin puhutaan portugalia. Ajoittain tarinan alle annetaan kuvia tästä ajasta siinä paikassa missä päähenkilö kulkee. Hän kulkee siamissa, japanissa, vietnamin läpi ja vielä eksyy jossain pusikossakin. Puhutaan thaita, japania, vietnamia, englantiakin kai.
Sitten miehen tarina vaihtuu naisen tarinaan. Sen naisen, joka haluaa päästä naimisiin. Kerrotaan motiivit ja se, mikä vaikuttaa matkan aikana mihinkin ja miten sähköttää viestejä.
Samalla tavalla tarinan alle näytetään nykyajasta kuvaa, mm. miten skootterit ajavat liikenneympyrässä helvetin kovaa, isojen lastien kanssa, kun tarinassa edetään katuja missä ihmiset näyttävät ahkerilta ja työteliäiltä.
Mielenkiintoinen monitasojen risteys, samalla kun kerrotaan tarinaa ja syy-seuraukset nojaavat motiiveihin. Myös kielten sekoitus, sekä eri aasialaisten kulttuurien erot tulevat myös esiin. Ennakkoluulot ja myös se miten tämä eurooppalainen hyötyy vaikkapa vieraanvaraisuudesta ja ystävällisyydestä.

Sitten onkin aika pinkoa sinänsä vauhdilla vielä yhteen leffaan. Jarmuschin Mystery Train.
Ennen leffaa on tekijävieraana olevan leikkaajan kanssa pieni esittely ja haastattelu. Onneksi on, koska hän tuo esiin kuvauskikkoja mitä on käytetty ja erilaisia täkyjä katsomiseen.
Mysteerijunassakin ollaan taas usealla kielellä liikkeellä. Tai no, englannilla ja japanilla. Yksi tarinan pääosahenkilöt puhuvat keskenään japania ja kaikki tapahtuu Mempiksen yhden illan aikana.
Elokuvassa on kolme, saman ajanjakson sisällä olevaa tapahtumaa. Kaikki näistä kietoutuvat jotenkin yhteen, eikä se ole vain Elviksen kuva hotellin huoneissa.
Eikä edes se, miten Elviksen fani vertaa Elvistä ensin Budhaan, sitten moneen muuhun ja lopulta Madonnaan. Huom. elokuva on vuodelta 1986, joten Madonna on ollut todella pinnalla. Fanilla on vertailukohteista ja Elviksestä hyvin samankaltaiset kuvat ja kyllähän se nyt aika hillitöntä on.
Lopulta kaikki kuitenkin päättyy jotenkin. Jarmuschmainen melankolia ja kikkailu kyllä toimii. Erittäin onnistunut valinta näin festareiden vikaksi kokopitkäksi elokuvaksi.

Leffan jälkeen törmään ensin yhteen Herrasmieskuskiin ja sitten toiseen. He ovat menossa rannalle. No, mekin tullaan! Kaikki mennään! Ollaan menossa kun alkaa sataa. Ei hitto, ei mennäkään, koska sade vie koko illan. Mennään meidän kämpille.
Siellä ilta kuluu skumppaa haistellen ja jutellessa. Puhutaan lähinnä elokuvista, mutta myös muustakin. Skoolataan monille asioille. Moneen kertaan.

Valvotaan höpötellen kuitenkin aika myöhään. Avustaja heittää seurueen omaan majoitukseensa. Tämän jälkeen juodaan vielä iltateet, tehdään suunnnitelma huomiselle ja sitten nukkumaan.

[L-S]

Chevalierista en tiedä mitään. En oikeasti yhtään mitään. Tsangari esittelee elokuvansa itse ja kertoessaan castingista alan täpistä. Siis..nyt...mikä sauma! MIKÄ TILANNE?!
Chevalieria varten Tsangari on haastatelut ihmisiä ja tätä yhtä henkilöä, jonka hän halusi ehdottomasti yhteen rooliin hän haastatteli juttelemalla kerralla 9 tuntia. Kyseinen henkilö on Kreikan kuningas, joka päättää kuka tekee mitäkin ja koska ja varmaan pyörittää koko Kreikkaa. Missään kohtaa Tsangari ei mainitse nimeä kenestä on kyse. No kenestäköhän on kyse?!
SAKIS!

Sakis!!! Tämä leffa pitäisi kyllä nähdä, toki Sakiksen vuoksi mutta kuulosti myös Kibsin arvion perusteella tosi kiinnostavalta. Googlasinkin jo, että tämä on tullut Yleltä joskus takavuosina, ja laitoin ohjelmatoiveen, että tulisi uusintana. Jos joku huomaa, että se lukee ohjelmaoppaassa, muistakaa kertoa mulle!

Kiinnostavia matkarapsoja muutenkin, kiva lukea Sodiksen tunnelmista ja leffoista kun ei itse taaskaan päässyt. Toivottavasti vielä joskus, mutta tämä aika vuodesta on valitettavasti myös hankalaa lomailulle omassa työssäni (yleensä kesäkuun alkupuolella on vielä kaikkea meneillään ja lomat pidetään vasta heinäkuussa).

[Kibaya]

Sakis!!! Tämä leffa pitäisi kyllä nähdä, toki Sakiksen vuoksi mutta kuulosti myös Kibsin arvion perusteella tosi kiinnostavalta. Googlasinkin jo, että tämä on tullut Yleltä joskus takavuosina, ja laitoin ohjelmatoiveen, että tulisi uusintana. Jos joku huomaa, että se lukee ohjelmaoppaassa, muistakaa kertoa mulle!

Mun mielestä kaikki voisivat nyt vaatia Chevalieria yleltä! Äkkiä!

Huomasin etten ole sunnuntaita kirjoittanut, niin saatte sen tässä myös samalla.


Jälkilauantai - Sunnuntai

Aamulla väsyttää! Vä-syt-tää!
En todellakaan jaksa aamukeskusteluun, vaikka kiinnostaisi. Priorisoin pakkaamisen, että ei sitten tule hirveä kiire lähdössä.
Ollaan avustajan kanssa illalla sovittu, ettei lähdetä jonottamaan leffaraadin lippuja, vaikka pitäisi, vaan pistetään toivomme nettimyyntiin. Kun lipunmyynti jonottajille aukeaa klo 8 ja nettimyyntiin pääsee kirjautumaan vasta klo 9. Katson tilannetta itse 9.01 ja kun päivitän sivua, se näyttää että leffaraati on myyty loppuun. Samaan aikaan avustaja hihkaisee saaneensa lipun. Huh!
Sitten pakkaan.
Pakkaaminenhan on mun keholle ihan helvettiä. Siinä pitää kumarrella ja kurotella ja ojentautua eri suuntiin ja se kipeyttää mulla selästä aina jotain ihme koloja. Välillä tuntuu että tuolla selässä on joku ihan oma pieni kivikylä mikä ärsyyntyy ihan kummallisista asioista. Nytkin vaatterullia laukkuun änkiessä nykäisen pari kertaa pahassa kulmassa ja sehän riittää. Ärsyttävää!

Tavaroita pakatessa pohdiskelen haluavani vielä suihkuun. Hnnngh. Se meinaa portaita. Alas ja ylös en pysty. Mutta entäs jos meen vaan alas ja jään sinne ja avustaja hakee mut sitten alapuolen parkkikselta! Hei tosi hyvä idea. Laitan kamat nippuun, hörpsään aamukahvit loppuun. Laitan mukaan otettavat tavarat valmiiksi ovelle ja valun alas. Suihku helpottaa kipuja, mutta myös sitä jotain epämärääistä ahdistusta mikä taas velloo. Käyn viimeisenä niin kylmässä suihkussa mitä kestän. Ah, ihanaa! Puen kaikessa rauhassa päälle, huikkaan avustajalle ja tämä tulee laittamaan alakerran oven kiinni mun perässä. Toki tuo myös samalla kengät, ettei tartte sukkasilleen hiipparoida.

Haetaan toisaalta Herrasmieskuskit ja Suvi. Toinen miehistä jää kylille ja me muut valutaan kohti leffaraatia. Jono on pitkä. No, se on loppuunmyyty ja koulu on tilana pienehkö. Ihanaa.
Päästäkseen koululle saadaan vielä kerran siirtää jonosta iso osa päästäksemme sisälle. Jälleen kerran samat souvit, että älkää jääkö siihen oven eteen kun tuoli ei käänny ilmassa. Ei nyt ihan näin, mutta melkeen. Siihen on taas jäämässä pari ihmistä ihan eteen, vaikka omasta mielestään siirtyivät, kun ottivat yhden askeleen sivuun eli suoraan eteen.
Sisäänpääsyn jälkeen sitten vain päätän valua paikalleni. Kellokin on sen verran, etten jää odottelemaan mitään lupia. Loppuunmyyty sali meinaa ryysistä.
Onneksi menen etukäteen, sillä siellä on kamerajalustaa ja Ville Virtasta ja pöytää edessä. Virtanen on show-elementit päällä jo ja vitsailee siitä että jos ei hän siirrä pöytää niin mä varmaan jään siihen eteen ja sehän on kaikille epämukavaa sitten .
Minä omalla paikallani siellä valmistaudun kun muu yleisökin pääsee sisään. Tunnelma on sähköinen. Oikeasti on. Jännitys on ilmassa ja raatilaiset on vähän hermostuneita ja kiireenkin tuntua on ilmassa. Kutsuvieraita on kotimaista porukkaa aika paljon siinä paikalla ja mm. Jaana Saarinen istuu melkein viereen. Saarinen on ihana, ollessaan niin välitön ja rento.

Raadissa tänään Elina Knihtilä, Tuomas Rantanen, Iida Simes ja Markus Leikola.
Pätkiä on viisi. Olen nyt sitten johonkin hukannut sen lapun missä mulla oli eriteltynä elokuvista pointteja, nimet ja pisteitä. Ehkä kun löydän sen, isken ne arviot johonkin .
Sen muistan että hauskaa oli. Oikeasti nauran välistä ihan melkein pissat housussa ja naamaan sattuu.
Eniten ehkä sille miten yhtä animaatiohahmoa verrataan lauantaimakkaraan ja kun Mikko Niskasen tekemässä lyhytelokuvassa mies ei mene kotiin, vaan baariin ryyppäämään niin että kai nyt se menee baariin kun se perhe on niin hirveä, että kuka tahansa jois jos on kerta noin helvetin ankeeta himassa. Eihän tämä tässä kirjoitettuna ole yhtään hauska ja ihan hirveä kommentti, mutta lyhärissä se on ihan ymmärrettävä se syy siihen ja siksi se on hauska.

Olen leffaraadin jälkeen tyytyväinen. Hetken.
Sitten kupla poksahtaa ja tulee konflikti, minkä aikana jäädyn. Jäädyn ihan totaalisesti, sillä se muttaa tunnelman tosi pahasti. Onneksi mulla on avustaja, joka kykenee keskustelemaan ja tilanne ratkeaa lopulta Suvin ehdotukseen. Sen jälkeen homma alkaa purkautua ja sitten vaan hippulat vinkumaan. Heitetään Suvi ja Herrasmieskuski heidän majoitukseen pakkaamaan. Suvi saa sieltä kyydin bussipysäkille, joten me lähdetään hakemaan meidän kamat ja katsomaan ettei meidän majoitukseen jää mitään kamalaa sekasotkua.
Meidän haettua kamat, palataan hakemaan Herrasmieskuski ja pakataan auto.
Ennen kuin päästään ulos festarialueelta pitää kyllä vielä vähän sekoilla. On valtava nälkä ja Kuski on unohtanut jotain johonkin. Haetaan ruokaa ja unohtunut asia. Onneksi Kuskilla on hyvä auto ja kunnollinen kaasujalka, sillä oikeasti tulee kiire. Lasken minuutteja. Pakko vielä pysähtyä kaupalla ostamaan juomista, sillä junassa en saa mitään. Olen menossa junaan yksin. Suvi on tällä välin jo bussitellut itsensä Rovaniemelle.

Ihan vihoviimeisenä me vielä ryysätään autolla niin lähelle mun junanvaunua kuin mahdollista. Puretaan auto, saadaan paljon pahoja katseita (ihan sama...), mutta ehdin kuin ehdinkin kaikkine tavaroineni junaan, eikä avustajakaan jää junankyytiin vahingossa. Heipat ja huikat ja halipatsuipat sitten vaan. Juna lähtee, muut jää asemalle ja nyt pitäisi sitten jotenkin summata tätä kaikkea ja nukkua ja mitä vielä?

Oikeasti se junassa hiljaisuudessa oleminen on pysäyttävää. Mihin se viisi päivää taas meni? Mitä sitä näki, tunsi ja koki? Mitä ajatuksia heräsi elokuvien välittämien tunteiden kautta? Mikä on tämän vuoden teema? Mulla ja avustajalla se oli kyllä tragikomedia, seksiä autossa ja sienet. Muutama elokuva oli traagisia ja koomisia samaan aikaan. Tragedia oli osana myös yhteiskunnan tuhoavia elementtejä ja komedia siinä sivussa. Useammassa elouvassa harrastettiin seksiä autossa ja erilaisia sieniäkin nähtiin eri tilanteissa.

Puen yöpaidan.
Pesen hampaat.
Viritän niin ettei mikään valo paista naamaan.
Kello soimaan ajoissa ja sitten kirja päälle ja nukkumaan.
Junan pitäisi olla Helsingissä 6. ja jotain.
Ai huhhuh nyt sitten.

Kiitos ja ensi vuoteen. Ehkä.

[Kibaya]

Tallinna - Riika 2025
Part 1.

Sisareni A kysyi minulta jossain kohtaa kevättä pitäiskö käydä joskus kimpassa reissussa. Olin että joojoo, koska luulin ettei niin heti tapahdu. No, nyt sitten hän ehdotti että entäs jos mentäis Viroon. Rakastan Viroa. Siellä on mulle monta ihanaa paikkaa ja sanoin että voin lähteä jos pääsen käymään muutamassa paikassa, kun kerta on käytössä auto! Jee.

Menopäivä - Maanantai.
Olen tullut Turusta edellisenä päivänä ja ollut niin poikki etten edes pystynyt syömään. Ei muuta kuin kamat kassiin ja uuteen nousuun. Ei tartte tehdä mitään. Vain olla mukana ja mennä. Avustaja pakkaa kamat ja yritän muistaa kaiken. Kesävaatteita on helpompi pakata kun niitä tarvii niin vähän. Kalsareita ja uikkareita ja joku lirpukemekko, eikö se riitä? Hyvähyvä. Aurinkorasva ja hammasharja. Kassi tuliaissipseille, kyllä vaan.

Satamassa pitää olla "ajoissa". Ollaankin. Kuumakin on ja painostava. Teinejä jännittää. Meininki on ihan hyvä. Sitten mennään. Naureskellaan kun autoon ajaa söpöjä vanhoja sitikoita peräkärryineen. Laivassa äkkiä alta pois ja kannelle. Teineille taxfreestä "jotain" ja mulle evästä. Eväkseä ei sieltä löytynyt, joten etsittiin muualta. Lopulta löytyi aivan sikatörkeän hyvä halloum-burger. Mitä lähemmäs tultiin Tallinnaa, sitä tummemalta taivas näytti. Nomut aurinkokin laskee ni kai se nyt pimenee. Paitsi että UKKONEN iski! Ensin tuli salamat, sitten jyrinät ja salamat ja viimeisenä ihan rannassa sade. Aivan törkeä ukkonen siinä päällä. Me siellä kannella sitten. Muut välillä naureskelee mulle, kunnes itken koska säikähdän ja pelottaa. Muussi ja K alkavat laulaa jotain ihmebiisejä aina kun havaitsevat salamat ja minä vain hengitän. Sitten saadaan mennä autokannelle. Ukkonen on hälvennyt laivan parkatessa itseään rantaan.

Mitäs sitten tehdään? Meillä ei ole majapaikkaa vielä tälle yölle. Ulkona sataa, meidän autossa on takapenkin jalkatilassa sateella aina märkää ja ei todellakaan voida olla koko yötä siinä menopelissä. A googlaa, Muussi googlaa, K googlaa, minä hengitän ja yritän palautua pelosta. No ei siinä, A löytää meille yöpaikan jostain. Näillä mennään, sanotaan Stam1nan laulussakin. Iltapalaa 24h-Prismasta, nokka ja navigaattori kohti majoitusta ja suunnistus kohti pimeyttä alkaa! Aina pienenevien katujen jälkeen päädytään ihanan betonisen talokomplesin pihaan. Muut ovat vähän kauhuissaan, mutta mä en. Kunnes näen etuoven edessä olevat portaat. Ei vittuuuuuuu. Tietenkin siinä on portaat. Ai että. Saan noustua kolme askelmaa ja sen jälkeen alkaa vetää rangasta. Jalka ei pidä ja vedän itseni käsillä ja yhdellä jalalla ylös. Nonni sitten. Majoittuminen, tsek. Missäs se huone. Notota. Joo kolmas kerros. Ei oo hissiä. Ei jumavitunlautasaatana. Onneksi me ollaan kerroksessa 1. Suihku on vielä ylempänä.
Ei auta. En voi nukkua aulan sohvalla, enkä niissä portaissa. Onneksi portaat kerrosten välillä on jaettu kahteen osaan. Kiipeän ekan välikön, haluan kuolla ja ois vielä kolme jäljellä.
En selviä ylös asti tällä tavalla, vaan hyydyn ja paikat hajoo. Testailen lantiota, selkää ja venytän jalkoja. Ei vedä hermoihin. Annan kaikki käsissäni olevat tavarat sisareni käsiin ja sanon "älä anna mun kaatua". Hengitän pari kertaa niin syvään kuin mahdollista ja alan laskea. Ykskakskolmeneljä, ykskakskolmeneljä, ykskakskolmeneljä. Tahti on luotu ja haen sen kehoon. Paahdan loput rappuset pysähtymättä ja hoen vain ykskakskolmeneljää ja nostan jalkoja. En ajattele, suljen kaiken pois, vaan vaan menen. Lopussa meinaan horjahtaa, mutta sisareni saa tökättyä mua sen verran että päädyn ottamaan vielä yhden askeleen. Ja sitten samaa vauhtia meidän huoneeseen ja kaadun sängylle. Melkein lattialle, mutta osun tarpeeksi sängylle. Selvisin! En tiedä millä, mutta selvisin. En halua ikinä enää tehdä tuota toiste.
Teinit hiipparoi vähän mestoilla, mä tuijotan vain kattoon ja totean että mun avustaja ei ole pakannut mulle yhtään yöpaitaa. Ai ku kiva!

Lopulta käydään nukkumaan. En ole pystynyt nousemaan sängystä siihen kaaduttuani, joten ihan hyvä.
Teinit nukahtaa aika nopeasti. Kuuntelen äänikirjaa, sisarenikin nukahtaa ja minä sätkin. Nukun tunnin pätkissä.


Tiistai
Herätään kaikki sisaren päälle jääneeseen herätyskelloon. Saatana! Jalat on aivan hirveät. Turvoksissa, kipeet, painaa tonnin ja jalkapohjat niin hellänä että jokainen askel tuntuu kuin olisi kiviä kengissä. Paljain jaloin ei voi olla ollenkaan. Kirjaimellisesti hiivin vessaan. Valoisassa kaikki näyttää... samalta kuin 2002. Hostellissa on täsmälleen samanlaista kuin opiskeluaikojen niissä paikoissa missä kävin. Minullehan tämä on kotoisaa, muiden mielestä vähän hirveää. Vastapäisen talon pihalla on helvetin hieno uima-allas ja meidän pihassa hyvä kun on kattoa joka kohdassa piharakennuksen katolla.

Tänään meillä on majoitus siellä toisessa. Sinne pääsee klo 16. Teinit eivät millään malta olla aloillaan, eikä meillä ole mitään syömistä enää. Hirveä nälkä!
Ei kai ihme, koska burgeristakin on reilusti yli 13 tuntia. Hupsis.
Kamat nippuun ja menoks!
Nyt ne helvetin portaat alaspäin. Vaikka lupasin etten koskaan enää kulje portaita samalla tavalla, on nyt pakko tulla täysiä vaan alas. Ei pysty. Sattuu ihan niin paljon että ei voi jäädä asettelemaan ja ihmettelemään nyt yhtään. Aulassa palautan avaimen ja vastaanotossa on ihmiset vaihtuneet. Kiitän eestiksi ja toivotan kivaa päivää. Ainakin luulen niin, koska niin sen muistan ja aivot on nyt kipumössöä jo täynnä. Aikalailla pysähtymättä tässä kertaakaan välissä tämä kaikki tapahtuu. Tulen portaita, jatkan matkaa, ojennan avaimen, kiitos ja kivat päivät teille ja sitten vielä ne yhdet vitun portaat alas ja siinä on auto ja sinne voi sitten vasta istuaaaaaaaaaaaargh.

Mitä syödään? Mistä syödään? No tossa ois kahvila. Joo, sinne.
Sieltä saa... kahvia. Ja piirakoita. Lihapiirakka A:lle, mulle kaali. Ai jumalauta että on hyvää! A juo kolme ja puoli kahvia. Teinit nauraa. Venäjää puhuva henkilökunta käy katselemassa meitä kummissaan välillä. Selvä. Ihan sama, kuhan on syömistä ja kahvia.
Vieressä on ensimmäinen ruokakauppa. Sieltä saa energiajuomia. Jeee, sanoo teinit. Toinen teini saa itse ostettua juomansa, toinen ei. Ei kai kun se on 13.
Kaupassa on myös ihanan viileää. Siellä sekoilu on aika perinteistä. Käännän tekstejä porukoille ja nautin kun osaan vähän kieltä.

Kaupasta sitten taas autoon. No ei hemmeddi, mennään sinne toiselle paikalla ni päästään johonkin.
Matkalla Muussi haluaa shoppailla. No mennään, kun on aikaakin.
Shoppaillaan Muussin kanssa melkein pari tuntia. Kellon eteneminen on hyvä asia. Juujuu. Löydetään vain kolmen ohiajamisen jälkeen meidän majoitus.
Spahostelli! Nyt on jännä.
Sisään pääsee klo 16. Istutaan ulkona ja odotellaan, kun sisällä on kuuma. Lopulta vastaanotossa oleva tyyppi tulee kysymään että ootteko tulossa yöks. Juu. Nimellä? Juu. Hän tulee hetken päästä uudestaan ja huikkaa että huone ois valmis, haluutteko sisään? JUU!

Sittenhän se on kamat sisään, uikkarit mukaan ja spa:han. Jesss. Vettä! Lillumista! Kipu kirjaimellisesti sulaa pois. Paikassa on hamam. Aivan helvetin hyvä ja ihana hamam! Käydään altaita ja saunoja ja altaita ja saunoja ja minä aina säännöllisesti myös kylmäaltaassa.
Turvotus laskee, kipu katoaa ja mielikin rentoutuu. Ai että miten hyvä.
Paikassa on ehkä kovin pyörre missä olen ikinä ollut. Allas on 140 syvä ja mulla ei todellakaan yllä jalat joka hetki pohjaan niin että suu ois veden yläpuolella. Ei jumalauta!
Pyörteessä varsinkin. Se on niin vahva etten meinaa päästä pois ja Muussi nauraa niin ettei pysty auttamaan. Minäkin kyllä. Lopulta pullahdan ulos kun on ensin muutama kierros suunniteltu että miten täältä pääsee pooooois ja sitten plumps.
Sattuu naamaan se nauraminen. Ihanaa! Lopulta nälkä ajaa meidät pois kylpylästä ja sekoilu siirtyy taas autoon. Löydetään ruokaa, meinataan jäädä vain kerran ratikan alle ja minähän en pääse sinne ruokapaikkaan koska portaat. Nyt en nouse. Ei pysty. Otetaan ruuat mukaan.
Siinä odotellessa semmoinen ehkä 9v lapsi tulee esittelemään hamsteriaan! Hän ei puhu englantia, vaan aloittaa viroksi. Sanon että olen suomalainen ja eestini on vähän huono. Hamsterin nimi on Rasi ja se on 3 kuukauden ikäinen. Hän vie sen nyt kotiin. Saan silittää hamsteria ja sanon että se on nätti. Lapsi toteaa että hyvinhän mä osaan eestiä ja kiva kun juttelit.

Ruoka mukaan, vieressä on kauppa ja tarvitaan vettä. Rimi expressin pikakassa on jotenkin ihan vitun mystinen systeemi. En näe tekstejä kunnolla mitä on tasoilla, koska ne on kuluneet pois ja yritän lukea mitä siinä lukee, mutta ennen kuin ehdin, on kaupan vihainen myyjä jo piippaamassa mun kamoja. Ottaa tavarat kädestä ja piippaa, raivolla. Muut meidän seurueesta yrittää kans omilla kassoillaan ja myyjä käy heidätkin piippaamassa. Kysyy vissiin Muussilta papereita energiajuomaan, muttei jaksa odottaa ja antaa sen mennä. Huitoo meidät ulos ja murisee samalla. Pihalla nauretaan että nyt oli kyllä asiakaspalvelu aivan kohdallaan. Muriseva äijä, joka selkeesti ei pitänyt siitä ettemme heti ymmärtäneet mitä tulee mihinkin tasolle. Osassa pikakassoja on meinaan todellakin väliä miten tavarat on missäkin. Ensin ne laitetaan purkutasolle yksitellen, sitten ne piipataan yksitellen ja sitten ne pitää laittaa tasolle mikä laskee montako tuotetta on piipattu. Jos määrä ei täsmää alkaa ujellus. Niin ei sitten tätä heti tajuttu siinä ekalla pikakassalla missä käytiin, mistä oli tekstit hioutuneet pois.

Kaiken tämän jälkeen mennään hostellille syömään. Löydetään telkkari, lounge ja ruokailuvälineitä.
Muussi ja K katselee jotain youtubevideoita ensin, lopulta päädytään katsomaan elokuvaa venäjänkielisellä tekstillä englanniksi, mistä minä ja sisareni dubbataan mitä sattuu suomeksi. Se on vampyyrielokuva jostain vuosituhannen vaihteesta mikä on aivan hirveän huono. Teinit meinaa tukehtua ruokiinsa aina välillä.

Syömisen jälkeen muut menee pitkäkseen. Minä menen pihalle.
Haluan istua ulkona hetken aikaa ja hengittää omassa rauhassa. Sitäpaitsi siellä huoneessa on vitun kuuma!
Kun en enää pysty istumaan, rullaan sisälle. Yritän nukkua minäkin, mutta ei onnistu. Lopulta käyn kylmässä suihkussa ja yritän uudestaan.
Nukahdan, mutta heräilen jälleen pitkin yötä kipuun ja kuumuuteen.

[Kibaya]

Tallinna - Riika 2025
Part 2.

Keskiviikko - ylläripäivä

Aamupala. Siis ensimmäinen tämmöinen hintaan sisältyvä. Tarjolla tosi pieni ja vaatimaton ja jotenkin söpö valikoima. Ei todellakaan millekään aamiaisten rakastajille, koska valikoima on niin yksinkertainen. Leikkele, juusto, kurkku, tomaatti ja suolakurkku. Puuro, munakokkeli, lihapullat ja nakit. Vaaleeta leipää ja saaristolaisleipää, omenahillolla täytettyjä lettuja. Mysliä, jugurttia, pieniä lihapiirakoita ja pan au chocolatteja. Kahvia, teetä ja jos meni ajoissa ni kaakaota. Siinä se. Mulle riittää leipä ja kahvi. Sisareni juo kahvia, teineillä on hankalaa.

Istutaan aamupalan jälkeen pihalla ja mietitään mitähän sitä tekis tänään. Minä haluan sinne Viljandiin ja Hallisteen. Menen suihkuun ja jätän sisaren googlaamaan reittejä ja muita. Meillähän ei huoneessa ole täysin omaa suihkua, vaan se on jaettuna viereisen huoneen kanssa. Hostellissa on hauska että yhden oven takana on kaksi huonetta ja näillä on jaettu vessa ja suihku. Eli periaattessa 8 henkilön maksimimäärälle jaettu nämä tilat. Pukiessa päälle sisareni saapuu ehdottamaan että josko lähdettäis Riikaan, kun se on kans aika lähellä. No ei kai siinä, mennään sit. Teinit autoon, tuoli kyytiin ja sit mennään. Haetaan vähän matkaevästä ja Muussi hoitaa meille musat takapenkiltä. Lauletaan alkumatka kaikkia biisejä ja ollaan ihan tyhmiä. Se on tosi rentouttavaa. Ajetaan jostain syystä vähän ohi ja joudutaan tekemään ukari, eli u-käännös heti kun mahdollista. Se on erijännä kokemus, kun mutkat on lähinnä 90 asteen käännöksiä 100 metrin kääntyvällä kaistalla 110km/h vauhdissa. Että ei saatana ja jumalauta sentään. Naurattaa kun jännittää että lennetäänkö tieltä. Myös muutamat muut ovat tehneet käännöksiä, sillä asfaltissa on sikana palaneita renkaiden jälkiä. Teinit nauraa takapenkillä, että mikä tämä tiesuunnittelu on! No äläpä!

Päästyämme oikealle tielle paahdetaan vaan menee. Noin puolentoista tunnin ajon jälkeen pysähdytään vessaan. Teineille myös eväkseä. Ihmettelyn jälkeen tilaan heille hodarit ja systeemit eestiksi. Saan hyvää palvelua aika helposti. Meidän perässä tulevat suomalaiset puhuvat suomea ja englantia ja palvelu on tylympää. No niinpä niin sitten.
Pysähdyksen jälkeen teinit nukahtaa. Me jutellaan etupenkillä niitä näitä, googlaan aina välillä Latvialaisia asioita ja Riikan semmoisia juttuja mitkä sopis meille kaikille.

Rajan ylityksen jälkeen edessä on hidaste. Arvotaan otetaanko mapsin ehdottama kiertotie, mutta sitä katsoessa se on vain hiekkapolun näköinen valinta ja juuei nyt ei lähdetä ottamaan mitään riskejä. Valitaan hidaste. Sitten seistään jonossa. Sen pituus on täysi arvoitus, mutta aina välillä seisoskellaan paikallaan. Aina kun seisoskellaan K päättää tyhjentää takapenkin jalkatilaan kertyvää lammikkoa. Välillä sitä nimitetään myös privatespa:ksi. Meillä on yksi pieni käsipyyhe millä vettä kerätään ja ajoittain kahvikuppeja yms kunnes ne hajoaa käsiin. Vesi on kirkasta, puhdasta ja viileää. Aurinkoisina päivinä vettä on selkeästi vähemmän ja tyhjennysten aikana se myös vähenee, mutta jos sataa yhtään vettä se kertyy lammikoksi jalkatilaan. K sitten puristaa pyyhkeestä vedet auton ulkopuolelle ja sitähän riittää. Joka kerta se myös naurattaa yhtä paljon. Harmi että meidän uikkarit jäi majoitukseen, ei voida kukaan uida siellä jalkatilassa.
Hidaste paljastuu siltaremontiksi. Liikennemerkit opastaa autoille 30 metrin välin edeltäjään. Aaaaivan. Reunoilla olevat rakenteet aina huojuu meidän edessä ajavan rekan tahdissa. Vähän jännittää. Siltaremontin jälkeen ei ole enää mitään jonoja.

Teinit nukahtaa taas. Tunti matkaa Riikaan, joten antaa niiden nukkua vaan. Höpötellään niitä näitä ja yritetään miettiä mikä ois hyvä plään.
Lopulta ennen Riikaa Muussi herää. Päädytään jonkun kauppakeskuksen luo ja teineille vessa. Osa porukasta ostaa ruokaa tästä, mutta mä en halua mitään sellaista mitä saisin myös Helsingistä, joten haluan pitää kiinni siitä että saan jotain muuta. Otetaan suunnaksi vanha kaupunki. Ollaanhan nyt mestoilla sitten aivan totaalisesti ruuhkassa. On myös ihanasti tuttuja tietöitä ja maps ei kerro niistä meille etukäteen ollenkaan. Jee. Joudutaan pari kertaa tekemään vaihtoehtoreititystä, koska ei vaan päästä liikenteen sekaan. Hermojen menetyksen ollessa n. 2.5 minuutin päässä, saadaan kuitenkin ratkaistua tilanne ja ollaan perillä. Pääsen syömään, muut menee kahvilaan kahville. Ei siinä, ruoka on ihanaa! Syön oikeasti aivan törkeän parasta kurkku-tilli-jotain-salaattia ja kasvismuhennosta ja kalaa. On ihanaa saada sellaista ruokaa mistä tulee hyvä mieli ja on niin hyvää että itkettää.
Syötyäni yritän miettiä mitäs nyt teen. Mistä löydän muut? Lukeeko ne mun viestit? Öö. No, otan puhelimen käteen ja näen muut kauempana ja he tulevat kohti.
Lähdetään etenemään. Olen saanut ruokaa, muut kahvia ja jotain ja sit vaan pimpelipompeli.
A ja Muussi haluavat superalkoon. Se olkoon seuraava pysähdyspaikka.
Käytännössä nähdään nähtävyyksiä autostakäsin ja yritän siinä samalla fiilistellä Riikaa. Että mikä meininki. Haluan päästä tänne toistekin. Talojen julkisivut on osassa alueita uskomattoman näköisiä ja osassa tosi upeita. Niinpä niin. Neuvostoaikaisuuskin näkyy.

Superalko löytyy. Sieltä ostetaan asioita.
Sitten kohti Tallinnaa. Paitsi että sen verran edullista oli nyt joku juttu, että sitä pitäisi pysähtyä vielä hakemaan. Maps sanoo, että rajalla olevaan superalkoon on ajomatkaa sen verran, että oltais perillä 21.58. Se menee kiinni 22. Se on melkeinpä että talla pohjaan ja menoks. Matkalla pitää kirittää. Ei ajeta mitään ylinopeuksia, mutta ei myöskään jäädä ihmettelemään hitaampien autojen taakse yhtään. Siltatyömaalla on lyhyempi jono. Ollaan onneksi saatu pari minuuttia kiritettyä ja ne kaikki sulaa siinä aivan totaalisesti. Ollaan perillä 21.57. A juoksee sisään. Ulos tulee 21.59. Ehkä nopein näkemäni asiointi ikinä. Myös pisimmät minuutit odottaa. Tässä kohtaa ehditään taas tyhjentää lammikkoa. Päivän sateet ovat saaneet veden pinnan tosi korkealle ja varmaan kolme litraa jätetään sinne rajalle sitten.

Loppumatka menee osittain hiljaisuudessa, osittain lauleskellen.
Ei mennä Viljandiin, eikä Hallisteen.
Sen sijaan ajetaan ihan viime minuuteilla kameraan. Ylinopeutta 5 kilometriä tunnissa. Että semmosta sitten niin.

Ollaan perillä puoli yhden aikaan. Muut aikalailla suorilta kaatuu sänkyihinsä ja nukahtaa.
Minä valvon kahteen.
Eipä siinä sitten mitään. Kello soimaan ja kasilta aamupalalle.


Torstai - lepopäivä.

Aamulla A:lla on migreeni. Valutaan aamupalalle, minä syön ja A tankkaa kahvia ja lääkkeitä. Tämähän se tästä puuttui, koska migreeni on persettä mitä persettä. Epäilen itse meidän huoneen huonoa happitilannetta, sillä yöt on tuskaisan kuumia ja kamalia.
Aamupalan jälkeen ehdotan teineille spahan valumista. Sitä ei tartte montaa kertaa ehdottaa, kun he ovat jo hävinneet näköpiiristä. Sinne meni.
Kerään omat kamat, vaihdan uikkarit ja suosittelen A:lle kylmää, märkää pyyhettä pään päälle. Löydän teinit spasta ja heidän riehunta on jokseenkin liikkistä. Aika hiljaista on myös. Painetaan pyörteessa ja saan aikaan matkapahoinvoinnin. Tämä naurattaa kaikkia. Lopulta suuntaan taas hamamiin ja kylmäaltaaseen. Hamam rauhoittaa oikeasti niin paljon! Sen lämmin marmori tuntuu niin hyvältä kipeissä jaloissa, etten tiedä miten kuvailla sitä. Lämpö ei koskaan ole ollut mun kaveri, mutta näköjään tämä lämpö on. Lämmin marmori kipeissä jaloissa. Mistähän löytäis suomesta? Voiko mennä kuumakivihierontaan ja pyytää ne kivet kinttuihin?

Ollaan muutama tunti lilluttu ja ehdotan että lähdetään etsimään ruokaa. Mennään herättämään A, jolta on migreeni kadonnut. Jihuu!
Nälkä ois kaikilla. Muut haluavat mäkkäriin. Ottaa päähän. Aivan saatanallinen nälkä ja tämän saan. No, ei auta. Mäkkäri ei ole esteetön. Jään yksin autoon odottamaan. Muussi tilaa ja tuo mulle kalahampparin ja apple pien. Nälkä lähtee hetkeksi.
Muiden ruuissa kestää paljon pidempään ja mun vaihtoehto on pelata pokemonia ja odottaa.
Ajetaan sivukadulle ja muut saavat syötyä.
Yritän kysellä, että mitäs sitten. En saa vastausta. Ajetaan takaisin majoitukselle ja muut haluavat spa:han. Makoilen hetken meidän huoneessa, sillä en pysty vielä seisomaan tarpeeksi päästäkseni kylpylän puolelle. Menen perässä. Omavoimainen liikkuminen alkaa olla tuskaisaa ja vaikeaa. Kädet on tulessa, selkä huutaa ja yhdellä kädellä ja jalalla pyörin vain ympyrää.
Pääsen kuitenkin perille.

Kylpylässä on onneksi niitä apukeinoja. On se 38 asteinen japanilainen allas, missä muuttuu sulaneeksi juustoksi ja on se kylmäallas mikä laskee aina hartiat alaspäin, sekä tuntuu untuvapeitolta. Siihen päälle hamam, ulkoilmaporeallas ja muut kaikki. Uidessa selässä napsahtaa ja hermokipu vie vasemmasta jalasta voimat. En meinaa päästä altaasta pois. Haukon henkeä ja istun porealueen reunalla. Muut riehuu pyörteessä. Puristan itsestäni vähän voimaa ja hiivin hamamiin. Yritän siellä saada selkään pehmeyttä ja jalkaan myös. Hermo vain repii.
Muussi tulee sanomaan että lähdetään. Yritän sanoa että sattuu ihan liikaa. En ehdi. Hiivin omaan tahtiin pois, A on pukkarissa, pyydän että odottais, mutta ei hän pysty. Pääsethän sä itekkin? No en, mutta meni jo ja en ehdi vastata. Pääsen ulos spa:sta, odotan hissiä ja muut tulee vastaan. Joo me mennään autolle, tuu perässä ni lähetään kauppaan. Tämäkin huikataan liikkeessä ja en ehdi reagoida. Vien kamat, mutta se kestää. Lopulta Muussi tulee mua vastaan, kun olen palaamassa ja auttaa autolle. Kaikki valittaa kun olin niin hidas. He ois voineet hyvin vaan tuoda mulle "jotain". Mulla on taas hirveä nälkä, joten en todellakaan taivu siihen että mut jätetään yksin.

Kauppareissu menee niin, että mä meinaan aina jäädä auton viereen istumaan, ellen pyydä apua erikseen. Joka kerta. Sama kaupassa. Väsyttää ja on se nälkä.
Huomaan että tämä alkaa käydä psyykkeen päälle. Aina pyytää erikseen ja saada se "hmpf" sieltä vastaukseksi.
Saan kuitenkin jotain ruokaa ja pääsen takaisinkin. Saan syötyä, vaikkei siihen pääseminen ole helppoa.

Nyt tarvisee enää huominen.
K on keksinyt miten ikkunan saa sepposen selälleen huoneessa. Siellä pystyy hengittämään. Ai että!
Jätetään yöksi ikkun aivan ammolleen.
Nukun kohtalaisesti, sen pahemmin heräilemättä. En herää siihen että läkähdyn, eikä meidän huoneessa ole itikan itikkaa koko yönä.


Perjantai - paluupäivä.

Kello soi aikaisin. Aamupalalla en saa apua. Yritän ja epäonnistun.
Syön mitä syön ja antaa olla.
Kamat on pakattu edellisenä iltana. Pitää vain lyödä laturi laukkuun, vaatteet päälle ja lähteä.

Auton pakkaaminen on tetristä. En osallistu sen pelaamiseen nyt yhtään.
Kuitenkin kaikki saadaan kyytiin ja mekin mahdutaan. Mahdutaan oikein hyvinkin. Muussin tarvitsee kaupasta vielä yhden asian ja käydään siellä kaikki. Jälleen pyydän apua ja reaktio on sama kuin eilen. En jumalauta jaksaisi enää.
Kaupasta ulos, nokka satamaa kohti ja valmistautukaa odottamaan. Odottaminen on teineille hankalaa. On aivan helvetin kuuma, eikä autoa voi pitää koko aikaa päällä. Aivan. Saakelin. Hirveetä. Onneksi meillä ei juomat lopu!
Lopulta meidän lastataan ja koska A oli unohtanut ilmoittaa matkaa varatessa esteettömyystarpeesta ollaan jossain muiden keskellä, helvetin pahassa välissä. Niinpä niin sitten. Suomen päästä lähtiessä kun oli ihmisen tekemä check-in sen sai muutettua siinä, mutta Tallinnassa check-inn tehdään appissa ja siellä on suoraan ohjaus mihin mennä ja ei yhtään ihmistä missään. Nonni sitte. Kiva. Tämäkin vielä.

Laivamatka kotiin menee hiljaisissa tunnelmissa. Väsyttää ja itkettää aivan saatanasti. Istutaan kannella ja meidän pöydässä istuu mies koiran kanssa. Koira ei on joku lyttynaamainen, eikä siedä muita koiria. Pelkotärisee siinä kun näkeekin toisen koiran. Ihmisiä hän rakastaa, mutta muut koirat. Mies pyytelee anteeksi että koira huutaa, että ei se paha ole, eikä vihainen. Me kaikki nähdään ettei koira ole vihainen. Mies uskaltaa päästää koiraa Muussin rapsuteltavaksi ja sekä Muussi että koira ovat onnellisia. Muussin rapsuttelu myös hämää koiraa, eikä hän ehdi niin kiinnittää huomiota kaikkiin ohittaviin toisiin koiriin. Siinäpä se sitten meneekin se paluu. Käydään tax freessä, haetaan juomista ja istutaan laskemassa minuutteja. Laivasta päästään ulos peräti 50 minuutissa ja kotimatkalla meinaan nukahtaa useaan otteeseen.

Että huhhelihuu mikä reissu ja tulipahan tehtyä.
Riika ja Tallinna jeejee.
Viljandi ja Halliste odottaa edelleen.