Paska fiilis. Suutuin pienehköstä asiasta ja vielä tilanteessa, jossa Miehekkeellä oli rankka tentti takana. Hän totesi, että hän ei nyt jaksaisi.Ei JAKSAISI.

Pitäisikö minun sitten muka säästää tunteeni hetkeen, jolloin arvon herralle sattuu sopimaan. (Nukkunut jo monen tunnin päiväunet. Oli oikeastikin väsynyt.) Odotin hänen pyytävän anteeksi, mutta lopulta vain minä pyysin anteeksi.
En oikein aina ymmärrä sitä, miksi anteeksi-sana on niin vaikea tietyille ihmisille. Jos ei siihen pysty, voisi vaikka sanoa: "Anteeksi, että pahoitin mielesi." Tai jotain. Mutta ei. Häntä harmitti se, että hän unohti - ei se, että hän siinä rytäkässä pahoitti mieleni. Tai ehkä sekin harmitti, mutta sitä ei tietenkään voinut ääneen sanoa. V***u.
Osittain ylireagoin, mutta v**uttaa, kun toinen ei osaa pyytää anteeksi. Jos pyytää anteeksi, asian ei välttämättä ole täytynyt olla tahallinen. Joidenkin kohdalla tuo ei vissiin päde.
Jotain hyvääkin: sain kirjoitettua runon.
