Ihmissuhdeilmoitukset ja -kysymykset

[Eowyn]

Onnea ihan hitokseen Pascal!

[Pascal Lemoix]

No kiitos ihan helvetisti!

[Lumikki75]

Onnea Pascalille minunkin puolesta!

[marenkienkeli]

Enää vajaa kuukausi ja etäsuhteilu on historiaa. Mieheke sai nimittäin töitä pääkaupunkiseudulta.

[Wildchild]

Enää vajaa kuukausi ja etäsuhteilu on historiaa. Mieheke sai nimittäin töitä pääkaupunkiseudulta.

Ihanaa Marski!

[damn]

Ihan niinkuin sinkkuuteni ei ahdistaisi minua tarpeeksi muutenkin, niin isä on alkanut hyvin selvästi kertomaan, että minun pitäsi ettiä itelleni mies. Jouluna siskoni kertoi että on iso uutinen kerrottavana ja se oli, että heille syntyy toinen lapsi, niin isäni totesi pettyneenä, että hän ois niin toivonut, että se uutinen olisi ollut, että Damn olisi mennyt kihloihin. Kihloihin kenen kanssa? Tänään puhuin kotikotona lemmikin hankinnasta. Äitini yrittää etten ottaisi lemmikkiä niin voisin vapaammin vaikka matkustella heidän luonaan käymään. Totesin, että on niin tyhjää ja yksinäistä kotona ilman lemmikkiä. Isäni totesi, että mitäs jos hommaisit itelles miehen. Kiitos. Ihan niinkuin en yrittäisi? Ahdistaa ja itkettää.

[Aranwe]

Tuo on äärimmäisen rasittavaa, ahdistavaa ja painostavaa. Mullakin joskus etenkin äiti on välillä vähän samanlainen ja mitä enemmän sieltä tulee tuon suuntaista tekstiä, sitä etäisemmiksi meidän välit muuttuu.

[marenkienkeli]

Damn, muista, että sinä olet arvokas juuri sellaisena kuin olet. Ihan kokonainen ihminen ilman sitä "toista puolikastakin"!

Vanhemmat ja isovanhemmat ovat välillä kovin ajattelemattomia noiden parisuhde- ja lapsiasioiden suhteen. Koita jaksaa.

[Kibaya]

Damn
Marski sanoikin sen jo, mutta olet arvokas, korvaamaton ja tärkeä juuri tuollaisena ja siinä tilanteessa missä nyt olet. Yritä nauttia sinkkuudesta, vaikka se voikin olla hetkittäin vaikeaa. Ota lemmikki jos siltä tuntuu
Nauti ystävistä, luonnosta (vaikka sää olisikin paskaa), kaikesta semmoisesta mikä on sulle itelles tärkeää. Nauti siitä, että voit vaikka kehittää itseäsi tai opetella jotain uutta. Kyllä se oikea ihminen sieltä vielä tulee jahka on sen hetki.

Vaikkakin on varmasti vaikeaa jos haluaisi sen parisuhteen ja mitään ei tapahdu.

Mä elän taas vaiheessa jossa on tällä osastolla ihan ok. Mitään parisuhteita ei ole, mutta en kaipaakaan. Ajoittain tulee läheisyydenkaipuun puuskia, mutta nekin menee. Olen edelleen kuitenkin sitä mieltä, että tähän hetkeen ei nyt vain sovi mitkään parisuhteet. Ihan riittävästi huomioitavia tahoja Toki varmaan helpottaisi jos saisi riehua näitä tiettyjä juttuja jollekin, joka sitten rauhoittaisi tai sanoisi jotain järkevää, mutta mulla on semmoisia ystäviä jotka ajaa saman asian
Kaikkein vähiten kaipaan sitä että pitäisi tutustua johonkin uuteen ja kaikkea mitä siihen liittyy. Aarrgh, ei! Rasittaa jo ajatuskin.

Mun vanhemmat tai isovanhemmat eivät onneksi kysele. Veikkaan että pelkäävät vastausta tai ovat luopuneet toiveistaan.

Damn, aina saa laittaa privaakin jos tuntuu että haluat enemmän puhua

[Lyyra]

Mua ei periaatteessa haittais, jos löytyisi jonkinlainen kumppani, mutta just tuo Kiban mainitsema tutustumisen vaiva ei kyllä houkuttele paskaakaan.

[damn]

Damn, muista, että sinä olet arvokas juuri sellaisena kuin olet. Ihan kokonainen ihminen ilman sitä "toista puolikastakin"!

Juu kyllä mä tiiän arvoni ilman toista puoliskoakin. Kyse ei ole siitä, vaan että mulla itselläni on niin tyhjä olla kun ei ole ihmistä jonka kanssa jakaa arkeni. Minulla on hyviä ystäviä ja kavereita enemmän kuin ihmisillä keskimäärin, mutta ne eivät vie pois sitä yksinäisyyttä mikä on, kun ei ole elämänkumppania. Nimenomaan arjen jakaminen toisen kanssa, ei minun ystävät ole kotonani kun tulen töistä, eivät mene kanssani illalla nukkumaan, laita kanssani ruokaa, katso telkkaria, käy kaupassa, jaa asumiskustannuksia jne ihan normaaleja päivittäisiä juttuja. Juttelen kyllä päivittäin monien kavereiteeni kanssa ja kerron niille kaiken, mitä nyt ikinä mielessä onkin, mutta se ei ole sama asia.

Ärsytti yksi ilta ihan suunnattomasti, kun hyvälle ystävälläni avauduin kuinka paha minun on olla yksin. Se ei voinut käsittää asiaa, mutta miten se voisikaan, kun se on seurustellut 14-vuotiaasta asti saman ihmisen kanssa, ei ikinä asunut yksin ja ollut erossa miehestään vain muutamia päiviä. Se yritti siinä vängätä, että miten voin olla niin kiittämätön, kun mulla on niin paljon ystäviä, en minä voi olla yksinäinen. Suutuin siitä yhä vain enemmän. Arvostan ystäviäni ja tiedän olevani onnekas kun hyviä ystäviä on jo pelkästään kymmenisen kappaletta ja hyviä kavereita toiset kymmenen ja hyviä tuttavia luoja ties kuinka paljon. On minulla aina joku jolle kertoa asiani, murheeni ja iloni. Mutta olisi se eri asia kun on se yksi jolle aina haluaisi ensimmäisenä ilmoittaa asiat, oli ne pieniä tai isoja, jota kaivata, jota ajatella ja jonka lähellä haluaisi olla ja jolle minä olisin etusijalla. Olen kiitollinen elämäni monestakin asiasta, teen asioita joista nautin, eikä kukaan tee minusta kokonaista tai elämästäni merkityksellistä ellen minä itse. Olen ollut aikoinaan yksinäinen myös siten ettei minulla ole ollut kavereita, olen ollut sinkkuna lähes aina, osaan olla yksin, mutta myös kokenut millaista on seurustella, rakastaa ja asua toisen ihmisen kanssa. Ja nuoruuteni ilman kavereita on todellakin saanut minut arvostamaan mun maailman ihanimpia ja parhaimpia nykyisiä ystäviäni ja kavereitani. Mutta onnellisimmaksi minut tekee se jos saan jakaa elämäni jonkun kanssa.

Joo ja itseasiassa tapailen tällä hetkellä ihanaa miestä. Hyvä tyyppi, hyvä ystäväni, huolehtiva ja ihana. Ja mehän muuten seurusteltaisiin jos se saisi päättää. Tykkään siitä miehestä ihan älyttömästi. En todellakaan ole sen kanssa siksi etten osaisi olla yksin, sen takia en ikinä ole tapaillut tai seurustellut kenenkään kanssa. Liikun sen kanssa, koska sen kanssa on hyvä olla. Seurusteluksi en sitä uskalla vielä sanoa, sillä pelkään että tapahtuu jotain pahaa. Minulla on ollut hienoja miehiä elämässäni, mutta myös niin kauheita, minua huonosti fyysisesti ja psyykkisesti kohdelleita, että pelkään. Mutta se tietää sen, hyväksyy sen ja aika näyttää mitä tapahtuu.

Muoks. Niin se siis vielä, että miksi inisen, jos hyvä mies on nyt kuvioissa. Ahdistaa ja pelottaa muiden odotukset ja omatkin odotukset. Tai oikeastaan en uskalla edes odottaa mitään, en uskalla sanoa ääneen kellekkään että tapailen tuota miestä, vaikka kaverit kyllä varmaan alkaa huomata, kun samoissa porukoissa liikutaan ja usein montakin kertaa viikossa nähdään porukalla. Jos olisin vaikka isälleni sanonut, että ei mun tarvii ettiä miestä, kun sellainen on kuvioissa, niin sittenhän niitä odotuksia ja paineita vasta oliskin niiden puolelta. En kestä odotuksia ja paineita ihmissuhteisiini liittyen, kun huonostihan nuo näyttää edellisetkin menneen.

[theia]

Meille tulee tänään 5 vuotta yhdessäoloa.

En tiedä meneekö aika tosi nopeesti vai tosi hitaasti Mutta ihanaa on ollut

[marenkienkeli]

Onnea theialle ja miehelle!
----

Mulla ja Miehekkeellä tuli pari viikkoa sitten täyteen 6 vuotta seurustelua. Vuosipäivää vietettiin "romanttisesti" satojen kilometrien päässä toisistamme. Kunhan Mieheke muuttaa takaisin kotiin, voisi kiriä viettämättömät synttärit ja vuosipäivän ja mennä johonkin syömään oikein extrahienosti.

[damn]

Damn on nyt seurusteleva nainen ollut eilisestä asti. Hämmentävää ja pelottavaa, mutta ympäristön paine ja jatkuvat kyselyt meistä kahdesta aiheuttivat sen, että oli helpompaa sopia, että nyt oikeasti ollaan yhdessä, niin ei tarvitse enää selitellä, keksiä tekosyitä jne. Kaveriporukkamme on osittain sama ja joillekkin tämä tuli yllätyksenä, mutta ne jotka tiesivät ja nekin jotka vasta nyt kuulivat, näyttivät kovasti peukkua. Yllättävän ilahtuneita olivat kaikki. Helpottavaa ja erittäin mukavaa, että ei tarvitse kovinkaan monelle kaverille erikseen esitellä miestä, kun tuntevat jo toisensa. Perheelle kerron joskus. Mies oli jo perheelleenkin kerennyt kertoa minusta...

[marenkienkeli]

Onnea Damn ja kumppani!
-----------

Mieheke muuttaa viikon päästä takaisin kotiin. Perhosia meinaa olla vatsassa, kun asiaa ajatteleekin.

[damn]

Saattaa kuullostaa tosi aikaiselta ja hätiköidyltä, mutta ollaan puhuttu yhteenmuutosta. Poikaystävä on ollut mun luona pari kuukautta lähes joka yö, tuntuu vähän turhalta maksaa kahdesta kämpästä vuokraa. Ja ollaan siis monta vuotta tunnettu ja oltu hyviä kavereita, joten tunnetaan kyllä toisemme, että ei tuosta pitäisi kauheasti mitään negatiivista paljastua mikä yhdessä asumista haittaisi. Ja tämä on alunperin poikaystävän idea, se alkoi siitä jo pari-kolme viikkoa sitten puhua. Tykkään asua tässä kaupunginosassa missä nyt asun, enkä täältä meinaa muttaa muualle. Poikaystävä voisi hyvällä tuurilla saada työnsä kautta kämpän, hyväkuntoisen saunallisen kaksion, isolla lasitetulla parvekkeella ja täydellisellä järvinäkymällä ja vuokra oli 500€ kieppeillä. Vähän olisi unelma! Se käy ensi viikolla kyselemässä, mutta jos ei saa, niin aletaan sitten kämppää katella, ei tuollainen kaksioitten n.700-800€ vuokra ole muutenkaan paha kaksistaan maksella. Itse maksan nyt vuokraa 485€/kk ja poikaystävä 500€/kk.

Pikkuisen kyllä pelottaa yhteenmuutto, olen melkoisen omaa tilaa ja aikaa vaativa ja sen tehnyt hyvin selväksi nytkin. Onneksi poikaystävä tekee sellaista työtä, että sen työpäivät on 12 tuntisia tai jopa 24 tuntisia, niin on mulla aikaa olla itekseenkin rauhassa kotona. Toisaalta sillä ei sitten ole töitä kuin joku kolme päivää viikosta, että vapaa-aikaa sillä on aika paljon silloin kun ei ole töitä. Onneksi ollaan aika meneviä ja käydään kavereita näkemässä/salilla/lenkillä/poikaystävä pelaa jääkiekkoa, joten ei olla kotona jatkuvasti vapaa-aikana. Olen hyvin omiin tapoihin tottunut ja kaavoihin kangistunut, joten mielenkiinnolla seuraan miten tässä käy. Onneksi tuo toinen ei loukkaannu, vaikka aika monesti suoraan sanon, että nyt haluan olla itsekseen. Eilenkin se ois lenkille halnnut lähteä mun kanssa, mutta kello oli 6.30 ja aamuisen olen todella epäsosiaalinen, niin ilmoitin haluavani olla itekseen pari tuntia siellä lenkillä. Asia oli ok ja se lähti itse tekemään omia hommia ja salille.

[theia]

Me muutettiin yhteen kolmen kuukauden jälkeen samoista syistä, oltiin muutenkin yöt yhdessä niin turhaa pitää kahta kämppää. Ja mä ajattelin että ainahan miehen luota voi pois muuttaa jos ei menekään hyvin.

Et onnea vaan!

[Emilia]

Mä uskon, että aikuiset ihmiset kyllä tietävät, kannattaako tollasia liikkeitä tehdä. Jos olisit 19-vuotias niin kehottaisin miettimään vielä hetken.

Onnea kovasti!

[Shay]

Rakkaus on arvaamaton tie, mutta taloudellisesti ihan järkevä ratkaisu, sillä jos ero tulee, on sitten enemmän säästössä (ainakin pitäisi olla), kun pitää muuttaa takaisin omilleen.

Kyllähän tuossa parin kuukauden melkein yhdessä asumisen aikana varmaan olisi jo huomannut pahimmat mahdolliset kompastuskivet. Hyvä, jos osaat sanoa toiselle suoraan, että tarvitset omaa tilaa ja aikaa, ettei asiasta tule turhaan riitaa. Onnea matkaan!

Mekin ollaan poikaystävän kanssa muuttamassa yhteen parin vuoden seurustelun jälkeen. Vaikka ollaan oltu noin kauan yhdessä, jännittää siltikin yhteenmuutto, yksityisyyden menettäminen ja jokapäiväisen elämän muuttuminen.

[Pascal Lemoix]

Meillä on reilut kaksi vuotta yhteistä taivalta takana ja vieläkään ei olla muutettu yhteen kokonaan. Elokuusta alkaen varmaankin näin käy. U on enemmän laskenut rahasäästöä ja mä olen hienovaraisesti jarruttanut, koska en ole ihan varma, mitä se koko ajan yhdessäolo tulee olemaan.

Pääsääntöisesti ollaan oltu viikonloput yhdessä ja arkiviikosta vähintään osa erillään.

[Emilia]

Eikö sua Pascal sitten jännitä mennä naimisiin ihmisen kanssa, jonka kanssa et ole ihan varma, mitä se koko ajan yhdessäolo tulee olemaan?

*

Meillä menee tänään taas päin persettä mutta ehkä se jo huomenna helpottaa, kuten yleensäkin.

[Kibaya]

Onhan niitä aviopareja jotka asuvat erilläänkin.
Ehkä tärkeintä on saada pitää se mahdollisuus omaan aikaan ja tilaan.
Jos on tarvetta.
Yks mun ystäväpari on naimisissa, asuvat yhdessä, mutta toisella on silti asunto mitä kutsuu komeroksi. Käy aina välillä komerossa viettämässä aikaa. Eikä siihen liity riitoja tai muita. Tarvitsee vain aika-ajoin omaa rauhaa ja näin se onnistuu parhaiten.

[Emilia]

^^Hyvä pointti. Ei varmaan kovin tavallista mutta varsin normaalia silti. Itsehän haaveilen tuollaisesta omasta komerosta myös. Ollaan joskus asiasta keskusteltukin, ei vaan anna tilipussit myöden pitää kahta kämppää.

[Pascal Lemoix]

Ei mua sinänsä jännitä naimisiinmeno ja uskon, että ainainen yhdessäolokin tulee lutviutumaan suurimman osan aikaa. Toisaalta tiedän, että joka tapauksessa tulee tilanteita, joina en toisen läsnäoloa jaksaisi. Ollaanhan me arkea kuitenkin paljon jaettu.

[theia]

Onko teille tärkeää, että kaverit/ystävät tykkäävät puolisosta? Missä vaiheessa on hyvä esitellä sitä kumppania muille ihmisille (siis niille kaverit/ystävät/perhe)?

Mä yritän jäsennellä omaa.. hmm.. ajatusmaailmaa, kun se ilmeisesti eroaa toisesta ja kuuntelisin mielelläni teidän ajatuksia