Ihmissuhdeilmoitukset ja -kysymykset

[marenkienkeli]

Damn. Jaksamista. Toivottavasti saatte asiat kuntoon.

Mulla on Pojan kanssa edelleen asiat pikkuisen sekaisin. Kunnon juttelu auttaisi, mutta kun hän ei ole luonani niin ei voi mitään. Kun meillä tavallaan tuntuu olevan melko erilaiset näkemykset meidän suhteestamme. Ei tää vaan voi jatkua täysin tällaisena. Mutta en toisaalta tiedä, mikä voisi olla hyvä ratkaisu tässä jutussa. Ehkä sekin löytyy vielä yhdessä jutellessa. Välitän siitä ihmisestä niin paljon, että en ainakaan halua menettää häntä.

Devil's Whore -leffassa (tai minisarja se vissiin oli) Sexby-niminen mies sanoi: "Ihmisen on saatava elämä, jonka hän valitsee. Minun loppuni ei ole sama kuin sinun." Pelottaa. Tuntuu, että minä ja Poika valinneet saman suhteen, mutta eri muodossa. Että molemmilla ovat valinneet erilaisen suhteen, mutta olemme kuitenkin suhteessa toistemme kanssa. Se jos mikä pelottaa.

[damn]

"Ihmisen on saatava elämä, jonka hän valitsee. Minun loppuni ei ole sama kuin sinun."

Pelottava lause. Meinasin alkaa itkeä kun luin tuon aikaisemmin. Nyt on olo jo tasaantunut. Pahalta toki tuntuu, mutta sovittiin äsken että nähdään tällä viikolla ihan vaan juttelun merkeissä, vaikka loppu viikosta oltas nähty joka tapauksessa(yhteiset tutut ja yhteiset menot...). En oikein tiedä mitä minä odotan tuolta juttelulta. Itseltäni ainakin sitä että saisin itkemättä sanottua mikä minun mieltä oikeasti painaa. En osaa ollenkaan puhua omista tunteistani ja menen ihan lukkoon kun niistä pitäisi puhua ja korkeintaan alan itkeä eikä sitten tuu sanottua yhtään mitään. Minun pitäisi varmaan kirjoittaa ylös paperille mitä haluan sanoa ja kysyä . Pitäisi vaan yrittää pitää pää kylmänä ja muistaa, että mitä tässä tapahtuikaan, niin se on paras ratkaisu, koska nykyisellään tämä tilanne ei ainakaan voi jatkua tai minun pää hajoaa. Ja haluan että meidän välit on jatkossakin hyvät, vaikka niin kovin kliseistä onkin sanoa jutun jälkeen että pysytään kavereina. Nyt sen vaan oikeasti pitäisi tarkoittaa sitä.

[Maija]

Paijaukset niitä tarvitseville.

---

Muutama päivä erossa teki minulle ja Pojalle hyvää. Tai siis meille. Tajusimme, että aina ei tarvitse olla toisen kylkiluuhun kasvaneena, vaan olemme toisiamme varten olemassa muutenkin, vaikka aina emme näkisikään. Hassua muuten, kuinka käsitteen minä rinnalle on tullut myös me ja nämä käsitteet tuntuvat olevan todella tasapainossa keskenään. Aiemmissa suhteissa ja säädöissä jompikumpi on ollut aina toisen yläpuolella eivätkä nuo jutut olekaan toimineet. Ensimmäistä kertaa tunnen olevani suhteessa sekä yksilö että osa kokonaisuutta. On myös ihanaa, että jaamme samat näkemykset suhteemme laadusta ja suunnasta.

Mulla on Pojan kanssa hyvä olla.

[marenkienkeli]

Perjantaina oli hyvät keskustelut erään miespuolisen ystäväni kanssa. Noin vuosi sitten meillä oli pikkuisen juttua, mutta juttu lopahti kuitenkin hänen puoleltaan. Jätkä totesi jossain vaiheessa, että hänen tyttöystävänsä oli kuulemma pikkuisen mustasukkainen musta, kun oli kuullut, että me menemme samassa porukassa bilettämään. Ainakin saatiin selvitettyä se, että myös mun puolelta tää on ystävyyttä eikä muuta. Ja taas tuli tyypin herrasmiesmäisyys esiin. Muistin taas, miksi aikoinaan rakastuin kyseiseen tyyppiin. Mutta olen vain onnellinen, että hän on löytänyt itselleen niin mukavan tyttöystävän (kerran siis olen hänen tyttöystävänsä tavannut).

Toisaalta puhuimme myös mun ja Pojan jutusta. Ihanaa jutella tämän ystäväni kanssaan kunnolla. Jostain syystä hänen kanssaan on todella helppoa ja mukavaa jutella.

[damn]

Olen nyt ihan virallisesti sinkku, eilen loppui se pitkään jatkunut jahkailu tapailusta. Olo on haikea, mutta ainakin tällä hetkellä fiilis on ok. Olin Miehen luona yötä viimestä kertaa ja puhuttiin tulevaisuudesta kavereina. Haluan uskoa, että pystytään olemaan hyviä ystäviä. Sellaista tämä ehkä enemmän onkin ollut viime aikoina muutenkin. Itkin eilen kun juteltiin, mutta se oli lähinnä haikeutta tilanteen muuttumisesta, ei niinkään sitä että olisin ihan romuna. Olen tiennyt tämän loppuvan ja olen asennoitunut siihen jo kauan sitten, joten mitään yllätyksiä ei tullut. Mutta silti tämä olo... Olen taas ihan yksin. Pelottaa jos en ikinä tapaa ketään, tulen katkeraksi ja erakoidun. Ja tänään Miehen vierellä makoillessa teki mieli alkaa itkeä, kun tajusin etten varmaan tule olemaan siinä enää koskaan, vaikka siinä sen lähellä oli niin hyvä olla. Miksei semmoinen voi jatkua ikuisesti?

[marenkienkeli]

damn, paljon jaksamista!

Olen tiennyt tämän loppuvan ja olen asennoitunut siihen jo kauan sitten, joten mitään yllätyksiä ei tullut. Mutta silti tämä olo... -- Ja tänään Miehen vierellä makoillessa teki mieli alkaa itkeä, kun tajusin etten varmaan tule olemaan siinä enää koskaan, vaikka siinä sen lähellä oli niin hyvä olla. Miksei semmoinen voi jatkua ikuisesti?

Ei tuollaisiin juttuihin vain voi valmistautua täysin. Vaikka olisi kuinka valmistautunut, se voi olla silti aivan hemmetin hajottavaa. Kun on joku, josta välittää todella paljon, on ihan luonnollista, että on vaikea päästää irti.

Nousi mieleen omat parin kuukauden takaiset hajottavat fiilikset, kun päädyttiin siihen, että emme ole yhdessä (, vaikka se päätös kyllä meillä muuttui). Olen ehkä muutenkin aika herkässä olotilassa, mutta kyllä mulla tuli itku, kun luin viestisi, damn. Tällaisena romanttisena höpsönä toivoin kokoajan, että saatte asianne kuntoon, vaikka viesteistäsi toki näki, että valmistauduit jutun loppumiseen. Toivon todella, että pystytte kuitenkin pysymään ystävinä.

Jos kaipaat juttelua asiasta, voit halutessasi laittaa vaikka privaa. Voimia.

[Kibaya]

Mä olin eilen "treffeillä".
Sen toisen mielestä ne oli treffit, mulle se oli ajankulua ja vähäistä liikkumista pois kotoa.

Tyyppi on ihan mukava, mutta mä en taida olla. Kai se haluais hengata enemmänkin, mutta mä en ole varma mitä mä haluan.
Pitkäänhän mä olen itsekseni marissut, että hitto kun yksinään olo on persiistä ja joskus olis kiva käperrellä. Ja toi ehkä haluis käperellä. Emmätiiä. Joku siinä tökki vastaan koko sen kahvihetken ajan. En mä tiedä olisko se tyypin olemus, sellainen homsuinen, vai se että se haiskahti viunalle. Oli kuulema aamupäivällä ottanut yhden lonkeron . En tiedä haluanko tietääkään enempää.

Nyt se haluis tehdä vappuna jotain.

Onko mulla vaan joku asennevamma?

[Emilia]

Mä luulen, että yksi ihmissuhdekysymysongelma on ratkennut. Lopullisesti ja kaikin puolin. Jes.

Sain myös tunnustusta rohkeasta asioihin puuttumisesta. Hah! Voitin. (Tietenkin se on tärkeintä ihmissuhteissa )

[Forelock]

Hah! Voitin. (Tietenkin se on tärkeintä ihmissuhteissa )

Tärkeintä ei ole voitto, vaan MURSKAVOITTO!

Nimim. Terve parisuhde

[Pvi]

Onko mulla vaan joku asennevamma?

Musta ei.
Ei kai sitä voi pakottaa itseään tykkäämään jostakusta?
Tykkäyksen heräämiselle voi antaa mahdollisuuden, mutta
jos on varma, niin mitä siinä kituuttamaan ja kiusaamaan.

Mullakin ois kysymys:
Tykkäämistilanteiden tullessa siihen pisteeseen, missä ei
ole enää näköpiirissä minkään sorttisia mahdollisuuksia
hengailla yhdessä syystä tai toisesta, niin miksi suuri osa
ihmisistä toivoo pysyvänsä edelleen ystävinä. Onhan se
tietysti kiva jos voi kaveereta, mutta kuinka se oikeasti
onnistuu?

[Annis]

Mullakin ois kysymys:
Tykkäämistilanteiden tullessa siihen pisteeseen, missä ei
ole enää näköpiirissä minkään sorttisia mahdollisuuksia
hengailla yhdessä syystä tai toisesta, niin miksi suuri osa
ihmisistä toivoo pysyvänsä edelleen ystävinä. Onhan se
tietysti kiva jos voi kaveereta, mutta kuinka se oikeasti
onnistuu?

Tohon ei kai oo mitään kovin yksiselitteistä vastausta tai mitään totuutta. Yhden entisen kanssa on välit niin pahasti poikki, että mä juoksen yleensä karkuun, kun näen sen, koska en halua muistaa sitä kaikkea paskaa siltä ajalta. Vaikka erosta on aikalailla kolme vuotta.
Yhden kanssa oon tekemisissä päivittäin melkein, ja sillä mä kerron eniten mun kuulumisia. Mutta oltiin pitkään tosi hyviä kavereita ennen meidän lyhyttä suhdetta. Se oli vaan joku vaihe, eikä se onneks pilannut mitenkään hyvää ystävyyttä.
Kovin monen kaa ei tuu pidettyä mitenkään hirveästi yhteyttä, mutta voisi sanoa, että pääsääntöisesti on pystynyt pysymään ei ehkä ystävänä, mutta kaverina.

Voisi varmaan sanoa, että se riippuu siitä, että miksi erotaan ja minkälainen suhde on ollut ennen sitä, kuinka pitkä, vakava jne. Mä oon varmaan sinäänsä huono puhumaan tästä asiasta, koska yleensä (oikeestaan itseasiassa aina) se oon ollut mä, joka on jättänyt ja mun suhteet ennen tätä nykyistä ei oo olleet kovin pitkiä.
Tosin ennen tätä suhdetta mä en oo ollut kovinkaan tasapainoinen ja vahvoilla pääni kanssa, nykyään voisi sanoa, että oon ihan kunnossa. Ja kaikinpuolin tyytyväinen elämääni. Kai se on suureksi osaksi ton toisen ansiota, mutta ilman mun "terveyttä" ei meillä varmaan ois enää suhdetta.

[Forelock]

Eron jälkeen kavereina pysyminen ei ole mielestäni mitenkään tarpeellista, poikkeuksena tietysti tapaukset, joissa kaverillinen hengailu on molemmille ihan luonnollista. Erotessa ehkä sanotaan "toivottavasti voidaan olla vielä kavereita" lähinnä sen takia, että ikävästä tilanteesta saadaan tehtyä jotenkin vähemmän ikävä, tai että yritetään helpottaa jotenkin tilannetta ja pehmentää iskua tai jotain. On vaikea luopua läheisestä ihmisestä, joka on ollut iso osa omaa elämää ja hänestä haluaa jotnekin vielä pitää kiinni.

Itsekin sanoin viimeksi erotessani, että ollaan kavereita. Muutamia kertoja nähtiin, mutta enää ei oikeastaan olla missään tekemisissä. Eroon johti erilleen kasvu, joten oli oikeastaan aika pöhköä kuvitella mitään ystävyyttä tai lähempää kaveruuttakaan. Mitään yhteistä ei ollut enää, muuta kuin menneisyys ja sen päälle on vähän paha rakentaa mitään.

Ystäväni taas erosi avokistaan, koska heidän suhteestaan katosi intohimo ja romanttinen rakkaus tai miten sen nyt sanoisi, heistä tuli kämppiksiä. Viihtyivät toistensa seurassa edelleen, mutta se ei enää ollut parisuhde. Ovat edelleen parhaimpia kavereita.

Eli kuten jo mainittiinkiin, suhteen laatu ja erityisesti eron syyt varmasti vaikuttavat suurelta osin tuohon eron jälkeiseen ystävyyteen. Mutta ei väkisin kannata. Ei oo pakko jos ei tahdo.

[damn]

Mullakin ois kysymys:
Tykkäämistilanteiden tullessa siihen pisteeseen, missä ei
ole enää näköpiirissä minkään sorttisia mahdollisuuksia
hengailla yhdessä syystä tai toisesta, niin miksi suuri osa
ihmisistä toivoo pysyvänsä edelleen ystävinä. Onhan se
tietysti kiva jos voi kaveereta, mutta kuinka se oikeasti
onnistuu?

Itselläni on ainakin monessa tapauksissa ollut kyse siitä, että ollaan jo ennen tapailua/seurustelua oltu kavereita. Jossain vaiheessa kaverisuhde on vain lipsahtanut kiinnostuksen puolelle ja ollaan yritetty olla muutakin kuin kavereita. Sitten on tapailtu/seurusteltu, kunnes ollaan huomattu, että kyllä siitä toisesta tykkääkin vain lähinnä kaverina ja hommasta puuttuu intohimo ja aito rakkaus. Ja koska kavereita ollaan oltu aikaisemminkin, niin miksi lopettaa kaveruutta vain siksi, että seurustelu ei toiminut? Välillä kaveruuden jatkuminen on onnistunut, välillä taas ei. Molempien osapuolien pitää olla taas yhtämieltä kaveruudesta.

Itseäni harmittaa kamalasti tilanne, jossa minulla oli mielettömän hyvä ystäväpoika ja sit meille tuli säpinää ja lopulta katkesi välit kokonaan. Menetin siinä rakkaan ystävän. Vaikka seurustelumme(jos sitä edes siksi voi kutsua)ei ollut mistään kotoisin, olisin mielelläni jatkanut ystävyyttä, koska sen ihmisen seurassa minulla oli huippuhauskaa ennen kuin alettiin muuta säätää. Poika kuitenkin päätti toisin ja ei olla enää missään väleissä, se kun ei ilmeisesti kestänyt olla vaan ystäväni. Mietin monesti tuliko meistä niin hyvät ystävät vain koska se oli minusta kiinnostunut, vai kiinnostuiko se vasta kun oltiin ystävystytty tai oltaisiinko me edelleen ystäviä jos siihen ei olisi tullut sitä seurustelua/tapailua.

Sitten taas on tilanteita joissa toiseen tutustuu vasta siinä vaiheessa kun aletaan kiinnostua toisesta ja käydä treffeillä yms. En ollut ennen tavannut exääni missään, koska oltiin eri paikkakunnilta. Oltiin samassa paikassa istumassa iltaa ja samantien kiinnostuttiin ja alettiin seurustella. Kun tuo juttu aikoinaan päättyi, ei minun mieleeni olisi edes tullut että oltaisiin yritetty jatkaa kavereina. Se oli seurustelu tai ei mitään. Ei meillä edes ollut niin paljon yhteistä että olisin sen kanssa jaksanut nähdä ja hengailla vaan kaverina. Se oli elämäni pisin suhde tähän mennessä ja tavallaan niin hukkaan heitettyä aikaa, että mielelläni unohdin sen kokonaan.

Tällä hetkellä kun olen lopettanut Miehen tapailun, niin uskon kyllä että me pystytään olemaan kavereita. Ollaan tunnettu jo ennestään monta vuotta ja olen tykännyt sen ihmisen persoonasta ja seurasta jo paljon ennen meidän juttua, niin miksi haluaisin kadottaa sen ihmisen minun elämästä. Tällä hetkellä koen että se minulle tosi tärkeä ja rakas, vaikka olenkin jo hyväksynyt sen, että seurustelemaan meistä ei ole. Aika näyttää kuinka hyviä kavereita me loppujen lopuksi pystytään olemaan, mutta minä ainakin olen valmis tekemään töitä sen eteen, että väleissä pysytään. Tänäänkin pitäisi nähdä sitä ihan vaan kavereina.

[marenkienkeli]

Mullakin ois kysymys:
Tykkäämistilanteiden tullessa siihen pisteeseen, missä ei ole enää näköpiirissä minkään sorttisia mahdollisuuksia hengailla yhdessä syystä tai toisesta, niin miksi suuri osa ihmisistä toivoo pysyvänsä edelleen ystävinä. Onhan se tietysti kiva jos voi kaveereta, mutta kuinka se oikeasti onnistuu?

Osassa tilanteista olisi utopistista kuvitella, että ystävyys voisi jatkua seurustelun lakattua, mutta tietyissä tilanteissa se olisi mielestäni ihan luonnollista. Jos eroamme jossain vaiheessa Pojan kanssa, en usko, että se ihmissuhde olisi silti ohi. Hän on kuitenkin yksi parhaista ystävistäni. En vain usko, että sellaista tunnesidettä noin vain katkaistaisiin, vaikka juttu lopahtaisikin. Ystävyyden onnistuminen onkin sitten ihan eri asia. En usko, että se kovin hyvin onnistuisi, jos toinen olisi edelleen hirmuisen rakastunut.

Exän kanssa en ole oikein missään tekemisissä. Kerran olen hänet eron jälkeen nähnyt ja se sujui hyvin. Oli paljon juteltavaa. Mutta kun ei ole loppujen lopuksi juurikaan yhteistä, ei yhteyttä tule pidettyä. Hänen kanssaan ystävyys voisi sinäänsä toimiakin, kun erosimme romanttisten tunteiden lopahdettua.

Yksi, jonka kanssa mulla oli jossain vaiheessa jonkin aikaa säpinää, on nykyään ystäväni. Hänen kanssaan on äärimmäisen antoisaa jutella ja olemme jonkin verran samoissa porukoissa. Raukan tyttöystävä oli tosin mustasukkainen takiani, kun olimme tämän ystäväni kanssa samassa porukassa bilettämässä. Mutta ystävänikään ei siinä vaiheessa ollut varma, onko mulla vielä tunteita häntä kohtaan. Asiaa olisi ehkä selventänyt, jos hän olisi silloin tiennyt mun ja Pojan jutusta. Mutta joka tapauksessa. Olemme nykyään ystäviä.

Toisten kanssa ystävyys voi hyvinkin onnistua. Monien kanssa ehkä ei.

[theia]

Lainaanpa tapani mukaan Garbagen hienoa biisiä a Cup of Coffee, joka on ehkä yksi kauneimmista erobiiseistä. Tiivistää hyvin fiilikset, jos toinen on vielä rakastunut ja kiinni toisessa..

You tell me you don't love me over a cup of coffee
And I just have to look away
A million miles between us
Planets crashing to dust
I just let it fade away

I'm walking empty streets hoping we might meet
I see your car parked on the road
The light on at your window
I know for sure that youre home
But I just have to pass on by

So no of course we can't be friends
Not while I'm still this obsessed
I guess I always knew the score
This is how our story ends

I smoke your brand of cigarettes
And pray that you might give me a call
I lie around in bed all day just staring at the walls
Hanging round bars at night wishing I had never been born
And give myself to anyone who wants to take me home

So no of course we can't be friends
Not while I still feel like this
I guess I always knew the score
This is where our story ends

You left behind some clothes
My belly summersaults when I pick them off the floor
My friends all say theyre worried
I'm looking far too skinny
I've stopped returning all their calls

And no of course we can't be friends
Not while I'm still so obsessed
I want to ask where I went wrong
But don't say anything at all

[Maija]

Mulla on ihan maailman paras poikaystävä. On!

On ollut ihan huiput pari päivää. Keskiviikkoillan vietimme kahdestaan Pojan perheen rantasaunalla. Hiljalleen hämärtyvää iltaa valaisivat kynttilät ja hiljaisuutta rikkoivat vain lintujen laulu ja kiukaasta kuuluva palavien puiden rätinä. Näkymä ikkunasta oli kuin postikortista: joen pinta oli aivan tyyni ja iltarusko värjäsi taivaan. Istuimme saunassa toisiamme silmiin tuijotellen ja hiljaisuutta kuunnellen. Kumpaakin hymyilytti silkasta onnesta.
Saunottuamme ja palattuamme tuvan puolelle huomasimme, että ulkona oli jo aivan pimeää. Vilvoittelimme hetken, siivosimme jälkemme ja pakkasimme tavaramme. Lähdimme kävelemään kohti Pojan kotitaloa käsikkäin ja kattonamme meillä oli upea kirkas tähtitaivas. Välillä pysähdyimme sitä ihailemaan ja naureskelimme, että ilta oli kuin suoraan jostakin elokuvasta. Mutta kun se oli!
Päästyämme sisälle juttelin vielä tovin mukavia Pojan äidin kanssa. Viimein, kun kävimme myöhään yöllä nukkumaan, Poika kuiskasi, että hän ikään kuin ihastui minuun uudelleen. Samaa minäkin olin hänestä hiljaa mielessäni ajatellut.

Eilisen vietimme leppoisasti. Loikoilimme, kokkailimme ja vain nautimme toisistamme. Paremmin ei voisi olla. Jos kaikkien vaikeuksien jälkeen on oppinut arvostamaan onnea näin paljon, kaikki on ollut sen arvoista.

Elämä.

[theia]

Oiiiih, Maijan viesti sai niin myötäilon tunteen, että itseäkin alkoi hymyilyttämään.

Ihanaa, Maija! Oot kaiken ansainnut

[Maija]

Ihana theia. Kiitos.

[Kibaya]

Voi Maija . Aivan ihanan kuuloista . Toivon teille kovasti onnea ja iloa!

Maailma pyörii eteenpäin.

Se tyyppi, jonka kanssa kävin kahvilla viime viikolla on lähetellyt viestiä ja soittanutkin tässä.
Olen kuitenkin edelleen varauksella liikenteessä, vaikka jatkuvasti päässä nakuttaa ettei pitäisi olla.
Aika pitkälti kuitenkin suodatan jutut, enkä tuo esiin omaa epäileväisyyttä ja sitä -asennetta, mikä naputtaa
niskan takana koko ajan. Ihan kuin joku pieni paholainen huutelisi mun päässäni ohjeita, jotka kokeilen parhaani mukaan
sivuuttaa.

Tyyppi on nyt vappuna tulossa käymään. Katsotaan miten sen jälkeen.
Hän on kuitenkin tähän asti ollut hyvin paljon huomioon ottava, mikä on minulle uutta tietyllä lailla.
En ole tottunut sellaiseen viime vuosien aikana ollenkaan. Enkä tiedä miten siihen pitäisi reagoida!
Olen sinkkuuteni (nojoo, edellisen suhteenkin) aikana tottunut itsekyyteen, kuspäisyyteen ja epärehellisyyteen.
Renttua osaisin varmasti käsitellä paremmin kuin tuollaista kilttiä ja normaalia ihmistä.

Vappua odotellessa...

[Maija]

Ja Kibayakin.

Nyt sitä tuntee itsensä jotenkin pikkurouvaksi. Toinen puolisko on sammuttamassa mettäpaloa ja meikäläinen vain istua tönöttää kotona - pikkuisen huolissani tietenkin. Tiedän, ettei siellä mitään ihmeempää varmastikaan satu, mutta silti sitä kovasti mietityttää, kuinka tuolla nyt sujuu.

Kyllä sitä yhtäkkisiin hälytyksiin on tullut jo vähän pakostikin totuttua ja niitä on tiedossa tulevaisuudessakin, mutku mutku...
Saa sitä vähän huolissaan kai olla?

Tätä en tietenkään tuolle toiselle osapuolelle näytä.

[shaana]

Voi Maijaa Ihanaa!

Itse ihmettelen lähinnä sitä, miksi miehet ovat joskus sellaisia kuin ovat - oikeastaan on epäreilua puhua vain miehistä, koska kaikki ihmiset ovat joskus hieman outoja. Täten kuitenkin julistan, että tietyt miehet ovat kykenemättömiä olemaan vain ystäviä, kun alkuun on muuta söhrätty ja sitten mukamas sovittu, että ollaan vain ystäviä Turvenuijat. Tässä kyseisessä tapauksessa minä kuvittelin olevani se, joka jäisi muuta haikailemaan, mutta marjakiisseli sentään ei se niin mennytkään. Yllätyin miekkosen puheista viikonloppuna okei, mutta olen tätä nykyä saanut huijattua itseni zen-tyyppiseen mielentilaan, eikä minua hetkauta mikään. Ystäviä, douh!

[urakka]

Mie olen vähän ihastunu.

Tapasin viikonloppuna pitkästä aikaa yhen ihmisen, jota oon aina pitäny tosi mukavana, mutta ennen kaikkea vaan kaverina. Nyt sitte käveltiin sattumalta kapakassa vastakkain, ja jumituttiin muutamaksi tunniksi porisemaan nurkkaan keskenään, ja jostain syystä sitte tanssattiin hitaat ja sitte sillä oli jatkot. Nukuttiin vierekkäin, vähän halailtiin, mutta ei muuta. Aamullakaan ei ollu kamalaa ja vaivaantunutta, vaan mukavaa. Sovittiin että nähään myöhemmin, mutta eipä tietenkään mitään tarkkaa sovittu. Mut olispa kyllä aivan tosi mukavaa nähä vielä.

Ei tässä muuten mitään, mutta ku en mie osaa olla ihastunu. Muka tosi khuulina istun täällä, että enpä yhtään ajattele asiasta mitään, ja sitte huomaan että mietin että miten oliskaan ihkua ku olis semmosta ja tämmöstä ja sit se sano silleen ja .. Viimeisetki aivosolujen rippeet on ilmeisesti sulanu.

[Pvi]

Kaveruus ja sydänasiat on sitten joskus kiemuraisia, mutta onneksi on forde.
Saa vähän laajennettua näkökulmaa ja ei tarvitse tuntea itseään ihan kauhian
kurjaksi ja yksinäiseksi olennoksi.

Lähden Shaanan ja zenin perään...

[dena]

Mie olen vähän ihastunu.

Muka tosi khuulina istun täällä, että enpä yhtään ajattele asiasta mitään, ja sitte huomaan että mietin että miten oliskaan ihkua ku olis semmosta ja tämmöstä ja sit se sano silleen ja .. Viimeisetki aivosolujen rippeet on ilmeisesti sulanu.

Tuo on just niin paras fiilis ikinä

[damn]

Poika . Se on todella sinnikäs ja varmaan oikeasti uskoo että meistä joskus tulee jotain. Minä en usko ja olen jo aikaisemmin rautalangasta sille vääntänyt, että minä en seurustele sen kanssa ja syytkin luennoin sille hyvin laajasti ja kattavasti. Etsisi itselleen jonkun kivan naisen, minä en usko olevani sille oikea. Ehkä suurin vitutus tulee siitä, että minä melkein voisin ihastua siihen ihmiseen, mutta minä en saa antaa sen tapahtua, koska tiedän että juttu ei toimisi ja meillä menisi välit. Niin että voisiko sekin nyt vaan unohtaa minut ja lopettaisi minun kiusaamisen?? Tällä hetkellä en kaipaa mitään tälläistä, kun edellinen juttu on liian tuoreessa muistissa ja kaipaan korkeintaan jotain yhdentekevää kesäheilaa itselleni, mutta Poika haluaa oikeasti tyttöystävän. Eikä minusta ole tyttöystäväksi tässä tilanteessa jossa me ollaan. Kuinka monta kertaa minun täytyy sellaiset asiat sanoa sille? Etenkin kun en todellakaan halua loukata sitä, kun se on minulle hyvä ystävä. Tykkään pojista kavereina, mutta tämä on kyllä taas niitä tilanteita kun laittaa miettimään, että mitä hittoa minä teen väärin kun näin käy TAAS???