Keikkaraporttiröpötin!

[Lyyra]

Niin tänne saa tulla pilaamaan tai pelastamaan niiden ihmisten päivän, jotka eivät ole näkemääsi keikkaa kokeneet.

~~~

Aloitus:


Minä olin eilen Dillinger Escape Planin keikalla The Arenassa (Arenalla?) Brisbanessa. Paikka oli aika tuhnuinen soundeiltaan, eikä salin reunoja reunustava parvi ainakaan auttanut asiaa.

Täällä bändit soittaa tosi aikaisin. Koko kolmen bändin show oli ohi reilusti ennen puolta yötä. Ei hullumpaa! Suomeen sama systeemi, kiitos! Tulin paikalle vähän myöhässä, eka bändi oli jo lauteilla kun saavuin puoli yhdeksän aikaan illalla.

Eka bändi oli kaverini kaverin bändi (olen siis melkein sukua julkkikselle) Dead Letter Opener, josta kukaan teistä tuskin on kuullut. Bändi rokkasi kovasti ja oli yllättävän hyvä - ainakin niiden parin kolmen biisin perusteella mitä kuulin. Pitäisikin tutustua nyt tuohon demoalbuumiin jonka sain kaveriltani taannoin.

Toka bändi oli Escape Planin virallinen lämppäri, amerikkalainen Coliseum, joka soitti stonerhuutorokkia ilman kitarasooloja. Bändi oli aika mitäänsanomaton, biiseissä ei ollut juurikaan havaittavissa rakennetta tai mitään muutakaan sisältöä (anteeksi jos joku fordelainen on hervoton Coliseum-fani). Onneksi setti ei ollut pitkä. Keikan jälkeen kuulin myös, että Coliseum oli diggaillut Dead Letter Openeria kuulemma parhaaksi bändiksi jonka kanssa on ikinä soittanut samalla lavalla (heti DEP:n jälkeen toki).

Lopulta sitten saapui lauteille kolme nörttiä (kitaristit ja rumpalisti), rekkakuski suoraan 70-luvulta (basisti) ja yksi kaveri jonka olemus huokui steroideja ja lihasta (laulisti). Keikan aloitti Miss Machinen aloitusraita Panasonic Youth ja olin myytyä tyttöä lähestulkoon ensi tahdeista lähtien.

Aina jaksaa ihmetyttää miten noilla kavereilla riittää energiaa riehua lavalla niinkuin tekevät (ylläolevassa videossa on melkein yhtä villi meininki kuin livenä). En ihmettele, että suurin osa bändin jättäneistä soittajista on lähtenyt loukkaantumisten takia :D
Laulisti Puciato kiipeili PA:n päällä ja katon valotelineissä ja yleisön seassa ja riehui vaan ympäri lavaa. Kitaristit Weinman ja Tuttle kiipeilivät ja riehuivat melkein yhtä paljon, kitarat lensi ja hiki roiskui, basistisetä Wilson oli muihin kavereihin verrattuna varsin rauhallinen mutta silti eläväinen, rumpali Sharone joutui ammattinsa takia istumaan paikallaan koko setin.

Kaikki tämä riehuminen antaa varmaan ymmärtää, että soiton kanssa oli sitten vähän niin ja näin. Ei pidä paikkaansa. En tajua miten ne pystyy kaiken tuon riehumisen lomassa soittamaan noin tarkasti noin hankalaa musaa. Lisäihmetystä näissä huutobändeissä aina aiheuttaa myös se, että miten laulajien ääni kestää keikalla.

Dillinger Escape Plan on kuuluisa villeistä livevedoistaan, eikä tosiaankaan jättänyt kylmäksi. Odotukset oli korkealla (varsinkin suolaisen lipunhinnan takia), mutta olin ihan liekeissä keikan jälkeen. Henk.koht. kohokohtia olivat tietenkin omat vanhat suosikkikappaleeni When Good Dogs Do Bad Things (alkuperäisen version vokalistina muuten Mike Patton), Setting Fire to Sleeping Giants ja keikan päättänyt järjettömän loistava Sunshine the Werewolf. Jälkimmäinen todisti minulle myös sen, että yleisön huudattaminen voi joskus jopa toimia. DEESSSTRROYYYEERRRRRRRR!!!! vaan kaikille :)

Phone Homen ja Hollywood Squaresin kun olisi vielä kuullut, niin olisi ollut täydellinen keikka. Lisäksi pikkumiinus Puciaton suorituksesta: huutaminen sujui, mutta biisien laulumelodiat ei jaksaneet kaveria kauheasti kiinnostaa (sikäli kuin niissä laulumelodioita on). Harmi sinänsä, kun levyllä se vetää niin maan pirskatin hyvin.

Uuden levyn ostoon pitäisi päästä ja heti, ja se alkupään tuotantokin pitäisi nyt saada pikapikaa hanskattua, että pystyisi pätemään enemmän. Keikka potkii piilevän DEP-fanaatikkoni kyllä hereille mitä aggressiivisimmalla tavalla, ja mikäs sen parempaa.




Dillinger Escape Plan :hymyhali:

[Lyyra]

Bleh ei voi enää möykätä, joten pitää kirjottaa uutta viestiä. Ensinnäkin:

Keikka potkii piilevän DEP-fanaatikkoni kyllä hereille

Tän piti olla imperfektissä. Ihanaa koppailla itteään. (pakkohan se oli tuohon lykätä, nyt kun kerran hyniksiä on taas tarjolla, tosin tätä kirjoittaessa vain yksi)

Toiseksi, piti linkitellä biisilista netin syövereistä jo tuota postaillessa, mutta pääsi kehuskelun tiimellyksessä unohtumaan.
Ennen keikkaa uumoiltu ja huhuiltu settilista on seuraavanlainen, ja näyttää jopa näin jälkikäteen muisteltuna aika tutulta, joten ainakin tuo jonkinlaista osviittaa antaa.

Panasonic Youth
43% Burnt
Fix Your Face
Lurch
Setting Fire To Sleeping Giants
Babys First Coffin
Mullet Burden
Nong Eye Gong
Milk Lizard
Destros Secret
When Good Dogs Do Bad Things
Sugar-Coated Sour
Party Smasher
Sunshine The Werewolf

[Galileo]

Kiss 35 Alive kiertue Helsinki Rock Cityssä 27.5.08



Bändi on ollut suomessa viimeksi yhdeksän vuotta sitten, joten molemmat keikat myytiin loppuun melko ripeään. Minulle tarjoutui paikka ylälehteriltä takakurvista, josta kyllä näki kokonaisuuden hyvin, mutta yksityiskohdissa joutui turvautumaan screeniin. Yleisössä oli uuden polven fania, vanha polven fania ja kaikkea siltä väliltä. Naamameikkejäkin oli ihan kohtalaisesti. 35-vuotisjuhlakiertue tuli mukavasti vastaan myös roinan hinnassa. Melko kallis t-paita, en ostanut. Keikasta oli kaupan myös cd, eli keikka äänitettiin ja lyötiin levylle ja sen sai mukaan nimellistä korvausta vastaan ½ tuntia keikan jälkeen.

Kymmeneltä tuomion kellot, öh, piippasivat ja kutsuivat katsomaan showta. Lavan ympäröi iso verho. Ääni kuulutti "You wanted the best..." sitten mourusi kitara, verho tippui ja bändi laskeutui katosta vaijerilavahärpäkkeellä. Noste oli kova. Alkuosa keikasta mentiin kappaleiden osalta hiukan tuntemattomalla linjalla. Toki truu-fanit nyt ne tietävät ja osaavat, mutten minä Strutterin lisäksi muita tuntenut. Hyviä kappaleita, eikä sillä olisi ollut muuten väliä, etten niitä tuntenut, mutta bändillä oli kova tarve saada yleisöltä palautetta. "Helsinkiii!" *aplodit* Yleisö väsyi selvästi nostatukseen muutenkin kuin minun osaltani. Jätkät on tehneet albumin viimeksi kymmenen vuotta sitten ja nyt yrittävät nostattaa best off -yleisön henkeä jollain harvinaisuuksilla. Viimeiseksi kappaleeksi vedettiin Rock and Roll Allnite jota saatteli melkein biisin pituinen säläsade. Sen jälkeen alkoi encore-suora, jossa tulikin pelkkää hittimateriaalia. Olisin suonut kappalejärjestyksen olevan tasaisempi. Alkuosan kappaleet laulettiin Gene - Paul - Eric -jaolla, mutta lopuissa oli Paul pääosin äänessä. Miehellä alkoi ääni olemaan aika pahassa kunnossa, mutta yleisölle olisi varmaan riittänyt pelkkä mikrofoniin piereskelykin. Gene oli kohtalainen mutta Eric lauloi rumpupatterin takaa selkeäsi parhaalla otteella.

Sitä miettii, että onko tämä nyt sitten rock, kun 56-vuotias Paul Stanley ketkuttaa tolppakengissä yleisölle persettä tiukassa housussa ilman paitaa. No olihan se. Siellä paukkui ilotulitteet kuin Turun päivänä, tulipatsaat kuumotti naamaa pitkän matkan takaa. Välillä vedettiin viiden minuutin kitarasooloa ja ammuttiin raketteja siitäkin. Sitten viiden minuutin rumpusoolo. Gene haki kirvesbasson vasta encore-suoraan. Sitten pulputettiin bassosoolon tahtiin verta suusta ja lopuksi koko jätkä tempaistiin vaijerilla stadionin kattorakenteisiin vetämään I Love it Loudia. Paul heilahti myös laulamaan Love Gunia kentän keskelle omalle korokkeelleen.

Komein show mitä olen nähnyt, mutta kappalelista ja Paulin ääni olisi saaneet olla kunnossa.

Kappaleet:

Deuce
Strutter
Got To Choose
Hotter Than Hell
Nothin' To Lose
C'Mon And Love Me
Parasite
She
100,000 Years
Cold Gin
Let Me Go Rock 'N' Roll
Black Diamond
Rock And Roll All Nite

Shout It Out Loud
Lick It Up
I Love It Loud
I Was Made For Lovin' You
Love Gun
Detroit Rock City
@ http://www.kissarmyfinland.com

[theia]

Yritän parhaani mukaan saada fiiliksiä eilisestä keikasta ylös, mutta on vähän heikohkoa. Kaikkea ei oikein muista (biisilistat ei ikinä jää päähän, vaikka yritänkin)

Eli 30 Seconds to Mars, Helsingin jäähalli, 2.6.2008.

Saran aikaan tultiin permannolle - aika heikko vastaanotto, kuitenkin Sara on kohtuullisen tuntematon bändi vielä. Minä + ysti fiilisteltiin musiikkia (ja ysti puhui jotain Joan iskemisestä, kuulemma paljon mielenkiintoisempi otus kun Jared). Sara ei kovin montaa biisiä soittanut, suurin osa uusia biisejä joita en tunnistanut. Soittivat kuitenkin ainakin biisit Laine kerrallaan, Veden Äärelle, Insula, Rauhan aika, ja Vielä muodostan varjoni.

Sara lopetti, me lähdettiin viilentymään ulos tupakalle... ja hetken päästä tultiinkin jo takaisin ja sitten alkoi odotus. Oltiin kohtuullisen edessä oikealla. Ihmiset edessä ja takana kyllästyivät odottelemaan seisoaltaan, ja istuskelivat maassa. Loppuodotusta kohti oli itsenikin pakko istua. Kamoja roudattiin varmaan tunti suurin piirtein. Epämääräisiä IIIK! ja taputus-ääniä kuului aina kun valkoisen verhon takana näkyi vähänkin liikettä (ihan niinkuin se bändi sieltä tulisi, valot on päällä, ovet auki, musiikki soi..). Aloitus tosin sitten tuli vähän yllättäen, yhtäkkiä musiikit loppui kuin seinään, valot pois ja ovet kiinni ja taustanauha soimaan. Ja sen mukana myös ihan järjetön kiljunta. Saatoin ehkä itsekin heittäytyä hetkeksi kiljuvaksi 15 veeksi. :nolo:

Keikka alkoi A Beautiful Liella, mutta mun mielestä aluksi meno oli jotenkin heikohkoa. Säkeistöjen ekat sanat katosi, huudatettiin yhtä lausetta (tai yhtä sanaa...), meno vaan oli... kuivaa. Tän jälkeen mulla on vähän heikkoja muistikuvia että mitä tapahtui missäkin välissä, biiseissä soitettiin ainakin From Yesterday, vanhalta Buddha for Mary (jota ennen Jared huudatti aluksi tyttöjä, sitten poikia, sitten sanoi että ei välitetä tytöistä, tää biisi on "For my Brothers").

Jossain vaiheessa kuitenkin meno piristyi, viimeistään kun Jared nappasi akustisen kitaran ja alkoi soittaa hiljaisuudessa (tai siis "hiljaisuudessa"), ekana biisinä oli jokin tuntematon biisi (ei ainakaan kummaltakaan levyltä, liekö sitten uutta materiaalia), sitten tuli huutoäänestys kuullaanko Capricorn vai the Story. Mulla oli suuri tarve kuulla Capricorn, joten kiljuin aika kovaa. Sitten ilmeisesti herra Leto päätti, että Capricornin kohdalla oli suurempi meteli ja aloitti biisin sanoilla "You don't even know this song"
Carpricornin jälkeen tuli vielä akustisena the Modern Myth, joka alkoi Jaredin pyynnöllä että kaikki, joilla kännykät on, ottaa ne käteensä. Sitten mies tokaisi "Put the lights down... NO, no, not cell phone lights!" ja siinä hetken sitten säädettiin, että mitkä valot sitä sammutetaan.. Loppujen lopuksi lavan valot saatiin sammuksiin, ja sitten hetki katseltiin ympärille nättiä kännyköiden valomerta.

the Killin alussa tuli sellainen "Oh, you know this song?" -kysymys, ja yllättäen vastauksena oli kiljumista. Biisi alkoi, ja ihan kiitettävän lujaa jäähalli raikasi. Kunnes... Jared päätti ottaa ja lähteä, aluksi lavan edestä katsottuna vasemmalle puolelle yleisöön - joka johti yleisömeren vellomisen kohti Jaredia. Sitten lopuksi mies otti kirin kentän ympäri, ja joka puolella yleisö vaan yritti mennä vähän lähemmäs ja koskettaa Jaredia (itsekin ajelehdin ihmisten voimasta kohti reunaa kun en ehtinyt tajuta mitä tapahtui ).

Attackin jälkeen tuli encore-tauko (jonka aikana ei kyllä kuultu kovin paljoa kiljuntaa, yllättävää. Tai sitten siihen oli tottunut). Ennen vimppaa biisiä Jared ensin jutteli eturivin kanssa kysellessään biisitoiveita "SAATANA... Oh, I hope we didn't say anything ugly", jonka jälkeen bongasi yleisöstä nuoren... pojan. You look like a cool kid. Come up here for a second!. Sitten alkoi keskustelu "What's your name?" "LASSI" "How old are you?" "LASSI!"
Vimppana tosiaan soitettiin the Fantasy, joka kesti ja kesti ja yleisöäkin laulatettiin [vai olikohan se jo R-evolven aikana? hmm?] (huudettiin niin että äänet meni ylös-alas sen mukaan minne pikku-Leton sormet osoitti ), lopuksi tuli suihku paperinpaloja molemmilta puolilta lavaa... spektaakkeli oli ohi.

Aika paljon Jared Leto kuitenkin - yllättäen - kehui Suomea, vastaanottoa, Helsinkiä. Sanoi suomeksi Kiitos, Minä rakastan teitä jne. Jutteli siis mukavia.

Mutta yhden miehen show'han se enimmäkseen oli, kuten Kääpiö tuolla musiikin ilmoitusluontoisessa sanoikin, mutta kyllä se hyvän show'n osasi vetää. Ajatukset ei oikein muodostu, niin tää oli vähän hajanainen.

Biiseissä siis ainakin soitettiin - sieltä puuttuu jotain, ja järkkäkin on suurinpiirteinen - sorppa...

A Beautiful Lie
From Yesterday
Buddha for Mary
Was it a Dream
Savior
unknown (acoustic)
Capricorn (acoustic)
Modern Myth (acoustic)
The Kill
Attack
R-evolve
The Fantasy



...ja tällä rapsalla ei siis ollut kääntää kenenkään puukkoa.

[Kibaya]

Celine Dion @ Hartwall areena 9.6.2008.

Lämppäri Calaisa ruotsalainen 4 naista. Vähän country-tyyppistä, irkkuun vivahtavaa musaa. 2 kitaraa, viulu/huilu, basso. Ei mikään huonompi veto.

Hyviä biisilöitä pitkin matkaa. Mun suosikkeja soi ihan kiitettävästi ja uudelta levyltä soi ne mitkä pitikin . Erityisen onnellinen olen Think Twice ja Because you loved me:n kuulemisesta. Tietysti tuolla levy-historialla on niin paljon niitä parhaita biisejä, että on jo paljon kun kuulee kaksi lemppariaan.

Show oli kertakaikkisen upea. Tanssijat oikein kruunasi koko homman. Bändi oli aivan loistava, mutta sen takia se onkin luottobändi. Koko shown musiikillinen johtaja/pianisti, rumpali ja kitaristi on olleet aina mun mieleen. Jopa bändin uusin jäsen, miespuolinen taustalaulaja oli aivan mieletön!

Tunnepitoisesti oli aikamoinen lataus. Nenäliinat oli tarpeen ja meikit veti poskille ihan heti alkuun. Itku tuli, vaikka olin päättänyt etten itke. Itku tuli ihan jo siitä, kun näin missä istuin. Salin parhaat paikat ja melkein eturivi. 4. rivi, joka oli korkeammalla kuin eturivi, jolloin siitä näki koko lavan. Eturiviä varten siellä oli monitorit.

Ääni lähti, mikä ei harmita ollenkaan. Huusin niin paljon ja niin kovaa, että se oli kuulunut lavan toiselle puolelle, kaverini korviin. Ja joo, huutoni huomattiin myös lavalla .

En ole koskaan ollut näin onnellinen, en koskaan!
200e on aika vähän tästä tunteesta ja kokemuksesta. Olisin ollut valmis maksamaan enemmänkin. Lienen sitten hullu. Tätä ei voi verrata mihinkään. Eikä kehenkään.

Biisilista (pikkukiville)
I Drove All Night
I Got The Feelin'
The Power of Love
Can't Fight The Feeling
It's All Coming Back to Me Now
Because You Loved Me
To Love You More
Eyes On Me
All By Myself
Shadow Of Love
Fade Away
I'm Your Angel
Alone
Think Twice
Queen Medley: We Will Rock You/The Show Must Go On (Interlude:Respect/Lady Marmalade)
It's A Man's Man's Man's World
That's Just The Woman In Me
Pour Que Tu M'aimes Encore
My love
I'm Alive
Love Can Move Mountains
I Got The Music In Me
River Deep, Mountain High
My heart will go on

Kiitos

[Emilia]

Kävin katsomassa Kyliea. Keikka kesti jotain 2,5 tuntia ja siinä oli väliaika. Kummallista ottaen huomioon, että fiilis ei ollut juurikaan katossa, ainakaan itsellä. Ainakin yksi biisi kuultiin ilman, että Kyliesta näkyi vilaustakaan... Screeniltä vain näyttivät videota. Jee.

Eka "puoliaika" meni kivasti. Tuli Can't get you out of my head ja muita en nyt tähän hätään muistakaan. Olihan noita hittejä. Väliajan jälkeen tuli se videobiisi ja muutama japanilaishenkinen esitys. Haukotutti. Muutenkin toinen osio oli melko tylsä, osittain ehkä siksi, ettei osannut oikein eläytyä. Kids sai jo tanssahtelemaan. Nyt oon kuullut sen livenä sekä Robbielta että Kylielta. Voi yhdistää nämä kaksi kokemusta mielessäni ja kuvitella, että se oli duetto.

Encoresta tykkäsinkin sitten koko parin tunnin edestä. Lauleskeli vanhempaa materiaalia (I should be so lucky ) ja yleisökin oli jotenkin ihan eri tavalla mukana. Tajusivat kai, että kohta se on ohi.

Ei mikään ikimuistoinen keikka todellakaan, mutta tulipa nähtyä ja pääsi vähän tanssahtelemaan kunnon tanssimusiikin tahtiin.

[Lyyra]

Hazards of Swimming Naked on toverini varsin mielikuvituksekkaasti nimetty 6-henkinen postrockinstrubändi. Pääsin vihdoin viime lauantaina, useamman yrityksen jälkeen, todistamaan tätä ihmeellisyyttä Hangar -nimisessä (?) varsin epäilyttävässä paikassa. Mestan yläkerrassa toimii osuvasti nimetty The Adult Shop, ja alakerta on aikalailla tiiliseinää ja putkea, ja byo:na siellä ei ollu ees paaria.

Samana iltana soitti 3 muutakin bändiä, joista katsoimme kaverini kanssa yhden. Nimestä mulla ei oo hajuakaan, mutta eipä se mitään - ei ne kauheen hyviä olleetkaan. Kitara-rumpu-duo, rumpali lauloi välillä. Energiaa kyllä riitti, ja pari hyvää ideaa siellä täällä, mutta suurimmaksi osaksi aika kuraa. Ja rumpalien ei vaan pitäis laulaa, kun ei ne pysty kuitenkaan. Harmi ettei sitä paaria ollu, koska tuntui että eihän tätä selvin päin kestä...

No mutta asiaan. HoSN pääsi vihdoin lauteille 1½ tuntia myöhässä. Oli jo aikakin, kun jouduin roudauksen ajan juttelemaan humalaisen virolaisen itsemurhatutkijan kanssa, ja edellisen bändin taso oli mitä oli

Yleensä mun odotukset ei oo kauheen korkealla näistä kavereitten bändeistä, koska kavereitteni bändit on yleensä aika huonoja. Tällä kertaa olin onneksi väärässä, eikä tämä ees johdu semisti ruusunpunaisista laseistani. Biisit oli loppuun asti ajateltuja ja kaiketi läpisävellettyjä. Bändi on selvästi soittanut yhdessä jo pitkään, ja se kuului yhteispelistä selvästi. Meteli oli paikan kokoon ja kiviseiniin suhteutettuna hurjan kova, mutta onneksi oli tulpat. Jotenkin bändillä oli vaan hyvästi kaikki palaset koossa, ja toivon kovasti, että saavat lättynsä tehtyä ja levyn ulos ensi vuonna. Ja että se löytäisi tiensä jotenkin minunkin levyhyllyyni.

Enivei, huomenna ehkä uudestaan, jos en ole ihan rättipoikkiväsynyt siivoilun ja muun muuttohomman jäljiltä.

[Suvi]

Bruce Springsteen & The E-Street Band, (Olympiastadion, Helsinki 11.7.2008)

No niin, lupasin kirjoittaa jotain raporttia. Näköjään se vähän venyi, mutta parempi
myöhään kuin ei milloinkaan. (Itse asiassa olin varma, että tiipetti ehtisi ensin, ja minun
ei tarvitsisi kuin komppailla, mutta nyt täytyykin itse "uhrautua" kirjoittamaan jotain vähän
pidempääkin. )

Konsetti oli tietysti ihan loistava, ja olenkin vielä siitä ihan täpinöissäni. Bändi oli paremmassa
vedossa, kuin viimeksi näkemälläni Helsingin keikalla. Omatkin fiilikset olivat korkeammalla, ja
ilma oli parempi kuin viimeksi. Istuin itse ylhäällä läpän alla, mutta kieltämättä kävi kateeksi niitä
eturivin tyyppejä, kun Bruce ja bändi kävivät vähän väliä siellä pyörimässä. Olisin itse vaikka voinut
bailata seisaallani koko keikan ajan, mutta en viitsinyt, sillä siellä istui niin paljon vanhempia ihmisiä,
jotka eivät jaksaneet seistä ja olisin vain ollut heidän edessään.

Viimeistään Born In The U.S.A.n aikana en enää välittänyt mistään muusta, vaan oli pakko nousta ylös
ja laulaa mukana (vaikka ei se paras biisi olekaan, mutta kuitenkin). Ja mainittakoon, että nyt siis
esitettiin se alkuperäinen Born in the U.S.A., eikä blues-versiota. Ymmärsin, että biisit olivat
ilmeisesti fanien netissä valitsemia, ja yleisö "toivoi" näitä biisejä keikan aikana pahvilapuilla.
Mainittakoon vielä Santa Claus Is Coming To Town, joka esitettiin kuitenkin ihan ns. lennosta sen
kunniaksi, että joulupukki tulee Suomesta.

Bruce puhui myös suomea. Tavanomaisten kiitosten lisäksi hän omisti Girls In Their Summer Clothesin
"kauniille suomelaisille naisille" ihan "selkeällä" suomen kielellä.

Lavalle bändin kanssa pääsi myös 11-vuotias Amy, joka oli ensimmäisellä keikallaan. Yllättävän paljon
yleisössä oli muutenkin lapsia. Hitsi, jos itse olisin päässyt silloin aikoinaan 3- tai 4-vuotiaana katsomaan
Brucea, olisin innostukseni koko elämäni ajan ollut vieläkin suurempi.

Viimeinen biisi, Twist And Shout -coveri jatkui ja jatkui varmaan kymmenen minuttia, mutta en olisi
halunnut keikan ikinä päättyvän. Eikä voi taaskaan kuin ihmetellä kuinka hyvässä kunnossa Bruce onkaan,
kun vähän alle kuusikymppisenä jaksaa noin kolmisen tuntia heilua lavalla käytönnössä ollenkaan ilman
taukoja. Ihanaa muutenkin katsoa, että kaikilla oli ihan oikeasti hauskaa lavalla.

Yhteenveto: Bruce on todellakin THE BOSS! Jos he eivät ikinä enää tule Suomeen, täytyy varmaan lähteä Brucen perässä
kiertämään maailmaa. Harmittaa ehkä eniten, kun en ostanut keikalta paitaa, vaikka harkitsin sitä.

Tässä vielä biisilista, joka on suoraan kopioitu muualta. Ainakin pari biisiä olisin halunnut vielä kuulla, mutta
kyllähän tässäkin on jo vaikka mitä:

1. Night
2. Out In The Street
3. Radio Nowhere
4. No Surrender
5. Hungry Heart
6. Spirit In The Night
7. Summertime Blues
8. Sherry Darling
9. 4th of July, Asbury Park (Sandy)
10. I'll Work For Your Love
11. Candy's Room
12. Youngstown
13. Murder Incorporated
14. The Promised Land
15. She's The One
16. Livin' In The Future
17. Mary's Place
18. Point Blank
19. The Rising
20. Last To Die
21. Long Walk Home
22. Born In The U.S.A.
23. Badlands
24. Girls In Their Summer Clothes
25. Tenth Avenue Freeze-Out
26. Born To Run
27. Rosalita (Come Out Tonight)
28. Dancing In The Dark
29. American Land
30. Santa Claus Is Coming To Town
31. Twist And Shout

Sitten vielä pakollinen: Bruce ja bändinsä

Ja vielä:

[tiipetti]

(Itse asiassa olin varma, että tiipetti ehtisi ensin, ja minun
ei tarvitsisi kuin komppailla, mutta nyt täytyykin itse "uhrautua" kirjoittamaan jotain vähän
pidempääkin. )

Hiljaisuudelleni on ihan luonteva selitys. Leikkasin reilu viikko sitten takapihaani koristavan orapihlaja-aidan
matalammaksi, jotten erottuisi taloyhtiömme muista asukkaista ja sen verran raskasta homma oli, että
kirjoituskäteni päätti rasittua. "Hauskat" toverini ovat keksineet kivuliaalle tassulleni muitakin selityksiä,
mutta tämä on totuus.

Nyt käsi jaksaa jo niin hyvin, että voin tulla komppailemaan suvia.

Olihan se hieno konsertti, ja vieläkin hienompaa on se, että menestyksestään huolimati Bruce on saanut
jalkansa pysymään maan pinnalla. Repesinkin ihan kympillä, kun häiskä seikkaili yleisön keskellä märän
pesusienen kanssa julistaen: "Here's New Jersey holy water for you! Straight from the tap."

Eturivissä, jonne yllätyksekseni itsekin pääsin, oli lähinnä teinejä. Se olikin hämmentävää, sillä edelliseltä
keikalta (2003) muistikuvissani vilisi vain eturivillinen keski-iän rauhoittamia faneja, joiden keskuudessa
sai seurata lavan tapahtumia ilman mustelmia ja muita ruhjeita. Nyt tällä uudemmalla keikauksella sain
jatkuvasti kyynärpäistä kylkeen ja ohimoon.

Mutta vähänpä haittasi. Biisilistan sisältöön olisin minäkin muutaman lisäraapaisun mielelläni sipaissut, ainakin
Human Touchin ja Secret Gardenin verran, mutta olihan tuolla järkäleellä tuolleensakin paljon iloa. Etenkin
Candy's Room ja alkuperäinen Born in the U.S.A. sykähdyttivät kovasti. Sekin oli jännää, että vaikka keikalla
oli mittaa kolmisen tuntia, missään vaiheessa ei tullut edes mieleen vilkaista kelloa.

Ja se oli todellista määtsikkiä.

Ja vaikka sepustukseni onkin kovin lattea, keikka heilahti suoraan kokemieni konserttien ykköseksi. Juuri tällaisten
keikausten takia matkustaminen Helsinkiinkin kannattaa.

[Suvi]

Olihan se hieno konsertti, ja vieläkin hienompaa on se, että menestyksestään huolimati Bruce on saanut
jalkansa pysymään maan pinnalla. Repesinkin ihan kympillä, kun häiskä seikkaili yleisön keskellä märän
pesusienen kanssa julistaen: "Here's New Jersey holy water for you! Straight from the tap."

Komps.

Minullakin meni tämä konsertti kirkkaasti näkemieni keikkojen parhaimmistoon.

Ihan muuten mielenkiinnosta kyselen: Oliko sinne eturiviin vaikea päästä? Tai siis jouduitko nukkumaan
monta päivää Stadionin edessä tai muuta vastavaa?


-----
Ja muoks. Lainaan itseäni, kun en pysty tuota edellistä viestiäni enää muokkaamaan:

"kauniille suomelaisille naisille" ihan "selkeällä" suomen kielellä.

Tähän ei ollut tarkoitus laittaa kirjoitusvirhettä.

[tiipetti]

Ihan muuten mielenkiinnosta kyselen: Oliko sinne eturiviin vaikea päästä? Tai siis jouduitko nukkumaan
monta päivää Stadionin edessä tai muuta vastavaa?

Kyllä mie vielä keikkaa edeltävän yön nukuin kotona Joensuussa, aamujunalla huristelin sitten Helsinkiin. En todellakaan
ollut edes ensimmäisten joukossa, kun stadionin ovia availtiin, mutta jostain syystä ne aikaisemmin sisuksiin päästetyt
ihmiset eivät olleet kiinnostuneita eturivin paikoista. Että tattikset vaan heille.

Ja saattoihin eturiviin pääsyä avittaa sekin, että vaikka järjestysmiehet huutelivatkin, että kävellen pitää edetä ja rauhaa
peliin, ainakin mie pistin askelluksen aika nopeasti juoksuksi. Kävellä ehti keikan jälkeenkin, kun kaikki stadionille saapuneet
yrittivät yhtä aikaa samasta oviaukosta ulos.

[Purple]

Von Hertzen Brothers, Kokkola Rock, 01.08.2008

Tämän voisi pistää festariketjuunkin, mutta koska menin katsomaan nimenomaan Hertzenejä, niin tuntui enempi keikalta kuin festareilta. Kokkola Rock oli festariksi melkoisen pieni, mutta ei ollenkaan hassumpi. Ensimmäistä kertaa olin millään festarilla yksikseni, mutta ihan sujuvasti aika kului keikkaa odotellessa. Koivusen Aria näin pätkän, Klamydian näin/kuulin kokonaan (vaikken nyt erityisemmin olisi välittänytkään) ja hämmennyksekseni tunnistin ison osan biiseistä, Mokomaa katsoin puolella silmällä. Toisella lavalla oli Mokoman aikaan jo mielenkiintoisempaa katseltavaa, kun Hertzenit laittelivat kamojaan kuntoon. Jännä oli huomata selvä ero tyypeissä ennen keikkaa ja keikan alettua. Ennen keikkaa ne näytti tavallisilta tyypeiltä, jotka säätää ja valmistelee, keikan alkaessa ne näytti tältä: "Me tultiin soittamaan ".

Keikka alkoi Bring Out the Sunilla, mikä on loistava aloitusbiisi. Toimisi varmasti vielä paremmin pimeässä, mutta toimii kyllä auringonpaisteessakin. Pitkä alkusoitto ja sit ne tuli, ne oli ja itse olin ja muutkin oli varmaan ja tiesi, että tästä tulee kivaa. En muista kaikkia biisejä enkä varsinkaan järjestystä, mutta ainakin Freedom Fighter ja Somewhere in the Middle (joka on yksi suosikeistani levyllä ja jonka tahtiin on kiva keinua) ja Faded Photographs ja In the End tuli uudelta levyltä. Let Thy Will Be Done kuulosti niin pirun hyvältä, että koko eilinen päivä piti pyörittää Approachia.

Parasta kuitenkin oli The Willing Victim. Levyllä se on järjettömän hieno, se miten biisi alkaa vaimeasti ja kasvaa, taas vaimenee ja sitten kasvaa ja kasvaa ja kasvaa ja kun päästään huippukohtaan, rinnassa jysähtää. Livenä kasvatusvaihe oli tietysti erilainen, mutta niin oli jysäytyskin. Musiikki tärisi maassa ja kropassa, ja kun Mikko lauloi täydellä voimalla Her love remains the same, se todellakin jysähti rinnassa. Jo pelkästään tuon biisin takia kannatti ajella Kokkolaan. Tuollaista musiikin pitää olla ja tuolta sen pitää tuntua.

Keikka oli hieno. Helkkarin hieno. Hienointa siinä oli se into, millä ne soitti ja esiintyi, ei mitään puolivillaista, vaan tehdään täysillä. Tykkään katsoa ihmisiä, jotka nauttivat siitä, mitä tekevät, ja Hertzenit selvästi nauttii. Jonnen ilme on "Ihmiset on tulleet katsomaan meitä, vähänkö kivaa!", Kie tuntuu olevan omissa maailmoissaan kitaransa kanssa, mutta epäilemättä sillä on siellä kivaa, Mikko on.. noh, näin naisihmisenä mun on vaikea olla käyttämättä sanaa ihana, vaikka sitä on varmasti jo riittävästi käytetty tämän bändin yhteydessä. Mutta minkäs teet jos tyyppi on sekoitus miestä, rockjumalaa ja lempeää hymyä. Ja sillä tosiaan on hymy, joka välittömästi vetää omatkin suupielet korviin asti. Jotkut vaan on sellaisia.

Keikan jälkeen kuulutettiin, että Hertzenit jakavat nimmareita teltalla. En oikein tiedä mitä nimmareilla tekisin, joten en mennyt jonottamaan, mutta jäin hengailemaan kuitenkin. Kävin ostamassa superhienon VHB-paidan ja katselin ihmisiä. Bongasin Mikon ( ) kävelemässä teltalle ja kävin kiittämässä hienosta keikasta. Lepuutin silmiäni bändiläisissä kun kirjoittelivat nimmareita ja halasivat ihmisiä ja kun ne lähti autolleen, niin lähdin minäkin. Ajelin kotiin hämärtyvässä yössä, musiikki soi täysillä, tie oli tyhjä ja sumu nousi jokien päälle.

Kurjempaakin voisi ihmiselo olla.

[Pascal Lemoix]

Ankkarock 2. 3. elokuuta 2008

Lauantai:

Alueelle saapuminen osui melko sopivasti sen suhteen, että Scandinavian Music Group aloitti varsin pian keikkansa. Ilahduin, että vihreä Mehukatti-tonkkani meni tullista tyhjänä läpi, jotta heilahti. Valtavan tarkkaan ei ihmisiä syynätty. Rocklavan seudulla ihmisiä tuntui olevan vähänlaisesti ja tunnelma oli lämmin, vaikkakaan ei erityisen riehakas. Orkesteria tuntui huvittavan jokin tilanteessa melko paljon. Sittemmin yhtyeen jäsenet kosivat yleisöä kättentaputuksiin ja tähän pyyntöön myös vastattiin. Yleisesti ottaen sellainen hyvän mielen tapahtuma. Intiimimpi ja intensiivisempi keikka kuin kaksi vuotta sitten sama yhtye samassa paikassa.

Seuraavana omassa festarisuunnitelmassani luki: Hanoi Rocks, joka soitti siinä vaiheessa (harvinaista kyllä) auringonpaisteessa. Siinä vaiheessa sain jopa pienen punoituksen tuulenhalkojaani. Mike Monroe teki kaikki temput spagaatista tolppaan kiipeämiseen (ensimmäinen kolmesta näillä festareilla). Heti alussa Mike sekoitti sellaisen hörhelön mikkistandiinsä ja enimmäkseen myös mikin johto oli samassa sotkussa. Virtaa oli valtaisasti ja ihan miellyttävää oli seurata orkesteria. Keikan loppupuolella aloin tosin hyytyä, kun tuttuja biisejä oli ehkä noin kolme, koska en ole yhtyettä ikinä livenä nähnyt tai yhtään levyä heiltä omistanut.

Se oli mielestäni jännää, että 15-18-vuotiaat olivat innoissaan Hanoi Rocksista ja WASPista, koska silloin kun minä olin tuossa iässä, ei heitä kuunnellut oikeastaan kukaan tuntemani. Suosiokin vaihtelee.

Jonkin aikaa seurailin kaukaa Tiger Armyn soittoa, mutta ei vaan kiinnostanut yhtään. Ahkera tuli vastaan, mutta ei huomannut minua. Hain istumapaikan, koska ajattelin, että jos varttitunniksi perseeni johonkin kallistaisin Perinteinen pehmis tuli ostettua ja ajattelin, että onpa näppärää, kun kaikki kojutkin on vuosittain samoissa paikoissa. Samaiseen jonoon yksi ohikulkijat yskäisi ryynit, mitä ei viitsinyt liiemmin ajatella.

Aloin katsella, että jengi on yllättävän päissään. Vessa-alueella tapasin Suvin ja hänen serkkunsa, jotka olivat jo myöhässä Kotiteollisuuden keikalta. Itse odottelin jo Kentiä. Kent aloitti lähes tasan samaan aikaan, kun alkoi sataa. Yhtye oli äärimmäisen hillitty ja taidokas. Laulaja toi mieleeni korkeushyppääjä Stefan Holmin. Yleisölle puhuttiin ruotsia ja mihinkään festarihuudatuksiin ei lähdetty. Bändi säilytti cooliutensa, mikä oli tyylikästä, vaikkakin ehkä hieman viileää. Hitit tunsin jotenkin ja parhaiten Reijo Taipaleenkin levyttämän Dom andran. Hienoa oli yleisössä sillä hetkellä.

Tämän jälkeen harkitsin hieman jo poislähtöäkin, mutta ajattelin, että katsellaan nyt miten yhtye nimeltä The Hives esiintyy Puistolavalla. Siitähän pääsisi poiskin. Orkesteri oli varsin hauska. Aika paljon laulaja esitti Mike Monroe temppuja ja kiipesi hänkin torniin, mutta hitaammin ja matalammalle kuin Mike. Laulaja puhui Anette Olzon tyyppisiä vitsejä, kuten Mine olen ruotsalainen. ja Rootsi-poika soittaa rokkia. Yleisöä pyydettiin myös lähemmäs. Ensimmäisellä kerralla pyyntöön vastattiin, toisella kertaa ei tapahtunut yhtään mitään , joten laulaja tokaisi: Whats matter with you people? Hei, me ollaan Suomessa... Hienoin temppu oli yhden biisin keskellä, kun orkesteri jähmettyi still-kuvaksi melko pitkäksi aikaa.

Sain tästä keikasta sen verran lisää intoa, että ajattelin, että mennään nyt sitä HIMiäkin sitten katsomaan. Yhtye aloitti melko löysästi ja Villellä oli huonot jutut. Biisit olivat tuttuja, mutta ihan hirveään lentoon en noussut. Takanani alkoi muhia tappelu, joten poistuin kesken keikan. Junassa oli tyhmiä ihmisiä ja kävi kuten Emilialle viime vuonna, että pääsy junaradalle katkaistiin yhdessä vaiheessa, mikä tietysti aiheutti parranpärinää ja pauketta. Vieressäni sattui seisomaan jääkiekkoilija Tomek Valtonen, jota itse en olisi tuntenut, mutta ohimenevä miesjoukko aloitti valtavan elämän: Tomekki! Hei, Tomekki, hoida olkapää kuntoon ja pelaa hyvä kausi! Valtonen yritti toivotella hillitysti hyvää iltaa ja oli nolohkon oloisena saamastaan huomiosta.

[Galileo]

Meat Loaf Hki Jäähalli 11.8.



Meat Loaf lennähti kuin lepakko hemmetistä tyhjänä kumisevaan jäähalliin. Porukka olisi varmaan mahtunut Tavastialle, mutta orkesteri ei. Keikka avattiin retésti kaikki tyypit samalla rintamalla ja runpalit ja pianistitkin kitaraa rytyyttäen. Orkesterissa oli Murekkeen lisäksi pari kitaristia, basisti, pianomies, syntikka/seksifoni -mies ja ja pari taustalaulajaa (Patti Russo ja C.C.). Enemmän katsojia olisi ollut tunnelmallisempi, mutta pääsipä nyt olemaan rauhassa ihan edessä.

Bändi oli vedossa, show oli hyvä ja Patti on mahtava, mutta ongelmana oli Marvinin ääni. Se on aika lailla kadonnut ja välillä teki pahaa kuunnella. Sama juttu oli Paul Stanleyllä. Mikä siinä on, ettei 60-vuotias rokkari kuulosta enää 30-vuotiaalta? Diokin on jotain 187 vuotias ja se laulaa yhä louhikäärmeitä kumoon. Bändi ja taustalaulajat hoilasivat paljon mukana, joka teki kappaleista kuunneltavia, mutta miestä itseään olisin mielelläni kuullut. Kiva oli silti päästä kokemaan show ja keikka. Vielä kivempi olisi ollut nähdä juttu 10-20 vuotta sitten. Ostin silti hienon kiertuepaidan.

Leppoisaa ja huumoripitoista showta siis oli. Pattin kanssa duetoidun Dead Ringerin (jossa levyllä mukana Cher) alussa oli flanellipaita-kylmälaukku-olut-kolmoisdraamaa. Pukuja vaihdeltiin kohtalaisesti (terveisiä C.C.n korsetille). Paradise by the Dashboard Light oli, imo, keikan huippuhetkiä, kun mies kävi heittämässä päälleen Bat Out of Hellin tyyliset releet ja peruukin ja vetivät Pattin kanssa shoun. Lopussa humpsahti pystyyn ilmatäytteiset bändinjäsenet lavan syövereistä. Encorena soitetut coverit oli vähän turhia, olisi kymmenestä studioalbumista varmaan jotain omaakin löytynyt.

Settilista about tämmöinen:
I Want You Soo Hard (Boy's Bad News) (Eagles of Death Metal)
If it Aint broke break it
Out of the Frying pan (and into the fire)
Life is a lemon
Bad for good
Dead Ringer for love
45 Seconds
Amnesty Is Granted
Bible And A Beer (Pattin biisi)
Blind As A Bat
Paradise by the dashboard light
Took the Words
I'd do Anything For Love (but I won't do that)
Bat Out Of Hell

Road House Blues (Doors)
Why Don't We Do It In The Road (Beatles)


HS:n näkemys aiheesta.

[Suvi]

R.E.M. 9.9.2008 Finnair Stadium, Helsinki (lämppäreinä The Disciplines ja The Editors)

Eihän tästä olekaan kuin kaksi viikkoa... Totta puhuakseni odottelin taas tiipetin raporttia.
Yritän nyt kuitenkin itse kasailla tähän jotain... Tunnetusti sinä päivänä satoi kuin saavista. Itse saavuin
paikalle kun The Disciplines oli juuri aloittanut, ja mietin, että viitsiikö mennä tuonne sateeseen seisomaan,
kun itse pääesiintyjään on kuitenkin vielä muutama tunti. Siellä katoksen alla pähkäiltyäni (ja yhden siiderin
rohkaisemana), päätin kuitenkin mennä sateeseen seisomaan. Itse asiassa myös Disciplines kuulosti sen verran
hyvältä, että oli kivempaa mennä siihen lavan eteen katselemaan ja kuuntelemaan. Keikka olikin sen verran hyvä,
että ostin bändin levyn.

The Editors oli myös yllättävän hyvä. Aloin miettimään jälkeenpäin, että olikohan joku niistä parhaimman
kuuloisista biiseistä Interpolin tuotantoa. Tai sitten menin ihan sekaisin.

Mutta kannatti katsoa kummatkin lämppäribändit. Ilokseni huomasin olevani R.E.M.in keikan alkaessa kolmannessa
rivissä. En ihan eturivissä siis, mutta se riitti minulle. Ja siinä myös pysyin. Mutta siis itse keikkaan: Olin koko
ajan aivan fiiliksissä. Mielestäni bändi oli paremmalla tuulella kuin viimeksi Hartwall Areenalla, vaikka olin silloinkin
niin täpinöissäni, etten hirveästi ehtinyt kiinnittää huomiota bändin mielialaan. Michael Stipe muisti tosiaan korostaa
sitä, ettei tuonut säätä mukanaan. Michael vaikutti muutenkin niin symppikseltä. Muisti vilkutella yleisölle takaisin jne.
En minä tiedä, kuuluiko se show'hun, mutta ihan sama. "You look like trash bags, but cute ones", oli Stipen kommentti
yleisöstä.

Ai niin joo. Ja juuri niin minun tuuriani, kun Michael Stipe meni yleisön joukkoon lauleskelemaan, ei hän tullut juuri
sinne, missä itse olin. Meni kuitenkin vähän yli metrin päästä ohi. (Olemme siis melkein bestiksiä. )

Ja vielä biiseistä: Alhaalla on siis biisilista. (Kopioitu Googlen avulla suoraan jonkun blogista, joten en
ota vastuuta siitä, jos siinä on vihreitä.) Niin paljon kivoja ja ihania biisejä. Aika paljon suhteellisen
harvoin soitettujakin oli ilmeisesti joukossa. Let Me Inistä soitettiin aivan ihana ja hieman yllättäväkin piano ja
akustinen kitara -versio. Viimeistään At My Most Beautifuln aikana en enää tiennyt, olivatko ripsarit poskella
sateen vai kyyneleiden takia. Vaikka setti kesti kai hieman pitempään kuin alun perin oli tarkoitus, olisin
toivonut vielä kuulevani I'll Take The Rainin ja Walk Unafraidn.

Oli hieman sekapäinen olo keikan jälkeen. Olisin voinut mennä koko bändin kanssa naimisiin.



(Ja nyt oli pakko ostaa paita. En halunnut tehdä enää samaa virhettä kuin Prusen kanssa. Seuraavana päivänä
menin R.E.M.-paita päällä töihin brassaillakseni, mutta kukaan ei tuntunut tietävän koko bändiä. )

Ja sitten se biisilista:

1. What's The Frequency Kenneth
2. Living Well Is The Best Revenge
3. Bad Day
4. So. Central Rain
5. Turn You Inside-Out
6. Circus Envy
7. Man Sized Wreath
8. The Great Beyond
9. Hollow Man
10. Cuyahoga
11. Accelerate
12. The One I Love
13. Ignoreland
14. 1,000,000
15. Electrolite
16. (Don't Go Back To) Rockville
17. Losing My Religion
18. Find the River
19. Let Me In
20. Little America
21. Horse To Water
22. I'm Gonna DJ
23. Imitation of life

Encore:

24. Supernatural Superserious
25. At My Most Beautiful (mukana myös Ken Stringfellow)
26. Orange Crush (Editorsin kanssa)
27. It's The End Of The World As We Know It (And I Feel Fine) (Editors myös mukana)
28. Man On The Moon

[Jorssi]

The Editors oli myös yllättävän hyvä. Aloin miettimään jälkeenpäin, että olikohan joku niistä parhaimman
kuuloisista biiseistä Interpolin tuotantoa. Tai sitten menin ihan sekaisin.

Mullakin meni aikoinaan Editors ja Interpol välillä sekasin. Ei kyllä enää mene. Molempi parempi.

Ihan jo pelkästään The Editorsin takia olis voinu mennä tonne, jos ois ollu rahaa.

[Suvi]

The Editors oli myös yllättävän hyvä. Aloin miettimään jälkeenpäin, että olikohan joku niistä parhaimman
kuuloisista biiseistä Interpolin tuotantoa. Tai sitten menin ihan sekaisin.

Mullakin meni aikoinaan Editors ja Interpol välillä sekasin. Ei kyllä enää mene. Molempi parempi.

Juu, pitäisi varmaan enemmän tutustua Editorsinkin tuotantoon. (Interpoliltakin tosin olen kuunnellut
vain yhtä levyä, mutta kuitenkin.) Smokers Outside the Hospital Doors, josta itse asiassa olin
varma, että se on Interpolin, on aivan ihana biisi. Ko. biisi taitaa olla myös Editorsin suurimpia
hittejä.

[Fantsu]

Interpol and Editors kuuluvat ehdottomasti omiin suosikkeihini ja menisin niitä katsomaan, jos omillaan tulisivat. R.E.M. lippua en edes harkinnut hankkivani vain Editorsin takia. Haluaisin nähdä ne ihan pääesiintyjinä.

Oma keikkavuoteni huipentui viikko sitten The Divine Comedyn keikkaan Cité de la musiquessa Pariisissa. Valitettavasti pystyin seuraamaan vain maanantain keikan ja tiistaina jouduin lähtemään kotia kohti. Onneksi settilista ja vieraat (mm. Vincent Delerm) olivat molempina iltoina samat, joten ihan kamalasti en menettänyt. Bändinkin tapasin, joten reissu oli varmasti kaiken vaivan arvoinen Toivottavasti ensi vuonna tulee lisää keikkoja.

[tiipetti]

R.E.M. 9.9.2008 Finnair Stadium, Helsinki (lämppäreinä The Disciplines ja The Editors)

..Totta puhuakseni odottelin taas tiipetin raporttia.

Mitä turhia, hyvinhän siekin vedät.

Mutta ihan tajuttoman hienon keikanhan REM heitti, vaikka neljästä asti sateessa värjöteltyäni hieman paniikissa
uumoilinkin Stipen olevan nuivalla tuulella ja keikan olevan sellainen perusvetäisy, josta ei jää mitään muisteltavaa.
Onneksi olin ihan väärässä, REMin keikka huitaisi itsensä melkeinpä The Bossin keikan rinnuksille parhaudellaan.

Tämä oli nyt kolmas kerta, kun näin bändin livenä ja ehdottomasti paras keikka. Etenkin niistä vanhemmista,
harvoin kuulluista kappaleista tuli lämmin olo - vaikka tihkusade yrittikin lannistaa ja kangistaa. Ja kyllähän sen
huomaa, että kun bändillä on hauskaa lavalla ja he näyttävät aidosti nauttivan hommastaan, säteilee se myös yleisöön.
Harmi vaan, että joku möllykkä palkitsi kaiken mukavuuden lainaamalla omin lupineen Buckin kitaraa.

Lämppäritkin olivat kelpoja, The Editors onnistui jopa yllättämään, sillä bändin suhteen miulla ei kovin suuria odotuksia
ollut. Ja The Disciplines oli kyllä varsin hilpeä kokemus. Tuskin sitä ihan heti pääsee hyppimään Ken Stringfellow'n
kainalossa. Jostain syystä minua huvitti sekin, että Stringfellow'ta lukuun ottamatta kaikki muut disciplinesit ovat
kotoisin Norjasta.

No, kaikesta huolimatta konsertti-illasta jäi hyvä maku. Ja eturivissä oli ihan loistavaa porukkaa!

[Suvi]

R.E.M. 9.9.2008 Finnair Stadium, Helsinki (lämppäreinä The Disciplines ja The Editors)

..Totta puhuakseni odottelin taas tiipetin raporttia.

Mitä turhia, hyvinhän siekin vedät.

Kiitos.

Harmi vaan, että joku möllykkä palkitsi kaiken mukavuuden lainaamalla omin lupineen Buckin kitaraa.

Totta. Olin aamullakin vielä ihan innoissani keikasta, vaikka olinkin nukkunut yön yli. Sitten heti aamulla kuulin
tuon uutisen. En ollut pitkään aikaan ollut niin vihainen, kuin silloin. Tuli vähän sellainen fiilis, että: "Hemmetin
hyvän keikan veditte, tässä suomalaisten kiitokset." (Eikä se kitaran pöllijä ollut välttämättä edes suomalainen,
mutta silti.)

Hyvä, että kitara kuitenkin palautettiin.

[tahris]

Huomenna (kurssin klo 9-17 jälkeen)iltasemmalla Dynasty Tour 2008, Mariko, Von Hertzen Brothers ja The Rasmus.
Soolo-Mariko ei ole kummemmin innostanut, millanen sitten on keikalla, Hertzeneitä ihan odotan ihan innolla ja Rasmut on siksi nii-iin ,
kun tytär rakastu niihin joskus vuonna 1 tai 2 (11-vuotiaana) ja sitten kierrettiin festareilla niitten perässä, mammakin jaksoi vielä heilua.
Tulee varmaan paaaljon muistoja mieleen. Ja toivottavasti jaksaa edes vähän heilua.
Varsinkin kun en ole pitkään aikaan käynyt yhtään missään yhtään ketään kuuntelemassa, niin nyt on kiva lähteä. Toivottavasti illalla ei sada,
se ei ole pyöräilyilmana mukava.

[theia]

Perjantaina oli Slipknot Helsingin Jäähallissa. Slipknot oli Istuttiin tosin, mutta se ei haittannut paljoakaan kun ympärillä porukat oli sen verran mukana. Soittivat vaan 2 uutta biisiä (Psychosocial & Dead Memories), mutta ei haitannut ainakaan mun menoa. Kivempaa vaan kun soittivat enemmän vanhoja Varsinkin kun soittivat mun lemppareita

Biisilistasta ei oo hajuakaan (ainakin Surfacing, Prosthetics, Spit It Out, Before I Forget, Liberate, People = Shit, Heretic Anthem...), mutta kivaa oli.

Slipknot!

Ja Joeyn rummut taas pyöri ympyrää. Soli siistiä!

[LazyBastard]

Spiritualized Tavastialla.

Näytti kyllä närhen munat niille, joiden mielestä pändin pitää veuhtoa lavalla. Bändi hädintuskin liikkuu, mutta saundivalli vaihtelee raivoisan ja erittäin herkän välillä. Saundivallin suuruudesta saisi moni pändi ottaa oppia, se tuli välillä päälle kuin höyryjyrä, mutta ei siltikään ottanut korviin. Herkistä kohdista jäi erityisesti mieleen Death Take Your Fiddle sairaalaäänineen. Välillä sitten rokattiin, kuten You Lie You Cheatissa.

Avaruusrokiksi Spiritualizedia on sanottu ja aika huuruiseksi meinkin myös välillä meni. Valoshow oli aikamoinen ajatellen areenan kokoa ja joku saikin eturivissä epilepsiakohtauksen. Lopun raivoaminen stroboineen oli jo hankalaa katsottavaa jatkuvan välkkeen takia. Mutta hieno keikka kyllä, harvoin tuollaista omistautumista ja osaamista missään näkee. Kestikin yli kaksi tuntia.

[Shay]

3 Doors Down ilahdutti allekirjoittanutta ja muutamaa muuta Helsingin jäähallilla
lauantaina tunnin ja vartin lyhyisellä mutta energisellä keikalla. Brad näytti syötävän ihanalta
vaimonhakkaajapaidassaan (vai oliko sille parempi suomalainen nimi? ) ja farkuissaan.
Grrr...

Keikka aloitettiin allekirjoittaneelle tuntemattomalla biisillä (lunttasin) Champion in me, mutta
jatkui pian tutuin sävelin. Illan mittaan kuultiin kappaleita kaikilta 3 Doors Downin neljältä
levyltä. Bradin ääni oli livenä yhtä hieno, jollei hienompi kuin levyllä, vaikka harmittaa, että
niin laulun kuin musiikinkin osalta kappaleet eivät pahemmin levyn versiosta erottuneet.

En tiiä laskiko kukaan, kuinka monta kertaa Brad sanoi 'my friends' keikan aikana, mutta
voin sanoa, että monta.

Keikka oli kunnon energinen rokkikeikka ja allekirjoittanut oli haltioissaan, mitä ei voi sanoa
muusta yleisöstä, joka allekirjoittaneen kanssa istui katsomon puolella. Latisti vähän omaakin
tunnelmaa, kun vieressä istui joukko apaattisia, keski-ikäisiä ukkoja.

Piisit:
Champion in me
Citizen/Soldier
Away From the Sun
Duck and Run
Be Like That
Its Not Me
Landing in London
Kryptonite
Let Me Be Myself (jonka Brad nimesi yhdeksi heidän parhaista biiseistään. )
Behind Those Eyes
Here Without You
Loser

Encorena jäähyväistunnelmaiset:
Train - Put me on the train mama, cuz I'm leavin today...
Its Not My Time - ... I'm not going...
When Im Gone - Love me when I'm gone...

[Sippura]

Pakkahuonekuulumisia

CMX:n Kaikki hedelmät a.k.a. Vanhukset rakastaa -kiertue poikkesi Tampereella
lauantaina 15.11. ja allekirjoittanut reissasi 150 kilometriä karmeassa sadekelis-
sä paikalle - eikä katunut hetkeäkään.

Lipuissa mainittiin show timen olevan jo klo 22.00, joten olimme paikalla hyvissä
ajoin. Myös viime syksyn kiertueella Pakkahuoneen keikka alkoi kymmeneltä, mikä
on mielestäni vain positiivinen asia. Keikka oli K-18, joten viime vuoden kaltaista
aitaerottelua kalia- ja limualueen välillä ei ollut. Saimme mukavan väljät paikat mik-
seripöydän edestä, ja lavan etuosakin alkoi täyttyä vasta muutamaa minuuttia en-
nen vinksahtaneen alkunauhan starttia.

Keikan alku oli omasta mielestäni yleisön puolelta vaisu, ekan biisin (Kivinen kirja)
aikana en havainnut kenenkään muun pomppivan nyrkki ojossa, joten edustin keske-
näni hyppivää yleisönosaa. Vasta muutaman biisin jälkeen yleisökin lämpesi, mutta
silti ihmettelin muutamaa täysin eksyneenoloista hahmoa yleisön joukossa. Olivatko-
han vahingossa sattuneet paikalle..?

Settilistassa oli muutamia yllätysbiisejä, joita ei ole muutamana viime vuonna keikoilla
kuultu ja hyvä niin. Itselläni pääsi itku Puuvertauksen ja Siivekkään aikana, Arkangelikin
oli mannaa korvilleni. Avaruusrokkiakin kuultiin ja Pelasta maailma otettiin takaisin CMX:n
nimiin Tuiskun ja Loirin käsittelyn jälkeen.

Muita huomioita keikan aikana: Tipi oli kasvattanut pöheikön alaleukansa seutuville näyt-
täen lähinnä mielipuoliselta, tummapartaiselta joulupukilta, Janne piti suurimman osan
välispiikeistä ja korjaili Yrjänän asiavirheitä (anteeksi vaan, mutta me siirryimme EMI:lle
vuonna '92, ei '91), Peippo revitteli muutaman hienon rumpusoolon ja Yrjänän mukaan
liikenneympyrästä löytynyt kosketinsoittaja hoiti tonttinsa mielestäni vallan mainiosti.
Illan aikana saatiin myös todistaa solistin ja kitaristin herkkä hetki suukon muodossa: "Jan-
ne, mihin mä joutuisin ilman sua?"

Minä nyt en todellakaan ole kaikkein puolueettomin arvioimaan CMX:n keikkoja vaaleanpu-
naisten silmälasieni takaa, mutta kokemisen arvoinen oli tämä(kin) Pakkahuoneen keikka.
Ja vajaan kolmen viikon päästä uudelleen Kårenissa

Biisilista:

Kivinen kirja
Surunmurhaaja
Pohjoista leveyttä
(Janne: Tahdotko pois, tahdotko mielesi, Obama, Obama, Obama, Obama...)
Uusi ihmiskunta
Fysiikka ei kestä
Rautalankaa
Puuvertaus
Siivekäs
Pretoriaanikyborgit
Minun sydämeni on särkynyt
Mustat siivet yli taivaan
Elokuun kruunu
Vallat ja väet
Pelasta maailma
Melankolia
Ei yksikään
Kultanaamio
Palvelemaan konetta

*****
Arkangeli (Yrjänä akustisesti)
Ruoste
Ainomieli
Kuoleman risteyksestä kolme virstaa pohjoiseen
Matti

Kotimatkalle lähdin onnellinen hymy naamalla