Ihmissuhdeilmoitukset ja -kysymykset

[Outolintu]

Kiitsa Plei.

Onko se muuten oikeasti niin outoa, että isommassa kaveri/tuttavapiirissä (jossa kaikki ei nyt ole lapsuudenkavereita tai ekstrahyviä ystäviä keskenään) tapahtuu eloa suuntaan ja toiseen?

Öö ei. Meidän piireissä kotokotona ainakin kaikki tuntuu jotain joskus säätäneen jonkun - tai todennäköisemmin useamman - kanssa. Tässä tapauksessa on kylläkin myös pieni kaupunki, pienet piirit -aspekti ...

No ei se mustakaan nyt ole mitenkään maailman ihmeellisin asia. Tähän mielipiteeseen ei yhtään vaikuta se, etten haluaisi sen olevan maailman ihmeellisin asia, kun se koskee mua. Allekirjoitan kyllä pienet piirit -kuvion...

En usko, että juoruilua tapahtuisi sen takia, että se olisi jotenkin outoa, vaan lähinnä siksi, että kun tuntee molemmat suhinan osapuolet, on paljon mielenkiintoisempaa puhua niistä suhinoista. Vrt. jos kaverilla olisi vain juttu jonkun random-tyypin kanssa - ei läheskään niin mielenkiintoista.

Samaa olen ajatellut. Ja teen sitä todennäköisesti itsekin vielä joskus. Lähinnä hirvittää se jälkipyykki. Siis että kun nyt kaikkien innostus asiaa kohtaan tuntuu megalomaaniselta, niin sitten kun tämä päättyy niin saadaankohan puheissa aikaiseksi oikein kunnon erodraamaa. Ja toisaalta pelottaa leimaantua ainaiseksi "siksi tytöksi, joka sekaantui kaveripoikaan". Ai miten niin muiden mielipiteillä on väliä?

Musta on kyllä niin ihana, että on paikka jonne purkaa, ja aina tuntuu että joku ymmärtää

[Sippura]

Mun ja Avokin suhde alkoi aikanaan juurikin kaveripohjalta. Oltiin tunnettu jo monta
vuotta ja kemutettu samassa porukassa useamman kerran vuodessa ja tultiin hyvin
juttuun vaikkakaan ei sen lähempiä ystävyksiä oltu. Sellaista kaverillista hengausta.

No, sitten yksi asia johti toiseen ja seurustelu alkoi, niin siitähän riemu repesi, var-
sinkin kaveriporukkaan vielä silloin kuuluneen naispuoleisen ystävän ( ) mielestä.
Me ei pidetty suhteestamme sen suurempaa meteliä, oltiin yhdessä ja sillä siisti. Tä-
tä yllämainittua kaveria harmitti alusta alkaen meidän seurustelu, hän oli jollain ta-
solla kiinnostunut Avokista ja vaikkei hän tehnyt asian eteen mitään, käyttäytyi hän
silti niin kuin meillä ei olisi ollut oikeutta seurustella.

Yhdessäolon pari ekaa vuotta vietettiin kaukosuhteilemalla, ja välimatkasta johtuen
riitojakin oli. Kerran erään isomman riidan aikana menin hölmöyttäni puhumaan asi-
asta tälle "ystävälle", ja hänen ensimmäinen ratkaisuehdotuksensa oli ero. "Joo kyllä
mun mielestä teidän nyt pitäisi erota. Kato pidätte vähän taukoa ja katsotte sitten,
että haluatteko olla vielä yhdessä. Joo, ero on ainoa ratkaisu nyt tähän, mä oon sitä
mieltä."

Eroa ei kuitenkaan tullut, vaan puhumalla saatiin pikkuasiasta leimahtanut riita sovit-
tua. Mua on vaan jälkikäteen ärsyttänyt tuo kommentti erosta, mulla itsellä ei ero ol-
lut pahimpien riitojen aikaankaan mielessä. Nyppi vaan se tapa, miten kaveri oli heti
ehdottamassa eroa kun riidasta kerroin.

No, näitä vastaavanlaisia tapauksia tuli eteen useasti myöhemminkin, ja muiden sel-
käänpuukotustapauksien jälkeen laitoin kaveriin välit poikki. Olen tainnut asiasta mai-
nita täälläkin, kai. Enkä mä nyt enää yhtään tiedä, että miten tämä sepustus liittyy yh-
tään mihinkään, ajatus taisi katketa jo kauan aikaa sitten

Ehkä mä yritän tällä sanoa, että tehkää niin kuin itsestä tuntuu hyvältä älkääkä kuun-
nelko muita tai miettikö mitä ne ajattelee. Here was the cliché for the day, kids!

[shaana]

Tulossa tuuleen huutelua.
Taisin nähdä entisen kesäheilan vuosien takaa. Tai no oli se joku poikakaveri, mutta kesän ja syksyn ajan silloin heilasteltiin. Muuttaessani tiesin, että tuo miekkonen saattaapi edelleen asua noissa lähitaloissa, mutta hänellä on numero vaihtunut aikaa sitten, enkä ole vieläkään hänelle kuuluvia kirjaa ja yhtä levyä saanut palautettua. Polkiessani kaupoilta kotiin vastaani polki aika satavarmasti tuo miekkonen. Tukka oli kasvanut ja se puki häntä aikas hyvin. Hymyilihän se, mutta en ole varma tajusiko se mua. Se siis edelleenkin punkkaa varmaan tässä jossain. Ehkä jokin pieni pisti omatuntoani, teilasinhan hänet silloin aikoinaan aika tyylikkäästi, ongelmansa eivät mua enää jaksaneet kiinnostaa Miekkonen ajautui vaikeuksiin kun erottiin, enkä halunnut näihin asioihin sekaantua. Blah. Vadevör.

[Migreeni]

Mieheen kyllä luotan... Mutta pistää raivostuttamaan tuommoiset tytönheitukat

Olihan tämä ironiaa?

No tuo heitukka-nimitys oli joo, mutta ihan asiasta kuitenkin mielestäni nyt sitä nimitystä silti käytin.

Mua on joskus ärsyttänyt "tuommoiset tytönheitukat" ihan vain siksi, etten ole heitä tavannut ikinä. Menneisyyden mieskään ei kovin auliisti halunnut jakaa ystäväpiiriään mun kanssani, joten mystiset tyttöset vaivasivat mieltä, vaikka "oikeaa" syytä ei ollutkaan.

Asia on nimittäin niin, että toisin kuin Emilian tapauksessa tunnen tytön ja tiedän, että hän tietää minun ja miehen suhteen laadun. Luulen myös, ettei tyttö ole oikeasti miehestä kiinnostunut pätkääkään. Hän vain haluaa tehdä minun oloni inhottavaksi. Tyttö on juuri sellainen, joka haluaa pitää kaikki tuntemansa (ja miksei tuntemattomatkin) miehet oman pikkusormensa ympärillä ja tekee kaiken voitavansa, ettei kukaan muu tyttö tulisi hänen ja kenenkään näiden miesten väliin.

Tiedän, että tämä kuulostaa varmaan siltä, että mustasukkaisessa mielessäni suurentelen asioita, mutta jos tämä tyttö änkee miehen kainaloon väkisin samalla kun itse istun miehen toisella puolella ja olemme keskustelemassa jostain asiasta kahden kesken, se ei silloin ole mielestäni muuta kuin huomionhakuisuutta niin, ettei mies voisi keskittyä minuun.

---

Jokatapauksessa tämäkin tilanne saatiin selvitettyä ja nyt on taas kaikki hyvin... Mutta totta on se, että pitäisi vähän opetella olemaan olematta näin mustasukkainen... (Oliko tarpeeksi epäselvästi sanottu? )

[marenkienkeli]

Olen pystynyt puhumaan aika avoimesti kahden opiskelukaverini (hyviä ystäviäni) kanssa omista miesseukkailuistani. Toinen heistä sattuu olemaan tämä ystäväpoika, jonka kanssa tapahtui kaikenlaista vajaa pari viikkoa sitten. En pystynyt kertomaan asiasta tuolle toiselle opiskelukaverilleni. Parille täällä kotipuolessa asuvalle ystävälleni kerroin asiasta, mutta jotenkin heille on paljon helpompi puhua siitä, kun he eivät tule olemaan ainakaan montaa kertaa tekemisissä kyseisen pojan kanssa. (Toinen heistä on tavannut hänet tupareissani.)

En tiedä, miksi asian kertominen on muka niin vaikeaa. Ei tuo asia toisaalta hänelle kuulu, mutta toisaalta. On tää aika iso juttu mulle, joten siitä on päästävä puhumaan. En tiedä, mitä tän jutun kanssa pitäis tehdä.

Toisaalta ystäväni poikaystävä (avomies sanan käyttö ei nyt jostain syystä luonnistu) oli paikalla, kun viimeksi juttelin ystäväni kanssa, joten ei mun ja ystäväpoikani jutusta tullut puhutua.

Menin jo itsekin sekaisin, mikä tän viestin sisällön pitikään olla...

[Janet]

Mulla on vissiin treffit sunnuntaina. Tavallaan sokko. Ahistaa, pelottaa, jännittää.

[shaana]

Mä oon ihan chickenpants, en saleen uskaltas lähteä sokkotreffeille. Kerran oon vähän niinku ollut ja se oli ihan kivaa, mutta en mä uskaltas enää. Huuuui Mä osaan kyllä olla kohtelias ja ihmisiksi, mutta entä jos se toinen ei? Ajatuskin jännittää jo. Mutta lykkyä Janetille!

[Lumikki75]

Mä olin kerran sokkotreffeillä. Treffikumppani jätti tulematta paikalle, ja tunsin itseni idiootiksi... Onneksi en kumminkaan poistunut saman tien haavojani nuolemaan, sillä samana iltana tapasin mukavan oloisen miehen (siis ei se sokkotreffityyppi), jonka kanssa olen nykyään naimisissa.

[Dnd]

Ihmissuhdeilmoitusta kai tämäkin. Koska työkseni jututan tuntemattomia ihmisiä, aina hetken kutakin ja sitten jatkan jututtamaan seuraavia, niin minusta tuntuu, että menet aivan minnepäin vaan, niin kaikkialla on valtavasti ihmisiä jotka ovat hemmetin yksinäisiä. Kymmenisen minuutin jutustelun jälkeen nämä ennen tuntemattomat ihmiset haluavat kertoa koko elämäntarinansa ohella myös usein kaikista muista mieltään painavista asioistaan. Usein heillä ei ole ketään kelle voisivat puhua ja kun asiat on jollekulle saatu sanoa, niin helpottaa. Toimin kai tahtomattani välillä jonkinlaisena "psykiatrina" joka puhuu kuin muutkin ihmiset ja etupäässä kuuntelee. Pitää vain aina unohtaa, jottei raahaa toisten ongelmia mukanaan.

[Emilia]

Oi voi. Tapasin kivan miehen ja se oli mun luona viime yön. Ja ens keskiviikkona se lähtee takaisin Etelä-Amerikkaan.
Toisaalta... En oo ihan varma, onko se sittenkään kovin paha asia. Nyt saa vaan hengailla kivan tyypin kanssa ilman mitään stressejä jatkosta.

[theia]

Joo, osaan mä taas sekoittaa suhteeni ihan kunnolla.

Yhden päätin unohtaa kokonaan (poistin numeron puhelimesta ja pyyhin sen hepun pois mielestä), jonka jälkeen Ilorokissa törmäsin sitten ex-poikkikseen. Humalassa ollaan taas tosi fiksuja, joten hengailtiin siellä yhdessä... ja sitten koko viime viikko. Vaikka sen eron pitikin olla jo ihan selvä juttu, ettei kannata sekaantua enää kun ei se vaan toimi ja diipadaapa. Silti on pakko vielä yrittää. enkä ees tiedä onko tässä järkeä, kaverit väittää että ei ja itsestäkin aina välillä tuntuu siltä, mutta vielä enemmän tuntuu että kokeillaan nyt kuitenkin. En mä tiedä. Pelottaa, että lopputulema on se, että poika on vielä katkerampi ja vihaisempi... Viimeksi ero oli kuitenkin mun päätös, yksin. Yritin selittää pojallekin, etten yhtään tiedä mitä haluan ja että harvemmin uudelleenlämmittäminen onnistuu, mutta silti se haluaa kokeilla.

Ugh. Sekava pää.

[marenkienkeli]

Viime aikoina tuo ystäväpoikani, jonka kanssa saattaisi olla jotain enemmänkin, on ollut mielessäni paljon. Mielessäni käyn jatkuvaa eipäs juupas -väittelyä siitä, seurustelisinko hänen kanssaan, jos voisin. Pelottaa kuitenkin, miten tässä käy. Entä jos me erotaan. Tiedän, ettei tällaisia asioita kannattaisi niin paljon miettiä, mutta olen tällainen peruspessimistinen ihminen.

Tänään luin töissä kahvitauolla lehteä ja silmiini osui erästä jutusta sana sitoutumiskammo. Sitähän tämä osittain on. Edellinen seurustelusuhteeni oli ihmisen kanssa, jota en ollut tuntenut kuin muutaman tunnin, kun jo pussailimme ja sitten kävimme treffeillä jne. Siinä suhteessa mulla ei ollut mitään menetettävää.

Kun ihastuin keväällä poikaan, joka on jonkin verran samoissa porukoissa opiskelujen yhteydessä, pieni kammo iski jo silloin päälle. Taas oli ne entä jos -jutut mielessä. Meidän suhteestamme ei kuitenkaan tullut mitään.

Nyt olen sekaisin ystäväpoikani takia. Tällä hetkellä tulevaa syksyä miettiessä ajatuksissani olemme pari. Seurustelu hänen kansssaan houkuttelisi kovasti. Toisaalta en tiedä, ovatko tunteeni oikeasti tarpeeksi vahvat vai onko pari viikkoa sitten yhdessä vietetty ihana aamu vain sekoittanut pääni. Jokin saa minut jatkuvasti toppuuttelemaan ajatuksiani. Osittain toki siksi, etten tiedä, mitä mieltä hän on suhteemme jatkosta ja olisiko hän valmis sitoutumaan. Hän kun on välillä tuntunut olevan aika skeptinen rakkauden suhteen. Olemme myös jossain vaiheessa talvella käyneet keskustelun siitä, ettei kummallakaan ole muunlaisia kuin tunteita kuin ystävyystunteita toista kohtaan. Ovatko molempien tunteet muuttuneet? Tuntuu, että tässä on liian paljon hyviä asioita, jotka voi menettää, jos suhteemme ei toimikaan. Kuitenkin tiedän, ettei ystävyytemme noin vain häviä, mutta silti pelottaa.

Ärsyttää olla tällainen asioiden jahkailija.

[Janet]

Viime aikoina tuo ystäväpoikani, jonka kanssa saattaisi olla jotain enemmänkin, on ollut mielessäni paljon. Mielessäni käyn jatkuvaa eipäs juupas -väittelyä siitä, seurustelisinko hänen kanssaan, jos voisin. Pelottaa kuitenkin, miten tässä käy. Entä jos me erotaan.

Kävin viime keväänä ihan samaa väittelyä itseni kanssa. Sorruimme pussailuun ja ties mihin kaveripojun kanssa, mutta emme alkaneet seurustella. Eniten minulla kävi mielessä se, että jos me eroaisimme, niin miten me enää osaisimme olla samassa kaveriporukassa normaalisti. Ikävintä keväällä oli se, että meidän kaikki kaverimme olettivat, että olemme yhdessä, vaikka itse olimme aivan ulalla, että mitä teemme. Hyvä näin, olemme pienen hiljaiselon jälkeen löytäneet taas yhteisen sävelen ja viihdymme taas yhdessä - kavereina. Näin on hyvä. Kai.

Kävin tosiaan sunnuntaina "sokkotreffeillä". Törmäsimme netissä toisiimme ja tavallaan sillä mielellä, että olisipas kiva jos olisi joku seurustelukumppani. Joten aloimme soittelemaan ja juttelemaan mesessä, mutta nyt hän halusi tavata kasvotusten. Treffit oli lyhyet ja ihan mukavat. Sain kukkia. Mutta mutta. Hän olisi varmaan ihan valmis seurustelemaan, mutta yllättäen minä, Janet the Lonely, haraa vastaan. Okei, tyyppi on kiva, meillä juttu luistaa ja muuta. Mutta mutta. Mua ahdistaa ajatus hänen kanssaan seurustelusta. Tai en tiedä, että juuriko hänen kanssaan seurustelu ahdistaa vai seurustelu yleensä. Osaanko minä sittenkään sitoutua? Olisiko sittenkin parempi olla yksin? Mitä mä teen miehellä? Vai eikö tämä tyyppi vain yksinkertaisesti kolahtanut minuun oikealla tavalla? Mistä sen tietää, kuka se on se oikea, ellei kokeile? Mitä ihmettä.

[Migreeni]

marenkienkeli ja Janet

Ymmärrän molempien sitoutumispähkäilyt hyvin, sillä itsekin niitä olen pähkäillyt enemmän kuin paljon elämässäni.

Jotenkinhan se vain menee niin, että haluaisi yhtä aikaa sellaisen turvallisen sylin, johon voisi tarpeen tullen kömpiä ja kuitenkin olla vapaalla jalalla... Ja tietenkään se turvallinen syli ei saisi olla kenenkään muun, kuin sinun käytössä.
Näin ainakin itse ajattelen edelleen, vaikka nyt sitoutumaan sorruinkin.

Mutta koska on melko hankalaa, jollei jopa täysin mahdotonta saada tuota yllä olevan kuvauksen kaltaista tilannetta toteutumaan (ainakin niin, ettei siinä sitten kuitenkin olisi omasta mielestä jotain vikaa vieläkin), on ehkä parempi vain tyytyä valitsemaan jompi kumpi, vapaus tai sitoutuminen... Tai siis eihän nämäkään päätökset aina lopullisia ole.

Ennen kuin päätimme miehen kanssa alkaa seurustelemaan ns. virallisesti, sanoin hänelle, että harmittaa, kun en voi luvata hänelle mitään ikuista rakkautta. Mies sanoi vain, että eihän semmoista tietenkään voi luvata kun ei tunteistaan voi tietää ennalta mitään. Tämän jälkeen uskalsin tehdä päätöksen sitoutumisesta. Tavallaan jotenkin tajusin, että se mitä tunnen nyt on tärkeämpää kuin se mitä saatan tuntea tulevaisuudessa. Ei siis kannata ajatella suhteen tulevaisuutta liian järjellisesti, kun tietää, ettei tunteilla ole järjen kanssa juurikaan mitään tekemistä ja tunteet ovat kuitenkin järkeä voimakkaammat näissä suhteeseen liittyvissä asioissa.

Olipa filosofista... Toivottavasti ei sekoittanut.

---

Itselläni menee miehen kanssa nyt hyvin. Tiedossa on myös yhteinen lomaviikko elokuussa

[marenkienkeli]

Ei sekoittanut enempää. Tunteet on niin sekaisin, ettei ne voi enää paljoa enempää sekaisin olla. Mukava kuulla pohdintaa myös muilta, sillä oman pääkopan sisällä asian pyörittely alkaa jo pikkuhiljaa ahdistamaan. Pitäis päästä puhumaan asiasta kunnolla ystäväpoikani kanssa. Asia kun ei ole yksin mun ratkaistavissani. Nyt kesällä vaan ollemme aika kaukana toisistamme.

Tiedän, että kyseessä on ihminen, johon voin luottaa täysiin. Ihminen, josta välitän paljon. Mutta mutta mutta...

[Emilia]

Näin romanssityypin vielä eilen. Oli niin kivaa, että harmittaa, kun se huomenna lähtee.
Mä kun oikeasti kuvittelin, että osaisin ottaa tän vaan hetken huvina, mut vähän kyllä kirpasi, kun erottiin. Ei ehdi enää nähdä.
Ehdittiin kehitellä jo pieni riidanpoikanenkin. Kunnon pikasuhde, kuudessa päivässä koko kirjo käyty läpi.

En koe erityisesti kaipaavani seurustelua. Tokihan ajatus siitä ahdistaa, jos vastassa on vallan väärä (tai edes vähän väärä)
tyyppi, mutta oikeanlaisen kaverin kanssa se voisi olla jopa kivaa. Elo on ok ihan näin yksinäänkin, mutta saa se oikea jo
tullakin. Tässä iässä alkaa kyllä kriteerit olla aika melkoiset, joten onnea vaan munkin etsinnöille.

[Maija]

Pitkän ja syvällisen ( ) itsetutkistelun jälkeen olen tullut seuraavanlaiseen tulokseen: olen ollut tyhmä.

Olen pitänyt ympärilläni ihmisiä, joiden tiedän loukkaavan minua ja tekevän oloni surkeaksi. Olen ollut tästä hyvinkin tietoinen, mutta en vain ole osannut tehdä asialle mitään. Ongelmaan on kuitenkin helppo ratkaisu, joka on koko ajan ollut aivan nenäni edessä: minun ei tosiaan ole pakko pitää heitä lähelläni.

Sama pää harteilla kesät ja talvet... ja vielä tyhmä sellainen.

[marenkienkeli]

Taas on tunteet sekaisin. Enemmän kuin vielä hetki sitten. Näin tänään kuvan kaveripojastani, johon olin todella ihastunut keväällä ja alkukesästä, mutta jonka kanssa mulle ei tullut kunnon suhdetta. Kuvan nähtyäni sukat olisivat pyörineet jalassa, jos sellaiset olisi ollut. Hän näytti kuvassa aivan mielettömän ihanalta. En taida tosiaankaan olla päässyt vielä yli kyseisestä tyypistä.

Ja sitten olisi vielä tuo ystäväpoikani. Ehkä on meidän on parempi pysyä ("vain") ystävinä. Alkoi tosin jo olla fantasioita hänestä, mutta todellisuus ja fantasiat eivät aina tokikaan kohtaa. Ei sitä toki voi tietää, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Taidan nyt vain tarvita aikaa. Tiedän, että minun ja ystäväpoikani välillä on jonkinlainen kipinä, mutta ehkä on vain tukahdutettava se. Taidan olla nyt liian sekaisin, jotta pystyisin kunnolliseen parisuhteeseen.

Toivoisin kyllä vielä joskus löytäväni itselleni ystäväpoikani kaltaisensa miehen. Ihmisen, johon voin luottaa täysin ja jonka kanssa voin olla täysin oma itseni. Ihmisen, jolle voi puhua oikeastaan kaikesta ja joka saa minut nauramaan tylsänäkin päivänä.

[MrsBond]

Huh, meillä on sitten kihlatun kanssa vähän väliä kunnon riita.
Tuossa maalis-huhtikuussa meni oikein poikki, palattiin kuitenkin yhteen.
Nyt taas on kiva kriisi, en tiedä onko pahempi kuin edellinen. Kummassakin
oli omasyynsä että riita alkoi, mutta ihan vedin lukkoon kun äijä heittää
palavalla tupakalla ja kynällä. Fiksua. Ukko sanoi että haluaa
vielä jatkaa mun kanssa, mutta meni nyt omaan kämppäänsä kun tuollainen
ei ole hänen tapaistaan. Kai järkyttyi käytöstään ja sanoi että täytyy
nyt rauhassa olla että pääsee rauhoittumaan kunnolla.

Sitä en tiedä kuinka hänen stressilomansa on, ja ailahteva luonne kun
on niin voi tulla joku kaunis päivä soitto että tulee hakemaan kamansa
pois.

Taas saa vaan miettiä ja odottaa. Sairasta tää on.

[Maija]

Taas saa vaan miettiä ja odottaa. Sairasta tää on.

Vaikka asiat eivät olekaan mustavalkoisia, enkä tiedä tosiaan muuta kuin kertomasi, mielestäni kenenkään ei ole hyvä olla suhteessa, jossa jatkuvasti saa pelätä, mitä toinen päättää tehdä - varsinkin jos väkivalta kuuluu osana tähän.

Toinen puolisko saattaa osata olla vaikka kuinka ihana ja huomaavainen halutessaan, mutta tuollaisen käytöksen, jota ei missään nimessä voi hyväksyä, jatkuessa, suhteessa - tai peräti kyseisessä ihmisessä - täytyy olla jotakin vialla. Teet kuitenkin ratkaisusi itse, en rupea tässä sen enempiä vänkäämään/holhoamaan.

Muutoin voimia sinne suuntaan.

[MrsBond]

Taas saa vaan miettiä ja odottaa. Sairasta tää on.

Vaikka asiat eivät olekaan mustavalkoisia, enkä tiedä tosiaan muuta kuin kertomasi, mielestäni kenenkään ei ole hyvä olla suhteessa, jossa jatkuvasti saa pelätä, mitä toinen päättää tehdä - varsinkin jos väkivalta kuuluu osana tähän.

Toinen puolisko saattaa osata olla vaikka kuinka ihana ja huomaavainen halutessaan, mutta tuollaisen käytöksen, jota ei missään nimessä voi hyväksyä, jatkuessa, suhteessa - tai peräti kyseisessä ihmisessä - täytyy olla jotakin vialla. Teet kuitenkin ratkaisusi itse, en rupea tässä sen enempiä vänkäämään/holhoamaan.

Muutoin voimia sinne suuntaan.

Kyllä meillä hyvin on mennyt aina (kaksi tällaista isompaa riitaa ollut). Mutta se eka riita sai toki pelon aikaan kun ukko jätti,
halusi silloinkin rauhoittua. Pari kuukautta meni ja palasi. Nytkin viimeajat ovat menneet loistavasti, minkä tuo riita
katkaisi. Nyt saa kummatkin ainakin rauhoittua ja miettiä tulevaisuutta, yhdessä tai erikseen.

Ja kiitoksia, koitetaan tässä jaksella kaiken mietinnän kesken

[sybe]

Meillä oli pari kesää sitten vaimon kanssa kunnon sanaharkka, jossa oli väkivaltainen loppuhuipentuma. Vaimo heitti makkarin lattialta keräämänsä vaatteeni terassin ovesta ulos. Katselin tyhmänä tapahtumaa vierestä,terassin ovi oli auki. Yks kaks minut potkaistiin avoimesta ovesta terassille. Ovi lämähti perässäni kiinni. Olin ihan sekaisin.Tungin avoimesta makkarin ikunasta vaatteeni takasin sisälle.Tungin itse hoikkana poikana makkarin tuuletusikkunasta myös sisään.Oli minulla avaimet, oisin toki voinut sen terassin oven toki avata. Ennen vaate episodia riideltiin kiivasti avaimistani, väitin että vaimo oli ne taas ottanut ja unohtanut jonnekin. Ne löydettiinkin taskuistani.Olin vain tarpeeksi hölmistynyt. Vaimo nauroi katketakseen katsellessaan suoritustani ja riita jotenkin haihtui siihen.Kyseessä oli väkivaltainen episodi liittyen likaisiin vaatteisiin ja pyykkikoneen käyttöön(..mättömyyteen). Löin poskeni terassin lattiaan. Olen oppinut että pyykkikoriin kuuluu likaiset lenkkeily ja työ vaatteet. Vaihtoehtoisesti mytyssä olevat hikiset ja kenties muutenkin eritteiset lenkkeilyvaatteeni suoristan kodinhoitohuoneen ulos tuuletetun urheiluvatekaapin naruille, suositeltavampaa kuulemma on laittaa ne kuitenkin samoin tein pesukoneeseen.

[Migreeni]

Tuli meillekin miehen kanssa pieni riidanpoikanen tuossa viikonloppuna. Kaiken takana oli alkoholi ja sen vaikutukset siihen miten asiansa ilmaisee.

Olemme molemmat tosi kovapäisiä ja hyviä sanomaan toiselle takaisin ns. samalla mitalla. Siksi ihan normaalit keskustelut paisuvat monesti "riidoiksi". Onneksi olemme tämän jo tajunneet ja osaamme suhtautua riitoihin "riitoina", eli kumpikin on tavallaan "leikillään vihainen". (Huomasin juuri, että tämä on tosi hankalaa selittää...)

No, tämänkertainen riita liittyi mustasukkaisuuteen. Itsehän olen jo myöntänyt olevani tavattoman mustasukkainen, mutta mies myönsi sen nyt itsekin ja oli jo jättämässä minua siksi, ettei osaa elää sellaisen tunteen kanssa, kun ei kuulemma ennen ole mustasukkaisuutta tuntenut. Mutta kuten jo mainitsin, alkoholilla oli osuutta asioiden esitystapaan ja homma saatiin selvitettyä lopulta ihan hyvin.

Meillä menee siis ihan mainiosti edelleen kaikista itsepäisten ihmisten kinasteluista huolimatta. Olen jo aiemmin ajatellut, että olen ihan super rakastunut, mutta silti tuntuu, että rakastun koko ajan vain enemmän, vaikkei sellaisen luulisi olevan edes mahdollista

:hehkutuksen hehkutus:

[theia]

Ihanaa kuulla kun puhkut rakkautta ja nähdä noin paljon sydämiä viestissä

--

Mä edelleen heilun jossain epätietoisuuden rajoilla. Tavallaan kiinnostaa ihan sikana, tavallaan ei. Ja koska tavallaan ei, on sellainen tunne että pitäisi unohtaa koko homma. Mutta sitten taas jos en yritä, alkaa myöhemmin viimeistään ahdistaa.

Eniten tosiaan ahdistaa nyt se, että pelkään satuttavani toista kun tai jos ei sitten kiinnostakaan. Ei mulla väliä. I'm only happy when it rains. Ja tiedän, että tällaisista on ihan turha lähteä huolehtimaan kun tulevaisuutta ei voi tietää, mutta silti.

Mutta antaa virran viedä. Katsoo minne se vie.

[Migreeni]

Ihanaa kuulla kun puhkut rakkautta ja nähdä noin paljon sydämiä viestissä

Tuossa edellisessä oli ainakin vain yksi, mutta tässä yksi sinullekin

Musta on hyvää kyytiä tulossa ihan höpsö pilvissä liihottaja...