Ihmissuhdeilmoitukset ja -kysymykset

[Pascal Lemoix]

Nyt kun mulla on kokemusta asiasta, niin uskon ihan varmasti, että jokaiselle löytyy se hyvä tyyppi. Se vain odotuttaa itseään vielä. Mulla odotutti vuosia, mutta sieltä se silti tuli, juuri kun ajattelin, ettei tarttekaan tulla, en ottaiskaan. Mutta tarvitsinpas ja otinpas - tai no väärin sanoa, että otin, ehkä ennemminkin annoin itselleni luvan vanhoista peloista huolimatta lähteä mukaan, kun toinenkaan ei suostunut luovuttamaan.

Niin usein näkee itse asiassa juuri tuontapaista yhteenvetoa, että on pakko ajatella, että asioilla on jokin yhteys. Kenties ihmisessä muuttuu jokin, kun hän päättää, että ei enää koskaan. Muuttuuko luotaantyöntävä puoleensavetäväksi, kun hän lakkaa yrittämästä ja on vaan?

Jotenkin näin sen on mentävä.

Itse sen sijaan jatkan yrittämistä entiseen malliin [, vaikka siis olen edelleen se valmis mies].

[damn]

Viime elokuussa minulla oli juttua kaveripojan kanssa kun se oli täällä kyläilemässä. Ollaan tunnettu netin ja kavereiden kautta jo vuosia, mutta nyt nähtiin sitten ekaa kertaa ihan livenä. Homma sitten luiskahti vähän lapasesta ja tapaamisesta tuli aika erilainen kuin alunperin kuvittelin. Minun oli hyvä olla sen ihmisen seurassa ja oli hauskaa, mutta jotenkin tiesin koko ajan, että ei siitä enempää tule, koska minä olen toivoton tapaus seurustelukumppanina ja välimatkaa on tuhottomasti. En myöskään halunnut pilata kaveruutta yrittämällä seurustella, kun tiedän etten sitä halunnut ja pahimmassa tapauksessa olisin vain loukannut tätä poikaa, kun ei se juttu kuitenkaan olisi toiminut. Tuli paha olla kun Poika oli minusta kiinnostunut ja kysyi yritettäskö me jotain ja minä jouduin sanomaan ei.
Kaveruus ei ole mennyt pilalle ja ollaan oltu yhteyksissä viikottain niin kuin ennenkin. Aina tasaisin väliajoin Poika kuitenkin antaa ymmärtää, että on minusta kiinnostunut. Etenkin viimeisen viikon aikana se on tilittänyt kamalasti naisasioistaan ja muutenkin kun sillä menee nyt vähän huonosti. Olen totta kai kuunnellut ja yrittänyt parhaani mukaan neuvoa ja auttaa, mutta tuntuu että olen ihan turha sanomaan yhtään mitään. Jotenkin on semmoinen olo että sen naisongelma olen ainoastaan minä ja miten minä voin muka siinä sitä neuvoa? Kyllä minä olen tätä tilannetta miettinyt monesti ja jos se vaikka asuisi täällä niin olisi paljon helpompi yrittää tulisko meidän jutusta mitään. Joskus olen kaukosuhteessa ollut ja se ei ole minun juttu. Mutta silti jollain tasolla haluaisin antaa sille mahdollisuuden, koska pidän oikeasti siitä ihmisestä ja sen seurassa oli tosiaan uskomattoman hyvä olla.
En tiedä mitä pitäisi tehdä asian suhteen ja mitä enemmän asiaa mietin niin sitä vähemmän otan itsestäni selvää. Silloin elokuussa ajattelin ihan automaattisesti, että homma on loppuunkäsitelty, kavereina jatketaan ja piste. Tavallaan toivon, että Poika nyt äkkiä löytäisi jonkun kivan tytön ja olisi onnellinen, koska ei minun perään kannata haikailla ja olla surullinen. Haluan, että se on onnellinen ja minusta tuntuu etten minä osaa tehdä ketään onnelliseksi. Mutta sitten taas pieni osa minua huutaa, että älä päästä sitä menemään ja kokeile tulisiko siitä mitään.
Miksi tämän pitää olla tämmöistä??

[tahris]

Niin usein näkee itse asiassa juuri tuontapaista yhteenvetoa, että on pakko ajatella, että asioilla on jokin yhteys. Kenties ihmisessä muuttuu jokin, kun hän päättää, että ei enää koskaan. Muuttuuko luotaantyöntävä puoleensavetäväksi, kun hän lakkaa yrittämästä ja on vaan?

Jotenkin näin sen on mentävä.

Itse sen sijaan jatkan yrittämistä entiseen malliin [, vaikka siis olen edelleen se valmis mies].

Kiitti vaan, Pascal, mutta mie en oo ollut ikinä luontaantyöntävä

Mutta onko toi sun lausahdus (joka pieneltä osaltaan hiukan epäonnistui), sama asia, mistä tommy hellstenit sun muut repii rahaa hienoilla filosofisilla lausahduksilla "koulutuksissaan": saat sen, mistä luovut????
Eli sinä valmis mies, pitäisikö sinun luopua siitä valmiudesta, että voisit lopettaa yrittämisen ja saisit sinäkin?

[Pascal Lemoix]

En puhunut niinkään sinusta, vaan yleisellä tasolla. Ja mikä muukaan on puoleensavetävän vastakohta kuin luotaantyöntävä?

Monen olen kuullut esimerkiksi kertovan, että ensin oli monta vuotta hiljaista ja sitten, kun löytyi yksi, niin ottajia olisikin enemmän. Tämän on perustuttava muuhunkin kuin sattumaan. Kenties ihminen välittää tahtomattaankin viestiä, joka on joko "liity minuun" tai "älä liity minuun".

Täytynee jatkaa tutkimuksia asian tiimoilla.

[tahris]

Pascal, jatka vain hyvin alkanutta tutkimusta.
Minä puolestani tutkin Miehen kanssa sitä yhteistä puoleensavetävyyttä ja liittymistä kokonaisen viikonlopun.

[tahris]

Tillitän nyt tähän jatkoksi, kun ei kukaan mukaan ole saanut nähtävästä mitään aikaiseksi.
Viikonlopusta tuli likilaskuinen pannukakku. Hyviä hetkiä oli, mutta se, jota oli odottanut viikon ja kai Kaverikin, siitä tuli katastrofi.
Miten voi olla, että kaksi ihmistä ei kertakaikkiaan vastakappaleina sovi toisilleen, ei sitten niin millään, vaikka mitä yrittäisi?
Toissa yönä nukuin lisäksi herkkäunisena tosi huonosti, kun Kaveri kuorsasi koko yön. Yöllä oli pakko käydä ottamassa lääkettä, että nukahtaisi,
mutt siitä huolimatta uni oli armottoman huonoa. Aamulla Kaveri heräsi kai aika aikaisin ja laittoi aamupalaa ja kävi herättemässä mua,
mutta en jaksanut nousta heti. Mua yksinkertaisesti väsytti niin v*tusti. Kaveri kysyi, miksen saanut nututuksi, ja sanoin, että hän kuorsasi.
Vastaus oli, että ei hän kuorsaa, että kukaan ei ole ikinä sanonut niin. Ehkä ne "muut" on sitten nukkuneet yhtä raskaasi kuin Kaveri, joka
sanoi, ettei heräsi, vaikka sänky alta vietäisiin. Ja minä herään joka ikiseen risahdukseen. Käytiin sitten mun luona, hoitamassa kisuja ja
otin ne v*itun korvatulpatkin mukaan. Katseltiin siinä boxilta jotain ja hoidettiin kisuja kunnes lähdettin Kaveri luo takaisin.
Ihan kivaa, katottiin jotain typerää, naurattavaa leffaa, juotiin vähän siideriä ja syötiin pikkuiltapalaa. Sitten nukkumaan.
Mulla kävi kauhea rauhoitusrentoutusyrityskierros päällä ja homma lähti ihan mukavasti, mutta lopputulos oli ihan "p**seestä" (no, ei
nyt ihan sananmukaisesti kuitenkaan).
Ehkä siitä kaikesta olisi pitänyt puhua ihan heti, mutta ei vain jaksanut, mua väsytti, mua masensi, mua itketti ja makasin sängyllä
vähän aikaa, kunnes menin vessaan pukemaan yöpuvun päälle ja otin lääkitystä ja menin sänkyyn nukkumaan. Kaveri otti kädestä kiinni,
eikä silä mennyt kuin pari minuuttia kun se oli unessa. Irrotin sitten käden, tungin korvatulpat korviin ja aloin odottaa unta. Tulihan se,
mutta peri kertaa heräsin Kaverin kuorsaukseen. Ne ei onneksi haitanneet niin, koska pääsin uudeleen uneen. Aamulla taas nukuin kai vähän
pitempään, kun Kaveri kävi välillä sängyllä heilumassa (?), mutta ei koskenut mua lainkaan tai sanonut mitään. Nousin istten ylös ja puin ja
aamupala odotti. Oli hiljainen tunnelma. Tv siiinä pauhasi omiaan, mutta yritin olla välittämttä. Syötiin aamupalaa ja sitten luin lehden.
Katsottiin sohvalla jotain luonto-ohjelmaa (semmoista oikeaa) ja lopulta Kaveri pisti käden mun olkapäille. Ohjelman lopttua sanoin, että
voisiko hän viedä mut kotiin, koska mulla on tunne, että haluan olla kotona ihan rauhassa. Kaveri tietenkin suostui. Ajeltiin hiljaisuuden vallitessa
ja kun päästiin kotipihalle, niin Keveri sanoi: Anteeksi. Minä sanoin, ettei hän ole tehnyt mitään väärää. Halasin ja sanoin, että ollaan yhteyksissä.
Näin Kaverista, että hänellä on surkea olo, mutta surkea oli mullakin.
En minä tätä haluaisi näin vähästä luovuttaa, vaan selvittää tilanteen, mutta tänään minusta ei ollut siihen. En vain jaksanut. Halusin olla yksin
ja tehdä jotain muuta. Nyt kirjoittelen tätä ja kuuntelen heviä kuulokkeilla niin isolla, että kaikki muu peittyy sen alle. Kumma, että se helpottaa oloa.
Ehkei tällä palstalla ole aikaisemmin ollult tällaisia avautumista, mutta nyt on enkä aio anteeksi pyydellä. Jos kellään ei ole mitään kommentoitavaa
niin sitten ei. Saa tämän sivuuttaakin. P*askat, srcew down, screw up!

[marenkienkeli]

tahris.

Vaikeaa saattaa olla, mutta ei ylitse pääsemätöntä. Uskon, että voitte selvitä, jos vain jaksatte yrittää. Ehkä kaikki huonot tunteet vain korottuivat kymmenenteen potenssiin väsyn takia? Ja olen viesteistäsi saanut kuvan, että sulla on nyt ihminen, josta kannattaa todella pitää kiinni ja joka kyllä tukee, vaikka olisi vaikeaa. Mutta ei sille tokikaan voi mitään, jos ei kertakaikkiaan ole voimia yrittää. Toivottavasti kaikki sujuu vielä parhain päin.

Ja pikkulohdutuksena se, että isäni on kova kuorsaamaan ja äitini taas on herkkäuninen. Äiti on selvinnyt hyvin korvatulppien avulla ja niiden kanssa nukkuminen ei ole enää mikään ongelma.

Lohdutushali.

[DarkSide]

Viikonlopusta tuli likilaskuinen pannukakku. Hyviä hetkiä oli, mutta se, jota oli odottanut viikon ja kai Kaverikin, siitä tuli katastrofi.
Miten voi olla, että kaksi ihmistä ei kertakaikkiaan vastakappaleina sovi toisilleen, ei sitten niin millään, vaikka mitä yrittäisi?

Ei pidä antaa liian suurta merkitystä moiselle. Kun on pidempään ollut yksin, ei se rinnakkaiselo niin helppoa ole. Aika pitkään pitää harjoitella, että kaikki sujuisi ilman suurempia jännitteitä.

Meillä kuorsataan kumpikin vuorollaan ja tarvittaessa tökitään toista hereille kääntämään kylkeä. Joskus toinen joutuu siirtymään sohvalle, kun ei uni muuten ota tullakseen. Mutta nämä ovat vanhan parin rutiineja, eikä niitä muistella kuin naureskellen.

Suuret odotukset ovat yleensä pahasta. Kuinka monta kertaa onkaan käynyt niin, että innolla odottaa jotain, ja sitten kaikki meneekin ihan mönkään jonkin pikkujutun vuoksi. Ei sellaisia pidä jäädä märehtimään; ne ovat osa elämää.

Hyvät hetket tulevat yleensä yllättäen, ilman odotusta. Usein ne huomaa hyviksi vasta jälkikäteen, kun tilanne on ohi. Mutta onneksi juuri ne pysyvät muistoissa parhaiten.

[theia]

Kauan (...no, mulle kauan) mietin että sanonko mitään, kysynkö mitään, olenko hiljaa. Ja päätin sanoa pojalle. Tai ihmetellä.

Kierrellen ja kaarrellen, mutta sain sanotuksi mitä halusin. Että miksei voinut kertoa. Poika sitten pyysi anteeksi ettei sanonut mitään (en mä tiennyt mitä sä oletit tai tunsit mua kohtaan ), ja kyseli jo pariinkin kertaan että ollaanhan väleissä, kun oon niin huipputyyppi

Sanoin että kyllä sua voin moikata jos jossain törmään. Myös kun kysyin että miksei voi kertoa (ihan esim että oot ihan kiva/mukava/mitä tahansa, nyt ei nappaa) niin se sanoi ettei kyse ollut siitä ettei nappaa (siis minä) että se vaan ihastui johonkin toiseen. NIIN. JUST.

Koko viestittelyyn laitoin huiman kasan hymiöitä.

Ja mä ihan en ollenkaan tykkää itsestäni kun yritän joka tapauksessa puolustella ton tekemisiä itselleni. ei pitäis, pitäis vaan olla tyytyväisen haist-v*ttu -asenteella. Olis mulle, mun mielenterveydelle parempaa.

Nyt sitten aivopesu käyntiin, että ei se ees olis ollut kiva poika.

Oon suhteellisen jees jo nyt. Onneks!

[tahris]

Kiits lohdusta, marenkienkeli, darkkis, kaneli
Mua nyt vaan itkettää helvetisti. Sain Tyypiltä sähköpostia äsken. Hän selitti (nyt vasta, voi kun hienoa, niin!), mitä suhteelta odottaa.
Se on päiväkävelyjä, näyteikkunashoppailuja, kahvilla käyntiä, tv:n katselua, aamupalan syöntiä, iltapalan syöntiä, jonkun mukavan leffan
katsomista. Yhdessä. Kaikki yhdessä. Niin kuin joku painajainen Stepfordin naisista tai jotain vastaavaa.
Ja minä raasu nukuin lähes koko lauantaipäivän, kun en ollut saanut unta edellisenä yönä ja silloin ei voinut tehdä asioita Yhdessä.
Yhdessä tekeminen on kivaa, hauskaa, mukavaa, onnea... Mutta aina ei tehdä asioita yhdessä. Pitää saada
tehdä yksin ja itsekseen, olla omassa rauhassa ja lähteä jonnekin ihan yksin tai kavereitten kanssa. Se on mulle tärkeää.
Ihan yhtä tärkeää kuin läheisyys ja yhdessä olo, juttelu, leffojen katsominen ja kaikki hauska ja vakava.
Mennäänpä sitten seksiin. Seksi ei Tyypin mielestä ole tärkeää. Vain jos aiotaan hankkia lapsia. Ja minähän ilmoitin jo hyvissä ajoin,
etten enää aio lapsia hankkia enää. Tyyppi siis tiesi sen. Miksi se sitten haluaa olla sitenKIN yhdessä, että ei paljon muuta signaaleja lähetä, kuin että
sitä haluttaa aivan hirveästi sitä jotain, joka ei ole tärkeää. Mä tunsin olevani joku väline, jolla se tyydyttää itsensä. Miksei Tyyppi kertonut jo
perkeleen paljon aikaisemmin, ettei seksi hänelle ole tärkeää, ei oikeastaan merkitse paljoakaan arvoasteikossa; että sitä harrastetaan
vain jos halutaan lasta. Ja tää Tyypin sähköposti tuli vasta sen jälkeen, kun mä ilmaisin, että minullakin olisi oikeus saada tyydytys.
Mä en ole vielä niin toinen-jalka-haudassa, että haluaisin jättää suhteesta pois sen, joka on yksi iso osa sitä.
Minen yksinkertaisesti tiedä, mitä sanoa tai tehdä. Tai tiedän; en halua olla Tyypin kanssa tekemisissä enää.
Jessus, en osannut odottaa tällaista. No, tietääpä seuraavan kerran olla uskomatta ketään tai mitään.
Elämä tönii taas aika armottomasti. Ylhäältä tultiin taas aika rajusti maankamaralle. Paskat.

[marenkienkeli]

tahris, harmillista kuulla. Jaksamista.

Muoks. Miten mä nyt yhtäkkiä vain viimeiseen viestiin kommentoin?
theialle paijaukset myös:

[Kati]

Sain Tyypiltä sähköpostia äsken. Hän selitti (nyt vasta, voi kun hienoa, niin!), mitä suhteelta odottaa.
Se on päiväkävelyjä, näyteikkunashoppailuja, kahvilla käyntiä, tv:n katselua, aamupalan syöntiä, iltapalan syöntiä, jonkun mukavan leffan katsomista. Yhdessä. Kaikki yhdessä. Niin kuin joku painajainen Stepfordin naisista tai jotain vastaavaa.

En tiijä. Me ihmiset ollaan niin erilaisia. Itse ottaisin tällaisen suhteen sata kertaa mieluummin kuin sellaisen, jossa tyyppi ilmoittaa ensisijaiseksi parisuhdekäsityksekseen seksin.

Se, että haluaa tehdä asioita yhdessä ei vie pois sitä, etteikö suhteessa jäisi myös omaa tilaa, omaa aikaa ja mahdollisuutta tehdä asioita myös yksin. Mutta se pitää sanoa ääneen. Ei auta jos sen sanoo tänne.

Seksi ei Tyypin mielestä ole tärkeää. Vain jos aiotaan hankkia lapsia. Ja minähän ilmoitin jo hyvissä ajoin, etten enää aio lapsia hankkia enää. Tyyppi siis tiesi sen. Miksi se sitten haluaa olla sitenKIN yhdessä, että ei paljon muuta signaaleja lähetä, kuin että sitä haluttaa aivan hirveästi sitä jotain, joka ei ole tärkeää.

Entä jos se haluaa sittenKIN olla yhdessä siksi, että se tykkää sinusta?
Eikö seksiä saa haluta, vaikka ajatteleekin, että se ei ole se tärkein juttu parisuhteessa? Tai vaikka ajatteleekin, että se on lähinnä lapsien tekemistä varten. Jos hän haluaa sinua ilman painostusta lapsen tekemisestä ja sinä haluat, missä kohtaa on se ongelma.
Darkkis jo sanoikin ajan antamisesta ja suurista odotuksista. Ensimmäiseen yhteiseen viikonloppuun ladatut odotukset ovat usein epätodelliset.

Henkkoht minun on aika vaikea ymmärtää tällaista on/off -ajattelua. Sillä tavalla tulee aika tiukat raamit suhteelle, toisen on vaikea sopia niihin, koska kaikki on joko tai. Erityisen vaikea niihin on sopia, jos raameja ei ole edes tehty tiettäväksi.

[tahris]

Sain Tyypiltä sähköpostia äsken. Hän selitti (nyt vasta, voi kun hienoa, niin!), mitä suhteelta odottaa.
Se on päiväkävelyjä, näyteikkunashoppailuja, kahvilla käyntiä, tv:n katselua, aamupalan syöntiä, iltapalan syöntiä, jonkun mukavan leffan katsomista. Yhdessä. Kaikki yhdessä. Niin kuin joku painajainen Stepfordin naisista tai jotain vastaavaa.

En tiijä. Me ihmiset ollaan niin erilaisia. Itse ottaisin tällaisen suhteen sata kertaa mieluummin kuin sellaisen, jossa tyyppi ilmoittaa ensisijaiseksi parisuhdekäsityksekseen seksin.

Se, että haluaa tehdä asioita yhdessä ei vie pois sitä, etteikö suhteessa jäisi myös omaa tilaa, omaa aikaa ja mahdollisuutta tehdä asioita myös yksin. Mutta se pitää sanoa ääneen. Ei auta jos sen sanoo tänne.

Seksi ei Tyypin mielestä ole tärkeää. Vain jos aiotaan hankkia lapsia. Ja minähän ilmoitin jo hyvissä ajoin, etten enää aio lapsia hankkia enää. Tyyppi siis tiesi sen. Miksi se sitten haluaa olla sitenKIN yhdessä, että ei paljon muuta signaaleja lähetä, kuin että sitä haluttaa aivan hirveästi sitä jotain, joka ei ole tärkeää.

Entä jos se haluaa sittenKIN olla yhdessä siksi, että se tykkää sinusta?
Eikö seksiä saa haluta, vaikka ajatteleekin, että se ei ole se tärkein juttu parisuhteessa? Tai vaikka ajatteleekin, että se on lähinnä lapsien tekemistä varten. Jos hän haluaa sinua ilman painostusta lapsen tekemisestä ja sinä haluat, missä kohtaa on se ongelma.
Darkkis jo sanoikin ajan antamisesta ja suurista odotuksista. Ensimmäiseen yhteiseen viikonloppuun ladatut odotukset ovat usein epätodelliset.

Henkkoht minun on aika vaikea ymmärtää tällaista on/off -ajattelua. Sillä tavalla tulee aika tiukat raamit suhteelle, toisen on vaikea sopia niihin, koska kaikki on joko tai. Erityisen vaikea niihin on sopia, jos raameja ei ole edes tehty tiettäväksi.

Voi taivas. Ei nämä asiat todellakaan ole on/off-ajattelua, ääripäästä toiseen. Mä haluan sen päiväkävelyn JA seksin. En vain jompaa kumpaa, kai niitäkin tyyppejä on, jotka kykenee molempiin ja vielä jauhamaan purkkaa tai puhumaan yhtäaikaa. En minäkään halua suhteeseen, jossa Tyyppi ajattelee vain seksiä, mutta en myöskään suhteeseen, jossa Tyyppi ajattelee, että seksi on vain lastentekoa varten. Minä olen sanonut ääneen, olen kirjoittanut, kaikella tavalla ilmaissut, että tarvitsen myös omaa aikaa sen yhteisen ajan lisäksi, ja Tyyppi on sanonut sen hyväksyvänsä, mutta nyt kuitenkin ilmaisee, että kaikki asiat tehdään yhdessä. Olen todellakin sanonut sen hänelle itselleen, en vain tänne. Mikä tässä nyt Katille on epäselvää?
Ehkä se tykkää minusta ja haluaa olla yhdessä minun kanssani, mutta minä en halua olla yhdessä, jos ei ole sitäKIN. Tyyppi taas ei kaipaa sitäKÄÄN. Sen hän ilmoitti selvästi, sanoi, että voi elää täysin mainiosti ilman seksiä eikä kaipaa sitä kuin korkeintaan, jos lapsia ruvetaan värkkäämään. Eli ilman painostusta hän ei tekisi aloitetta koskaan. Seksiä SAA kuitenkin haluta, mutta on todella inhottavaa tietää, että oikeasti seksi on kuitenkin vain lapsentekopuuhaa varten, muuten voisi olla ilman, kiitos. Mutta jos sitä kuitenkin olisi, niin entäs sitten minä? Kati, haluatko olla se osapuoli, joka aloitteen tehtyään ja toisen suostuvaiseksi saatuaan vain antaa ja antaa eikä saa itselleen mitään? Vai oletko niitä onnellisia, jotka saavat joka kerta ilman ongelmia? Jos olet, niin ole onnellinen; kaikki eivät ole niin onnellisia. Ja näitä ei-onnellisia ei tarvitse siis huomioida, koska seksi ei oikeasti perustu molemminpuoliselle huomioimiselle, vaan ainoastaan lisääntymiselle.
Eikös se nyt ole ihan selvä juttu, mitä tuota vänkäämään enää. Olen kaiken sanonut ja näin on yhdessä todettu, ettei tästä mitään tule. Hän nimenomaan haluaa seksiä vain lapsentekotarkoituksessa, minä taas en halua lapsia enää, vaan seksiä seksin vakituisessa suhteessa takia, siksi että se on hauskaa, siksi että siinä saa olla erittäin lähellä, siksi että se on sitä mitä se on. Hän taas EI halua sitä niin. Oiskohan se ongelma siinä kohtaa? Haluistaan huolimatta kieltää haluavansa. Tuleepa jotenkin hyväksikäytetty olo. Olisi rehellinen siitä, mitä haluaa, ettei tarvitsisi arvailla.
Minä en nyt oikein ymmärrä, miksi mun harteilleni lastataan tämä on/off-ajattelu, kun Tyyppi nimenomaan raamitti tämän yhdessä olon aika rajusti tänä päivänä, siis vasta nyt, ei aiemmin? Ja se on minun syyni? Tosi kiva huomata, että minähän tässä olenkin syyllinen tähän juttuun, vaikka olen normaaleilla haluilla varustettu ihminen luullen, että toinenkin osapuoli on.
Minen tiedä, millaisessa parisuhteessa Kati elää/ei elä, mutta tällaisessa minä en todellakaan halua. Haluatko sinä, Kati?

[Fantsu]

Tunteet pinnassa... Suosittelisin, että puhuisitte noista ongelmista vielä yhdessä, ei vain sähköpostitse, ennen kuin kuoppaat koko suhteen. Harvoin kaikki odotukset osuvat yksiin, mutta jos molemmilta löytyy kiinnostusta, voisitte löytää jonkin keskitien. On täysin mahdollista, että ongelmiin löydetään ratkaisu avoimen keskustelun myötä. Olit aiemmin mieheen aivan soikeana! Kai jotain siitä on vielä säilynyt?

[Kati]

Eikös se nyt ole ihan selvä juttu, mitä tuota vänkäämään enää. Olen kaiken sanonut ja näin on yhdessä todettu, ettei tästä mitään tule.

Ei enää mitään epäselvää. Mitäs siitä sitten mulle enää kiihtymään jos asia on sulle pläkki.

Siihen nähden, että puhun täällä omalla nimelläni enkä nimimerkin takaa, en aio avautua seksielämäaloitteistani.

[tahris]

:paijaus: Tunteet pinnassa... Suosittelisin, että puhuisitte noista ongelmista vielä yhdessä, ei vain sähköpostitse, ennen kuin kuoppaat koko suhteen. Harvoin kaikki odotukset osuvat yksiin, mutta jos molemmilta löytyy kiinnostusta, voisitte löytää jonkin keskitien. On täysin mahdollista, että ongelmiin löydetään ratkaisu avoimen keskustelun myötä. Olit aiemmin mieheen aivan soikeana! Kai jotain siitä on vielä säilynyt?

Kiits Fantsu, mutta asiassa ei ole enää mitään puhumista, se on kuollut ja kuopattu, myös Tyypin puolelta. Hänkin totesi, että arvomme ovat erilaiset, ja ettemme ole pariskunta enää. Tyyppi paljasti omat arvonsa vain aivan liian myöhään antaen minun luulla siihen asti jotain muuta. Enkä suostu ottamaan tästä syytä itselleni. Sen verran paljon puhuimme kaikella tavoin arvoista, että käsitän jopa valheeksi, sen mitä hän jätti kertomatta.

Eikös se nyt ole ihan selvä juttu, mitä tuota vänkäämään enää. Olen kaiken sanonut ja näin on yhdessä todettu, ettei tästä mitään tule.

Ei enää mitään epäselvää. Mitäs siitä sitten mulle enää kiihtymään jos asia on sulle pläkki.

Siihen nähden, että puhun täällä omalla nimelläni enkä nimimerkin takaa, en aio avautua seksielämäaloitteistani.

Kati, sorry kiihtymisestä, mutta itsepähän kysyit. Jollet omasta seksielämästäsi halua puhua, niin mieluummin älä sitten kysy enempiä minunkaan seksielämästäni, kiitos.

[Fantsu]

Noniin... Sitten vaan tuntosarvet koholle ja miestutka pyörimään. Pettymys oli valtava, mutta nyt ainakin pitkä "hiljainen" kausi on päättynyt. Tsemiä jatkoon!

[tahris]

Noniin... Sitten vaan tuntosarvet koholle ja miestutka pyörimään. Pettymys oli valtava, mutta nyt ainakin pitkä "hiljainen" kausi on päättynyt. Tsemiä jatkoon!

Ei pyöri tutka enää ja tuntosarvet ovat piilossa, sen verran iso pettymys tämä oli. En luota enää keneenkään ja lisäksi tunnen oloni hyväksikäytetyksi.
Mieluummin jatkan yksinäistä elämää, kuin enää uskaltaudun mihinkään tällaiseen. Olkoon. Tämä koko episodi oli kuin joku julma pila, mun kohdalla saa riittää.

[Fantsu]

[DarkSide]

Mieluummin jatkan yksinäistä elämää, kuin enää uskaltaudun mihinkään tällaiseen. Olkoon. Tämä koko episodi oli kuin joku julma pila, mun kohdalla saa riittää.

Mikäpä siinä, jos pystyy olemaan yksin. Itseäni elämä pelottaa ja ahdistaa sen verran, että mieluummin jaan sen toisen kanssa kuin yritän yksin selvitä.

Hyvähän minun on täältä huudella, kun ei ole kahteen vuosikymmeneen tarvinnut uutta parisuhdetta yrittää rakentaa. Katsotaanpa miten sitten suu pannaan, kun vaimo heittää narisevan sohvaperunan pihalle.

[tahris]

Mikäpä siinä, jos pystyy olemaan yksin. Itseäni elämä pelottaa ja ahdistaa sen verran, että mieluummin jaan sen toisen kanssa kuin yritän yksin selvitä.

Hyvähän minun on täältä huudella, kun ei ole kahteen vuosikymmeneen tarvinnut uutta parisuhdetta yrittää rakentaa. Katsotaanpa miten sitten suu pannaan, kun vaimo heittää narisevan sohvaperunan pihalle.

Mieluummin yksin kuin huonon kumppanin kanssa, mutta papparaisella on varmasti hyvä kumppani. Minä taas olen tähän yksinoloon tottunut vuosien kuluessa, mutta enpä vastustaisi kamalasti, jos löytyisi kumppani, jonka kanssa elämä olisi vaikkapa tällaista: Suhteellisen vapaata, ei koko ajan kylki kyljessä, molemmilla omia menojakin ja yhteisten lisäksi omiakin kavereita, voitaisiin jutella asioista, hassutella, riidellä ja sopia (mitenkäs tästä tulikin mieleeni Tyypin moneen kertaan sanoma asia, että se riidan sopiminenhan vasta mukavaa olisikin = sovintoseksi; miten ihmeessä tämäkin taas sopii Tyypin arvomaailmaan, johon ei seksi kuulu???? Ihmettelen tässä vain taas kerran...), tehdä asioita yhdessä ja erikseen ilman paineita, vapaus olla oma itsensä, toisen kunnioitus, huomioonottaminen, huonojen päivien sietäminen, molemmat huomioonottava seksi, sohvaperunailu.... plus mitä kaikki muu suhteeseen sisältyy. Ei mua elämä pelota eikä ahdista vaan ihmiset; ne sitä pahaa tekee, empiirisen kokemuksen mukaan tulee joko henkisesti tai fyysisesti turpiin joka kerta.
Sitä ideaalia kumppania ei varmaan löydy ikinä, mutta kun tulee vastaan sellainen todellisuus, jota ei osannut ajatella, niin on pakko tehdä jokin ratkaisu. Ja uskon, että tein oikean ratkaisun, koska tiedän Tyypin olevan oman arvomaailmansa suhteen niin itsepäinen, ettei hän siitä periksi anna.
Ja nyt kun olen asiaa enemmän ajatellut, niin parempi näin. Tämä tuli kovin pian eteen, mutta parempi näin pian kuin siten, että Tyyppi olisi kenties jatkanut tyylillään liian kauan ja ajan kuluessa olisin ollut enemmän ja enemmän solmussa asioiden kanssa. Nyt asia selvisi kerralla ja voin vielä toipua tästä. Luottamus on menetetty enkä halua yrittää uudelleen Tyypin tai kenenkään muunkaan kanssa. Olo ei ole välttämättä vielä maailman paras, mutta en sentään ala viillellä ranteita auki.
Tänään istahdin sohvalle ja ajattelin, että saan nauttia ihan ikiomasta olosta ihan miten haluan ilman mitään odotuksia siitä, millainen minun pitäisi olla, jos mahdollisesti olisin suhteessa. Nyt saan olla täysin oma itseni ja huokaista helpotuksesta.

[Pvi]

Ei mua elämä pelota eikä ahdista vaan ihmiset; ne sitä pahaa tekee, empiirisen kokemuksen mukaan tulee joko henkisesti tai fyysisesti turpiin joka kerta.

Höh.
Mä haluan ajatella, että kuitenkin täällä ollaan yhdessä, niin miksi ei voisi yrittää tehdä elämästä helpompaa toisille. Ja siihen sisältyy toive, että myös muut olisivat omalta puoleltaan hyvä minulle. Ei ole mieltä tässä jutussa, jos tuo ei pidä paikkaansa. Kovasti sitä olen epäillyt, mutta mun on pakko yrittää uskoa. Muuten on sama lopettaa koko homma.

Ärsyttää suunnattomasti sellaiset tyypit, jotka vaan ottaa itselleen. En ole asiassa pyhimys. Niin vaikea on itse huomata omia virheitään. Mutta toisten toiminnan epäkohdat kyllä jossain vaiheessa huomaa. Koitan tasapainotella jotenkin asian kanssa. Kuinka paljon voin jakaa itsestäni ja omastani, niin että en valuta tyhjiin. Ja miten suhtautua sellaisiin ihmisiin, jotka tuntuvat vain aina pyytävän ja ottavan, mutta tarjoavat takaisin hyvin vähän.
Yksi kysymys tämmöisen hieman aran naisen elämässä on tullut esiin, että kuinka uskaltaa pyytää. Se on kovin vaikeaa. Jopa mahdotonta välillä. Ihan nousee kyyneleet silmiin pelkästä ajatuksesta... menenkin tästä höpisemästä pehmoisia.

[Plei]

Ei mua elämä pelota eikä ahdista vaan ihmiset; ne sitä pahaa tekee, empiirisen kokemuksen mukaan tulee joko henkisesti tai fyysisesti turpiin joka kerta.

Höh.
Mä haluan ajatella, että kuitenkin täällä ollaan yhdessä, niin miksi ei voisi yrittää tehdä elämästä helpompaa toisille. Ja siihen sisältyy toive, että myös muut olisivat omalta puoleltaan hyvä minulle. Ei ole mieltä tässä jutussa, jos tuo ei pidä paikkaansa. Kovasti sitä olen epäillyt, mutta mun on pakko yrittää uskoa. Muuten on sama lopettaa koko homma.

Ärsyttää suunnattomasti sellaiset tyypit, jotka vaan ottaa itselleen. En ole asiassa pyhimys. Niin vaikea on itse huomata omia virheitään. Mutta toisten toiminnan epäkohdat kyllä jossain vaiheessa huomaa. Koitan tasapainotella jotenkin asian kanssa. Kuinka paljon voin jakaa itsestäni ja omastani, niin että en valuta tyhjiin. Ja miten suhtautua sellaisiin ihmisiin, jotka tuntuvat vain aina pyytävän ja ottavan, mutta tarjoavat takaisin hyvin vähän.
Yksi kysymys tämmöisen hieman aran naisen elämässä on tullut esiin, että kuinka uskaltaa pyytää. Se on kovin vaikeaa. Jopa mahdotonta välillä. Ihan nousee kyyneleet silmiin pelkästä ajatuksesta... menenkin tästä höpisemästä pehmoisia.

Näinpä.

Edellisestä suhteesta kovin hitaasti ja heikosti toipuneena olen miettinyt samaa kuin Pvi viimeisissä lauseissaan. Joskus muistan olleeni aikamoisen rohkea ottamaan asioita esille ja pistämään itseni likoon. Nyt olen hiljaa. Tuskastuttavan hiljaa. Rohkaistumista odotellessa.

[tahris]

Ei mua elämä pelota eikä ahdista vaan ihmiset; ne sitä pahaa tekee, empiirisen kokemuksen mukaan tulee joko henkisesti tai fyysisesti turpiin joka kerta.

Höh.
Mä haluan ajatella, että kuitenkin täällä ollaan yhdessä, niin miksi ei voisi yrittää tehdä elämästä helpompaa toisille. Ja siihen sisältyy toive, että myös muut olisivat omalta puoleltaan hyvä minulle. Ei ole mieltä tässä jutussa, jos tuo ei pidä paikkaansa. Kovasti sitä olen epäillyt, mutta mun on pakko yrittää uskoa. Muuten on sama lopettaa koko homma.

Ärsyttää suunnattomasti sellaiset tyypit, jotka vaan ottaa itselleen. En ole asiassa pyhimys. Niin vaikea on itse huomata omia virheitään. Mutta toisten toiminnan epäkohdat kyllä jossain vaiheessa huomaa. Koitan tasapainotella jotenkin asian kanssa. Kuinka paljon voin jakaa itsestäni ja omastani, niin että en valuta tyhjiin. Ja miten suhtautua sellaisiin ihmisiin, jotka tuntuvat vain aina pyytävän ja ottavan, mutta tarjoavat takaisin hyvin vähän.
Yksi kysymys tämmöisen hieman aran naisen elämässä on tullut esiin, että kuinka uskaltaa pyytää. Se on kovin vaikeaa. Jopa mahdotonta välillä. Ihan nousee kyyneleet silmiin pelkästä ajatuksesta... menenkin tästä höpisemästä pehmoisia.

Näinpä.

Edellisestä suhteesta kovin hitaasti ja heikosti toipuneena olen miettinyt samaa kuin Pvi viimeisissä lauseissaan. Joskus muistan olleeni aikamoisen rohkea ottamaan asioita esille ja pistämään itseni likoon. Nyt olen hiljaa. Tuskastuttavan hiljaa. Rohkaistumista odotellessa.

Se olis kiva ajatus, että kun haluaa itse tehdä elämästä helpompaa toiselle, niin se toinen toimisi samoin. Mutta kun se ei aina valitettavasti mene niin. Mä voin olla vaikka kuinka hyvä, mutta toinen voi olla täysi paskiainen. Se on valitettavasti elämää sekin. On turha rakennella vaaleanpunaisia pilvilinnoja ja luulla, että kaikkien ihmisten toiminta olisi täysin epäitsekästä ja toisen hyväksi. Toivon, ettei kukaan ajattele, että mun toiminta aiheuttaa sen, että tulee turpiin... Kyllä mä myönnän virheeni, kuka meistä on se täydellinen, joka sen kiven heittää? Olen ollut valitettavasti aikaisemmissa suhteissani se, joka ei ole uskaltanut pyytää, tällä kertaa uskalsin heittäytyä täysillä, panna itseni likoon, pyytää ja haluta, olla oma itseni, antaa ja haluta hellyyttä. Sitten Tyyppi esittääkin jotain muuta kuin oikeasti on ja pudottaa pommin. Että semmoista elämä on. Mua väsyttää niin suunnattomasti kaikki, olen itkenyt, ja välillä tuntuu vain turralta. Turtuminen voi tuntua helpolta vaihtoehdolta, ei tunne mitään; mikään ei koske. Mutta oikeasti se, että koskee, sekin on parempi vaihtoehto loppujen lopuksi, se, että tuntee ja käy kaiken läpi. Vaikkei aina ymmärräkään, miksi ja mitä tapahtui, niin itse ne asiat on käytävä läpi ja itse otettava vastuu omista tunteistaan, koska ei niistä kukaan muukaan vastuussa ole. Näissä asioissa voi kieriskellä vaikka koko loppuelämänsä, sehän on oma valinta.
Uskallan toivoa rohkaistumista Pville ja Pleille ja kaikille muillekin, kyllä se kuitenkin kannattaa, koska ilman heittäytymistä siitä suhteesta ei vain voi tulla kestävää. Mutta se tarkoittaa sitten molempien heittäytymistä. Sitä minä toivon. Toivottavasti uskallan itsekin siihen, jos seuraavan kerran mahdoton kohdallani tapahtuu.

[Forelock]

Heittäytyminen on niin pelottavaa. Toisaalta on pakko heittäytyä, jos oikeesti haluaa "voittaa", oli sitten lajina parisuhde tai keihäänheitto. Ja sitten taas toisaalta juuri heittäytyminen tekee meistä niin haavoittuvaisia. Jos heittäydyttyään joutuukin lievästi sanottuna pettymään, se on kuin heittäisi suolaa haavoihin.

Turtuminen on pahinta mitä voi tapahtua. Niiden, jotka erehtyvät joskus luulemaan, että olisi helpompaa olla tuntematta mitään sen sijaan, että sattuisi niin viiltävän paljon, että näköä haittaa, (ettäettäettäettä) pitäisi hetkeksi pysähtyä miettimään, miltä loppujen lopuksi tuntuisi kun mikään ei tuntuisi miltään. Mikä sitten olisi edes syy elää? Ilosta ja surusta tietää, että elää.

Turtuminen ei koskaan saa olla vaihtoehto.