Urheilevat fordelaiset

[sybe]

Tarttiiskos laittaa suksien pitoteipit iskuun? Eihän tässä tarvita kuin muutama sentti lunta lisää...

[Santalaceae]

Mä kävin hankkimassa lihakset kipeeksi akrobatia tunnilla!
Juuri mitään kuperkeikkaa vaativampaa en osannut mutta
hiki tuli ja hauskaa oli.

Kuulostaapa hauskalta. Oon jo pitkään halunnut tehdä jotain vastaavaa, mutta en ole saanut aikaiseksi. Tai no en tiedä, että missä se olisi mahdollista. Täällä on ainakin välillä järjestetty aikuisten sirkuskursseja. Sellaiselle olisi kiva mennä jos niitä järjestettäisiin vielä, mutta ei ole näkynyt hetkeen.

[Maija]

Mä kävin hankkimassa lihakset kipeeksi akrobatia tunnilla!
Juuri mitään kuperkeikkaa vaativampaa en osannut mutta
hiki tuli ja hauskaa oli.

Mä en ole koskaan oppinut kunnolla tekemään kuperkeikkaa.

Oma urheiluni on nyt tällä hetkellä rajoittunut lyhyehköihin kävelylenkkeihin muutamana kertana viikossa. Tänään aion ottaa vanhingon takaisin jumppaamalla ja venyttelemällä oikein huolella.

Sain myös houkuteltua kaverini käymään liikuntakeskuksessa jumpalla. Tästedes olisi tarkoitus joka viikko siellä käydä hikoilemassa. Kaiken lisäksi siellä on sama vetäjä kuin silloin, kun aktiivisesti aikanani jumpassa ja salilla kävin. Jee!

[Pvi]

Jee! Huomenna taas olisi temppukerho!

Kuulostaapa hauskalta. Oon jo pitkään halunnut tehdä jotain vastaavaa, mutta en ole saanut aikaiseksi. Tai no en tiedä, että missä se olisi mahdollista. Täällä on ainakin välillä järjestetty aikuisten sirkuskursseja. Sellaiselle olisi kiva mennä jos niitä järjestettäisiin vielä, mutta ei ole näkynyt hetkeen.

Helsingin suunnalla on ainakin useampia paikkoja, jossa voi aikusetkin harrastaa akrobatiaa säännöllisesti.
En ole aiemin uskaltautunut, kun oon aika onneton kaikessa perusjutuissa kuperkeikkaa lukuunottamatta.
Mutta kuten jo kirjoitin ilmoituksiin kävin tänään harjoittelemassa lentokuperkeikan käsien koordinaatiota
lumihangessa. Olen minä niitä ennenkin loikkinut, mutta viimeviikolla ope sanoi, että jatkoa ajatellen kädet
olisi parempi tuoda sivukautta ylös. Sitten kun korjasin kädet siihen suuntaan, niin en enää osannutkaan loikata
kuperkeikkaan. Jos sen nyt huomenna vaikka onnistuisi... vaan ei sillä kiire.

[sybe]

Salitreeni alkaa sujua. Hauikset omasta mielestä jopa pullistelee ja kas kas, humppakahvat ovat hitusen kutistuneet. Olen elokuusta käynyt aktiivisesti salilla ja olisikos tammi-elokuu ollut aiheeseen tutustumista, 1 käynti per viikko. Salille lähtö ei aina sytytä, mutta haluan kyllä olla lihaksikkaampi.Joten kyllä nyt mukavalta tuntuu, kun jo vähän näkee edistyvänsä. Nyt voi esitellä ainakin vaimolle tuloksia.

Treeniä on tämä vuosi tehty.Pika vilkaisu harjoituspäiväkirjaan kertoo jotta: 2 salipäivää per viikko ja 4 juoksupäivää per viikko. Flunssa toi breikin, samoin pieni kypsähtäminen maratonin jälkeen.Toisaalta maratonin jälkeen maistui sali treeni 3 kertaa viikossa. Penkkipunnerruksen aloitus ja varsinkin aloituspainot on jäänyt mieleen, eräs nainen käytti mun treeni painoja lämmittelypainoina. Luulisin että vähintään 50kg punnerran penkistä, ehkäpä 60 kg voisi mennä.Huomenna selviää. Ehkäpä kesällä kävelen vain ilman paitaa,säistä riippumatta.

[urakka]

Mie kävin tänään pelaamassa luokan kans soft ballia, eli futista sisällä sellaisella superlonipallolla, muistin taas suuren rakkauteni jalkapalloa kohtaan. Oli tosi hauskaa, mutta muistin myös jälleen että minkä takia en voi perustaa kavereiden kanssa mitään harrastusjoukkuetta. Mie olen vaan sellanen, että ko nään pallon, niin perään on pakko sännätä ja auta armias jos joku yrittää ottaa sen pois... Mulla on armoton kilpailuvietti ja oon myös maailman huonoin häviäjä, raivostuttaa jos muut ei pelaa kunnolla vaan lössöttelee kentän laidalla ja menee alta pois jos pallo tulee kohti. En myöskään pelin kesken voi olla sanomatta, ja jossain vaiheessa taulu palaa ja karjun kaikille että päälle saatana, ota se haltuun, syötä!!! Tää ei tietenkään kaveriporukan/ luokan kesken herätä mitään hyvää verta, vaikka kentän ulkopuolella olenkin aivan siedettävä persoona. Mie olen vaan niin sietämättömän kilpailuhenkinen, mitä tulee palloilulajeihin. En voi edes sulkapalloa huvikseen vaan pelailla. En ole missään tosi hyvä, mutta osaan lukea peliä, ja perustekniikka on monista lajeista hallussa. Tänään sain erikseen kommenttia, että hyvä ko tytötkin pelaa joskus tosissaan, tappelin opettajan kanssa pallosta nurkassa aivan tosissaan ja sain vielä tehtyä maalin.

Haluaisin kyllä pelata enemmänkin, ehkä oppisin jossain vaiheessa suhtautumaan asiaan vähemmän intohimoisesti. Joukkuetta ei vaan ole, enkä myöskään tiiä ketään nykyisellä paikkakunnalla joka jakais mun rakkauden palloa kohtaan. Sama se, että mikä pallo, koripallo, jalkapallo, lentopallo, pesäpallo tai sählypallo. Jalkapallo kyllä mieluiten.

Joukkueen puuttuessa olen joutunut tyytymään salilla käymiseen ja lenkkeilyyn. Molemmat tuntuu vaan laimeilta, ko pitää itteään vastaan kilpailla, eikä ketään kiinnosta vaikka olisinkin juossut vakioreitin kymmenen sekuntia nopeammin ko viime viikolla...

[Pascal Lemoix]

Mie olen vaan sellanen, että ko nään pallon, niin perään on pakko sännätä ja auta armias jos joku yrittää ottaa sen pois... Mulla on armoton kilpailuvietti ja oon myös maailman huonoin häviäjä, raivostuttaa jos muut ei pelaa kunnolla vaan lössöttelee kentän laidalla ja menee alta pois jos pallo tulee kohti. En myöskään pelin kesken voi olla sanomatta, ja jossain vaiheessa taulu palaa ja karjun kaikille että päälle saatana, ota se haltuun, syötä!!!

Mä oon varmaan paljolti tämän määritelmän vastakohta. En koskaan täysin käsittänyt sitä väkivallansekaista raivoisaa suhtautumista pallopeleihin, joka joillakin oli. Häviäjän kiusa oli aina se, että oli NIIIN huono, että voittaja ei saanut minkäänlaista tyydytystä. Eli jos jäi tappiolle, niin lopetti sen vähimmänkin yrityksen. Kilpailuhenkiset halusivat taisteluvoiton, mutta saivat pelkän voiton. Kosto on aina kosto.

[marenkienkeli]

raivostuttaa jos muut ei pelaa kunnolla vaan lössöttelee kentän laidalla ja menee alta pois jos pallo tulee kohti.

Voin allekirjoittaa tämän itsestäni täysin. Kouluaikojen liikuntatunneilla oli tuskaista pelata esimerkiksi jalkapalloa tai sählyä, kun aina löytyi näitä tyyppejä, jotka seisoivat paikaoillaan ja liikkuivat oikeastaan vain silloin, kun pallo tuli kohti. Yläasteella oli ihanaa, kun olin ottanut valinnaisen liikuntakurssin (Ajatelkaa nyt minä liikkumaton vätys olin ottanut vapaaehtoisesti lisää liikuntaa!). Meitä oli noin 3 tyttöä ja 30 poikaa. Aivan mahtavaa. Muistelen edelleen lämmöllä sitä kurssia. Ihmisillä oli motivaatio kohdallaan ja pelattiin tosissaan.

Liikkuminen on taas jäänyt viime aikoina. Aina keksii jotain tekosyitä, miksi en lähde vaikka lenkille. Ehkä joululomalla sitten enemmän.

[damn]

Sama se, että mikä pallo, koripallo, jalkapallo, lentopallo, pesäpallo tai sählypallo. Jalkapallo kyllä mieluiten.

Rakastan pelejä joissa on pallo. Ja ainoat lajit joita jaksaisin harrastaa ovat joukkuelajeja, joissa pelataan joillain pallolla. On tullut harrastettua vähän vaikka mitä, mutta kaikkein rakkain oli jalkapallo ja haluaisin pelata sitä edelleenkin.

Tällä hetkellä en harrasta oikeastaan mitään urheilua. Lähinnä urheilua on toisinaan tapahtuva biljardin peluu, mutta sekin tuppaa menemään enemmän kaljanjuonniksi... On laiska ja saamaton olo. Onneksi sentään kävelen päivittäin n. tunnin, kun koulumatkat tulee mentyä jalan.
Haluaisin taas lenkkeillä säännöllisesti, mutta en tykkää kävellä kaupungissa ja talvisin se on vähän pakko kun ei voi kunnolla lenkkipoluilla mennä, kun on ladut ja vihaiset hiihtäjät. Ja pidemmän päälle en jaksa innostua lenkillä käymisestä, kun ei ole minkäänlaista itsekuria lähteä itsekseen lenkille. Kaipaan joukkueurheilua, jossa olisi säännölliset treenit ja pelikaverit innostamassa.
Siskon kanssa on ollut puhetta, että alettaisiin käydä pelaamassa sulkapalloa, mutta se on jäänyt vain ajatuksen tasolle. Pitääkin ottaa asia puheeksi kun taas siskoa nään.

[urakka]

Mie olen vaan sellanen, että ko nään pallon, niin perään on pakko sännätä ja auta armias jos joku yrittää ottaa sen pois... Mulla on armoton kilpailuvietti ja oon myös maailman huonoin häviäjä, raivostuttaa jos muut ei pelaa kunnolla vaan lössöttelee kentän laidalla ja menee alta pois jos pallo tulee kohti. En myöskään pelin kesken voi olla sanomatta, ja jossain vaiheessa taulu palaa ja karjun kaikille että päälle saatana, ota se haltuun, syötä!!!

Mä oon varmaan paljolti tämän määritelmän vastakohta. En koskaan täysin käsittänyt sitä väkivallansekaista raivoisaa suhtautumista pallopeleihin, joka joillakin oli. Häviäjän kiusa oli aina se, että oli NIIIN huono, että voittaja ei saanut minkäänlaista tyydytystä. Eli jos jäi tappiolle, niin lopetti sen vähimmänkin yrityksen. Kilpailuhenkiset halusivat taisteluvoiton, mutta saivat pelkän voiton. Kosto on aina kosto.

Pahuuden Pascal Lemoix. Ei noin saa tehä, pitää pelata kunnolla! Siinähän häviää kaikki, ko aletaan lönnimään ihan vaan meän raivohullujen kiusaksi. Mutta oon joskus kokenut tämän ominaisuuden erittäin kiusalliseksi, ko olen adrenaliinihuuruissa saattanut laukaista jotain tosi törkeääkin, mitä en edes tajua ennen ko pitkän ajan päästä. En kuitenkaan ole niin intohimoinen, että pitäis pelin jälkeen alkaa puimaan tapahtumia tai uittaa ojan pohjalla molaria joka on päästänyt maalin kriittisellä hetkellä. Tosin tyttöjen liikunnassa se on aina ollut vähän tylsää, sipsutellaan pallon perässä, potkaistaan se pallo mihin sattuu kattomatta tilannetta, vältetään kaikkea kontaktia toiseen pelaajaan ja pyydetään anteeksi jos sattuu tönäisemään. Lätkä oli nuorempana hauskaa, silloin osasin vielä luistella kunnolla, sirklaamiset sun muut meni aivan luontevasti. Nyt sitten pitäis olla rollaattori jos on luistimet jalassa, että pysyy pystyssä.

Jalkapallo vaan on aivan parasta, rakastan katsoa sitä ja pelata kans. Pallopelit yleensäkin.

[Maija]

Kouluaikojen liikuntatunneilla oli tuskaista pelata esimerkiksi jalkapalloa tai sählyä, kun aina löytyi näitä tyyppejä, jotka seisoivat paikaoillaan ja liikkuivat oikeastaan vain silloin, kun pallo tuli kohti.

Löysä liikkuja täällä, hei.

Tosiaan, liikuin vain silloin, kun pallo tuli kohti - pois alta. Naureskelin niille, jotka ottivat pelit liian tosissaan. Jätin vatsalihasliikkeitä tekemättä silloin, kun opettaja ei katsonut. Uimavuorojen aikana oli aina "se aika kuusta". Cooperin testin aikana olen viime vuodet ollut "kuumeessa" tai "jalka on ollut kipeä". Tanssituntien koreografiat näin parhaaksi opetella kahvilassa. Pesistä pelatessa en osunut palloon edes näpyllä - en ennen kuin opin viime keväänä pelaamaan. Sitten liikkatuntien riemut onnekseni päättyivätkin.

Ja tällainen minusta sitten tuli.

Olen aina tykännyt liikkua mieluummin vapaa-ajalla kuin koulun määräämänä. Himourheilijaa ei minusta koskaan saa, mutta hyvin sitä näinkin porskutetaan.

[shaana]

Mie olen vaan sellanen, että ko nään pallon, niin perään on pakko sännätä ja auta armias jos joku yrittää ottaa sen pois... Mulla on armoton kilpailuvietti ja oon myös maailman huonoin häviäjä, raivostuttaa jos muut ei pelaa kunnolla vaan lössöttelee kentän laidalla ja menee alta pois jos pallo tulee kohti. En myöskään pelin kesken voi olla sanomatta, ja jossain vaiheessa taulu palaa ja karjun kaikille että päälle saatana, ota se haltuun, syötä!!! Tää ei tietenkään kaveriporukan/ luokan kesken herätä mitään hyvää verta, vaikka kentän ulkopuolella olenkin aivan siedettävä persoona. Mie olen vaan niin sietämättömän kilpailuhenkinen, mitä tulee palloilulajeihin. En voi edes sulkapalloa huvikseen vaan pelailla. En ole missään tosi hyvä, mutta osaan lukea peliä, ja perustekniikka on monista lajeista hallussa. Tänään sain erikseen kommenttia, että hyvä ko tytötkin pelaa joskus tosissaan, tappelin opettajan kanssa pallosta nurkassa aivan tosissaan ja sain vielä tehtyä maalin.

Meillä olis kyllä urakan kanssa niiiiin hyvä tiimi. Allekirjoitan kaiken tämän! Mäkään en oikein joukkuepelejä pääse pelailemaan, mikä on varmaan toisia ihmisiä kohtaan ihan hyvä juttu.. Toisaalta mä olen myös semmonen, että luon toisiin, tietty oman jengin pelaajiin, sitä taistelutahtoa ja sisua.

Koen asiakseni ilmoitella kuntoilukuulumisiani.

Viime viikolla tuli seitsemän tuntia sisäliikuntaa. Tällä viikolla olen käynyt kahtena päivänä jo reilut pari tuntia per kerta. Olen pyrkinyt laajentamaan ryhmäliikuntatuntejani myös sellaisiin, joilla en ole vielä ollut. Eilen kävin bodykorsetissa ( ) ja tänään yläkroppabodyssa - nyt on kuulkaa kyljykset kipeenä Saliohjelmaa tehdessä huomaa kehityksen, jaksaakin tehdä ihan iisisti painoilla, joilla aloitettiin. Entisen duunikaverin liityttyä samaan klubiin musta tuntuu, että voisin muuttaa salille. Yritän kyllä pitää välipäiviä, pakkohan niitä on olla. Samoin toi ruokapuoli, pitää muistaa syödä monipuolisesti ja oikein, ja tässä tapauksessa myös PALJON. Kertaakaan ei ole salille tarvinnut houkutella vielä - päin vastoin, loppuviikon tauko kauhistuttaa jopa vähän. Myönnän, että olen hurahtanut täysillä, mutta vielä tämä on terveellisen liikkumisen piirissä ja koen olevani paljon hyväntuulisempi ja rennompi noin muuten.

[kmaria]

Täälläkin yksi kouluaikojen löysä liikkuja... Koululiikunnasta ei jäänyt mitään hirvittävän hyviä muistoja. Vapaa-ajallakin on tullut kuntoiltua varsin epäsäännöllisesti, minkä vuoksi olenkin nyt tosi ylpeä itsestäni, kun olen saanut pidettyä koko syksyn yllä säännöllistä liikuntarytmiä. Nykyisin musta on jopa (lähes aina) kivaa lähteä sinne tanssitunnille tai salille, aikaisemmin kun se lähteminen on ollut tuskan takana. Kerran viikossa käydään jopa työkaverin kanssa aamulla ennen töitä salilla, vaikka olen varsinainen aamutorkku. Nyt vaan toivon, että saisin pidettyä tätä rytmiä yllä.

[urakka]

Meillä olis kyllä urakan kanssa niiiiin hyvä tiimi. Allekirjoitan kaiken tämän! Mäkään en oikein joukkuepelejä pääse pelailemaan, mikä on varmaan toisia ihmisiä kohtaan ihan hyvä juttu.. Toisaalta mä olen myös semmonen, että luon toisiin, tietty oman jengin pelaajiin, sitä taistelutahtoa ja sisua.

Tai sitte kaks vastakkaista joukkuetta, tulis ainakin kunnon peliä. Mie olen tuon innostamisen suhteen vähän kaikki tai ei mitään-tyyppi, joskus osaan olla hyvinkin kannustava ja koitan saada aikaan että kaikki on pelissä mukana, joskus taas pelaan jonku toisen intopinkeän kanssa suunnilleen kahestaan.

Otin iteasiassa tänään puheeksi joukkueen ja salivuoron varaamisen, ja sain jopa kannatusta luokassa. Siis että varattais viikottainen vuoro, ja käytäis pelaamassa jollain porukalla erilaisia pallopelejä (tuli muuten mieleen, että kävin ala-asteella just tuollaisessa kerhossa, kerran-pari viikossa pari tuntia pallonkäsittelyharjoituksia ja lopuksi peliä). Se olis niin siistiä, koska ilmeni että meän luokalla on muitakin jotka tykkää pelata, mutta ihan periaatteesta eivät liikkatunnilla. Kai siinä on taustalla kmarian ja Maijan tyyppiset traumat, että pakkoliikunta on perseestä, mutta vapaa-ajalla voi aivan hyvin harrastaa samoja lajeja.

[Maija]

Eniten mua pakkoliikunnassa häiritsi se, että se oli jatkuvaa kilpailua. Itse en ole mikään kovin kilpailuhenkinen ihminen liikunnan suhteen ja tykkään muutenkin kilpailla mieluummin itseäni kuin toisia vastaan. Tietysti silläkin oli vaikutusta, että pienempänä olin kovin arka, ujo ja kömpelö, ja se tunne vain jäi jotenkin päälle niin, etten enää osannutkaan ottaa aktiivisesti osaa koululiikuntaan. Olen kuitenkin nyttemmin oppinut tykkäämään pallopeleistä. Se vain vaatii tietynlaisen porukan, lähinnä liikunnan suhteen samanmielisiä. Pelailua mieluummin kuin pelaamista, siitä minä pidän.

Hyökkäävämmät pelurit samalla kentällä ovat aina jotenkin pelottaneet mua...

[Jorssi]

Kävin pelaamassa sählyä tunnin verran. Mulla on ihan liian huono kunto. Mutkun en mä saa itteeni lenkille. Höh.

[marenkienkeli]

Eniten mua pakkoliikunnassa häiritsi se, että se oli jatkuvaa kilpailua. -- tykkään muutenkin kilpailla mieluummin itseäni kuin toisia vastaan.

Tässä suhteessa meillä oli aivan ihana liikunnan opettaja yläasteella ja lukiossa. Kyseinen opettaja pisti paljon suuremman arvon sille, että on innostunut liikuntatunneilla ja pystyy pitämään oman tasonsa tai jopa parantamaan sitä kuin että olisi se kaikkein paras. Lisäksi hän oli kannustava. Oli hienoa kuulla opettajalta aidosti iloinen kommentti tyyliin: "Hyvä marenkienkeli. Paransit edellisvuotisesta aikaasi 1500 metrin juoksussa 12 sekuntia!" Ei ollut todellakaan samanlaista kuin ala-asteella, jossa mulla ei ollut pienintäkään mahdollisuutta saada parempaa numeroa kuin 8 liikunnasta, sillä en kuulunut näihin todella hyviin urheilijoihin. Jos ala-asteella olisi saanut 10:n liikunnasta, olisi pitänyt olla oikeastaan paras joka lajissa. (En muista ketään, joka olisi saanut silloin ala-asteellamme arvosanan 10 liikunnasta. )

[sybe]

Kouliikunnan kiroihin kuuluu kait vieläkin liiallinen sekunttikellon käyttö.Omissa muistikuvissa kummittelee pesäpallo ja joukkue jaot. Rupukasti valkattiin viimeiseksi ja varmaan oli monesti se vika valittu.Tytökin valittiin ennen minua.

Kouluissa olisi hyvä sauma kasvattaa hankkimaan liikunnan avulla hyvinvointia. Helpompaa on open kaivaa sekuntikello ja sutaista sen perusteella numero?

Olisi työpaikoillakin tehtävää, oma urheiluseteli ehdotukseni hautautui jonnekin organoisaatiomme periferiaa. Pekkaniska maksaa juostuista kilometristä, tukeepa tuo työntekijöitään muutoinkin liikkumaan.

[urakka]

En mie usko että nykyään liikkatunnilla tuijotetaan niin paljon sekuntikelloa ko aikoinaan, enäähän ei ole niitä entisiä vääpeleitä liikanmaikkoina, toivottavasti. Ainakin mitä pikkuveljien juttuja kuuntelee, niin joukkueet jaetaan jako kahteen-menetelmällä, ja muksut saa ehdottaa itekin juttuja mitä tehdään. Opettaja ilmeisesti kans huolehtii, että jos vaihtopenkki on käytössä, niin siellä istuu kaikki tasapuolisesti, eikä vaan ne "huonot" pelaajat. En tiiä onko tämä sitten yleistä, mutta ainakin yhdessä koulussa tässä maassa mukuloita oikeasti kannustetaan liikkumaan ja nauttimaan yhdessäolosta ja porukalla tekemisestä.

Meillä oli ala-asteella tosi innostava opettaja, mutta se olikin nuori ja vastavalmistunut, ja hoiti hommat kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Yläasteella oli sitten sekalaisia sijaisia, mutta se nyt ei kunnan huomioon ottaen ollut mikään ihme... Lukiossa taas sellainen hyper-reipas aerobic-fanaatikko, joka ei oikein mistään muusta innostuntu kuin salissa tehtävistä jutuista, siis circuitista, jumpista ja muista vastaavista. Nyt amk:ssa on kans aivan loistava opettaja, sen tunneilla tehään tosi paljon ja se ainakin suurimman osan väestä mukaankin.

[marenkienkeli]

Ainakin mitä pikkuveljien juttuja kuuntelee, niin joukkueet jaetaan jako kahteen-menetelmällä,

Näin meilläkin usein ala-asteella tehtiin. Siinäkin on kuitenkin omat ongelmansa. Tuollaisissakin tilanteissa lapset saattavat olla aika julmia. Meidän luokastamme löytyi yllättävän paljon tyyppejä, jotka sanoivat joillekin tyypeille: "Hei, tuu mun viereen." "Ei kun se tulee mun viereen." "Munpas." Ja kaikki kyllä tajus (viereen pyydetty mukaan lukien), mistä oli kyse. Huonojen pelaajien viereen haluttiin, ettei joutuisi samaan joukkueeseen.

[Galileo]

Olisi työpaikoillakin tehtävää, oma urheiluseteli ehdotukseni hautautui jonnekin organoisaatiomme periferiaa. Pekkaniska maksaa juostuista kilometristä, tukeepa tuo työntekijöitään muutoinkin liikkumaan.

Pyyteettömänä, muiden kuntoa ajattelevana maratonjuoksijana olet toki tuohtunut, ettei teidänkin firma maksa juostuista kilometreistä?


Itse olen ehtinyt/jaksanut salille n. kerran viikossa. Kunto kovana.

[Maija]

Tällä suunnalla sekä yläasteen - tarkoitan yläkoulun - että lukion liikunnanmaikka on sama. Tytöillä ja pojilla toki erikseen omansa. Harmittavaa on, että juurikin tämä tyttöjen opettaja edustaa tuota vanhaa koulukuntaa, joka tuijottaa tuloksiin huomioimatta lainkaan yksilöiden eroavaisuuksia. Jos on muita heikompi, sen saa hyvin selkeästi kuulla koko ryhmän edessä. Itse kuittasin haukut olankohautuksilla ja huumorilla, mutta joillekin tuollainen voi jäädä pahastikin kaivelemaan. Ylilyöntejäkin on sattunut opettajan laittaessa oppilaat rehkimään kovemmin kuin he ikinä pystyisivät tavallisina koululiikkujina.

Ala-asteella opettajat taas luottivat ehkä liikaa siihen, että oppilaat pystyvät toimimaan yhdessä ilman ongelmia. Ei ajateltu tarpeeksi, kuinka julmia lapset voivat olla toisilleen - ilman, että aikuiset huomaavat välttämättä yhtään mitään. Toivottavasti asiat ovat niistä ajoista muuttuneet edes hieman parempaan suuntaan. Liikuntatuntien kun pitäisi olla innostavaa yhdessäoloa, joka kannustaa liikkumaan, ei mikään jokaviikkoinen painajainen.

[sybe]

Väittäisin että 80 luvulla peruskoulun liikuntanumeroni saatiin aikaan seuraavilla suoritteilla: satasen juoksu,luistelusta otettiin joskus aikaa,cooperin testi oli vakio kauraa,kesäisin pituushyppy ja korkeushyppy,lihaskuntotesti jumppasalissa ja toki se hiihto. Ed.main harjoituksien aikana open kynä sauhusi muistiinpanoissa. Kas, muistanpa voimistelusta pukkihypyt. Sattui kovin kun kulkuset kilahti pukkiin. Urheilija aktivisteilla huomioitiin oma laji joka nosti arvosanaa ylöspäin (muistan 9-10 arvoiset suunnistajat)

Minähän suoritin peruskoulun liikunta testit.Olin mielestäni surkea, seiska tai kasi oli arvosana.Tämän saivat ne jotka antoivat nöyryyttää itseään. Olin aina mukana liikuntatunneilla ja nöyrästi open käskystä kaikkien edessä nolasin itseni. Siinäpä sitä innostavaa liikunta kasvatusta. Väestömme lihoo, varsinkin minun ikäluokka paukuttaa edellisien väestöryhmien painoennätykset paskaksi.

Nykyisin personal trainer (mun kamu joka on nostellut punttia yli 10v) korjaa auliisti väärin tekemääni vatsalihassuoritetta. Vatsalishaliikkeessä ei vedetä päätä polviin saakka, kuten 80 luvun liikunta tunnilla.Tätä en opi, harjoitusta tosin on,ehkäpä ensi kerralla osaan jo tehdä sen vatsaliikkeen lyhyemmän version.

Menen kouluun käymään kun lapseni aloittaa. Minua kiinnostaa likuntatunnit. Kouluun saa vanhempi mennä ilmoitamatta, no kai se olisi kohteliasta kertoa että tulee seuraamaan opetusta.Alkuasetelma on jo haastava, nyt ei ole lapseni tulevassa koulussa edes suihkua.Seinät voidaan jakaa luokkien välillä hienolla mekaniikalla vaikka miten, mutta ei ollut sitten rahaa suihkuun

[Emilia]

Liikkuminen on taas jäänyt viime aikoina. Aina keksii jotain tekosyitä, miksi en lähde vaikka lenkille. Ehkä joululomalla sitten enemmän.

Mulla on ollu vähän sama. Aina tulee aateltua, että kyllä sitten ensi viikolla. Kunnes tajuaa olevansa edelleen yhtä epäkiinnostunut liikkumisesta tai jokin muu tapahtuma menee harrastusten kanssa päällekkäin. Paha motivaationpuutos, mutta sitä mulla on nyt vähän jokaisella elämän osa-alueella... Kyllä mä lupaan ja haluan tsemppaa, mut siinä on sitten sekin seikka, et tarpeeks kauan kun on poissa, niin jää ihan sikana jälkeen. En kehtaa mennä enää steppitunneille, kun olen ollu niin paljon poissa. Täytyy varmaan valehdella sille opelle, et tuli joku vamma. Onneks voi korvaa poissaoloja. Sais vaan aikaseks.



Farkutkin alkaa jäädä vähän liiankin tiukoiksi.. missä se on se persiillepotkimisketju?

[shaana]

Missä se on se persiillepotkimisketju?

Meikä tulee potkimaan teitä kaikkia vetelyksiä perseelle! Noninoni, ylös sieltä, kato nyt miten leviit siinä, häh! Ylöööööööös!
No joo, ihan oikeasti, teistä jokainen tietää, kuinka hemmetin hyvä olo on sen jälkeen, kun on käynyt rehkimässä, missä hyvänsä lajissa sitten kukakin. Nimim. kyljykset hellänä taas.

Ei meilläkään minkään sekuntikellon mukaan numeroita koskaan koululiikunnassa jaettu. Piti oikeasti olla kiinnostunut, yrittää ja tietenkin vähän onnistuakin, mutta asenne ratkaisi kaiketi. En lukisi itseäni miksikään atleetiksi, mutta mun liikuntanumero on tainnut yläasteelta lukioon asti olla kymppi. ( No okei mähän OLEN hyvä kaikessa... )

Työnantajan liikuntaeduista, jos jossain on meidän pulju kunnostautunut, niin tämä lienee mainittava sitten ainakin. Ei nyt ihan jokaisesta paikasta saa alennuksia, mutta tuntuvat alennukset niistä monipuolisista paikoista, joiden kanssa sopimukset on tehty. Vähän harmittaa uimahallien maksullisiksi tulo nyt joulukuusta eteenpäin, mutta toisaalta, edelleen pääsen puoleen hintaan, ja kuntoklubistani maksan huomattavasti vähemmän kuin normijäsen - enkä siis ehdi mihinkään uimaan edes. Lisäksi työnantaja järjestää näitä liikuntafestivaaleja, joilla esim. nyt kuluneena syksynä kävin Vierumäellä, tutustumassa uusiin lajeihin ja kuntoilemassa.