Nimihöpötystä!

[Sippura]

Sukunimeni on vähän tylsä, mutta en silti siitä luopuisi vaikka naimisiin menisinkin. Tuntuisi oudolta ottaa ihan vieras sukunimi. Nimi ylipäätään on muodostunut sen verran tärkeäksi osaksi omaa persoonaa, etten varmaan tuntisi oloani kotoisaksi jonkun muun nimisenä.

Mä ajattelin joskus reilu 10-vuotiaana, etten takuulla ota mieheni sukunimeä sitten
joskus naimisiinmennessä vaan että ukko saa ottaa mun nimen. No, kummasti aja-
tukset muuttuivat vuosien varrella, ja kun avioliitosta alettiin puhua, niin miehen su-
kunimen ottaminen oli mulle aivan itsestäänselvä asia. Mä oon siinä mielessä aika
vanhanaikainen, ettei esim. yhdistelmänimen ottaminen olisi tuntunut oikealta.

Olen nyt itse vielä vähän välimaastossa nimeni suhteen. Toisaalta en ole enää tyttöni-
minen, toisaalta taas en vielä välittömästi hoksaa jos minua kutsutaan uudella sukuni-
mellä. Kai tämä uusi nimi alkaa sitten jossain vaiheessa tuntua omalta, tiettyä ylpeyden-
tunnetta koen jokatapauksessa kun tiedän, että minulla ja Miehellä on sama, yhteinen
sukunimi.

[Maija]

Lapsosena tahdoin ehdottomasti itseäni kutsuttavan Speedyksi, Kummelin Speedyn ja Sakun mukaan.

Toudella OT: Minä ja kaverini aiomme olla tulevissa penkkareissa Speedy ja Saku.

---

Lempinimistä:

Minulla on monen monta lempinimeä, joista suurin osa on siskoni keksimiä. Maiski, Maisku, Maigi, Maikki, Maku, Marsu, Marsku, Marski, Jööti , Peipe ... Lista on loputon. Rakkaalla lapsella monta nimeä.

Kaverit ovat sitten tästä listasta valinneet omat suosikkinsa ja käyttävät niitä useammin kuin varsinaista etunimeäni. Tunnistan itseni siis hyvin monesta eri nimiväännöksestä ja lempinimistä onkin tullut aivan luonnollisia.

[Lumikki75]

Olen nyt itse vielä vähän välimaastossa nimeni suhteen. Toisaalta en ole enää tyttöni-
minen, toisaalta taas en vielä välittömästi hoksaa jos minua kutsutaan uudella sukuni-
mellä. Kai tämä uusi nimi alkaa sitten jossain vaiheessa tuntua omalta, tiettyä ylpeyden-
tunnetta koen jokatapauksessa kun tiedän, että minulla ja Miehellä on sama, yhteinen
sukunimi.

Mulla tottumiseen meni vuoden verran. Ensin en ollenkaan osannut ajatella olevani Lumikki Siipansukunimi ( ) enkä osannut yhdistää sitä nimeä itseeni ollenkaan.
Nyt kun on oltu naimisissa semmoinen 3,5 vuotta, en enää osaakaan ajatella itseäni tyttönimellä.

Mä olin jo ihan pienenä sitä mieltä, että jos joskus naimisiin menen, otan ehdottomasti miehen sukunimen - paitsi jos se on joku ihan järkyttävän hirveä, niin kuin vaikka Sikiö.
Onneksi ei ollut, vaan ihan napakka suomalainen nimi ja vielä huomattavasti harvinaisempi kuin mun tyttönimi.

[Marilla]

Mun nimi on aika tavallinen, kaksitavuinen ja umpisuomalainen. Nimeni kulta-aikoja taisivat olla 60-70-luvut, jotenkas harvemmin törmään saman nimen omaaviin ikätovereihin. Äiti ja iskä halus antaa mulle nimeksi siskoni nimen kanssa samaan tavuun loppuvan nimen. No, siinä he onnistuivat, mutta nuoremalle siskolle piti antaa jo nimi eri perusteella vaihtoehtojen käydessä vähiin . Minun kanssa samaa nimeä kantavat myös erinäiset luonnonmuodostelmat mm. tunturi ja järvi. Tästä olin suunnattoman ylpeä lapsena, saanoilla ja saijoilla oli vain yksi hassu tunturi
Toinen nimi on sitten mummon toinen nimi. Se on vanha kuin mikä mutta pidän siitä ehkä juuri siksi. Tykkään muutenkin koko nimestäni, koskaan ei ole edes käynyt mielessä vaihtaa nimeä.
Sukunimi on ihan tavallinen suomalainen nen-loppuinen nimi. Käsittämätöntä on vain se, miten vaikea se ihmisille on kuulla oikein. Vaikka nimi on täysin suomalainen, uusi ihminen kuulee sen aina ensimmäisellä kerralla väärin ja välillä se taipuu mitä ihmeellisimpiin muotoihin. Siitäkin huolimatta, että saan aina toistaa sukunimeni miljoonaan kertaan, pidän siitä. Olen aikas varma, etten siitä luovu jos joskus erehdyn naimisiin asti.

[Vanilla]

Sukunimeni on vähän tylsä, mutta en silti siitä luopuisi vaikka naimisiin menisinkin. Tuntuisi oudolta ottaa ihan vieras sukunimi. Nimi ylipäätään on muodostunut sen verran tärkeäksi osaksi omaa persoonaa, etten varmaan tuntisi oloani kotoisaksi jonkun muun nimisenä.

Mä ajattelin joskus reilu 10-vuotiaana, etten takuulla ota mieheni sukunimeä sitten
joskus naimisiinmennessä vaan että ukko saa ottaa mun nimen. No, kummasti aja-
tukset muuttuivat vuosien varrella, ja kun avioliitosta alettiin puhua, niin miehen su-
kunimen ottaminen oli mulle aivan itsestäänselvä asia. Mä oon siinä mielessä aika
vanhanaikainen, ettei esim. yhdistelmänimen ottaminen olisi tuntunut oikealta.

Tästäpäs en muuten tainnutkaan vielä kirjoittaa - meillä on vähän niin kuin alustavasti sovittu siitä, että heppu ottaa sitten joskus mun sukunimen. Kummankin mielestä kun yhteinen sukunimi pitää olla (ei yhdysnimi kuitenkaan, yäk), ja minä en omaani haluaisi vaihtaa. Se on kuitenkin niin mukavan persoonallinen nimi. Sitä paitsi ei mun etunimeni sovi yhtään hepun sukunimeen.

Mutta joo, eipä tätä vielä mitenkään lukkoon ole lyöty.

[kmaria]

Mun etunimeni on myös sitä pureskeltavaa, mistä aikaisemmin ketjussa oli puhe. Jossain vaiheessa tuntui, että kaikki uudet tuttavuudet kuulivat nimeni olevan Katja, vaikka mielestäni kyllä lausuin sen ihan selkeästi. Toinen nimi taas on mullakin mummon peruja ja varsin tavallinen. Sukunimen kanssa on välillä ongelmia, koska se väännetään helposti joksikin muutamasta samankaltaisesta, mutta huomattavasti yleisemmästä nimestä. Siksi olen ottanut tavaksi varsinkin puhelimessa lausua sukunimeni ensimmäisen tavun hyvin liioitellusti eli höngin sitten kunnolla kuulijan korvaan. Mulla ei oikeastaan ole kovinkaan vahvaa mielipidettä siitä, pidänkö oman sukunimeni, jos joskus menen naimisiin. Aikaisemmin olin vahvemmin sitä mieltä, että pidän, mutta nykyään en oikein tiedä. Näillä näkymin tosin ei tarvitse ihan heti edes moista valintaa tehdä...

[Lyyra]

Olen ihan tyytyväinen nimeeni. Joskus identiteettikriisien aikoihin on käynyt mielessä, että siirtyisin käyttämään toista nimeäni, mutta enpä kuitenkaan ole alkanut hankalaksi.
Etunimeni on kuulemma siskojeni haluama nimi (vaihtoehdot olivat nykyinen nimeni ja Tytti ), toinen nimi tulee äidinäidiltä (mikä tekee humppanimestäni vähän tylsän, kun se on sitten täsmälleen sama kuin mummin nimi) ja kolmas, perinteinen Maria (joita ei taida kovin montaa löytyä ) oli siskoni mukaan isän idea. Äiti olisi kuulemma halunnut nimetä minut Pipsaksi, joten olen varsin tyytyväinen, että sisareni saivat tahtonsa läpi. Pipsa ei välttämättä olis ihan mun persoonaan sopinut

Lapsia en ole koskaan halunnut tehdä itse, mutta nimiä olen kyllä miettinyt useinkin. Viimeisin villitys on Ruuti (ei Ruut vaan Ruuti, i:llä). En tiedä miksi, mutta minusta olisi äärettömän hienoa, jos tyttären nimi olisi Ruuti. Ehkä annan sen jonkun lemmikin nimeksi, jos nyt niitäkään koskaan tulee.
Aiempia villityksiä ovat olleet Aura ja Ronja. Näistä jälkimmäinen on jo muodostunut jonkinlaiseksi hippivanhempien kliseeksi kai. Olin hieman pettynyt kun kaverini nimesivät tyttärensä Ronjaksi, heh.
Pojat/Pojan haluaisin nimetä isoisieni mukaan.

Sitten ihan kokonaan eri juttu olisi tilanne, jossa lasten isä olisi englanninkielisestä maasta, sitten riittäisi nimivaihtoehtoja vaikka kuinka! Lähinnä leffoista ja rokpändeistä tuttuja, tietenkin.

Mutta tosiaan, ihan leikkimielellä vaan mennään, lapsien hankinta ei oo prioriteettilistalla ihan siellä kärkipäässä, heh.

[theia]

Mä olin jo ihan pienenä sitä mieltä, että jos joskus naimisiin menen, otan ehdottomasti miehen sukunimen - paitsi jos se on joku ihan järkyttävän hirveä, niin kuin vaikka Sikiö.

Tavallaan ot, mutta kaveri on Sikiö, jonka porukat asuu Alkiontiellä... Jouduin ihan hippasen putoilemaan kun näin ton

[shaana]

Meikäläinen tuntee kans muutamia Sikiöitä, enkä mä koe sitä mitenkään ihmellisenä sukunimenä. En ole kysynyt, mutta en usko tuota nimeä kantavien ihmisolentojen inhoavan nimeään, eihän se nimi pahenna..

Kumma juttu muuten, useampi ihminen on maininnut tuon sukunimen puhuttaessa kauheista nimistä. Ainakin sen muistaa, eikä ole mikään tusinanimi.

[Crazy_Clown]

Sikiö ei mielestäni kuulosta mitenkään pöllömmältä. Mutta se mikä siitä sitten tekee sen vähän pöllömmän on juurukin se mitä se tarkoittaa. Mutta toisaalta, onhan niitä sukunimiä vähän joka lähtöön.

Mä en ole koskaan varsinaisesti ollut sen enempää tyytyväinen kuin epätyytyväinenkään omaan nimeeni. Se on hyvin perusnimi. Sinänsä olen aina halunnut, että nimeni voisi olla jokin ei-ehkä-niin-ylinen -nimi, mutta käy näinkin. Jos olisi ei-yleinen, niin se voisi olla sitten kyllä huonokin nimi. Jostain syystä Mimi on aina ollut mielstäni kiva nimi ja voisin jopa haluta itse olla sellainen. En tosin niin paljon että nimeäni nyt vaihtamaan lähtisin.

Lapsia en varmaankaan hanki. Tosin vielä on ihan turha mitään sanoa, tiedetään. Mutta nimiä olen silti miettinyt. Jos mulla olisi neljä poikaa, niiden nimet olisivat aivan ehdottomasti Niilo, Nuutti, Vihtori ja Nestori.
Ehkä mä sitten vaan annan nuo nimet kissoille jotka vielä joskus hankin itselleni.

[Lumikki75]

Mä olin jo ihan pienenä sitä mieltä, että jos joskus naimisiin menen, otan ehdottomasti miehen sukunimen - paitsi jos se on joku ihan järkyttävän hirveä, niin kuin vaikka Sikiö.

Tavallaan ot, mutta kaveri on Sikiö, jonka porukat asuu Alkiontiellä... Jouduin ihan hippasen putoilemaan kun näin ton

Pahoittelut kaverille. Mun mielestä Sikiö on vaan ollut aina sanana ihan hirveä. Se ei niinkään haittaa, että se tarkoittaa ihmisen alkua. Se vaan kuulostaa kauhean rumalta.

[Sippura]

Sikiö mullekin tuli ekana mieleen kamalia sukunimiä miettiessä. Listalla
seuraavana olivat hääilmoituksista bongatut sukunimet Iho ja Tampio.
Mutta niin, eihän se nimi miestä pahenna.

[shaana]

Kaikki on aina niin kamalaa vaan vai?
Mites niitä kivoja nimiä sitten, onko niitä olemassakaan - mulle tulee mieleen Mansikka, Ilonen ja se Ruhtinas, jonka itselleni olen jo kaavaillutkin.

[theia]

Haltia ja Aurinko oli aika kivoja

Mutta onhan niitä outoja sukunimiä nähty enempikin, varsinkin kun (arki)päivittäin työn kautta niitä joutuu käsittelemään. Ja välillä vähän sellaisia, että ajattelikohan toi ollenkaan ottaessaan miehen nimen/ajattelikohan toi ollenkaan antaessaan lapselleen nimen.

Ja joskus bongattiin syntyneitä-ilmoituksesta kaksospojat Sampo-Jack ja Hemmo-John (tulevat steissin kingit, epäilemättä).

[elegia]

Oudoista sukunimistä puheenollen, ei kannata lueskella vanhoja suomalaisia sukunimikäytänteitä. Siellä on kyllä semmoista painokelvotonta materiaalia tarjolla, että huh huh. Voi niitä ihmisparkoja, jotka niistä tietyistä sukunimistä ovat saaneet kärsiä.

Mun mielestä sellaiset lyhyet ja napakat sukunimet on usein kivoja. Ei tuo sikiö... Mutta esimerkiksi Musta on hieno sukunimi! Eräällä opiskelijatoverilla tosiaan on se sukunimenä. Tulee mieleen aina Sirius Black.

Mun mies on usein sanonut tahtovansa muuttaa nimensä Taika Jimiksi. Toivottavasti se on ollut ihan vitsi.

[Kati]

Jos mulla olisi neljä poikaa, niiden nimet olisivat aivan ehdottomasti Niilo, Nuutti, Vihtori ja Nestori.

Tästä tuli mieleen se klassikkoveljessarja. Täysin osastoa 'minkä aloitat, saata se myös loppuun'.
Väittävät, että Suomesta löytyy veljekset Matteus, Markus, Luukas ja kuopuksena Pasi.

[Pascal Lemoix]

Mitä muuten pidätte etunimien poljennosta? Onko vanhassa vara parempi tyyliin:

Selma Saara Sanelma Nevalainen tai Karl Evert Johannes Rimpiläinen

vai käykö malli

Einari Tom Pöysti tai Anneli Outi Aho?

Tai jopa

Mauno Tuomaanpoika Emil Kortelainen?

[Santalaceae]

Juuri tuon kirotun poljennon takia kutsumanimeni on toinen nimeni. Turhaa, elämää hankaloittavaa hienostelua, ainakin kun käytännöllisyys kärsii hienon soinnin takia. Olen jopa törmännyt kaimaan, jolla on samat etunimet soinnittomassa järjestyksessä, mikä on lisännyt ärsytystä entisestään. On rasittavaa, kun en ikinä tiedä, olenko rekistereissä ensimmäisellä vai toisella nimellä, ja sitten menee aikaa etsimiseen ja kokeilemiseen. Olen harkinnut nimenmuutosta helpottaakseni elämääni, mutta toisaalta vanhempien antamaan nimeen kajoaminen tuntuisi väärältä.

Poljennon huomioiminen on ihan ok, kunhan siitä ei ole muuten haittaa. Itse en kyllä ole päässyt lasten nimien miettimisessä vielä siihen asti, koska askaroin vasta kutsumanimien parissa. Se on kuitenkin varma, että ensimmäinen nimi on myös kutsumanimi. Sen verran olen silti oikeanlaisen poljennon takia kärsinyt, etten voisi sivuuttaa sitä täysin nimiä valitessa. Siispä ei Anneli Outille tai Einari Tomille. Muuten kaikelta tältä vaivannäöltä putoaisi pohja...

Sukunimestä sen verran, että se on yksi Suomen yleisimmistä. Aika moni serkuista on jo vaihtanut sukunimen pois naimisiin mennessään tai muuten vaan. Olen itsekin leikitellyt ajatuksella, varsinkin kun suvusta löytyy harvinaisempia, korvaa miellyttäviä nimiä. Sekään ei ole mahdotonta, että ottaisin naimisiin mennessä miehen nimen, mutta mihinkään Virtaseen tai Mattilaan en silti omaa nimeäni vaihda, koska se olisi yhtä tyhjän kanssa. Tai no aikahan sen näyttää, mutta epäilen syvästi.

[Mooch]

Minoon näitä MattiviivaPekka-kavereita. Koulussa ei mikään änsyttänyt niin paljoa,
kön opettajat, jotka aina kysyivät, että onko se nyt RiikkaviivaLiisa vai Riikkaliisa
vai Riikka vai Liisa vai mikä soot?! Ja aina sai olla sanomassa, että ihan Riikka vaan,
kits ja niiaus. Mullei siis oo muita nimejä. Virallisissa papereissa kuljen ihan tällä
kaksoisnimellä, mutta arkielämässä jätän viivaliisan pois.

Mein suvussa Liisa on kulkenut jo muutaman sukupolven ajan. Äidin nimi on Liisa,
mummon nimestä löytyi Liisa, isomummonkin nimestä löytyi Liisa ja vielä isoisoäidinkin
nimestä. Että olen käsittääkseni viides Liisa meijän mutsin puolelta. Jotenka mikäli
saan ikinä tyttölapsen, aivan satavarmasti jossain muodossa Liisa löytyy nimestä.

Tyttösukunimi oli ihan tylsä, pitkä ja nen-loppuinen. Ja tuliko siihen muutosta?! No ei!
Pojan sukunimi on ihan yhtä tylsä, pitkä ja loppuu -nen. Je je! Ainoa muutos on se,
että täällä pohjoisessa on paikka, jossa on yksi i-kirjain enemmän kön sukunimessä
ja hyvin hyvin hyvin monesti puhelimessa kysytään oikean nimen sijaan a) Riittaa ja/tai
b) paikannimeä sukunimenä. Ennen se änsytti, ei enää.

Aijoo. Ja muuten, ulkomaalaisille Riikka on ihan pirun vaikea nimi. Niinkö kai kaikki
kaksoiskonsonanttiset nimet. No enikeissi, harva se kerta joudun tavaamaan nimeni
ja sähköpostiosoitteeni viiteen kertaan puhelimessa. Enkä siltikään saa posteja, kön
ei se vaan oo niin helppoa ymmärtää, että son aaaarrrdoubleaidoublekeiei.
Hiihihiii.

[shaana]

Radiosta kuultua, ajattelin tänne laittaa jutun myös, nimiin kun liittyy kuitenkin.

Oletko potentiaalinen rikollinen - nimeltäsi erikoinen poikanen?

Vai että erikoisen nimiset pojat keikkuvat rikollislistojen kärkikaartissa, miten mahtaa olla tyttöjen laita, olenko minäkin ehkä potentiaalinen rikollinen? Ehkä nimeni ei ole kuitenkaan niin erikoinen, että olisin tuleva pahis.

Lontooksi juttu vielä täällä.

[Pascal Lemoix]

Brooklyn Beckhamista siis varmaan tulee pahis. Enkä tiedä, käykö yhtään paremmin Romeo ja Cruz Beckhameille.

[Sippura]

Brooklyn Beckhamista siis varmaan tulee pahis.

Saatika sitten Ashlee Simpsonin ja Fall Out Boy -basisti Pete Wentzin
pojasta, Bronx Mowgli Wentzistä

[Lyyra]

No mutta tulihan Frank Zappan lapsista, Moon Unitista, Dweezilistä, Ahmet Emuukha Rodanista ja Diva Thin Muffin Pigeenistakin ihan normaaleja lainkuuliaisia ihmisiä. Ei nimi miestä pahenna. Eikä ees naista. Ni.

[Sippura]

Ei nimi miestä pahenna.

Eihän se pahennakaan. Ei myöskään Cosby Show'sta tutun Lisa Bonetin nuorimmaista,
Nakoa-Wolf Manakauapo Namakaeha Momoaa.

Huvittava se kuitenkin on

[Kati]

Onhan meillä kotimainen klassikkokin, Ilmari Kianto ja lapsikatraansa.
Kertooko mielenliikkeistä se, että samaan sarjaan mahtuu niin topakasti nimetty esikoinenkin kuin sarjan seiska, jonka kohdalla ei ole nimissä säästelty. A3 on luonnon innoittama, samoin A4. Sorjo ja Virmo kaksospojat olisi melkein kuin Mortti ja Vertti.

A-sarja:
1. Kalevi
2. Salmi Talvikki Cecilia
3. Orvokki Helmi Simpukka
4. Otso Tähtivalo
5. Veijo Virmo Imatro
6. Jormo Gabriel Sotavalta
7. Viena Karma Sirkka Salama Kesäheinä Saarenruusu Pikku-Hilkka
8. "Kaarina" (adoptoitu pois)

B-sarja
1. Sorjo Uolevi Sotaprinssi
2. Marjatta Iltatähti
3. Raida Tsikko Tellervo

C-sarja
1. Raija-Liisa Rakel

lähde