Puhelinasiaa.

[Santalaceae]

Nykyistä puhelintani ei löydy Nokian sivulta uusista eikä vanhoista puhelimista. Ihan kelvollinen liukukannellinen kamerapuhelin se on, ei ole mennyt parissa-kolmessa vuodessa miksikään. Liukukansi on paras keksintö ikinä, ainakin jos on kaltaiseni huithapeli joka unohtaa laittaa näppäinlukon päälle kuitenkin. Tulee myös jotenkin pätevä olo, kun puhelun voi lopettaa napsauttamalla liukukannen kiinni. Tällä puhelimella mennään helposti vielä seuraavatkin pari vuotta ellei pidempään. Tätä ennen minulla on ollut peruskapulat 5110 ja 3330, molemmat useamman vuoden kerralla.

En ole ollut ikinä kauhean hyvä noiden mallinumeroiden kanssa, enkä myöskään tiedä nykyisen puhelimeni mallinumeroa. Varsinkin vuosituhannen vaihteessa kaikki tuntuivat silti olettavan, että muut lukevat päivät pitkät Nokian esitteitä tai sitten muuten vaan tuntevat kaikki Nokian puhelinten mallit ulkoa. Onneksi nykyään eri malleja on niin paljon, ettei ole kenenkään kansalaisvelvollisuus tuntea niitä!

[@gen.fi]

Itse hommasin kännykän, kun muutin omaan kämppään eli siinä 21:n tietämillä.
Ja näistäkin edellä olleista muistelmista jo huomaa, miten paljon on aika muuttunut niin vähässä ajassa.
Ei sitä ennen ollu kännyköitä edes kaikilla täysi-ikäisilläkään nuorilla.
Ja se ainoa vaihtoehto puhelimeksi oli aina kiinni langalla seinässä.

[Jorssi]

:pillitys: Nykyistä puhelintani ei löydy Nokian sivulta uusista eikä vanhoista puhelimista.

Tuolla on aika monta Nokian puhelinmallia kuvallisessa luettelossa. Josko sieltä löytyisi.

[Maija]

Sain ensimmäisen kännykkäni ala-asteen kuudennella luokalla. Olin luokkani viimeinen tyttö, joka sai kännykän.

Ja saamani puhelin oli itse asiassa vielä siskoni vanha Siemens, mutta se passasi minulle varsin hyvin. En oikein koskaan oppinut ymmärtämään kännykän omistamisen hienoutta ja edelleenkin minulle riittää se, että saan puhelimellani soitettua ja laitettua viestiä. Muuta en edes kaipaisi. Välillä tulee kyllä ihan ikävä vanhoja kunnon lankapuhelimia, sillä en pidä ajatuksesta, että olen ympäri vuorokauden tavoitettavissa. Ja kun kännykässä ei ole johtoa, jota pyörittäisi sormen ympärille kaverin kanssa juorutessa.

[Kati]

sillä en pidä ajatuksesta, että olen ympäri vuorokauden tavoitettavissa.

En ole ikinä ymmärtänyt tätä ajatusta tai tästä ahdistumista. Kun siihen puhelimeen ei ole pakko vastata. Sen voi laittaa ihan kiinni.
Eihän nyt puhelimen omistaminen tarkoita sitä, että pitäisi olla muille olemassa jotenkin eri tavalla ja koko ajan. Höpöpuhetta.

Ja jos se lehmä poikii, ei vastata, että voi kun nyt on paha paikka, soitatko myöhemmin kun on kädet täynnä ja itse asiassa lehmän hanurissa.
Haluatko sinä soittaa ystäväsi puhelimella, johon hän on vastannut lehmän poikiessa?

Ihan sama kuin joku Facebook. Että siellä pitäisi olla profiilissa koko ajan se just oikee tieto. Ei tarvi.

[kmaria]

Sain ensimmäisen oman kännykkäni vuonna 1998, jolloin olin jo lukiossa. Se oli monelle muullekin tuttu Nokia 5110. Sitä en muista, kuinka monella oli jo siihen mennessä kännykkä, mutta sen kylläkin, kun yläasteen diskossa 90-luvun puolivälin Hämeessä jollain oli kännykkä mukana, ja kavereiden kanssa oltiin vakaasti sitä mieltä, että sellainen puhelimen mukana kanniskelu jossain diskossa oli ihan tyhmää.. Oi niitä teiniaikoja ja perjantai-iltoja, kun etsittiin ympäri kaupunkia toimivaa puhelinkioskia, jotta voitiin soittaa joku hakemaan meidät kotiin.

[Lyyra]

Joo-o. Minäkin sain ekan puhelimeni (jonka mallin jo kerroin) "vasta" lukiossa, ja edelleen ihmetyttää kuinka nuorna jotkut ovat omiaan saaneet. Olin kovasti koko laitetta vastaan, mutta kaverit valitti ja iskälle piti soittaa aina että tulee hakemaan koulusta (vaikka koulun aulassa oli kyllä korttipuhelinkin). Numerokin taisi itse asiassa olla siskon vanha ihan alkuaikoina. En tiedä miksi. Enkä muista sitä numeroa enää!

Nyt minulla on neljäs puhelin menossa. Kaikki on olleet noksuja. Eka oli se bansku, toka oli 3330 (josta en tykännyt yhtään ), kolmas oli 2300 ja nykyinen on 6060. Luulen, että pärjäisin edelleen kolmannellani, mutta kun se oli susi jo ostaessa. Sen siitä saa kun ostaa uuden mallin ensimmäisen painoksen (jonka tyyppivikoja ei oo vielä ehditty korjaamaan). Tämä nykyinen hajosi (kuten ketjun aloituksessa taidetaan mainita) joskus toukokuussa, mutta huolto oli suht halpa, joten en vaivautunut ostamaan uutta. Katsotaan kuinka pitkään vielä kestää. Välillä iskee tyttöys ja haluaisin sijoittaa uuteen, mutta onneksi olen oppinut vähän kuuntelemaan järkeänikin. Kun en tarvi uutta puhelinta, niin en osta uutta puhelinta.

[Maija]

sillä en pidä ajatuksesta, että olen ympäri vuorokauden tavoitettavissa.

En ole ikinä ymmärtänyt tätä ajatusta tai tästä ahdistumista. Kun siihen puhelimeen ei ole pakko vastata. Sen voi laittaa ihan kiinni.
Eihän nyt puhelimen omistaminen tarkoita sitä, että pitäisi olla muille olemassa jotenkin eri tavalla ja koko ajan. Höpöpuhetta.

Suurin osa ihmisistä kuitenkin nykyään pitää puhelinta päällä sen ollessa mukana ja jotenkin automaattisesti odottaa, että siihen vastataan. Jos lankapuhelimeen ei vastata, soittaja yleensä olettaa, ettei puhelun vastaanottaja ole kotona. Jos taas kännykästä ei vastata, soittajan ensimmäiset ajatukset ovat: "Missäköhän se nyt on, kun ei vastaa? Onkohan paha paikka? Entä jos sille on sattunut jotain? Eikö se nyt voi vastata?"
Puhelimesta on tullut niin kiinteä osa ihmisten elämää, että pidetään itsestään selvänä, että toisen voi tavoittaa mistä vain milloin vain, ja jos ei heti, niin sitten ainakin hetken kuluttua. Joskus ihmetyttää, miten ihmeessä sitä on tultukaan ennen toimeen ilman kännykkää. Siitä huolimatta en kovin helposti luopuisi kännykästä, sillä sen hyvät puolet peittoavat kyllä suvereenisti huonot puolet. Itse vain en tykkää hoitaa puhelimella kuin aivan välttämättömimmät asiat. Puhelimessa asioiminen kun on aina ollut vähän vaikeata mulle.

Silti olisi kiva välillä vain olla jonkin aikaa toisten tavoittamattomissa ilman, että sitä tarvitsisi aina selittää miksi, milloin ja miten. Selitys "en vain ollut sillä tuulella, että olisin voinut jutella kenenkään kanssa" ei toimi. Yritetty on ja samalla tahattomasti loukattu toista osapuolta. Tiedä sitten kertooko se enemmän minun kohteliaisuuteni asteesta vaiko toisen osapuolen hipiän herkkyydestä.

[Lyyra]

Silti olisi kiva välillä vain olla jonkin aikaa toisten tavoittamattomissa ilman, että sitä tarvitsisi aina selittää miksi, milloin ja miten. Selitys "en vain ollut sillä tuulella, että olisin voinut jutella kenenkään kanssa" ei toimi. Yritetty on ja samalla tahattomasti loukattu toista osapuolta.

Niinpä. Meillä ainakin on kerran hälytetty isännöitsijä tarkistamaan että olen hengissä kun en vastannut puhelimeen yhtenä päivänä. Ei huvittanut puhua kun tiesin ettei toisella osapuolella ole kuitenkaan oikeaa asiaa (eikä ollut). Siis yksi kokonainen päivä omg.

Vielä muutama vuosi sitten osasin sammuttaa puhelimen yöksi, mutta en osaa enää. En tiedä miksi tuntuu että pitäisi pitää sitä päällä yön yli, mutta pidänpä kuitenkin.

[elegia]

sillä en pidä ajatuksesta, että olen ympäri vuorokauden tavoitettavissa.

En ole ikinä ymmärtänyt tätä ajatusta tai tästä ahdistumista. Kun siihen puhelimeen ei ole pakko vastata. Sen voi laittaa ihan kiinni.
Eihän nyt puhelimen omistaminen tarkoita sitä, että pitäisi olla muille olemassa jotenkin eri tavalla ja koko ajan. Höpöpuhetta.

Puhelimesta on tullut niin kiinteä osa ihmisten elämää, että pidetään itsestään selvänä, että toisen voi tavoittaa mistä vain milloin vain, ja jos ei heti, niin sitten ainakin hetken kuluttua.[...]

Silti olisi kiva välillä vain olla jonkin aikaa toisten tavoittamattomissa ilman, että sitä tarvitsisi aina selittää miksi, milloin ja miten. Selitys "en vain ollut sillä tuulella, että olisin voinut jutella kenenkään kanssa" ei toimi. Yritetty on ja samalla tahattomasti loukattu toista osapuolta. Tiedä sitten kertooko se enemmän minun kohteliaisuuteni asteesta vaiko toisen osapuolen hipiän herkkyydestä.

En mäkään oikein osaa ymmärtää sitä, että pitäisi muka olla aina tavoitettavissa, aina valmiina vastaamaan puhelimeen tai ainakin pitää olla tosi hyvä syy ettei vastaa. Ei se minusta tee yhtään törkeää ihmistä, jos ei huvita vastata ihmisen puheluun ajankohtana X. Ehkä sitten olen törkeä, enkä ota muita ihmisiä tarpeeksi huomioon, mutta kyllä minä olen jättänyt vailla tunnontuskia vastaamatta puhelimeen. Eikä sitä mitenkään tarvi selitellä. Minä soitan myöhemmin takaisin, kenties useamman tunnin päästä tai seuraavana päivänä, että "olit soitellut." Useammissa tapauksissa kun vielä tietää, ettei siellä toisessa päässä mikään hengenhätä ole käsillä.

Mutta tosiaan, mun puhelimenkäyttö on niin pientä. Hoidan mieluummin asioita joko kasvokkain, tekstiviestin, sähköpostin tai pikaviestimien avulla. Se on aika harvinaista, että tartun luuriin ja soitan jollekin. Yleensä soitan Miehelle. Mä en ole koskaan oppinut juoruamaan puhelimessa. Ennemmin lähetän kaverille tekstiviestin, että "lähetkö kahveelle."

Usein saatan unohtaa puhelimen kotiin. Lähden kauppaan ja unohdan puhelimen kirjahyllyyn tai jonnekin. Joskus Mies on yrittänyt soittaa, että toisitko herkkuja. Ihmettelen, miten tyypit raahaa puhelinta JOKA PAIKKAAN mukaan. Mieskin ottaa kännykän mukaan saunan pukuhuoneeseen, lenkille, hiihtämään jne. En minä jaksa. Lenkillekin otan mukaan vain avaimet.

Enkä koskaan pidä puhelinta yöllä päällä. Usein tuo puhelin on äänettömällä tai piippauksella sen jäljiltä koko päivän. Illalla seuraavan päivän herätystä laittaessani saatan huomata, että joku on päivän aikana tavoitellut. Olenko minä nyt epäsosiaalinen ihminen?

[Lyyra]

Mulla oli puhelin piippauksella käytännössä koko sen ajan kun oli Australiassa, ja on nytkin suurimman osan ajasta. Nyt on vähän useammin äänetkin päällä, kun löysin vähemmän ärsyttävän soittoäänen.
Mutta puhuin siis puhelimen sammuttamisesta yöksi.

[Kati]

Puhelimesta on tullut niin kiinteä osa ihmisten elämää, että pidetään itsestään selvänä, että toisen voi tavoittaa mistä vain milloin vain, ja jos ei heti, niin sitten ainakin hetken kuluttua. Joskus ihmetyttää, miten ihmeessä sitä on tultukaan ennen toimeen ilman kännykkää.

En osaa ajatella, että minulla olisi velvollisuus olla hälytysvalmiudessa muita varten. Riittää, että itse tiedän, että minut tavoittaa tarvittaessa ja muut tietävät suunnilleen missä mennään.

Ehkä tämä on sukupolvikysymys. Kun on elänyt ilman kännykkää, osaa elääkin ilman velvollisuudentuntoa siitä. Olihan se hurjaa aikoinaan sopia treffit (tätikin on käynyt!) muutaman päivän päähän ja luottaa siihen, että ne pitävät kutinsa. Paikalle mentiin ja kolme minuuttia ei ollut myöhästyminen, vaan täsmällistä toimintaa.

[Purple]

Suurin osa ihmisistä kuitenkin nykyään pitää puhelinta päällä sen ollessa mukana ja jotenkin automaattisesti odottaa, että siihen vastataan. Jos lankapuhelimeen ei vastata, soittaja yleensä olettaa, ettei puhelun vastaanottaja ole kotona. Jos taas kännykästä ei vastata, soittajan ensimmäiset ajatukset ovat: "Missäköhän se nyt on, kun ei vastaa? Onkohan paha paikka? Entä jos sille on sattunut jotain? Eikö se nyt voi vastata?"

Mä jäin oikein miettimään tätä, että mitä itse ajattelen, jos joku ei vastaa puhelimeen. Johtuu ihan ihmisestä, jonkun kohdalla oletan sen olevan töissä (kaveri tekee vuoroa seittemästä seittemään, eikä koskaan tiedä onko se päivä- vai yövuorossa), toisen kohdalla tiedän, että se ei vastaa jos on jotain muuta meneillään (esim. lasten kanssa), siskon luuri on piipityksellä, eli se ei ehkä kuule, yksi ei raahaa puhelintaan joka paikkaan jne. Eli en odota, että joka soittoon vastataan. Jos on tärkeää asiaa, jätän viestin vastaajaan tai laitan tekstiviestin perään ja kerron miksi yritän tavoittaa. Jos ei, soitan joutavan soittoni myöhemmin uudelleen tai jään odottamaan josko kaveri soittelee joutessaan takaisin.

Silti olisi kiva välillä vain olla jonkin aikaa toisten tavoittamattomissa ilman, että sitä tarvitsisi aina selittää miksi, milloin ja miten. Selitys "en vain ollut sillä tuulella, että olisin voinut jutella kenenkään kanssa" ei toimi. Yritetty on ja samalla tahattomasti loukattu toista osapuolta. Tiedä sitten kertooko se enemmän minun kohteliaisuuteni asteesta vaiko toisen osapuolen hipiän herkkyydestä.

Miten olisi, jos pitäisit puhelinta äänettömällä silloin, kun et halua olla tavoitettavissa, etkä myöskään vilkuilisi siihen, ennen kuin taas huvittaa ottaa yhteyttä? "Olit soittanut, en kuullut kun luuri oli äänettömällä", ei kai sellaisesta selityksestä kukaan voi loukkaantua? Jos tuon ottaa tavaksi, niin eiköhän kaveritkin ennen pitkää opi siihen, että aina ei tavoita.

[Maija]

Miten olisi, jos pitäisit puhelinta äänettömällä silloin, kun et halua olla tavoitettavissa, etkä myöskään vilkuilisi siihen, ennen kuin taas huvittaa ottaa yhteyttä? "Olit soittanut, en kuullut kun luuri oli äänettömällä", ei kai sellaisesta selityksestä kukaan voi loukkaantua? Jos tuon ottaa tavaksi, niin eiköhän kaveritkin ennen pitkää opi siihen, että aina ei tavoita.

No näin itse asiassa yleensä toiminkin. Joskus saatan unohtaa kännykän olemassaolon vallan ja ihmetellä sitten illalla, kun huomaan puhelimen ilmoittavan 15:stä vastaamattomasta puhelusta. Ja tämäkös ainakin kavereita tuntuu ärsyttävän, kun en "ikinä" vastaa. Kavereiden tottumuksiin tämä on kuitenkin vaikuttanut juuri päinvastoin kuin luulisi: minulle koitetaan soittaa yhä sinnikkäämmin, jos kuitenkin sattuisin huomaamaan.
Niin, ja vaikka puhelin olisikin jossain lähistöllä, pidän sitä joko äänettömällä tai piippauksella, sillä en tykkää oikein mistään soittoäänistä. "Puhelin oli äänettömällä" -selityksiin - todellisiinkin sellaisiin - saankin nykyään yleensä kuulla vastaukseksi tylyn "niinpä tietenkin" -tuhahduksen. Minkäs sille voi, jos ei osaa pitää puhelinta koko ajan kuin liimattuna tassussaan.

Tarkemmin pohdittuani eivät kännykät ole syynä tähän ns. ahdistukseeni, vaan ihmisten reaktiot puhelimenkäyttööni. Nämä minulle useimmin soittelevat tyypit ovat kuitenkin saaneet ensimmäiset puhelimensa jopa varhaisemmassa iässä kuin minä, joten he kai ovat tottuneet siihen, että kapula on aina lähettyvillä. Kaverini myös ovat innokkaampia puhelimessa juoruajia kuin minä. Onhan sekin joskus ihan kivaa sellaisten ihmisten kanssa, joita ei ole nähnyt pitkiin aikoihin, mutta niiden, jotka näen päivittäin, kanssa en jaksa mitenkään kovin innokkaasti päivän tapahtumia kertailla - varsinkaan monta kertaa päivässä.

[Aurora B.]

Heräsin huomaamaan, että mullahan on ollut ihan älyttömän monta puhelinta tässä matkan varrella. Sinänsä outoa, koska olen kuvitellut olevani järkevä kuluttaja ja ostavani vain tarpeeseen Piti oikein ruveta miettimään, että mistä moinen. Pääosin syytän silloista poikaystävää/avomiestä (en se minä ollut! ), joka vaihteli puhelinta yhtenään. Mä sitten otin sen vanhan mallin käyttööni, kun se osti uuden. Sitten oli yksi puhelin väliaikaispuhelimena jokusen kuukauden, ostin käytettynä, kun edellinen väkivallan uhrina hajosi, eikä opiskelijana ollut varaa ostaa uutta ennen kesätyöpaikan palkkapäivää. Viimeisin puhelinvaihdos johtui siitä, että meni hermo, kun en kuullut puhelimen soittoääniä (polyfoniset), vaikka äänet oli täysillä ja puhelin metrin päässä. Harmittaa, koska edellinen puhelin olisi muuten ollut parempi kuin nykyinen

Siitä saankin aasinsillan puhelimeen vastaamattomuuteen. Mullahan kaverit hermostuivat ihan tosissaan, kun edellisen puhelimen aikaan en käytännössä koskaan vastannut puhelimeen. En vain kuullut Enikeissi, siinäpähän oppivat, etten mä välttämättä vastaa puhelimeen. Ja mä pääsin siitä riivaavasta tunteesta, että puhelinta on aina pakko raahata mukana ja siihen on pakko vastata. Näin on paljon leppoisampaa, eikä kaveritkaan enää kuittaile. Eivätkä itsekään enää aina vastaa Me ollaan otettu tavaksi lähettää viestin perään, jos soitetaan, mutta toinen ei vastaa. Oli sitten tärkeää asiaa tai ei. Mun mielestä on ihan kiva tietää, onko kiire soittaa takaisin, vai soittaako takaisin päivän, parin päästä vaihtaakseen kuulumisia rauhassa ja ajan kanssa.


Mainittakoon vielä, että ensimmäinen kännykkä tuli taloon, kun olin lukiossa. Tunsin oloni niin kalkkikseksi, kun veli pisti viestiä, että kummipojalla 6 v. on nyt oma kännykkä Tiistaina kävin hoitamassa noita muksuja. Kun tulin sisään, veljentyttö 4 v. surffaili läppärillä Pikku Kakkosen nettisivuilla

:fossiili:

[Kati]

veljentyttö 4 v. surffaili läppärillä Pikku Kakkosen nettisivuilla
:fossiili:

Olen ollut samoissa tuntemuksissa siskontytön kanssa. Ensinnäkin se on ihan uskomattoman näppärä touch padin kanssa, joka itselleni on yhtä suurta eikua ja perkelettä. Ja pieni huokaus, ilokin mutta pieni huokaus, pääsi kun sain soiton, jossa siskontyttö kertoo saaneensa läpi pelin, jota täti ei osannut.

MarioKartiakin ajaa liki yhtä hyvin kuin tätinsä.
Ne ovat etoja petoja.

[Emilia]

Mulle on jotenkin ihan itsestäänselvyys, että puhelimeen vastataan sillon kun se itelle sopii. Ei sillon, kun se vaativasti soi.
Musta on esimerkiksi ihan törkeetä vastata puhelimeen, kun on vaikka kaksistaan kahvilla jonkun kanssa ja jaarittelee
siinä sitten soittajan kanssa pitkät pätkät. Käsittämätöntä... En mä oikein ikinä vastaa puhelimeen, on mulla siinä ihan
kiva soittoäänikin, mutta töissä puhelin on äänettömällä ja aika usein unohtuu myös illaksi. Soittelen sit takaisin ihmisille,
kun muistan/ jaksan. Ehkä sekin on vaikuttanut, kun tekee osittain puhelimessa töitä, ettei sit vapaa-ajalla jaksa enää.
Mut ainakin mun kohdalla on ihan turha kuvitella, että olisin aina tavoitettavissa, koska mulla on kännykkä. (Mun känny
on kyllä aina auki, esimerkiksi yöllä jos herää, niin jo soittajasta voi päätellä, onko hätä vai kännipuhelu kyseessä...)

[sybe]

Tarttis ostaa vaimolle luuri.Halpa nokialainen, 1112 ,vai mikä se oli se mustavalko näyttöinen? Tuo luuri toimi mulla laina luurina ongelmitta.Tuo kattaisi vaimon käytön. Voiko halvimpaan nokialaiseen luottaa?
Vai tarttiskos poikotoida nokiaa..sielläkin alkaa pikapikaa yt:t.
xxx
jes,nokia 1200,pixmaniassa 29 eur.

[Emeritus]

Nyt tuli bluetooth-ongelmia tämän Nokia 6630:eeni. Bluetooth-näppis ei halunnut lähteä toimimaan, joten laitoin BT:n päältä pois ja uudestaan päälle, ajatuksena että lähtisi taas toimimaan. Joskus aiemmin muistan tehneeni näin, mutta nyt se bluetooth ei haluakaan enää mennä päälle herjaa vaan:
"Bluetooth-toimintoa ei voi suorittaa"
"Unable to perform bluetooth operation"
Näppiksessä on melko vastikään vaihdetut paristot, ja kokeilin vielä täysin tuoreillakin, ei vaikutusta. Puhelimassa 'langaton näppäimistö' -softa auki, näppis päällä, eikä puhelin reagoi näppikseen paineluun (millä sen pitäisi kytkeytyä kiinni).

Google-haku tuolla suomenkielisellä virheilmolla ei tuottanut kuin tasan kaksi osumaa matkapuhelinfoorumista, kummastakaan ei mainittavaa valaistumista tapahtunut. Englanniksi löytyi paljon enemmän, mutta tähän mennessä kokeilemani muistitilan vapautus ja "soft reset" (=palautus tehdasasetuksiin) ei ole auttanut.
Aika monilla tuntuu olevan/olleen samanlaista ongelmaa. Spekuloinnit syystä heiluvat laidasta laitaan, liian täydestä muistista softa- ja rautaongelmiin ja viallisiin tai kärähtäneisiin komponentteihin.

Mikä ihme tuossa oikein voi olla?
Vielä toissapäivänä toimi ihan hyvin. Tekstiviestienkin näppäily perinteiseen tapaan on ihan hornaa kun on kunnon näppiksellä itsensä pilannut.

[@gen.fi]

Olisikohan kosteutta puhelimessa?
Ainakin useat ovat sen vaikutuksen huomanneet.
Jos vaikka testaisit kuivaamista, jos vaikka auttaisi.
Mutta älä sulata puhelintasi samalla

[Emeritus]

Ei ainakaan pitäisi olla. Ihan normikäytössä on; Taskussa suurimman osan päivää, öisin herätyskellon toimessa sängyn laidalla. Eilen sain pari kertaa sen bluetoothin "päälle" (niin että siinä valikossa lukee niin), se näppis ei tahdo oikein toimia kuitenkaan.
Jos sitä koittaisi vielä uudestaa, niillä tuoreilla paristoilla.

[sybe]

Luin Aamulehdestä pikkukirjoituksen kuinka voit ostaa reilun kaupan kahvia,banaania jne elintarviketta.Nokian luurisi on tanskalaisen tutkimuksen mukaan tehty Kongosta peräisin olevista raaka-aineista.Nokia itse vakuuttaa viattomuuttaan, mutta Nokian alihankkijoiden toimittamat komponentit ovat Kongon raaka-aineista.

tässä faktaa ja lisätietoa
http://www.makeitfair.fi/kongo

[Emeritus]

Jaahas, se taitaa olla täyden resetoinnin paikka....
Ajattelin että kun kerran sen bluetoothin sain pienellä säkällä taas päälle, kokeilisin asentaa sen näppiksen ajuriohjelman uudestaan, jos sillä olisi mitään vaikutusta. Poistelin vanhan ja aloin asennella uudestaan. Virheilmoa pukkaa: "Asennuksen tietoturvavirhe. Asennus epäonnistui".

Sovellushallinnan asetuksissa ohjelmien asennus on käytössä. Koitin myös ottaa varmenteen tarkistuksen pois käytöstä, muttei vaikuttanut suuntaan tai toiseen.

[Nugat]

Muutaman kerran viikossa puhelimeeni saapuu palveluviestejä. Ei aavistustakaan mistä. Kyseessä on ilmeisesti pelejä ja sensellaisia, en ole ladannut kännykkään, eikä kiinosta edes katsoa.

Ja kun mulla ei ole havaintoakaan mistä kyseiset viestit tulevat ja pelkään niiden maksavan maltaita, niin mitä pitäisi tehdä? Miten ne saisi loppumaan? Mistään ei saa selville, että mistä numerosta tai osoitteesta kyseiset viestit tulevat. Enkä edes ymmärrä, miten koko homma on saanut alkuunsa, sen verran kitsaasti omaa numeroani edes jakelen.

[Galileo]

Muutaman kerran viikossa puhelimeeni saapuu palveluviestejä. Ei aavistustakaan mistä. Kyseessä on ilmeisesti pelejä ja sensellaisia, en ole ladannut kännykkään, eikä kiinosta edes katsoa.

Ja kun mulla ei ole havaintoakaan mistä kyseiset viestit tulevat ja pelkään niiden maksavan maltaita, niin mitä pitäisi tehdä? Miten ne saisi loppumaan? Mistään ei saa selville, että mistä numerosta tai osoitteesta kyseiset viestit tulevat. Enkä edes ymmärrä, miten koko homma on saanut alkuunsa, sen verran kitsaasti omaa numeroani edes jakelen.

Lähetä numeroon viesti "stop".

Muok:
Niin juu, hankala lähettää numeroon viestiä, jos ei ole numeroa. Googleta sen perusteella, mitä viesteissä lukee tms. Pitäisi päästä palveluntarjoajan jäljille. Jos viestejä on tullut jo kauemmin, laskuerittelystäkin varmaan näkee.